maanantai 24. syyskuuta 2018

Arvostelu: Mile 22 (2018)

MILE 22



Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Lauren Cohan, Iko Uwais, John Malkovich, Sam Medina, Emily Skeggs, Ronda Rousey, Carlo Alban ja Peter Berg
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Mile 22 on ohjaaja Peter Bergin ja näyttelijä Mark Wahlbergin neljäs yhteistyöelokuva. Filmi lähti liikkeelle käsikirjoittajakaksikko Lea Carpenterin ja Graham Rolandin ideasta. Kaksikko sai ideansa myytyä ja elokuvan työstäminen alkoi. Kuvaukset starttasivat loppuvuodesta 2017 ja lopulta Mile 22 sai ensi-iltansa tämän kuun alussa. Kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin ketkä sen ovat tehneet, sillä pidin Bergin ja Wahlbergin parista edellisestä yhteistyöleffasta Deepwater Horizon (2016) ja Ajojahti (Patriots Day - 2016) - The Lone Survivoria (2013) en ole tätä kirjoittaessani vielä nähnyt. En kuitenkaan päässyt elokuvan lehdistönäytökseen, sillä olin juuri silloin Ruotsissa. Kuitenkin kun elokuva saapui vihdoin teattereihin, päätin mennä katsomaan sen yhdessä isäni kanssa.

Erikoisjoukko Overwatch saa tehtäväkseen kuljettaa turvapaikkaan erään henkilön, jolla on hallussaan äärimmäisen tärkeää tietoa. Overwatch saa peräänsä toisen joukon, joka on myös kiinnostunut tiedoista.

Mark Wahlberg näyttelee Overwatch-ryhmän johtohahmoa James Silvaa, joka yllättäen ei ole kovin pidettävä heppu. Silva on erinomainen työssään ja tehokas taistelija, mutta persoonana hän on todella temperamenttinen ja suoraan sanottuna aikamoinen mulkvisti. On erikoinen ratkaisu, ettei päähenkilöstä tee pidettävää, sillä siten katsoja ei luultavasti välitä hänestä lainkaan. Ja pakko sanoa, että Silvasta onkin äärimmäisen vaikea välittää, etenkin kun hänen taustojaan käydään läpi vain alkuteksteissä nähtyjen lehtileikkeiden kautta, jolloin hahmo jää harmillisen pintapuoliseksi. Wahlberg on kuitenkin pidettävä tyyppi, mikä auttaa katsojaa pitämään hieman Silvasta, muttei Wahlbergkään täysin hahmoa pelasta. Parasta Silvassa on, että hänen aivonsa toimivat paljon nopeammin kuin muiden, minkä takia hänellä on ranteessaan kumilenksu, mitä hänen täytyy vähän väliä näprätä keskittyäkseen. Lenksu ei ole vain nopeasti esitelty ominaisuus, mikä unohdetaan elokuvan aikana, vaan Silva leikkii sillä leffan loppuun saakka.
     Silvan lisäksi tärkeitä Overwatchin ryhmäläisiä ovat myös Lauren Cohanin esittämä Alice ja John Malkovichin näyttelemä "Äiti". Malkovichin kyvyt menevät valitettavasti täysin hukkaan, kun hänen roolikseen jää pelkkä komentojen antaminen tietokoneen takaa. Hän sopii kyllä osaansa, muttei tarjoa mitään ihmeellistä näyttelijätyötä. Cohan taas istuu erittäin hyvin kova mimmi Aliceksi, joka pääsee toimintaan mukaan siinä missä Silvakin. Hahmolle on yritetty luoda taustaa perheongelmilla (ohjaaja Peter Berg näyttelee Alicen ex-miestä), mutta yritys jää niin kömpelöksi, ettei Alicesta välitä sen enempää kuin Silvastakaan. Ryhmään kuuluu muitakin hahmoja, joita esittävät mm. Emily Skeggs, Carlo Alban ja Ronda Rousey, mutta he jäävät pahasti taka-alalle ja siten unohduksiin.
     Indonesialaisista The Raid -toimintaelokuvista (2011-2014) tuttu Iko Uwais nähdään Overwatch-ryhmän tehtävänä, eli Li Noorina, jolla on hallussaan tärkeää tietoa. Suurimmaksi osaksi Li Noor tuntuu vain tarkkailevan muita salaperäisesti, mutta muutamassa kohtaa hän pääsee kunnolla toimintaan, jolloin Uwais osoittaa stunt-lahjansa. Aasialainen kun on, hahmo käyttää tietty itämaisia kamppailuliikkeitä ja hänen käymät tappelunsa ovatkin paljon fyysisempiä, missä pitää käyttää koko kehoa hyödyksi.




Mile 22 nimittäin pyrkii yhdistelemään länsimaista ja itämaista toimintaa. Välillä se on perinteistä amerikkalaista tykitystä, missä vastapuolet ammuskelevat toisiaan autojensa takaa. Kranaatit lentävät, paikkoja räjähtelee ja meno on tylyä. Välillä taas aasialaisnäyttelijät pääsevät esittelemään taitojaan, mätkiessään toisiaan pataan kaiken maailman ilmapiruettien jälkeen. Lähitaistelussa kaikki käteen osuva kelpaa aseeksi, mikä johtaa pariin ihan hauskaan tilanteeseen. Tekijät eivät onneksi ole laimentaneet väkivaltaa lapsiystävälliseksi, vaan veri roiskuu ja ihmisiä kuolee hyvinkin brutaalein tavoin. Kaksi erilaista lähestymistapaa toimintaan tekevät taisteluista erilaisia, eikä aika ehdi käymään pitkäksi toimintakohtausten aikana. Valitettavasti näyttävät stuntit menevät kuitenkin hieman hukkaan hätäisen leikkauksen takia. Vaativat liikkeet menettävät siisteyttään, kun se täytyy nähdä muutamasta eri kuvakulmasta, mikä herättää helposti tunteen siitä, ettei näyttelijä oikeasti pystynyt kyseiseen stunttiin. Rauhallisemmalla leikkauksella toiminta olisi vaikuttavampaa ja nappaisi vielä paremmin mukaansa. Vielä kun elokuva saisi katsojan välittämään hahmoistaan, löytyisi toimintakohtauksista jännitettäkin... Tyylikäs toiminta ei valitettavasti riitä, kun katsojaa ei kiinnosta edes päähenkilön kohtalo.

Hätäisesti leikattu toiminta ei kuitenkaan ole filmin isoin ongelma. Mile 22 on jo tarinaltaan ja kerronnaltaan aika kömpelö tekele. Pohjimmiltaan juoni on äärimmäisen simppeli, mutta tekijät ovat jostain syystä halunneet monimutkistaa sitä jopa siihen pisteeseen asti, että elokuvaa on paikoitellen vaikea seurata. Etenkin alkupuolisko on todella sekava. Alkutekstit vyöryttävät kasan tärkeää tietoa katsojan niskaan, jotta olisi edes jollain tapaa perillä, keitä hahmot ovat ja mikä tämä tiimi on. Alkupäässä leffa leikkaa ihan liian nopeasti aiheesta toiseen, oli kyse sitten Alicen ongelmista, itse tehtävästä tai Li Noorin motiiveista. Ja vähän väliä läpi elokuvan Silva pitää monologia kameran edessä, mikä liittyy hädintuskin tarinaan ja sisältää pääasiassa mahdollisimman hyvältä kuulostavia lausahduksia. Loppuleffa onkin sitten vain kaahailua, pakenemista ja toimintakohtauksia, kunnes filmi päättyy. Loppuun on tietysti heitetty jonkinlainen juonenkäänne, mitä tekijät ovat varmasti pitäneet nokkelana. "Vau! Enpä olisi osannut arvata!" -reaktion sijaan katsoja kuitenkin toteaa "Jaahas, vai niin." Ei elokuvasta siis paljoa jää käteen. Mile 22 päättää vielä loppua cliffhangeriin, mikä jättää tarinan pahasti auki. Berg ja Wahlberg ovat vihjailleet leffan olevan trilogian avausosa, mutta kun Mile 22 ei toimi tarpeeksi hyvin omana toimintaseikkailunaan, ei se herätä kiinnostusta jatko-osia kohtaan. Surullisintahan koko hommassa on, että filmi on hädintuskin tienannut budjettinsa takaisin, mikä tarkoittaa sitä, että jatko on erittäin epätodennäköistä. Ja jos jatkoa jollain ihmeellä saadaan, on se luultavasti suoraan DVD:lle ilmestyvä pienen budjetin tekele, missä ei ole samoja tekijöitä ja näyttelijöitä mukana.




Ohjaaja Peter Bergin olisi varmaan pitänyt pysyä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa, jos hänen ensimmäinen fiktiivinen tarinansa pitkään aikaan toimii näin keskinkertaisesti. Bergillä on kyllä silmää tyylikkäälle toiminnalle, mutta se ei vielä paljoa pelasta. Lea Carpenterin työstämä käsikirjoitus on erittäin kömpelösti kasattu, eikä Carpenter todellakaan ole niin kekseliäs kuin hän selkeästi uskoo olevansa. Mile 22 on kuitenkin kuvattu kelvollisesti, vaikkakin välillä kamera heiluu ihan liikaa. Kameratyöskentelyssä hauskinta on, että tekijät ovat päättäneet lisätä leffaan sotilaslennokeilla ja valvontakameroilla otettua kuvaa, millä on pyritty tuomaan realismia mukaan. Harmi vain, että kuvaus pilataan hieman kehnolla leikkauksella. Elokuva ei hengitä lähes lainkaan, eikä se tunnu mahtuvan puolentoista tunnin kestoonsa. Lavastusryhmä sentään tekee hommansa ansiokkaasti, minkä lisäksi muut tekijät ovat saaneet näyttävää tuhoa aikaiseksi. Äänimaailma on erittäin oivallinen aina aseiden tulituksesta ja nyrkkien iskuista Jeff Russon säveltämään painostavaan musiikkiin.

Yhteenveto: Mile 22 on harmillisen keskinkertainen toimintarymistely, jonka ainoaksi oikeasti hyväksi puoleksi jää länsimaisen ja itämaisen taistelun yhdistäminen. Mark Wahlberg, Lauren Cohan ja Iko Uwais tekevät kyllä kelpo työtä rooleissaan ja paikoitellen filmi onnistuu viihdyttämään, mutta kömpelö kerronta, huonot käänteet ja kehno leikkaus jättävät lopuksi ikävän maun katsojan suuhun. Leffan alkupuoliskoa on ärsyttävän vaikea seurata, sillä se pyrkii keskittymään ihan liian moneen asiaan samaan aikaan. Toinen puolisko onkin sitten pelkkää toimintaa, jota on mukava katsoa muutamien kekseliäisyyksien ansiosta, mutta josta ei paljoa irtoa, sillä katsoja ei jännitä kenenkään puolesta. Loppu jättää tarinan pahasti auki ja vihjailee jatkolla, mutta tällä menolla Mile 22 tulee jäämään yksinäiseksi toimintarainaksi. Vaikka elokuva kiinnostaisi, suosittelen silti odottamaan vuokrausmahdollisuutta, sillä ei tämä ole leffalipun hinnan arvoinen tekele. Kyllä Mile 22:n kerran katsoo, mutta eipä sitä tarvitse uudelleen nähdä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mile 22, 2018, STX Entertainment, Closest to the Hole Productions, Film 44, The Hideaway Entertainment


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti