Arvostelu: Nunna II (The Nun II - 2023)

NUNNA II

THE NUN II

Ohjaus: Michael Chaves

Pääosissa: Taissa Farmiga, Jonas Bloquet, Katelyn Rose Downey, Storm Reid, Anna Popplewell, Suzanne Bertish, Léontine d'Oncieu, Anouk Darwin Homewood, Peter Hudson, Maxime Elias-Menet, Pascal Aubert ja Bonnie Aarons

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

James Wanin ohjaama "tositapahtumiin" perustuva kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring - 2013) oli iso menestys, jota kriitikotkin kehuivat, joten jatkoa oli luvassa. Kirottu 2:ssa (The Conjuring 2 - 2016) esitelty nunnademoni Valak nousi niin suosituksi, että hahmon ympärille päätettiin tehdä oma elokuvansa. Nunna-leffa (The Nun - 2018) sai lähinnä negatiivista palautetta niin kriitikoilta kuin katsojilta, mutta se oli taloudellinen hitti, joten jatko-osaa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja nyt Nunna II on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin Valak-nunnaa karmivana Kirottu 2:ssa, mutta mielestäni hahmon oma elokuva oli turhauttava pettymys. Odotukseni jatko-osaa kohtaan olivat todella matalat, mutta päätin silti käydä katsomassa Nunna II:n heti sen ennakkonäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Kun nunnaa esittävän Valak-demonin riivaama Maurice kylvää tuhoa kirkoissa halki Euroopan, sisar Irene matkustaa Pariisiin, yrityksenään pysäyttää demoni lopullisesti.

Taissa Farmiga, Jonas Bloquet ja Bonnie Aarons palaavat rooleihinsa sisar Ireneksi, Frenchienäkin tunnetuksi Mauriceksi, sekä nunnana esiintyväksi Valak-demoniksi, joka palaa aiheuttamaan ikävyyksiä, tällä kertaa Mauricea hyödyntäen, kuten ykkösleffan lopussa kävi ilmi. Farmiga suoriutuu toistamiseen hyvin osastaan ja hänen hahmoaan ryhdytään syventämään elokuvan edetessä. Kun Valakin paluu käy selväksi, Irene empii ensin, mutta kokee sitten vastuukseen päihittää demonin pysyvästi. Bloquet vakuuttaa ykköselokuvaa paremmin Mauricena, joka ei ole enää pelkkä vitsiniekka, vaan joutuu kamppailemaan Valakin riivaamana. Aarons jatkaa pätevästi karmivana nunnana patsastelua, joskin kun demoni ryhtyy ärjymään kohti kameraa, meno muuttuu tälläkin kertaa enemmän koomiseksi kuin pelottavaksi.

     Uusina hahmoina elokuvassa esitellään muun muassa Irenen mukaan lähtevä sisar Debra (Storm Reid), sekä ranskalaisessa koulussa opettava Kate (Anna Popplewell), hänen tyttärensä Sophie (Katelyn Rose Downey), sekä koulua johtava Madame Laurent (Suzanne Pertish). Reid toimii hyvin Farmigan rinnalla ja nuori Downey on mainio löytö sympaattisen, joskin elokuvan loppupäässä jatkuvalla kirkumisellaan ärsyttävämmäksi käyvän Sophien osaan. Narnia-fantasialeffoista (2005-2010) tuttu Popplewell jää pienempään rooliin, mutta ajaa tonttinsa hyvin, kuten tekee Pertishkin.

Nunna II on yllättäen parempi elokuva kuin ensimmäinen Nunna, mutta ei se silti erityisen hyvä teos ole. Tekijät ovat kuitenkin selvästi ottaneet opikseen ykkösosan saamista moitteista ja esimerkiksi itse nunnademonia näytetään paljon säästeliäämmin ja sitä kautta tehokkaammin. Valakin karmivuus perustuu enemmänkin taustalla pimeydessä virnuiluun ja hitaisiin liikkeisiin, mutta heti, kun demoni ryhtyy rääkymään kohti kameraa, näky lähinnä huvittaa. Elokuva on muutenkin kauhuosastollaan onnistuneempi, eikä se luota jatkuvasti samoihin kuvauskikkoihin tai pelkkiin kovaäänisiin säikäytyksiin. Niitäkin kyllä löytyy, mutta onneksi hieman monipuolisemmin. Kauhukliseiltä ei vältytä millään, vaan heti ensikohtauksesta asti, missä poika käväisee pimeässä kellarissa ja siellä pimeyden keskeltä jokin tuntematon potkaisee hänen pallonsa takaisin, ovat säikyttelyt varsin peruskauraa genren ystäville. Pari ihan tehokastakin pelottelua mahtuu sekaan ja yleisesti leffa onnistuu pitämään yllä karmivaa ilmapiiriä, toisin kuin nopeasti pliisuksi muuttunut ykkösosa.

Elokuva kompastelee kuitenkin käsikirjoitukseensa, joka kiertää pitkälti kehää, saadakseen hahmot yksi kerrallaan kohtaamaan Valakin. Kohtaukset kierrättävät hieman itseään, jonkun yksinäisen kuullessa jostain kolauksen tai nähdessä jonkin vilauksen ja lähtiessä tutkimaan asiaa, mikä tietty johtaa äänten katoamiseen ja siihen, että jokin hyppää esiin. Böö! Vaikka teksti yrittääkin pohjustaa merkittäviä asioita, tekee se homman hieman kömpelösti, joutuen lopulta puhtaasti selittämään katsojalle kaiken, jottei mikään jäisi epäselväksi. Elokuvan todellinen kompastuskivi on kuitenkin sen loppuhuipennus, mikä tuntuu vaivaavan lähes kaikkia Kirottu-universumin leffoja. Lopputaistelu Valakia vastaan on aika tylsä ja ratkaisuiltaan jopa koominen, etenkin kun Valak lähinnä vain seisoskelee jättimäisenä taustalla ja heittelee hahmoja erilaisilla esineillä kuin mikäkin videopelivastus.

Nunna II:n ohjauksesta vastaa Kirottu-universumin nykyinen luottotekijä, Michael Chaves, joka ohjasi myös Itkevän naisen kirouksen (The Curse of La Llorona - 2019) ja Kirottu 3: Paholaisen vallassa (The Conjuring: The Devil Made Me Do It - 2021). Chaves jatkaa keskinkertaisella linjallaan, rakentaen pelottelut aika geneeristen tekniikoiden varaan. Koko universumin käynnistänyt James Wan hyödynsi myös paljon kliseitä, mutta huomattavasti tyylitajuisemmin, mitä hänen seuraajansa eivät taida. Elokuva on kuvattu ihan hyvin, mutta todella turhauttavasti valaistu. Jopa päiväsaikaan sijoittuvat kohtaukset ovat ajoittain niin himmeitä, että ruudulla tapahtuvasta on toisinaan vaikea saada tolkkua. Lavasteet ovat oivalliset, joskin ranskalainen sisäoppilaitos ei ole lokaationa yhtä vaikuttava kuin ykkösleffan romanialaisluostari. Asut ja maskeeraukset ovat myös mainiot. Etenkin eräs asulla ja maskein toteutettu mörökölli on hieno ilmestys. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on rakennettu tyypilliseen kauhutyyliin korostamaan kaikkia narinoita ja kolahduksia, kun ryhdytään kasvattelemaan kohti säikäytystä. Marco Beltramin musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla, jäämättä mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Nunna II on ykkösosaa parempi, mutta silti aika keskinkertainen kauhuelokuva. Sen löyhä käsikirjoitus kiertää suuren osan ajasta kehää, tarjotakseen joka hahmon kautta pelotteluja nunnademoni Valakin kanssa. Pelottelut rakentuvat tuttuihin kliseisiin, mutta osa niistä ovat jopa varsin toimivia. Yleisesti ilmapiiri on karmivampi kuin viimeksi, vaikkei kouluasetelma olekaan tapahtumapaikkana yhtä hyytävä kuin ykkösleffan luostari. Itse nunnaa on ymmärretty käyttää huomattavasti säästeliäämmin ja vasta lopussa videopelivastusta muistuttavaksi patsastelijaksi muuttuva Valak menettää tehonsa. Näyttelijät toimivat passelisti rooleissaan ja lukuun ottamatta turhankin pimeää valaisua, leffa on myös teknisiltä puoliltaan toimiva. Nunna II on askel parempaan suuntaan Valakin omien elokuvien puolella, mutta jää silti varsin keskinkertaiseksi kauhurainaksi. Jos olet tykästynyt Kirottu-universumiin, veikkaisin Nunna II:kin toimivan ja suosittelen käymään katsomassa leffan vaikkapa kaveriporukalla - mutta totta kai asiallisesti käyttäytyen. Ennakkonäytös, jossa itse olin leffaa katsomassa, oli täynnä ääneen keskustelevia, hihitteleviä, valkokangasta kuvaavia ja muuten vain puhelimiaan räplääviä ryhmiä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Nun II, 2023, New Line Cinema, Atomic Monster, The Safran Company

Arvostelu: Nunna (The Nun - 2018)

NUNNA

THE NUN

Ohjaus: Corin Hardy
Pääosissa: Taissa Farmiga, Demián Bichir, Jonas Bloquet ja Bonnie Aarons
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 16

James Wanin kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring - 2013) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Kirottu 2:n (The Conjuring 2 - 2016) lisäksi elokuvan kauhumaailmaa päätettiin jatkaa myös erilaisilla lisäosilla Annabelle (2014) ja Annabelle: Creation (2017). Kun Kirottu 2:ssa esiintynyt nunnademoni Valak huomattiin fanien suosikiksi, sille päätettiin samantien omistaa oma elokuvansa. Kuvaukset alkoivat keväällä 2017 ja leffan oli tarkoitus ilmestyä jo kesäkuussa 2018, mutta tuotanto venyi, minkä takia The Nun, eli suomalaisittain Nunna sai ensi-iltansa vasta nyt. Itse näin ensimmäisen Kirotun loppuvuodesta 2015, mutten erityisemmin pitänyt siitä. En ollut siis katsonut muita samaan kauhu-universumiin sijoittuvia elokuvia. Kuitenkin kun kuulin, että nunnademoni saisi oman filminsä, ajattelin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden ja katsoin Kirotun uudestaan. Tajusin vihdoin, miksi elokuva oli niin kehuttu ja katsoin innolla sarjan muutkin osat. Kirottu 2:ssa Valak oli mielestäni niin kammottava näky, että minua puistattikin ajatus hahmon omasta elokuvasta. Siitä huolimatta päätimme tyttöystäväni kanssa mennä katsomaan leffan ja yhtäkkiä jo huomasinkin istuvani Finnkinon salissa odottamassa Nunnan alkamista heti ensi-iltapäivänä.

Pappi Burke ja noviisi Irene matkustavat Romaniassa sijaitsevaan nunnaluostariin, missä yksi sisarista on hirttäytynyt. Kaksikko alkaa selvittämään itsemurhan syytä ja huomaavat pian, että luostaria piinaa äärimmäisen paha voima.

Kirottu -elokuvissa Lorraine Warrenia näyttelevän Vera Farmigan pikkusisko Taissa Farmiga nähdään tässä elokuvassa sisar Irenena, joka ei ole vielä antanut nunnavalaansa. Sisar Irene on hyvin herkältä vaikuttava persoona, joka kuitenkin jatkuvasti astelee kohti vaaroja välittämättä pahaenteisistä merkeistä. Hahmolle on yritetty luoda jonkinlaista kiinnostavuutta eräänlaisella kyvyllä, mikä herättää varmasti ison liudan faniteorioita, mutta loppupeleissä hahmon kohtalo ei erityisemmin katsojaa kiinnosta. Farmiga on kuitenkin roolissaan oikein mainio ja pistää parastaan sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa.
     Myös pappi Burkea esittävä Demián Bichir tekee hienosti sen, mitä hänen on käsketty tekemään. Yliluonnollisia tapauksia tutkivan papin rooli syntyy Bichiriltä kuin luonnostaan, miksi harmittaakin, että hahmon taustatarina jää lopulta hyvin latteaksi.
     Avukseen pappi Burke ja sisar Irene saavat luostariin ruokaa kuljettavan Frenchie-nimisen miehen, jota näyttelee Jonas Bloquet. Frenchiellä yritetään tuoda huumoria mukaan tarinaan, sillä maalaisjunttihahmo kokee olevansa kuin mikäkin naistenmies. Huumori ei kuitenkaan iske ja hahmo jää papin ja sisaren kanssa aika unohdettavaksi tapaukseksi. Tämänkään kohdalla ei kuitenkaan voi syyttää näyttelijää. Frenchiestä on selkeästi haettu lystikkäämpää hahmoa ohjauksella ja käsikirjoituksessa, ja Bloquet on vain tehnyt sen, miten hänet on ohjattu tekemään. Kolmikosta kaikki sopivat osiinsa niin hyvin, että on suuri sääli, ettei yksikään hahmoista tee vaikutusta.

Valitettavasti itse elokuva ei muutenkaan tee erityistä vaikutusta. Hahmojen tavoin lähes kaikki Nunnassa jättää toivomisen varaa tarinasta tunnelmaan. Loppujen lopuksi elokuvan mainokset olivat paljon pelottavampia kuin itse leffa. Tuntuu siltä kuin elokuvantekijät olisivat viime hetkillä tajunneet, ettei lopputuloksesta tullut kovin kaksinen, minkä takia heidän piti yrittää kaikkensa mainonnassa, jotta elokuva pääsisi rahallisesti voiton puolelle. Itselläni tuli YouTubessa usein vastaan mainos, missä vain sanottiin, että "Nunnan mainokset ovat liian pelottavia, joten voimme näyttää sinulle vain elokuvan logon", mikä näin jälkikäteen pohdittuna tuntuu todella epätoivoiselta yritykseltä saada katsojia teattereihin. Toisaalta, vaikka mainonta olikin karmivampaa kuin itse elokuva, löytyi siitä tavallaan totuuden siemen. Kaikki mainokset ovat lähinnä pohjautuneet äkkisäikäytyksiin, missä demoninunna Valak (Bonnie Aarons) hyökkää jostain hahmojen kimppuun kovan äänen saattelemana. Ja sitähän Nunna pääasiassa on... äkkisäikäytystä äkkisäikäytyksen perään. Kirottu -leffojen piinaava ilmapiiri ja hidas kauhun rakentaminen on vaihdettu kaikista laiskimpaan böö-pelotteluun. Tunnustan kyllä säpsähdelleeni elokuvan aikana, mutta pientä jännitystä enempää elokuva ei onnistunut tarjoamaan.

Äkkisäikäytykset eivät kuitenkaan ole huonoin juttu elokuvan kauhupuolessa, vaan se, kuinka yksitoikkoisiksi säikyttelyt käyvät. Vähän väliä ruudun ulkopuolelta ilmestyy käsi, joka tarraa hahmoon kovan äänen saattelemana. Leffassa nähdään myös ihan liian usein kuvia, missä kamera seuraa hahmoa, kääntyy hetkeksi jonnekin muualle ja kun kamera palaa takaisin hahmoon, hahmon takana seisoo jotain karmivaa. Säikäytykset myös pohjustetaan niin selvästi, että katsoja lähinnä laskee sekunteja, kunnes jotain "pelottavaa" jälleen tapahtuu. Tylsää! Sentään tekijät ovat tajunneet, että demoninunna Valak on pelottavin silloin, kun se vain seisoo paikoillaan tai liikkuu todella hitaasti. Se on hyvin inhottava näky ja katsoja kokee hahmojen kanssa tunnetta siitä, ettei pakoon pääse. Valakia ei voi siis näyttää kovin paljoa, mutta jotain säikyttelyä pitää kuitenkin tapahtua, joten tekijät ovat pistäneet mukaan muitakin säikyttelijöitä. En ole varma, oliko yksi näistä kauhuhahmoista tungettu mukaan vain, koska pelottavat nunnat käyvät yllättävän nopeasti tylsiksi, vai koska sille aiotaan joskus tehdä oma soololeffansa. Kuitenkin koska elokuvan nimi on Nunna, viimeistään loppuhuipennuksessa Valakia täytyy näyttää kunnolla ja pitkään, jolloin demoni menettää paljon tehostaan. Ei se ole enää karmivaa, kun Valak vain karjuu kohti kameraa.

Itse tarina elokuvassa on hyvinkin ohut. Leffasta huomaa selvästi, että tekijät olivat innoissaan päästessään säikyttelemään Valakilla lisää, mutta unohtivat samalla kirjoittaa mielenkiintoisen kertomuksen - puhumattakaan viimeistelyistä, joilla pääsisi eroon juonen hölmöistä aukoista. Hölmöyksistä puheenollen, kuten jo sanoin, elokuva sisältää aika tarpeetonta ja kehnoa huumoria. En voi käsittää, että jonkun keksimä "Holy shit!" "The holiest." -dialogi kirjoitettiin oikeasti mukaan itse filmiin. Harmillisinta huumoripuolessa on kuitenkin se, että vitsien sijaan katsojaa naurattaa lähinnä tarinassa tapahtuvat hölmöydet, etenkin loppupäässä elokuvaa. Näin Nunnan täydessä salissa ja ympärillä olevista katsojista voi aina aistia, ovatko he jännittyneitä, vai rentoja. Ja viimeistään ennen loppuhuipennusta yleinen ilmapiiri alkoi keventyä huomattavasti ja kuulin jopa pientä hekottelua asioille, joita ei ollut edes tarkoitettu vitseiksi. Loppuhuipennuksesta ei myöskään löydy jännitystä kenellekään, joka on nähnyt Kirottu -leffat ja jos ne on katsonut suuren keskittymisen kanssa, voi jotkut käänteet arvata jo etukäteen. Jos niitä ei ole nähnyt, käänteet voivat tulla yllätyksinä (tai sitten ei, ottaen huomioon, kuinka kliseinen elokuva on), mutta toisaalta siten elokuvan alku ja loppu, missä näytetään pätkiä Kirotuista, tuntuvat varmasti todella oudoilta. Alussa tämä yhdistely Kirottuihin on todella kömpelöä, mutta lopusta on pakko sanoa, että aika nokkelasti tekijät yhdistivät filmit toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan anna syytä sille, miksi tämä kyseinen kauhuleffa täytyi tehdä. Nunna kun ei edes oikeasti vaivaudu avaamaan Valakin taustoja yhtä lyhyttä kohtausta enempää.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Corin Hardy, joka on aiemmin tehnyt kauhuleffan The Hallow (2015), sekä liudan musiikkivideoita. Jälkimmäisen takia Hardylla on selkeästi silmää tyylikkäille visuaalisuuksille, mutta kunnon tunnelmaa hän ei vain osaa luoda. Haastatteluissa Hardy on sanonut, että hän on seurannut paljon Kirottu -ohjaaja James Wanin työtapaa. Hän ei ole kuitenkaan selkeästi ymmärtänyt, mikä tekee Wanin tyylistä niin toimivan. Toki Wan käytti kliseisiä kauhujuttuja leffoissaan, mutta tapa, millä hän hyödynsi niitä, tekee hänen filmeistään niin toimivia. Hardy vain kierrättää kliseitä, koska uskoo kai kauhuleffojen tarvitsevan niitä. Käsikirjoituksesta vastaava Gary Dauberman on selkeästi rustannut tekstin hyvin pikaisesti kasaan, minkä takia tarina jää näin latteaksi. Onneksi Nunna kuitenkin näyttää todella hyvältä, mikä auttaa katselukokemusta paljon. Kameratyöskentely on pääasiassa erinomaista, minkä lisäksi filmin lavasteet ovat erittäin näyttävät. Nunnaluostariksi valittu romanialaislinna on karmiva ilmestys ja sen synkkiä käytäviä kuljetaankin lyhdyn, kynttilän tai soihdun valossa lähes kyllästymiseen asti. Hautausmaasta on saatu klassisen uhkaavan tuntuinen. Maskeeraus on myös suurimmaksi osaksi onnistunutta. Valaisu on hyvin toteutettu ja pimeissä kohtauksissa jopa näkee jotain. Äänimaailma kuitenkin luottaa liikaa sekä ääniefektien että musiikin kanssa koviin säikyttelyääniin. Kunnollista selkäpiitä karmivaa tunnelmointia ei kumpikaan osapuoli audiosta onnistu luomaan.

Yhteenveto: Nunna on harmillisen kehno ja hätäisesti kasaan väsätty kauhuraina. Filmistä löytyy mielenkiintoinen tarinaidea, mikä on kuitenkin lähes hukattu elokuvan teon aikana. Juoni on ohuttakin ohuempi ja sisältää hölmöjä aukkoja, sekä ihan vain muitakin hölmöyksiä. Valakin syntytarina vain kiirehditään läpi, jotta päästään säikyttelemään katsojia lisää. Kauhu koostuu mitä tylsimmistä ja yksitoikkoisimmista äkkisäikäytyksistä, eikä kunnon tunnelmaa osata luoda, mikä on suuri sääli, kun ottaa huomioon nunnaluostarin ja hautausmaan karmivat puitteet. Ohjaaja Corin Hardyn kokemattomuus paistaa oikein tosissaan läpi koko elokuvan ajan. Hardy pistää leffaan klisettä kliseen perään, eikä edes yritä tuoda niihin jotain erilaista käännettä. Pientä jännitettä enempää elokuva ei koskaan onnistu tarjoamaan ja jopa se pieni jännitys katoaa viimeistään loppuhuipennuksessa, missä karjuvaa Valakia näytetään aivan liikaa. Hyviä asioita elokuvassa on upea visuaalisuus ja näyttelijät, jotka eivät kuitenkaan saa paljoa tekemistä unohdettavien hahmojensa kanssa. Loppujen lopuksi Nunna on siis aika tarpeeton rahastusleffa, vaikkakin sen katsoo sujuvasti ainakin kerran. Parhaiten elokuva toimii niille, jotka katsovat kauhua todella harvoin, eivätkä kliseet ole niin tuttuja, eivätkä äkkisäikäytykset haittaa. Kovemmille kauhufaneille, sekä yleisesti Kirottu -sarjan faneille Nunna on selkeä pettymys.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Nun, 2018, New Line Cinema, The Safran Company, Atomic Monster

Arvostelu: Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016)

KIROTTU 2

THE CONJURING 2

Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Madison Wolfe, Frances O'Connor, Lauren Esposito, Benjamin Haigh, Simon McBurney, Maria Doyle Kennedy, Simon Delaney, Patrick McAuley, Bonnie Aarons, Bob Adrian ja Javier Botet
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 16

Paranormaaleja tapahtumia tutkivan Warrenin pariskunnan tapaukseen perustuva kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring - 2013) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Toisen osan suunnittelu alkoi itse asiassa jo ennen ensimmäisen ilmestymistä, sillä testiyleisöt pitivät leffasta niin paljon, että New Line Cinema -yhtiö tiesi, että kyseessä on hitti. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2015 ja mainoskikkana yhtiö pyysi papin manaamaan kuvauspaikan, sillä edellisen osan kuvauspaikalla väitettiin tapahtuneen outoja. Kirottu 2 sai ensi-iltansa kesällä 2016 ja se oli edeltäjänsä tavoin iso menestys, minkä lisäksi kriitikotkin pitivät siitä. Itse en kuitenkaan mennyt katsomaan sitä. Olin puoli vuotta aikaisemmin nähnyt edellisen osan, enkä pitänyt siitä kovin paljon. Kuitenkin sarjan leffojen ollessa suosittuja - ensimmäistä lisäosaelokuvaa Annabelle (2014) lukuunottamatta - ajattelin, että voisin joskus antaa filmeille uuden mahdollisuuden. Nyt kun sarja on saamassa uuden lisäosaelokuvan Nunna (The Nun - 2018), mietin, että uuden mahdollisuuden antaminen tapahtuisi viimein. Niinpä katsoimme tyttöystäväni kanssa The Conjuringin ja yllättäen pidin siitä paljon enemmän kuin viimeksi, joten katsoimme Annabellen heti seuraavana iltana. Vaikka se ei ollut kovin kummoinen, odotin innoissani näkeväni Kirottu 2:n ja pari viikkoa myöhemmin katsoimme sen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Kirottu!

Lontoolaisessa Hodgsonin perheen talossa alkaa tapahtua kummia ja nuorin tyttö Janet vaikuttaa riivatulta. Apuun rientää paranormaaleja tapauksia tutkiva Warrenin pariskunta.

Warrenin pariskuntana nähdään jälleen Vera Farmiga ja Patrick Wilson. Selvänäkijä Lorraine Warrenia näyttelevä Farmiga on jälleen parhaimmillaan silloin, kun katsojana voi nähdä täysin selvästi, miten hahmoa pelottaa nähdä erilaisia karmivia asioita, mutta hän ei silti voi olla katsomatta niitä. Tässä leffassa on Lorrainelle selkeästi pelottavampia hetkiä kuin edellisessä osassa, jolloin hahmon sisäisen kamppailun voi huomata entistä selkeämmin. Tämän lisäksi Farmiga on myös erinomainen etenkin eräässä kohtauksessa, jossa hän vain juttelee erikoisen Janet-tytön kanssa. Ed Warrenia esittävä Wilson taas saa muutaman selkeän tähtihetken ja näyttää taitonsa toistamiseen. Molemmat suoriutuvat rooleistaan todella hyvin. Mutta. Harmillisesti heidän kemiansa ei täysin toimi. Wilson ja Farmiga ovat erittäin mainioita yksinään, mutta pariskuntana he eivät onnistu vakuuttamaan yhtä hyvin kuin viimeksi.
     Riivattuna Janet Hodgsonina nähdään Madison Wolfe, joka on loistava löytö. Hän ei ihan yhtä voimakkaasti kykene ahdistamaan katsojaa kuin Manaajan (The Exorcist - 1973) riivattua Regan-tyttöä näyttelevä Linda Blair, mutta onnistuu silti olemaan hyvin vakuuttava karmivissa kohtauksissa. Hahmoa voi helposti verrata Reganiin, sillä Manaajasta on täysin selvästi otettu vaikutteita. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kyseessä ei ole mikään puhdas kopio. Kauhuelokuvissa on tyypillistä, että lapsia, etenkin tyttöjä, hyödynnetään pelottamaan katsojia, sillä heissä voi olla jotain todella karmivaa. Janet ei onneksi ole vain karmiva, vaan paikoitellen hän vaikuttaa jopa vaaralliselta.

Janetin lisäksi Hodgsonin perheeseen kuuluvat Peggy-äiti (Frances O'Connor), Margaret-sisko (Lauren Esposito), sekä veljet Billy (Benjamin Haigh) ja Johnny (Patrick McAuley), joka saa niin minimaalisen vähän ruutuaikaa, ettei voi olla ihmettelemättä, miksi hänet täytyi kirjoittaa mukaan. Billy taas on todella sympaattinen änkytyksensä kanssa ja kuinka hän yrittää saada köyhän äitinsä hymyilemään. Margaret nähdään lähinnä leffan alkupäässä, mutta suurimman osan ajasta hänkin tuntuu hieman persoonattomalta. Peggy taas on aika perinteinen perheenäiti, joka tällaisessa tilanteessa on lähinnä kauhuissaan. O'Connorin täytyy siis pääasiassa olla joko huolissaan, peloissaan tai täysin paniikissa.
     Elokuvassa nähdään myös Simon McBurney englantilaisena paranormaaleja tapahtumia tutkivana Maurice Grossina, Maria Doyle Kennedy ja Simon Delaney Hodgsonien naapureina, sekä Sterling Jerins pienessä roolissa Edin ja Lorrainen Judy-tyttärenä.

Kirottu 2 ei valitettavasti ole edeltäjänsä veroinen kauhuteos. Siitä löytyy paljon erittäin hyviä ja jopa loistavia juttuja, mutta myös selkeitä heikkouksia. Parasta filmissä on, miten hyvin ohjaaja James Wan ymmärtää kauhua; mikä oikeasti pelottaa yleisöä. Hän luottaa hieman edellistä osaa enemmän äkkisäikäytyksiin, mutta tässäkään osassa ne eivät johdukaan kissasta tai koirasta tai kaverista, vaan joka kerta ruudulle oikeasti ilmestyy jotain pelottavaa. Wan on myös saanut aikaiseksi todella pitkiä ja piinaavia hetkiä, jotka saavat katsojan pistämään käsiään silmien peitoksi ja nostamaan jalkojaan sohvalle, jottei varmasti mikään kiskaisi niistä sohvan alle. Kenties koko elokuvan paras kohtaus oli mielestäni yhdellä pitkällä kuvalla toteutettu hetki, jossa Ed on selin Janetiin ja kysyy häneltä kysymyksiä. Siinä kohtauksessa kaikki osuu täysin nappiin ja katsojana jännittää hievahtamatta, milloin taustalla sumeana näkyvä Janet - vai onko se edes enää Janet - tekisi jotain. Kohtauksen päätyttyä sanoin ihan ääneen, että olipa ihan törkeän mahtava ja nerokas hetki. Myös kohtaus, jossa Janet katsoo televisiota, on erinomainen tai kun Lorraine kohtaa talossaan nunnan (Bonnie Aarons). Jösses, se nunna. Aiheuttaa varmasti monille aikuisillekin painajaisia. Ei mikään ihme, että siitä on päätetty tehdä oma elokuvansa.

Filmin isoin heikkous on sama kuin ensimmäisessä Kirotussa: elokuvan kesto. Leffa kestää lähes kaksi tuntia ja vartin, mistä saisi helposti tiivistettyä useita kohtia. Tietyt kauhuhetket ovat mahtavia, kun niissä käytetään kunnolla aikaa pelon luomiseen, mutta jotkut kohdat voisivat olla lyhyempiä tai kokonaan poistettuja. Vaikka Wan tietää paremmin kuin monet muut kauhutekijät, miten kauhua pitää luoda, hän ei ole tässä leffassa täysin ymmärtänyt, että joskus vähemmän on enemmän. Sillä tässä elokuvassahan on tietty enemmän kuin viimeksi. Kylmiä väreitä aiheuttavan nunnan lisäksi mukana on riivattu tyttö, Hodgsonien talossa asuva paha henki (Bob Adrian), sekä loruun perustuva kiero mies (Javier Botet), joka tavallaan toimii, mutta joka tuntuu myös todella voimakkaasti olevan mukana vain sen takia, että hahmosta voisi tehdä oman elokuvansa - mikä muuten ilmestyy näillä näkymin ensi vuonna. Wan ehtii käyttämään lähes kaikki niksinsä hyvissä ajoin ennen loppuhuipennusta, jolloin katsojaa ei enää erityisemmin pelota teoksen finaali. Sitä ei ole myöskään kirjoitettu kovin hyvin, vaan koko homma tuntuu ratkeavan ihan liian helposti. Loppujen lopuksi elokuvan hyvät puolet kuitenkin voittavat tarpeeksi huonoja puolia, jotta sitä voi kutsua hyväksi filmiksi. Jos huipennuksen olisi kirjoittanut uusiksi, leffasta olisi poistanut noin kymmenisen minuuttia ja Warrenin pariskunnan olisi saanut toimimaan uskottavammin, voisi Kirottu 2 olla todella hyvä elokuva.

Leffalla on neljä käsikirjoittajaa, mikä voi helposti selittää sen, miksi filmi tuntuu olevan liian täynnä ja miksi sen loppuhuipennus ei oikein toimi. Kirjoittajanelikon ideat eivät ole täysin osuneet yhteen, mutta onneksi he ovat keksineet monia muita onnistuneita kohtauksia. Viimeistään leikkauksessa leffaa olisi pitänyt tiivistää hieman. Edeltäjänsä tavoin Kirottu 2 on taidokkaasti kuvattu. Tekijöiden olisi kannattanut kuitenkin miettiä, tarvitseeko leffa kahta hyvin samanlaista kuvaa, jossa joku seuraa, kun seinillä alkaa tapahtumaan jotain ja kuva kääntyy hitaasti vasemmalta oikealle. Lavastustiimi on tehnyt loistotyötä Hodgsonin perheen talon kanssa, minkä lisäksi he ovat saaneet 1970-luvun lopun ajankuvan hienosti esille. Maskeeraajat ja puvustajat ovat myös onnistuneet loistavasti - etenkin nunnan kanssa. On vain harmi, että kun he ovat tehneet niin hyvää työtä kieron miehen asun kanssa, on hahmoa korostettu tietokonetehosteilla liikaa, jolloin hahmo ei tunnu yhtä aidolta kuin leffan muut hahmot. Äänimaailma on tietty huikea, minkä lisäksi säveltäjä Joseph Bishara on saanut tähänkin aikaiseksi oivallisia musiikkeja.

Yhteenveto: Kirottu 2 on mainio ja karmiva kauhuelokuva, mutta harmillisesti se on ihan liian pitkä. Leffasta saisi helposti tiivistettyä useita minuutteja pois, jolloin se toimisi paljon tehokkaammin. Ohjaaja James Wan on jälleen onnistunut luomaan hyytävän ilmapiirin ja erinomaisen jännitteen, mutta hän valitettavasti käyttää kaikki ideansa hyvissä ajoin ennen loppuhuipennusta, jolloin elokuvan päätösosio tuntuu aika lattealta. Sen lisäksi hän olisi voinut myös miettiä, että kun mukana on riivattu tyttö, talon paha henki, oudon digitaaliselta näyttävä kiero mies ja todella kammottava nunnademoni, olisiko jonkun pelottavuuden voinut säästää seuraavaan osaan? Useissa kohtauksissa kauhutunnelma kuitenkin toimii täydellisesti ja filmiin mahtuu useita loistavia kohtauksia. Karmivaa henkeä vain lisäävät erinomainen kuvaus, valaisu, lavastus, sekä upeat äänitehosteet. Vera Farmiga ja Patrick Wilson ovat jälleen mainioita Warreneina, vaikka heidän kemiansa eivät tällä kertaa oikein kohtaa. Myös Hodgsonin perheen esittäjät ovat oivallisia, etenkin Madison Wolfe riivattuna Janetina. Vaikka Kirottu 2 ei saavutakaan edeltäjänsä tasoa, on se silti selvästi 2000-luvun kauhuelokuvien parasta antia. Genren faneille suosittelenkin leffaa todella lämpimästi. Jos siis mietitte, mitä kauhuleffoja kannattaa tänä halloweenina katsoa, valitkaa Kirotut. Toivon todella, että Wan palaisi tekemään vielä kolmannen osan ja ymmärtäisi tehdä sen hieman maltillisemmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja juliste www.impawards.com
The Conjuring 2, 2016, New Line Cinema, RatPac-Dune Entertainment, The Safran Company, Atomic Monster, Evergreen Media Group