WINNIE-THE-POOH: BLOOD AND HONEY
Ohjaus: Rhys Frake-Waterfield
Pääosissa: Craig David Dowsett, Chris Cordell, Nikolai Leon, Amber Doig-Thorne, Maria Taylor, Natasha Rose Mills, Danielle Ronald, Natasha Tosini, Paula Coiz, May Kelly ja Richard D. Myers
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 18
Winnie-the-Pooh: Blood and Honey perustuu A. A. Milnen Nalle Puh -kirjoihin (Winnie-the-Pooh - 1926-1928). Siitä huolimatta, että Walt Disney -yhtiö oli hankkinut kirjojen elokuvaoikeudet ja tehnyt niiden pohjalta lukuisia animaatioelokuvia, hahmojen oikeudet siirtyivät tammikuussa 2022 yleiseen käyttöön, public domainiin. Indie-elokuvantekijä Rhys Frake-Waterfield päätti heti tarttua tilaisuuteen ja ryhtyi suunnittelemaan Nalle Puhiin liittyvää kauhuelokuvaa. Hän sai kerättyä muutaman kymmenen tuhannen dollarin budjetin ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2022. Kun tieto elokuvasta vuoti julkisuuteen, se muuttui kohutuksi viraali-ilmiöksi ja ITN Studios päätti nostaa leffan budjettia, uskoessaan sen menestykseen. Winnie-the-Pooh: Blood and Honey -nimen saanut elokuva sai maailmanensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa ja nyt elokuva saapui Suomeen Night Visions -festivaalien kautta. Itse pidin huvittavana, kun kuulin, että Nalle Puhista olisi tulossa kauhuelokuva. Leffasta nähdyt kuvat ja videopätkät näyttivät kuitenkin toinen toistaan kökömmiltä, enkä yhtään ihmetellyt, kun elokuva sai täystyrmäyksen niin kriitikoilta kuin katsojilta. Idea kuitenkin kiinnosti minua niin paljon, että kun Night Visions ilmoitti esittävänsä elokuvan, oli Winnie-the-Pooh: Blood and Honey pakko käydä katsomassa.
Aikuiseksi kasvanut Risto Reipas on unohtanut Nalle Puhin ja muut eläinystävänsä. Vuosien aikana nälkiintyneet ja katkeroituneet Nalle Puh ja Nasu ovat muuttuneet murhanhimoisiksi ihmisvihaajiksi ja kun Risto eräänä päivänä palaa Puolen hehtaarin metsään, ei vastaanotto ole yhtä lämmin kuin hän odotti.
Nikolai Leon nähdään Risto Reippaana, joka aikuistuttuaan unohti vanhat lapsuudenystävänsä Nalle Puhin (Craig David Dowsett), Nasun (Chris Cordell) ja muut Puolen hehtaarin metsän asukit. Häitään suunnitteleva Risto muistaa eräänä päivänä vanhat toverinsa ja päättää viedä tulevan vaimonsa Maryn (Paula Coiz) tapaamaan heitä. Paljon on kuitenkin muuttunut vuosien varrella ja iloisten veikkosten tilalla onkin... noh, aika tylsät kopiot kauhuikoneista Jason Voorheesista ja Michael Myersista. Vaikka hahmojen oikeuksista tuli vapaata riistaa viime vuonna, monet ikoniset piirteet Puhista ja kumppaneista kuuluvat yhä Disneylle. Niinpä persoonallisten kummajaisten sijaan Nalle Puh ja Nasu ovat vain kaksi mykkää korstoa, jotka liikkuvat hitaasti uhriensa perässä puukot ja nuijat kourissaan. Yksi leffan ongelmista onkin heti se, että katsoja ei pysty missään kohtaa uskomaan, että tässä nyt olisivat Nalle Puh ja Nasu; ainoastaan kaksi tappajaa, jotka ovat pukeutuneet Nalle Puh -naamariin ja johonkin geneeriseen possumaskiin. Siitä huolimatta, että alun satuhetkimäisessä animaatioavauksessa (mikä on muuten elokuvan ainoa hyvä juttu) sanotaan, että Puh ja kumppanit hylkäsivät inhimillisyyden rippeensä ja muuttuivat täysin eläimellisiksi, heidät kuitenkin nähdään täysin ihmismäisinä. Puh pukeutuu kuin mikäkin metsuri, asuu talossa ja ajaa jopa autoa yhdessä kohtauksessa. Toinen elokuvan ongelmista on jatkuvat jatkuvuusongelmat.
Sen sijaan, että elokuva oikeasti keskittyisi Risto Reippaan ja Puolen hehtaarin metsän asukkien välille muodostuneeseen konfliktiin, leffan ihmishahmot koostuvat lähinnä geneerisestä slasher-elokuvien teinityttöpoppoosta, jotka majoittuvat metsän lähelle viettämään viikonloppua. On Alice (Amber Doig-Thorne), Maria (Maria Taylor), Jess (Natasha Rose Mills), Zoe (Danielle Ronald) ja Lara (Natasha Tosini), toinen toistaan pahvisemmat ja persoonattomammat naiset, joiden kohtalot eivät kiinnosta tuon taivaallista. Asiaa ei auta se, että näyttelijät ovat huonoja rooleissaan. Ymmärrän, että on ollut vaikeaa täysin pokerinaamalla lausua näitä repliikkejä, mutta voi kiesus, mitä myötähäpeää näiden näyttelijöiden kohelluksen seuraaminen onkaan. Erityisesti Risto Reipasta esittävä Leon on surkea.
Tämä tulee nyt varmaan aivan kaikille massiivisen suurena yllätyksenä, mutta Winnie-the-Pooh: Blood and Honey on aivan kaamean paska elokuva. Shokki, tiedän, mutta perustellaanpa nyt, miksi yhdestä kaikkien aikojen rakastetuimmasta sadusta tehty kauhuelokuva ei ollutkaan hyvä idea. Tai siis, idean tasollahan homma vaikuttaa varsin vekkulilta. Leffan animoitu prologi vihjailee vielä ihan potentiaalisesta kalkkunasta. Mitä jos Risto Reippaan lähteminen olisi tehnyt Puhista ja muista katkeria ja nämä vannoisivat kostoa entiselle ystävälleen? Tästä voisi saada aikaiseksi veikeän kauhukomedian. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-leikkaaja-ja-mitäköhän-kaikkea-muuta Rhys Frake-Waterfieldillä on kuitenkin ollut ihan muut mielessään. Vielä viikko elokuvan näkemisen jälkeen en osaa sanoa, millaista leffaa mies on lähtenyt tekemään? Onko Winnie-the-Pooh: Blood and Honeyn tarkoitus olla vakavasti otettava kauhuelokuva, vai kieli poskessa tehty kauhukomedia? Elokuva ottaa itsensä aivan liian tosissaan, mutta samalla se on pullollaan naurettavia hetkiä. Night Visionsissa ison yleisön kanssa leffa oli ajoittain lystikästä seurattavaa huonoutensa takia, katsojien nauraessa vähän väliä tahattoman koomisille jutuille, mutta voin vain kuvitella, millaista tuskaa tätä rainaa olisi katsoa yksin kotona.
Sen sijaan, että Frake-Waterfield leikittelisi ideallaan, hän on tehnyt aivan liian tavanomaisen ja jopa aika tylsän slasher-rainan. Potentiaalisista lähtökohdista ei saada mitään irti, kun Frake-Waterfield on päättänyt jatkuvasti kulkea siitä, mistä aita on matalin. Sen sijaan, että katsojalle heräisi tunne siitä, että Puolen hehtaarin metsään ajautuneet nuoret joutuisivat sen asukkien piinaamiksi, leffa tuntuu vain siltä, että Puhiksi ja Nasuksi pukeutuneet murhaajat tappavat yksi kerrallaan typeriä teinityttöjä. Elokuva ei kuitenkaan ole pelottava, ei edes jännittävä. Äkkisäikäytykset ovat toinen toistaan kehnompia ja useat niistä ovat juurikin tahattoman koomisia. Frake-Waterfield ei onnistu missään kohtaa tekemään näistä Puhista ja Nasusta uhkaavia tai karmivia ilmestyksiä. Hän ei edes saa aikaiseksi yhtä kekseliästä tappoa.
Lähes puolitoista tuntia kestävää elokuvaa on lähinnä turhauttavaa katsoa, kun tekijät eivät saa mitään mielenkiintoista aikaiseksi potentiaalisesta premissistään. On ärsyttävää seurata näitä tylsiä ihmishahmoja tekemässä toinen toistaan typerämpiä ratkaisuja. Ei kestä kauaa, kun katsoja jo toivoo kaikkien kuolemaa. Elokuvan toinen puolikas muuttuu suorastaan raivostuttavaksi, kun vuoron perään hahmot hoputtavat, että nyt on kiire ja sitten jäävät seuraavassa kohtauksessa viivyttelemään. Loppuhuipennuksessa jatkuvuusvirheet muuttuvat liian päivänselviksi. Kun lopputekstit pistetään rullaamaan, päällimmäinen ajatukseni oli: "tässäkö se nyt sitten oli?"
Rhys Frake-Waterfieldille satelee takuulla useita ehdokkuuksia seuraavassa Razzie-gaalassa, enkä yhtään ihmettele, jos hän nappaa huonoimman elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkinnot. Hän epäonnistuu aivan kaikessa. Hän ei ole tainnut ollenkaan tajuta, kuinka pöljää leffaa onkaan tekemässä. Hän on ollut aivan liian keskittynyt projektinsa sensaationhakuisuuteen, että unohti siinä samalla tehdä edes viihdyttävän paskarainan. On vaikea kuvitella, että Winnie-the-Pooh: Blood and Honeylla olisi mahdollisuutta nousta kulttiasemaan, sillä se on aivan liian väkisin tehty juuri sellaiseksi. Kaikkein pahin loukkaus, mitä Frake-Waterfieldille voi varmaan antaa, on todeta, että ei hän onnistunut pilaamaan tällä kenenkään lapsuutta, kuten hän on haastatteluissa kertonut yrittävänsä. Hän vain pilasi oman leffansa. Hänen ohjauksensa on lepsua ja hänen käsikirjoituksensa on vielä sitäkin surkeampi. Frake-Waterfield on jopa leikannut elokuvan ja tekee silläkin saralla huonoa työtä. Kuvat ovat ruudulla usein joko liian pitkään tai liian lyhyen ajan, minkä lisäksi on surkuhupaisaa, ettei hän osaa siirtyä kohtauksesta toiseen muuten kuin häivyttämällä kuvan mustaksi kohtausten välillä. Leffa ei ole edes kummoisesti kuvattu, eikä asiaa auta päiväkohtausten halpa filtteri, joka saa elokuvan näyttämään lähinnä YouTube-videolta. Lavasteet ovat menevät ja maskeeraukset mainion veriset. Puhin ja Nasut maskit ovat kuitenkin kököt elottomuudessaan. Äänimaisema on kömpelösti rakennettu äänitystä, efektejä ja Andrew Scott Bellin musiikkeja myöten.
Yhteenveto: Winnie-the-Pooh: Blood and Honey pitää sisällään ainekset potentiaalisesti vekkuliin kauhukomediaan tai mainioon lyhytelokuvaan, mutta Rhys Frake-Waterfieldin ohjauksessa ja käsikirjoittamana lopputulos on vain karmeaa paskaa. Frake-Waterfield ei selvästi ole yhtään tajunnut, kuinka pöljää leffaa onkaan tekemässä, elokuvan ottaessa itsensä aivan liian vakavasti. Se on täynnä koomisia kohtia, joista on vaikea sanoa, onko huumori tarkoituksellista vai tahatonta? Mitään jännitettä mukaan ei ole saatu luotua, eivätkä edes tapot ole kaikessa verisyydessään mielikuvituksellisia. Yksi elokuvan suurimmista synneistä onkin se, kuinka pirun tylsä se on. Murhaavasta Nalle Puhista kertovan, alle puolitoistatuntisen leffan ei odottaisi olevan pitkäveteinen, mutta juuri sitä se on. Huonosti näytellyt ihmishahmot ovat rasittavia ja tyhmiä, ja heidän haluaa nähdä kuolevan. Nalle Puhista ja Nasusta on riisuttu kaikki persoona pois ja jäljelle jää tylsät kopiot slasher-ikoneista Jason Voorheesistä ja Michael Myersista. Muutenkin elokuva on aivan liian geneerinen slasher-raina. Leffa ei ole edes teknisiltä ansioiltaan onnistunut, vaan se on värimäärittelyä, leikkausta ja äänimaailmaa myöten kökösti tehty. Winnie-the-Pooh: Blood and Honey ei onnistu pilaamaan kenenkään lapsuutta, kuten Frake-Waterfield on luullut sen tekevän. Mies on vain pilannut oman leffansa, menemällä koko ajan siitä, mistä aita on matalin. Halvalla tehty sensaationhakuinen kakkakikkare on kuitenkin jo somekohujen myötä herättänyt monien mielenkiinnon ja siten tienannut budjettinsa moninkertaisesti takaisin, eli jatkoahan on tietty tulossa. Sen lisäksi Frake-Waterfieldillä on suunnitteilla kokonainen leffauniversumi lasten satuklassikoiden pohjalta tehdyistä kauhuleffoista. Tulossa ovat ainakin työnimillä Bambi: The Reckoning ja Peter Pan's Neverland Nightmare kulkevat, varmaan ihan yhtä surkeat kammotukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Winnie-the-Pooh: Blood and Honey, 2023, Jagged Edge Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti