Arvostelu: Hurry Up Tomorrow (2025)

HURRY UP TOMORROW

Ohjaus: Trey Edward Shults

Pääosissa: Abel Tesfaye, Jenna Ortega, Barry Keoghan ja Riley Keough

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

Hurry Up Tomorrow on Abel "The Weeknd" Tesfayen ideoima ja tähdittämä elokuva, joka toimii rinnakkaisteoksena artistin samannimiselle albumille, joka julkaistiin tammikuussa. Tesfaye sai ideaan elokuvaan menetettyään äänensä kesken konserttinsa Los Angelesissa syyskuussa 2022, mikä pisti hänet miettimään uusiksi, mitä hän haluaa uraltaan. Tesfaye sai Live Nationin rahoittamaan elokuvan ja ohjaaja Trey Edward Shults hyppäsi projektiin mukaan. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2023, mutta elokuvan oli vaikea saada levittäjää, kunnes Lionsgate tarttui leffaan marraskuussa 2024. Nyt Hurry Up Tomorrow on saapunut Suomenkin teattereihin ja itse en pahemmin odottanut sen näkemistä. Muutamaa kappaletta lukuun ottamatta en ole kuunnellut The Weekndiä, enkä juuri innostunut, kun kuulin hänen näyttelevän itseään uudessa elokuvassa, miehen jätettyä minut kylmäksi näyttelijänä HBO Maxin The Idol -sarjassa (2023). Päätin kuitenkin antaa leffalle mahdollisuuden ja kävin katsomassa Hurry Up Tomorrow'n sen ensi-iltaviikonloppuna.

Riitaisa ero tyttöystävästä on sekoittanut kiertueella olevan Abel "The Weeknd" Tesfayen pään. Kun hän menettää äänensä kesken keikan, Abel lähtee karkuteille ja kohtaa paossa olevan nuoren naisen, Animan.

Abel Tesfaye näyttelee elokuvassa tosiaan itseään, joskin hieman väriteltyä versiota itsestään. Kun tosielämän Tesfaye menetti äänensä SoFi Stadiumilla syyskuussa 2022, mikä pisti kiertueen hetkeksi tauolle, tämä pisti miehen miettimään uraansa uusiksi. Hurry Up Tomorrow heijastelee tätä mietiskelyä, heittäen äänenmenetykselle lisäsyyksi riitaisan eron, mistä Abel ei millään tunnu pääsevän yli. Kuten jo alussa sanoin, Tesfaye ei vakuuttanut näyttelijätaidoillaan HBO:n muutenkin köykäisessä The Idol -sarjassa. Hurry Up Tomorrow'ssa mies on paremmin elementissään, mutta toisaalta hän esittääkin itseään. Silti sanoisin, että Tesfayen kannattaisi pysyä laulamisessa, sillä sen hän taitaa huomattavasti lahjakkaammin.

     Elokuvassa nähdään myös pari ihan kunnon näyttelijää, Barry Keoghan Abelin managerina Leenä ja Jenna Ortega Animana, joka polttaa äitinsä kodin ja lähtee karkuteille. Keoghan on aina yhtä mainio roolissaan miehenä, josta ei oikein tiedä, onko tämä tosissaan Abelin puolella, vai manipuloiko hän artistia omien etujensa takaamiseksi. Yleensä hyvä Ortega jättää valitettavasti kylmäksi, mihin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka kehnosti hänen hahmonsa on kirjoitettu. On vaikea sanoa muuta syytä hänen mukanaololleen kuin se, että kenties Ortega fanittaa The Weekndiä. Tai sitten häntä houkutti vastaavan tuottajan työtehtävistä tulleet kivat lisäliksat näyttelijäpalkkion päälle.

Sanotaan se nyt suoraan: Hurry Up Tomorrow on huonoin elokuva, jonka olen hetkeen nähnyt. Elokuvassa olisi paljon potentiaalia, mutta lopputulos on vain pitkästyttävä turhamaisuusprojekti yhdeltä tämän hetken isoimmista laulajatähdistä. Elokuvassa olisi runsaasti kiinnostavia aiheita ja teemoja, kuten artistin pohdinta uransa ja elämänsä suunnasta äänenmenetyksen jälkeen, suurluokan megatähden yksinäisyys monien tuhansien fanienkin ympäröimänä, tämän tähden ja tavallisen mattimeikäläisen bondaaminen samanlaisten fiilisten ansiosta, sekä oman paskamaisuuden tunnustaminen ja siitä eteenpäin liikkuminen. Kaikki jää kuitenkin joko pintapuoleiseksi tai muuten vain kömpelösti käsitellyksi, sillä leffa on niin tönkösti pistetty kasaan.

Elokuva esittelee hahmonsa vielä ihan kiinnostavasti, joskin Abelin jatkuva itkeskely ex-tyttöystävänsä perään käy nopeasti tylsäksi. Kun Abel ja Anima kohtaavat, ainekset syvään tarinaan ovat valmiina. Ja sitten homma lässähtää aivan totaalisesti ja leffalle syntyy identiteettikriisi siitä, mitä se haluaisi olla. Kuumehouruinen painajainen ja matka Abelin psyykeen, Abelin anteeksipyyntö kaikille naisille, joita hän on elämänsä aikana kohdellut huonosti, vai kenties silmien pyörittelyä aiheuttava tulkinta Piinasta (Misery - 1990), missä Anima pistää Abelin kuuntelemaan miehen omia kappaleita ja maanisesti selittää, miten syvällisiä nämä upeat teokset ovatkaan? Miksei kaikkia näitä kerralla? Kaikki potentiaali valuu hukkaan, kun elokuvan toinen puolisko on näin pöyristyttävän narsistinen ja tekotaiteellinen. Tuntuu siltä kuin tekijät olisivat elokuvaopiskelijoita, jotka katsoivat Mulholland Driven (2001) ja totesivat pystyvänsä samaan. Siinä, missä Mulholland Drive kiehtoi herättämillään kysymyksillä, Hurry Up Tomorrow'n aiheuttama päänrapsuttelu vain ärsyttää. The Weekndin hardcore-faneille elokuva voi toimia, mutta minut se sai vain kysymään, että tarvitsiko miehen ihan oikeasti tehdä urapohdinnastaan niin uusi albumi kuin myös ihka oikea elokuva? Jos siis tätä osittain musiikkivideoista koostuvaa egotrippiä voi kutsua ihka oikeaksi elokuvaksi.

Elokuvan tietty amatöörimäisyys kummastuttaa, sillä pidin ohjaaja Trey Edward Shultsin kahdeksan vuoden takaisesta kauhuelokuvasta It Comes at Nightista (2017). Siinä jopa kuvasuhteella leikkimisellä oli tarinallinen ja temaattinen funktio, mutta tässä kuvasuhteen vaihtelu neliöstä laajakuvaan ja vielä laajempaan kuvaan, sekä takaisin tuntuu vain kikkailulta kikkailun vuoksi. Todennäköisesti Tesfaye on itse ollut vallassa ja leffa on kaikin puolin juuri sellainen, mikä miellyttäisi hänen estetiikkaansa. Minua se ei miellyttänyt edes teknisellä osastollaan. Kameratyöskentely on epätasaista ja jokaista komeaa otosta vasten on useampi kökösti sommiteltu ja sumea kuva. Leikkaus on laahaavaa, tehosteet menettelevät ja äänimaailma on hieman mössöinen. Kuten varmasti odottaa saattaa, suuri osa elokuvan musiikeista koostuu The Weekndin kappaleista. Osa kuullaan sellaisinaan, osaa taas on miksattu eri ilmapiireihin sopivammiksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.5.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hurry Up Tomorrow, 2025, Live Nation Productions, Manic Phase