THE SOPRANOS - KAUSI 1
Luoja: David Chase
Pääosissa: James Gandolfini, Edie Falco, Lorraine Bracco, Michael Imperioli, Nancy Marchand, Dominic Chianese, Vincent Pastore, Steven Van Zandt, Tony Sirico, Jamie-Lynn Sigler, Robert Iler, John Ventimiglia, Al Sapienza, Joe Badalucco Jr., Drea de Matteo, Paul Schulze, Matt Servitto, Robert LuPone, Saundra Santiago ja Michael Rispoli
Genre: rikos, draama
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: noin 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 46 minuuttia
Ikäraja: 16
"You woke up this morning, got yourself a gun.
Your mama always said you'd be the chosen one."
The Sopranos on rikosdraamasarja, jonka loi David Chase, joka oli 1970- ja 1980-luvulla onnistunut nousemaan isoksi tekijäksi televisiosarjojen puolella. 1990-luvulla Chase alkoi pyörittelemään ideaa terapiassa käyvästä mafiososta, tarkoituksenaan tehdä ideastaan elokuva. Chasea oli kiinnostanut mafiamaailma nuoruudesta lähtien, kasvettuaan rikollisiin liittyvissä piireissä. Managerinsa Lloyd Braunin kautta hän alkoi kuitenkin laajentamaan ideaansa, kunnes hän päätti, että sen pitäisi olla televisiosarja elokuvan sijaan. Chase toi mukaan paljon omia kokemuksiaan kirjoittaessaan tarinaa. Hän esitteli sarjan useille yhtiölle, kuten Foxille, mutta monet torjuivat hänen ideansa. Lopulta HBO kiinnostui ja Chase pääsi tekemään pilottijakson. HBO:lta kuitenkin kesti useita kuukausia kertoa Chaselle, haluavatko he jatkaa pilotista kokonaiseen tuotantokauteen, jolloin Chase alkoi jo epätoivoisesti pyytää HBO:lta rahaa edes siihen, että hän voisi kuvata 45 minuuttia lisää materiaalia ja tehdä sittenkin elokuvan. HBO:lla oltiin kuitenkin koettu, että sarjassa on potentiaalia ja yhtiö tilasi Chaselta 12 jaksoa lisää. The Sopranosin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 1999 ja sarja nousi nopeasti suureen suosioon. Kausi sai valtavasti ylistystä kriitikoilta, joista monet kutsuivat The Sopranosia parhaaksi televisiosarjaksi pitkään aikaan. Kausi myös sai 16 Emmy-ehdokkuutta (mm. paras draamasarja, ohjaus, miespääosa, naissivuosa, vieraileva tähti, lavastus, leikkaus ja äänitys), joista se voitti parhaan käsikirjoituksen, naispääosan, roolituksen ja kuvauksen palkinnot, sekä viisi Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan draamasarjan, miespääosan, naispääosan ja naissivuosan palkinnot. Itse olen tiennyt The Sopranosista jo lapsesta asti, sillä isäni katsoi sitä, mutten ollut aiemmin nähnyt jaksoakaan sarjasta. Olen pohtinut sarjan katselua jo jonkin aikaa ja nyt kun sen tarinaa laajennetaan esiosaelokuvalla The Many Saints of Newark (2021), päätin vihdoin ottaa The Sopranosin katseluun.
Tony Soprano yrittää tasapainotella tavallisen perheensä ja mafiaperheensä välillä. Stressiä ja paineita kerääntyy kaikesta niin paljon, että eräänä päivänä hän romahtaa henkisesti ja hakeutuu psykiatrin hoitoon.
Pääroolissa Tony Sopranona nähdään edesmennyt James Gandolfini, joka sopii täydellisesti niin leppoisan perheenisän kuin tylyn mafioson rooliin, yhdistäen molemmat puolet todella kiehtovaksi hahmoksi. Tony on yksi moniulotteisimmista hahmoista televisiosarjojen historiassa ja jo sen ansiosta sarjaan koukuttuu heti ensimmäisessä jaksossa. Hän on toisaalta erittäin pidettävä heppu, heitellen vitsejä ja tsempatessaan lapsiaan, mutta samalla hän tekee paljon asioita, joita katsoja joko katsoo sormien läpi tai ei. Sen lisäksi, että mafiaelämään liittyy ihmisten mukiloimista sairaalakuntoon ja vielä pahemmassa tapauksessa ruumishuoneelle, Tony myös pettää vaimoaan nuoren neidon kanssa. Hänestä löytyy siis hyvät ja huonot puolensa, mitkä yhdistettynä saavat hänet tuntumaan todelliselta ihmiseltä. Tonyn mielenmaisemaa avataan pilottijaksosta lähtien ja huonoinakin hetkinä katsoja asettuu hänen puolelleen.
Tonyn perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Carmela (sekä Emmyn että Golden Globen roolisuorituksellaan voittanut Edie Falco), pariskunnan lapset Meadow (Jamie-Lynn Sigler) ja Anthony Jr. (Robert Iler), sekä Tonyn äiti, iäkäs ja katkera Livia Soprano (kesken sarjan tekoa menehtynyt Nancy Marchand). Sarjan luoja David Chase rakensi Tonyn ja Livian välisen äiti-poika-suhteen oman äitinsä pohjalta ja täytyy kyllä todeta, että Chase on joutunut kestämään aikamoista, jos hänen äitinsä on ollut Livian kaltainen. Kyseessä on erittäin inhottava (vaikkakin samalla paikoitellen huvittava) eukko, joka pitää huolta, että hänen poikansa tietää "paikkansa maailmassa" aina puhuessaan hänelle. Alusta asti käy hyvin selväksi, miksi Tony ei voi sietää äitiään ja katsojankin on vaikea kuvitella, että keskustelu kyseisen naisen kanssa olisi miellyttävä kokemus. Marchand on upea roolissaan ja hyvää työtä tekee myös Falco Tonyn vaimona. Carmela tietää Tonyn hämärähommista ja onkin kiinnostavaa seurata, miten hän niihin suhtautuu pitkin tuotantokautta. Sigler ja Iler ovat mainiot valinnat Sopranon pariskunnan lapsiksi, joille Tony kertoo toimivansa jätetyössä. Isänsä puuhia epäilevä Meadow on mielenkiintoinen, mutta vielä tällä avauskaudella Anthony Jr. jää hieman tylsäksi tapaukseksi.
Muita hahmoja sarjassa ovat mm. tietty monet mafiaperheeseen kuuluvat henkilöt, kuten joukkoa johtava Jackie (Michael Rispoli), Tonyn setä Junior (Dominic Chianese), Tonyn sukulaispoika Christopher (Michael Imperioli), sekä Paulie (Tony Sirico), Silvio (Steven Van Zandt), Jimmy (Joe Badalucco Jr.) ja "Big Pussy" (Vincent Pastore). Tärkeä hahmo on myös Tonyn psykiatri Jennifer Melfi, jota näyttelee Lorraine Bracco. Bracco oli aiemmin nähty mafiavaimon roolissa Mafiaveljet-leffassa (Goodfellas - 1990) ja oli ehdolla Carmelan rooliin The Sopranosissa. Häntä kuitenkin kiehtoi Jenniferin hahmo enemmän, sillä hän halusi tutkia mafiatarinaa eri näkökulmasta. Bracco sopiikin erinomaisesti psykiatriksi, rauhallisen luonteensa ja lempeän äänensä kera. Hyvää työtä tekevät myös erityisesti Chianese Junior-setänä ja Imperioli Christopherina, nuorena mafiosona, joka haluaa todistaa kykynsä ja kerääkin läpi kauden itsevarmuutta.
The Sopranos vie katsojan hienolla tavalla mafian maailmaan, esitellen niin tuttuja juttuja, joita on nähty monissa elokuvissa, kuten Kummisedässä (The Godfather - 1972) ja Mafiaveljissä (joihin molempiin viitataan kaudella ehkä kerran tai kaksi tai kolmekin liikaa) kuin sellaisia puolia, joita ei mafiakertomuksiin yleensä tuoda mukaan. Tuttuna puolena on tietty, kuinka mafian porukka toimii ja millainen arvomaailma heillä on. Jos teet hommasi hyvin ja oikein, sinut palkitaan ja sinun puolestasi ollaan valmiita tekemään ties mitä. Mutta auta armias, jos teet jotain väärin, niin pahimmassa tapauksessa kotiisi murtaudutaan ja sinua ammutaan säälimättä päähän. Kausi yltyy paikoitellen todella väkivaltaiseksi, eikä mafian julmia juttuja lähdetä lainkaan kaunistelemaan. Alusta alkaen tehdään selväksi, että nämä todella ovat rikollisia ja tappajia. Silti sarja saa katsojan oudosti heidän puolelleen ja kun FBI saapuu tekemään tarkistuskierrosta Tonyn kotiin, katsoja huomaa toivovansa, etteivät nämä löydä mitään.
Vaikka onkin aina mielenkiintoista seurata tällaista tuttuja ratoja kulkevaa mafiatarinaa - erityisesti vielä näin iskevän hyvin tehtynä - The Sopranosin hienous taitaa kuitenkin syntyä niistä puolista, joita tällaisissa teoksissa ei yleensä näe. Merkittävin tällainen on tietty se, että tarinan päähenkilö, mafioso käy terapiassa. Nämä psykiatrikäynnit ovat yllättäen jopa sarjan kiehtovinta antia. Keskustelut Tonyn ja Jenniferin välillä ovat hämmästyttävän vangitsevia. On niin kiinnostavaa, että mafioso purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan tällä tavalla. Tämä tuo perinteiseen mafiakertomukseen todella merkittävän ja syvän lisäyksen. Hienoja hetkiä ovat myös ne, jolloin Tony nähdään enemmän tavallisena perheenisänä. Hän vie tytärtään tutustumaan collegeihin ja pelaa videopelejä poikansa kanssa.
Sen lisäksi, että The Sopranos tarjosi uudenlaisen näkökulman mafioson elämään, se onnistui myös mullistamaan televisiohistoriaa. Ennen tätä sarjaa televisiosarjat perustuivat lähinnä jaksottaiseen kertomistapaan, jolloin joka jaksossa nähtiin oma tarinansa. Taustalla saattoi kulkea isompi tarina, missä hahmot kokevat pikkuhiljaa muutosta, mutta tämä osuus todella pysyi siellä taustalla. Tähän oli alettu tuomaan vähitellen muutosta 1990-luvulla, mutta The Sopranos todella otti isomman harppauksen ja vei televisiosarjan käsitteen lähemmäs sitä, millaisena sarjat tänä päivänä tunnetaan. Vaikka tässäkin on jaksoja, joiden juonikuviot tuntuvat irrallisemmilta, on kyseessä silti enemmän jatkuva kertomus, joka saa uusia käänteitä vähän väliä ja joissa hahmoja todella kehitetään kuin elokuvissa.
Kauden tunnelma on upeasti luotu alusta loppuun. Jännitettä kasvatellaan taidokkaasti moneen otteeseen ja kun tapot todella tapahtuvat niin nopeasti, ettei ehdi "mafiaa" sanoa, jännitys rakentuu myös siitä, ettei tiedä, mitä kenellekin käy. Sekaan on myös onnistuttu heittämään lystikkäitä juttuja ja oivaa mustaa huumoria. Jotkut mafiajutut tuntuvat absurdeilta ja niinpä ne on päätettykin esittää huvittavasti. Ohjaajat, kuten sarjan luoja Chase ja esimerkiksi myöhemmin HBO:n Game of Thrones -fantasiasarjaa (2011-2019) ohjannut Alan Taylor pitävät tunnelmallisesti jaksoja hienosti kasassa. Käsikirjoittajat hoitavat hommansa erinomaisesti niin tarinakuvioiden kuin monimutkikkaiden hahmojensa kanssa. Tony Soprano on fantastisesti luotu henkilö ja jo hänen ansiosta sarjaan uppoutuu niin vahvasti.
Teknisestikin The Sopranos on taidokkaasti tehty. Kuvaus on oivallista ja sarjasta löytyy jotain elokuvallisempaa visuaalisesti kuin monista tätä edeltäneistä televisiosarjoista. Myös leikkaus on taidokasta, etenkin kun kerronnassa hyödynnetään sitä, että Tony kertoo tapahtumista psykiatri-Jenniferille. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja maskeeraajat pääsevät leikkimään tekoveren kanssa. Äänimaailma on mainiosti koottu ja kausi on täynnä erittäin hyviä kappalevalintoja, joita soitetaan niin jaksojen aikana kuin lopputeksteissä. Alkutekstien aikana soiva Alabama 3:n Woke Up This Morning muuttuu paremmaksi joka jakson myötä. Viimeistään kauden huipennusjaksossa oma tanssijalka alkaa vipattamaan biisin tahtiin.
Yhteenveto: The Sopranosin ensimmäinen tuotantokausi on erinomainen avaus vahvalle draamasarjalle ja heittää katsojan mafian kiehtovaan maailmaan. Mukana on paljon tuttuja mafiaan liittyviä juttuja, mutta uuden käsittelytavan asiaan tuovat päähenkilön terapiakäynnit. Tony Sopranon ja psykiatri Jenniferin väliset keskustelut ovat erittäin kiehtovia ja on hienoa, kuinka taidokkaasti sarja vie katsojan Tonyn pään sisälle. Tony on huikean hyvin kirjoitettu hahmo ja hänet täydellistää James Gandolfinin fantastinen roolisuoritus. On yhtä mielenkiintoista seurata Tonyn mafiaelämää kuin tavallista perhe-elämää. Tonyn ja hänen äitinsä välinen suhde on aivan mahtava. Muutkin näyttelijät tekevät esimerkillistä työtä kiinnostavien hahmojensa kanssa. Sarjaan koukuttuu heti ensiminuuteista lähtien ja siihen uppoutuu yhä vain syvemmälle, mitä pidemmälle tuotantokausi etenee. Sekaan mahtuu erittäin jännittäviä tilanteita, erittäin vaikeiksi eskaloituvia juonikuvioita, yllättäviä käänteitä, sekä aidosti hauskoja juttuja. Kaikin puolin The Sopranosin ensimmäinen tuotantokausi on vaikuttava paketti, mikä onnistuu jo ennen puolta väliä tekemään uusille katsojille selväksi, miksi sarjaa pidetään edelleen niin korkeassa arvossa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.5.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Sopranos, Yhdysvallat, 1999-2007, HBO, Brillstein Entertainment Partners, The Park Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti