TV-sarja: Daybreak, kausi 1 (2019)

DAYBREAK - KAUSI 1

Luojat: Brad Peyton ja Aron Eli Coleite

Pääosissa: Colin Ford, Alyvia Alyn Lind, Austin Crute, Sophie Simnett, Cody Kearsley, Jeanté Godlock, Gregory Kasyan, Krysta Rodriguez, Matthew Broderick, Chester Rushings, Micah McNeil, Alan Trong, Mickey Dolan, Jon Levert ja Chelsea Zhang

Genre: komedia, seikkailu, toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 46 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Daybreak perustuu Brian Ralphin samannimiseen sarjakuvaan, jota hän alkoi tekemään vuonna 2006. Brad Peyton oli lukenut Ralphin sarjakuvia ja alkoi pohtia, voisiko niitä kääntää elokuvan tai televisiosarjan muotoon. Yhdessä Aron Eli Coleiten kanssa Peyton työsti ideaa ja sai lopulta myytyä sen sarjana suoratoistopalvelu Netflixille, joka tilasikin heiltä ensimmäisen tuotantokauden. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2018 ja noin vuotta myöhemmin Daybreak lisättiin Netflixin valikoimaan. Itse en ollut kuullutkaan koko sarjasta, kunnes Gotham-sarjan (2014-2019) neljännen kauden katsomisen jälkeen selasin uutta katseltavaa ja Netflix ehdotti heti ensimmäisenä Daybreakia. Sarja vaikutti veikeältä ja aloinkin heti katsomaan sitä.

High school -nuorukainen Josh Wheeler etsii tyttöystäväänsä Sam Deania maailmassa, jossa aikuiset ovat muuttuneet ihmislihaa syöviksi kalmoiksi ja erilaisiin ryhmiin jakautuneet nuoret hallitsevat omia alueitaan.

Colin Ford näyttelee sarjan päähenkilöä, Josh Wheeleriä, joka on selvinnyt maailmanlopun jälkeisestä maailmasta älykkyydensä, sekä tiukkojen sääntöjensä ansiosta. Ensimmäisen jakson aikana hänestä voikin helposti tulla mieleen Zombielandin (2009) Columbus-hahmo (Jesse Eisenberg). Joshista kuitenkin puuttuu Columbuksen pidettävyys ja itse asiassa pidettävyys noin muutenkin. Hahmo on hieman teennäinen ja tylsä, eikä Ford ole kovin kaksinen roolissaan. Itse huomasin, että menetin mielenkiintoni Joshin etsintäretkeen jo parin ensimmäisen jakson aikana ja lopulta minua lähinnä ärsytti, kuinka hän jankutti ihanan mahtavasta Sam Deanistaan (Sophie Simnett).

Mielestäni huomattavasti mielenkiintoisempia tapauksia ovatkin sarjan sivuhenkilöt. Alyvia Alyn Lind esittää 10-vuotiasta Angelicaa, joka vaikuttaa tavalliselta tytöltä, mutta joka paljastuukin hieman psykoottiseksi. Austin Crute taas näyttelee Wesley Fistsiä, joka on ruvennut pasifisti-samuraiksi maailmanlopun seurauksena. Krysta Rodriguez pääsee hulluttelemaan sekopäisen, kalmaksi muuttuneen ex-biologiaopettaja Crumblen osassa. Tämä kolmikko yrittää pitää tunnelmaa yllä, kun Ford ei siihen pysty Joshina.
     Muita hahmoja sarjassa ovat mm. Mad Max -leffojen (1979-2015) henkistä joukkoa johtava Turbo (Cody Kearsley) ja tämän apuri Mona Lisa (Jeanté Godlock), todella ärsyttävä Eli-poika (Gregory Kasyan), Joshin koulun rehtori Burr (Matthew Broderick), sekä epätoivoisesti Turbon suosioon pyrkivä golf-tiimi Terry (Chester Rushing), Jerry (Micah McNeil), Larry (Alan Trong), Barry (Jon Levert) ja Gary (Mickey Dolan). En ole pitkään aikaan nähnyt Broderickia missään, joten oli ilo huomata, että hän on tässä mukana.

Valtavaksi harmikseni Daybreak ei ollut lähelläkään sitä mainiota kauhukomediasarjaa, minkälaisen kuvan sarjan mainos antoi. Parhaimmassa tapauksessa zombeihin liittyvä kauhukomedia voi olla aivan fantastinen, minkä aiemmin mainittu Zombieland ja lisäksi Shaun of the Dead (2004) osoittavat, mutta valitettavasti kauhukomedia on hyvin vaikea genre. Kauhu ja komedia ovat subjektiivisia siitä, mikä saa ihmisen pelkäämään ja mikä nauramaan, minkä lisäksi genret ovat ääripäät toisistaan. Niiden yhdistäminen on hankala prosessi, eikä Daybreak onnistu siinä lainkaan. Sarja ei erityisemmin edes panosta kauhupuoleensa, vaan se on lähinnä komediallinen. Ei siinä toisaalta vielä mitään, mutta kun ei tämä ole hauska. Mukaan mahtuu muutamia hassuja ideoita, kuten se, että Turbon jengiin haluavat golf-tiimiläiset ovat muokanneet golf-kärrynsä Mad Max -tyyliseksi, mutta suurimmaksi osaksi komediapuoli kompastelee ja kaatuu suoraan naamalleen. Huumori on väärällä tavalla myötähäpeällistä ja se tekee sarjan seuraamisesta välillä erittäin kiusallista. Alkupäässä itseäni viihdyttivät ihan toimivat viittaukset eri leffoihin ja sarjoihin, mutta onhan se surullista, jos sarjalla ei olekaan muuta tarjottavana.

Isoin ongelmani Daybreakin kanssa on kuitenkin se, että se on aikamoinen sekasotku tyyliltään. Aivan kuin käsikirjoittajatiimi olisi kirjoittanut lapuille kaikenlaisia ideoita ylös, laput olisi pistetty tehosekoittimeen ja lopputulos on toteutettu, miettimättä sen kummemmin, toimiiko outo sekasikiö vai ei. Suklaa, paahtoleipä, makaroni, banaani ja pinaattikeitto ovat yksinään hyviä, vai mitä? En kuitenkaan usko, että niiden yhdistelmä maistuisi mitenkään hyvältä. Daybreakin tyyli poukkoilee minne sattuu joka jakson ajan. Joskus Josh rikkoo neljättä seinää kuin Deadpool, yhdessä jaksossa taas osa kohtauksista on kuin studioyleisön edessä esitetystä komediashow'sta, missä on naurutkin mukana. Välillä kikkaillaan teksteillä eri tavoin, välillä visuaalisuuksilla ja välillä äänillä. Tyyliratkaisut on yhdistetty kömpelösti ja ajatuksella "tehtiin, koska voitiin". Sarjan seuraaminen muuttuu tämän vuoksi uuvuttavaksi.

Suuri ongelma on tietty myös se, ettei päähenkilön tarina kiinnosta. Kun Joshin matkasta ei välitä, sarjan tyyli on mitä sattuu, eivätkä vitsit naurata - minkä lisäksi sarjassa on aivan liian vähän ihmislihalla herkuttelevia kalmoja ja aivan liian paljon kökköä teinidraamaa - on Daybreak harmillisen heikko paketti. Ensimmäisen puoliskon ajan pohdin, että ehkä tämä vielä lähtee käyntiin ja toisen puoliskon ajan ajattelin, että kenties loppuhuipennus tarjoaisi jotain hyvää. Mutta ei. Sentään sarjassa on erinomaista kritiikkiä rokotusten vastustajia kohtaan. Eipä sillä kuitenkaan pitkälle pötkitä.

Sarjan eri ohjaajat ja käsikirjoittajat eivät siis tee kovin hyvää työtä, yrittäessään pitää joka puolelta ylitsepursuavaa pakettia kasassa. Teksti ja tunnelma hyppivät villeinä, eikä sarja tunnu selvältä visiolta. Sentään Daybreak on kelvollisesti kuvattu ja leikkauksesta löytyy ihan toimivaa kikkailua, vaikka sekin menee joskus kömpelön sekavaksi. Digiefektit eivät ole kummoiset, mutta lavasteilla, asuilla ja maskeerauksilla on onnistuttu luomaan vaikuttava maailmanlopun jälkeinen kaupunki. Äänimaailmakin on sujuvasti rakennettu, vaikka jotkut ääniefektit ovatkin urpoja ratkaisuja. Säveltäjä Andrew Lockington tekee ihan hyvää työtä musiikkien kanssa, mutta eivätpä tällaiset yksittäiset hyvät puolet pelasta kokonaisuutta.

Yhteenveto: Daybreakin ensimmäinen tuotantokausi on valitettavan heikko paketti, mikä ei ole läheskään niin hauska tai nokkela kuin se kuvittelee olevansa. Mukana on joitain ihan veikeitä juttuja, mutta pääasiassa huumori on myötähäpeällistä tai muuten vain huonoa. Tyylillisesti sarja on vain valtava sekasotku, genreblenderi, mihin on tungettu ihan liikaa kaikkea, ajattelematta yhtään, toimiiko yhdistelmä. Tyylin muuttuminen tekee sarjasta uuvuttavan. Lisäksi sarja on aika pitkäveteinen, sillä tarina ei ole kiinnostava. Colin Ford ei ole kovin hyvä pääroolissa Josh Wheelerinä, eikä hahmon seikkailu nappaa mukaansa. Ihmislihalla nautiskelevia kalmojakaan ei ole tarpeeksi, vaan sarja keskittyy liikaa kömpelöön teinidraamaan. Angelica, Wesley Fists ja neiti Crumble ovat kelpo hahmot ja on kiva nähdä Matthew Broderickia pitkästä aikaa. Sarjasta löytyy osuvaa piikittelyä rokotuksia vastustaville. Eipä tällaisilla jutuilla kuitenkaan pitkälle päästä ja Daybreak on pelkkä haave siitä, mitä se voisi olla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.11.2019

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Daybreak, Yhdysvallat, 2019-, ASAP Entertainment