perjantai 10. elokuuta 2018

Arvostelu: Annabelle (2014)

ANNABELLE (2014)



Ohjaus: John R. Leonetti
Pääosissa: Annabelle Wallis, Ward Horton, Alfre Woodard, Tony Amendola, Eric Ladin, Kerry O'Malley ja Brian Howe
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16

James Wanin kauhuelokuva The Conjuring (2013) oli suuri menestys, joten siinä esiintyvästä Annabelle-nukesta päätettiin tehdä oma filminsä. Leffan oli tarkoitus laajentaa kauhuelokuvien sarja suuremmaksi elokuvauniversumiksi, jossa nähtäisiin erilaisia kauhuhahmoja, mutta myös samoja henkilöitä. Filmin kuvaukset alkoivat tammikuussa 2014 ja se sai ensi-iltansa samana syksynä. The Conjuringin tavoin myös Annabelle oli iso hitti, mutta toisin kuin The Conjuring, Annabelle haukuttiin lyttyyn. Itse en käynyt katsomassa tätä leffaa, kun se ilmestyi teattereihin. Näin The Conjuringin vasta loppuvuodesta 2015, enkä erityisemmin välittänyt siitä, joten en jaksanut katsoa muita siihen liittyviä filmejä. Kuitenkin nyt, kun The Conjuring sai jatko-osan The Conjuring 2 (2016) ja Annabelle sai esiosan Annabelle: Creation (2017), minkä lisäksi on tulossa toinen lisäosaleffa The Nun (2018), ajattelin että sarjalle voisi antaa uuden mahdollisuuden. Katsoimmekin tyttöystäväni kanssa The Conjuringin eräänä iltana ja koska se oli paljon parempi kuin muistin, päätimme katsoa Annabellen heti seuraavana iltana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvaa The Conjuring!

Raskaana oleva Mia saa mieheltään lahjaksi nuken, minkä seurauksena alkaa tapahtua karmivia asioita...

Pääosassa Miana nähdään Annabelle (sattumaako?!) Wallis. Harmillisesti Mia ei ole kovin erikoinen päähenkilö. Hän on aika stereotyyppinen kotiäiti, joka ompelee ja katsoo televisiota ja kuuntelee musiikkia ja kokkailee ja odottaa miestään kotiin. Ja sitten tapahtuu jotain kummallista ja Mia säntäilee ympäri asuntoaan, kirkuen samalla. Silti hahmo toimii tarpeeksi hyvin tällaisessa filmissä ja Wallis tekee hyvää työtä sekä tylsänä äitinä että pelokkaana naisena.
     Ja kun Miaa vertaa hänen mieheensä Johniin (Ward Horton), tuntuu hän entistä paremmalta ja kiinnostavammalta tapaukselta. John on nimittäin huonointa koko elokuvassa. Hän on jatkuvasti töissä, jolloin häntä ei oikeastaan näe koskaan ja silloin kun hän saapuu kotiin kuulemaan Mian kauhistunutta selitystä päivän tapahtumista, hän vain sanoo kaikkea kuten "olet vain stressaantunut", "onpas sinulla vilkas mielikuvitus" ja "näitkö sittenkin pahaa unta". Katsojana voi helposti samaistua Miaan, joka tuijottaa miestään kuin haluaisi vääntää tältä niskat nurin. John on raivostuttavan tylsä henkilö, jolloin on varmaan parempi, ettei hän esiinny leffassa kovin paljoa.
     Elokuvassa nähdään myös Alfre Woodard yliystävällisenä kirjakaupan myyjänä Evelyninä, Tony Amendola mukavana isä Perezinä, Eric Ladin typeränä rikostutkija Clarkinina, sekä Kerry O'Malley ja Brian Howe naapurin Higginsin pariskuntana.




The Conjuringissa ohjaaja James Wan hyödynsi nerokkaasti kauhukliseitä ja yhdisteli niistä piinaavan kaksituntisen, mikä ei sortunut vajoamaan 2000-luvun tyypilliseksi massakauhuksi. Annabelleä ei ole ohjannut James Wan. Annabellen on ohjannut James Wanin luottokuvaaja John R. Leonetti, joka on selkeästi tarkkaillut Wanin puuhia vuosien varrella, muttei ole osannut kopioida niitä omaan teokseensa. Tämän takia Annabelle uhkaa vajota sinne massakauhun puolelle vähän väliä, mikä on suuri sääli. Wan kuljetti tarinaansa eteenpäin jatkuvasti enemmän tai vähemmän karmivana, mutta tämän leffan tarinankerronta on lähes koko keston ajan sitä, että päivällä on kivaa jeejee ja yöllä tapahtuu jotain karmivaa. Hengähdystauot ovat toki tarpeellisia, mutta välillä päiväkohtausten aikana tuntuu siltä kuin Mia olisi unohtanut, että viime yönä häntä jahtasi demoni. Sen lisäksi leffaa painaa alaspäin jatkuvasti se fakta, että tämä on paljon paremman kauhuelokuvan lisäosa. Annabelle jopa alkaa samalla tavalla kuin The Conjuring, jossa paranormaaleja asioita tutkiva Warrenin pariskunta haastattelee Annabelle-nuken omistajia. Se oli kyllä ihan hauska viittaus, kun Mialle ja Johnille sanotaan, että on olemassa eräs pari, joka tutkii demoneihin liittyviä asioita, mutta se myös saa katsojan toivomaan, että katsoisikin The Conjuringin uudestaan. Ja koska tämä tapahtuu vuotta ennen The Conjuringin tapahtumia, katsojana tietää heti leffan alusta asti, mitä nukelle tulee käymään seuraavaksi. Ison pettymyksen tuotti myös se, että Annabelle-nuken soololeffaksi Annabelle sisältää harmillisen vähän itse Annabelleä. Nukke on todella karmiva, joten miksei sitä hyödynnetty enemmän?

Silti en sanoisi, että Annabelle on huono elokuva, vaikka se sisältääkin huonon miespääosan. En sanoisi edes, että se on heikko elokuva, vaikka se sisältää heikkoa tarinankerrontaa ja laimean loppuhuipennuksen. Mielestäni kyseessä on ihan kiva kauhupätkä, joka tavallaan onnistuu siinä, mitä se yrittääkin. Vaikka päiväkohtaukset rikkovatkin tunnelmaa, ovat yökohtaukset parhaimmillaan todella tehokkaita. Leffan parasta antia on ehdottomasti kellarikohtaus, mikä on oikeasti pelottavaa katseltavaa. Siinä tunnelma on onnistuttu rakentamaan todella hyvin, minkä lisäksi parissa muussakin kohtaa tuijotin tapahtumia hievahtumatta, koska minua jännitti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Valitettavan tylsiäkin säikäyttelyjä on harmillisesti päässyt mukaan. Minusta on outoa, että kuvaajan ammattia pääasiassa harjoittava John R. Leonetti on sortunut tekemään useaan otteeseen sitä, että hän näyttää laajan kuvan huoneesta, jonka taustalla näkyy avonainen ovi. Vähänkin kauhuleffoja katsonut henkilö tietää heti, että kohta siellä taustalla vilahtaa jokin. Ja niin siinä käy. Tätä kuvaustemppua käytetään liian usein, jolloin tuleva säikäytys paljastetaan liian helposti. Kellarikohtauksessa sitä on hyödynnetty toimivasti, joten lähes kaikki muut samanlaiset kuvat olisi voinut toteuttaa eri tavalla, jotta kellarikohtauksen erinomaisuus korostuisi entisestään.




Vaikka äsken kritisoinkin Leonettin ylikäyttämää kuvausniksiä, on kuitenkin pakko sanoa, että hänellä on silmää oivalliseen kameratyöskentelyyn. Kuvaajana tosin toimii James Kniest, joka on kuvannut muitakin kauhuleffoja, kuten Netflix-pätkä Hushin (2016) ja haukutun The Bye Bye Manin (2017). Leikkaus filmissä on ihan sujuvaa, vaikka käykin hieman yksitoikkoiseksi, miten tunnelma vaihtuu aina päivin ja öin. Annabellen valmistajat ovat tehneet jälleen hyvää työtä ja saaneet aikaiseksi erittäin karmivan nuken. Paikoitellen tuntuukin, että nukkea on vähän väliä muokattu näyttämään hieman psykoottisemmalta, mikä tekee siitä entistäkin pelottavamman. Siksi harmittelenkin toistamiseen, ettei nukkea nähdä kovin paljoa. Lavastajien ja lokaatioiden etsijöiden olisi mielestäni pitänyt keksiä Mialle ja Johnille jokin toinen asunto, sillä vaikka iso kämppä tarjoaa mahdollisuuden monipuolisemmalle säikyttelylle, on heidän kotinsa jopa turhankin massiivinen. Lavastus- ja puvustustiimit ovat olleet myös siinä mielessä kömpelöitä, että vaikka leffa tapahtuu vuotta ennen The Conjuringia, eli vuonna 1967, se näyttää paljon modernimmalta. Maskeeraajat ovat tehneet taidokasta työtä muokatessaan The Conjuringissa Bathsheba-noitaa esittäneen Joseph Bisharan tämän leffan demoniksi. Bishara on myös säveltänyt leffan musiikit The Conjuringin tapaan, muttei ole onnistunut tällä kertaa yhtä hyvin. Äänimaailmasta löytyy oivallisia kauhujuttuja, kuten nariseva keinutuoli, mutta äkkisäikäytyksiä korostavat voimakkaat äänet olisi voinut toteuttaa hillitymmin tai poistaa kokonaan.

Yhteenveto: Annabelle on ihan hyvä ja paikoitellen jopa erittäin tehokas kauhuelokuva, mutta jää kuitenkin pahasti The Conjuringin jalkoihin. Ohjaaja John R. Leonetti on kopioinut paljon juttuja James Wanilta kuvatessaan hänen kauhuleffojaan, muttei ole osannut luoda yhtä hyvää tunnelmaa mukaan. Leonetti myös paljastaa kuvauskeinoillaan tulevat säikäytykset liian helposti, jolloin monet hetket menettävät voimaansa. Kellarikohtauksesta on sentään saatu todella oivallinen ja se tuntuukin eri henkilön ohjaamalta. Leonetti ei ole myöskään ymmärtänyt, että vaikka kauhufilmissä täytyy olla hengähdystaukoja, eivät päiväkohtaukset saa tuntua täysin eri elokuvalta kuin yökohtaukset. Annabelle Wallis on tarpeeksi toimiva pääroolissa, mutta suurimmaksi osaksi näyttelijät eivät tee kovin hyvää työtä - etenkään tylsää Johnia esittävä Ward Horton ja ylinäyttelevä Alfre Woodard. Käsikirjoitus ei ole kummoinen, eikä teknistä toteutusta ole tehty erityisen hyvin. Silti Annabelle onnistuu viihdyttämään ja pelottelemaan tarpeeksi, jotta sitä voi kutsua ihan kelpo filmiksi. Kauhuelokuvien suurkuluttajille tämä on pakkokatsottavaa, mutta The Conjuringiin ihastuneille tämä on aika varma pettymys ja vajoaa hieman liikaa nykypäivän laimeaan massakauhuun. Parhaiten elokuva toimii monille nuorille, jotka haluavat katsoa kavereidensa kanssa kauhuleffan keskellä yötä ja säikkyä yhdessä. Vaikkei kyseessä ollutkaan kovin hyvä leffa, odotan silti näkeväni kehutumman esiosan Annabelle: Creation ja toivon, että se oikeasti kertoisikin Annabelle-nukesta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.wordpress.com
Annabelle, 2014, New Line Cinema, Atomic Monster, Evergreen Media Group, RatPac-Dune Entertainment, The Safran Company


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti