FALLING
Pääosissa: Viggo Mortensen, Lance Henriksen, Sverrir Gudnason, Terry Chen, Gabby Velis, Hannah Gross, Laura Linney, Grady McKenzie, Etienne Kellici, William Healy ja David Cronenberg
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12
Falling on Viggo Mortensenin tähdittämä, ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja säveltämä draamaelokuva. Mortensen oli työstänyt filmin tarinaa jo pidemmän aikaa, yrittäen saada tekstiään läpi eri rahoittajilla. Hänen oli alunperin tarkoitus työskennellä vain kameran takana, tehden ohjaajadebyyttinsä elokuvalla. Vähitellen hän alkoi kuitenkin ymmärtämään, että myydäkseen elokuvan eteenpäin, hänen täytyisi myös esittää pääosaa, vedoten staravoimaansa Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) ajoilta. Falling sai maailmanensi-iltansa jo tammikuussa 2020, mutta vasta nyt se on saapumassa Suomeen. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin Mortensenin tehneen siinä vaikka ja mitä. Mortensenia harvoin näkee elokuvissa nykyään ja minua kiinnosti kovasti nähdä, kuinka hän pärjäisi kameran toisella puolella. Kävinkin katsomassa Fallingin sen lehdistönäytöksessä viime marraskuussa.
John Peterson tuo muistisairaan isänsä Willisin maaseudulta Kaliforniaan, etsiäkseen tälle kodin lähempänä omaansa. Poikansa luona nykyhetken ja menneisyyden raja alkaa kuitenkin häilymään Willisin mielessä, eikä hän ole valmis poikansa toivomiin muutoksiin.
Viggo Mortensen on tuttuun tapaansa erinomainen kameran edessä ja tällä kertaa hän näyttelee John Petersonia, miestä, jonka vaikea lapsuus varjostaa hänen mieltään yhä nykypäivänä, mutta joka yrittää pitää menneisyyden kamaluudet erossa uudesta arjestaan. Pelkkä Mortensenin läsnäolo on vakuuttavaa ja on ihailtavaa, kuinka hyvin hän hoitaa hommansa ilman erillistä ohjaajaa. John on mielenkiintoinen hahmona ja häntä syvennetään oivallisesti pitkin leffaa esimerkiksi takaumien kautta. Niissä Johnia näyttelee lapsena ja teininä Grady McKenzie, Etienne Kellici ja William Healy, jotka tekevät myös kaikki hyvää työtä - etenkin äärimmäisen sympaattinen McKenzie.
Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Lance Henriksen, joka tekee kenties parhaan roolityönsä, minkä olen häneltä nähnyt. Henriksen näyttelee Johnin isää, Willis Petersonia, joka ikänsä vuoksi alkaa sekoittamaan nykypäivän menneisyyteen, tehden siten monista tilanteista vaikeita. Vielä vaikeammaksi Willis tekee tilanteet sillä, että hän on persoonana täysmulkvisti. Willis tuntuu vihaavan kaikkia ja kaikkea, eikä todellakaan välitä siitä, missä ympäristössä päättää avata sanaisen arkkunsa, eikä häneltä löydy minkäänlaista suodatinta sanavalinnoilleen. Kaikenlaisia hävyttömiä ja inhottavia asioita jatkuvasti ulos suoltava Willis on erittäin epämiellyttävä, mutta silti kiehtova tapaus. Henriksen on täysillä mukana ja heittäytyy hahmonsa vietäväksi pelottavankin hyvin. Hienoa työtä tekee myös Willistä nuorempana näyttelevä Sverrir Gudnasson. Takaumien kautta käy selväksi, ettei pelkkä ikä ole tehnyt Willisistä sellaista kuin hän on, vaan taustalla on paljon muutakin lapsuudesta lähtien.
Leffassa nähdään myös Terry Chen Johnin aviomiehenä Ericinä ja Gabby Velis heidän tyttärenään Monicana, Laura Linney Johnin siskona Sarahina, sekä Hannah Gross Johnin ja Sarahin äitinä Gwen Petersonina. Sivuosanäyttelijät tekevät mainiota työtä sillä ruutuajalla, mitä filmi heille tarjoaa. Chen tulkitsee taidokkaasti Johnin aviomiestä, joka yrittää kovasti miellyttää miehen isää, vaikka tämä kuinka olisi Ericiä vastaan homouden ja kiinalaistaustan vuoksi. Sen sijaan, että Eric päättäisi tylyttää Willisiä takaisin, hän on päättänyt pysyä hiljaa ja pyrkii olemaan täysillä rakkaan miehensä rinnalla ja tukena. Itse David Cronenberg, eli mm. Videodrome - tuhon aseen (Videodrome - 1983) ja Kärpäsen (The Fly - 1986) ohjaaja tekee pienen roolin lääkärinä.
Sen lisäksi, että Mortensen on upea kameran edessä, hän tekee vaikutuksen myös sen takana. Mortensen on kirjoittanut ja sitten ohjannut erittäin hyvän draamateoksen, minkä vahva ja traaginen isä-poika-tarina liikuttaa aidosti. Elokuva hyödyntää ajassa edestakaisin liikkumista taidokkaasti ja takaumat vain tukevat nykypäivän kohtauksia. Koska Mortensen ja Henriksen ovat niin loistavia rooleissaan, heidän välisiä kohtauksia seuraa kuin lumottuna. Hahmojen väliset keskustelut ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Ne tuntuvat täysin luontevilta ja ne saattavat saada yllättäviä käänteitä vähän väliä. Vaikea yhteinen menneisyys piinaa molempia ja mitä kauemmin John ja Willis ovat yhdessä, sitä useammin vanhat kaunat nostavat taas päätään. Tämä isä-poika-suhde on vaikea, mutta syvä ja moniulotteinen.
Takaumat ovat niinkin onnistuneita, että vaikka niissä ei nähdäkään Mortensenia ja Henrikseniä, katsoja haluaa silti samassa määrin nähdä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, eikä halua heti palata takaisin nykyhetkeen. Tähän tosin vaikuttaa se, että toisella puoliskollaan nykyhetken tapahtumat alkavat voimakkaasti toistamaan itseään. Ensimmäinen tunti menee todella nopeasti ja Willisin törkypuheet ovat lähinnä satunnaisia ja vaivaannuttavia. Toisen tunnin aikana Willis ei enää muuta teekään kuin hauku kaikkia, mikä alkaa jossain kohtaa pitkästyttämään ja tympimään. Elokuvassa on useampi minuutti pelkkää haukkumista, minkä voisi poistaa ja silti asia tulisi perille, eikä leffa menettäisi tehoaan. Itse asiassa se olisi vain kompaktimpi paketti ilman toisen puoliskon osittaista tyhjäkäyntiä. Lopussa elokuva taas nousee samoihin korkeuksiin kuin mistä se lähti. Silti se pidempi paikoillaan junnaava osio tiputtaa pisteitä. Hieman tiiviimpänä ja reippaammin eteenpäin kulkevana kokonaisuutena Falling olisi mahtava teos. Jo tällaisenaan se on kuitenkin erittäin mainio.
Vaikka käsikirjoitus kaipaakin hieman tiivistämistä, osoittaa Mortensen tässä lahjakkuutensa kirjoittajana. Myös ohjaajana hän onnistuu, saaden niin Henriksenin antamaan kaikkensa kuin rakentaen voimakasta tunnetta. Lisäksi Mortensen on myös säveltänyt elokuvan musiikit ja tekee siinäkin oivaa työtä. Onko mitään, mitä hän ei osaa tehdä? Jos kamera ei olisi liikkeessä, voisin uskoa, että hän toimi myös kuvaajana. Hyvää kuvausta (ja käsikirjoitusta) tukee hyvä leikkaus, vaikka viimeistään siinä olisi tiettyjä osioita voinut tiivistää. Menneisyyden kohtauksissa eri ajat on taidokkaasti toteutettu lavastein ja asuin.
Yhteenveto: Falling on todella hyvä draamaelokuva ja vahva osoitus Viggo Mortensenin lahjakkuuksista myös kameran takana. Mortensen ällistyttääkin sillä, kuinka paljon hän on leffan eteen tehnyt aina näyttelemisestä ohjaamiseen ja käsikirjoittamisesta tuottamiseen. Hän on jopa säveltänyt elokuvan musiikit! Vaikka Mortensen onkin kameran edessä vakuuttava, parasta työtä näyttelijöistä tekee äksyä Willis-isää esittävä Lance Henriksen, joka on erinomainen kiinnostavassa (joskin epämiellyttävässä) roolissaan. Filmin vaikea isä-poika-suhde on voimakkaasti rakennettu ja niin Mortensenin ja Henriksenin roolityöt kuin taidokas takaumien käyttö auttavat katsojaa syventymään sen moniulotteisuuteen. Leffasta löytyy kuitenkin ongelmansa ja toinen puolisko ryhtyy toistamaan itseään liikaa. Henriksenin loistotyöstä huolimatta hänen hahmonsa jatkuva hävyttömyyksien suoltaminen alkaa jossain kohtaa kyllästyttämään itse kutakin. Falling on heikkouksistaan huolimatta erittäin mainio teos, jota suosittelen kaikille draamatarinoiden ystäville - sekä tietty Viggon faneille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Falling, 2020, Perceval Pictures, Ingenious Media, Baral Waley Productions, Scythia Films, Zephyr Films, Achille Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti