AMERICAN HORROR STORY - KAUSI 2: PARANTOLA
AMERICAN HORROR STORY: ASYLUM
Luojat: Ryan Murphy ja Brad Falchuk
Pääosissa: Sarah Paulson, Evan Peters, Jessica Lange, Lily Rabe, Lizzie Brocheré, James Cromwell, Zachary Quinto, Joseph Fiennes, Chloë Sevigny, Naomi Grossman, Fredric Lehne, Dylan McDermott, Clea DuVall, Mark Margolis, Franka Potente ja Ian McShane
Genre: kauhu, draama
Jaksomäärä: 13
Jakson kesto: 40 minuuttia - 46 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 16
Ryan Murphyn ja Brad Falchukin luoma kauhusarja American Horror Story nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi Murhatalo alkoi pyöriä televisioissa lokakuussa 2011. Pian julkaisun jälkeen Murphy ja Falchuk ilmoittivat työstävänsä toista kautta, mutta kertoen, ettei kyseessä olisi jatkotarina, vaan täysin uusi kauhukertomus, tehden American Horror Storysta antologiasarjan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2012 ja lopulta American Horror Storyn toinen tuotantokausi nimeltä Asylum, eli suomalaisittain Parantola alkoi pyöriä saman vuoden lokakuussa. Katsojaluvut vain nousivat ja kriitikotkin kehuivat kautta. Itse en ollut aiemmin katsonut American Horror Storya, vaikka se on kiinnostanut minua jo useamman vuoden ajan. Kun huomasin sarjan täyttävän tänä vuonna kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa koko sarjan läpi. Surkeasta avausjaksostaan huolimatta Murhatalo oli ihan katsottava paketti, muttei saanut minua tarpeeksi vakuuttuneeksi, joten aloitin Parantolan katsomisen hieman varautunein mielin.
Vuonna 1964 vaimonsa murhasta syytetty Kit Walker viedään Briarcliff Manorin mielisairaalaan, jota hallitsee tyrannimainen sisar Jude. Journalisti Lana Winters saapuu Briarcliff Manoriin tekemään artikkelia mielisairaalan kauhistuttavista toimintatavoista, mutta joutuukin itse potilaaksi.
American Horror Story: Parantola ei tosiaan jatka Murhatalon juonta, joten tuotantokaudella esitellään täysin uusi hahmogalleria. Osa Murhatalon näyttelijöistä tekee kuitenkin paluun uusissa rooleissa. Murhatalossa Tate Langdonia näytellyt Evan Peters esittää Parantolassa Kit Walkeria, nuortamiestä, jota syytetään vaimonsa (Britne Olford) murhasta. Viimeksi aika pienessä roolissa nähty Sarah Paulson nostetaan kunnolla esille journalisti Lana Wintersinä, joka päättää tutkia mielisairaalan toimia. Naapuri Constancea esittänyt Jessica Lange nähdään mielisairaalaa johtavana sisar Judena, kun taas Murhatalossa pienen roolin tehnyt Lily Rabe esittää auttavaa sisar Marya. Paluun sarjaan tekevät myös Zachary Quinto tohtori Oliver Thredsonina, Dylan McDermott terapiassa käyvänä Johnnyna ja Frances Conroy kuoleman enkelinä Shachathina. Vaikka on veikeä idea hyödyntää vanhoja näyttelijöitä uusissa rooleissa samassa sarjassa, ei Langea lukuun ottamatta yksikään näyttelijöistä vakuuta rooleissaan. Lange oli edelliselläkin kaudella paras näyttelijä ja jatkaa samalla linjalla tässä. Peters ja Paulson ovat sentään kelvollisia osissaan, mutta heidän ongelmiksi koituvat hieman heppoisesti kirjoitetut hahmot.
Jos jotain täytyy kehua American Horror Story: Parantolasta, niin ainakin sen avausjakso on paremmin tehty kuin Murhatalon luokattoman kamala pilottijakso. Siihen ne kehut sitten oikeastaan jäävätkin. Parantola toistaa monia Murhatalon ongelmia ja tuo mukaan myös täysin uusiakin vikoja. Siinä, missä Murhatalo muuttui onneksi hieman laadukkaammaksi edetessään ja kun tarinaan alkoi tulla kunnon tolkkua, Parantola käynnistyy edeltäjäänsä vahvemmin, mutta vähitellen taso laskee ja laskee, kunnes viimeisten jaksojen aikana aloin jo odottamaan, että kausi päättyisi. Kausi ei onneksi ole ihan samanlainen kliseeryöpytys kuin Murhatalo, mutta sen sijaan luvassa on aika pitkästyttävä kolmetoistajaksoinen, jota ei tunnu itseäkään kiinnostavan oma kauhukertomuksensa.
Pelottavaksi tätä amerikkalaista kauhukertomusta on vaikea kuvailla. Murhatalon tavoin Parantola on niin amatöörimäisesti ja nolosti tehty kauhupastissi, että on vaikea kuvitella genren suurkuluttajien innostuvan sarjasta. Pelottavuuden sijaan sarja tuntuu painottuvan enemmän oudon suuntaan, kenties luullen, että mitä kummallisempaa settiä jaksot tarjoavat, sitä ahdistuneempi katsoja olisi näkemästään. Lähinnä koin tuotantokauden tahattoman koomiseksi. Joka jaksosta löytyy suorastaan naurettavia hetkiä ja juttuja, ja hauskuutta vain lisää se, kuinka vakavissaan sarja yrittää itsensä ottaa. Tunnelma on jatkuvasti ylidramaattinen ja teatraalinen, mikä ei yhtään helpota asiaa. Valitettavasti tuotantokautta ei voi katsoa edes niin kökkönä, että se on siksi hauska. Puisevassa meiningissään ja yhä vain tylsemmiksi käyvissä juonikuvioissaan kausi muuttuu tylsäksi hyvin nopeasti.
Yhteenveto: American Horror Storyn toinen tuotantokausi Parantola tarjoaa harmillisen kehnon kauhutarinan, joka enemmän haukotuttaa kuin kauhistuttaa. Kausi lähtee sentään paremmin liikkeelle kuin Murhatalo hirveän pilottinsa kanssa, mutta ei kestä kauaa, kun tämän mielisairaalatarinan taso alkaa laskea. Genren kliseitä ei onneksi viljellä ihan samalla lailla, mutta lopputulos on silti aika surkuhupaisa. Yhteneväinen tarina tunnutaan unohtavan vähän väliä ja uusia juonikuvioita tungetaan sekaan vähän väliä vaikka väkisin. Turhaa täytettä on aivan liikaa ja aika käy pitkäksi useasti. Paria poikkeusta lukuun ottamatta näyttelijät eivät tee kummoista työtä. Niin näyttelemisessä, ohjauksessa, käsikirjoituksessa kuin yliampuvassa teknisessä toteutuksessa korostuu liiallinen dramaattisuus, mikä kuitenkin sotii sarjan kornia ja koomista puolta vastaan. Olen nyt entistä iloisempi, että antologiasarjana American Horror Story ei jatka tarinoitaan yhtä kautta pidempään ja seuraava kausi Coven, eli Noitapiiri tulee kertomaan täysin uuden kauhustoorin. Toivonkin tason nousevan tai muuten tästä sarjaprojektista ei tule kovinkaan mieluisa...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
American Horror Story, Yhdysvallat, 2011-, 20th Century Fox Television, Brad Falchuk Teley-Vision, Ryan Murphy Productions
Uusina näyttelijöinä kaudelle mukaan tuodaan mm. James Cromwell erilaisia kokeiluja mielisairailla tekevänä tohtori Ardenina, Joseph Fiennes arvokkaana monsignore Howardina, Lizzie Brocheré potilas Gracena, Naomi Grossman epämuodostuneena Pepperinä, sekä Adam Levine ja Jenna Dewan Morrisonin pariskuntana, jotka nykyhetkessä tunkeutuvat ränsistyneeseen Briarcliff Manoriin, tutkimaan entistä mielisairaalaa. Cromwell ja Fiennes sopivat passelisti osiinsa hulluna tiedemiehenä ja uskon miehenä. Brocheré taas jättää hieman kylmäksi Gracena.
Jos jotain täytyy kehua American Horror Story: Parantolasta, niin ainakin sen avausjakso on paremmin tehty kuin Murhatalon luokattoman kamala pilottijakso. Siihen ne kehut sitten oikeastaan jäävätkin. Parantola toistaa monia Murhatalon ongelmia ja tuo mukaan myös täysin uusiakin vikoja. Siinä, missä Murhatalo muuttui onneksi hieman laadukkaammaksi edetessään ja kun tarinaan alkoi tulla kunnon tolkkua, Parantola käynnistyy edeltäjäänsä vahvemmin, mutta vähitellen taso laskee ja laskee, kunnes viimeisten jaksojen aikana aloin jo odottamaan, että kausi päättyisi. Kausi ei onneksi ole ihan samanlainen kliseeryöpytys kuin Murhatalo, mutta sen sijaan luvassa on aika pitkästyttävä kolmetoistajaksoinen, jota ei tunnu itseäkään kiinnostavan oma kauhukertomuksensa.
Pelottavaksi tätä amerikkalaista kauhukertomusta on vaikea kuvailla. Murhatalon tavoin Parantola on niin amatöörimäisesti ja nolosti tehty kauhupastissi, että on vaikea kuvitella genren suurkuluttajien innostuvan sarjasta. Pelottavuuden sijaan sarja tuntuu painottuvan enemmän oudon suuntaan, kenties luullen, että mitä kummallisempaa settiä jaksot tarjoavat, sitä ahdistuneempi katsoja olisi näkemästään. Lähinnä koin tuotantokauden tahattoman koomiseksi. Joka jaksosta löytyy suorastaan naurettavia hetkiä ja juttuja, ja hauskuutta vain lisää se, kuinka vakavissaan sarja yrittää itsensä ottaa. Tunnelma on jatkuvasti ylidramaattinen ja teatraalinen, mikä ei yhtään helpota asiaa. Valitettavasti tuotantokautta ei voi katsoa edes niin kökkönä, että se on siksi hauska. Puisevassa meiningissään ja yhä vain tylsemmiksi käyvissä juonikuvioissaan kausi muuttuu tylsäksi hyvin nopeasti.
Tarinankerronnallisesti kausi on Murhataloa pahempi sekamelska liian monien juonikuvioidensa ja kömpelön aikahyppelynsä kanssa. Sentään Murhatalo onnistui pitämään mielenkiintoa yllä useammin ja onnistui lopussa yhdistelemään palaset tarpeeksi toimivaksi paketiksi. Seasta löytyy joitain ihan meneviä ideoita, mutta niiden toteutus on parhaimmillaankin vain keskinkertaista. Mukana on muutamia yksittäisiä kelvollisesti rakennettuja kohtauksia, jotka onnistuivat pitämään kiinnostustani yllä, mutta ne eivät riitä pelastamaan kokonaisuutta. Sitten taas mukana on joitain aivan kammottavan huonoja ideoita, kuten yksi potilas (Franka Potente), joka luulee olevansa toisesta maailmansodasta selvinnyt Anne Frank tai Ian McShanen joulupukkimurhaaja, joka joutuu kiistaan sisar Juden kanssa joulun merkityksestä. Ja näihin käytetään kokonaisia jaksoja. Ylidramaattisen ja haudanvakavan toteutuksen takia tällaisia pöljiä juttuja ei voi katsoa edes kieli-poskessa -meiningillä, sillä on selvää, että tekijät ovat olleet ihan tosissaan Parantolaa tehdessään.
Kaikki ohjauksesta käsikirjoitukseen ja tekniseen toteutukseen tuntuu tälläkin kaudella todella aloittelijamaiselta. Ohjaajat yrittävät rakentaa tunnelmasta karmivaa, mutta saavat aikaan jotain täysin muuta. He myös pistävät näyttelijät vetämään hommansa yli, mikä vain vaikeuttaa yritystä ottaa Parantolaa tosissaan. Käsikirjoittajat taas yrittävät saada katsojalle aikaan tietyn vainoharhaisen tunteen, aivan kuin olisi itse mielisairaalassa, mutta lopputulos on vain sekavaa tekstiä tylsien hahmojen ja kiusallisen huonon dialogin kera. Kuvaustyyli on toistamiseen koomisen kökköä. Vinksahtaneet kuvakulmat, kömpelöt kamera-ajot ja liian lähelle kasvoja viedyt ylidramaattiset otokset pahenevat tökerön leikkauksen kanssa. Ääniefekteillä vain lisätään ylidramaattisuutta ja sekaan valitut tehosteet saivat minut pari kertaa hörähtämään. Sentään lavasteet ovat kieltämättä tyylikkäät. Briarcliff Manor näyttää hienolta. Lisäksi puvustustiimi tekee hyvää työtä ja maskeeraajat saavat niin iljettäviä kuin hienoja asioita aikaiseksi. Tunnusmusiikki ja alkutekstipätkä ovat tälläkin kaudella ainoaa oikeasti karmivaa seurattavaa. Hieman olisin kuitenkin toivonut, että kun tarina on eri, myös musiikki olisi vaihdettu. Toisaalta jos sarjassa on jotain oikeasti hyvää, kenties on parempi, ettei sitä vähää lähdetty pilaamaan.
Kaikki ohjauksesta käsikirjoitukseen ja tekniseen toteutukseen tuntuu tälläkin kaudella todella aloittelijamaiselta. Ohjaajat yrittävät rakentaa tunnelmasta karmivaa, mutta saavat aikaan jotain täysin muuta. He myös pistävät näyttelijät vetämään hommansa yli, mikä vain vaikeuttaa yritystä ottaa Parantolaa tosissaan. Käsikirjoittajat taas yrittävät saada katsojalle aikaan tietyn vainoharhaisen tunteen, aivan kuin olisi itse mielisairaalassa, mutta lopputulos on vain sekavaa tekstiä tylsien hahmojen ja kiusallisen huonon dialogin kera. Kuvaustyyli on toistamiseen koomisen kökköä. Vinksahtaneet kuvakulmat, kömpelöt kamera-ajot ja liian lähelle kasvoja viedyt ylidramaattiset otokset pahenevat tökerön leikkauksen kanssa. Ääniefekteillä vain lisätään ylidramaattisuutta ja sekaan valitut tehosteet saivat minut pari kertaa hörähtämään. Sentään lavasteet ovat kieltämättä tyylikkäät. Briarcliff Manor näyttää hienolta. Lisäksi puvustustiimi tekee hyvää työtä ja maskeeraajat saavat niin iljettäviä kuin hienoja asioita aikaiseksi. Tunnusmusiikki ja alkutekstipätkä ovat tälläkin kaudella ainoaa oikeasti karmivaa seurattavaa. Hieman olisin kuitenkin toivonut, että kun tarina on eri, myös musiikki olisi vaihdettu. Toisaalta jos sarjassa on jotain oikeasti hyvää, kenties on parempi, ettei sitä vähää lähdetty pilaamaan.
Yhteenveto: American Horror Storyn toinen tuotantokausi Parantola tarjoaa harmillisen kehnon kauhutarinan, joka enemmän haukotuttaa kuin kauhistuttaa. Kausi lähtee sentään paremmin liikkeelle kuin Murhatalo hirveän pilottinsa kanssa, mutta ei kestä kauaa, kun tämän mielisairaalatarinan taso alkaa laskea. Genren kliseitä ei onneksi viljellä ihan samalla lailla, mutta lopputulos on silti aika surkuhupaisa. Yhteneväinen tarina tunnutaan unohtavan vähän väliä ja uusia juonikuvioita tungetaan sekaan vähän väliä vaikka väkisin. Turhaa täytettä on aivan liikaa ja aika käy pitkäksi useasti. Paria poikkeusta lukuun ottamatta näyttelijät eivät tee kummoista työtä. Niin näyttelemisessä, ohjauksessa, käsikirjoituksessa kuin yliampuvassa teknisessä toteutuksessa korostuu liiallinen dramaattisuus, mikä kuitenkin sotii sarjan kornia ja koomista puolta vastaan. Olen nyt entistä iloisempi, että antologiasarjana American Horror Story ei jatka tarinoitaan yhtä kautta pidempään ja seuraava kausi Coven, eli Noitapiiri tulee kertomaan täysin uuden kauhustoorin. Toivonkin tason nousevan tai muuten tästä sarjaprojektista ei tule kovinkaan mieluisa...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
American Horror Story, Yhdysvallat, 2011-, 20th Century Fox Television, Brad Falchuk Teley-Vision, Ryan Murphy Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti