Arvostelu: Don Jon (2013)

DON JON

Ohjaus: Joseph Gordon-Levitt

Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt, Scarlett Johansson, Julianne Moore, Tony Danza, Glenne Healdey, Brie Larson, Rob Brown, Jeremy Luke, Paul Ben-Victor, Anne Hathaway ja Channing Tatum

Genre: draama, komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 16

Don Jon on Joseph Gordon-Levittin ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä elokuva. Aiemmin pelkkiä lyhytelokuvia ohjannut Gordon-Levitt ryhtyi kirjoittamaan leffaa vuonna 2008 ja sai neuvoja kokeneilta ohjaajaystäviltään Rian Johnsonilta ja Christopher Nolanilta. Hän sai rahoituksen leffalleen ja näyttelijät ja työryhmän kasaan ja kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2012. Lopulta Don Jon sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 18. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka keräsi kehuja kriitikoilta. Itse katsoin Don Jonin vasta pari vuotta myöhemmin ja pidin siitä, mutten ole katsonut sitä toistamiseen. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen uudelleen ja arvostella sen.

Jon Martello on niin kovassa suosiossa naisten keskuudessa, että hän on saanut lempinimen Don Jon. Vaikka naisia piisaa, Jon saa silti enemmän irti nettipornosta. Pystyykö Jon päästämään irti aikuisviihderiippuvuudestaan, kun hän kohtaa kauneimman koskaan näkemänsä naisen, Barbaran?

Joseph Gordon-Levittille ei riittänyt se, että hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan, vaan hän myös näyttelee elokuvan nimikkohahmoa, "Don" Jon Martelloa. Mikäs tosin siinä, sillä Gordon-Levitt on selvästi tiennyt, mitä haluaa roolilta ja tekeekin erittäin hyvää työtä osassa. Jon on varsin tarkka heppu, jolle hänen omien sanojensa mukaan tärkeää elämässä ovat hänen kroppansa, kämppänsä, autonsa, perheensä, kirkkonsa, kaverinsa, naisensa ja ennen kaikkea pornonsa. Varsinaiseksi "fuck boyksi" Jonille ei tuota mitään vaikeuksia iskeä naisia klubeilta joka ilta, mutta silti hän saa eniten tyydytystä aikuisviihteen parissa, mistä on muodostunut hänelle varsinainen addiktio. Jon ei ole persoonana erityisen pidettävä, mutta silti hänestä löytyy monia samaistuttavia piirteitä. Hänen kertojaäänensä auttaa onnistuneesti katsojaa pääsemään hänen mielenmaisemansa sisälle ja läpi leffan on vaikea olla toteamatta, että Jonilla on aina silloin tällöin ihan pointtia siinä, mitä hän sanoo.

     Elokuvassa nähdään myös Tony Danza ja Glenne Healdey Jonin vanhempina ja Brie Larson Jonin siskona Monicana, Rob Brown ja Jeremy Luke Jonin kavereina Bobbyna ja Dannyna, Scarlett Johansson Jonin mielestä täyden kympin naisena, Barbarana, sekä Julianne Moore Jonin luokkatoverina Estherinä. Sivunäyttelijät tekevät myös mainiota työtä, joskin nykyään Captain Marvelina tunnettu ja Room-elokuvasta (2015) parhaan naispääosan Oscar-palkinnon voittanut Larson joutuu lähinnä tyytymään kännykkänsä takana tuhahtelevan teinin osaan. Danza ja Healdey ovat huippuvireessä Jonin vanhempina, joskin Danzan isähahmo on aikamoinen mulkvisti, eikä katsojan tarvitse paljoa arvailla, mistä Jon on ottanut mallia elämäntapoihinsa. Johansson ja Moore ovat mainiot Jonin kohtaamina hyvin erilaisina naisina.

Don Jon on hyvin omalaatuinen romanttinen komedia, jonka premissi pornoriippuvaisesta naistenmiehestä voi helposti kuulostaa luotaantyöntävältä, mutta joka onnistuu yllättämään monella tapaa, kun leffaan pääsee sisälle. Jonia ei kuvata minään ihannemiehenä, vaan enemmänkin kritiikkinä monien ylimielisten jätkien käytökselle ja hahmolle onkin kirjoitettu kehityskaarta leffan edetessä. Hahmo elää täysin pinnallista elämää, mutta elokuvan aikana hän alkaa löytämään syvyyksiä ja niinpä voikin olla, ettei pinnallisesti täydelliseltä vaikuttava Barbara välttämättä olekaan se ihannenainen. Don Jonin voi jopa luokitella satiiriksi, sen osoitellessa sormellaan mm. kuinka naisia seksualisoidaan aivan kaikkialla ja kuinka stereotyyppisesti miehet ja naiset uppoutuvat täysin erilaisten fantasioiden vietäväksi. Jon ei voi ymmärtää, miksi Barbara jaksaa käyttää aikaansa siirappisiin romanttisiin elokuviin, mutta suutahtaa, jos joku kritisoi hänen aikuisviihdekatseluaan. Myös kirkon toiminta lepsuissa synninpäästöissään, rahanahneudessaan ja kontrollissaan saa osakseen kritiikkiä.

Puolentoista tunnin kestossaan Don Jon ei paljoa ylimääräistä sisällä, vaan se on sähäkän nopeatempoinen teos, joka osaa kuitenkin rauhoittua oikeilla hetkillä. Se sisältää useita hauskoja hetkiä niin vuoropuheluidensa kuin tapahtumiensa puolesta. Jonin kertojaääni tarjoaa hilpeitä juttuja, minkä lisäksi hänen monologinsa läpi elokuvan on kiehtova psykologisen tutkiskelun vinkkelistä. Kyseessä on siis varsin monipuolinen teos, joka ei kuitenkaan varmasti iske kaikkiin. Leffan lähtökohdat voivat tosiaan jo olla luotaantyöntävät, eikä aluksi aika tympiviä ihmisiä välttämättä jaksa seurata. Voimakkaasti seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun liittyvä kertomus ei ole jokaisen kuppi teetä.

Joseph Gordon-Levitt on selvästi tarkkaillut aiempien ohjaajiensa puuhia, sillä hän saa esikoisohjauksensa tuntumaan kokeneen tekijän työltä. Gordon-Levitt on myös kirjoittanut oivaltavan tekstin, joka poikkeaa vahvasti tavanomaisista romanttisista komedioista - jopa vielä enemmän kuin hänen tähdittämänsä (500) Days of Summer (2009). Don Jon on myös mainiosti kuvattu ja taidokkaasti leikattu kasaan. Klubikohtauksissa leikitellään oivallisesti väreillä ja valoilla - joskin täytyy varoittaa, että nopeatempoisesti välkkyvistä valoista oireita saaville jo pelkkä elokuvan nimen ilmestyminen ruutuun voi tuottaa epämukavaa oloa. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu, joskin Nathan Johnsonin säveltämät musiikit eivät erityisemmin nouse esille.

Yhteenveto: Don Jon on erittäin mainio, oivaltava ja onnistuneen erilainen romanttinen komedia. Sen lähtökohdat aikuisviihderiippuvaisesta naistenmiehestä voi tuntua luotaantyöntävältä, mutta kun leffaan pääsee sisälle, sen syvemmät puolet alkavat vähitellen avautua. Pinnallinen päähenkilö alkaa osoittaa syvempää maailmankatsomusta ja Jonin kehityskaari onkin hyvin työstetty. Samalla elokuva on tehokas yhteiskuntasatiiri naisten seksualisoimisesta, miesten ja naisten fantasioiden eroista, sekä kirkonkin toiminnasta. Puolentoista tunnin filmi ei oikeastaan turhaa sisällä, vaan se kulkee sähäkästi eteenpäin. Joseph Gordon-Levitt esittelee lahjojaan niin kameran edessä kuin sen takana. Muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa hyvin ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on laadukkaasti tehty. Don Jon ei ole aiheidensa puolesta ihan joka makuun sopiva leffa, mutta hieman räväkkäämpää, mutta samalla myös pohdiskelevampaa romanttista komediaa etsiville sitä voi suositella lämpimästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Don Jon, 2013, Voltage Pictures, hitRECord, HitRecord Films, Ram Bergman Productions