Arvostelu: Takaikkuna (Rear Window - 1954)

TAKAIKKUNA

REAR WINDOW

Ohjaus: Alfred Hitchcock

Pääosissa: James Stewart, Grace Kelly, Thelma Ritter, Wendell Corey, Raymond Burr, Judith Evelyn, Georgine Darcy, Ross Bagdasarian, Sara Berner, Frank Cady, Jesslyn Fax, Rand Harper, Havis Davenport ja Irene Winston

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 16

Rear Window, eli suomalaisittain Takaikkuna perustuu Cornell Woolrichin novelliin It Had to Be Murder vuodelta 1942. Ohjaaja Alfred Hitchcock kiinnostui Woolrichin tekstistä ja päätti kääntää sen elokuvamuotoon. Elokuvaa varten rakennettiin valtavat lavasteet, Paramount-yhtiön siihen asti suurimmat, joiden vuoksi studiotiloista täytyi jopa purkaa lattia ja rakentaa lavaste kellarista lähtien. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 1953 ja lopulta Takaikkuna sai maailmanensi-iltansa 1. elokuuta 1954 - tasan 70 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys, joka keräsi ylistystä kriitikoilta ja oli ehdolla neljästä Oscar-palkinnosta (paras ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja äänitys). Vuosikymmenten varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään Takaikkunaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Itse katsoin Takaikkunan ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten ja pidin sitä hienona teoksena. Olen jo pitkään pohtinut leffan uudelleenkatselua ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 70 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa Takaikkunan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Onnettomuuden jäljiltä ammattivalokuvaaja L. B. Jefferies lojuu kotonaan seitsemän viikkoa jalka kipsissä, ainoana hupinaan naapureiden puuhien seuraaminen takaikkunastaan. Kun mies eräänä päivänä näkee jotain hämärää tapahtuvan vastapäisessä talossa, hän päättää selvittää, mistä on kyse.

James Stewart tähdittää uransa toista Hitchcock-elokuvaa näppärän Köysi-jännärin (Rope - 1948) jälkeen. Stewart esittää L. B. Jefferiesiä, kavereille ihan vain Jeffiä, ammattivalokuvaajaa, joka on valokuvaustilanteessa joutunut onnettomuuteen, minkä takia hän lojuu nyt kotonaan jalka kipsissä jo useampaa viikkoa putkeen. Karismaattinen Stewart tulkitsee hyvin Jeffin totaalista tylsistymistä ja kuinka tämä jo ammatikseen ihmisten tekemisiä tarkkaileva mies antaa periksi kiinnostukselleen ja alkaa tirkistellä naapureitaan takaikkunastaan. Kun tämä johtaa mitä luultavimmin kauhistuttavan rikoksen havaitsemiseen, Jeff kokee pakkomiellettä selvittää asioiden todellinen laita. Stewart on erinomainen roolissaan ja hänen hahmonsa tavoin katsojankin on aivan pakko saada tietää, mitä naapurissa oikein tapahtuu?

     Elokuvassa nähdään myös Grace Kelly Lisana, johon kärttyisellä Jeffillä on vaikea suhde, Thelma Ritter Jeffin luona käyvänä hoitajana Stellana, Wendell Corey komisario Doylena, sekä muun muassa Raymond Burr, Irene Winston, Judith Evelyn, Ross Bagdasarian, Georgine Darcy, Rand Harper ja Sara Berner Jeffin naapureina, joita tämä tarkkailee päivät pitkät. Kelly on myös nappivalinta rooliinsa ja hänen ja Stewartin väliltä löytyy väkevää kemiaa, vaikka heidän hahmonsa tulevat täysin eri maailmoista. Ritter tarjoaa hyvää huumoria nasevia kommentteja laukovana hoitajana. Muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat bongata itse Hitchcockin pianistinaapurin asunnosta elokuvan alkupäässä.

Ei ole mikään ihme, että Alfred Hitchcockia tituleerataan usein jännityksen mestariksi. Hän on ylistyksensä ehdottomasti ansainnut ja Takaikkuna on yksi Hitchcockin lahjojen vakuuttavimmista esittelyistä. Kyseessä on aika lailla täydellinen elokuva, jossa jännitettä rakennetaan kaiken aikaa korkeammaksi, kunnes se huipennetaan piinaavan intensiivisessä finaalissa. Ei ole myöskään mikään ihme, että elokuvaa on kopioitu viimeisten 70 vuoden varrella useampaan otteeseen. Muun muassa Brian De Palman trilleri Kuolema tulee kahdesti (Body Double - 1984), Shia LaBeoufin tähdittämä Paranoia (Disturbia - 2007) ja viimeisimpänä Netflixin Nainen ikkunassa (The Woman in the Window - 2021) ovat paljon velkaa Takaikkunalle.

Elokuvan nerokkuus syntyy siitä, että sen päähenkilö ja samalla myös katsoja ovat jumissa Jeffin asunnossa. Kaikki päähahmon (ja samalla myös katsojan) saama informaatio tulee siitä, mitä Jeff näkee ikkunastaan. Tai mitä hän ei näe. Hitchcock hyödyntää tätä asetelmaa läpikotaisin fantastisesti ja kasvattelee tehokkaasti vainoharhaisuutta siitä, onko Jeff oikeassa aavistuksensa kanssa, vai onko hän käsittänyt jotain pahasti väärin? Tämä jossittelu alkaa takomaan myös katsojan takaraivossa. Harvoin elokuvat saavat näin vahvasti katsojansa tuntemaan siltä kuin olisi oikeasti paikan päällä ja eläisi päähenkilön pään sisällä. Elokuvassa vallitsee vahva moraalikysymys Jeffin tarkkailusta. Sitä toisaalta tietää, että ei pitäisi katsoa ja ihmisille pitäisi antaa rauhansa, mutta niin Jeff kuin lopulta katsojakaan ei voi välttää kiusausta.

Leffa ei kuitenkaan ole mikään pelkkä tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä, jossa joka sekunti katsoja joutuu olemaan varpaillaan, sydän tykyttäen ja hikipisarat valuen. Takaikkunaan mahtuu paljon hyvää huumoriakin, oli kyse sitten hieman hupsuista naapureista tai läpi elokuvan käytävistä nokkelista sanailuista. Romantiikkaakin löytyy ja Jeffin ja Lisan vaikeaa suhdetta kehitellään mainiosti läpi tarinan. Lukuun ottamatta yhtä hieman heikommin ikääntynyttä tehostetta loppuhuipennuksessa, kaikki yksinkertaisesti toimii täysillä. Niin naapurissa tapahtuvien epäilyttävien juttujen seuraaminen kuin hahmojen käymät keskustelut vaikkapa ihmissuhteistaan ovat vangitsevia ja vajaan parin tunnin kesto kulkee hujauksessa. Naapureiden puuhien seuraaminen on erittäin koukuttavaa jo ennen kuin jotain hämärää alkaa tapahtua. Kukapa ei olisi joskus jämähtänyt tuijottamaan ikkunastaan, mitä muut ihmiset tekevät? Kukapa ei olisi kiinnostunut tietämään, kuinka muut ihmiset elävät elämiään? Tuttuun tapaansa Hitchcock sukeltaa ihmisen mielen salatumpiin kolkkiin ja nostaa esille asioita, joista pelkkä puhuminenkin aiheutti elokuvan ilmestymisen aikaan paheksuntaa.

Hitchcockin mestarillisen ohjauksen apuna toimii John Michael Hayesin mahtava, Oscar-ehdokkuuden saanut ja mielestäni voiton ansaitseva käsikirjoitus. Hayes on kynäillyt erinomaisen ja esimerkillisen jännitystarinan, joka ei kuitenkaan lokeroidu vain yhteen genreen. Takaikkuna on teknisiltäkin ansioiltaan upea. Se on todella taidokkaasti kuvattu. Pitkät, naapureiden toimintaa seuraavat ja lopuksi Jeffin asuntoon takaikkunan kautta kulkevat kamera-ajot ovat näyttäviä. Talojen muodostama sisäpiha on aivan uskomaton lavaste usean täysin sisustetun asunnon, eri vuorokauden aikoja simuloivien valojen ja muutenkin häikäisevien yksityiskohtiensa kanssa. En ihmettele, jos katsojalle tulee täytenä yllätyksenä, ettei kyseessä olekaan aito sisäpiha New Yorkissa, sillä niin mielettömän hieno toteutus on! Myös äänityöskentely on vakuuttavaa. Franz Waxmanin musiikit elokuvan alussa ja lopussa tunnelmoivat oivallisesti ja muuten filmi käyttää äänimaailmassaan ulkoa ja eri asunnoista kantautuvia ääniä ja musiikkeja.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Rear Window, 1954, Alfred J. Hitchcock Productions