Arvostelu: Bølgen / The Wave (2015)

BØLGEN (2015)

THE WAVE

Ohjaus: Roar Uthaug
Pääosissa: Kristoffer Joner, Ane Dahl Torp, Jonas Hoff Oftebro ja Edith Haagenrud-Sande
Genre: katastrofielokuva
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

En olisi varmaan pitkään aikaan saanut tietää Bølgenista, jos en olisi mennyt katsomaan sitä työharjoitteluni merkeissä. Ainoa mitä tiesin elokuvasta, kun kävelin saliin oli, että julisteessa aalto on osumassa taloon ja että elokuva on norjalainen. Luulin kuitenkin meneväni katsomaan jonkinlaista vakavampaa, pohjoismaista, todellisempaa katastrofipätkää kuin mitä Hollywood putkauttaa ilmoille. Ihmettelen vain, miksi tätä ei voitu suomentaa "Aalloksi", vaan tämä pitää pyöriä englanninkielisellä nimellä The Wave?

Geologi Kristian Eikjord on muuttamassa perheensä kanssa pois Geirangerista. Kuitenkin vanhat kollegat huomaavat, että läheisen vuoren maaperä on liikkumassa. Kristianin mielestä kaikki pitäisi saada turvaan onnettomuuden varalta, mutta kukaan ei kuuntele häntä. Pahimmat pelot käyvät lopulta toteen, kun vuoren seinämä murenee, mikä aiheuttaa massiivisen hyökyaallon.

Perheenisää, Kristian Eikjordia esittää Oscar-ehdokaselokuva The Revenantissakin (2015) esiintynyt Kristoffer Joner. Kyseessä on hyvin perinteinen isähahmo, joka lopulta lähtee pelastamaan perhettään uhkarohkeasti. Silti Jonerin suoritus on hyvä ja ainoa, mikä hänessä häiritsee, on hänen hermostunut naurunsa, jota kuullaan useasti elokuvan alkupuolella.
     Perheenäitiä, Idun Karlsenia näyttelee Ane Dahl Torp. Hienoa hahmossa on, ettei hän ole vain avuton neitokainen odottamassa miestään pelastamaan, vaan hän myös tekee kaikkensa pitääkseen poikansa hengissä. Asia, mitä ihmettelin hahmossa on, että minkä pituisia työpäiviä hän oikein tekee? Sillä elokuvassa hän työskentelee hotellissa ja kyseinen työpäivä, mikä näytetään, kestää aamusta iltaan.
     Tietenkin perheessä on yksi teiniangsti. Jonas Hoff Oftebro esittää Sondrea, omiin maailmoihinsa keskittyvää, musiikkia kuulokkeilla kuuntelevaa, tyttöjä vilkuilevaa skeittaripoikaa, jonka uhma sääntöjä vastaan aiheuttaa tietenkin ongelmia. Ottaen huomioon, millaiseen vaaraan Sondre pistää muita hahmoja, niin itseäni ei ainakaan paljoa kiinnostanut hahmon kohtalo. Ja kuka oikeasti pelaa huojuvaa tornia puhelimellaan?
     Perheellä on myös tytär, Julia, jota näyttelee Edith Haagenrud-Sande. Tämä on Edithin ensimmäinen elokuvarooli ja hän hoitaa osuutensa toimivasti. Vaikka Kristian selkeästi rakastaa tytärtään, niin silti hän pistää Julian kaiken aikaa vaaratilanteissa muiden vastuulle.

Toisin kuin odotin, Bølgen on itse asiassa aika lailla samanlainen kuin Hollywoodin katastrofielokuvat. Se on tehty pienemmässä mittakaavassa, mutta huomaa, että esimerkiksi elokuvat The Day After Tomorrow (2004) ja 2012 (2009) on katsottu ennen elokuvan tekoa. Ei siinä mitään, jos elokuva olisikin Hollywoodin tuotantoa, mutta nyt se tuntuu vain kopiolta. Onhan Bølgen viihdyttävä, mutta hieman latteaksi se kuitenkin jää. Elokuvan alussa näytetään uutiskuvaa vanhoista samankaltaisista tapaturmista, mistä tarina lähtee käyntiin. Itse aaltoa saakin sitten odotella kolme varttia. Plussana pitää kuitenkin sanoa, että vaikuttavan vuorenrinteen sortumisen ja aallon tekijät ovat saaneet toteutettua.

Hollywood-katastrofielokuvien monet kliseet on nähtävissä elokuvassa. Vuorelta poistuvat linnut enteilevät pahaa. Kun suuri aalto tulee lähemmäksi, sitä pitää jäädä tuijottamaan. Pelastumiset tapahtuvat juuri viime hetkellä. Juuri kun jokin on hyvin, niin uusi ongelma iskee. Nopeasti esitelty toinen perhe auttaa hädässä päähenkilöitä - toinen mielellään ja toinen vastahakoisesti. Pelkästään koko juoni siitä, ettei kukaan usko päähenkilöä, joka lopulta onkin oikeassa, on hyvin yleistä lajityyppinsä edustajille. Elokuvasta puuttuu vielä perheen koira, joka mystisesti pelastuu lopussa.

Bølgenin on ohjannut Roar Uthaug, jonka olisi tarkoitus ohjata tuleva Tomb Raider -elokuva. Hänen aiempia elokuviaan ovat olleet mm. Fritt vilt (2006) ja Flukt (2012). Elokuva on kuvattu todella taidokkaasti. Laajat kuvat Geirangerista ovat erittäin tyylikkäitä. Leikkaus on myös onnistunutta ja kuten jo sanoin, tehosteet ovat yllättävän näyttävät. Outous, mikä minulle huomautettiin, on väestönsuojan ovi, joka välillä pitää työntää kiinni ja välillä vetää kiinni...

Yhteenveto: Bølgen on norjalainen Hollywood-kopio. Se ei paljoa eroa isoista jenkkileffoista, muuten kuin että se on pienemmässä mittakaavassa, se tapahtuu Norjassa, kaikki ovat norjalaisia ja koko elokuva puhutaan norjaksi. Se on ihan kiva elokuva, mutta toimisi paremmin, jos se olisi oikeasti Hollywoodissa tehty, kuin kopio samasta tyylistä. Visuaalisesti yllättävän näyttävän näköinen elokuva on kyseessä, joten siitä on pakko antaa plussaa. Ehkä jos olisin tiennyt, mitä odottaa, niin olisin pitänyt elokuvasta enemmän. Bølgen on ennalta-arvattava, mutta niinhän ne katastrofielokuvat yleensä ovatkin - kun on nähnyt yhden, niin on tavallaan nähnyt kaikki. Jos tietää, mitä elokuva tarjoaa, niin sen parissa luultavasti viihtyy paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan, 11.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
Bølgen, 2015, Fantefilm, Film Väst

Arvostelu: Now You See Me 2 / Suuri puhallus 2 (2016)

NOW YOU SEE ME 2 (2016)

SUURI PUHALLUS 2

Ohjaus: Jon M. Chu
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Deva Franco, Lizzy Caplan, Mark Ruffalo, Daniel Radcliffe, Morgan Freeman, Sanaa Lathan ja Michael Caine
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 12

Now You See Me (2013) jakoi mielipiteitä, mutta se oli silti yllättävä menestys, joten tietysti sille täytyi tehdä jatko-osa. Alunperin suunnitelmana oli, että toisen osan nimi olisi "Now You Can See Me Too" tai että sanan "Too" tilalla olisi vain numero 2. Se ei valitettavasti toteutunut ja nimeksi tuli tylsästi pelkkä Now You See Me 2, vaikka siinäkin numeron voi miettiä "Too" sanana. Vapaasti käännettynähän se olisi "Nyt sinä näet minut kaksi/myös", mutta sen sijaan elokuva kulkee Suomessa nimellä Suuri puhallus 2... Joskus elokuvien nimet voisi jättää suomentamatta. Koska olin kipeä alkuviikosta, en päässyt tämän ja Warcraftin (2016) pressinäytöksiin ja koska minulla oli enää yksi Finnkinon sarjalippu, minun täytyi valita toinen. Minulla oli ensimmäisen Now You See Men arvostelu kirjoitettuna, joten se taisi loppupeleissä ratkaista. Tänään kävin katsomassa Now You See Me 2:n.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Now You See Me!

The Four Horsemen on tekemässä paluuta vuoden piileskelyn jälkeen, mutta suunnitelmat eivät mene niin kuin pitäisi ja heidän salaisuutensa vuodetaan julkisuuteen. Nelikko päätyy Macaoon, Kiinaan, jossa heitä kiristetään ryöstämään siru, jolla pääsee käsiksi kaikkiin tietokonejärjestelmiin.

Jesse Eisenberg palaa Daniel Atlasin rooliin ja toimiikin yhä enemmän johtajaroolissa. Hän puhuu edelleen tosi nopeasti, mutta hän ei ärsytä samalla lailla kuin edellisessä osassa.
     Woody Harrelson esittää jälleen Merritt McKinneytä. Hänen hypnotisointikykyjä on taas hyödynnetty hyvin. Harrelson vetää roolin toimivasti... mutta valitettavasti hän esittää myös Merrittin kaksoisveljeä, Chasea, joka on todella, todella ärsyttävä. Kaksoisveli on hyvä keksintö ja Harrelsonin näkyminen kahtena on hyvin tehty, mutta hahmosta on tehty todella raivostuttava.
     Dave Francon Jack Wilder pääsee lähes samantasoiseksi hahmoksi kuin Atlas ja McKinney. Wilder pääsee jälleen hieman mätkimään turpaan ja kortin heittelyä on käytetty nerokkaasti elokuvassa. Francon suoritus on hyvä.
     Isla Fisherin raskauden takia hahmo piti kirjoittaa ulos, joten hänet korvaa Lizzy Caplanin esittämä Lula. Hahmo suurimmaksi osaksi vain hölöttää kaiken aikaa rasittavasti ja muistuttaa, että on täysin eri hahmo kuin Fisherin esittämä Henley Reeves. Kyseessä on myös perinteinen itsenäinen nainen, joka ei miestä tarvitse. Ei siinä mitään, jos hahmo ei ärsyttäisi.
     Daniel "Harry Potter" Radcliffe palaa taikuuden pariin. Hän esittää elokuvan pahista, Four Horsemenia kiristävää Walter Mabrya. Aluksi hahmo on omalla tavallaan hauska ja hieman uhkaava, mutta loppua kohti hänestä tulee aikamoinen kitisijä. Radcliffeä on vieläkin vaikea katsoa ilman, että hänessä näkee Harry Potterin.
     Mark Ruffalon esittämän Dylan Rhodesin osuutta on onneksi pienennetty. Hahmon tarkoitusperät ovat selkeämmät kuin edellisessä osassa ja hahmon kokemat asiat tuovat hyvää syvyyttä hahmoon.
     Morgan Freeman ja Michael Caine ovat myös yhä mukana. Cainen hahmon, Arthur Tresslerin rooli elokuvassa on aika selvä, varsinkin kun häntä ei näe ennen loppupuolta. Freemanin esittämän Thaddeus Bradleyn roolista on läpi elokuvan vaikea ottaa selvää ja hahmo tuntuu vaihtavan puolta vähän väliä.
     Tällä kertaa Four Horsemenia jahtaa Sanaa Lathanin näyttelemä FBI-agentti Austin, joka on hyvin samanlainen kuin Rhodes edellisessä osassa. Mitään suurta paljastusta hahmosta on tosin turha odottaa.

Elokuva tosiaan tapahtuu vuosi ensimmäisen osan jälkeen. Yllättävää kyllä, muka-ison finaalin jälkeen, mitä edellisessä elokuvassa nähtiin, Four Horsemen joutuu piilottelemaan ja turhautumaan, odotellessaan "Silmän" käskyjä, eikä esiinny hulppeilla lavoilla. Itse en henkilökohtaisesti pitänyt edellisen osan loppuratkaisusta, jossa Rhodes onkin kaiken takana, mutta tässä se tuntuu toimivan. Monesti näkee nykyään jatko-osia, jotka ovat parempia kuin edeltäjänsä, mutta harvoin näkee jatko-osan, joka saa edellisen osan näyttämään paremmalta kuin se oli. Alun lyhyessä prologissa nähdään Rhodesin isän, Lionel Shriken epäonnistunut taikatemppu, josta aiemmin on vain kuultu. Alussa näkyvä nuorempi Thaddeus näkyy epätarkkana, mikä on todella häiritsevää ainakin itselleni. Prologin jälkeen Morgan Freemanin hahmon kertojaääni selittää lyhyesti edellisen osan tapahtumat, josta päästään hieman hitaaseen alkuun. Onneksi läpi elokuvan nähdään kohtauksia, jotka nostavat elokuvan tasoa.

Kuten edellisessä osassa, myös tässä temppukohtaukset ovat parhaita... paitsi ihan viimeinen. Kunnon show'ta ei oikeastaan nähdä, mutta taikakikkoja käytetään silti. Ensimmäisenä yritetään tuoda taikuriporukka takaisin ihmisten ilmoille (jota FBI yhä jahtaa jonkin ihmeen takia), mistä juoni lähtee kunnolla käyntiin. Macao on toimiva valinta siirtää tarina pois Yhdysvalloista ja Kiinan maisemia on hieno nähdä. Paras kohtaus on kuitenkin sirun varastaminen. Sirun kiinnittäminen pelikorttiin ja kortin heittely Horsemanilta toiselle, turvamiesten tutkiessa hahmot läpi, on todella jännittävää katsottavaa. Kohtaus kestää pitkään ja jännitys osataan pitää onnistuneesti koko jutun ajan. Kyseessä on todella toimiva ja muistiin jäävä pätkä, jonka katsoisin mieluusti jo nyt uudestaan.

Elokuva on kuvattu hyvin, vaikka toimintakohtauksissa kamera heiluukin hieman häiritsevästi. Leikkaus on myös toimivaa. Ohjaus on vaihtunut Louis Leterrieriltä Jon M. Chulle, mutta vaihto ei tuo merkittävää muutosta tyyliin. Chu tunnetaan elokuvien Step Up 2: The Streets (2008) ja Step Up 3D (2012) ohjaajana. Tehosteet ovat suurimmaksi osaksi toimivia, mutta tietokoneella tehdyt räjähdykset ja liekit eivät vieläkään vakuuta. Musiikkina on käytetty ensimmäisen osan tunnaria, perinteikästä jännärimusiikkia ja paikoitellen todella erikoisia kappalevalintoja.

Yhteenveto: Now You See Me 2 on ehdottomasti parempi elokuva kuin edeltäjänsä. Siinä on virheensä, mutta se on silti hyvä, enkä lähtenyt salista pettyneenä. Loppupuolella yritettiin taas hieman liikaa, mutta osasinkin odottaa sitä. Lula ja Chase ärsyttävät läpi elokuvan, mutta muuten hahmot pääosin toimivat. Sirunvarastamiskohtaus on erittäin hieno. Kiina on hyvää maisemanvaihdosta, mutta voisiko vihdoin jossain jenkkileffassa pistäytyä täällä Suomessa? Eikö? Ei sitten. Jos edellinen osa innosti, niin kannattaa tämä vilkaista. Now You See Me 3 on kuulemma jo työn alla ja tämän jälkeen onkin pakko vain kysyä: miksipä ei?

Kirjoittanut: Joonatan, 12.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.latino-review.com
Now You See Me 2, 2016, Lionsgate, Summit Entertainment

Arvostelu: Now You See Me / Suuri puhallus (2013)

NOW YOU SEE ME (2013)

SUURI PUHALLUS

Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Mark Ruffalo, Isla Fisher, Dave Franco, Mélanie Laurent, Morgan Freeman, Common, Michael Kelly ja Michael Caine
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Now You See Me - eli todella hölmösti suomennettuna Suuri puhallus - kiinnosti minua heti ensimmäisestä julisteesta lähtien, joka näkyy tuossa ylempänä. Julisteesta ei paljoa saa selville tarinasta, joten täytyi samantien kotiin päästyä katsoa, mistä on kyse. Taikuriryöstöfilmi. Kuulostaa oivalta. Pääosassa Eisenberg, Harrelson ja Ruffalo, ja mukana Morgan Freeman ja Michael Caine. Johan kiinnostus heräsi. Elokuvateatteriinhan se oli siis tietenkin pakko päästä katsomaan, mutta oliko se lopulta sitä, mitä odotin? Now You See Me 2 (2016) on juuri ilmestymässä, joten täytyihän ensimmäinen vilkaista uudelleen, ja kokea sen taikuus ja harhaanjohtavuus jälleen.

Neljä taikuria päätyy toimimaan tiiminä ja he nousevat yleisösuosikeiksi The Four Horsemen -nimen alla. Yhden heidän esityksensä huipentuma sisältää ranskalaisen pankin ryöstön, mikä saa FBI:n ja Interpolin taikureiden kintereille.

Jesse Eisenbergin Daniel Atlas on The Four Horsemenin johtohahmo. Ainakin hän on eniten äänessä. Eisenberg saa tuttuun tapaansa olla papupata, eikä hän tässä elokuvassa edes yritä puhua millään muulla tavalla kuin omalla tyylillään.
     Woody Harrelson on mielestäni hyvä näyttelijä, mutta vielä enemmän hän on mielestäni miellyttävältä vaikuttava tyyppi. Tässä hän esittää Hevosmies Merritt McKinneytä. McKinneyn kyky hypnotisoida on hauska lisä, vaikka välillä miettiikin, että kaiken huijauksen ohella, miksi hypnotisointi toimii tässä oikeasti?
     Hevosmies (tai siis Hevosnainen) Henley Reevesiä esittävä Isla Fisher melkein oikeasti hukkui vesitankkikohtausta kuvatessa. Fisher vetää hyvän suorituksen elokuvassa ja on harmi, ettei häntä nähdä jatko-osassa.
     James Francon vähemmän lahjakas veli Dave Franco on neljäs Hevosmies, eli Jack Wilder. Wilder jää muiden Hevosmiesten varjoon muuten, joten on hyvä, että hahmo pääsee edes yhdessä kohtauksessa hieman vetämään turpaan. Francon suoritus ei ole ihmeellinen, mutta toimii tässä roolissa.
     Mark Ruffalo esittää taikuriporukkaa jahtaavaa FBI-agentti Dylan Rhodesia. Juuri Oscar-ehdokkaana Spotlight -elokuvasta (2015) ollut Ruffalo suoriutuu aluksi roolista toimivasti, mutta loppua kohden hahmo alkaa enemmän vain ärsyttämään. Yksi hahmon mukanaolon suurimmista syistä on, että hän toimii henkilönä, jolle selitetään kaiken aikaa taikatempuista, jotta katsojatkin ymmärtäisivät elokuvan lähtökohdista jotain.
     Rhodesin mukana on Interpol-agentti Alma Dray, jota näyttelee Mélanie Laurent. Dray on kaiken aikaa ohjeistamassa hieman pihalla olevaa Rhodesia oikeaan suuntaan. Laurent on oiva valinta rooliin, vaikkei rooli ihmeellinen olekaan.
     Elokuvaan on saatu tosiaan Morgan Freeman ja Michael Caine - varmaankin herättääkseen huomiota ihmisissä. Freemanin hahmo Thaddeus Bradley selittää Rhodesille (ja katsojille) mistä elokuvassa on kyse ja Cainen hahmo Arthur Tressler tuntuu olevan hieman väkisin mukana. Myös Michael Kelly ja Common nähdään agentteina, kuten myös Conan O'Brien omana itsenään.

Alussa esitellään elokuvan päänelikko ja millaisia temppuja he pääosin tekevät. Hieman hölmösti heidät houkutellaan samaan paikkaan, missä hahmot tapaavat. Siitä hypätäänkin vuosi ajassa eteenpäin. Intron jälkeen hahmot ovat nousemassa tunnetuiksi ja pitämässä showta Las Vegasissa. Alun pankkiryöstötemppukohtaus on toimiva ja todella viihdyttävä. Katsojana miettii, että huijataanko tässä elokuvassa ihmisiä, vai onko mukana oikeaa taikaa? Harmi vain, että kyseinen kohtaus jää elokuvan parhaimmaksi. Muut temput eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoisia tai jännittäviä ja elokuva tuntuu muutenkin alkavan löysäillä ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Toinen puolituntinen on vielä ihan toimiva, mutta loppuelokuva ei enää toimi yhtä hyvin. Loppuhuipennus jättää todella kylmäksi ja sen kykenee arvaamaan jo aiemmin.

Nokkelien elokuvien maailmassa on olemassa nokkelia elokuvia ja muka-nokkelia elokuvia. Tämä valitettavasti jää muka-nokkelaksi. Mielenkiintoisuus lässähtää, eikä loppuratkaisulla tunnu hirveästi olevan väliä. Vaikka loppuratkaisun arvaa, niin toivoisi, että olisi arvannut väärin, sillä siinä on menty siitä, mistä aita on matalin. Loppuratkaisun takia suuri osa elokuvasta muuttuu todella epäloogiseksi ja katsojana miettii, mikä koko kissa-hiiri -leikin idea oli? Tuntuu myös kuin päähenkilöt vaihtuisivat kesken elokuvan. Ensimmäisen tunnin aikana seuraa The Four Horsemenin juttuja, mutta toisen tunnin huomaa viettävänsä pääosin Rhodesin ja Drayn kanssa, kun he yrittävät selvittää koko taikamysteeriä.

Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Ongelmat ovat pääosin käsikirjoituksessa. Musiikkina kuullaan lajityypille hyvin perinteikästä jumputusta. Visuaaliset tehosteet ovat valitettavasti huonon näköisiä. Esimerkiksi tietokoneella toteutettu tuli näyttää todella epäaidolta.

Elokuvasta on olemassa myös Extended Edition, joka on noin kymmenen minuuttia pidempi versio. Se sisältää pidennettyjä, hieman erilaisia ja kokonaan uusia kohtauksia. Extended Editionin lopputeksteissä tulee myös lyhyt kohtaus. Versiota ei ole saatavilla suomijulkaisuissa, mutta esimerkiksi lopputekstikohtaus on nähtävissä YouTubessa.

Yhteenveto: Now You See Me on aika unohdettavaa kertakäyttötavaraa. Ensimmäinen puolituntinen on toimiva ja hyvä, toinen puolituntinen hieman heikompi ja viimeinen tunti ei jaksa enää kiinnostaa. Viimeisessä tunnissa ongelmani ovat se, että seurataan yhtäkkiä kaiken aikaa poliiseja ja tietenkin loppuratkaisu. Jos et katso elokuvaa, niin et menetä mitään, mutta jos kiinnostusta löytyy hieman, niin jos esimerkiksi televisiosta ei tule mitään erityistä, niin on tämä ihan kiva vaihtoehto vaikkapa perjantai-illan elokuvaksi. Toivottavasti Now You See Me 2 olisi parempi kokonaisuus. Ainakin siinä on Daniel "Harry Potter" Radcliffe.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Now You See Me, 2013, Summit Entertainment

Arvostelu: The Little Prince / Pikku prinssi (2015)

THE LITTLE PRINCE (2015)

PIKKU PRINSSI

Ohjaus: Mark Osborne
Pääosissa: Mackenzie Foy, Jeff Bridges, Rachel McAdams, Riley Osborne, Paul Rudd, Marion Cotillard, James Franco, Benicio Del Toro, Ricky Gervais, Bud Cort, Paul Giamatti ja Albert Brooks
Genre: animaatio
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Aloitan tämän paljastamalla, etten ole koskaan lukenut Pikku prinssi -kirjaa. Tarina ei siis ole minulle tuttu. Olen kuitenkin pitänyt kirjaa monta kertaa kädessäni ja katsonut sen kuvia. Sen kansi on jäänyt minulle hyvin mieleen. Ehkä juuri sen takia nähdessäni The Little Prince -animaatiofilmatisoinnin mainoksen ensimmäistä kertaa, halusin mennä katsomaan sen. Etenkin, kun näin muiden arvostelijoiden antamia tähtiä elokuvalle, kiinnostukseni nousi. Tänään kävin tätini kanssa katsomassa elokuvan.

Pikkutyttö elää täysin ylitäsmällisen äitinsä suunnitelmien mukaisesti. Kun tytön haastattelu Werth-akatemiaa varten ei suju niin kuin piti, he muuttavat koulun lähistölle paikan varmistumiseksi ja alkavat valmistaa tyttöä kouluun. Tyttö tutustuu naapurissa asuvaan lentäjään, jolla on huimia kertomuksia Pikku prinssistä, joka asuu omalla pienen pienellä B-612 -asteroidillaan.

Interstellarista (2014) minulle tutuksi tullut Mackenzie Foy esittää elokuvan keskiössä olevaa pikkutyttöä. Hahmo on todella onnistuneesti suunniteltu ja on mielenkiintoista nähdä äidin oppien hiipuvan pois, tytön keskittyessä seikkailuihin. Hauskana yksityiskohtana onkin, ettei hahmolle koskaan anneta mitään nimeä, vaan hän kulkee pelkkänä pikkutyttönä, jota äiti kutsuu "kullakseen".
     Rachel McAdamsin äiti-hahmo voi joko naurattaa tai raivostuttaa - tai kumpaakin samaan aikaan. Etenkin alkupuolella äidin määräily on viihdyttävää ja hänen tekemänsä tarkka suunnitelma tyttärensä koko elämälle naurattaa useaan otteeseen elokuvan aikana. Mutta mitä pidemmälle tarina menee, sitä enemmän äiti on vain seikkailujen tiellä, jolloin hahmosta katoaa hauskuus ja häntä alkaa pitää elokuvan "pahiksena".
     Lentäjää ääninäyttelee The Big Lebowskista (1998) tuttu Jeff "The Dude" Bridges. Hahmo on todella miellyttävä ja hänellä on selkeästi sydän paikoillaan, vaikka hieman tärähtänyt onkin. Bridgesin ääni sopii lentäjälle todella mainiosti. Jo elokuvan alkupuolella ymmärtää, että hahmo tulee korvaamaan tytön puuttuvan isähahmon.
     Itse Pikku prinssin äänenä kuullaan elokuvan ohjaajan poika Riley Osborne, sekä komedioista supersankariksi (Ant-Man, 2015) noussut Paul Rudd. Pikku prinssi ei paljoa tee elokuvassa, vaikka tarina pyöriikin pääosin hänen ympärillään. Kovin muistettavaksi hahmo ei jää, etenkin kun vertaa yllä mainittuun kolmikkoon. Paul Ruddia on kuitenkin aina hieno nähdä elokuvissa - tai siis tässä tapauksessa kuulla.
     Pikku prinssin kaverikettua ääninäyttelee James Franco, joka tosin sanoo vain muutaman lauseen. Niissä lauseissa on kuitenkin oiva opetus. Vaikka maailmassa olisi miljoona samanlaista asiaa, niin sinun asiasi on tärkeä, koska se on juuri sinun asiasi. Lentäjän kettupehmo, jonka tyttö omii itselleen oikeastaan tuosta noin vain, on todella suloinen hahmo, varsinkin kun hahmo herää kunnolla eloon. Kettupehmo ei puhu mitään, mutta silti hänelle on luotu todella voimakas henkilöllisyys ja hän on ihan yhtä hieno hahmo kuin pikkutyttö tai lentäjä.
     Olin todella innoissani, kun huomasin, että elokuvassa kuultaisiin myös mm. Marion Cotillardin (ruusu), Benicio Del Toron (käärme) ja Paul Giamattin (opettaja) äänet yllä olevien lisäksi, mutta pienenä pettymyksenä olikin, ettei heidän puhettaan kuulla lähes ollenkaan.

En ole tosiaan lukenut kirjaa, mutta kuulemani perusteella elokuvaan on otettu aika paljon vapauksia, esimerkiksi lähes koko juoni. Elokuvan alku on suoraan kirjasta, mutta pikkutyttö ja hänen äitinsä on luotu elokuvaa varten. Toimivan kokonaisuuden elokuvan tekijät ovat kuitenkin luoneet ja itse kirja on saatu sinne hyvin istutettua. Ainoat ongelmani elokuvan kanssa ovat oikeastaan loppupuolen hitaus yhdessä kohtaa ja alun outous akatemiaan pääsystä. Pikkutyttö pyörtyy pääsykokeissa, jolloin äiti päättää, että he ottavat suunnitelma B:n käyttöönsä. Suunnitelma B on, että he muuttavat akatemian lähistölle, jolloin akatemian on pakko hyväksyä tyttö mukaan. Miksi? Ja jos se on niin helppoa, niin miksei suunnitelma A ollut se? Miksi ylipäätään järjestää pääsykokeita, jos akatemiaan pääsee muuttamalla sen viereen? Siinä asiat, mitkä minua häiritsivät. Muuten elokuva on hieno, itse asiassa jopa yllättävän hieno.

Pikku prinssi on myös hyvin syvällinen elokuva. Kuten julisteissa sanotaan; aikuistuminen ei ole ongelma, vaan unohtaminen. Näinhän se on ja se tuodaan useasti esille elokuvassa. Olisi ollut hienoa nähdä jossain kohtaa, mitä tytön äiti on unohtanut, sillä se olisi tuonut hieman lisäsyvyyttä hahmoon. Mukana on myös pikkutytön kamppailu siitä, ettei hän haluaa kasvaa aikuiseksi, koska pelkää silloin unohtavansa kaiken tärkeän. Elokuvasta huomaa sen, että siinä on ollut mukana tekijöiden omia kokemuksia unohtamisesta. Toivottavasti monet unohtuneet asiat ovat palanneet mieleen elokuvaa tehdessä. Toivottavasti myös lastensa kanssa elokuvan katsomaan menevät ymmärtävät asioiden tarkoituksia hieman uudella tavalla.

Tarinan lisäksi myös animointi on hienoa. Tyylikästä tietokoneanimointia tukee hyvin nukkeanimaation käyttö, kun kerrotaan Pikku prinssin tarinaa. Visuaalinen ilme on paikoitellen yksinkertaistettu ja paikoitellen todella yksityiskohtainen. Arjen harmaus on tuotu kirjaimellisesti mukaan ja seikkailut ovat hyvin värikkäitä. Kontrasti toimii hienosti. On myös hienoa, että kirjan kuvituksesta löytyvää tyyliä on hyödynnetty läpi elokuvan kunniakkaasti. Pikku prinssin on ohjannut Mark Osborne, joka on ohjannut myös mm. elokuvan Kung Fu Panda (2008), eli hänellä on aiempaakin kokemusta animaatioiden parissa. Ääninäyttelijöiden ohjaus on onnistunutta ja Osborne on saanut paketin pysymään erinomaisesti kasassa. Elokuvaa säestää toimiva musiikki, josta vastaavat Hans Zimmer ja Richard Harvey. Näin elokuvan 3D:nä, joka parissa kohtaa toimi, mutta jätti pääosin jälleen kylmäksi.

Yhteenveto: Pikku prinssi on kaikessa surullisuudessaan hyvän mielen elokuva. Saliin menee toiveikkaana ja elokuva itse tuo toivoa lisää. Salista poistuessaan voi miettiä kävelevänsä ostamaan lipun seuraavaan näytökseen. Se on visuaalisesti tyylikäs ja siinä on sydäntä lämmittävä tarina. Suosittelen Pikku prinssiä lasten lisäksi lapsenmielisille, sekä myös harmaan arjen uurtajille. Kirjan faneille huomio, että elokuva menee hyvin erilailla kuin alkuperäisteos. Pitäisi varmaan jossain kohtaa ryhdistäytyä ja lukea itse kirja. Toivottavasti tälle ei aleta turhaa jatko-osaa vääntää, sillä tämä toimii täydellisesti juuri näin. Lopputekstien aikana näkyy vielä yksi lyhyt kohtaus ja hauska asia lopputeksteissä on, että ne rullaavat ylhäältä alas, eivätkä perinteiseen tapaan alhaalta ylös.

Kirjoittanut: Joonatan, 11.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.reddit.com
The Little Prince, 2015, Onyx Films, Orange Studio, Paramount Animation

Arvostelu: The Neon Demon (2016)

THE NEON DEMON (2016)

Ohjaus: Nicolas Winding Refn
Pääosissa: Elle Fanning, Jena Malone, Bella Heathcote, Abbey Lee, Christina Hendricks, Karl Glusman, Desmond Harrington ja Keanu Reeves
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 16

The Neon Demon ei olisi sanonut minulle mitään, jos en olisi sitä työharjoitteluni puitteissa mennyt katsomaan. Mainoksen vilkaisin, jotta tietäisin, mistä suunnilleen on kyse. Se herätti onneksi kiinnostukseni ja menin mielenkiinnolla katsomaan elokuvan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Korjaamo Kinossa katsomassa elokuvan tai ylipäätään sisällä koko rakennuksessa.

Jesse päätyy mallibisnekseen, mikä saa aiemmat mallit raivostumaan. Kilpailu todellisesta kauneudesta muuttuu hengenvaaralliseksi, kun rajummat keinot otetaan käyttöön.

Elle Fanning sai huomioni, kun näin hänet ensimmäisen kerran elokuvassa Super 8 (2011). Dakota Fanningin lahjakkaampaa siskoa toivoisi näkevän useammin elokuvissa ja onkin hienoa nähdä hänet jo nyt hieman erikoisemmassa, vakavassa elokuvassa. Tässä hänet nähdään pääosassa Jessenä. Hahmon muutos kiltistä ja viattomasta tytöstä itserakkaaksi naiseksi on saatu toimivasti tehtyä ja muutos ei tapahdu liian äkkiä.
     Jena Malonen esittämä Ruby aloittaa Jessen maskeeraajana, mutta hänestä tulee myös henkilökohtainen, henkinen assistentti Jesselle. Malonen hahmo ei aluksi innosta, mutta loppupuolella, kun hän alkaa näyttää uusia puolia itsestään, Ruby muuttuu mielenkiintoiseksi.
     Bella Heathcoten esittämä Gigi ei pidä Jessen tunkemisesta hänen reviirilleen. Heathcoten suoritus murtuneena mallina, jossa ei ole ulkonäöllisesti enää lähes mitään aitoa, on todella toimiva.
     Karl Glusmanin näyttelemä Dean on ainoa täysjärkinen hahmo elokuvassa. Glusmanin näyttelijäntyö on hyvä ja hänen hahmonsa on ainoana "normaalina" todella mielenkiintoinen etenkin, kun haluaa tietää, käykö hänelle jotain sen takia?
     The Matrix -trilogiasta (1999-2003) tuttu Keanu Reeves esittää Hankia, jonka motellissa Jesse asuu. Hank on todella ontto hahmo, eikä Reeves oikeastaan tee mitään elokuvassa. Yksi hyvä kohta löytyy, jossa Hank puhuu Deanin kanssa yhdestä motellin asukkaasta, mikä tuo sairaalloista syvyyttä hahmoon, mutta muuten hahmoa ei muistaisi, jos häntä ei esittäisi Reeves.
     Mukana ovat myös Charles Baker, Abbey Lee, Christina Hendricks ja Desmond Harrington, joka on elokuvan ainoa mieleenpainuva, pienessä roolissa oleva näyttelijä.

The Neon Demon alkaa kuvasta, jossa Jesse makaa verisenä sohvalla. Jo alun pitkistä kuvista käy ilmi, että kyseessä on hidastempoinen elokuva. Juonta kuljetetaan nokkelasti eteenpäin kahdella eri tavalla. Noin joka toinen pätkä elokuvasta on visuaalisesti hienoa kuvaa, jota musiikki säestää ja joka toinen on dialogikohtaus. Suurimmaksi osaksi elokuvan ajasta musiikin soidessa ei kuulu puhetta ja dialogien aikana ei kuulla musiikkia. Se on yllättävän toimiva ratkaisu ja on hyvä asia, että se jatkuu läpi koko elokuvan. Elokuva on tosiaan hidastempoinen ja välillä musiikkikohdat tuntuvat liian pitkiltä ja välillä taas dialogit. Elokuva on kuitenkin taidokkaasti kirjoitettu ja musiikki on jokseenkin jopa lumoavaa, jolloin elokuvaa vain jämähtää katsomaan. Ainoa ongelmani oli elokuvan viimeinen vartti, joka tuntui omalla tavallaan hieman turhalta.

Elokuvasta tuli itselleni mieleen Black Swan (2010). Vaikka se keskittyi balettiin ja tämä muotimaailmaan, niin monia samanlaisia elementtejä on mukana ja kumpikin on jollain tapaa häiriintynyt elokuva. Tässä mennään monissa asioissa kuitenkin äärimmäisyyksiin asti, enkä suosittele tätä kovin herkille ihmisille. Raakoja kohtia on mukana, joten lastenelokuva tämä ei siis todellakaan ole.

En mallimaailmasta paljoa tiedä, mutta veikkaisin, ettei siellä oikeasti mennä ihan niin pitkälle kuin tässä elokuvassa. Tai voihan niitäkin erikoistapauksia olla. Ulkonäköön liittyviä leikkauksia on tottakai, kuten varmasti myös elokuvassa useasti kysytty "Ketä panit päästäksesi tänne?" kuuluu oikeassakin elämässä. Tällä hetkellä pyörii juttuja Hollywoodissa esiintyvästä pedofiliasta, niin myös elokuvassa ilmenevä mallimaailman pedofilia on takuulla totta, vaikkei kaikkialla esiintyisikään. The Neon Demon ottaa maailman rankkoja asioita esille ja tunkee ne katsojien naamoille, jotta ymmärrys heräisi. Tämän takia monet ovat kuitenkin haukkuneet tätä elokuvaa, sillä se on monien mielestä jo aivan liian karu ja hirveä sisällöltään.

Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti. Kuvaus on tasaista ja todella tarkkaan mietittyä, kuten myös leikkaus. Yleensä en paljoa puhu valoista, mutta tässä valaistus on pakko ottaa huomioon, sillä valaistuksella on todella suuri rooli elokuvan tyylissä. Etenkin musiikkikohtauksissa valaistuksella korostetaan tiettyjä kohtia maisemissa tai ihmisissä. Värimaailma elokuvassa on myös todella laaja ja kuten jo sanoin, niin musiikki on paikoitellen lumoavaa, vaikka välillä kuullaankin jopa hieman kaameiden kuvien kanssa soitettuna.

Yhteenveto: The Neon Demon on omalla tavallaan erittäin häiriintynyt elokuva. Alastomuuden ja veren lisäksi se sisältää pedofiliaa, nekrofiliaa ja kannibalismia, joten lapsille tätä ei kannata näyttää. Olen itse nähnyt useita aika sairaita kohtia elokuvissa, joten ajattelin, että olisin tottunut sellaisiin, mutta pari kohtaa tässä alkoivat jo herättää minussa epämiellyttävää tunnetta. Kuitenkin kaiken sairauden ohella elokuva on yllättävän hyvä. Elle Fanning suoriutuu todella hyvin roolistaan, kun taas Keanu Reeves tuntuu olevan mukana vain nimensä takia. Tämä elokuva ei todellakaan ole kaikille. Herkille ihmisille ja perheen pienimmille en tätä elokuvaa suosittele, sillä se voi jättää omat henkiset arpensa. Mutta jos on valmis rankempiin "taide"-pätkiin, niin kannattaa The Neon Demon vilkaista - etenkin, jos samaan aikaan teattereissa pyörivät Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016), Warcraft (2016) ja Now You See Me 2 (2016) eivät kiinnosta. Jos elokuva jätti traumoja, niin pitäkää mielessä, että se oli kuitenkin vain elokuva.

Kirjoittanut: Joonatan, 8.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
The Neon Demon, 2016, Space Rocket Nation, Vendian Entertainment, Bold Films

Arvostelu: The Do-Over (2016)

THE DO-OVER (2016)

Ohjaus: Steven Brill
Pääosissa: Adam Sandler, David Spade, Paula Patton, Kathryn Hahn, Renée Taylor, Nick Swardson, Sean Astin ja Luis Guzmán
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: Netflixin antama suositus: AIKUISET

Adam Sandler on niitä näyttelijöitä, joista joko pidetään tai joita vihataan. Itse olen sitä mieltä, ettei Sandlerilla paljoa lahjakkuutta ole, mutta hänen elokuvansa ovat silti oikein viihdyttäviä. Ne ovat aika samanlaisia, varsinkin kun Sandler itse on ollut päättämässä elokuvan asioista, mutta sillä ei ole niinkään väliä. Hänen elokuvansa ovat helppoa huttua, joita voi katsoa tyytyväisin mielin, vaikkei niistä mitään muistiin jäisikään. Sandlerilla on nyt neljän elokuvan sopimus Netflixin kanssa. Sopimuksen ensimmäinen elokuva, The Ridiculous 6 (2015), ilmestyi viime vuoden lopulla ja viime viikon perjantaina ilmestyi toinen: The Do-Over. Eilen oli vihdoin aika vilkaista Sandlerin uusin tuotos ja selvittää, onko se minkään arvoinen?

Huonoa elämää läpi käyvä Charlie McMillan törmää luokkakokouksessa vanhaan ystäväänsä, Max Kressleriin. Max ottaa Charlien mukaan veneelleen ja ennen kuin Charlie tajuaa, on Max lavastanut heidän kummankin kuoleman, jotta he voisivat aloittaa uudet elämät tyylillä. Heidän uudet varastetut henkilöllisyytensä kuitenkin alkavat aiheuttaa heille ongelmia juuri, kun hommat alkavat sujua.

Adam Sandler pääsee jälleen olemaan oma itsensä elokuvassa. Kohtalaisen suorituksen tekevä Sandler esittää Kressleriä, josta ei oikein ota selvää, millainen heppu on oikein kyseessä. Loppujen lopuksi Kressler on yllättävän hyvin mietitty, moniulotteinen hahmo.
     Charlie McMillania esittää David Spade. Spaden oma tuotanto ei ole minulle kovin tuttu, mutta samoilla linjoilla hän selkeästi menee kuin kaverinsa Sandler. Spade suoriutuu osastaan hyvin.
     Charlien varastaman henkilöllisyyden alkuperäisen omistajan leskivaimoa, Heather Fishmania näyttelee Paula Patton. Pattonin hahmo on hieman ennalta-arvattava ja loppua kohti hänen suorituksensa heikkenee.
     Elokuvassa nähdään myös Nick Swardson, Kathryn Hahn, Renée Taylor, The Lord of the Rings -trilogiasta (2001-2003) tuttu Sean Astin, Luis Guzmán ja Adam Sandlerin vaimo, Jackie Sandler. Heidän esittämänsä hahmot ovat aika pienissä rooleissa ja ainoa mieleen jäävä on Renée Taylorin rouva Kressler -hahmo, joka saa pariin otteeseen nauramaan.

Jos ei ole nähnyt elokuvasta yhtäkään mainosta ja katsoo elokuvan tietäen vain, ketkä kaksi siinä on pääosassa, niin elokuvan juonikuvio jopa yllättää. Se ei ole omaperäinen tai millään lailla uusi idea, mutta tästä elokuvasta sitä en ainakaan itse odottanut. Alusta voisi päätellä, että Kressler yrittäisi elokuvan aikana parantaa McMillanin elämää viemällä tätä erikoisiin paikkoihin, joissa sitten tapahtuu jotain jännää. Kun käy ilmi, että Kressler on varastanut heille kahden kuolleen henkilön identiteetit, voi arvata, että he joutuvat vielä hankaluuksiin. Syitä hankaluuksille ei osaa arvata ja ihan lopun voi tajuta vasta, kun loppuratkaisu on jo lähellä. Onnistuneesti elokuva siis pitää mukana tarinassaan loppuun asti. Elokuva kulkee McMillanin kertojaäänen kanssa eteenpäin.

Sandlerin elokuvia ei yleisesti mielletä hauskoiksi. Joko ne ovat todella ärsyttäviä tai vitsit ovat jollain tapaa yhteiskunnallisesti väärin. Rasistivitsejä on paljon, kuten myös uskontoihin ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvaa läppää. Se on sitten jokaisen oma asia, miten vakavasti vitsit ottaa näissä elokuvissa. Omasta mielestäni komedia on usein parhaimmillaan, kun se on siinä rajoilla, onko se enää hyvän maun mukaista. Elokuva voi helposti saada lisäpisteen, jos sillä on "munaa" heittää mukaan vitsejä, joista tekijät tietävät, että maailmalla tullaan ärsyyntymään. Tässä elokuvassa on muutama rasistinen vitsi, mutta enimmäkseen homovitsit päätyvät esille, etenkin lopussa. Kovin hauska elokuva ei ole, muttei se omasta mielestäni mene liiallisuuksiin. Muutamat vitsikohdista voi arvata ennen kuin ne tapahtuvat.

Teknisesti elokuvassa ei ole moitittavaa. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Äänisuunnittelu toimii ja veneen räjäytys on tyylikkään näköinen. Ammattilaisia tätä on selkeästi ollut tekemässä. Ongelmia onkin pääosin hieman hölmössä dialogissa ja näyttelijäntyössä. Elokuvan on ohjannut Steven Brill, joka on aiemmin ohjannut Adam Sandlerin elokuvat Little Nicky (2000) ja Mr. Deeds (2002).

Yhteenveto: The Do-Over on omalla tavalla positiivinen yllätys, muttei kovin ihmeellinen. Se ei ole puhdas komedia, eikä puhdas toimintaelokuva. Muutaman kerran ammutaan ja pari kertaa saa nauraa, mutta siihen se jääkin. Juoni yllättää, jos ei tiedä etukäteen, mistä on kyse. The Do-Over voi onnistua huijaamaan katsojia pariinkin otteeseen elokuvan aikana. Adam Sandlerin faneille (joita tiedän olevan olemassa) ja muille hänen elokuvistaan pitäville suosittelen tätä, mutta muuten kannattaa jättää väliin. Turha katsoa, jos ei kiinnosta. Kiroilua ja paljasta pintaa on paljon, joten perheen pienimmille ei tätä kannata näyttää. Tämä ei ole Sandlerin paras, mutta on se parempi kuin edellinen Sandler/Netflix -elokuva The Ridiculous 6. Jos teillä ei ole Netflixiä, mutta elokuva kiinnostaa, niin muistakaa, että Netflixin ensimmäinen kuukausi on ilmainen!

Kirjoittanut: Joonatan, 3.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Do-Over, 2016, Happy Madison Productions, Netflix

Arvostelu: Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows (2016)

TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES:

OUT OF THE SHADOWS (2016)

Ohjaus: Dave Green
Pääosissa: Pete Ploszek, Alan Ritchson, Jeremy Howard, Noel Fisher, Megan Fox, Stephen Amell, Will Arnett, Brian Tee, Brad Garrett, Gary Anthony Williams, Stephen Farrelly, Tyler Perry ja Tony Shalhoub
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Edellinen Turtles-elokuva (Teenage Mutant Ninja Turtles, 2014) ei ollut ihan sitä, mitä odotin ja jäi pettymykseksi. Vaikka olenkin Turtles-fani, niin uusi Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows ei silti ollut vuoden kymmenen odotetuimpani elokuvan listalla - ei minulla tosin edes ollut sellaista listaa. En kuitenkaan erityisemmin odottanut sitä. Kävin katsomassa elokuvan viime torstaina ja näytös alkoi yli puoli tuntia myöhässä, mikä vei hieman makua koko jutusta. Lopulta pitkällä nimellä kulkeva Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows alkoi pyöriä...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa, Teenage Mutant Ninja Turtles!

April O'Neil epäilee tohtori Baxter Stockmanin juonivan jotain Silppurin kanssa. Kun epäilykset osuvat oikeaan, April tarvitsee kilpikonnaystäviensä apua. Samaan sotkuun joutuu myös poliisi Casey Jones.

Sinistä naamiota käyttävää Leonardoa ei enää ääninäyttele Jackass-tähti Johnny Knoxville, vaan Pete Ploszek hoitaa koko suorituksen. Muuten hahmo toimii, mutta Leonardo voisi jo lopettaa mietiskelyn siitä, mikä on hyvää johtajuutta ja vihdoin toimia porukan pomona kunnolla.
     Punaista naamiota käyttävä Raphael osoitti edellisessä elokuvassa, että hänessä on pehmompikin puoli, mutta kovasti hän yrittää sitä tässä peitellä. Käy myös selväksi, että Raphaelilla on korkeanpaikankammo, mikä tuo omaa lisäystään hahmoon. Muuten tämä Raphael on onnistunut versio hahmosta. Ongelmana on elokuvassa oleva kohtaus, jossa hahmo lentää päin lentokoneen ohjaamon ikkunaa. Kohtauksen pitäisi olla koominen, mutta se lähinnä hämmentää, sillä se ei sovi hahmolle yhtään. Raphaelia esittää Alan Ritchson.
     Violettia naamiota käyttävä Donatello pääsee jälleen nörtteilemään. Osa hänen laitteistaan toimii niin hyvin, että katsojana miettii, että kylläpä tässä nyt helpolla voidaan hommat selvittää, muttei asia onneksi ihan niin ole. Donatelloa näyttelee Jeremy Howard.
     Oranssia naamiota käyttävä Michelangelo ei ole enää niin ärsyttävä kuin edellisessä osassa. Hahmo osaa jopa olla vakava tarpeen vaatiessa. Michelangeloa esittää Noel Fisher.
     Megan Fox jatkaa April O'Neilinä. Elokuva ei ehdi kauaa kestää, kun Fox pääsee jo esittelemään vartaloaan "koulutyttöasussa". O'Neil ei ole yhtä tärkeässä asemassa tässä kuin edellisessä, mutta joutuu yhä jatkuvasti kilppareiden pelastettavaksi, kun tuntuu olevan aina niin avuton. Foxin suoritus on ihan toimiva tässä elokuvassa.
     Arrow-sarjasta (2012-) tuttu Stephen Amell esittää Casey Jonesia, poliisia, joka joutuu vahingossa mukaan kilppareiden ja Silppurin välisiin taisteluihin. Tunnettu jääkiekkomaski on hahmolla tietty käytössä, tosin vain lyhyen ajan. Amell suoriutuu osastaan hyvin ja toivottavasti seuraavassa osassa hän pääsisi kunnolla mätkimään turpaan kilppareiden kanssa.
     Silppurin näyttelijä on muka-huomaamattomasti vaihdettu. Tässä häntä esittää Brian Tee. Hahmo on aika tylsä tässä elokuvassa, mutta arvelisin sen johtuvan siitä, että hahmoa yritetään vielä säästellä seuraavia osia varten.
     Pahiksista isoimpaan osaan pääsevät villisika Bebop ja sarvikuono Rocksteady. Hahmot ovat kuin suoraan televisiosarjasta revittyjä. Bebopia esittää Gary Anthony Williams ja Rocksteadyna nähdään Stephen Farrelly. Rocksteadyyn viitataan suomalaisena, mutten tiedä onko hahmo elokuvassa sitä oikeasti, vai oliko se vain osa vitsiä, joka elokuvassa heitetään.
     Avaruusolio Krang on mukana myös, muttei kovin isossa roolissa. Brad Garrettin ääninäyttelemä Krang vaikuttaa vaaralliselta, vaikka paikoin ärsyttävä onkin.
     Toinen pieneen pahisrooliin jäävä hahmo on Tyler Perryn näyttelemä tohtori Baxter Stockman. Hahmo ei ole kovin onnistunut ja hänestä tulee enimmäkseen mieleen Eddie Murphy elokuvasta The Nutty Professor (1996). Stockmanin luomia mouser-robotteja ei valitettavasti nähdä elokuvassa.
     Mestari Tikku on vihdoin saatu toimimaan, mutta hänenkin roolinsa jää pieneksi. Enää Tikku ei näytä täysin tietokonetekeleeltä, mikä on todella hyvä juttu. Toivoisin kuitenkin, että tulevaisuudessa hahmon osa on muutakin kuin Leonardon neuvominen aina tarpeen vaatiessa. Tikkua esittää Monk-sarjasta (2002-2009) tuttu Tony Shalhoub.
     Will Arnett palaa Vernon Fenwickinä, muttei ole kovin suuressa roolissa. Hahmo enimmäkseen vain ärsyttää.

Elokuva alkaa vuosi edellisen osan tapahtumien jälkeen. Kilpparit ovat tehneet sopimuksen Fenwickin kanssa, jolloin tämä on ottanut kunnian Silppurin voittamisesta, jotta kilpparit pysyvät tuntemattomina. Alussa kilpparit pomppivat paikasta toiseen, pizzalaatikko kainalossaan ja yksitellen heidän kohdallaan kuva pysähtyy ja hahmon nimi tulee näkyviin lyhyen kuvailun kera. Ihan hauska idea, mutta sen olisi voinut tehdä ensimmäisessä osassa, sillä tässä kohtaa hahmot ovat luultavasti jo tuttuja, eikä heitä tarvitse enää esitellä erikseen. Ja jos alun esittely ei ole tarpeeksi, niin myöhemmin elokuvassa Michelangelo esittelee kilpparit Casey Jonesille kuin talk-show -ohjelmassa. Kilppareiden turhan esittelyn jälkeen esitellään nopealla sykkeellä uudet hahmot: Stockman, Casey, Bepop, Rocksteady ja Krang. Esittelyt ovat toimivia ja tulevat onneksi heti alussa, jolloin elokuva voi koko kestonsa ajan hyödyntää hahmojaan.

Toisaalta taas voisi miettiä, että elokuvassa on liikaa hahmoja. Ainakin siinä on liikaa pahiksia, jolloin se alkaa paikoitellen kärsiä samoista ongelmista kuin esimerkiksi Spider-Man 3 (2007) ja The Amazing Spider-Man 2 (2014). Tuntuu kuin kaikki Turtles-roistot olisi tungettu samaan elokuvaan. Onneksi jokaiselle on edes hieman käyttöä ja taka-alalle jääville roistoille nostatetaan selvästi isompaa roolia seuraavia osia varten. Elokuvan aikana voikin Turtles-fanina jo arvailla, mitä mahdollinen kolmas osa tuo tullessaan.

Edellisen osan ongelmina olivat, että siinä on aivan liikaa Aprilia ja aivan liian vähän kilppareita. Se yritti olla todella vakava elokuva, jota piristivät vain Michelangelon huonot vitsit. Pahiksena piti olla Silppuri, mutta suurimmassa osassa olikin joku elokuvaa varten keksitty tyyppi ja Silppuri jäi vain peltipurkiksi, josta juuri ja juuri riitti haastetta kilpikonnille. Myös tehosteet olivat huonoja, etenkin mestari Tikun osalta. Studio on selkeästi kuunnellut faneja, sillä tässä korjataan virheet. Elokuva keskittyy kilppareihin, siinä on kepeä tunnelma ja sen pahikset ovat kuin suoraan vanhoista lasten televisiosarjoista revittyjä. Kilpparit ovat täysin niin kuin sarjassa ja oli upeaa nähdä heidän roska-autonsa kunnolla käytössä. Vielä, kun Raphael olisi päässyt enemmän ajelemaan moottoripyörällään... Vaikka elokuvassa on kevyt tunnelma ja se on hauska, niin eivät kaikki vitsit todellakaan naurata.

Elokuvan ohjaaja on vaihtunut Dave Greeniin, joka on aiemmin ohjannut elokuvan Earth to Echo (2014). Kovin tunnettu henkilö ei siis ole kyseessä. Edellisen osan tapaan ohjaksissa on kuitenkin tuottaja Michael Bay studion kera. Elokuva on niin Transformers-ohjaajan kaltainen, että siinä on jopa mukana - tavallaan - Bumblebee Transformers-elokuvista (2007-), joka esiintyy halloween-juhlissa, jotka tuovat mieleen viimeisimmän Bond-elokuva Spectren (2015) alkukohtauksen. Elokuva on kuvattu mainiosti, kuten myös leikattu. Tehosteet ovat huomattavasti parempia kuin edeltäjässä. Musiikki jumputtaa taustalla, muttei jää mieleen erityisemmin. Musiikillinen parhaus tulee elokuvan lopputeksteissä, mutta se teidän täytyy itse selvittää!

Blu-rayn kuvanlaatu on hieno. Lisämateriaalina Blu-raylla on kilppareista kertova "We Are Family", uudet hahmot esittelevä "Whoa! Expanding the Turtleverse", kilppareiden viemäriluolaa esittelevä "House Party", monitoimirekkaa esittelevä "It's Tricky: Inside the Van", efekteistä kertova "ILM - The Effects Beneath the Shell" ja piiloviittauksien merkityksiä paljastava "Did You Catch That? Turtle Eggs!". Mukana on myös muutama poistettu kohtaus. Lisämateriaaleja on noin kolmeksi vartiksi.

Yhteenveto: Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows on Turtles-elokuva, johon on vihdoin saatu Turtles-henkeä. Jo alun Paramountin logossa näkyvät tähdet ovat ninjojen käyttämiä heittotähtiä, mikä aloittaa tunnelman luomisen katsojalle. Suuri hahmogalleria ei loppujen lopuksi ole iso ongelma ja jatko-osa tuntuisi olevan suunnitteilla. Tämän perusteella jatkoa saa tullakin vaikka siihen asti, ettei se toimi enää! Toivon, että "Turtles 3" tulisi pian, sillä tämä osoitti, että kyseessä on ainesta oikein toimivaksi elokuvasarjaksi. Tämä on oiva elokuva mennä katsomaan vaikkapa ystävien kanssa näin kesäloman aloitukseksi. Niillä siis, joilla kesäloma alkaa. Nuorille tämä on selvästi tehty, mutta uskoisin, että vanhempiakin Turtles-faneja tämä miellyttää. Toivottavasti seuraavassa elokuvassa ei tosin enää tarvitse nähdä kilppareiden huonoa tiimityöskentelyä.

Kirjoittanut: Joonatan, 1.6.2016 - Muokattu 30.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.slashfilm.com
Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows, 2016, Paramount Pictures, Nickelodeon Movies