Arvostelu: Maailmojen sota (War of the Worlds - 2005)

MAAILMOJEN SOTA

WAR OF THE WORLDS

Ohjaus: Steven Spielberg

Pääosissa: Tom Cruise, Dakota Fanning, Justin Chatwin, Miranda Otto, Tim Robbins, David Alan Basche, Rick Gonzalez, Yul Vázquez, Lisa Ann Walter, Lenny Venito, Ann Robinson, Gene Barry ja Morgan Freeman

Genre: scifi, jännitys

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

War of the Worlds, eli suomalaisittain Maailmojen sota perustuu H.G. Wellsin kirjaan Maailmojen sota (The War of the Worlds) vuodelta 1898. Vuosien varrella kirjan pohjalta on tehty useita adaptaatioita, joista yksi tunnetuimmista oli Orson Wellesin työstämä radiokuunnelma, joka sai kuuntelijat paniikin valtaan, heidän luullessa avaruusolentojen oikeasti hyökkäävän Maahan. Tehtyään Minority Reportin (2002), ohjaaja Steven Spielberg ja näyttelijä Tom Cruise etsivät kuumeisesti uutta yhteistyöprojektia. Cruise esitteli Spielbergille ideoitaan, joista yksi oli elokuva Wellsin kirjan pohjalta, mistä Spielberg innostui. Josh Friedman työsti ensimmäisen käsikirjoituksen, jonka pohjalta David Koepp laati lopullisen tekstin. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2004 ja lopulta Maailmojen sota sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai positiivista palautetta, sekä kolme Oscar-ehdokkuutta (paras äänitys, äänitehosteet ja erikoistehosteet). Itse näin Maailmojen sodan pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja elokuvan loppua lukuun ottamatta pidin näkemästäni. Olen katsonut leffan pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo ainakin vuosikymmen. Kun huomasin Maailmojen sodan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Ray Ferrier yrittää pitää perheensä turvassa, kun maan alta kuoriutuu avaruusolentojen valtavia aluksia, jotka ryhtyvät tuhoamaan ihmiskuntaa.

Elokuvan pääroolissa satamatyöläisenä Ray Ferrierinä nähdään tosiaan Tom Cruise, joka sai Spielbergin tarttumaan projektiin. Tämä oli Cruisen ja Spielbergin toinen yhteistyöelokuva mahtavan Minority Reportin jälkeen ja harmillisesti se jäi myös viimeiseksi, kaksikon ajauduttua riitoihin markkinoinnin aikana, muun muassa Cruisen esiinnyttyä kiusallisesti Oprahin ohjelmassa. Tämä on suuri sääli, sillä molemmat scifielokuvat näyttivät, että Spielberg-Cruise on aikamoinen duo, jolta olisi nähnyt mielellään lisääkin leffoja. Cruise on tuttuun tapaansa erittäin mainio spektaakkelileffan keulakuvana, tulkiten taitavasti hahmonsa monenlaisia suhtautumisia haastavaan tapahtumaketjuun. Sen lisäksi, että avaruuden muukalaiset aloittavat yllättäen hyökkäyksensä ihmiskuntaa kohtaan, Rayn pitäisi myös parantaa suhdettaan lapsiinsa, Justin Chatwinin näyttelemään Robbieen ja Dakota Fanningin näyttelemään Racheliin. Robbiesta on kirjoitettu aika rasittava angstiteini, jonka osuus leffassa jää harmillisen alikehitetyksi, elokuvan keskittyessä enemmän isä-tytär-puoleen Rayn ja Rachelin kanssa. Chatwin tekee parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa ja Fanning on oiva valinta tyttären osaan.

     Elokuvassa nähdään myös Taru sormusten herrasta -trilogiasta (The Lord of the Rings - 2001-2003) tuttu Miranda Otto Rayn ex-vaimona Mary Annina, Rita Hayworth - avain pakoon -elokuvasta (The Shawshank Redemption - 1994) tuttu Tim Robbins höyrähtäneenä Harlanina ja Lisa Ann Walter Rayn tuttuna Sherylinä. Vuoden 1953 Maailmojen sota -elokuvaa (The War of the Worlds) tähdittäneet Gene Barry ja Ann Robinson nähdään pikaisesti elokuvan lopussa ja tarkkaavaisimmat katsojat voivat bongata Channing Tatumin yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan leffan alussa, juoksemassa avaruusolentojen tripod-alusta pakoon. Sivunäyttelijät ovat hyviä rooleissaan, etenkin Robbins pakkomielteisesti avaruusolennoille vastaiskua suunnittelevana Harlanina.

Jos minulta kysytään, millä elokuvalla on niin kehno loppu, että se meinaa pilata muuten todella hyvän elokuvan, Maailmojen sota nousee usein ensimmäisenä mieleen. Sen enempää loppuratkaisusta paljastamatta sanon vain, että kaiken kypsyttelyn jälkeen finaali tuntuu aivan käsittämättömän laiskalta, suoraan sanottuna aikamoiselta läpsäisyltä katsojan kasvoihin, joka on juuri yli puolentoista tunnin ajan jännittänyt tiivisti Rayn ja tämän lasten yrittäessä selviytyä tuhon ja kaaoksen keskellä. Loppuratkaisu mukailee kyllä Wellsin klassikkokirjaa, mutta tällaisenaan toteutus on pöyristyttävän tönkkö ja laiska. Katsojasta tuntuu herkästi siltä, että loppu olisi alun perin ollut toinen ja jostain syystä se jouduttiinkin hätäisesti kuvaamaan uusiksi tai siltä että rahat loppuivat kesken. Asiaa ei auta, että Morgan Freemanin kertojaäänen täytyy viimeisellä minuutilla selittää, mitä oikein lopussa tapahtui, koska leffa ei osaa sitä muuten avata katsojille.

Ennen tätä turhauttavaa lopetusta Maailmojen sota on erittäin hyvä, paikoin jopa loistava scifispektaakkeli, joka pitää tehokkaan tiukasti katsojasta kiinni läpi kestonsa. Vajaan kahden tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä niin jännittävän ja mukaansatempaavan paketin Spielberg on saanut loihdittua David Koeppin ajoittain ontuvan käsikirjoituksen pohjalta. Alkupää rakentuu tiivistunnelmaisesti kohti ensimmäistä kohtaamista avaruusolioiden kanssa ja heti kättelyssä Spielberg näyttää, että nämä alienit eivät todellakaan ole samoja sympaattisia kavereita kuin nimikko-olio E.T. the Extra-Terrestrialissa (1982) tai edes pääasiassa rauhanomaisia tutkijoita, kuten Kolmannen asteen yhteydessä (Close Encounters of the Third Kind - 1977).

Kohtaamiset avaruusolentojen kanssa ovat toinen toistaan jännittävämpää seurattavaa. Etenkin eräs kellarikohtaus muuttuu suorastaan kauhuksi, kun hahmot yrittävät hiirenhiljaa piilotella avaruusolentojen tutkivaa laitetta. Ihmisten pelkoa ja joukkohysteriaa kuvataan onnistuneesti eri tavoin. Kun tällainen tilanne koittaa, sitä voisi toivoa, että ihmiset osaisivat unohtaa erimielisyytensä ja lyöttäytyä yhteen yhteisen vihollisen päihittämiseksi, mutta tietenkin kaikkihan vain ajavat omaa etuaan, selviytyäkseen kaiken keskellä. Leffasta löytyy joitain varsin kauhistuttavia puolia, mutta Spielberg tuo sekaan myös pientä lämpöä ja herkkyyttä toimivan isä-tytär-kuvion kautta. Onkin siis valtava harmi, että totaalisen lattea loppuhuipentuma syö muuten niin oivallista elokuvaa.

Teknisiltä ansioiltaan Maailmojen sota on myös pääasiassa vakuuttava tapaus. Toki 20 vuotta vanhan elokuvan tietokonetehosteet ovat paikoin vanhentuneet, mutta kun leffan immersio on muuten niin vahva, ajan hampaiden nakertamia efektejä ei juuri jää tapittamaan kriittisemmin. Tripodit näyttävät edelleen vaikuttavan uhkaavilta ja jotkut käytännön tehosteet ovat yhä upeat. Digitehosteita enemmän leffan visuaalista ilmettä syö sama ylivalottuneisuus, mikä häiritsi jo Minority Reportissa. Tätä tapahtuu onneksi vain päiväsaikaan tapahtuvissa kohtauksissa, yökohtausten näyttäessä hyviltä. Kameratyöskentely on pätevää, leikkaus sujuvaa ja niin lavasteet, asut kuin maskeerauksetkin toimivat. Äänimaailma rymistelee vahvasti ja Spielbergin luottosäveltäjä John Williamsin työstämät musiikit toki tehostavat jännittävää menoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

War of the Worlds, 2005, Paramount Pictures, DreamWorks Pictures, Amblin Entertainment, Cruise/Wagner Productions

Arvostelu: Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003)

BRUCE - TAIVAANLAHJA

BRUCE ALMIGHTY

Ohjaus: Tom Shadyac

Pääosissa: Jim Carrey, Morgan Freeman, Jennifer Aniston, Philip Baker Hall, Catherine Bell, Steve Carell ja Lisa Ann Walter

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

Bruce Almighty, eli suomalaisittain Bruce - taivaanlahja on Jim Carreyn tähdittämä komediaelokuva, joka perustuu löyhästi Robert Bauschin kirjaan Almighty Me vuodelta 1991. Mark O'Keefe ja Steve Koren kirjoittivat leffan käsikirjoituksen ja saivat Universal Picturesin kiinnostumaan siitä heti. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Bruce - taivaanlahja sai maailmanensi-iltansa 14. toukokuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellisesti iso menestys, vaikka se saikin hieman ristiriitaiset arviot kriitikoilta ja sen julkaisu kiellettiin Egyptissä, koska Jumala esitetään elokuvassa tavallisena miehenä. Itse näin Bruce - taivaanlahjan joskus lapsena, kun se esitettiin televisiossa ja pidin siitä. Olen katsonut elokuvan pariin otteeseen uudestaan ja kun huomasin elokuvan nyt täyttävän 20 vuotta, päätin katsoa sen jälleen ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Uutisankkurin työstä haaveileva Bruce Nolan uskoo elämänsä jatkuvien takaiskujen johtuvan siitä, että Jumala vihaa häntä. Eräänä päivänä Bruce tapaa itse Jumalan, joka päättää antaa Brucelle taivaalliset voimansa.

Jim Carrey nähdään elokuvan pääroolissa Bruce Nolanina, Eyewitness Newsilla työskentelevänä reportterina, joka haaveilee urasta uutisankkurina. Onni ei kuitenkaan tunnu olevan Brucen puolella, mistä hän syyttää Jumalaa, jona nähdään Morgan Freeman. Kuunneltuaan tarpeeksi Brucen valitusta, Jumala päättää näpäyttää Brucea ja antaa tälle voimansa. Carrey on loistovedossa läpi elokuvan, esiintyen sillä suurella määrällä energiaa, mitä hänestä on totuttu näkemään. Carreyta katsoessa ei voi kuin ihailla hänen komedialahjojaan, jotka muodostuvat hänen rytmitajustaan, verrattomasta elekielestään, hauskoista äänenkäytöistään, sekä Carreylle tavaramerkkimäisestä naamanvääntelystään. Freeman on myös nappivalinta omaan osaansa itse Jumalana. Freeman omistaa yhden Hollywoodin upeimmista äänistä ja hän on erittäin karismaattinen näyttelijä, joten kuka sopisikaan paremmin rooliin? Vaikken itse olekaan uskovainen, pidän kovasti siitä, kuinka Freeman tulkitsee Jumalaa. Freeman tekee hänestä hauskan hyvin eri tavalla kuin Carrey Brucesta, menemättä kuitenkaan koskaan jumalanpilkan puolelle.

     Elokuvassa nähdään myös Jennifer Aniston Brucen tyttöystävänä Gracena ja Lisa Ann Walter Gracen siskona Debbienä, Philip Baker Hall Brucen pomona Jack Baylorina, sekä Steve Carell Brucen pahimpana kilpailijana Evan Baxterina. Sivunäyttelijätkin tekevät hyvää työtä osissaan. Frendeistä (Friends - 1994-2004) tuttu Aniston ei pääse esittelemään komediakykyjään, Carreyn varastaessa show'n kaiken aikaa, mutta Carellille on onneksi mahdutettu yksi aivan hulvaton kohtaus.

Bruce - taivaanlahja taitaa jopa olla viimeinen todella hyvä Jim Carreyn tähdittämä komedia. Toki Carrey on tämän jälkeenkin esiintynyt muutamassa hyvässä filmissä, mutta sanoisin silti, että tähän päättyi hänen priima-aikansa komedioiden parissa. Ei Bruce - taivaanlahja ihan tavoita Carreyn ysärihittien, kuten Nuijan ja tosinuijan (Dumb and Dumber - 1994) ja Valehtelija, valehtelijan (Liar Liar - 1997) tasoa, mutta se on silti erittäin mainio ja hyvänmielinen hassuttelu. Nauraa saa useampaan otteeseen ja vähintään hymy pysyy huulilla suuren osan ajan leffasta.

Vaikken tosiaan olekaan uskovainen, olen aina pitänyt kiinnostavana kertomusta tavantallaajasta, joka saa käyttöönsä Jumalan voimat. Aluksi Bruce tietty hyödyntää niitä vain omaksi ilokseen ja on hupaisaa nähdä, mitä kaikkea hän keksiikään uusien kykyjensä kanssa. Leffassa leikitellään vekkulimaisesti raamatullisten juttujen kanssa, esimerkiksi kun Bruce jakaa autoruuhkan kahtia, vähän niin kuin Mooses jakoi Punaisenmeren. Tietty hommaan kuuluu myös opetuksia, eikä Jumalan leikkiminen ole niin mieleistä puuhaa kuin voisi kuvitella. Draamaa tuodaan oivallisesti mukaan, kun Brucen mahti nousee päähän ja alkaa vaikuttamaan parisuhteeseen ja kun Brucen pitää ymmärtää Spider-Man - Hämähäkkimiehestäkin (Spider-Man - 2002) tunnettu opetus, että suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ace Ventura - lemmikkidekkarin (Ace Ventura: Pet Detective - 1994) ja Valehtelija, valehtelijan ohjaaja Tom Shadyac, eli hän ja Carrey ovat työskennelleet aiemminkin yhdessä. Shadyac saakin selvästi Carreyn pistämään parastaan komediapuolella ja hänen rakentamansa tunnelma on lystikäs. Steve Korenin, Mark O'Keefen ja Steve Oedekirkin käsikirjoitus on oivallinen. Kolmikko on rakentanut kertomuksen niin, ettei katsojan todellakaan tarvitse olla uskovainen, jotta leffasta voi nauttia. Bruce - taivaanlahja on myös hyvin kuvattu ja leikattu leffa. Siitä löytyy oivia lavasteita ja asuja, kuten myös kelpo erikoistehosteitakin. Äänimaailma on hyvin toteutettu John Debneyn pirteitä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Bruce - taivaanlahja on erittäin mainio ja hilpeä komedia, joka sisältää todella vekkulin tarinan. On hupaisaa seurata, kuinka maansa myynyt mattimeikäläinen alkaa toimia, kun itse Jumala antaa hänen käyttönsä taivaalliset voimansa - erityisesti, kun kyseistä mattimeikäläistä esittävä Jim Carrey on mahtavassa vireessä läpi elokuvan. Morgan Freeman taas istuu hyvin Jumalaksi mahtipontisen äänensä kanssa ja vaikka muut näyttelijät ovat kelvollisia osissaan, jäävät he väkisinkin pääkaksikon varjoon. Elokuva tarjoaa useita hauskoja hetkiä, mutta myös kelpo draamaa, kun jumalalliset voimat alkavatkin tehdä Brucelle hallaa. Elokuvasta löytyy hyviä opetuksia, minkä lisäksi Raamattua tuntevat voivat tunnistaa useita tuttuja juttuja, hauskasti modernisoituina. Bruce - taivaanlahja ei kuitenkaan vaadi uskonnollisuutta, jotta sen parissa voi pitää hauskaa. Suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi kaikille Jim Carreyn hassuttelusta pitäville. Vaikka mies onkin tämän jälkeen tehnyt joitain hyviä filmejä, komedian puolella Bruce - taivaanlahja on mielestäni Carreyn viimeinen erittäin hyvä yksilö.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bruce Almighty, 2003, Universal Pictures, Spyglass Entertainment, Shady Acres Entertainment, Pit Bull Productions, O Entertainment