Arvostelu: Saapasjalkakissa (Puss in Boots - 2011)

SAAPASJALKAKISSA

PUSS IN BOOTS

Ohjaus: Chris Miller
Pääosissa: Antonio Banderas, Zach Galifianakis, Salma Hayek, Billy Bob Thornton, Amy Sedaris, Constance Marie, Guillermo del Toro ja Mike Mitchell
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 7

Puss in Boots, eli suomalaisittain Saapasjalkakissa perustuu eurooppalaiseen satuun 1600-luvulta ja se on esiosa Shrek-elokuvasarjalle (2001-2010). Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle heti, kun Shrek 2 (2004) ilmestyi ja hahmo nousi fanien suosikiksi. Alunperin leffan oli tarkoitus olla suoraan DVD:llä julkaistu, halvemmalla tehty lisäosa, mutta pian DreamWorks-studio päätti, että hahmo ansaitsee kunnon elokuvateatterijulkaisun. Leffan teko lähti liikkeelle ja tekijät ottivat ohjaaja Guillermo del Toron mukaan antamaan neuvoja ja palautetta. Lopulta Saapasjalkakissa sai ensi-iltansa lokakuussa 2011 (Suomeen elokuva tosin saapui vasta tammikuussa 2012). Leffa oli kriitikoiden kehuma menestys, vaikka lipputulot eivät nousseetkaan samoihin lukemiin Shrek-elokuvien kanssa. Leffa oli ehdolla parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta, mutta hävisi sen Rangolle (2011). Itse en käynyt katsomassa elokuvaa, kun se saapui Suomen teattereihin, sillä minulla oli silloin hölmö vaihe meneillään, jolloin en katsonut animaatioita lähes lainkaan, kokiessani, että ne on tehty lapsille ja minä saisin katsoa vain näyteltyjä filmejä (onneksi pääsin tästä urpoudesta pian yli). Katsoinkin Saapasjalkakissan vasta myöhemmin vuokralta isäni kanssa ja pidin elokuvasta paljon. Olen nähnyt sen muutamankin kerran uudestaan. Kun huomasin ensimmäisen Shrekin (2001) täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin arvostella koko leffasarjan läpi. Myös Saapasjalkakissa viettää 10-vuotissyntymäpäiviään tänä vuonna, mikä antoi vielä suuremman syyn katsoa myös tämän leffan.

Lainsuojaton Saapasjalkakissa lyöttäytyy yhteen vanhan ystävänsä Tyyris Tyllerön ja varas Kitty Pehmotassun kanssa kähveltääkseen legendaariset taikapavut, jotta he voisivat toteuttaa vuosia vanhan unelmansa ja löytää jättiläisen linnan rikkaudet.

Ennen kuin Saapasjalkakissa (äänenä Antonio Banderas) tapasi Shrekin, Aasin ja Fionan, hän oli yksinäinen susi... tai siis kissa, lainsuojaton rosvo ja omahyväinen naiskisujen hurmaaja. Enemmän kissa- kuin koiraihmisenä olen fanittanut Saapasjalkakissaa lapsesta asti heti, kun näin Shrek 2:n ensimmäisen kerran. Onkin mahtavaa päästä näkemään hänen alkuperäistarinansa, etenkin kun siitä oikeasti löytyy sisältöä, eikä lopputulos tunnu vain helpon rahan perässä tehdyltä rainalta. Hahmolle on kirjoitettu oiva kehityskaari, kun elokuvan edetessä hän päättää korjata vanhoja virheitään.
     Saapasjalkakissa saa seikkailuunsa mukaan elävän munan, Tyyris Tyllerön (Zach Galifianakis) ja tätä auttavan rosvokissan, Kitty Pehmotassun (Salma Hayek). Saapasjalkakissan ja Tyyris Tyllerön rikkinäinen ystävyys on yksi elokuvan vahvuuksista ja sitä kehitellään elokuvan aikana mainiosti. Kitty Pehmotassu taas tuo oivan kilpailijan Saapasjalkakissan taidoille, sekä totta kai pakollista romantiikkaa. Hahmolle lyhyesti selitetty taustatarina on mielenkiintoinen ja sitäkin hyödynnetään elokuvan aikana toimivasti.
     Vastaansa kolmikko saa Taavin ja Annin (Billy Bob Thornton ja Amy Sedaris), häijyn rosvopariskunnan, jotka eivät anna minkään tulla heidän ja legendaarisen kulta-aarteen väliin. Kaksikko on oivallisen julma ja ilkikurinen, mutta heiltä myös löytyy toisenlaista puolta, kun he ovat kahdestaan, eikä heidän täydy esittää vaarallisia ja karskeja.

Yhä kymmenen vuotta myöhemmin minua ärsyttää, etten mennyt katsomaan Saapasjalkakissaa elokuvateatterissa, kun se ilmestyi. Kyseessä on erittäin hyvä elokuva, mikä päihittää kevyesti Shrek kolmannen (Shrek the Third - 2007) ja Shrek ja ikuisen onnen (Shrek Forever After - 2010). Täysin kahden ensimmäisen Shrekin tasolle filmi ei yllä, mutta se ei haittaa. Saapasjalkakissa on onnistunut niin spin-offina sivuhahmosta kuin esiosana Shrekeille, etenkin kun se toimii täysin omana juttunaan. Elokuva ei vaadi sitä, että katsoja on nähnyt Shrekit, sillä niihin ei viitata oikeastaan millään tavalla. Fanipalveluksena toimivia cameorooleja ei nähdä, eikä elokuvan loppuhuipennus yritä linkittyä Shrek 2:n tapahtumiin. Tekijöillä on selvästi ollut tarina kerrottavanaan ja elokuvasta huomaa, kuinka paljon tekijätkin fanittavat Saapasjalkakissaa hahmona.

Seikkailuhenki on vahvasti läsnä alusta loppuun. Elokuva ei turhaan jarruttele, vaan se kulkee ripeää vauhtia kohti loppuhuipennustaan. Silti se onnistuu niin avaamaan Saapasjalkakissan alkuperää, alustamaan mukaansatempaavaa tarinaa ja kertoa kaiken kiirehtimättä. Puolentoista tunnin kesto käytetään esimerkillisesti hyödyksi. Rauhallisemmat suvantohetket löytyvät oikeista kohdista, eikä aika käy koskaan pitkäksi - etenkään kun filmi on todella hauska. Shrek-elokuvien tapaan Saapasjalkakissakin naurattaa takuuvarmasti kaikenikäisiä. Aikuiset joutuvat pidättelemään hymähdyksiään heti alussa, kun Saapasjalkakissa yrittää pukea kaikessa hiljaisuudessa ja hiipiä pois, kun vieressä nukkuu suloinen naaraskissa. Muutenkin aikuisvitsejä, kuten Fight Club -viittausta ja Tyyriksen munaläppiä on pitkin leffaa ja nauran yhä monille jutuille railakkaasti ääneen. Jostain syystä parhaat naurut kuitenkin edelleen tarjoaa kissa, joka nolon tilanteen sattuessa korostaa tilannetta nostamalla tassun suunsa eteen ja pyörein silmin päästää "ouu..." -äännähdyksen.

Elokuvan animaatiojälki on tuttua laatua Shrek-leffoista. Niin hahmot kuin maisemat ovat täynnä tarkkoja yksityiskohtia. Saapasjalkakissan turkki on huikeasti animoitu, kuten ovat myös rikkaat lokaatiot, joita leffa on täynnä. Väreillä ja valoilla leikitellään niin päivällä kuin yökohtauksissa ja filmi on paikoitellen erittäin tyylitelty. Jakautuvaa kuvaa käytetään taitavasti muutamassa kohdassa. Tom Wheelerin käsikirjoitus on monin tavoin nokkela ja on hienoa, kuinka hahmovetoisesti hän kirjoittaa seikkailua. Ohjauksesta taas vastaa Chris Miller, joka tekee huomattavasti parempaa työtä kuin Shrek kolmannen parissa, minkä hän myös ohjasi. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Henry Jackmanin säveltämät musiikit rakentavat elokuvaan täysin omanlaisensa hengen, mikä jo itsessään erottaa Saapasjalkakissan satumaisista Shrek-leffoista.

Yhteenveto: Saapasjalkakissa on erittäin mainio animaatioseikkailu, joka on jopa parempi elokuva kuin Shrek kolmas ja Shrek ja ikuinen onni. Leffa ei onneksi koskaan tunnu rahan perässä tehdyltä turhakkeelta, vaan tekijöillä on oikeasti ollut tarina kerrottavanaan ja he selvästi fanittavat itse nimikkohahmoa. Saapasjalkakissan omaan seikkailuun hyppääkin riemulla mukaan, erityisesti kun se todella on oma juttunsa, jonka parissa viihtyminen ei vaadi lainkaan Shrek-elokuvien näkemistä ennakkoon. Filmi syventää hyvin nimikkohahmonsa taustaa ja luo oivaa konfliktia Saapasjalkakissan ja uusien esiteltyjen hahmojen välille. Elokuva on todella hauska ja sitä katsoessa voivat nauraa aivan kaikenikäiset. Animaatiojälki on erittäin näyttävää ja jo siksi filmiä on ilo katsoa. Siinä, missä pääsarja Shrek väsähti parin edellisen osansa myötä, Saapasjalkakissa on kipeästi kaivannut jatko-osaa jo noin vuosikymmenen ajan. Toivottavasti pitkään tuotanto-ongelmissa pyörinyt jatkoleffa saataisiin oikeasti tehtyä ja teattereihin vuoden päästä, kuten DreamWorks on jo jonkin aikaa lupaillut.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Puss in Boots, 2011, DreamWorks Animation, Pacific Data Images