THE HAUNTING OF HILL HOUSE
Luoja: Mike Flanagan
Pääosissa: Michiel Huisman, Elizabeth Reaser, Oliver Jackson-Cohen, Kate Siegel, Carla Gugino, Henry Thomas, Timothy Hutton, Victoria Pedretti, Paxton Singleton, Lulu Wilson, Julian Hilliard, Mckenna Grace, Violet McGraw, Anthony Ruivivar, Annabeth Gish, Samantha Sloyan, Robert Longstreet, Levy Tran, Catherine Parker, Anna Enger, Fedor Steer, Olive Elise Abercrombie ja James Lafferty
Genre: kauhu, draama
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 42 minuuttia - 1 tunti 11 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 16
The Haunting of Hill House perustuu löyhästi Shirley Jacksonin samannimiseen kirjaan vuodelta 1959. Jo vuonna 1963 kirjan pohjalta tehtiin elokuva Yö kauhujen talossa (The Haunting), mistä taas tehtiin uudelleenfilmatisointi The Haunting - paholaistalo (The Haunting) vuonna 1999. Lisäksi kirja inspiroi kauhukirjailija Stephen Kingiä kynäilemään oman minisarjansa nimeltä Rose Red (2002). Amblin Televisionilla ja Paramount Televisionilla kiinnostuttiin Jacksonin kirjasta ja yhtiöt puhuivat siitä ohjaaja Mike Flanaganille, joka innostui ja alkoi heti työstämään sarjaa sen pohjalta. Sarja myytiin Netflixille ja sen kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017. The Haunting of Hill House saapui kokonaisuudessaan Netflixiin vuotta myöhemmin. Sarja keräsi nopeasti valtavan määrän katsojia ja kriitikot ylistivät sitä. Itse kiinnostuin sarjasta, kun se julkaistiin ja minun oli tarkoitus katsoa se viime vuonna halloweenin kunniaksi. Jostain syystä tätä ei tapahtunut ja olen lähes vuoden ajan vain jossitellut, pitäisikö minun vihdoin katsoa se. Kun halloween alkoi taas lähestyä, päätin viimeinkin katsoa The Haunting of Hill Housen ja arvostella sen tämän kauhukuukauden kunniaksi.
Vuonna 1992 Crainin perhe muuttaa Hill Houseen, millä on paha vaikutus siellä asuviin. Talo jättää perheeseen pysyvät arvet ja kun he vuosia myöhemmin yrittävät toipua traumoistaan, menneisyys palaakin kummittelemaan...
The Haunting of Hill House sisältää yllättävänkin erinomaisen näyttelijäkaartin, joista monet ovat työskennelleet ohjaaja Flanaganin kanssa aiemminkin. Flanaganin Julma leikki -Netflix-elokuvassa (Gerald's Game - 2017) esiintynyt Carla Gugino näyttelee perheen äitiä, Oliviaa, kun taas perheen isää, Hughia esittävät Timothy Hutton ja Ouija: Origin of Evilissa (2016) näytellyt Henry Thomas - joka tosin tunnetaan parhaiten lapsiroolistaan E.T. the Extra-Terrestrialissa (1982). Olivialla ja Henryllä on viisi lasta: vanhin on Steven, jota näyttelee lapsena Paxton Singleton ja aikuisena Michiel Huisman. Toisena syntyi Shirley, jota lapsena esittää Lulu Wilson ja aikuisena Elizabeth Reaser (Reaser ja Wilson näyttelivät Ouija: Origin of Evilissä äitiä ja tytärtä). Keskimmäinen lapsi on tytär Theo, jota esittää lapsena Mckenna Grace ja aikuisena Flanaganin vaimo Kate Siegel, joka on näytellyt miehensä elokuvissa Oculus (2013), Shhh (Hush - 2016), Ouija: Origin of Evil ja Julma leikki. Siegel ja Flanagan saivat muuten lapsen sarjan ilmestymisen aikoihin ja he nimesivät hänet Theodoraksi Siegelin roolihahmon mukaan. Nuorimpia ovat kaksoset Luke (lapsena Julian Hilliard, aikuisena Oliver Jackson-Cohen) ja Nell (Violet McGraw ja Victoria Pedretti). Kaikki perheen hahmoja näyttelevistä hoitavat hommansa aika lailla täydellisesti. Lapsien väliltä löytyy uskottavaa kemiaa sisaruksiksi ja heidän hahmojensa aikuisnäyttelijät ovat selvästi samat hahmot, mutta kokeneempina. Hahmot ovat kaikki kiehtovia niin yksilöinä kuin koko perheenä.
Sarjassa nähdään myös mm. Annabeth Gish ja Robert Longstreet Hill Housen talonvahteina, Anthony Ruivivar Shirleyn aviomiehenä, Samantha Sloyan Stevenin vaimona, sekä Levy Tran Theon tyttöystävänä.
The Haunting of Hill House osoittautui onneksi itselleni kaikkien kehujen arvoiseksi teokseksi, mikä onnistui jopa yllättämään, vaikken ollut muuta kuullutkaan kuin positiivista. Nykypäivänä on aina ilo nähdä, kun joku onnistuu tekemään kauhua, mikä ei viljele kliseitä ja hyödynnä 2000-luvun kauhuelokuvien syöväksi muuttunutta äkkisäikäytys-pelottelutekniikkaa. En ole Mike Flanaganin aiemmista töistä erityisemmin välittänyt - vaikka Ouija: Origin of Evil olikin selvä parannus ensimmäiseen Ouijaan (2014) verrattuna - mutta tässä Flanagan todella osoittaa lahjansa ja näyttää, kuinka hän ymmärtää kauhugenreä paljon syvemmin kuin suuri osa nykypäivän kauhutekijöistä. Flanagan luo Hill Housesta aidosti pelottavan paikan, mikä todella tuntuu siltä kuin siellä kummittelisi. Vaikkei kyseessä olisi puhdas kauhukohtaus, Hill Housesta löytyy jatkuvasti jotain karmivaa, etenkin kun katsoja vihdoin tajuaa, että moniin kuviin on piilotettu taustalle sumuisia hahmoja, siluetteja, ilmeettömiä kasvoja, käsiä sun muuta. Tällaiset pienet yksityiskohdat luovat hyvin epämiellyttävää tunnetta. Kunnon kauhukohtauksissa Flanagan vasta rakentaakin tunnelmaa, saaden katsojan lopettamaan hengittämisen, jottei jokin pimeydessä lymyilevä huomaisi. Kun tunnelma tiivistyy, katsoja saattaa huomaamattaan pyrkiä loitommas ruudusta ja nostamaan jotain silmien peitoksi.
Tällainen kummitustalomeininki ei kuitenkaan ole The Haunting of Hill Housen pelottavinta kauhua. Sarjan todellinen kauhu syntyy siitä, miten Crainin sisarusten lapsuuden koettelemukset ovat vaikuttaneet heihin ja kuinka heidän traumansa tulevat esiin heissä aikuisena. Jokainen sisaruksista kuvastaa surun ja tuskan eri vaihetta, ja mitä enemmän katsoja viettää aikaa näiden hahmojen parissa, sitä enemmän katsoja välittää ja silloin heidän pelkonsa ja tuskansa valtaavat katsojankin. Siinä kohtaa Flanaganin lahjat alkavat todella loistamaan. Ennen kuin aloin katsomaan sarjaa, luulin sen olevan perinteisempi kummitustalokertomus, mutta olin häkeltynyt ja innoissani, kun hoksasin sen olevan paljon enemmän. Älkää käsittäkö väärin, pidän erittäin paljon perinteisemmistä kummittelukohtauksista kiehtovien kauhuhahmojen kanssa, mutta suorastaan rakastin sitä, että kauhu kaivetaan jostain paljon syvemmältä.
Sarja tasapainotteleekin mestarillisesti kauhun ja draaman välillä, ja yhdistelee lajityyppejä toisiinsa upeasti. Crainin perhe on rikkinäinen, siis todella rikkinäinen ja sisarusten välit ovat muuttuneet suorastaan myrkyllisiksi. Katsojasta tuntuu pahalta nähdä, kuinka pahoin hahmot voivat ja kuinka he eivät osaa käsitellä traumojaan yhdessä, vaikka ne johtuvat samoista tapahtumista. Sarja rakentaa hahmot niin hyvin, että katsoja ymmärtää kaikissa konflikteissa molempia osapuolia ja tietää tasan tarkkaan, mistä riidat johtuvat. Kun sisarukset alkavat tosissaan rähjätä ja moittia toisiaan, tämä tuntuu todella aidolta - aivan kuin todelliset ihmiset pääsisivät vuosien jälkeen purkamaan sydäntään. Paikoitellen voisi kuvitella, ettei näin realistiseen surun ja rikkinäisen perheen kuvaukseen edes sopisi mitään kummituksia, mutta niin vain The Haunting of Hill House onnistuu tässä. Selvä draama ja selvä kauhu eivät koskaan lähde kauas toisistaan, vaan tuntuvat kaiken aikaa kuuluvan samaan tarinaan.
Itse tarina on kerrottu häikäisevän hienolla tavalla. Sarja hyppii jatkuvasti ajassa, näyttäen välillä sisarusten lapsuutta ja aikuisuutta. Käsikirjoituksessa on tarkkaan mietitty, milloin katsojalle näytetään lapsuudesta jotain, mikä saa ymmärtämään, miksi joku sisaruksista toimii juuri tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Ajassa siirrytään saumattomasti ja välillä ihailtavillakin konsteilla. Ensimmäisellä puoliskolla vieläpä syvennytään jokaiseen hahmoon todella tarkkaan omissa jaksoissaan, mikä saa katsojan kiinnostumaan kaikista heistä. Itse innostuin eritoten siitä, kuinka samoja tapahtumia saatetaan näyttää pariinkin otteeseen, mutta eri hahmojen näkökulmista. Ensiksi nähdään, mitä joku on kokenut ja jossain myöhemmässä jaksossa palataan kyseiseen hetkeen, mutta näytetään se toisen henkilön kautta. Tämä herättää useaan otteeseen hämmästyksiä, kun tarinan palasia aletaan vähitellen asettelemaan paikalleen. Palapeliä rakennetaan mestarillisesti kohti finaalia, mihin päästyään katsoja on jo täysin koukussa. Valitettavasti tarinan päätös jättää toivomisen varaa, eikä se täysin yllä aiempien jaksojen hienolle tasolle. Vaikka viimeinen jakso selitteleekin asioita turhankin tarkkaan auki, onnistuu sarja jättämään kuitenkin jotain pähkäiltävää vielä seuraaviksi päiviksi.
Lisäksi sarjasta täytyy todella kehua sen teknistä toteutusta, etenkin kuvausta ja leikkausta - ja varsinkin sarjan kuudennessa jaksossa. Siinä jaksossa nähdään aivan mielettömän hienoa kameratyöskentelyä ja editointia. Suurimmaksi osaksi jakso on kuvattu todella pitkillä otoksilla ilman leikkauksia. Heti alussa nähdään vartin kestävä kohtaus, missä ei ole ainuttakaan leikkausta. Itse rakastan pitkiä otoksia ja suuni loksahti useaan otteeseen auki, kun häkellyin siitä, että kyseessä on yhä sama kuva! Sen lisäksi, että tällainen työskentely asettaa haasteen kuvaajalle, sillä hän ei voi ottojen välissä asemoida kameraa uudestaan ja sommitella kuvaa, vaan hänen täytyy tehdä tätä kaiken aikaa, tämä tarjoaa myös näyttelijöille mahdollisuuden todella osoittaa kykynsä. Heidän täytyy kerralla muistaa pitkänkin pätkän repliikit, rakentaa itsessään vaadittavat tunteet nopeasti ja ajoittaa kaikki liikkeet juuri oikein, sillä kameraliike todella elää näissä pitkissä kuvissa. Pitkät kuvat tarjoavat myös tunteen siitä kuin katsoisi kuvattua näytelmää. Tässäkin jaksossa vaihdellaan ajasta toiseen ja kaikkein huikeinta on, ettei silloinkaan välttämättä nähdä leikkauksia, vaan joku hahmoista saattaa kävellä nykypäivän lavasteista Hill Housen lavasteisiin täysin luontevasti. Innostuin etenkin hetkissä, joissa kamera pyörii ja joka pyörähdyksellä taustaa täytyy ehtiä muuttamaan jollain tavalla hieman. Lisäksi tällainen toteutus onnistuu tekemään jaksosta intensiivisemmän ja kuudes jakso nousikin omaksi suosikikseni sarjasta.
Kuvaus ja leikkaus ovat muutenkin erinomaisesti toteutettuja läpi kauden. Kuvauksessa käytetään taiturimaisesti syvyyttä hyväksi, korostaen Hill Housen karmivia käytäviä ja niihin piilotettuja aaveita. Valaisua hyödynnetään myös hienosti, etenkin yökohtauksissa, joista näkee juuri tarpeeksi. Lavasteet ovat upeat ja Hill Housesta on saatu samanaikaisesti sekä kaunis että karmiva. Puvustustiimi on myös tehnyt hyvää työtä ja maskeeraajat pistävät parastaan kummitusten kanssa. Efektit ovat pääasiassa vaikuttavat ja äänimaailma on upeasti rakennettu. Sarja tietää, milloin käyttää Newtonin veljesten sävellyksiä ja milloin hiljaisuus on paras tehokeino. Sarjan alkutekstit imaisevat katsojan hyvin mukaansa, vaikka itseäni häiritsee ihan pienesti, kuinka ne muistuttavat Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) introa...
Yhteenveto: The Haunting of Hill House on erinomainen kauhusarja, missä ohjaaja Mike Flanaganin lahjakkuus pääsee vihdoin loistamaan kunnolla. Flanagan ei viljele nykykauhurainojen kliseitä ja hyödynnä laiskoja äkkisäikäytyksiä, vaan hän todella rakentaa tunnelmaa ja saa katsojan aidosti jännittämään. Kummittelukohtaukset ovat karmivia ja ihan tavallisiinkin hetkiin piilotetut aaveet luovat epämiellyttävää tunnetta. Hienointa kuitenkin on, että Flanagan kaivaa todellisen kauhun Crainin perheestä - heidän traumoistaan ja suhteista toisiinsa. Perheen rikkinäisyys on aidon tuntuista ja se sattuu ihan katsojaankin. Sisarusten väliset konfliktit ovat erinomaisia ja heidän näyttelijänsä ovat huikeita, niin aikuisina kuin lapsinakin. Sarjan ajassa hyppivä kerrontatapa on mestarillista ja se rakentaa hienosti niin hahmoja kuin tarinaa. Tekniseltä toteutukseltaan sarja on myös aivan mieletön ja kuudennen jakson fantastinen kuvaus ja leikkaus saavat ihastelemaan tekijöiden tarkkaa työtä. Täysin loppuun asti sarja ei kanna ja sen viimeinen jakso jättää hieman toivomisen varaan. Jakso selittelee asioita liikaa, mutta onneksi se jättää juttuja hieman auki, jotta lopusta voi tehdä oman tulkintansa. Kokonaisuutena The Haunting of Hill House on kuitenkin upea paketti ja se kuuluu kauhun parhaimmistoon 2000-luvulta. Genren ystävien kannattaakin ehdottomasti tutustua sarjaan. Ensi vuonna sarjaa jatketaan uudella kummitustarinalla The Haunting of Bly Manor (2020). Toivon, että tekijät onnistuvat toistamiseen. Taso on nostettu nyt todella korkealle, joten jatkolla on ikävät paineet ylittää tämä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.10.2019
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Haunting of Hill House, Yhdysvallat, 2018, Amblin Television, Paramount Television, FlanaganFilm, Netflix
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti