RIIVATTU
INSIDIOUS
Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Rose Byrne, Patrick Wilson, Lin Shaye, Ty Simpkins, Barbara Hershey, Leigh Whannell, Angus Sampson, Andrew Astor ja Joseph Bishara
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 16
Insidious, eli suomalaisittain Riivattu on James Wanin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2010. Wan alkoi suunnittelemaan filmiä, kun hänen hittikauhuleffaansa Sawia (2004) kritisoitiin veren liiallisesta käytöstä. Wan halusi todistaa, että hän pystyisi tekemään kauhuleffan ilman samanlaista väkivaltaa. Elokuvan kuvaukset alkoivat keväällä 2010 ja se kuvattiin hyvin lyhyessä ajassa, vain kolmessa viikossa, mikä johti todella pitkiin työpäiviin. Alunperin elokuvan nimen oli tarkoitus olla "The Further", mutta Wan päätti lopulta muuttaa sen Riivatuksi. Lopulta filmi sai ensi-iltansa jo neljä kuukautta kuvausten jälkeen, Toronton elokuvajuhlilla 14. syyskuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Riivattu oli suuri menestys, mutta kriitikot eivät erityisemmin innostuneet siitä. Itse näin leffan vasta keväällä 2016, kun etsin kauhuelokuvia Netflixistä. En pitänyt filmiä kovin ihmeellisenä, enkä ole katsonut sen jatko-osia. Kuitenkin kun sarjan neljäs osa, Insidious: The Last Key ilmestyi Yhdysvalloissa tammikuussa 2018, ajattelin, että voisin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden, etenkin kun annoin Wanin Kirottu -kauhusarjalle (The Conjuring - 2013-) uuden mahdollisuuden ja se osoittautui loistopäätökseksi. Kun huomasin elokuvan viettävän kymmenvuotissyntymäpäiväänsä, päätin vihdoin aloittaa koko Insidious-sarjan alusta juhlan kunniaksi.
Josh ja Renai ovat juuri muuttaneet lastensa kanssa uuteen asuntoon, kun yhtäkkiä heidän poikansa Dalton vajoaa koomaan. Vanhemmat etsivät epätoivoisesti apua, mutta huomaavat pian, että kyse on jostain paljon kauhistuttavammasta asiasta.
Perheen vanhempia, Renaita ja Joshia näyttelevät Rose Byrne ja Patrick Wilson, jotka hoitavat hommansa ansiokkaasti. Byrne on vakuuttava Renaina, joka joutuu kokemaan kotonaan kaikenlaista pelottavaa ja vaikka Josh onkin aluksi kliseinen kauhuleffojen aviomieshahmo, joka ei usko vaimonsa kertomuksia, löytyy Wilsonille lopuksi paljon muutakin annettavaa. Wilson ja Byrne tuovat taidokkaasti esille pelon eri tavoin, Joshin ollessa rauhallisempi ja Renain muuttuessa paikoitellen hysteeriseksi.
Koomaan vajoavaa Dalton-poikaa taas esittää Ty Simkins, joka ei kuitenkaan pääse tekemään paljoa. Koomapotilaana Dalton on suurimman osan filmistä makaamassa paikoillaan vuoteessaan, mikä ei anna Simkinsille mahdollisuutta näyttää taitojaan. Vai onko se sittenkään kooma, mikä Daltonia vaivaa... Renailla ja Joshilla on kaksi muutakin lasta, Foster (Andrew Astor), joka saa yhden kohtauksen itselleen, mutta muuten hänet unohdetaan jatkuvasti, sekä Cali-vauva (Brynn ja Madison Bowie), jota vanhempien täytyy suojella pahoilta asioilta.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Joshin huolehtiva äiti Lorraine (mainio Barbara Hershey), paranormaaleja tapahtumia tutkiva vanha Elise (oivan roolityön tekevä Lin Shaye), sekä hänen avustajansa, tarpeettoman hömelöt Specs (elokuvan käsikirjoittaja Leigh Whannell) ja Tucker (Angus Sampson), joiden tuoma huumorintynkä ei istu leffaan lainkaan.
Riivattu oli onneksi paljon parempi leffa kuin muistin. Kyseessä on hyvin tehokas kauhuelokuva, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Tästä isoin kiitos kuuluu ohjaaja James Wanille, joka on selkeästi lahjakkaampi kauhutekijä kuin monet muut 2000-luvulla. Nykypäivänä suurin osa kauhuohjaajista luottaa pelkästään äkkisäikäytysten voimaan. Kyllähän ne pelästyttävät ja saavat useimmat katsojat pomppaamaan tuolistaan, mutta se on vain kaikista laiskin tapa luoda kauhua. Nämä kauhutekijät ovat unohtaneet, kuinka luodaan karmivaa tunnelmaa, joka saa katsojan ahdistumaan ja pohtimaan illalla, pitäisikö valot jättää päälle yön ajaksi. Wan ei kuulu niihin tekijöihin. Wanilla on kyky luoda erinomaisen jännittävä tunnelma läpi leffan, joka saa katsojan sydämen lyömään nopeammin ja vilkuilemaan, seisooko oviaukossa tai pimeässä eteiskäytävässä kukaan... tai mikään. Wan on osannut rakentaa loistavia jännityskohtauksia, kuten eräs yö, jolloin hahmot huomaavat, että heidän ulko-ovensa on auki ja he tutkivat, onko joku tullut sisään tai eräs päivä, jolloin Renai puuhailee kotonaan, kun jostain alkaa kuulua musiikkia ja karmivia asioita alkaa tapahtua. Etenkin nämä kohtaukset olivat mielestäni erittäin jännittäviä ja hienosti toteutettuja.
Wanin taiturimaisen tunnelman rakentamisen ansiosta leffan äkkisäikäytyksetkin ovat onnistuneita. Useissa kauhuleffoissa äkkisäikäytykset ovat hyvin ennalta-arvattavia; hahmo jää yksin pimeään, äänet katoavat ja jostain ilmestyy jotain kovan äänen saattelemana. Wan toteuttaa nämä eri tavalla, jolloin säikäytykset saattavat tulla koska tahansa, eikä hän sorru käyttämään yliampuvaa äänitehostetta, jotta katsoja varmasti säikähtäisi. Wan hyödyntääkin ääniä, jotka oikeasti kuuluisivat näissä tilanteissa. Esimerkiksi kun joku mystinen poika yhtäkkiä juoksee Renain takana kuvan poikki, Wan tietää, että katsojan säpsähtämiseen riittää pelkkä kenkien ääni ja inhottavasti toteutettu kikatus. Vaikka Wan välttääkin näin nykykauhun suurimman kliseen, on hän silti hyödyntänyt muita kliseitä leffassaan. Hän osaa kuitenkin tuoda niihin jotain yllättävää, jolloin ne eivät tunnu yhtä tutuilta kuin yleensä. Jo elokuvan alussa yksi hahmoista päättää mennä ullakolle ja ehdin jo tuumia, että nytkö jo Wan käyttää yhtä kaikkien aikojen kliseisintä kauhulokaatiota, mutta olin yllättynyt, ettei ullakolla tapahdukaan mitään pelottavaa. Renailla ja Joshilla on varmaan mukavin kauhu-ullakko, minkä olen koskaan nähnyt. Wan johtaa muutenkin katsojia harhaan alkupäässä, luomalla aluksi pelottavaa tunnelmaa yökohtaukseen, mutta mitään ei tapahdukaan. Ohjaaja leikittelee taidokkaasti katsojien tunnetilalla ja samalla tuo esiin kenties kaikista tärkeimmän: elokuvan hahmot.
Riivattu onnistuu saamaan katsojat oikeasti välittämään Joshista ja Renaista, jolloin talossa tapahtuvat kauheudet tuntuvat ikävämmiltä. Tosin kuten jo sanoin, Specs ja Tucker tuovat mukaan turhaa komediaa ja perheen kolmas lapsi Foster on täysin turha hahmo, mutta on tärkeintä, että päähenkilöt ovat onnistuneesti toteutetut. Kolmen kehnosti kirjoitetun hahmon kautta pääsemme kuitenkin elokuvan muihin heikkouksiin. Hieman yli tunnin ajan Riivattu on todella hyvää kauhutunnelmointia, mutta sitten leffa lässähtää pienesti. Vaikka kyseessä onkin elokuva, missä on paranormaaleja tapahtumia, pahoja henkiä, demoneita ja kummituksia, myös tällaisissakin leffoissa on raja, minkä jälkeen homma alkaa ampua yli ja mielestäni filmin loppuhuipennus harmillisesti tekee niin. Vaikka huipennuksesta löytyy hyviäkin puolia, on se turhan massiivinen ja se muuttaa kauhua hieman liikaa fantasian puolelle. Tämän lisäksi elokuvan lopetuskohtaus tuntuu oudon hätäisesti toteutetulta. Aivan kuin joku studiopomo olisi nähnyt leffan ja todennut, että "tämähän on todella tehokas ja hyvä, monet käyvät katsomassa tämän ja tuotoilla voimme tehdä jatko-osan", jolloin loppu on pitänyt kirjoittaa uusiksi, jotta tarina jää auki.
Elokuvan lopetus on kuitenkin pieni ongelma verrattuna leffan päädemoniin. Huipennuksen tavoin sekin tarjoaa pari kelpo säikäytystä, mutta demonin maskeeraus on käsittämättömän laimeasti tehty. Lopputulos näyttää Darth Maulilta Tähtien sota: Episodi I - Pimeässä uhkassa (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999). Käsittämättömämmän maskeerausvalinnasta tekee se, että leffasta löytyy yksi äärimmäisen karmivalta näyttävä vanha nainen mustassa mekossa, joka tuijottaa piinaavasti hunnun takaa. Kun mukana on näin pelottava ilmestys, miksi ihmeessä tekijät ajattelivat, että Darth Maul olisi parempi vaihtoehto viholliseksi? Demoni lähinnä nostaa hymyn huulille! Muuten olen kuitenkin erittäin vaikuttunut Riivatun toteutuksesta. Ihailen sitä, että suurimmaksi osaksi tekijät ovat päättäneet toteuttaa asiat oikeasti, eikä digiefektejä ole melkein näkyvissäkään. Elokuvan lavasteet ovat upeasti toteutetut ja paikat ovat taidokkaasti valaistut; yökohtauksista jopa näkeekin jotain, mikä on välillä harvinaista herkkua kauhuleffoissa. Leffan kuvaus on aika lailla mestarillista, mitä vahvistaa rauhallinen leikkaus. Useiden leikkausten sijaan monet kohtaukset antavat saman kuvan kulkea pitkään hahmojen kanssa, jolloin katsojasta tuntuu enemmän siltä, että olisi tapahtumissa mukana. Pitkät kuvat ovat myös mahdollistaneet sen, että leffa kuvattiin hyvin lyhyessä ajassa. Äänimaailmaa ehdinkin jo kehua ja vaikka päädemonia esittävä Joseph Bishara näyttää hölmöltä Darth Maul -maskeerauksissaan, on hän onnistunut säveltämään paikoitellen jopa piinaavaa musiikkia. Elokuvassa myös hyödynnetään hienosti Tiny Timin versiota Nick Lucasin kappaleesta Tiptoe Through the Tulips.
Yhteenveto: Riivattu on tunnin ajan erittäin hyvä kauhuteos, mutta valitettavasti liian suuressa loppuhuipennuksessaan sen tunnelma rakoilee. Finaali on turhan yliampuva ja hieman hölmö, mitä korostaa pahimman demonin typerä maskeeraus, mutta kyllä lopetus sisältää oivallisiakin hetkiä. Parhaat kauhun hetket nähdään kuitenkin jo ensimmäisen tunnin sisällä ja ohjaaja James Wan on onnistunut rakentamaan erittäin jännittävän tunteen. Wan käyttää äkkisäikäytyksiä mestarillisesti, muttei kuitenkaan luota niihin, vaan osaa luoda myös kunnon karmivaa henkeä. Elokuvan erinomainen kuvaus ja leikkaus vahvistavat tunnelmaa, ja katsojasta tuntuu välillä siltä kuin olisi kauhutalossa hahmojen kanssa. Turhaa kolmatta lasta ja paria hömelöä sivuhahmoa lukuunottamatta leffan henkilöt ovat oivallisia - etenkin pääpari Renai ja Josh, joita Rose Byrne ja Patrick Wilson taidokkaasti näyttelevät. Hahmoista oppii todella välittämään, minkä takia heidän poikansa kohtalosta välittää enemmän. Jos loppuhuipennuksen meininkiä olisi hieman pienennetty, olisi filmi tehokkuudessaan parempi. Nyt jo Riivattu on kuitenkin oiva kauhuelokuva, mitä suosittelen lämpimästi genren faneille. Jos etsitte pelottavaa elokuvaa kavereiden kanssa vietettävään leffailtaan, sopii Riivattu siihen täydellisesti. Filmin loppuhuipennus tuntuu tosiaan viime hetkellä lisätyltä, jotta elokuvalle olisi mahdollista tehdä jatkoa. Mahdollinen studiopomo oli kuitenkin oikeassa, sillä elokuva oli tarpeeksi iso hitti, joten muutama vuosi myöhemmin ilmestyi Riivattu 2 (Insidious: Chapter 2 - 2013).
Lopputekstien jälkeen nähdään muuten vielä todella lyhyt pelottelu.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Insidious, 2010, Alliance Films, IM Global, Haunted Movies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti