Arvostelu: Operation Fortune: Ruse de Guerre (2023)

OPERATION FORTUNE: RUSE DE GUERRE

Ohjaus: Guy Ritchie

Pääosissa: Jason Statham, Aubrey Plaza, Cary Elwes, Josh Hartnett, Bugzy Malone, Hugh Grant, Peter Ferdinando, Eddie Marsan, Lourdes Faberes ja Max Beesley

Genre: toiminta, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Operation Fortune: Ruse de Guerre on ohjaaja Guy Ritchien uusi toimintakomediaelokuva. Ritchie kirjoitti "Five Eyes" -työnimellä kulkeneen käsikirjoituksen yhdessä Ivan Atkinsonin ja Marn Daviesin kanssa ja sai Miramaxin innostumaan projektista. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2021 tiukkojen koronarajoitusten alla ja nyt Operation Fortune: Ruse de Guerre saa ensi-iltansa. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Ritchien työstävän uutta elokuvaa, etenkin kun sen traileri näytti siltä, että luvassa olisi kevyempi tapaus kuin vuoden 2021 turhan vakavamielisesti synkkyyksissä murjottanut Wrath of Man. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Operation Fortune: Ruse de Guerren sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Agentti Orson Fortune tiimeineen värvää Hollywood-tähden auttamaan tehtävässään napata takaisin huipputeknologinen ase kierolta miljardööri Greg Simmondsilta.

Elokuvan pääroolissa agentti Orson Fortunena nähdään Guy Ritchien luottonäyttelijä, Jason Statham - sekä Ritchien että Stathamin elokuvaurat käynnistyivät veikeällä Puuta, heinää ja muutama vesiperä -rikoskomedialla (Lock, Stock and Two Smoking Barrels - 1998). Statham hoitaa roolinsa perinteiseen Statham-tapaan, niin hyvässä kuin pahassa. Hän istuu periaatteessa täydellisesti osaansa tehokkaana vakoojana, mutta näyttelijänä Statham on sama hapannaamainen patsastelija kuin suunnilleen kaikissa leffoissaan viimeisten vähintään kymmenen vuoden ajalta.

     Oikeastaan kaikki sivuosanäyttelijät säväyttävät paremmin kuin tuima Statham. Nykyään unohduksiin jäänyt Cary Elwes on varsin vekkuli agenttipoppoon johtajana, Nathanina. Aubrey Plaza on mainio joukon tekniikkataituri Sarahina ja Bugzy Malone pärjää oivallisesti sivuun jäävän agentti J.J.:n roolissa. Parhaat roolityöt tarjoavat unohduksiin myös jäänyt Josh Hartnett Hollywood-stara Danny Francescona, jota agentit tarvitsevat tehtävälleen, sekä hurmuri-imagoaan viime vuosina karistanut Hugh Grant ökyrikkaana asekauppias Greg Simmondsina. Hartnett pitää hauskaa hieman hömelön ja omahyväisen näyttelijän roolissa, kun taas Grant oikein herkuttelee niljakkaan pahiksen osassa.

Operation Fortune: Ruse de Guerre on viihdyttävämpi ja guyritchiemäisempi teos kuin ohjaajan edellinen leffa, tummasävyisyydessään turhan raskassoutuiseksi mennyt Wrath of Man, mutta se ei kuitenkaan yllä ilahduttavan loistavan The Gentlemenin (2019) tasolle, jonka Ritchie teki aika sieluttomaksi jääneen Aladdin-uudelleenfilmatisoinnin (2019) kanssa samoihin aikoihin. Kyseessä on oikein mainio vakoojaseikkailu, joka lähtee heti ensiminuuteilla vauhdikkaasti käyntiin ja joka pitää pätevästi mukanaan läpi vajaan parin tunnin kestonsa. Tarina on varsin kelvollinen ja sen erilaiset mutkat ja käänteet pitävät hommaa kiinnostavana kaiken aikaa.

Elokuvasta löytyy useita ohjaajalle tyypillisiä tavaramerkkikikkailuja ja parhaimmillaan leffa onkin miellyttävän näppärä ja ovela. Sen kerronnassa on särmää ja napakkaa energiaa, minkä lisäksi hahmojen välinen sanailu on pääasiassa taidokkaasti ja hupaisesti työstettyä. Se nostaa hymyn jatkuvasti huulille, mutta todelliset naurut jäävät väliin. Leffa ei ole lopulta kuitenkaan ihan niin nokkela ja vekkuli kuin se vaikuttaisi luulevan olevansa. Osa komediasta on jopa hieman väsähtänyttä, eikä vakoojien välinen, seksismiin kantaa ottava naljailu kuulosta enää vuonna 2023 erityisen oivaltavalta. Toiminta on taitavasti tehtyä, mutta sekin kaipaisi hieman lisäpotkua. Operation Fortune: Ruse de Guerre onkin hieman puolitiehen jäävä elokuva. Siinä on paljon tykättävää, mutta turhan moni juttu on vähän kiireessä hutaistun oloista, jotta lopputulos yltäisi erittäin lupaavaan potentiaaliin. Elokuva ei myöskään pääse eroon sen ylle nousevasta varjosta, kun pahisten kerrotaan olevan ukrainalaisia, mikä tuntuu juuri nyt aika kiusalliselta ratkaisulta, vaikka leffan tuotanto olikin käynnissä jo ennen sotaa.

Ritchien ohjaus on passelin hyväntuulista, mikä sopii herralle paljon paremmin kuin synkistely. Hän ei kuitenkaan saa luotua niin tehokasta pakettia kuin voisi toivoa. Hänen, Atkinsonin ja Daviesin käsikirjoituksesta puuttuu se kirsikka kakun päältä, jolloin lopputulos jättää nälkäiseksi. Operation Fortune: Ruse de Guerre on tyylikkäästi kuvattu leffa ja etenkin loppuhuipennuksesta löytyy kekseliäitä kuvakulmia, kun kameraa asetellaan esimerkiksi aseen piippuun. Lavastus- ja puvustustiimit hoitavat tonttinsa hyvin. Leikkaus on oivallisen napakkaa ja erikoistehosteet mainiot. Äänimaailma tukee hyvin visuaalista antia heti alusta alkaen, kun ripakasti kävelevän Nathanin kengänkopinat sulautuvat vähitellen Christopher Bensteadin säveltämiin musiikkeihin.

Yhteenveto: Operation Fortune: Ruse de Guerre on mainio vakoojaleffa, joka viihdyttää menevästi läpi kestonsa. Tarina pitää sujuvasti mukanaan ja leffan ilmapiiri on miellyttävän vekkuli. Siitä löytyy hieman jännitettä, sekä myös oivaa hupaisuutta. Elokuva ei kuitenkaan ole ihan niin ovela kuin Guy Ritchie on luultavasti ajatellut. Vaikka hymy nousee jatkuvasti huulille, ei leffa ole niin hauska kuin voisi toivoa. Elokuva jää muiltakin osa-alueilta hieman puolitiehen ja se kaipaisi lisäpotkua. Jo tällaisenaan homma kuitenkin toimii tarpeeksi passelisti. Jason Statham patsastelee tuttuun tapaansa pääroolissa ja jääkin näyttelijänä muiden jalkoihin. Etenkin Hugh Grant vakuuttaa niljakkaana roistona. Teknisiltä ansioiltaankin filmi on pätevästi tehty. Jos Ritchien veijarimaiset elokuvat iskevät, suosittelen katsomaan Operation Fortune: Ruse de Guerren, vaikkei elokuva ylläkään samalle tasolle kuin vaikka ohjaajan alkupään filmit Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja Snatch - hävyttömät (Snatch - 2000) tai muutaman vuoden takainen The Gentlemen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Operation Fortune: Ruse de Guerre, 2023, Miramax, AZ Celtic Films, STX Films, Tencent Pictures

Arvostelu: Ghost in the Shell (2017)

GHOST IN THE SHELL (2017)

Ohjaus: Rupert Sanders
Pääosissa: Scarlett Johansson, Pilou Asbæk, Takeshi Kitano, Juliette Binoche, Michael Pitt, Chris Han, Danusia Samal ja Peter Ferdinando
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Ghost in the Shell perustuu japanilaiseen mangasarjaan nimeltä "Kōkaku Kidōtai", eli suoraan englanniksi käännettynä "Mobile Armored Riot Police", joka alkoi vuonna 1989. Mangasarjasta on tehty aiemmin animesarjoja (japanilainen animaatio), sekä neljä anime-elokuvaa: Kōkaku Kidōtai Gōsuto In Za Sheru (Ghost in the Shell - 1995), Kōkaku Kidōtai Inosensu (Ghost in the Shell 2: Innocence - 2004), Kōkaku Kidōtai STAND ALONE COMPLEX Solid State Society (Ghost in the Shell: Stand Alone Complex - Solid State Society - 2006) ja Kōkaku Kidōtai: Shin Gekijōban (Ghost in the Shell: The New Movie - 2015). Itse en ole mitään näistä nähnyt ja kuulin koko jutusta vasta, kun näin ensimmäiset mainokset tästä uudesta, Scarlett Johanssonin tähdittämästä elokuvasta. Lähinnä elokuva herätti huomioni, kun Johanssonin valinnasta nousi suuri kohu sosiaalisessa mediassa, sillä monien mielestä länsimaalainen ei saisi esittää japanilaista hahmoa. Minulle sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, sillä koko juttu ei ollut minulle millään lailla tuttu. Minun on pakko tunnustaa, etten ole suuri mangan tai animen ystävä. En itse asiassa pidä ollenkaan animen animointityylistä, sillä se on mielestäni erittäin kömpelöä ja tylsää - ainakin siitä päätellen, mitä olen nähnyt. Kuitenkin elokuva kiinnosti minua hieman, sillä fiktiiviseen tulevaisuuteen sijoittuvat toimintaelokuvat ovat jo ideana minusta mainioita. En kuitenkaan katsonut ainuttakaan traileria elokuvasta ennen sen näkemistä, sillä halusin tietää koko jutusta mahdollisimman vähän etukäteen.

Majuri-niminen kyborgi selvittää tiiminsä kanssa, kuka on hakkeroinut tietoja muutamista kyborgeista. Samalla Majurille alkaa selviämään, ettei hän olekaan sitä, millaiseksi hän on itsensä kuvitellut.

Majurin roolissa nähdään tosiaan Scarlett Johansson, mikä ei mielestäni ole paras ratkaisu. Ei sen takia, että Johansson ei ole japanilainen - kuten jo sanoin, asia ei minua erityisemmin kiinnostanut ja sille itse asiassa löytyy selitys elokuvasta - vaan koska hän ei ole erityisen kummoinen näyttelijä. Johansson on näyttänyt olevansa ihan kelpo toimintasankaritar taustarooleissa, kuten hänen Black Widow -roolinsa Marvel Cinematic Universen elokuvissa (2008-), mutta päärooliin hän ei tunnu sopivan. Hirveän kammottava Lucy (2014) on tästä hyvä esimerkki. Ajattelin kuitenkin ennen elokuvaa, että Lucyssa oli lähes kaikki pielessä, joten ehkä Johansson toimisi paremmin hyvässä tarinassa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Johanssonilla on toimivia hetkiä ja hän on parhaimmillaan mätkiessään turpaan, mutta kohtauksissa, joissa hänen kuuluisi näyttää tunteita, ei hän vain vakuuta. Lisäksi hänen peruukkinsa ei oikein tunnu istuvan hänelle koskaan. Kuitenkin hahmona Majuri, eli Mira Killian, on mielenkiintoinen. Aikoinaan Mira oli vakavassa onnettomuudessa, jolloin kaikki muu hänestä tuhoutui lähes täysin paitsi hänen aivonsa. Ne otettiin ruumiista irti ja asennettiin kyberneettiseen vartaloon, jolloin elokuvan nimen mukaan Miran sielu/haamu on robottikuoren sisällä.
     Majurin työparina nähdään Pilou Asbækin esittämä valkohiuksinen Batou, joka on kooltaan suuri, jolloin tietää heti, ettei hänelle kannata ryttyillä. Hän on erittäin taidokas soturi, joka tappaa käskystä ja päihittää minkä tahansa vastuksen. Batousta on tehty myös hieman herkkä tapaus, sillä hän käy päivittäin ruokkimassa kulkukoiria, joilla ei ole ketään muuta, mikä oli toimiva lisäys. Asbæk sopii rooliin mainiosti.
     Majurin ja Batoun pomo on japanilaismies herra Aramaki (Takeshi Kitano), joka pääasiassa vain istuu toimistossaan ja antaa ohjeita. Onneksi hän myös osoittaa olevansa hyvä taistelija itsekin, jolloin hän ei ole vain tylsä johtaja. Aramaki uskoo Majurin taitoihin, muttei pidä siitä, kuinka tottelematon hän usein on. Aramaki puhuu kaiken aikaa japania, vaikka muut puhuisivatkin hänelle englantia. Muita Majurin ja Batoun kaltaisia sotureita ovat Han (Chin Han) ja Ladriya (Danusia Samal), jotka nähdään aina välillä, mutta joita ei syvennetä millään lailla.
     Elokuvassa nähdään myös Juliette Binoche tohtori Oueletina, joka oli tekemässä Majuria ja jonka luona Majuri käy aina välillä korjauttamassa itseään, Michael Pitt hakkeri Kuzena, jota Aramakin soturit jahtaavat, sekä Peter Ferdinando herra Cutterina, joka toimii kyborgeja valmistavassa Hanka Robotics -yhtiössä. Hahmot eivät ole kovin erityisiä, eivätkä oikein jää mieleen.

Ghost in the Shellin maailma on kiehtova. Sen mukaan tulevaisuudessa lähes jokainen ihminen käyttää kybertekniikkaa kehossaan, eikä kovin moni koostu enää vain luonnollisesta kudoksesta. Kun tapahtuu joku vakava onnettomuus, on asiat mahdollista korjata kyberneettisillä osilla. Tämä on kuitenkin mennyt vielä tästä pidemmälle ja monet ovat korvanneet useita ruumiinosiaan ihan vain huvin vuoksi. Eräskin hahmo on korvannut maksansa, jotta voisi bailata rajummin. Leffassa tuodaan siis hyvin esille, kuinka ihmisten riippuvuus teknisistä laitteista alkaa oikeasti mennä liian pitkälle. Myös ulkoisestikin elokuvan maailma on kiinnostava. Kaupunki, johon tarina sijoittuu, tuntuu olevan pelkkiä korkeita rakennuksia täynnä, joiden väleissä ja seinillä on erilaisia, jättimäisiä hologrammimainoksia, jotka näkyvät erittäin kauas. Vaikka näillä hologrammeilla tuodaan paljon väriä kaupunkiin, tuntuu se silti jotenkin elottomalta. Aivan kuin kaikki tekninen hömpötys olisi vienyt ihmisiltä oikean eläväisyyden pois. Rakennusten ulkonäöistä näkee selvästi, missä asuvat rikkaat ja missä köyhät, millä tuodaan lisäsisältöä maailmaan. Paikoitellen elokuvasta tulee ulkonäöllisesti mieleen scifiklassikko Blade Runner (1982).

Harmi vain, ettei elokuvan tarina ole yhtä kiehtova kuin sen maailma. Ghost in the Shell alkaa ihan kivasti, kun katsojille selitetään, mistä on kyse. Pian päästään jo toimintaan ja leffa vaikuttaa viihdyttävältä scifiseikkailulta. Kuitenkin kun tarina alkaa kulkea eteenpäin, katsojana alkaa huomata, ettei elokuva vaikutakaan kovin kummoiselta. Leffasta löytyy jonkinlainen mysteeri liittyen Majurin menneisyyteen, joka lähtee viemään elokuvaa eri suuntaan alkaneesta tarinasta. Hakkerijutut vajoavat unholaan ja leffan tunnelma alkaa kärsiä. Aluksi Ghost in the Shell tuntuu scifipoliisiteokselta, mutta yhtäkkiä se muuttuukin hahmovetoiseksi draamaelokuvaksi, jonka aikana ei kuitenkaan erityisemmin välitä sen hahmoista, mikä olisi tärkeintä draamaleffalle. Toimintakohtaukset eivät enää oikein vakuuta, sillä katsojana yrittää niin kovasti miettiä, mitä elokuva yrittää olevansa. Joissain kohdissa elokuvaa yritetään hieman saada katsojia pohtimaan, missä menee ihmisen ja robotin raja? Missä kohtaa ihminen muuttuu robotiksi ja voiko kyborgia kutsua enää ihmiseksi? Muuten tämä voisi olla mielenkiintoista, mutta kun pohdiskelu ratkaistaan joka kerta Batman Beginsista (2005) lainatulla repliikillä "tekomme määrittävät meidät", alkaa katsojana haaveilla katsovansa Batman Beginsia Ghost in the Shellin sijaan.

Välillä tuntuu siltä, että alle kahden tunnin teokseen on yritetty tunkea paljon pidempää juonikuviota, jolloin monia asioita olisi jätetty pois. Monet asiat eivät myöskään tunnu toimivan ja jossain kohtaa alkaa miettiä, että eihän kenellekään voi käydä yhtään mitään, kun pahemmankin luokan räjähdyksen jälkeen hahmot voidaan korjata. Viimeinen kolmannes ei enää toimi, eikä erityisemmin myöskään kiinnosta. Mukana on heppoinen lopputaistelu, mutta se ei vakuuta ollenkaan ja viimeinen kohtaus tuntuu tahattoman hölmöltä. Elokuva on myös paikoitellen hieman tylsä ja muutamaan otteeseen tulikin katsottua kelloa, että kauanko tämä vielä kestää? Ghost in the Shellista huomaa, että se perustuu japanilaiseen tuotantoon, sillä tarinan kuljetustapa on välillä animelle tyypillistä ja kehnoa. Veikkaisinkin, että tämä teos toimisi paljon paremmin idässä kuin länsimaissa. Jotkut täälläkin luultavasti tästä tulevat pitämään, mutta uskoisin, että elokuva ei tule yleisesti saamaan erityisen lämmintä vastaanottoa. Omasta mielestäni kyseessä on loppujen lopuksi aika mitäänsanomaton ja heikko teos.

Ongelmien syistä yksi selviää helposti katsomalla, kuka Ghost in the Shellin on ohjannut: nimittäin Rupert Sanders, jonka ainoa aiempi kokopitkä ohjaustyö on kammottava Snow White and the Huntsman (2012). Ei siis mikään ihme, ettei tämäkään leffa toimi, vaikka onkin huima parannus tuohon kuvotukseen verrattuna. Sandersilla on selvästi visioita yksittäisiin kohtauksiin, mutta ei kokonaisiin teoksiin. Ghost in the Shellin ovat käsikirjoittaneet Jamie Moss ja William Wheeler, joista kumpikaan ei ole kovin montaa elokuvakäsikirjoitusta aiemmin tehnyt. Onneksi muuten tekopuoli elokuvassa on suurimmaksi osaksi kunnossa. Leffa on kuvattu hyvin ja leikkaus toimii usein, vaikka kokonaisuus on hieman sekava. Visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttävät, vaikka muutamia heikompiakin efektejä löytyy. Esimerkiksi lopputaistelun kohta, jossa digitaalisesti toteutettu Majuri hyppii putoavia kiviä pitkin ylöspäin - josta tulee heti mieleen Legolaksen samanlainen stuntti leffasta The Hobbit: The Battle of the Five Armies (2014) - on kehnosti toteutettu. Onneksi monet muut asiat ovat upean näköisiä. Äänitehosteet tuovat oman lisäyksensä mukaan. Musiikista vastaavat Lorne Balfe ja Clint Mansell, mutta heidän työnsä ei jää mieleen.

Yhteenveto: Ghost in the Shell on heikko scifihömpötys, josta löytyy mielenkiintoiset lähtökohdat, mutta kehno toteutus. Sen visuaaliset efektit ovat pääasiassa näyttävät, mutta kun muuten leffa ei ole erityisen ihmeellinen, ei sitä luultavasti muista muutaman kuukauden päästä, etenkin kun muita tehosteleffoja, kuten Power Rangers (2017), Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017) ja Alien: Covenant (2017), saapuu teattereihin. Scarlett Johansson ei oikein vakuuta pääosassa Majurina, vaikka onkin ihan toimiva taistelukohtauksissa. Muut hahmot eivät ole kovin erityisiä, vaikka Batou onkin aika äijä. Leffan tarina tuntuu muuttavan suuntaa ihan yllättäen ja unohtaa lähes kokonaan, mistä siinä oli aiemmin kyse. Elokuva muuttuu kehnommaksi, mitä pidemmälle sen tarina kulkee ja välillä se on jokseenkin tylsä. Filosofista pohdiskelua on yritetty saada mukaan, mutta siinä ei ole täysin onnistuttu. Leffasta huomaa, että se perustuu mangaan ja animeen, sillä tarinan kuljetustapa on paikoitellen erikoinen ja kömpelö. Viimeinen kolmannes ei enää tunnu toimivan ja loppuhuipennus on jokseenkin säälittävää katseltavaa. Lopussa hieman vihjaillaan jatko-osaa, mutta tavallaan toivon, ettei sellaista tehtäisi. Jos olet Ghost in the Shell -fani, niin pitäähän tämä katsoa, mutta muuten tämän takia ei tarvitse leffateatteriin raahautua.

Kirjoittanut: Joonatan, 28.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Ghost in the Shell, 2017, Paramount Pictures, DreamWorks, Arad Productions, Grosvenor Park Productions, Reliance Entertainment, Seaside Entertainment, Steven Paul Production