TRUE DETECTIVE - KAUSI 1
Luoja: Nic Pizzolatto
Pääosissa: Matthew McConaughey, Woody Harrelson, Michelle Monaghan, Michael Potts, Tory Kittles, Kevin Dunn, Alexandra Daddario, Michael Harney, Elisabeth Reaser, J. D. Evermore, Madison Wolfe, Meghan Wolfe, Erin Moriarty, Brighton Sharbino, Don Yesso, Jay O. Sanders, Shea Whigham, Charles Halford, Joseph Sikora, Paul Ben-Victor, Glenn Flesher ja Ann Dowd
Genre: rikos, draama
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 51 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 16
True Detective on Nic Pizzolatton luoma rikostutkimussarja. Kirjallisuuden professorina työskennellyt Pizzolatto aloitti tarinan suunnittelun kirjan muodossa, mutta tuli pian siihen tulokseen, että kertomus istuisi parhaiten televisiosarjaksi. Hän sai myytyä ideansa HBO:lle ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2013. True Detective alkoi pyöriä HBO:lla vuotta myöhemmin, tammikuussa 2014 ja se nousi nopeasti suureen suosioon. Katsojaluvut olivat HBO:n parhaita vuosiin ja kriitikot ylistivät sarjaa maasta taivaisiin. Sarjan avauskausi sai kaksitoista Emmy-ehdokkuutta (mm. paras draamasarja, miespääosa, käsikirjoitus, lavastus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan ohjauksen, roolituksen, kuvauksen, maskeerauksen ja intron palkinnot, sekä neljä Golden Globe -ehdokkuutta (paras minisarja, kaksinkertainen paras miespääosa ja paras naissivuosa). Itse olin jo pitkään pohtinut True Detectiven katsomista ja olen jopa omistanut sarjan kaksi ensimmäistä kautta Blu-raylla pidemmän aikaa. Nyt kun sarja on saamassa kauan odotetun neljännen tuotantokautensa, Night Countryn, päätin vihdoin ryhtyä katsomaan sarjaa. Katsoinkin True Detectiven avauskauden läpi muutamassa päivässä.
Etsiväkaksikkoa Martin Hartia ja Rustin Cohlea haastatellaan murhatapauksesta, jota he tutkivat seitsemäntoista vuotta aiemmin ja jonka he uskoivat selvittäneen. Kun vaikuttaa siltä, että todellinen murhaaja on edelleen vapaalla jalalla, kaksikko päättää viedä hommansa loppuun.
Woody Harrelson ja Matthew McConaughey näyttelevät etsiviä Martin Hartia ja Rustin Cohlea, Martyä ja Rustia, jotka päätyivät 1990-luvun puolen välin paikkeilla työpariksi tutkimaan okkultistiselta vaikuttavaa prostituoidun murhaa. Tavanomaiseen kyttäkaksikkotapaan Marty ja Rust ovat erittäin erilaiset tyypit toisistaan, jotka eivät oikein tule toimeen erilaisten maailmankatsomustensa vuoksi. Vastaavia hahmoja on nähty vuosikymmenten varrella useaan otteeseen, mutta silti tämä duo onnistuu välttämään kliseisyyden. Marty ja Rust ovat vaikuttavan monisävyisesti kirjoitetut ja kummankin pinnan alta löytyy jatkuvasti jotain uutta kaivettavaa. Päällisin puolin Marty on mukava ja rehti perheenisä, joka tuo leivän kotiin ja käy sunnuntaisin kirkossa. Rust taas on piinkova pessimisti, joka pitkien automatkojen aikana päätyy pitämään monologeja pohdinnoistaan vaikkapa ihmiselämän merkityksestä ja merkityksettömyydestä. Hahmojen kehityskaaret ovat erinomaisesti työstetyt ja kumpikin tuntuu kauden lopussa hienosti täysin erilaiselta kuin millaisena heidät avausjaksossa esitellään. Näyttelijät ovat aivan täydelliset valinnat rooleihinsa. Harrelson on karismaattinen Martynä, mutta McConaughey varastaa show'n synkän eksentrisenä Rustina. Näyttelijöiden kemiat osuvat fantastisesti yhteen ja tuotantokautta jää tuijottamaan kuin vangittuna jo näiden kahden upean työn ansiosta.
Sarjan avauskaudella nähdään myös muun muassa Michelle Monaghan Martyn vaimona Maggiena, sekä Wolfen todelliset siskokset Madison ja Meghan pariskunnan lapsina Audreyna ja Maciena, Kevin Dunn etsiväduon pomona Quesadana, Alexandra Daddario oikeussalin kirjurina Lisana, sekä Michael Potts ja Tory Kittles etsiväkaksikko Gilboughina ja Papaniana, jotka vuonna 2012 haastattelevat Martyä ja Rustia heidän tutkimuksestaan 1990-luvun toisella puoliskolla. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa vakuuttavasti - eritoten Monaghan Martyn vaimona, kun pariskunnan ongelmat nostelevat päätään.
Eipä ole True Detectiven ensimmäistä tuotantokautta turhaan kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen parhaista rikostutkimustarinoista. Heti ensiminuutit nappaavat mukaansa ja tuotantokausi vain tiukentaa otettaan, mitä pidemmälle se etenee ja kun Martyn ja Rustin tutkima tapaus alkaa vähitellen avautua, mikä johtaa myös siihen, että näistä hahmoista saa enemmän irti. Kahdella aikajanalla kulkeva kertomus on ihailtavasti rakennettu ja 1990-luvun tutkimukset ja vuoden 2012 haastattelut tukevat täydellisesti toisiaan. Parasta on, kuinka toisinaan hahmot puhuvat haastatteluissa yhtä ja takaumissa katsojille näytetään toista. Joku valehtelee ja tapaus muuttuu entistä kiinnostavammaksi. Mitä tässä oikein salaillaan? Pääkaksikko on tosiaan esimerkillisen hyvin kirjoitettu ja on koukuttavaa seurata, kun heidän moraalinsa huojuu ja toimintatavat lipsahtelevat laittomuuksien puolelle, kun he yrittävät yhä vain pakkomielteisemmin saada hommaa ratkottua.
Tuotantokauden tunnelma on myös erinomaisesti rakennettu. Jo avausjaksossa esitellään tiettyä synkkyyttä ja ahdistavuutta, mitä vain kasvatellaan kauden edetessä. Kuvottavat murhat ovat jo omiaan aiheuttamaan epämiellyttävää tunnetta, eikä tuotantokausi päästäkään katsojaansa helpolla. Ilmapiiri muuttuu kaiken aikaa tummasävyisemmäksi ja epätoivoisemmaksi. Ahdistavuus kietoutuu jakso jaksolta tiukemmin katsojan ympärille. Finaalijakso on jo suorastaan piinaavan tiivistunnelmainen. Yhä vain karmaisevammaksi muuttuvan tutkinnan ohessa syvennytään tehokkaasti hahmojen siviilielämien vaikeuksiin. Erityisesti Martyn suhdeongelmat ovat mielenkiintoista seurattavaa, eikä kestä kauaa, kun jo käy selväksi, ettei tämä kristitty olekaan mikään puhdassydäminen ja synnitön tapaus.
True Detective erottuu vahvasti edukseen rikostutkimussarjojen keskeltä. Vaikka kaiken maailman CSI:t (2000-2015) ja Criminal Mindsit (2005-) ovatkin oikein mukiinmeneviä, niistä tuskin löytyy samoja moniulotteisia sävyjä edes kahdeksassa kaudessa, mitä True Detectiven avauskausi tarjoaa vain kahdeksassa jaksossa. On välillä jopa traagista katsoa, kuinka iso vaikutus tällä työllä ja tällä tapauksella on Martyyn ja Rustiin, jotka ovat haastatteluissa melkein eri ihmiset kuin 1990-luvun puolessavälissä, tapausta alun perin tutkiessaan. Hahmojen kertomukset viedään niin hienosti loppuunsa, että olen jopa iloinen, että True Detective päätettiin tehdä antologiasarjaksi ja jatkokausilla keskitytäänkin uusiin hahmoihin ja uusiin tapauksiin. Erityisenä erottavana tekijänä toimivat sarjan monipuoliset teemat, joita on analysoitu viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana moneen otteeseen. Internetistä löytyykin varmasti paljon parempia pohdintoja sarjan uskonnollisista metaforista ja allegorioista. Itse lumouduin sarjan filosofisuudesta. Jollekin toiselle Rustin puheet elämän ja uskonnon merkityksistä ja merkityksettömyyksistä voivat näyttäytyä vain tekotaiteellisena moskana, mutta itseeni tämä eksistentiaalinen kriisi iski lujaa.
Sarjan luonut ja samalla koko avauskauden käsikirjoittajana toimiva Nic Pizzolatto suoriutuu työstään erittäin vaikuttavasti. Hän pyörittelee kertomusta ja sen hahmoja esimerkillisen hyvin, eikä jätä mitään puolitiehen. Pizzolatton väkevän tekstin pohjalta koko avauskauden ohjannut Cary Joji Fukunaga rakentaa tunnelmaa todella säväyttävästi ja saa näyttelijöistä kaiken irti. Myös teknisiltä ansioiltaan True Detectiven avauskausi on erinomainen. Se on nykyajalle poikkeuksellisesti kuvattu filmille, mikä jo itsessään luo sarjaan tyylikkään ulkonäön. Kameratyöskentely on näyttävää ja etenkin kauden puolen välin paikkeilla nähdään huikea usean minuutin pitkä otos, joka seuraa hahmoja aikamoisessa pinteessä. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraajat tekevät loistotyötä Harrelsonin ja McConaugheyn kanssa. Äänimaailma on iskevä ja T Bone Burnettin säveltämät musiikit säestävät menoa oivallisesti. Tunnuskappaleena toimiva The Handsome Familyn Far from Any Road on tehokkaan tunnelmallinen, onnistuneesti imaisten katsojan joka jakson alussa takaisin synkeälle matkalleen.
Yhteenveto: True Detectiven ensimmäinen tuotantokausi kertoo erinomaisesti rakennetun rikostarinan, joka vangitsee koukkuunsa yhä vain tiukemmin, mitä pidemmälle kertomus etenee. Pian katsojallekin muodostuu pakkomielle tapauksen selvittämiseen. Kaksi eri aikajanaa tukevat täydellisesti toisiaan ja on veikeää, kuinka toisinaan katsojalle näytetään ihan muuta kuin miten päähenkilöt tapahtumien kulun selittävät. Tapauksen ohessa hahmoja tutkiskellaan ja syvennetään esimerkillisen vakuuttavasti. Tunnelma on väkevästi rakennettu ja ahdistava ilmapiiri ympäröi katsojan jo ensiminuuteilla. Tietystä epämiellyttävyydestään huolimatta kausi on pakko saada katsottua loppuun asti. Finaalista onkin saatu aikaan piinaava ja oikeastaan vasta siinä kohtaa, kun viimeisen jakson lopputekstit alkavat rullata, katsoja voi taas hengittää. Cary Joji Fukunagan fantastinen ohjaus tukee täydellisesti Nic Pizzolatton tarkkaa käsikirjoitusta uskonnollisten metaforien ja filosofisten pohdiskelujen kera. Tekninenkin puoli on hienosti työstetty ja tunnuskappale Far from Any Road soi vielä pitkään päässä. Kirsikkana kakun päällä toimivat Woody Harrelson ja Matthew McConaughey, jotka ovat aivan mielettömän hyvässä vireessä etsiväkaksikko Martynä ja Rustina. Kaikin puolin True Detectiven ensimmäinen tuotantokausi on liki mestarillinen paketti, joka nousi kirjoissani kertaheitolla rikostutkimussarjojen kärkikastiin, ehkä jopa ihan huipulle asti. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sarjan seuraavat, omat rikostarinansa kertovat tuotantokaudet tarjoavat...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.1.2023
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
True Detective, 2014-, Yhdysvallat, Anonymous Content, HBO Entertainment, Passenger
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti