Marvel-elokuvat heikoimmasta parhaimpaan

MARVEL-ELOKUVAT HEIKOIMMASTA PARHAIMPAAN

Avengers: Infinity War (2018) on vihdoin saanut ensi-iltansa ja samalla Marvelin elokuvauniversumi täytti 10 vuotta. Päätinkin tämän kunniaksi kokeilla jotain uutta ja listata Marvelin elokuvat omaan suosikkijärjestykseeni, heikoimmasta parhaimpaan. Ennen Infinity Warin näkemistä katsoin kaikki aiemmat Marvelin leffat uudestaan, jotta sain muodostettua niistä listan.

Ja jos joku ihmettelee, miksi listalta puuttuvat kaikki X-Men -filmit (2000-), Deadpool (2016), Fantastic Fourit (2005-2015), Ghost Riderit (2007-2012), Bladet (1998-2004) ja Punisherit (1989-2008), johtuu se siitä, että listaan vain Marvel Studiosin elokuvauniversumiin kuuluvat elokuvat.

Ja vaikka sen pitäisi olla ilmiselvää, niin pakkohan se on vielä painottaa, että tämä on minun ikioma henkilökohtainen listani. Se on aika varmasti erilainen kuin teillä, mutta sehän johtuu siitä, että nämä ovat mielipideasioita. Mitään ehdotonta universaalia parhausjärjestystä on mahdotonta luoda, mutta olisi kiinnostavaa lukea omat listanne tuolla alhaalla kommenttiosiossa!

No niin, voimme aloittaa; eli Marvelin elokuvauniversumi heikoimmasta parhaimpaan:

19. THOR (2011)

Siitä asti, kun olen nähnyt ensimmäisen Thorin, on se ollut mielestäni Marvelin heikoin tekele. Tai noh, ei leffa mielestäni heikko ole - onhan se ihan kiva, mutta mielestäni kaikki muut elokuvauniversumin teokset ovat tätä parempia. Ohjaaja Kenneth Branaghin luoma mystinen maailma saattaisi toimia jossain muussa leffasarjassa, mutta Marvel-elokuvien joukossa Thor tuntuu liian lapselliselta satuseikkailulta. Alkupään synkkää Jotunheimin taistelua lukuunottamatta filmi on todella kirkas, eikä siitä löydy koskaan kummoista jännitystä. Vaikka Tom Hiddlestonin esittämä Loki on yksi Marvelin parhaista roistoista, tuntuu hän tässä enemmän valittavalta itkupilliltä, joka ei luo kunnon uhkaa sankarille ja maailmalle. Chris Hemsworthin roolisuoritus nimikkohahmo Thorina on aika tönkkö, vaikka häneltä löytyy hetkensä. Hahmon kasvutarina on ihan hyvin toteutettu, mutta lopputulos ei kuitenkaan erityisemmin innosta. Vitsit eivät täysin iske, vaikka pariin otteeseen saakin nauraa, eikä Branaghilla ole silmää näyttävälle toiminnalle. Ja kuka ikinä kuvasikaan tämän leffan, hänen pitäisi miettiä uutta uraa, sillä leffan kuvaus on usein aivan kamalaa. Jatkuvasti vinossa olevat kuvat tekevät elokuvan seuraamisesta entistäkin ärsyttävämpää.

18. IRON MAN 2 (2010)

Iron Man 2 oli ensimmäinen Marvel-filmi, jonka kävin katsomassa leffateatterissa. Kuten moni muukin, odotin sitä suurella innolla, mutta harmillisesti filmi ei päässyt lähellekään edeltäjänsä tasoa. Elokuva tuntuu todella vahvasti tarpeettomalta väliosalta ennen isoa The Avengers -teosta (2012) ja usein leffan aikana mietinkin, miksi tämä piti tehdä? Robert Downey Jr. on tietty erinomainen pääroolissa Tony Starkina/Iron Manina, minkä lisäksi pidin Mickey Rourken esittämästä pahiksesta. Harmillisesti Rourken lahjat menevät täysin hukkaan, kun katsojan täytyykin tuijottaa nolosti esiintyvää Sam Rockwelliä, jonka tiedän pystyvän paljon parempaan. Elokuva alkaa todella mainiosti, mutta kilpa-autotaiston jälkeen käsikirjoittajat eivät selkeästi enää tienneet, mistä kirjoittaa, jolloin loppuleffa on enemmän tai vähemmän pitkäveteistä haahuilua. Esimerkiksi uuden alkuaineen luominen on todella hätäisesti ja typerästi luotu osio. Loppuhuipennuksesta onneksi löytyy oivalliset hetkensä, minkä vuoksi tämä nousee juuri ja juuri Thorin yläpuolelle.

17. DOCTOR STRANGE (2016)

Ne, jotka näkivät Doctor Strangen leffateatterissa jättikankaalta, olivat niin häkeltyneitä filmin visuaalisuuksista, että lähtivät innostuneina kotiinsa elokuvan päätyttyä. Minä en nähnyt Doctor Strangea jättikankaalta. Minä näin sen aika pieneltä valkokankaalta. Ja vaikka ihailinkin leffan mielettömän huikeita efektejä - jotka näyttävät siltä, että joku katsoi Inceptionin (2010) ja päätti tehdä saman, mutta vääntämällä nupit kaakkoon - en voinut olla huomaamatta sen heppoista tarinaa. Vaikka Benedict Cumberbatch onkin nappivalinta leffan sankariksi, ei hänen tarinansa koskaan nappaa kunnolla mukaansa. Tätä ei auta yhtään se, että mukana on yksi Marvelin surkeimmista pahiksista, pahasti alikäytetyn Mads Mikkelsenin näyttelemä Kaecilius, joka loistaa poissaolollaan lähes koko elokuvan ajan. Jostain syystä roisto odottaa koko sen ajan, että Doctor Strange kouluttaa itsensä magialaitoksessa, ennen kuin päättää toteuttaa ilkikurisen suunnitelmansa. Vasta puolen välin jälkeen elokuva lähtee kunnolla liikkeelle ja mahtavat visuaalisuudet pääsevät oikein täysillä vauhtiin, mutta harmillisesti loppuun on tungettu niin mitäänsanomaton finaali, ettei filmistä loppujen lopuksi paljoa saa irti. Onhan se kiinnostavaa, että sankari yrittää voittaa puhumalla eikä taistelemalla, mutta kohtauksen toteutus on vain... äääh! Yhtä nokkelaa sanaleikkiä lukuunottamatta vitsitkään eivät toimi. Tämä kannattaakin katsoa ihan vain mullistavien tehosteidensa takia.

16. THE INCREDIBLE HULK (2008)

Nyt siirrytään keskinkertaisista tekeleistä kelpo filmeihin. Nimestään huolimatta The Incredible Hulk ei ole mielestäni mikään ihmeellinen tuotos, mutta onhan se paaaaljon parempi kuin Ang Leen umpisurkea rikos ihmiskuntaa kohtaan, mikä kulkee nimellä Hulk (2003). Tämän elokuvan suurin ongelma taitaa loppujen lopuksi olla se, että se on aika unohdettava. Sitä on aina kiva katsoa, mutta se vajoaa nopeasti unholaan, etenkin jos katsoo perään muita Marvel-filmejä. Edward Norton on oivallinen valinta Bruce Banneriksi/Hulkiksi (vaikka pidänkin hänen korvaajastaan, Mark Ruffalosta enemmän), ja on kiehtovaa seurata, kun hän yrittää löytää hoitokeinoa ikävään ongelmaansa. Toimintakohtaukset ovat mainioita ja niitä on mukana sopiva määrä. Pidän kovasti siitä, miten alkupäässä Hulkia piilotellaan, kunnes hänet päästetään puolessa välissä filmiä kunnolla riehumaan. Harmillisesti filmin tehosteet ovat jo muutama vuosi sitten päivittyneet pahasti, eikä aikoinaan siistiltä näyttänyt Abomination-hirviö näytä enää sen paremmalta kuin videopelien möröt. Hulk näyttää onneksi pääasiassa hienolta ja häneen kaikki budjetti taisi sitten mennäkin. Ja vaikka pidänkin Liv Tylerista The Lord of the Rings -trilogiassa (2001-2003), tähän hän ei sovi lainkaan, joten on ihan hyvä, että häntä ei ole Marvel-leffoissa nähty toiste.

15. THOR: THE DARK WORLD (2013)

Jos olen oikein ymmärtänyt, yleisesti inhotuin Marvel-filmi on Thor: The Dark World. Joo, onhan Malekith todella mitäänsanomaton pahis, mutta onko se mikään uusi juttu, kun kyseessä on Marvel-elokuva? Enkä myöskään ymmärrä kritiikkiä sitä kohtaan, että filmi on todella synkkä. Sehän on vain parannus, kun miettii, millainen edellinen Thor-leffa oli! Elokuvan maailma on paljon paremmin luotu, minkä lisäksi Chris Hemsworth ja Tom Hiddleston tekevät paljon paremmat roolisuoritukset Thorina ja Lokina. Taistelukohtaukset ovat laadukkaampia ja viihdyttävämpiä, ja mukaan on jopa saatu pienen pientä koskettavuutta. Elokuvan kompastuskivi on kuitenkin lähes kaikki Maahan liittyvät asiat. Natalie Portman on ihan hyvä Thorin tytsykkänä, mutta Stellan Skarsgård ja Kat Dennings vetävät tutkijaroolinsa todella pahasti yli. Aina kun näytetään, mitä Maassa tapahtuu, toivoisin vain, että leffa palaisi takaisin mystisiin maailmoihin - ihan sama, vaikken osaisi lausua niiden nimiä. Useat vitsit eivät sovi mukaan lainkaan, mutta kyllä tässä enemmän saa nauraa kuin edellisessä Thorissa.

14. BLACK PANTHER (2018)

Mitääh?! Marvelin yllätyshitti ja kriitikoiden kehuma Black Panther tulee listalla jo nyt?! Kyllä, en pitänyt elokuvaa kovin ihmeellisenä. Onhan se merkittävä teos sen takia, että nyt Hollywood uskaltaa pistää mustia näyttelijöitä isoihin rooleihin jättileffoissaan, minkä lisäksi on hauska nähdä, että monella mustalla lapsella on nyt omaa väriä edustava idoli. Elokuvan kulttuurillinen merkittävyys ei kuitenkaan tee itse filmistä minun silmissäni kovin erityistä. Leffa kulkee todella perinteistä Marvel-kaavaa, eikä se yhtä autotakaa-ajoa lukuunottamatta tarjonnut minulle minkäänlaisia "hei vau" -hetkiä. Wakandan piilotettu maailma ja afrikkalainen ympäristö tekevät elokuvasta jotain ennennäkemätöntä, mutta sitä maailmaakaan ei pääse tarpeeksi tutkimaan. Näyttelijät tekevät kieltämättä kelpo työtä, etenkin Michael B. Jordan Killmonger-pahiksena - joka on tosin loppujen lopuksi harmillisen alikäytetty. Chadwick Bosemanista löytyy ihan toimivaa karismaa sankariksi, mutta mielestäni leffan naistähdet loistavat kirkkaampina. Elokuvan loppuhuipennus on mielestäni yllättävän tylsää katsottavaa ja onhan se myös pakko sanoa, että vuonna 2018 voisi luulla, että digisarvikuonot olisivat paljon paremmin toteutettuja. Vaikkei tämä filmi täysin iskenytkään minuun, olen iloinen, että se on olemassa monille niille, jotka sitä tarvitsevat. Sen lisäksi leffan maailma herätti kiinnostukseni tarpeeksi, jotta haluaisin nähdä sille jatkoa. Ja ottaen huomioon, millainen jättimenestys elokuva on ollut, jatkoa kyllä tulee.

13. THOR: RAGNAROK (2017)

Tämäkin on varmaan sellainen leffa, että moni saattaa ihmetellä, miksei tämä ole korkeammalla listallani. "Thor: Ragnarokhan on ihan hillittömän hauska!" Jep, niinhän se on, muttei paljon muuta... Elokuva tarjoaa kyllä enemmän nauruja kuin muut Marvel-filmit, mutta muuten leffa ei ole kovin erityinen. Se on kivan värikäs, sen tehosteet ovat näyttävät ja sen kasari-videopelimusiikki on loistolisäys. Ohjaaja Taika Waititi selvästi tietää, kuinka ihmiset saadaan iloisiksi. Draamaa hän ei kuitenkaan osannut luoda. Filmissä on pari dramaattisempaa hetkeä, joiden tunnelma on niin kehnosti luotu, etteivät ne saa ainakaan minua tuntemaan oikein mitään. Cate Blanchett on kelpo valinta rooliinsa Hela-pahikseksi, mutta hänelle ei tarjota lähes mitään tehtävää, jotta hahmo jäisi mieleen. Chris Hemsworth tekee ehkä parhaimman suorituksensa Thorina, mutta itse en oikein pidä tämän leffan Hulkista. Hahmo puhuu ihan liikaa minun makuuni, jolloin hän ei vakuuta samalla lailla kuin muissa filmeissä. Tom Hiddlestonista ei selvästi ole koomikoksi, minkä lisäksi Doctor Strangen tunkeminen mukaan filmiin tuntuu hyvin tarpeettomalta osiolta. Elokuvan loppuhuipennuskaan ei ole parhaimmasta päästä, joten kokonaisuus ei vain toimi minulle niin hyvin kuin voisi toivoa. Onhan Ragnarok Thor-leffoista paras, mutta kaukana Marvelin parhaista.

12. AVENGERS: INFINITY WAR (2018)

Valitettavasti vuosia odottamani Avengers: Infinity War on listallani jo tässä kohtaa. Kaikkien ennakko-odotusten jälkeen lopputulos oli sitten pettymys, vaikka filmi sisältääkin paljon loistavia juttuja. Esimerkiksi pitkään pohjustettu Thanos osoittautui Marvelin parhaimmaksi ja uhkaavimmaksi pahikseksi. Hahmo oli saatu luotua aivan mielettömän hyvin, jolloin hän saa katsojankin pelkäämään häntä - kuten myös yllättäen ymmärtämään häntä, vaikka Thanos haluaakin tuhota puolet universumista. Muut hahmot ovatkin sitten aika alikäytettyjä, mikä ei toisaalta ole ihme. Leffa sisältää kaikki Marvel-leffojen sankarit, joten sillä ei tietenkään riitä aikaa jokaiselle muutamaa minuuttia enempää. Vaikka mukana onkin upean eeppisiä hetkiä, elokuva myös kompastelee omaan massiivisuuteensa. Jatkuva mahtipontinen sotiminen käy jossain kohtaa pitkäveteiseksi, minkä lisäksi tarina hyppii liian vauhdikkaasti eteenpäin. Tarpeellisia hengähdystaukoja ei oikein löydy, mutta silti kehnoille vitseille on jäänyt tilaa. Thoria koskeva juonikuvio on todella hätäisesti lisätty mukaan, mutta onneksi Thanosia vastaan käytävät taistot ovat erinomaisia. Monien hyvien juttujen takia Infinity War nousee todella mainioksi. Harmillisesti toivoin jotain mahtavaa, enkä vain todella mainiota... Elokuva jättää hyvin hämmentävän tunteen, mutta saa katsojan kuitenkin vaatimaan lisää.

11. AVENGERS: AGE OF ULTRON (2015)

Ja heti perään toinen Kostajien seikkailu! Minun täytyi todella miettiä, kummin päin pistän Infinity Warin ja Avengers: Age of Ultronin tälle listalle, sillä mielestäni ne ovat aika samaa tasoa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että pidän Age of Ultronista pikkiriikkisen enemmän. Tämäkin filmi on massiivinen, mutta se käyttää aikansa rauhallisemmin, jolloin katsoja pääsee paremmin mukaan tarinaan. Elokuvan vihollinen Ultron on yksi Marvelin parhaista, vaikka päästeleekin välillä turhan paljon vitsejä. Sankarien yhteiskemia toimii erinomaisesti ja kaikki näyttelijät tekevät loistotyötä - vaikkakin Elizabeth Olsen ja Aaron Taylor-Johnson unohtavat vahvan aksenttinsa välillä. Tästäkin filmistä löytyy tosin ongelmia. Age of Ultron ei harmillisesti osaa keskittyä täysillä omaan tarinaansa, vaan se käyttää välillä aikaa ihan vain pohjustaakseen tulevia elokuvia. Esimerkiksi kohtaus, jossa Thor käy jossain mystisessä kylvyssä, on todella väkisin mukaan tungettu. Onneksi tekijät tajusivat leikata sen paljon lyhyemmäksi kuin millainen se alunperin oli (alkuperäisen version löytää lisämateriaaleista). Kokonaisuudessaan filmi on kuitenkin hyvin viihdyttävä ja se onnistuu aika hyvin tasapainottamaan synkkyytensä ja huumorinsa. Varsinkin kohtaus, jossa Kostajat yrittävät vuorotellen nostaa Thorin vasaran, on erittäin mainio ja saa katsojan paremmin mukaan tapahtumiin.

10. GUARDIANS OF THE GALAXY VOL. 2 (2017)

Guardians of the Galaxy Vol. 2 teki aika lailla saman kuin edeltäjänsä. Se yllätti, se nauratti, se jännitti ja se sai todella välittämään hahmoistaan. Se ei kuitenkaan tehnyt sitä yhtä vaikuttavasti kuin edeltäjänsä. Chris Pratt ja Zoe Saldana ovat tietty yhä erittäin mainioita, minkä lisäksi leffa sai välittämään enemmän Michael Rookerin näyttelemästä Yondusta. Vauva-Groot on hauska lisä, mutta Draxin muuttaminen huumorihahmoksi ei täysin toimi. Avaruuspesukarhu Rocketilta löytyy omat hetkensä, mutta paikoitellen hän on myös ärsyttävä. Harmillisesti filmissä on myös tehty sellainen ratkaisu, että hahmot lähtevät omille teilleen, jolloin heidän ryhmätyönsä ei pääse samalla lailla esille. Elokuva ei ole myöskään yhtä mukaansatempaava kuin edeltäjänsä, minkä huomaa jo siitä, että suurimman osan ajasta pääsankari Star-Lord ei oikeastaan tee mitään. Elokuvan pahis on ihan toimiva, vaikkakin hieman liian massiivinen tapaus. Pääasiassa vitsit kuitenkin iskevät, toiminta viihdyttää ja visuaaliselta puoleltaan elokuva on todella näyttävä, jolloin leffan katsoo oikein mielellään uudestaan ja uudestaan.

9. ANT-MAN (2015)

Ant-Man rikkoo taidokkaasti perinteistä supersankarikaavaa sillä, että sen päähenkilö on rikollinen. Hahmo ei kuitenkaan muutu antisankariksi, vaan on taidokkaasti jotain siltä väliltä. Paul Rudd on täydellinen valinta Scott Langiksi/Ant-Maniksi ja tarjoaa useat naurut läpi leffan. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka hän kasvaa elokuvan aikana (siis henkisesti, ottaen huomioon, kuinka pienenä hahmo yleensä nähdään) ja katsojana todella välittää hänestä ja hänen vaikeasta tilanteestaan. Läpi elokuvan kulkee todella onnistunut tunnelma ja sen huipennuksesta on saatu erittäin nokkelasti suurikokoinen, vaikka se onkin todellisuudessa tosi pieni. Valitettavasti tämäkään Marvel-leffa ei tarjoa kovin kummoista antagonistia. Corey Stollin esittämä Darren Cross/Yellowjacket on yksi Marvelin unohdettavimmista vihollisista, vaikka toisaalta myös ajaa asiansa tässä filmissä.

8. IRON MAN 3 (2013)

En usko, että mikään muu Marvel-filmi jakaa fanit niin voimakkaasti kahtia kuin Iron Man 3. Monet rakastavat elokuvaa, mutta toiset taas suorastaan inhoavat sitä, kuinka elokuvan Mandariini-pahista on käytetty elokuvassa, minkä takia he myös inhoavat koko elokuvaa siinä ympärillä. Itseäni ratkaisu ei erityisemmin haittaa. Vaikka leffan todellinen pahis on hyvin unohdettava ja ylinäytelty, löytyy elokuvasta paljon muita asioita, jotka tekevät siitä mahtavan. Robert Downey Jr. on aivan huikea pääroolissa ja tuo hienosti uusia puolia esille hahmosta. Kun Tony Stark pelkää menettävänsä tärkeät Iron Man -asunsa, on täydellistä, että hän sitten menettää ne ja joutuu selviytymään omalla älykkyydellään. Parista heikkoudestaan huolimatta kyseessä on loistoleffa, joka naurattaa, jännittää, tekee vaikutuksen ja tarjoaa jotain normaalista poikkeavaa. Ohjaaja Shane Black saisi mielestäni tehdä toisenkin Marvel-leffan joskus, niin hyvin hän on onnistunut tämän teoksen kanssa. Elokuvan tunnelma on erinomainen, mitä tukee Brian Tylerin säveltämät musiikit. Tavallaan ymmärrän, miksi monet eivät pidä tästä elokuvasta, mutta omasta mielestäni riskialttiit ratkaisut vain osoittavat, että Marvelin väeltä löytyy munaa kunnon yllätyksille.

7. CAPTAIN AMERICA: THE FIRST AVENGER (2011)

Captain America: The First Avenger on siinä mielessä jännä tapaus, että se iskee minuun joka kerta hieman eri tavalla. Joskus minua häiritsee sen lopetus ja joskus taas ei ollenkaan. Onhan se ihan todellista, että filmin toinen puolisko kiirehtii hieman, jotta se voisi siirtyä ensimmäiseen The Avengersiin, mutta toisaalta kiirehtivä rytmi onnistuu luomaan sellaisen tunteen, että nyt on tosi kyseessä, viholliset täytyy voittaa. Filmin ensimmäinen tunti on aivan mielettömän hieno. Pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka pienestä Steve Rogersista kasvaa sankari Captain America ja mielestäni Chris Evans on täydellinen rooliin. Katsoja todella pääsee hänen ajatusmaailmaansa mukaan ja on hienoa seurata, kuinka hän muuttuu henkisesti leffan aikana. Vielä enemmän pidän siitä, että elokuva tapahtuu toisen maailmansodan aikana, mikä on luotu aivan huikeasti ja tarjoaa jotain ennennäkemätöntä. Vaikka mukana onkin laserpyssyjä, ajankuva on toteutettu oudon uskottavasti. Hugo Weavingin esittämä Red Skull -pahis näyttää hieman pöhköltä, mutta toimii kuitenkin tarpeeksi hyvin filmissä. Huumoria on sopiva määrä ja mukaan on saatu pientä koskettavuuttakin. Ohjaaja Joe Johnston onnistui luomaan loistavan teoksen, mikä jännittää joka katselukerralla, vaikka se hieman paljastaakin alussa, mihin tarina tulee johtamaan.

6. GUARDIANS OF THE GALAXY (2014)

Tässä kohtaa elokuvien laittaminen järjestykseen alkoi olla hyvin haasteellista. Lopulta kärkivitosesta jäi juuri ja juuri ulos Marvel-leffojen yllätyshitti Guardians of the Galaxy. Tämä elokuva yllätti kaikki aivan täysin ja osoitti, että Marvel saa minkä tahansa idean toimimaan, jos niin vain haluaa. Tässä Galaksin vartijat on saatu toimimaan juuri oikein. On aivan mahtavaa seurata, kuinka hahmot lyöttäytyvät hiljalleen yhteen ja alkavat vähitellen pitämään toisistaan. Katsojana taas pitää hahmoista alusta alkaen ja uppoutuu täysillä mukaan heidän seikkailuunsa. Tällaisia avaruusseikkailuja harvemmin näkee, joten on mahtavaa, miten tekijät ovat ottaneet kaiken irti projektista. Filmi on todella hauska, mutta siitä löytyy myös traagisempaa puolta sopivassa määrin. Ohjaaja James Gunn todella tiesi, mitä teki elokuvan parissa ja hän sai luotua maailman, joka tuntuu Marvelilta, mutta on tarpeeksi erilainen toimiakseen omana seikkailunaan. Niinpä tämän filmin voi katsoa sujuvasti ilman, että on nähnyt muita Marvel-teoksia. Elokuva on visuaalisesti todella näyttävä, minkä lisäksi sen mahtava soundtrack tuo oman lisäyksensä leffan erinomaiseen tunnelmaan. Lee Pacen esittämä Ronan-vihollinen ei ole kaksinen, mutta hahmon voi jotenkin antaa anteeksi, kun ympärillä pyörivä seikkailu on niin fantastinen.

5. IRON MAN (2008)

Iron Man - elokuva, joka aloitti koko homman! Yhä kymmenen vuoden jälkeen tämä filmi toimii aivan mahtavasti; kenties juuri sen takia, että sitä tehdessä ei voitu tietää, millaisia megalomaanisia teoksia Marvel-leffat olisivat tulevaisuudessa. Elokuvan voi katsoa täysin omana tarinanaan, mutta samalla se myös oivasti pohjustaa mahdollisia tulevia Marvel-filmejä. Ohjaaja Jon Favreau teki huikeaa työtä esitellessään tämän maailman elokuvien puolella, ja onkin hauska nähdä hänen roolihahmonsa nykyleffoissa ja muistaa, että häntä täytyy kiittää koko Marvelin leffauniversumin olemassaolosta. Kuten on jo aiemminkin tällä listalla käynyt selväksi, Robert Downey Jr. on täydellinen Tony Starkina/Iron Manina. Hän tekee loistokkaan roolityön alusta loppuun ja ilahduttaa joka kerta. Pidän todella paljon siitä, kuinka maanläheinen filmi on, vaikka siitä löytyykin futuristisia elementtejä. Realistinen maailmankuva saa katsojan uskomaan elokuvan tapahtumiin paremmin, mikä on täydellinen pohja tällaiselle elokuvauniversumille. On hienoa, ettei meininki koskaan äidy kovin massiiviseksi, vaan kaikki taistelut ovat loppujen lopuksi aika pienikokoisia. Leffan ainoa oikea heikkous on sen pahis, joka toimii aluksi, mutta muuttuu lopussa todella typerän karikatyyrimäiseksi roistoksi. Lopputaistelu ei myöskään ole mitä kiinnostavin, mutta kokonaisuus toimii silti mahtavasti, eikä filmi suostu kaikessa pienikokoisuudessaan jäämään uudempien Marvel-leffojen varjoon.

4. CAPTAIN AMERICA: THE WINTER SOLDIER (2014)

Siinä missä Captain America: The First Avenger mullisti supersankarielokuvia sijoittamalla tapahtumansa toiseen maailmansotaan, Captain America: The Winter Soldier mullistaa niitä esittämällä tarinansa kuin vanhan ajan vakoojatrillerin. Ja jösses, kuinka upeasti homma toimii! Yhtä pitkäveteistä selittelykohtausta lukuunottamatta elokuva pitää lujasti kiinni katsojastaan ja pistää jännittämään lähes koko keston ajan. Tästäkin on saatu yllättävän realistisen tuntuinen teos, vaikka yhdellä hahmolla onkin selkäreppu, josta ilmestyy siivet, joiden avulla hän voi lentää. Jopa isossa loppuhuipennuksessaankin elokuva onnistuu pitämään todentuntuisen henkensä. Ohjaajaveljekset Joe ja Anthony Russo onnistuivat erinomaisesti synkän tunnelman kanssa, eivätkä pelkää menettävänsä katsojia, jos eivät lisää huumoria jokaiseen kohtaukseen. Russon veljeksiltä todella löytyy silmää toimintakohtauksille, joista kiehtovimmat ovat nopeatempoiset nyrkkitappelut, jotka saavat katsojan jännittämään, miten käy. Chris Evans tekee kenties parhaan roolityönsä Captain Americana, minkä lisäksi filmin pahikset toimivat yllättävän hyvin. Henry Jackmanin säveltämä musiikki Winter Soldierille on täydellisen piinaava.

3. SPIDER-MAN: HOMECOMING (2017)

Spider-Man on ollut lapsesta asti suosikkisankarini Marvelin sarjakuvista. Ei vain sen takia, että hahmo on cool, vaan koska nuorena miehenalkuna hahmo joutuu kohtaamaan tavallistenkin ihmisten ongelmia, mikä tekee hänestä paljon samaistuttavamman kuin esimerkiksi miljonääri Tony Starkista. Vaikka olenkin enemmän tai vähemmän pitänyt viidestä aiemmasta Spider-Man -filmatisoinnista (2002-2014), ei itse hahmoa ole mielestäni saatu sellaiseksi kuin hän on sarjakuvissa. Vasta Spider-Man: Homecomingissa hahmo saatiin juuri oikeaksi ja olikin aivan mieletöntä nähdä kuin hän olisi loikannut sarjakuvien sivuilta valkokankaalle. Tom Holland on täydellinen valinta nimikkorooliin, eikä nuoresta iästään huolimatta jää kokeneempien Marvel-tähtien varjoon. Elokuvan tunnelma on alusta loppuun fantastinen, kun siinä yhdistellään vakavuutta ja huumoria. On myös hienoa, ettei elokuva muutu koskaan erityisen massiiviseksi, vaan sen lopputaistelukin on aika pienimuotoinen muihin Marvel-teoksiin verrattuna, mikä sopii täydellisesti Spider-Manin hahmoon. Leffa sisältää myös yhden suosikkipahiksistani Marvel-filmeissä, Adrian Toomesin eli Vulturen, jota Michael Keaton loistavasti esittää. En ole varma, tarjoaako mikään muu Marvel-leffa minulle näin hyvää fiilistä, minkä takia Spider-Man: Homecoming pääsee näin korkealle listassani. Uudelleenkatsottuna se oli kenties jopa vielä parempi ja hauskempi kuin leffateatterissa katsottuna, enkä malta odottaa, että elokuva saa jatkoa 2019!

2. THE AVENGERS (2012)

Muistan yhä, kuinka kovasti The Avengersia odotettiin vuonna 2012. Silloin mitään tällaista supersankarien yhdistymistä ei oltu ennen nähty ja monilla oli pelko siitä, miten homma toimisi. Suurimman osan pelot katosivat, kun filmi ilmestyi, sillä se hoiti hommansa upeasti. Yhä tänä päivänä on aivan mahtavaa seurata, kuinka nämä hahmot tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa ja kuinka heidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta he voisivat pelastaa maailman. Silloin, kun elokuva ilmestyi, tämä oli massiivisin supersankarileffa koskaan, mutta silti filmi onnistuu kulkemaan hahmojensa kautta, jolloin katsojana todella pääsee mukaan. Vaikka suurta finaalia täytyy odottaa noin puolisentoista tuntia, ei aika käy pitkäksi, sillä hahmojen väliset kemiat on kirjoitettu niin onnistuneesti. Suurimmaksi osaksi näyttelijät tekevät loistotyötä: Robert Downey Jr. on tietty täydellinen Iron Man, Mark Ruffalo osoittautui hyväksi Hulkiksi, Chris Hemsworth paransi otettaan Thorista ja jopa hieman tarpeettomiksi pelätyt Black Widow (Scarlett Johansson) ja Hawkeye (Jeremy Renner) saatiin toimimaan. Vain Chris Evansin Captain America jättää kylmäksi hölmön jumppa-asunsa kanssa. Elokuva ei kuitenkaan pääsisi näin korkealle listallani, jos se ei sisältäisi New Yorkin taistelua. Yhä tänä päivänä New Yorkin taistelu on yksi parhaista kohtauksista Marvel-historiassa ja se nostaa ihoni joka kerta kananlihalle. Vaikka hahmot on nähty tämän leffan jälkeen useasti yhdessä, Joss Whedon teki niin mahtavaa työtä tämän filmin parissa, ettei tämä ensikohtaaminen ole vanhentunut lainkaan.

1. CAPTAIN AMERICA: CIVIL WAR (2016)

Kuten jotkut saattoivat jo päätellä, oma suosikkini Marvelin elokuvauniversumista on Captain America: Civil War. The Avengers pääsee kyllä todella lähelle ja minun pitikin pohdiskella näiden kahden välillä, kumman valitsen ykköseksi. Siinä missä The Avengersissa on hienoa nähdä, kuinka sankarit vihdoin kokoontuvat, on Civil Warissa yhtä lailla hienoa, kuinka he kääntyvät toisiaan vastaan. Siihen kun vielä lisää päälle sen, ettei pahiksena ole mikään superroisto, vaan tavallinen ihminen, joka leikkii sankareiden kanssa psykologisia leikkejä, on kyseessä hyvin erilainen teos kuin mitä aiemmin on nähty. Leffan draamakaarta kuljetetaan mestarillisesti (Russon veljekset jälleen asialla) ja hahmojen kemiat välittyvät todella hyvin. Näyttelijät pistävät parastaan ja jokainen saa hyvin ruutuaikaa. Elokuva esittelee taidokkaasti Tom Hollandin Spider-Manin ja Chadwick Bosemanin Black Pantherin, eivätkä hahmot tunnu lainkaan ylimääräisiltä, vaan sopivat mukaan täydellisesti. Lentokentällä käytävä taistelu aiheuttaa joka katselukerralla kylmiä väreitä ja tekee pahaa nähdä, kuinka vanhat ystävät taistelevat toisiaan vastaan. Samalla taistelu on tietty eeppinen, mutta taidokkaan hienovaraisesti ja maltillisesti. Eniten pidän siitä, että elokuvassa perustellaan molempien puolten näkemykset niin hyvin, että katsojan on vaikea valita omaa puolta tilanteessa. Tämän lisäksi on hienoa, että elokuvassa sankarien täytyy pohtia, ovatko heidän maailmanpelastusoperaationsa oikeasti kannattavia, kun taisteluiden tuoksinnassa kuolee satoja, ellei jopa tuhansia sivullisia. Mukana on useita pysäyttäviä hetkiä, sekä pari hyvin koskettavaakin kohtaa. Ainoa ongelmani leffan kanssa on, ettei se nimestään huolimatta ole Captain American elokuva. Ensimmäisen tunnin aikana se keskittyy lähinnä nimikkosankariinsa ja hänen ystäväänsä Buckyyn, mutta sen jälkeen leffan olisi ihan hyvin voinut nimetä "Avengers: Civil Wariksi". Tai "Captain America vs. Iron Maniksi", sillä Robert Downey Jr. saa ihan yhtä paljon ruutuaikaa kuin Chris Evans. Tästä huolimatta Captain America: Civil War on selkeä suosikkini ja vaatisi aika paljon, jos jokin tuleva Marvel-teos tämän ylittäisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2018
Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com ja elokuvien julisteet:
Thor: www.marvelcinematicuniverse.com
Iron Man 2: www.forbes.com
Doctor Strange: www.collider.com
The Incredible Hulk: www.sorenz.dk
Thor: The Dark World: www.webpronews.com
Black Panther: www.joblo.com
Thor: Ragnarok: www.joblo.com
Avengers: Infinity War: www.marvelcinematicuniverse.wikia.com
Avengers: Age of Ultron: www.superherohype.com
Guardians of the Galaxy Vol. 2: www.dorkly.com
Ant-Man: www.forbes.com
Iron Man 3: www.marvel-cinematic-universe.wikia.com
Captain America: The First Avenger: www.comicvine.com
Guardians of the Galaxy: www.collider.com
Iron Man: www.forbes.com
Captain America: The Winter Soldier: www.latino-review.com
Spider-Man: Homecoming: www.joblo.com
The Avengers: www.imdb.com
Captain America: Civil War: www.cosmicbooknews.com
Kuva elokuvasta The Avengers: www.collider.com