sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Arvostelu: Firestarter (2022)

FIRESTARTER



Ohjaus: Keith Thomas
Pääosissa: Ryan Kiera Armstrong, Zac Efron, Sydney Lemmon, Michael Greyeyes, Gloria Reuben, John Beasley ja Kurtwood Smith
Genre: jännitys, scifi
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Firestarter perustuu Stephen Kingin kirjaan Tulisilmä (Firestarter) vuodelta 1980. Jo vuonna 1984 kirjan pohjalta tehtiin Drew Barrymoren tähdittämä filmatisointi Tulessa syntynyt (Firestarter). Vuonna 2017 Universal Pictures ja Blumhouse Productions ilmoittivat työstävänsä uutta elokuvasovitusta kirjan pohjalta. Alun perin ohjaajaksi pestattiin Akiva Goldsman, sitten Fatih Akin, kunnes kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2021 Keith Thomasin ohjauksessa ja nyt Firestarter on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ole lukenut Kingin kirjaa tai nähnyt alkuperäistä filmatisointia, mutta odotin silti positiivisin mielin uuden elokuvan näkemistä. Kävinkin katsomassa Firestarterin heti ensi-iltapäivänä, sillä leffasta ei järjestetty ennakkonäytöstä lehdistölle. Syytä tähän ei tarvinnut kauaa pohtia, sillä miksi turhaan näyttää elokuvaa pressiyleisölle, jolta olisi varmaan tullut yhteinen täystyrmäys tälle kammotukselle?

Nuori tyttö Charlie McGee omaa voiman, jolla hän voi katseellaan sytyttää asioita tuleen. Kun salaperäinen organisaatio ryhtyy jahtaamaan Charlieta tutkiakseen häntä, Charlien isän, telepaattisia kykyjä omaavan Andyn täytyy suojella tytärtään.




Itselleni tuntematon Ryan Kiera Armstrong nähdään elokuvan pääroolissa Charlie McGeenä, vaarallisen tulivoiman omaavana tyttönä. Paperilla Charlie on mielenkiintoinen tapaus. Mitä jos lapsella olisi hallussaan jotain näin voimakasta, muttei kunnollista taitoa hallita sitä? Charlie on vaarallinen ja toisaalta voi jopa ymmärtää, että jotkut haluavat pistää hänet lukkojen taakse. Toteutus ontuu kuitenkin pahasti. En kuitenkaan syytä vain heikkoa työtä tekevää nuorta Armstrongia. Hahmo on kirjoitettu kehnosti ja monelle konkarinäyttelijällekin tuottaisi varmasti vaikeuksia lausua näitä repliikkejä luontevasti. Iso syy on Keith Thomasin suorastaan onnettomassa ohjauksessa, sillä läpikotaisin elokuvan näyttelijät tekevät huonoa työtä.
     Charlien vanhempina, Andy ja Vicky McGeenä nähdään Zac Efron ja Sydney Lemmon, kun taas Charlieta jahtaavan järjestön jäseniä, kapteeni Hollisteria, tohtori Wanlessia ja palkkatappaja Rainbirdiä esittävät Gloria Reuben, Kurtwood Smith ja Michael Greyeyes. Efron on todella puinen isäroolissaan, kun taas Lemmon ei saa muuta tehtäväkseen kuin olla huolissaan läpi lyhyen ruutuaikansa. Reubenin katala pahishahmo taas saa pyörittelemään silmiä niin surkeasti kirjoitetun hahmon kuin Reubenin ylinäyttlemisen takia. Greyeyesissa olisi potentiaalia, mutta hän ei saa luotua tehotappajasta minkäänlaista uhkaa.




Ei Firestarter ollut sillä lailla kammottavan surkea, että olisin sen nähtyäni halunnut suutuspäissäni metsästää jok'ikisen kopion elokuvasta ja polttaa ne roviolla. Elokuva sai minut lähinnä turhautumaan oikein toden teolla. Miten ihmeessä näin potentiaalisesta ja mielenkiintoisesta ideasta saa aikaiseksi näin mitäänsanomattoman ja pitkäveteisen rainan? Leffallahan on kestoa vain puolitoista tuntia, mutta se tuntuu ainakin puoli tuntia pidemmältä, sillä meno on niin tolkuttoman tylsää. Lukuun ottamatta koulun vessakopin räjäyttämistä leffan alussa, Charlien vaaralliset voimat eivät tarjoa hurjia tilanteita, eivätkä hahmoja jahtaavat pahikset luo lainkaan jännitettä. Elokuvaa mainostetaan kauhuna, mutta en oikein tiedä, mitä kohtausta leffasta voisi edes kuvailla pelottavaksi.

Elokuva on niin ponnettoman innottomasti kyhätty kasaan aivan jokaista osa-aluetta katsoen, että on kumma, että tämä edes kehdattiin pistää levitykseen. Lopputulos muistuttaa usein televisiosarjan pitkää pilottijaksoa, jota kanava ei halunnut jatkaa kokonaiseksi sarjaksi. Mutta kun rahat meni jo jaksoon, niin miksei sitä pistäisi ihmisten nähtäväksi? Kovasti pinnistelevää pääosatyttöä lukuun ottamatta ketään kameran edessä tai takana ei tunnu kiinnostavan olla mukana leffassa. Jo työryhmän laiskuus tekee filmistä tylsän. Hommassa ei ole mitään paloa - siis jos vuoden 2022 elokuvalle kiusallisen kökköjä digiliekkejä ei lasketa mukaan. Tarinankerronnasta puuttuu soljuvuus täysin. Ensimmäinen tunti laahataan ja viimeisen puolen tunnin aikana luovutetaan täysin ja juostenkustaan koko finaali. Loppuhuipennuksen oli kai tarkoitus olla jotenkin mahtipontinen, mutta teennäinen ylidramaattisuus näyttäytyi kornina. Kirsikkana nolouden kakun päällä toimii hetki, jolloin tuimakatseinen Charlie nostaa muka-coolisti hupparinsa hupun päähänsä, ennen kuin alkaa polttamaan ihmisiä elävältä. Minulle tuotti vaikeuksia pidättää naurua.




Keith Thomasin työtä katsoessa voi vain ihmetellä, miten hän sai pidettyä pestin, kun kaksi aiempaa ohjaajaa saivat kyytiä? Thomasin ohjaus on likimain laiskuuden pohjanoteeraus. Hän ei saa näyttelijöistään oikein mitään irti, eikä pidä lässähtävää pakettia kasassa. Asiaa ei toki auta Scott Teemsin surkea käsikirjoitus. Kömpelön kerronnan lisäksi dialogi on jatkuvasti puista ja luonnotonta. Lisäksi Teemsin kirjoittama lopetus on suorastaan pöyristyttävän typerä. Lukemani perusteella Teems on ottanut paljon vapauksia lähdemateriaaliin verrattuna, joten tuskin Stephen Kingin kovimmat kannattajatkaan puolustelevat filmiä. Firestarter ei ole edes hyvin kuvattu. Siitä löytyy paljon tökerön näköisiä ja suttuisia lähikuvia ihmisten kasvoista. Lavasteet ovat kelvolliset ja valaisukin toimii pääasiassa, mutta erikoistehosteet näyttävät siltä kuin ne olisivat valmistuneet 20 vuotta sitten. Äänimaailmassa kauhupuoli tulee esille muutaman kovaäänisen äkkisäikäytyksen kautta. Musiikeista vastaa itse kauhumaestro John Carpenter yhdessä poikansa Codyn ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Daniel Daviesin kanssa. Toisaalta kolmikon työ on parasta leffassa, mutta heidän kasarimusiikkinsa eivät millään sovi selvästi 2020-luvulle sijoittuvaan elokuvaan.

Yhteenveto: Firestarter on vahvoista lähtökohdistaan huolimatta hämmästyttävän surkea raina, jota on todella vaikea luokitella kauhuksi. Se ei ole pelottava, eikä oikeastaan edes jännittävä. Kyseessä on yllättävänkin tylsä filmi, joka yrittää olla vähän kaikenlaista takaa-ajotrilleristä supersankarielokuvaan ja perhedraamaan, epäonnistuen jokaisella osa-alueella. Elokuva laahaa suuren osan ajastaan ja jopa toiminnalliset kohtaukset saavat haukottelemaan laiskalla toteutuksellaan. Kaikki hoidetaan siitä, mistä aita on matalin, eikä ketään vaikuta kiinnostavan olla mukana leffassa. Päänäyttelijä Ryan Kiera Armstrong yrittää sentään kovasti, mutta ei hän kummoinen ole. Aikuisnäyttelijätkin ovat kehnoja osissaan Keith Thomasin kömpelön ohjauksen ja Scott Teemsin tökerön käsikirjoituksen takia. Leffa ei edes näytä hyvältä, vaan epätarkkojen ja heiluvien lähikuvien ja heikkojen digitehosteiden kanssa elokuvaa on jopa aika ankeaa katsoa. Leffan pyöristyttävän typerä lopetus vain toimii pisteenä i:n päällä. Firestarteria ei voi suositella kenellekään; ei Kingin, kauhun tai edes Efronin faneille.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.5.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Firestarter, 2022, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Angry Adam Productions, BoulderLight Pictures, Night Platform, Weed Road Pictures


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti