Arvostelu: Enemy (2013)

ENEMY

Ohjaus: Denis Villeneuve

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Mélanie Laurent, Sarah Gadon, Isabella Rossellini, Kedar Brown, Darryl Dinn ja Joshua Peace

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Enemy perustuu José Saramagon kirjaan The Double (O Homem Duplicado) vuodelta 2002. Kanadalainen elokuvaohjaaja Denis Villeneuve kiinnostui kirjasta ja halusi tehdä siitä elokuvasovituksen. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2012 ja lopulta Enemy sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 8. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten ja jo yhdeksän päivää Villeneuven edellisen elokuvan, Vangittujen (Prisoners - 2013) saatua ensi-iltansa! Kriitikot kehuivat elokuvaa, mutta se menestyi todella kehnosti, tienaten maailmanlaajuisesti vain kolme miljoonaa dollaria. Itse katsoin Enemyn joitain vuosia sitten, kun se tuli Netflixissä vastaan ja kiinnostuin sen juonikuvauksesta. Ensikatselulla pidin leffaa lähinnä vain hämmentävänä, enkä oikein tiennyt, mitä mieltä olla siitä. Vuosien varrella olen päätynyt silloin tällöin lukemaan ja katsomaan erilaisia teorioita ja analyyseja filmistä, ja kun huomasin Enemyn täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin heti katsoa elokuvan uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Työkaverinsa suosituksesta elämäänsä kyllästynyt historianopettaja Adam Bell katsoo elokuvan ja huomaa yhden näyttelijöistä olevan Adamin ilmetty kaksoisolento. Adamille muodostuu pakkomielle selvittää, kuka tämä näyttelijä oikein on?

Jake Gyllenhaal näyttelee Adam Belliä, historianopettajaa, joka on lopen kyllästynyt itseään toistavaan elämäänsä. Ei siis ihme, että kun hän erästä leffaa katsoessaan bongaa taustalta täysin itseään muistuttavan näyttelijän, hän haluaa saada kaiken selville tästä miehestä. Kuten voikin tämän pohjalta odottaa, Gyllenhaal tekee elokuvassa tuplaroolin, esittäen myös Anthony Clairea, näyttelijää, josta Adam saa pakkomielteen. Gyllenhaal on kummassakin roolissa erinomainen, osoittaen olleensa nappivalinta filmiin. Hän tekee Adamista ja Anthonysta onnistuneen erilaiset persoonat ja tartuttaa katsojaankin vimman selvittää kaksoisolennon mysteeriä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mélanie Laurent Adamin tyttöystävänä Maryna ja Sarah Gadon Anthonyn raskaana olevana vaimona Heleninä, sekä Joshua Peace pikkuroolissa Adamin työkaverina, joka suosittelee häntä katsomaan elokuvan, jossa Anthony esiintyy. Laurent ja Gadon ovat myös oivallisia rooleissaan, tulkiten hyvin hahmojaan, jotka elokuvan kulkiessa alkavat hämmentyä itsekin näiden kahden miehen samannäköisyydestä.

Vaikka olin viime vuosien aikana lukenut ja katsonut erilaisia analyyseja ja teorioita Enemystä, sekä itse elokuvantekijöiden selitystä siitä, kuinka filmiä pitäisi tulkita, jätti se minut yhä uusintakatselulla hämmentyneeksi ja sanattomaksi. Kyseessä todella on teos, jota pitää sulatella jonkin aikaa ja joka tuskin aukeaa täysin heti ensikatselulla. Lopputekstien alkaessa tunteet voivat olla erittäin ristiriitaiset ja monimutkikkaat. Tästä syystä moni katsoja luultavasti tuomitsee sen nopeasti, mutta samalla moni muu ihastuu näkemäänsä täysin ja käyttää seuraavat päivät keskustellen elokuvasta muiden kanssaintoilijoiden kera. Itse pidin Enemystä nyt huomattavasti enemmän toisella katselulla.

Ihan vain pinnallisesti katsottunakin kyseessä on koukuttava, jännittävä ja vain puolentoista tunnin kestossaan varsin napakka trilleri, jonka mysteeriä on kiehtovaa ryhtyä selvittämään. Elokuvan aikana katsoja ehtiikin pohtia monenlaisia vaihtoehtoja sille, mistä tässä kummallisessa skenaariossa on oikein kyse? Onko homma ihan yksinkertaisesti niin, että maassa nyt vain asuu kaksi täysin samalta näyttävää miestä? Ovatko miehet todellisuudessa identtiset, syntymässä toisiltaan erotetut veljekset? Onko toinen miehistä toisen klooni? Onko toinen miehistä sittenkin pelkkää kuvitelmaa? Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä villimpiä ideoita katsoja voi saada päähänsä. Vaikka elokuva kulkeekin aika hitaasti eteenpäin, tämä kiehtova mysteeri saa leffan kulumaan vauhdilla.

Enemyä ei kuitenkaan voi katsoa vain pinnallisesti, jotta voi olla tyytyväinen näkemäänsä, sillä jos ei kiinnitä huomiota moniin pikkujuttuihin, ei elokuvan mysteeri koskaan ratkea katsojan mielessä. Leffa on täynnä pieniä yksityiskohtia niin visuaalisista puolista yksittäisiin repliikkeihin, jotka auttavat hoksaamaan elokuvan merkitystä. Filmi on myös pullollaan symboliikkaa, alkaen varmasti monia kauhistuttavista otuksista, hämähäkeistä. Enemy ei todellakaan ole unelmaleffa araknofobiaa poteville, sillä yllättäviä hämähäkkihetkiä on useampi ja ne tekevät jo valmiiksi todella painostavasta elokuvasta vielä ahdistavampaa katseltavaa. Elokuva ei ole millään lailla helppoa seurattavaa, mutta kun se vihdoin avautuu, katsojaa odottaa todella palkitseva tunne.

Denis Villeneuven ohjaus on erinomaisen vangitsevaa ja hän saa luotua samanaikaisesti mukaansatempaavan, että epämiellyttävän ilmapiirin filmiinsä. Hän myös saa tarjottua yhden 2000-luvun parhaista äkkisäikäytyksistä ja vieläpä ilman kovaa äänitehostetta - kauhutekijät, ottakaa oppia! Javier Gullónin käsikirjoitus on hienon monisävyinen, eikä päästä katsojaa helpolla. Enemy on myös tekniseltä puoleltaan onnistunut. Se on tyylikkäästi kuvattu ja otoksia vahvistaa voimakkaasti tyylitelty kellertävä värimaailma. Valaisu on kelvollista, joskin jatkuvasti elokuvaa katsoessa ihmettelin, että eikö kukaan filmin hahmoista osaa pistää kattovaloa päälle? Leikkaus on taidokasta, lavasteet oivalliset, asut mainiot ja hämähäkkiefektit karmivan hienot. Äänimaailma on hyvin rakennettu Daniel Bensin ja Saunder Jurriaansin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Enemy on hieno ja moniulotteinen jännäri, jonka ymmärtäminen täysin saattaa vaatia useammankin katselukerran. Jake Gyllenhaal tekee loistosuorituksen tuplaroolissa opettaja Adam Bellinä ja näyttelijä Anthony Clairena. Katsoja hyppää heti Adamin matkaan, kun tämä yrittää selvittää, miksi miehet näyttävät niin samanlaisilta? Elokuvan varrella mieleen juolahtaa yksi jos toinenkin villi teoria todellisuudesta. Puolentoista tunnin leffa pitää tiukasti mukanaan, vaikka saisikin jatkuvasti hämilleen kummallisuudellaan ja symboliikallaan. Ahdistava ilmapiiri valtaa katsojan ja araknofobiasta kärsiville leffan useat hämähäkkikohtaukset aiheuttavat takuulla voimakkaita puistatuksia. Kaikki johtaa fantastiseen loppukohtaukseen, joka saa katsojan sydämen jättämään yhden jos toisenkin lyönnin välistä ja tuijottamaan sitten lopputekstejä pöllämystyneenä, että mitähän kummaa tulikaan juuri nähtyä? Denis Villeneuven ohjaus on väkevää, Javier Gullónin käsikirjoitus on kiehtova ja visuaalisesti filmi on tyylikäs. Enemyä on vaikea suositella sen vaikean luonteensa takia, mutta jos tykkäät hitaasti avautuvista elokuvista, joita pitää todella pohtia, tämä teos toimii takuulla. Kymmenvuotisjuhla on hyvä syy katsoa Enemy vihdoin, jos se on jäänyt näkemättä tai vaikkapa antaa sille uusi mahdollisuus, jos se ei aiemmin oikein iskenyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Enemy, 2013, Pathé, Entertainment One, Rhombus Media, Roxbury Media, Roxbury, micro_scope, Mecanismo Films, Téléfilm Canada, Instituto de la Cinematografia, Corus Entertainment, Televisión Española, SODEC, Ontario Media Development Corporation