THE KARATE KID
Ohjaus: John G. Avildsen
Pääosissa: Ralph Macchio, Pat Morita, Elisabeth Shue, William Zabka, Martin Kove, Randee Heller, Chad McQueen, Ron Thomas, Tony O'Dell ja Rob Garrison
Genre: urheilu, draama, komedia, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12
The Karate Kid perustuu käsikirjoittaja Robert Mark Kamenin omaan nuoruuteen, kun hän joutui kiusaajien hakkaamaksi ja päätti opetella kamppailulajeja puolustaakseen itseään. Kun Kamen luki uutisartikkelin hieman samanlaisesta tapauksesta, hän päätti ryhtyä kirjoittamaan käsikirjoitusta elokuvalle. Kamen sai Columbia Picturesin kiinnostumaan elokuvasta ja ohjaajaksi napattiin parhaan elokuvan Oscar-voittaja Rockyn (1976) tehnyt John G. Avildsen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1983 ja lopulta The Karate Kid sai ensi-iltansa kesäkuussa 1984. Elokuva oli yksi ilmestymisvuotensa isoimmista hiteistä, joka voitti myös kriitikot puolelleen ja sai parhaan miessivuosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään jo klassikkona. Itse katsoin The Karate Kidin vasta pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja pidin siitä todella paljon. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa uuden The Karate Kid -leffan (2024) myötä, minkä lisäksi elokuvia jatkanut Cobra Kai -televisiosarja (2018-) on saamassa viimeisen tuotantokautensa, päätin katsoa ja arvostella koko The Karate Kid -saagan läpi.
Teinipoika Daniel LaRusso muuttaa Los Angelesiin äitinsä kanssa, missä hän ihastuu välittömästi koulunsa tyttöön Aliin. Alin ex-poikaystävä, karatea harrastava Cobra Kai -jengiläinen Johnny ei kuitenkaan pidä tästä ja ottaakin Danielin silmätikukseen. Apu jatkuvaan mukilointiin tulee yllättävältä suunnalta, kun LaRussojen asunnon talonmies Miyagi päättää kouluttaa Danielille karaten jalon taidon.
Päärooliin itse karate kidiksi, eli Daniel LaRussoksi oli ehdolla muun muassa Robert Downey Jr:n, Charlie Sheenin, Tom Cruisen, Sean Pennin ja Nicolas Cagen kaltaisia nimiä, kunnes nuori Ralph Macchio teki elokuvantekijöihin suuren vaikutuksen. Vaikka Macchiosta ei kasvanut samanlaista jättistaraa kuin vastuksistaan roolitusprosessissa, on vaikea kuvitella ketään äsken mainitsemistani Danielin rooliin. Macchio hoitaa tonttinsa erinomaisesti. Hän tekee hahmostaan välittömästi tykättävän ja onnistuu välttämään ärsyttäväksi muuttumisen, kun elämä alkaa potkia Danielia, mikä johtaa useaan valituskohtaukseen. Katsoja on heti Danielin matkassa mukana ja haluaa nähdä tämän oppivan karaten ja näyttävän kiusaajilleen.
Elokuvassa nähdään myös Randee Heller Danielin äitinä Lucillena, Elisabeth Shue Danielin ihastuksenkohteena Alina, William Zabka tämän tympeänä ex-poikaystävänä Johnnynä, Martin Kove Johnnyn karatekouluttajana, Cobra Kai -jengin johtajana John Kreesenä, sekä Pat Morita talonmies Miyagina, joka ryhtyy opettamaan Danielille karatea. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa hyvin. Heller on oiva äidin osassa, Shuen ja Macchion väliltä löytyy aitoa kemiaa ja niin Zabka kuin etenkin Kove tekevät hahmoistaan helposti vihattavat. Todellinen tähti on kuitenkin parhaan miessivuosaehdokkuuden Oscar- ja Golden Globe -gaaloissa napannut Morita herra Miyagina, jonka yrmyn ulkokuoren alta paljastuu lupsakka veikko. Alun perin rooliin haluttiin Akira Kurosawan samuraiklassikoita tähdittänyt Toshiro Mifune, mutta samalla lailla kuin Danielin rooliin oli ehdolla erittäin hyviä muitakin näyttelijöitä, tekijät tekivät oikean valinnan myös tämän roolituksen kanssa.
Nostetaan nyt tässä kohtaa kissa pöydälle ja sanotaan se päivänselvä juttu: The Karate Kid on todella paljon velkaa vajaa vuosikymmen aiemmin ilmestyneelle Rockylle. Rockyn jälkeen eri studiot halusivat tehdä omat kaavamaiset altavastaaja-urheilutarinat ja Columbia Pictures päätyi käsittelemään tätä aihetta karaten kautta. The Karate Kid ei keksi pyörää uudestaan, eikä se tarjoa mitään erityisiä yllätyksiä, jos Rockyt on tullut katsottua. Mielleyhtymiä ei auta se, että kummankin leffan puikoissa toimii John G. Avildsen, joka taisi haluta toistaa Rockyn yllättävän megasuosion. Tiedostan selvät yhtäläisyydet, mutta eipä tuo minua häiritse - pikemminkin hieman huvittaa. The Karate Kid ei ole yhtä erinomainen teos kuin alkuperäinen Rocky, mutta on se silti aivan mahtava ja pirun viihdyttävä filmi!
Tuttuun altavastaajatarinaan tuodaan onnistuneesti omat lisämausteensa, eikä elokuva selvien lainailujenkaan kanssa tunnu koskaan jo nähdyn kopiolta tai mielikuvituksettomalta. Alusta asti on kiinnostavaa seurata, kuinka Daniel yrittää aloittaa uutta elämäänsä Los Angelesissa ja kerta toisensa perään pistää vihaksi, kuinka epäonni tuntuu jatkuvasti olevan hänen puolellaan. Söpö mimmi löytyy heti ja kiinnostus on selvästi molemminpuoleista, mutta totta kai Alin mustasukkainen ja väkivaltaan taipuvainen exä ei ole sujut sen kanssa, että joku vikittelee sitä tyttöä, joka Johnnyn mielestä kuuluisi hänelle. Tämän myötä katsoja on täysillä Danielin mukana, kun tämä haluaa opetella karatea, puolustaakseen itseään. Herra Miyagin opetuskohtauksia tapittaa täysin koukussa. Ne ovat hilpeitä, kuten myös varsin yllättäviä, kekseliäitä ja hieman filosofisiakin. Karate kun ei ole vain turpaanvetoa, vaan myös mielenrauhaa ja tasapainoa. Tuskinpa kukaan leffan nähnyt myöskään unohtaa ikonista "Wax on. Wax off." -kohtausta. Danielin ja herra Miyagin välille syntyvä ystävyys tuo elokuvaan roimasti lämpöä ja sydäntä, kun taas Miyagin menneisyyden aukeaminen tarjoaa aitoa herkkyyttä.
The Karate Kid on niin mukaansatempaava ja viihdyttävä teos, että hieman päälle kahden tunnin kesto kulkee kuin huomaamatta. Aika lailla kaikki leffan puolet toimivat moitteettomasti, eikä leffasta selkeästi heikompia hetkiä löydy. Homma on rytmitetty mainiosti ja vauhti saa tasaisin väliajoin antaa tilaa tärkeille suvantohetkille, joissa hahmoista saadaan paljon irti. Juuri nämä hetket tekevät The Karate Kidistä tavallista kaavamaista urheilurainaa paremman teoksen. Kaikki tietty johtaa kohti suurta huipennusta karateturnauksessa, joka muuttuu hetki hetkeltä stressaavammaksi seurattavaksi. Loppuminuutit katsoja tuijottaakin jännittyneenä sohvan reunalla ja hikipisarat ohimollaan. Jos jotain selvästi töksähtävää leffassa on, niin sen äkillinen loppuminen turnauksen päätteeksi. Hyvin hengittävä elokuva olisi voinut vielä hieman käyttää lisäaikaa hahmojen parissa finaalin jälkeen, ennen lopputekstien pistämistä rullaamaan.
John G. Avildsen suoriutuu toistamiseen mallikkaasti altavastaaja-urheilukertomuksen kanssa, eikä The Karate Kidissä onneksi näy, että Avildsen hoitaisi tonttiaan jotenkin puolivillaisesti siihen suuntaan, vaan hän on panostanut jälleen kerran. Robert Mark Kamenin omakohtaisiin nuoruudenkokemuksiin rakentuva käsikirjoitus on oivallinen, syventäen hyvin hahmojaan ja pitäen sisällä vahvoja dialogeja. Kameratyöskentely on tyylikästä, paikoitellen jopa kaunista ja sitä tukee seesteinen leikkaus. Erityisen hienoa on, kuinka osa keskusteluista hoidetaan yhden pitkän otoksen varaan, antaen näyttelijöiden hoitaa homma kotiin. Pakollisesta treenimontaasista ei ole pilkottu sähäkkää ja energistä, vaan elokuvan oppien mukaan se on tyyni ja keskittynyt. Lavasteet, asut ja maskeerauksetkin ovat oivalliset ja äänimaailma kaikkia iskuja myöten hyvin rakennettu. Rockynkin musiikeista vastaava Bill Conti tekee jälleen hyvää työtä sävellyksiensä kanssa, mutta parhaiten leffasta jää mieleen Joe Espositon mahtava ja energinen You're the Best -kappale, joka kuullaan karateturnauksen edetessä.
Yhteenveto: The Karate Kid on mahtava urheiluelokuva, joka toistaa Rockyn kaavaa paremmin kuin mikään muu nyrkkeilyklassikon kopioijista. Valloittavan viihdyttävä elokuva nappaa heti mukaansa ja tiukentaa otettaan katsojasta tarinan edetessä. Danielin menoa seuraa mielellään, vaikka hänen kohtaamat koettelemuksensa pistävät yhä vain isommin vihaksi. Viimeistään kun karateoppitunnit alkavat, elokuva voittaa täysin puolelleen. Danielin ja mahtavan herra Miyagin yhteisiä kohtauksia on suuri ilo katsoa, ja nuori Ralph Macchio ja iäkäs Pat Morita toimivat täydellisenä parivaljakkona. Myös Macchiolta ja Elisabeth Shuelta löytyy hyvää kemiaa, William Zabkan ja Martin Koven toimiessa täydellisinä pahiksina. Elokuva on onnistuneesti rytmitetty ja siitä löytyy niin vauhtia kuin onnistuneita suvantokohtia, jotka istuvat karatemaailmaan ja syventyvät hyvin leffan hahmoihin. Kaikki huipentuu todella tiivistunnelmaisessa turnauksessa, jonka aikana revittelevä You're the Best -kappale soi vielä pitkään päässä. Turhan töksähtävää loppua lukuun ottamatta The Karate Kid on kaavamaisen ja yllätyksettömän käsikirjoituksensakin kanssa loistoleffa, joka täysin ymmärrettävästi voitti kasarinuorten sydämet ja on ansainnut paikkansa klassikkojen joukosta. Jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, suosittelen sitä oikein lämpimästi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.1.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Karate Kid, 1984, Columbia Pictures, Delphi II Productions, Jerry Weintraub Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti