RIVERDALE - KAUSI 4
Luoja: Roberto Aguirre-Sacasa
Pääosissa: KJ Apa, Lili Reinhart, Cole Sprouse, Camila Mendes, Madelaine Petsch, Vanessa Morgan, Sean Depner, Sarah Desjardins, Malcolm Stewart, Casey Cott, Skeet Ulrich, Mark Consuelos, Mädchen Amick, Wyatt Nash, Marisol Nichols, Kerr Smith, Charles Melton, Barbara Wallace, Mishel Prada, Ashleigh Murray, Sam Witwer ja Chad Michael Murray
Genre: draama, jännitys
Jaksomäärä: 19
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 13 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 13
Archie Comicsin sarjakuviin perustuva The CW Networkin televisiosarja Riverdale nousi nopeasti valtavaan suosioon ensimmäisen tuotantokautensa myötä. Toinen kausi alkoi pian ensimmäisen kauden päätyttyä ja vain kasvatti suosiota, joten sarjaa jatkettiin vielä lisää. Kolmas kausi piti katsojaluvut korkealla, joten neljännen tuotantokauden teko lähti pian käyntiin. Tekijät eivät kuitenkaan saaneet kuvattua kaikkia suunniteltuja jaksoja, sillä kuvausten loppusuoralla yksi työryhmästä sai koronavirustartunnan ja tuotanto jouduttiin keskeyttämään. Niinpä Riverdalen neloskausi julkaistiin muutamaa jaksoa vajaana alkuperäisestä suunnitelmasta. Itse tutustuin sarjaan vasta tämän vuoden elokuussa, valmistautuakseni tulevaan viidenteen kauteen. En pitänyt Riverdalen ensimmäisestä kaudesta lähes yhtään, mutta päätin silti viedä urakan päätökseensä. Toinen ja kolmas kausi osoittautuivat vieläkin huonommiksi, joten aloitin todella vastahakoisin tuntein sarjan neljännen kauden.
Archie saa kuulla isänsä menehtyneen auto-onnettomuudessa ja ryhtyy öiseksi naamiokostajaksi. Betty yrittää päihittää Farmin, Jugheadin päästessä Stonewallin hienostokouluun. Veronica pyörittää yöklubibisnestään, kun taas Cheryl saa selville paljastuksen veljestään.
Tutut Riverdalen hahmot palaavat jälleen ärsyttämään minua ja vieläkin turhauttavampina kuin ennen. Pakkomielteisesti paitaansa pois repivä Archie (surkea KJ Apa) etsii jälleen uutta harrastusta, sillä musiikkihommat ja nyrkkeily eivät kai tuottaneetkaan tulosta, eivätkä jenkkifutis tai kuntosalin omistaminenkaan riitä. Niinpä hän päättää ryhtyä Riverdalen öiseksi naamiosankariksi, hakaten pikkurikollisia syrjäkujilla. Betty (siedettävä Lili Reinhart) yrittää saada salaperäisen Farmin tuhottua yhdessä puskista ilmestyneen FBI-veljensä (Wyatt Nash) kanssa, samalla kun hän pelkää omia "sarjamurhaajageenejään". Näsäviisas Jughead (ihan kelvollinen Cole Sprouse) pääsee hienostokouluun, missä hän saa uuden mysteerin selvitettäväkseen. Daddy issues -Veronica (hyvin laulava, mutta puisesti näyttelevä Camila Mendes) pyörittää omaa yöklubiaan... alaikäisenä... ja narsisti-Cheryl (rasittava Madelaine Petsch) joutuu kärvistelemään ensin mitä typerimmän juonikuvion kanssa ja sitten totaalisessa tylsyydessä. Vielä tylsempi on Cherylin tyttöystävä Toni (Vanessa Morgan), jonka ainoa rooli on olla Cherylin tyttöystävä. Kevin (Casey Cott) muuttuu harmillisesti sellaiseksi stereotyyppiseksi homohahmoksi, jollainen hän oli sarjan avauskaudella, mutta sentään aiemmin tympivästä Reggiestä (Charles Melton) saadaan kehiteltyä... noh, en tiedä, onko "pidettävä" oikea sana. Ehkä pikemminkin "siedettävä".
Aikuishahmotkin tekevät paluun, lukuunottamatta Archien isää Frediä, jonka näyttelijä Luke Perry valitettavasti menehtyi muutamaa kuukautta ennen kuvauksia. Perry oli sarjan paras näyttelijä ja on harmi, että hän on poissa. On hienoa, että hahmoa ei roolitettu uudelleen, vaan myös hahmo kohtaa loppunsa heti kauden avausjaksossa. Avausjaksosta löytyykin sarjan aidoimpia tunteita, sillä näyttelijät surevat oikeasti edesmennyttä Perryä.
Vaikka tekijät ovatkin onnistuneet kelvollisesti yhden näyttelijän muistelemisessa kauden avausjaksossa, en millään voi antaa tälle tuotantokaudelle kehuja siitä, että yksi näyttelijöistä menehtyi ja se on päätetty kirjoittaa mukaan myös tarinaan. Avausjakso tuntuukin irralliselta muistelulta ja kauden tarina käynnistyy oikeasti vasta kakkosjaksossa. Tai siis, mikä tarina? Vaikka edelliset kaudet ovatkin olleet aikamoisia juonikuvioiden sekasotkuja, sentään jokaisesta on löytynyt selkeä juttu, mikä on vaikuttanut koko kaupunkiin. Ensimmäinen kausi kertoi Cherylin veljen murhan mysteeristä, toinen kausi sarjamurhaaja Black Hoodista ja kolmas kausi oudosta kultista ja sen Gargoilikuningas-johtajasta. Tällä neljännellä kaudella jokaisella hahmolla on jokin oma juttunsa ja kun ne saadaan päätökseen, he lähinnä odottavat, että muutkin ovat hoitaneet hommansa. Kolmas kausi loppui kohtaukseen tulevaisuudesta, jossa Jughead on kuollut ja Betty, Archie ja Veronica yrittävät peitellä sitä ja tämän kauden tarina on kai lähinnä sitä, että näytetään, kuinka päädytään siihen pisteeseen.
Koko Jugheadin kuolema tuntuu kuitenkin pelkältä epätoivoiselta koukulta, jotta katsoja kärvistelisi läpi taas yhden kauden. Kyseessä on monen fanin suosikkihahmo, joten tottakai tuotantokautta on pakko seurata siihen asti, että käy selville, onko pikku Juggie pikku piponsa kanssa sittenkin kunnossa. Sen paljastumista katsojan täytyy kuitenkin odottaa lähes koko kauden ajan... siis jos ei jo kolmoskauden lopussa tiennyt, että ei tekijöillä oikeasti ole pokkaa tappaa Jugheadia. Koko homma on täysin ilmiselvä huijaus, mutta tuttuun Riverdale-tapaan, sarja uskoo olevansa kovinkin nokkela.
Paljastumista odotellessa katsojan täytyykin seurata toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä, tylsempiä ja typerämpiä juonikuvioita. Tyhjänpäiväistä: Cherylin kohtaamat uudet paljastukset Blossomin suvusta, mikä ei johda mihinkään. Tylsää: Veronican yöklubibisnekset. Typerää: Kevin päätyy mukaan kutituspornoon. Kaikkiin näihin kohtiin kuuluu Jugheadin uuden koulun sekava juonikuvio siitä, kuka saa kirjoitettua uuden kirjan suositusta mysteerikirjasarjasta. Osan ajasta kausi yrittää käyttää viedäkseen juonikuvioita päätökseen viime kaudelta. Koko farmikuvio huipentuu hulvattoman pöljällä tavalla. Yhdestä jaksosta taas käytetään puolet lisäosasarja Katy Keenen (2020) esittelyyn. Siinä, missä kolmoskausi tuntui liian monien ideoiden summalta, tämä neljäs kausi vaikuttaa vahvasti siltä, että käsikirjoittajat kokevat isoja vaikeuksia keksiä enää uutta sisältöä. Erityisesti tämän huomaa siitä, kuinka kausi alkaa kierrättämään samoja juonenkäänteitä aiemmilta kausilta. Kuinka hemmetin monella hahmolla voi olla yllätyssisko, -veli tai muu sukulainen, josta he eivät aiemmin tienneet? Tätä samaa käännettä kierrätetään kerta toisensa perään kauden aikana.
Olen aiempien kausien arvosteluissani todennut, että Riverdalea käsikirjoitetaan sillä ajatusmallilla, että katsoja täytyy jatkuvasti yllättää jollain uudella ja pakkaa pitää sekoittaa ihan kaiken aikaa, jotta katsojat pysyvät kiinnostuneina. Tekijöiden suurin kammo taitaakin olla, että sarja muuttuisi tylsäksi. Ja sitä tämä neloskausi todella on. Tylsä. Ihan hiton pitkäveteinen. Kun olin saanut naureskeltua tarpeeksi Archien supersankariduunille, Kevinin kutituspornobisneksille ja Cherylin juonikuviolle, koin todella vaikeaksi saada katsottua jaksoja yhdeltä istumalta loppuun asti. Tekijät kenties itsekin hoksasivat, että kolmoskausi ampui pahasti yli, joten neloskaudesta on tehty hieman maanläheisempi. Toisaalta kiva päätös, mutta kaiken sarjassa aiemman tapahtuneen jälkeen neljännen kauden juonikuviot ovat vain laimeita. Lukuunottamatta surkuhupaisan kamalaa musikaalijaksoa neloskauden katselu ei ole sitä samaa myötähäpeässä kieriskelyä kuin viime kaudet, vaan lähinnä vain tylsistynyttä pyörimistä, odottaen, että päästään vihdoin johonkin.
Siinä samalla, kun pyöriskelin tylsistyneenä, ajatukseni alkoivat harhailla kaikenlaisiin epäloogisuuksiin, mitä sarja onkaan pitänyt sisällään. Veronican isä Hiram Lodge (Mark Consuelos) on mitä naurettavimmin kirjoitettu pahishahmo ja neloskaudella tämä viedään huippuunsa. Luulin, että oli jo homman huippu, että Hiram on passitettu vankilaan, minkä hän itse omistaa. Sen pitäisi soittaa kenen tahansa järjellisen ihmisen hälytyskelloja, mutta nämä hahmot asuvat Riverdalessa - mitä heiltä voisikaan odottaa? Ehei, käsikirjoittajilla on suunnitelmansa Hiramin varalle ja kuten sarjalta voi odottaa, ei niissä ole mitään logiikkaa. Toisaalta, kaupungin uusi sheriffi, Jugheadin isä F. P. Jones (Skeet Ulrich) on tunnettu jengiläinen ja väkivaltainen rikollinen, joka on ottanut alaikäisiä apulaissheriffikseen, että eipä minkään pitäisi enää yllättää. Alaikäisiä otetaan näköjään mukaan myös FBI:hin. Tämä kaupunki on pohjia myöten mätä. Lisäksi mitä tämä sarjan aikakausisekoilu on? Aiemmilla kausilla oli ihan hauska idea, että sarjassa yhdistellään vanhaa aikaa ja nykypäivää. Tässä homma viedään aivan liian pitkälle. Välillä hahmoilla on lankapuhelimet, toisinaan iPhonet. Joskus hahmot katsovat VHS-videoita kuvaputkitelevisioista, toisinaan digitaalikuvaa älytelkkareista ja läppäreiltä. Muutaman kerran hahmot mainitsevat vuoden 2024, joten tapahtuuko Riverdale tulevaisuudessa? Tapahtuuko kolmen vuoden päästä aikavääristymä, jolloin teknologiamme vaihtelee vuosikymmeniä?
Kun lopulta vihdoin ja viimein päästään itse asiaan, eli Jugheadin "kuolemaan" (mikä on muuten hoidettu naurettavan idioottimaisesti, eikä siinä ole mitään järkeä, jos sitä pysähtyy miettimään edes lyhyeksi hetkeksi), ajattelin katsovani tuotantokauden loppuhuipennusta. Mutta sitten kauden uusi ongelma kohottaa päätään. Tämä edes jonkinsortin tarinantapainen ei ole tarpeeksi täyttämään tuotantokauden 22 jakson pituutta. Niinpä viime metreillä kausi tuntuu aloittavan uuden tarinan (tai no, sitä on "pohjustettu" parilla kohtauksella kauden aikana, mutta niin kömpelösti, että itse kukin luultavasti ehtii unohtaa kyseiset kohtaukset) ja samalla tuntuu siltä kuin katsoja olisi siirtynyt seuraavalle kaudelle. Mutta ei. Tämä on vain useamman jakson pohjustus seuraavaa tuotantokautta varten ja kausi jää jälleen täysin kesken. Okei, tekijöille annettakoon armoa tässä sen takia, että kaudelta tosiaan puuttuu kolme jaksoa koronaviruksen takia. Tämä keskeneräisyys vain toimii kirsikkana epäonnistumisen kakun päällä. Olen kutsunut aiempia kausia rimanalituksiksi, mutta mistä maanraosta pitäisi puhua Riverdalen neloskauden kohdalla, sillä tämä on vielä aiempiakin kausia surkeampi paketti?
Tekninen toteutus on sentään tarpeeksi onnistunutta, vaikkei tekijöillä olekaan enää selvää ideaa siitä, kuinka paljon lavastukseen otetaan eri aikakausilta ja lopputulos on aikamoinen sekasikiö. Kuvaus on sujuvaa, maskeeraukset oivallisia ja äänimaailma tiettyä huvittavaa shokkikilahdusta lukuunottamatta menevä. Lopputekstimusiikki ei enää jaksa hämmentää tekopirteän pianonpimputtelunsa kanssa. Jossain muussa sarjassa se voisi olla jopa toimiva tunnusmelodia. Riverdaleen se ei mielestäni sovi.
Yhteenveto: Riverdalen neljäs tuotantokausi on naurettavan kamala ja kamalan pitkäveteinen pökäle, joka onnistuu päihittämään edellisetkin kaudet surkeudessaan. Kolmas tuotantokausi oli ahdettu niin täyteen kaikkea, että siinä olisi ollut materiaalia kahdelle kaudelle. Tekijöiden olisikin kannattanut jakaa sisältö, sillä nyt tekijät vaikuttaisivat kokevan äärimmäisen suuria vaikeuksia keksiä mitään sisältöä. Jopa juonenkäänteet ovat laiskasti täysin samoja aiemmilta kausilta ja tässä kohtaa varmaan jokainen hahmo on kohdannut salaisen sukulaisen, josta ei ollut ennen kuullutkaan. Yhtenäistä tarinaa on vaikea löytää ja hahmot vain hoitavat omia juttujaan ja sitten odottavat loppukauden, että muutkin ovat valmiita juonikuvioidensa kanssa. Juonikuviot ovat toinen toistaan naurettavampia, typerämpiä ja tylsempiä, oli kyse sitten kutituspornosta, supersankarina leikkimisestä tai kirjasarjan jatkamisesta. Koko homma on lopulta vain täytettä siihen asti, että päästään viime kauden lopussa pohjustettuun, surkuhupaisasti ja täysin älyvapaasti hoidettuun Jugheadin kuolemaan. Erityisen huvittavaa on, ettei tämäkään vielä riitä täyttämään neloskauden ylipitkää kestoa ja tekijät yrittävät vielä väkisin keksiä viimeisiin jaksoihin sisältöä. Koronaviruksen takia kausi jäi kuitenkin kesken, joten viimeiset jaksot tuntuvat vain tönköltä pohjustukselta seuraavalle kaudelle. Riverdalen viidennen kauden on tarkoitus tehdä aikamoinen aikahyppy tulevaisuuteen, joten saa nähdä, kuinka se ratkoo tässä auki jäävän juonen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti