THE STAND
Luojat: Josh Boone ja Benjamin Cavell
Pääosissa: James Marsden, Odessa Young, Owen Teague, Jovan Adepo, Amber Heard, Henry Zaga, Alexander Skarsgård, Whoopi Goldberg, Nat Wolff, Brad William Henke, Greg Kinnear, Irene Bedard, Fiona Dourif, Heather Graham, Ezra Miller, Clifton Collins Jr. ja J. K. Simmons
Genre: jännitys, fantasia
Jaksomäärä: 9
Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 2 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 15
The Stand perustuu Stephen Kingin kirjaan Tukikohta (The Stand) vuodelta 1978, jonka pohjalta oli jo vuonna 1994 tehty samanniminen minisarja. Vuonna 2011 Warner Bros. Pictures ja CBS Films alkoivat työstämään kahta elokuvaa kirjasta. Alunperin Harry Potter -elokuvia (2001-2011) tehneet David Yates ja Steve Kloves palkattiin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi, mutta he poistuivat projektista ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Ben Affleck ja käsikirjoittajaksi David Kajganich. Kajganich oli jo saanut ensimmäisen vedoksen käsikirjoituksista valmiiksi, kun Warner Bros. päättikin tehdä vain yhden leffan. Affleck poistui projektista ja hänen tilalle valittiin Scott Cooper ja hänen tilalle taas Josh Boone. Boone halusi tehdä jopa neljä elokuvaa Kingin kirjan pohjalta ja samaan aikaan Warner Bros. alkoi työstämään esiosasarjaa, joka yhdistyisi Boonen elokuviin. Vuonna 2016 projekti kuitenkin kaatui ja pistettiin jäihin. Vuonna 2018 CBS All Access alkoi yhdessä Boonen kanssa työstämään uutta minisarjaa kirjan pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019 ja lopulta The Stand alkoi pyöriä joulukuussa 2020. Itse en ole lukenut Kingin alkuperäistä kirjaa tai katsonut vuoden 1994 sarjasovitusta, mutta kiinnostuin uudesta The Standista, nähtyäni sen mainoksia HBO Nordicilta, joka esittää sarjaa Suomessa. Kun sarjan viimeisen jakson julkaisuun oli enää pari päivää, aloitin positiivisin mielin sarjan katselun.
Hirvittävä virus leviää Yhdysvalloissa, tappaen yli 99 prosenttia väestöstä. Harvat taudille immuunit ja eloonjääneet jakautuvat kahteen leiriin, joko auttamaan hyvää äiti Abagail Freemantlea tai toimimaan pahan Randall Flaggin käskyläisinä.
Tappavasta taudista, "kapteeni Tripsistä" selvinneisiin kuuluvat mm. nuori Harold Lauder (Owen Teague) ja hänen ihastuksensa Frannie Goldsmith (Odessa Young), johtajahenkinen Stu Redman (James Marsden), laulaja Larry Underwood (Jovan Adepo), pienestä pojasta huolehtiva Nadine Cross (Amber Heard), kuuromykkä Nick Andros (Henry Zaga), rikollinen Lloyd Henried (Nat Wolff), kehitysrajoitteinen Tom Cullen (Brad William Henke), Glen Bateman (Greg Kinnear) ja Ray Brentner (Irene Bedard). Harmillisesti hahmogalleria ei erityisemmin vakuuta ja jopa ne, joista ensimmäisessä jaksossa kiinnostuu, menettävät tehonsa sarjan aikana. Sympaattista Tomia lukuunottamatta yksikään hahmo ei ole myöskään erityisen pidettävä, joten koin usein suuria vaikeuksia jaksaa seurata heidän tarinaansa. Osa käy jopa suuresti hermoille, kuten Harold, jonka kohdalla asiaa ei yhtään auta, kuinka kehno Teague lopulta on roolissaan. Ennen sarjan ilmestymistä Heardin ja Zagan roolittamisesta nousi suurta kohua, Heardin ollessa oikeuskiistassa ex-miehensä Johnny Deppin kanssa ja Zagan esittäessä kuuromykkää, vaikkei oikeasti ole kuuromykkä. Vaikka toisaalta ymmärrän boikotoijien pointit (tosin monet ovat tainneet unohtaa Zagan kohdalla, että näyttelijän hommahan on esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on), nämä kaksi ovat sarjan ongelmista pienimpiä.
Lisäksi sarjassa nähdään myös Whoopi Goldberg kaikkea hyvää edustavana äiti Abagail Freemantlena, joka kannustaa selviytyjiä rakentamaan uutta ja parempaa yhteiskuntaa ja Alexander Skarsgård kaikkea pahaa edustavana Randall Flaggina, eli Kingin Musta torni -kirjasarjasta (The Dark Tower - 1998-2004) tuttuna "Mustiin puettuna miehenä", joka yllyttää selviytyjiä ajamaan uuden maailmansa kaaokseen. Valitettavasti mielestäni näiden kahden hahmon saapuminen mukaan sai sarjan tökkimään pahasti. Alexander Skarsgård on toisaalta sopiva häijyjä juonittelevan Flaggin rooliin, mutta hänen hahmonsa ei toimi, eikä tarjoa tarvittavaa uhkaavuutta. Pidän Goldbergistä näyttelijänä, mutta hän ei täysin istu sellaiseksi kaikkien lämpimäksi äitihahmoksi kuin Abagail vaatisi. Lähinnä mieleeni tuli Goldbergin rooli hilpeänä selvänäkijänä Ghost - näkymätön rakkaus -elokuvassa (Ghost - 1990).
Koska en ole lukenut Kingin kirjaa tai nähnyt ensimmäistä minisarjaversiota, en arvostelussani voi millään tavalla verrata uutta vanhaan. Sen voin kuitenkin sanoa, että uusi The Stand ei todellakaan herättänyt mielenkiintoani lähteä tutustumaan aiempiin versioihin. En olekaan hetkeen joutunut kärvistelemään näin surkean televisiosarjan läpi. Käsikirjoitukseltaan sarja edustaa huonoimpia, joita olen koskaan katsonut ja minua jopa hävetti huomattuani, että itse Stephen King on kirjoittanut yhden jaksoista ja hänen poikansa Owen King kaksi jaksoa. Sen lisäksi, että hahmot ovat mitäänsanomattomia ja tylsiä, on tarinankerronta lähestulkoon luokatonta. Pidän tarinoista, joissa leikitellään ajalla ja hyödynnetään takaumia kerrontavälineenä, mutta tässä sarjassa ajassa edestakaisin hyppelyssä ei ole päätä eikä häntää. Ihan jatkuvasti ruutuun ilmestyy teksti "2 viikkoa aiemmin", "5 päivää aiemmin", 3 kuukautta aiemmin", "4 viikkoa aiemmin", "kuukausi aiemmin" jne., jne., jne. Ensimmäiset jaksot lähes vaativat sitä, että katsoja piirtäisi paperille aikajanan ja merkitsisi ylös, mitä kaikkea tapahtuu milloinkin. Ja silloinkin saattaa olla hukassa, sillä sarjasta tuntuu puuttuvan palasia.
Sarjan kerrontatapa ei ole vain kömpelöä, se on todella vakavasti omiin jalkoihinsa kompuroivaa ja silti väkisin eteenpäin ryömivää. Sen lisäksi, että se tekee sarjasta vaikeasti lähestyttävän ja katsojan on vaikea päästä mukaan tarinaan, joka esitetään oudossa järjestyksessä, vaikeuttaa se myös tunnelman kehittymistä. On vaikea jännittää kenenkään puolesta takaumissa, sillä olemme jo nähneet heidät tulevaisuudessa ja tiedämme heidän olevan turvassa. Jännitettä on muutenkin turha hakea, sillä hahmojen kohtalot eivät jaksa kiinnostaa. Tämän huomaa etenkin sarjan hassusta tavasta kirjoittaa hahmoja ulos. Kuolemiskohtauksissa hoksaa, ettei tapahtuma hetkauttanut vähääkään.
Itse lähtökohta kertomukselle on kyllä mielenkiintoinen. Toki juuri nyt ilmestyvän, tappavasta viruksesta kertovan sarjan kohdalla voi kritidoisa julkaisuajankohtaa, mutta sille tekijät eivät ole mahtaneet mitään. Kuten alussa kävi selväksi, on projekti ollut työn alla jo noin vuosikymmenen ajan ja kuvauksetkin alkoivat, ennen kuin edes tuli ensimmäistä tietoa nykyisen koronaviruksen olemassaolosta. Minua ei siis haitannut tai häirinnyt, että juuri nyt sattuu ilmestymään sarja kuolettavasta viruksesta. Enemmänkin minua haittaa ja häiritsee, kuinka sarja tuntuu parin jakson jälkeen unohtavan koko jutun ja se ryhtyykin keskittymään pöljään ja korniin hyvän ja pahan taistoon äiti Abagailin ja Randall Flaggin joukkojen välillä.
Vaikka ajassa sinne sun tänne loikkiminen alkaa helpottamaan sarjan toisella puoliskolla, asiaa vain pahentaa se, etten pitänyt yhtään siitä suunnasta, johon The Stand vie. Näiden kahden ryhmän välinen konflikti on surkuhupaisan tönkkö, eikä hommaa auttanut se, kun mukaan tuodaan kiusallisia uskonnollisia viittauksia. Jonkinsortin kauhutarinana alkava sarja muuttuu vähitellen teologiseksi fantasiasaagaksi ja menettää otteensa täysin. Tunnelma häiritsee ailahtelevaisuudellaan. Suurimmaksi osaksi sarja pyrkii olemaan ylidramaattinen, mutta sitten kaiken keskelle on tungettu mukaan outoja koomisia juttuja. Eeppiseksi tarkoitettu loppuhuipennus sai minut älähtämään ääneen tympääntyneisyyden voimasta. Stephen Kingin kynäilemä finaali (joka on käsittääkseni erilainen kirjasta ja vanhasta sarjasta) on juuri sopivan laiska lopetus tarinalle. Sympaattista Tom Cullenia lukuunottamatta koin suuria vaikeuksia löytää mitään positiivista sanottavaa The Standista. Luokattoman huonon käsikirjoittamisen, tylsien hahmojen ja kunnollista suuntaa vailla olevan kehnon ohjauksen vuoksi kyseessä on yksi huonoimmista King-adaptaatioista, mitä olen nähnyt.
Sentään leikkausta ja joitain kökköjä tietokonetehosteita lukuunottamatta tekninen puoli on tarpeeksi menevä. Kuvaus on paikoitellen tyylikästä ja sitä tukee oiva valaisu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat hyvin, eikä ääniefekteissäkään ole erityisemmin moittimista. Nathaniel Walcottin ja Mike Mogiksen säveltämät musiikit eivät kuitenkaan koskaan nouse esille tai jää millään lailla mieleen.
Yhteenveto: Uusi The Stand -minisarja on käsittämättömän ponneton ja surkea räpellys, mitä katsoessa jopa hieman hävettää, että Stephen King itse on ollut mukana tekemässä sarjaa. Käsikirjoitus on kammottavan huono ja tarinankerronta on häkellyttävän kömpelöä. Ensimmäiset jaksot hyppivät ajassa eteen ja taakse ja sinne sun tänne niin tympäännyttävästi, ettei sarjaan millään pääse mukaan. Tunnelma on hakusessa, eikä jännitettä löydy mistään. Kun aikasekoilu vihdoin rauhoittuu, sarja kohtaa uudet ongelmat, kun hahmot paljastuvat todella tylsiksi, tunnelma ärsyttävän epätasaiseksi ja tarinakin vaihtaa suuntaa virusimmuunien selviytymistaistelusta korniksi hyvän ja pahan kiistaksi. Meno käy jatkuvasti yliampuvammaksi ja hölmömmäksi - jopa siihen pisteeseen asti, että minun teki mieli lopettaa katselu loppuhuipennuksen aikana. Osa näyttelijöistä yrittää parhaansa, kun taas toiset alisuoriutuvat tai ovat jopa kehnoja. Ainoastaan sympaattinen Tom Cullen jaksoi kiinnostaa läpi sarjan. The Stand on ala-arvoisen huono tekele, joka pöyristyttää loppuun asti kököillä ratkaisuillaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.2.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
The Stand, Yhdysvallat, 2020-2021, CBS Television Studios, Vertigo Entertainment, Mosaic
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti