keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Arvostelu: The Jungle Book / Viidakkokirja (1967)

THE JUNGLE BOOK (1967)

VIIDAKKOKIRJA



Ohjaus: Wolfgang Reitherman
Pääosissa: Bruce Reitherman, Sebastian Cabot, Phil Harris, George Sanders, Louis Prima, Sterling Holloway, J. Pat O'Malley, Clint Howard, Verna Felton ja Ben Wright
Genre: animaatio, seikkailu, musikaali
Kesto: 1 tunti 18 minuuttia
Ikäraja: 7

The Jungle Book, eli suomalaisittain Viidakkokirja on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 19. osa. Elokuva perustuu Rudyard Kiplingin samannimiseen satukirjaan vuodelta 1894. Leffan teko lähti liikkeelle, kun Bill Peet totesi herra Walt Disneylle, että yhtiö voisi tehdä paremman eläinelokuvan ja ehdotti seuraavaksi leffaksi Kiplingin kirjaa. Kun tätä edeltänyt Disney-animaatio The Sword in the Stone (Miekka kivessä - 1963) huomattiin taloudelliseksi pettymykseksi, herra Disney päätti olla enemmän mukana uuden leffan teossa. Aluksi Peet halusi filmin olevan alkuperäisen kirjan tavoin synkkä, mutta herra Disney ei ollut siihen tyytyväinen, mikä johti Peetin eroamiseen yhtiöstä. Vuonna 1964 elokuvan työstäminen lähti kunnolla käyntiin ja lopulta Viidakkokirja sai ensi-iltansa syksyllä 1967. Elokuva jäi herra Walt Disneyn viimeiseksi elokuvaksi, sillä hän menehtyi vuotta ennen leffan ilmestymistä. Filmi oli suuri menestys ja se sai hyvät arviot kriitikoilta. Vuosien varrella elokuvasta on muodostunut kunnon klassikko ja joidenkin mielestä kyseessä on Disneyn paras teos. Itse näin Viidakkokirjan lapsena, mutten muista lainkaan milloin. Kesti vuosia kunnes katsoin elokuvan uudestaan keväällä 2016. Leffan näytelty versio The Jungle Book (2016) oli juuri ilmestynyt ja koska se oli mielestäni erittäin hyvä, päätin vilkaista Disneyn alkuperäisen piirretyn uudestaan. Harmillisesti se ei ollut mielestäni enää kovin kummoinen. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Walt Disneyn animaatioklassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, kun olen armeijassa, tiesin, että oli jälleen aika katsoa Viidakkokirja. Se oli kuitenkin yksi viimeisistä Disney-animaatioista, jotka katsoin ja arvostelin listaltani.

Kun vaarallinen tiikeri Shere Khan palaa takaisin viidakkoon, Bagheera-pantterin täytyy viedä susien kasvattama ihmispentu Mowgli ihmiskylään. Shere Khan nimittäin vihaa ihmisiä ja tappaa heidät, jos heitä saapuu viidakkoon. Matkallaan Mowgli tapaa mm. rennon Baloo-karhun, marssivat elefantit, hypnoottisen Kaa-käärmeen, sekä kuningas Louien ja tämän apinat.

Elokuvan päähenkilö on nuori Mowgli-poika (ohjaajan lapsi Bruce Reitherman), jota viidakon muut asukit kutsuvat ihmispennuksi. Hahmo on osittain mainio seikkailun päähahmo, mutta hänestä löytyy myös ärsyttävä piirre. Lapsi kun on, Mowgli ei tietenkään halua totella käskyjä, eikä todellakaan halua lähteä ihmiskylään, sillä hänen mielestään viidakko on paljon hauskempi paikka. Hahmon naiivius tulee usein esille, kun hän on jatkuvasti innoissaan uusista asioista, eikä osaa varoa asioita tarpeeksi hyvin, minkä takia hän joutuu jatkuvasti ongelmiin. Innokkuus on kuitenkin myös positiivinen puoli, sillä siten Mowgli kulkee jatkuvasti eteenpäin ja kuljettaa seikkailua mukanaan.
     Bagheera-pantteri (Sebastian Cabot) on todella määräilevä tapaus, joka saattaa aluksi vaikuttaa ärsyttävältä, sillä hän kieltää Mowglia kaiken aikaa tekemästä asioita. Leffan aikana kuitenkin huomaa usein, että Bagheera vain välittää pojasta todella paljon ja haluaa suojella tätä. Useaan otteeseen katsojana tuumiikin, että Mowglin olisi kannattanut kuunnella Bagheeraa.
     Baloo-karhu (Phil Harris) on taas Bagheeran vastakohta. Baloo rakastaa ottaa rennosti ja hänen ajatusmaailmansa houkuttelee Mowglia paljon enemmän kuin Bagheeran tiukat säännöt. Hassu karhu on helposti rakastettava hahmo, sillä hän pöhköilee usein ja isona lempeänä nallena hänestä voi helposti muodostua lasten suosikki. Baloon luonne nostattaa hymyn jatkuvasti huulille.




Elokuvan pahis on tosiaan Shere Khan -tiikeri (George Sanders), jolle on saatu aikaiseksi mahtipontisen julma tunnelma. Onkin siis harmi, että hänet nähdään vasta leffan lopussa. Shere Khania kuitenkin pohjustetaan läpi filmin onnistuneesti, jolloin katsojana tietää hahmon heti vaaralliseksi, kun hän ilmestyy ruutuun. Kunnon taustatarinaa tiikerille ei kuitenkaan anneta, vaan hän vain inhoaa ihmisiä ja haluaa sen takia tappaa Mowglin.
     Muita hahmoja Viidakkokirjassa ovat Mowglin susi-isä Rama (Ben Wright), joka jää harmillisen tylsäksi; luihu Kaa-käärme (Sterling Holloway), joka näkee ihmispennun makoisana suupalana; orangikuningas Louie (Louis Prima), joka kiinnostuu Mowglista tämän kykyjen vuoksi; elefanttijoukon eversti Hathi (J. Pat O'Malley), joka on todella ylpeä; hänen vaimonsa Winifred (Verna Felton), jolla on enemmän älliä kuin miehellään; sekä heidän pieni innokas norsupoikansa (Clint Howard), joka ystävystyy Mowglin kanssa välittömästi.

Viidakkokirja on onneksi parempi elokuva kuin muistin. Uskoisin, että viime katselukerralla uuden, todella hyvän näytellyn version jälkeen tämä animaatio ei vain tarjonnut tarpeeksi, jolloin se jäi mielestäni pelkästään ihan kivaksi. Nyt kun saman tarinan parempi versio ei luonut tämän päälle varjoaan, pystyin nauttimaan katselukokemuksesta enemmän. Kyseessä ei silti ole kovin ihmeellinen teos, mutta mainiona seikkailuleffana sen katsoo mielellään. Alussa tarinan taustat esitellään yksinkertaisen nopeasti (mutta selvästi) ja ei aikaakaan, kun Mowglin matka viidakon halki alkaa. Ihmispentu kohtaa jatkuvasti uusia tuttavuuksia, joista osa on selkeästi mukavampaa sorttia kuin toiset. Uudet hahmot, kuten elefantit, Kaa-käärme ja Baloo kohdataan yksi kerrallaan, jolloin jokaiseen voi keskittyä täysillä ja nähdä, miten Mowgli toimii heidän kanssaan. Viidakkokirja on todella episodimainen teos, sillä aina kun yksi hahmo on esitelty, seuraavan henkilön esittely alkaa ja tilanne muuttuu voimakkaasti. Jotkut hetket ovat selvästi vauhdikkaampia ja joihinkin on saatu ihan pientä jännitettä mukaan. Huumoria löytyy tietysti läpi elokuvan ja itse huomasin, että Kaa-käärme tarjosi parhaimmat hekotukset. Erityisen hulvaton filmi ei ole kyseessä, mutta eipä sen tarvitsekaan olla.

Episodimaisuus ei ole onneksi heikosti tehty, jolloin eri tilanteet eivät tunnu vain irrallisilta hetkiltä, jotka on läimäisty yhteen, jotta pituutta saataisiin tarpeeksi siihen, että lopputulosta voi kutsua elokuvaksi. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin, eikä aika käy pitkäksi. Kun leffa ei tarjoa vauhtia ja seikkailua tai nauruja, on siihen saatu hieman syvällisyyttä ja herkkyyttäkin. Suurin miinukseni Viidakkokirjalle on kuitenkin, ettei se loppujen lopuksi tarjoa mitään kunnon tunteita, vaan sitä on vain mukava katsella. Sitä ei unohda nopeasti, muttei se myöskään tuota intoa nähdä sitä kovin nopeasti uudestaan. Toinen iso miinus on, että elokuvan loppuhuipennus on todella antiklimaattinen ja aika mitäänsanomaton, jolloin Shere Khan ei todellakaan pääse oikeuksiinsa. Viidakkokirja edustaa kyllä vanhojen Disney-animaatioiden parempaa puolta, muttei se silti oikeasti erityinen ole. Vaikka se oli tällä katselukerralla parempi kuin viimeksi, on näytelty versio silti parempi kokonaisuus.




Monen aiemman Disney-animaation tavoin myös Viidakkokirja on musikaali. Ensimmäisenä kuullaan elefanttien hauska marssihoilotus "Colonel Hatchi's March" ja toisena Baloon rento "The Bare Necessities", joka oli Oscar-ehdokkaana parhaasta kappaleesta, mutta hävisi sen Doctor Dolittlelle (1967). Kolmas laulu on oma suosikkini "I Wan'na Be Like You", jonka laulaa apinakuningas Louie. Neljäs on mainio Kaa-käärmeen laulama "Trust in Me", jossa todella on jotain hieman hypnoottista. Viidentenä kuullaan unohdettava korppikotkien hoilotus "That's What Friends Are For" ja viimeinen kappale on pienen tytön (Darleen Carr) laulama "My Own Home", joka on nykypäivänä todella, TODELLA konservatiivinen. Sen aikana tyttö on hakemassa vettä lammesta ja laulaa samalla, kuinka hänen tarkoituksensa on hakea vettä kokkaavalle äidilleen ja että jonain päivänä hänkin on kokkaava äiti ja lähettää oman tyttärensä hakemaan vettä. Nykypäivänä kappale ei ikinä pääsisi läpi leffaan, eikä mikään ihme, ettei sitä kuulla uudessa versiossa.

Viidakkokirja on oivallisesti piirretty elokuva. Disneyn tyyli näkyy läpi leffan hahmoista. Taustat ovat hienosti toteutetut ja viidakkoon on saatu hienosti erilaisia nähtävyyksiä. Etenkin apinoiden asuttamat rauniot ovat tyylikkäät. Parissa kohtaa on käytetty aika laiskasti täysin samanlaista animaatiota kuin aiemmin leffassa, mikä on hieman tylsä ratkaisu. Äänimaailmaan kuitenkin toivoisi hieman lisää viidakon ääniä, kuten lintujen laulua tai jotain vastaavaa. Elokuvan ohjauksesta vastaa Wolfgang Reitherman, joka ohjasi kolme aiempaakin Disney-animaatiota. Viidakkokirjan kohdalla Reitherman on onnistunut selvästi paremmin kuin mitäänsanomattoman Miekka kivessä -leffan parissa. Asiaan vaikuttaa myös paljon parempi käsikirjoitus. George Brunsin säveltämät musiikit ovat kappaleiden tavoin suurimmaksi osaksi mainiot.

Blu-rayn kuvanlaatu on oivallinen. Lisämateriaalina Blu-raylla on laula-mukana -versio elokuvasta, vaihtoehtoinen loppu, poistettu kohtaus, poistettuja lauluja, eläimistä kertova "Disneypedia: Junglemania!", Disneyn yhdeksän vanhan miehen muodostamasta animaattorijoukosta kertova "Growing Up With Nine Old Men", Disneyn Animal Kingdomista kertova pätkä ja Jonas Brothersin esittämän "I Wan'na Be Like You" -kappaleen musiikkivideo. Katsottavaa on yhteensä lähes kahdeksi tunniksi.




Yhteenveto: Viidakkokirja on kelpo seikkailuelokuva, joka sisältää alusta loppuun kulkevan mukavan tunnelman. Mowglin matka lähtee nopeasti käyntiin, eikä aika käy pitkäksi, kun hän kohtaa jatkuvasti uusia hahmoja. Elokuvan hahmogalleria on todella mainio, vaikkakin on harmi, ettei Shere Khan -pahista ole hyödynnetty kovin hyvin. Tunnelmaan on saatu hyvää vauhtia, joka syntyy joko hymyt huulille nostattavan huumorin tai pienen jännitteen kautta. Erikoisempia tunteita filmi ei herätä, mikä on hieman harmillista. Tarina kulkee todella episodimaisesti eteenpäin, mutta se on hoidettu onneksi hyvin, eivätkä erilaiset tapahtumat tunnu irrallisilta toisistaan. Loppuhuipennus ei valitettavasti ole kummoinen, mutta onneksi muuten kyseessä on hyvä kokonaisuus, jonka laulut ovat suurimmaksi osaksi mainioita ja joka on taidokkaasti animoitu. Suosittelenkin Viidakkokirjaa kaikille lapsille, jotka pitävät animaatioista, eläimistä ja seikkailuista. Se toimii oivallisesti myös aikuisille. Vuoden 2016 näytelty versio kannattaa myös katsoa, sillä se on monin tavoin onnistuneempi teos kuin tämä. Elokuvalle tehtiin jatko-osa Viidakkokirja 2 (The Jungle Book 2 - 2003), jonka kävin katsomassa lapsena äitini kanssa leffateatterissa, mutta josta en muista enää yhtään mitään.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.10.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Jungle Book, 1967, Walt Disney Productions


4 kommenttia:

  1. Hyvin samoilla linjoilla olen Viidakkokirjasta kanssasi. Elokuva on todellakin episodimainen, sen hahmot ovat mainioita ja Mowglin seikkailuita seuraa mielenkiinnolla eteenpäin. Mietin tekstiäsi lukiessani, että käsikirjoittajat ovat olleet Bagheeran ja Mowglin välisen suhteen kanssa todella kieroja elokuvassa. Mowgli todellakin kyseenalaistaa koko ajan Bagheeran auktoriteettiä, sillä Bagheera on ärsyttävän määräilevä ja rajoittava hahmo. Katsoja alkaa kuitenkin välittää Bagheerasta elokuvan aikana, ja jokaisessa episodissa selviää, että Mowglin olisi todellakin kannattanut kuunnella Bagheeran neuvoja. Tässä on ilmiselvä opetus elokuvaa katsoville lapsille: kannattaa kuunnella tylsien aikuisten neuvoja ja sääntöjä, sillä aikuinen on yleensä aina oikeassa. Kieroa peliä! ;)

    Monet tuntemani muut Disney-nörtit ovat olleet sitä mieltä, että uusi Viidakkokirja (2016) ei yllä animaatiovastineensa tasolle, ja heidän mielestään on huutava vääryys, kuinka synkäksi live action -elokuva tehtiin. Itse kuitenkin pidän sinun tapaasi vuoden 2016 elokuvaakin mahtavana, ja jopa parempana kuin animaatiota. Uusi elokuva on minusta aivan mahtava sekoitus Rudyard Kiplingin kirjaa (jonka olen lukea sinnitellyt läpi) ja Disneyn animaatiota. Kiplingin kirjassa on todellakin hyvin synkkä meininki, ja se ja alkuperäinen animaatio eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kirjassa esimerkiksi Baloo on samanlainen tosikko kuin Bagheera, Kaa toimii Mowglin opettajana ja on täten hyvis (vaikka meinaakin Mowglin syödä kerran) ja Mowgli vierailee ihmisten kylässä kerran jos toisenkin. Vaikka kirja oli minusta tylsä, oli minusta mahtavaa nähdä, miten elokuvassa kunnioitettiin sitä edes jollain tasolla.

    Niin, ja pidän itsekin I Wan'na Be Like You -kipaletta elokuvan parhaana lauluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin on ystävä, joka ei pitänyt siitä uudesta versiosta... Mutta sitten taas uudempi Viidakkokirja on kriitikoiden keskuudessa suuremmassa suosiossa, minkä osoittaa esimerkiksi, että animaatiolla on Rotten Tomatoesissa 86%, kun taas näytellyllä versiolla on jopa 95%. Uskonkin, että suurimmalle osalle niistä, jotka eivät näytellystä versiosta pitäneet, animaatioversio on tärkeä osa lapsuutta, jolloin uusi versio tuntuu hieman pilaavan sitä. Näinhän siinä usein käy, kuten monille kävi esimerkiksi uuden Kaunottaren ja Hirviön kanssa. Sama tulee aivan varmasti käymään itselleni Leijonakuninkaan kohdalla. Siinä tosin olen filmiä vastaan jo sen takia, että Leijonakuninkaasta on mahdotonta tehdä näyteltyä versiota, koska mukana ei ole ihmisiä. Sehän on silloin vain tietokoneanimaatio!

      Onhan noilla uusilla versioilla vaikea miellyttää ihmisiä, sillä kaikki ovat niin turvautuneet siihen mikä on jo tuttua. Usein tosin on ihan aiheellista ihmetellä, miksi jostain pitää tehdä uusintaversio? Jos alkuperäinen on jo erinomainen, voiko siihen tuoda enää mitään uutta? Omasta mielestäni Kaunotar ja Hirviö oli parhaimmillaan ollessaan kopio animaatiosta ja heikoimmillaan lisätessään uusia juonikuvioita mukaan. Mutta toisaalta sitten on Maleficent, jota tehdessä ei varmaan edes katsottu Prinsessa Ruususta...

      Itse en erityisemmin jaksa kirjoja lukea, joten Kiplingin alkuperäinen kirja on jäänyt lukematta. Silloin kun uusi Viidakkokirja ilmestyi keväällä 2016, pohdin kirjan ostamista, mutta selatessani sitä kaupassa, tulin siihen tulokseen, että pysyn leffaversioissa.

      - Joonatan

      Poista
    2. Ai niin, unohdin sanoa, että itselleni uusi Viidakkokirja muodostui tärkeäksi pääasiassa sen takia, että se oli ensimmäinen elokuva, jonka näin lehdistönäytöksessä. Siinä mielessä sillä on siis paikka sydämessäni. (ja koska se on todella mainio seikkailuleffa)

      - Joonatan

      Poista
    3. Ihan tuo on totta, että varmasti nostalgiatunteet alkuperäistä kohtaan pilaavat uuden elokuvan! Minullehan kävi näin juurikin Kaunottaren ja Hirviö kanssa. Itse olen tykännyt Disneyn uusintaversioista Maleficenttia ja Kaunotarta ja Hirviötä lukuunottamatta. Tykkääminen johtuu lienee siitä, etteivät ne mitään iki-suosikkejani ole ollut, alkuperäiset versiot siis. Leijonakuningasta ja Dumboa odotan minäkin kauhulla! :O

      No ihan varmasti on Viidakkokirja jäänyt tärkeäksi mieleen, jos se on ollut eka lehdistönäytös. Itsellä se luettu kirja varmaan vaikuttaa elokuvasta tykkäämiseen. En muuten suosittele sinua lukemaan sitä, koska se oli todella tylsä kirja! Minulla meni vähintään vuosi sen lukemiseen, varmaan enemmänkin! Pystyn harvoin jättämään kirjan kesken, minun on "pakko" lukea se loppuun. Ja niinpä minulle tulikin niin tyytyväinen olo, kun sain kirjan vihdoin luettua! XD Mutta siis en suosittele sitä kyllä kenellekään, vaikka se ehkä vaikuttikin omaan elokuvakokemukseen...

      Poista