Arvostelu: Tumma kristalli (The Dark Crystal - 1982)

TUMMA KRISTALLI

THE DARK CRYSTAL

Ohjaus: Jim Henson ja Frank Oz
Pääosissa: Stephen Garlick, Lisa Maxwell, Billie Whitelaw, Percy Edwards, Barry Dennen, Michael Kilgarriff, Jerry Nelson, Steve Whitmire, Seán Barrett ja Joseph O'Conor
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

The Dark Crystal, eli suomalaisittain Tumma kristalli on Muppetien luojan Jim Hensonin ja jedimestari Yodana parhaiten tunnetun Frank Ozin ohjaama nukkeanimoitu fantasiaelokuva. Elokuva lähti liikkeelle Hensonin nähtyä Leonard B. Lubinin piirustuksen palatsissa asuvista, hienoihin vaatteisiin pukeutuneista häijyistä krokotiileista. Kuva puhutteli häntä ja hän alkoi luonnostelemaan tarinaa, joka kulki nimellä "The Crystal". Henson halusi tehdä tavallista synkemmän lastenelokuvan, ottaen mallia Grimmin veljesten klassikkosaduista. Aluksi hänen luomansa maailma ja sen asuttamat hahmot olivat hyvin erilaiset, ennen kuin ne muovautuivat lopullisiksi versioikseen. Henson halusi toteuttaa elokuvan vaativien nukkeanimaatioiden kera, eikä hän halunnut käyttää elokuvassa yhtäkään ihmishahmoa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1981 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo saman vuoden lopulla. Ristiriitaisten ennakkonäytösten ja tuotantoyhtiö ITC Entertainmentin myynnin vuoksi leffaa jouduttiin työstämään hieman uudelleen ja sen julkaisua siirrettiin. Lopulta Tumma kristalli sai maailmanensi-iltansa 13. joulukuuta 1982 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, mutta aluksi se sai kahtia jakautuneen vastaanoton katsojilta ja kriitikoilta. Vuosien varrella elokuvan arvostus on kuitenkin kasvanut ja siitä on muodostunut kulttielokuva ja fantasiagenren klassikko. Itse katsoin Tumman kristallin ensimmäistä kertaa keväällä 2017 ja pidin elokuvasta. Kun huomasin sen täyttävän nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Taianomainen satumaa on ajautunut synkkyyteen, kun sen suuri ja mahtava kristalli halkesi. Kaksi vallitsevaa lajia, hyvät mystikot ja pahat skeksit ovat sodassa, joka on kestänyt jo tuhannen vuoden ajan. Ennustuksen mukaan sodan voi lopettaa vain gelfling nimeltä Jen, jonka tehtävä on löytää tumman kristallin sirpale ja liittää se takaisin kristalliin.

Elokuvan päähenkilö on gelfling-olento nimeltä Jen, jonka nukkea liikuttelivat Henson ja Kiran Shah ja jota ääninäyttelee Stephen Garlick. Jen ajaa asiansa sadun päähahmona, joka aloittaa matkansa tietämättömänä ja pelokkaana, mutta joka kasvaa matkan varrella urhoolliseksi sankariksi. Henkilönä hän ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostava tai muutenkaan ihmeellinen. Hänen kehityskaarensa tapahtuu lähinnä, koska niin yleensä saduissa tapahtuu.

     Huomattavasti mielenkiintoisempia ovatkin elokuvan sivuhahmot, vaikkei heilläkään kummoisia kehityskaaria ole. Paras hahmoista on paha, korppikotkamainen skeksi-olento Chamberlain (nukkea liikutteli Frank Oz, ääninäyttelijänä toimi Barry Dennen), joka ajaa täysin omaa etuaan ja onkin valmis tekemään häijyjä ratkaisuja saadakseen haluamansa. Lisäksi hahmon jatkuva inisevä myhäily tekee Chamberlainista jo itsessään muistettavimman. Jos väität, ettet ole kertaakaan elokuvaa katsoessasi tai sen jälkeen matkinut Chamberlainin ääntelyä, tiedän, että valehtelet.

     Muita hahmoja ovat mm. muut pahat skeksit, kuten Keisari (animaattorina Henson, äänenä Jerry Nelson), Kenraali (Dave Goelz ja Michael Kilgarriff) ja Tieteilijä (Steve Whitmire), Jenin kasvattaneet hyvät ja viisaat mystikot, joista merkittävin on Mestari urSu (Brian Muehl ja Seán Barrett), Jenin tapaama toinen gelfling Kira (Kathryn Mullen ja Lisa Maxwell) ja tämän mukana kulkeva jättisuinen karvapallo Fizzgig (Goelz ja Percy Edwards), sekä salaisuuksien pitäjä Aughra (Oz, Shah, Mike Edmonds ja Billie Whitelaw). Aughra on hilpeä tapaus ja onkin hieman harmi, ettei häntä nähdä kuin muutamassa kohtauksessa. Myös mystikot jäävät harmillisen pieneen rooliin, vaikka heistä löytyykin kiehtovat puolensa elokuvan aikana.

Tumma kristalli ei siis ole vahvimmillaan hahmojensa puolesta, vaikka Chamberlain ja Aughra mahtavia ovatkin. Myöskään tarina ei ole niin vahva kuin voisi toivoa. Pohjimmiltaan se toimii kelvollisesti, vähän niin kuin päähenkilö Jen, mutta siinä ei uppouduta niin syvälle kuin voisi toivoa. Kertomus ennustetusta sankarista, jonka kohtalo on parantaa rikkinäinen maailma, on jo kliseinen, muttei vielä itsessään ongelma. Lähinnä ongelma on siinä, kuinka nopealla vauhdilla filmi käy läpi juontaan. Jottei katsoja varmasti putoaisi kärryiltä, kuulemme joko kertojaäänen tai hahmojen ajatusten kautta, mitä hahmojen pitää seuraavaksi tehdä tai mistä kaikessa on kyse. Vielä alussa kertojaääni toimii täydellisesti. Katsojasta tuntuu kuin hänelle luettaisiin iltasatua, mistä muodostuu heti miellyttävä tunne. Heikkouksistaankin huolimatta satuun uppoutuu täysillä.

Jim Henson ei selvästi ole ollut niinkään kiinnostunut omalaatuisen ja voimakkaan tarinan kertomisesta tai moniulotteisista hahmoista, vaan hänellä on ollut voimakas visio siitä, miltä elokuvan kuuluu näyttää, kuulostaa ja tuntua. Ja niissä jutuissa Tumma kristalli toimii hienosti. Koko elokuva on tosiaan toteutettu nukkeanimaationa, mutta kyse ei todellakaan ole mistään Muppetien kaltaisista käsinukeista. Gelflingit, skeksit, mystikot ja muut satuolennot ovat niin upeasti toteutetut, että jo pian katsoja saattaa luulla katsovansa oikeita, eläviä ja hengittäviä olioita. Näitä lähes ihmisten kokoisia nukkeja on liikuteltu valtavissa lavasteissa, jotta filmin maailma herää ruudulla eloon. Jos tarina epäonnistuu originaalisuudessa, muu toteutus on kuitenkin niin täynnä luovuutta, että kertomuksen vikoja katsoo sormien läpi. Elokuva on visuaalisesti kaunis teos, jota ei voi olla ihailematta.

Myös tunnelma on onnistunut. Elokuva huokuu lumoavaa satumaisuutta, jolloin tavanomaiseenkin seikkailuun hyppää mielellään ja innoissaan mukaan. Tekijöiden rakentamassa maailmassa on jotain äärimmäisen kiehtovaa ja taianomaista, ja vaikka juoni kulkeekin nopealla tempolla eteenpäin, elokuva osaa käyttää aikansa esitelläkseen tätä maailmaa. Yksi parhaista kohtauksista onkin, kun gelflingit matkaavat metsän halki ja pääsemme näkemään ties mitä eläimiä ja olioita, joita paikka on pullollaan. Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää söpöilyä, vaan siinä on jatkuvasti tietty painostava henki läsnä. Henson ei halunnut päästää lapsikatsojia helpolla, vaan hän on jopa sanonut tehneensä filmiä sillä mentaliteetilla, että on tervettä, että lapset kokevat pelkoa joskus. Jopa aikuisen mielestä häijyt skeksit ovat aika hurja ilmestys ja jotkut kohtauksetkin ovat hieman rankkoja. Pidän tästä synkemmästä puolesta valtavasti. Vaikka en nähnytkään leffaa lapsena, muistan, kuinka pidin itse lapsena perheleffoista, jotka uskalsivat astua astetta synkempiin tunnelmiin. Henson oli oikeassa, tietty pelko vain lisää sitä kiehtovuutta ja lumoavuutta.

Sen lisäksi, että elokuva näyttää hyvältä, se myös kuulostaa hyvältä. Jo ääniefektit ovat mainiot ja lisäävät satumaisia elementtejä mukaan, mutta yksi filmin parhaista puolista on Trevor Jonesin säveltämä musiikki. Siinä on jotain elämää suurempaa taianomaisuutta, seikkailua, herkkyyttä, jännittävyyttä, kauneutta ja lumoa. Kyseessä on niitä elokuvamusiikkeja, joita kuuntelee enemmän kuin mielellään ilmankin, että katsoo filmiä. Kun kuuntelee Jonesin mestarillista työtä silmät kiinni, voi itse kuvitella omia maagisia seikkailujaan, täynnä erilaisia olentoja ja maailmoja. Jos Tumman kristallin käsikirjoitus olisi yhtä vahva kuin kaikki muu sen ympärillä, kokonaisuutta voisi kutsua mestarilliseksi työksi.

Yhteenveto: Tumma kristalli on tarinaltaan aika kliseinen satuseikkailu, eivätkä elokuvan hahmot tee erityistä vaikutusta, mutta tekniseltä toteutukseltaan ja tunnelmaltaan elokuva on häikäisevän hieno. Siinä, missä kertomus jää lähinnä kelvolliseksi, filmin visuaalinen anti on täysin poikkeuksellista. Ällistyttävät nuket ja hulppeat lavasteet ovat kaunista ja jylhää katseltavaa. Jim Hensonin ja Frank Ozin työ niin nukkeanimaattoreina kuin ohjaajina on erinomaista. Tunnelma on ihastuttavan satumainen, uskaltaen myös äityä varsin synkäksi, jopa hieman pelottavaksi. Lukuun ottamatta mahtavaa Chamberlain-skeksiä ja hilpeää Aughraa, leffan hahmot eivät ole kovin kaksisia. Erityisesti päähahmo Jen jää aika tylsäksi tapaukseksi. Elokuva on siis aika ailahteleva tapaus, mutta jää silti selvästi plussan puolelle täysin omalaatuisen toteutustapansa ansiosta. Vaikka käsikirjoitus onkin varsin ontuva, visuaalinen anti korvaa paljon ja Tumma kristallia jää tuijottamaan häkeltyneenä. Suosittelenkin elokuvan katsomista lämpimästi, jos erikoisemmin toteutetut satuseikkailut ovat lähellä sydäntä. Vielä leffaa enemmän suosittelen katsomaan Netflixistä löytyvän esiosasarjan Tumma kristalli: Vastarinnan ajan (The Dark Crystal: Age of Resistance - 2019), jonka suoratoistopalvelu tosin anteeksiantamattomasti lopetti heti ykköskauden jälkeen. Siinä, missä elokuva on visuaalisesti komea, mutta käsikirjoitukseltaan hieman töksähtelevä, Netflix-sarja viilaa myös tekstin huippuunsa ja se on mielestäni yksi parhaista tuotannoista, joita Netflix on koskaan tarjonnut.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Dark Crystal, 1982, Incorporated Television Company, Jim Henson Productions, Henson Organisation, The Jim Henson Company