ADOLESCENCE
Luojat: Jack Thorne ja Stephen Graham
Pääosissa: Owen Cooper, Stephen Graham, Ashley Walters, Christine Tremarco, Faye Marsay, Erin Doherty, Amélie Pease, Mark Stanley, Kaine Davis, Jo Hartley, Fatima Bojang, Austin Haynes ja Emilia Holliday
Genre: draama, jännitys
Jaksomäärä: 4
Jakson kesto: 51 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 48 minuuttia
Ikäraja: 13
Adolescence on Jack Thornen ja Stephen Grahamin luoma minisarja. Graham sai idean sarjaan luettuaan useita uutisia pojista, jotka olivat puukottaneet tyttöjä Isossa-Britanniassa. Hän puhui asiasta Thornen kanssa ja he halusivat yhdessä tutkia sarjan kautta nuorten pahoinvointia, sekä monien poikien myrkyllisiä esikuvia. Kaksikko päätti kuvata jokaisen jaksoista yhdellä ainoalla pitkällä otoksella. Jaksot harjoiteltiin ensin kohtaus kerrallaan, sitten kokonaisuuksina, minkä jälkeen jokaista jaksoa kuvattiin viisi päivää peräkkäin, muutama koko jakson mittainen läpikäynti per päivä. Lopulta Adolescence julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa maaliskuun puolessa välissä 2025 ja sarja nousi räjähdysmäiseen suosioon, minkä lisäksi se keräsi puhdasta ylistystä kriitikoilta. Itseltäni sarja meni kokonaan ohi, kun se julkaistiin, mutta kun sarjasta alkoivat puhua lähes kaikki omaa lähipiiriäni myöten, päätin katsoa, mistä on oikein kyse?
Kolmetoistavuotias Jamie-poika pidätetään koulukaverinsa murhasta. Hänen vanhempansa ja poliisi jäävät pohtimaan, mitä todellisuudessa tapahtui ja missä mentiin vikaan?
Aiemmin vain manchesterilaisen The Drama Mobin näyttelijätunneilla opiskellut nuori Owen Cooper onnistui nappaamaan roolin Adolescencen keskiössä olevana Jamie Millerinä, kolmetoistavuotiaana poikana, jota syytetään koulunsa tytön murhasta. On aivan käsittämätöntä, ettei Cooperilla ole taustalla juuri yhtään kokemusta näyttelijänä - niin älyttömän hyvin poika roolistaan suoriutuu. Cooper herättää katsojassa monia tunteita jaksojen aikana aina sympatiasta suoranaiseen kauhuun. Poika tulkitsee hahmonsa monia puolia ällistyttävällä lahjakkuudella ja herättää kyllä heti kiinnostuksen näkemään, millainen ura hänellä on potentiaalisesti edessään. Elokuvadebyyttinsä Cooper tulee tekemään ensi vuonna julkaistavassa uudessa filmatisoinnissa Emily Brontën Humiseva harju -kirjasta (Wuthering Heights - 1847).
Minisarjassa nähdään myös muun muassa sarjan toinen luoja Stephen Graham ja Christine Tremarco Jamien vanhempina ja Amélie Pease Jamien isosiskona Lisana, Ashley Walters ja Faye Marsay Jamien tapausta tutkivina Bascombena ja Millerinä, Mark Stanley asianajaja Barlow'na, sekä Erin Doherty psykologi Brionynä, jotka nousevat eri jaksoissa enemmän esille. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin vaikuttava. Graham tulee saamaan vähintään ehdokkuuksia tunteikkaista roolisuorituksestaan isänä, joka ei meinaa aluksi uskoa syytöksiä pojastaan ja vaipuu sitten epätoivoon siitä, kuinka hän on epäonnistunut vanhempana. Walters ja Marsay suoriutuvat pätevästi osistaan poliiseina ja Doherty on erinomainen psykologina, joka saapuu arvioimaan Jamietä.
Huh huh, mistä sitä edes lähtisi purkamaan tätä minisarjaa? Sanotaan nyt suoraan, että jos aiot katsoa yhden televisiosarjan tänä vuonna, katso Adolescence. Kyseessä ei ole helppo katselukokemus, mutta se on yksi tärkeimmistä sarjoista vuosiin, ellei jopa tärkein. Ehdoton mestariteos, josta tullaan puhumaan vielä vuosien päästä ja jonka uskaltaisin jo nyt maaliskuussa väittää voittavan seuraavissa Emmy-, BAFTA- ja Golden Globe -gaaloissa parhaan minisarjan palkinnot. Sarja on erinomainen katsaus nykypäivän sosiaalisen median kanssa kasvavien lasten ongelmiin ja kuinka ne purkautuvat toisinaan kauhistuttavin tavoin. Adolescence on pakkokatsottavaa kaikille vanhemmille, opettajille ja muille, jotka ovat paljon tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. Sarja on tärkeä muistutus siitä, että on tärkeää tietää, mitä nuori tekee somessa, olla edes jollain tavalla perillä nuorten idoleista ja käyttämistä ilmaisuista.
Jos sarjalta odottaa sen juonikuvauksen perusteella jotain perinteistä murhamysteeriä, joka johtaa katsojaa vähän väliä harhaan ja tarjoaa tasaisin väliajoin mullistavia juonenkäänteitä, voi vastassa olla pettymys. Sarja ei pohdi, että murhasiko Jamie koulukaverinsa, vaan miksi hän teki niin? Ja tämä "miksi" vie niin hahmonsa kuin katsojansa järisyttävälle matkalle. Sarja puhuu esimerkiksi misogynian noususta yhä vain nuorempien poikien keskuudessa ja kuinka Andrew Taten kaltaisilla somehahmoilla on hirvittäviä vaikutuksia, etenkin syrjäytyneille nuorille. Sarja käsittelee systemaattista naisvihaa kypsästi, eikä vain leimaa kuvaa, missä kaikki miehet ovat järjestään pahoja, vaan pohtii, mikä kaikki näihin asenteisiin vaikuttaa ja sitäkin tärkeämmin, miten tätä voitaisiin ehkäistä. Miten näitä poikia saataisiin ohjattua oikeaan suuntaan ja antamaan heille tukea käsitellä monimutkikkaita tunteitaan, jotta he eivät turvautuisi Taten kaltaisiin vihanruokkijoihin ja jottei patoutunut viha purkautuisi lopulta tällä tavalla? Misogynian lisäksi sarja syventyy yleisemmälläkin tasolla ihmisten tämänhetkiseen pahoinvointiin ja kuinka se näyttäytyy niin aikuisissa kuin lapsissakin.
Sarjan kypsyyttä ja samalla hirvittävyyttä osoittaa se, että Jamie ei ole mikään stereotyyppinen ihmishirviö, joka tulee alkoholisoituneesta ja väkivaltaisesta perheestä, olisi retkahtanut huumeisiin jo lapsena ja jonka huone olisi täynnä jotain raadeltuja kissoja ja jäniksiä. Jamie tulee ihan tavallisesta, rakastavasta perheestä, jossa on kyllä ongelmansa, mutta missäpä perheessä ei olisi? On sydäntäsärkevää kuunnella pojan vanhempien itkuista ja murtunutta keskustelua siitä, että missä he oikein menivät vikaan? Mitä he tekivät väärin, että heidän poikansa teki jotain tuollaista? Katsojakin meinaa purskahtaa itkuun, kun heidän tyttärensä saapuu lohduttamaan heitä ja vanhemmat pohtivat seuraavaksi, mitä he tekivät, että heidän tyttärestään tuli niin fiksu ja ihana ihminen? He kasvattivat hänet kuten poikansakin.
Adolescence sisältää vain neljä jaksoa, joista jokainen seuraa tiettyä tilannetta reaaliaikaisesti, avausjakson käynnistyessä siitä, kun poliisit saapuvat aamuvarhaisella Millerin perheen taloon ja vievät Jamien asemalle kuulusteltavaksi. Sitten taas esimerkiksi kolmas jakso on lähes pelkästään Jamien ja hänen psykologinsa välinen keskustelutuokio. Pienestä jaksomäärästä huolimatta mukana tuntuu olevan paljon enemmän kuin monissa sarjoissa, joiden yksittäinen kausi sisältää parikymmentäkin jaksoa. Mutta ei kuitenkaan liikaa. Adolescence on fantastisesti käsikirjoitettu niin taitavasti loikkivaa tarinankerrontaa, hahmoja ja heidän käymiään keskustelujaan myöten. Isää näyttelevän Grahamin ja Jack Thornen laatimien tekstien pohjalta ohjaaja Philip Barantini on rakentanut huikean koukuttavan, mutta samalla äärimmäisen ahdistavan paketin. Aika ei käy koskaan tylsäksi, vaan sarja pitää otteessaan niin hyvin, että vaativasta aiheestaan huolimatta kaikki neljä jaksoa voi huomata tuijottaneensa yhtä kyytiä putkeen. Tunnelmaan vaikuttaa vahvasti Aaron Mayn ja David Ridleyn säveltämä kaihoisa musiikki. Kakkosjakson huipentava, aavemainen lapsikuoroversio Stingin Fragile-kappaleesta nostattaa taatusti monet erilaiset tunteet pintaan.
Ja pakkohan se on vielä puhua siitä kirsikasta kakun päällä, eli sarjan mielettömästä teknisestä toteutuksesta. Kuten alussa kerroin, joka ikinen jakso kuvattiin yhdellä pitkällä otolla. Onhan hieman vastaavaa kikkailua nähty jo muun muassa Alfred Hitchcockin jännärissä Köysi (Rope) vuonna 1948, mutta Hitchcockin oli ajoittain tyydyttävä piiloleikkauksiin. Adolescencessä tekijät halusivat, että piiloleikkauksia ei mukana ole, vaan jokainen jakso harjoiteltiin lukuisia kertoja ja kuvattiinkin moneen otteeseen yhtä kyytiä alusta loppuun. Lopputulos on teknistä mestarillisuutta. Kolmannen jakson psykologikeskustelu jää vielä lähinnä näyttelijöiden harteille, mutta kouluun sijoittuva toinen jakso loksauttaa leuan auki useasti. Mukana on varmaan parisen sataa statistia koulun oppilaina ja opettajina, joiden on pitänyt liikkua juuri tietyllä tavalla juuri tiettyyn aikaan, kameran pujotellessa heidän välissään, valiten seuraavan hahmon, jota seurata. Ja jos tämä ei ollut vielä tarpeeksi hämmästyttävää, jakson lopussa kamera vielä onnistutaan sulavasti kiinnittämään lennokkiin. En voi muuta kuin nostaa hattua kuvaajille, sekä toki myös valaisijoille ja äänittäjille, jotka ovat kanssa olleet aikamoisen haasteen edessä. Kukaan työryhmästähän ei tietenkään saa näkyä kuvassa, puhumattakaan heidän varjoistaan. Kaiken kaikkiaan Adolescence on jokaista osa-aluettaan myöten mestariteos, mikä jokaisen pitää nähdä ainakin kerran elämässään.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com
Adolescence, Iso-Britannia, 2025, It's All Made Up Productions, Matriarch Productions, Plan B Entertainment, Warp Films
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti