Arvostelu: Horns (2013)

HORNS

Ohjaus: Alexandre Aja

Pääosissa: Daniel Radcliffe, Max Minghella, Joe Anderson, Juno Temple, Kelli Garner, James Remar, Kathleen Quinlan, Heather Graham, Michael Adamthwaite, Mitchell Kummen, David Morse, Dylan Schmid, Jared Ager-Foster, Sabrina Carpenter, Laine McNeal ja Eric McNamee

Genre: fantasia, jännitys

Kesto: 2 tuntia 

Ikäraja: 16

Horns perustuu Joe Hillin samannimiseen kirjaan vuodelta 2010. Ohjaaja Alexandre Aja luki Hillin kirjan ja innostui siitä suuresti, haluten tehdä siitä elokuvasovituksen. Alun perin päärooliin kaavailtiin Shia LaBeoufia, mutta hänet korvattiin lopulta Harry Potter -elokuvien (2001-2011) tähdellä, Daniel Radcliffella. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2012 ja lopulta Horns sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 6. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut kummoinen menestys, eikä se voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Hornsin vasta vuotta tai paria myöhemmin vuokralta, kiinnostuttuani siitä Radcliffen takia. Pidin elokuvasta ja kun huomasin tämän todella pienelle huomiolle jääneen filmin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen uudelleen ja arvostella sen.

Ig Perrishiä syytetään tyttöystävänsä Merrinin murhasta. Eräänä aamuna Igin päähän kasvaa pirulliset sarvet, jotka saavat ympärillä olevat ihmiset tunnustamaan ja toteuttamaan syntinsä. Ig hyödyntää uutta kykyään selvittääkseen murhaajan identiteetin, puhdistaakseen nimensä ja kostaakseen.

Koko maailman tuntevaa velhopoikaa kymmenen vuoden ajan esittänyt Daniel Radcliffe päätti viimeisen Potter-leffan, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) jälkeen tehdä mahdollisimman erilaisia projekteja. Yhdeksi näistä projekteista valikoitui Horns, jossa Radcliffe näyttelee Ignatius Perrishiä, kavereille ihan vain Igiä, jonka rakas tyttöystävä Merrin (Juno Temple) murhataan ja Ig joutuu välittömästi murhaepäillyksi. Elokuva ei tee erityisen kaksista työtä saadakseen katsojaa ymmärtämään, miten suunnilleen kaikki pikkukaupungin asukit ovat heti täysin varmoja Igin syyllisyydestä. Radcliffe myös suoriutuu osastaan hieman ailahtelevasti. Alkupäässä elokuvaa hän ei ihan vakuuta, yrittäessään tulkita murtunutta ja alkoholiin turvautunutta miestä. Kuitenkin kun Ig eräänä aamuna herää sarvet päässään, Radcliffen roolityö muuttuu kohtaus kohtaukselta varmemmaksi ja vahvemmaksi.

     Elokuvassa nähdään myös James Remar ja Kathleen Quinlan Igin vanhempina, Joe Anderson Igin muusikkoisoveljenä Terrynä, Max Minghella Igin ystävänä Leenä, Kelli Garner baarimikko Glennana, David Morse kuolleen Merrinin isänä, sekä Michael Adamthwaite Eric-poliisina. Sivunäyttelijät toimivat oikein passelisti osissaan, revitellen mainiosti, kun Igin sarvien tuomat voimat paljastavat heidän synkät ajatuksensa ja mielitekonsa.

Horns pitää sisällään todella omaperäisen ja mielenkiintoisen premissin, eikä oikeastaan tule yllätyksenä, että lähdemateriaalina toimivan kirjan on tehnyt kauhulegenda Stephen Kingin poika. Katsojana lähtee kiinnostuneena seuraamaan Igin yritystä selvittää tyttöystävänsä murhaajan identiteetti - vaikka tekijä onkin arvattavissa jo varhaisessa vaiheessa filmiä, eikä paljastus ole kummoinenkaan yllätys, sillä oikeastaan vain yhdellä hahmolla on selvä motiivi tekoon. Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan estä katsojaa pitämästä näkemästään, kun Ig kiertää ympäri kaupunkia vastausten perässä, aiheuttaen kaikenlaista härdelliä uusien sarvivoimiensa kanssa. Kohtaukset, joissa Igin kohtaamat hahmot tuovat esille syntiset mielihalunsa ja ryhtyvät toteuttamaan niitä vaihtelevat koomisesta traagiseen. On onnistuneen liikuttava hetki, kun Igin vanhemmat tunnustavat synkät ajatukset pojastaan murhaepäilyn keskellä.

Vaikka elokuva yhdisteleekin oivallisesti murhamysteeriä, hempeää romantiikkaa ja synkkää fantasiaa, on lopputulos hieman ontuva paketti, joka ei ihan yllä potentiaaliinsa. Tarinankerronta on ihan sujuvaa, vaikka filmi tekeekin parissa kohtaa pidemmän ajan takaumia menneisyyteen, jotka voisivat mahdollisesti rikkoa juonenkuljetuksen sulavuutta. Elokuva kasvattaa kierroksiaan edetessään ja aika ajoin se ryhtyy ampumaan yli. Igin sarvia ja niiden tuomia voimia viedään jatkuvasti uudelle tasolle ja loppuhuipennuksessa pirullinen meno alkaa jo olla vähän liikaa. Heikkouksineenkin Hornsista löytyy paljon tykättävää, lähtien jo sen kekseliään erilaisesta kertomuksesta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Alexandre Aja, joka sekoittelee taidokkaasti lajityyppejä toisiinsa täysin omalaatuiseksi kokonaisuudeksi. Keith Buninin käsikirjoitus vaatisi kuitenkin työstämistä esimerkiksi paisuvan finaalin ja välillä replikoinninkin osalta. Erityisesti Igin kertojaääntä hyödynnetään aika töksähtelevästi ja läpi leffan toivoin, että siitä olisi vain hankkiuduttu kokonaan eroon. Horns on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja Igin maskeeraukset hienot. Elokuvan erikoistehosteet eivät kuitenkaan vakuuta, mikä jo itsessään laimentaa loppuhuipennusta. Äänimaailma toimii hyvin, vaikkei Robin Coudertin musiikit erotu koskaan edukseen. Pääasiassa elokuvasta muistuu siinä pariinkin otteeseen kuultava David Bowien kappale Heroes.

Yhteenveto: Horns ei ihan saavuta lennokkaan premissinsä potentiaalia toteutuksellaan, mutta se on silti oikein kelvollinen ja kiinnostavan omalaatuinen fantasiaelokuva. Katsoja hyppää heti Igin matkaan, kun tämä päättää hyödyntää uusia pirullisia voimiaan selvittääkseen tyttöystävänsä todellisen murhaajan. Kohtaukset, joissa Igin kohtaamat henkilöt paljastavat syvimmät syntinsä ja mielihalunsa, vaihtelevat koomisista jopa traagisiin. Loppua kohti homma alkaa kuitenkin ampua yli, eikä heikkoihin efekteihin luottava finaali tunnu täysin tyydyttävältä huipennukselta. Tarinankerronta on myös ajoittain ailahtelevaa eri ajoissa hyppivän kerrontansa kanssa, eikä leffa ole lopulta niin nokkela kuin se vaikuttaisi luulevan olevansa. Oikean murhaajan identiteetti on selvä nopeasti, sillä oikeastaan vain yhdellä hahmolla löytyy motiivi tekoon. Silti kertomuksen vietäväksi uppoutuu. Näyttelijäkaarti suoriutuu pääasiassa hyvin rooleistaan, Daniel Radcliffen tehdessä hieman ailahtelevaa työtä pääosassa. Heikkouksiensakin kanssa Horns on mainion omaperäinen elokuva, jota voi suositella erilaisten fantasiakertomusten, sekä murhatutkimustarinoiden ja alakuloisten kostokertomusten ystäville. Elokuva on ilmestymisestään asti jäänyt aika pimentoon ja jos sitä ei ole aiemmin nähnyt tai sen katsomisesta on jo kulunut aikaa, kannattaa Horns vilkaista nyt sen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Horns, 2013, Red Granite Pictures, Mandalay Pictures