maanantai 29. heinäkuuta 2024

Arvostelu: Robot Dreams (2023)

ROBOT DREAMS



Ohjaus: Pablo Berger
Genre: animaatio, draama, komedia
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 7

Robot Dreams perustuu Sara Varonin samannimiseen sarjakuvaan vuodelta 2007. Jo vuonna 2008 sarjakuvaa yritettiin kääntää tietokoneanimaatioksi, mutta tuloksetta. Vuonna 2010 espanjalaisohjaaja Pablo Berger luki Varonin sarjakuvan ja ihastui siihen niin paljon, että suunnitteli vuosikaudet kääntävänsä sen elokuvamuotoon. Elokuvasta muodostui Espanjan ja Ranskan välinen yhteistyöprojekti. Animointiprosessi käynnistyi ja Robot Dreams sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023. Vasta kun elokuva sai parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokkuuden, se tuotiin Suomeen ensin Night Visions -festivaaleille ja nyt ihan kunnon teatterikierrokselle. Itse en ollut kuullutkaan leffasta, ennen kuin se sai Oscar-ehdokkuuden ja kun näin, miltä elokuva näytti, halusin välittömästi katsoa sen. Minulta meni ohi Night Visions -näytös ja jännitinkin, milloin pääsisin katsomaan elokuvan. Kun Robot Dreams sai vihdoin ja viimein ensi-iltansa, kävin heti katsomassa sen.

1980-luvun New Yorkissa yksinäinen koira hankkii itselleen ystäväksi robotin.




Robot Dreams kertoo New Yorkissa asuvasta koirasta, jota vaivaa pahanlaatuinen yksinäisyys ja joka haluaisi itselleen ystävän. Kun hän näkee televisiossa mainoksen robottikaverista, hän päättää välittömästi tilata sellaisen. Robotti onkin kaikkea, mistä koira on pitkään haaveillut ja heistä muodostuu nopeasti ylimmät ystävykset. Nämä koira ja robotti muodostuvat nopeasti tärkeiksi myös katsojalle, joka jää ilomielin seuraamaan heidän seikkailujaan Manhattanilla. Hahmot toimivat niin yhdessä kuin omillaan ja niin läheistä kaipaava koira kuin kaikkea ympärillään ihmettelevä robotti ovat äärimmäisen tykättävät hahmot.

Onneksi Robot Dreams päätettiin tuoda Suomeen ihan kunnon teatterilevitykseen, sillä sen elokuva totta vie ansaitsee! Kyseessä on ihastuttavan ihana animaatioelokuva, joka on kuin varsinainen tunteiden vuoristorata-ajelu katsojalleen. Sen aikana pääsee nauramaan makeasti, hymyilemään muikeana, herkistymään kyynelten partaalle ja tuntemaan sydäntä särkevää tyhjyyttä. Tällaista pääsee yleensä kokemaan Pixarin parhaiden animaatioleffojen äärellä, mutta Robot Dreamsista omalaatuisen tekee sen täysi dialogittomuus. Elokuvassa ei käydä ainuttakaan keskustelua, vaan hahmot korkeintaan päästävät yksittäisiä äännähdyksiä tai hyräilevät Earth, Wind & Firen September-kappaleen melodiaa siinä määrin, että tiedän tasan tarkkaan, mikä soi päässäni seuraavan viikon. "Ba-dee-ya! Say, do you remember? Ba-dee-ya! Dancing in September."




Elokuva luottaa täysin kuvakerronnan voimaan ja muistuttaa, kuinka voimakas tarinankerronnan työväline elokuvaformaatti voikaan olla, kun sitä osaa käyttää. Hahmoista oppii kaiken ja tarinan ymmärtää täysin, vaikkei kukaan juurta jaksaen selitä sinulle yhtään mitään. Koiran ja robotin kertomus vie totaalisesti mukanaan, etenkin siinä kohtaa, kun yhteiselo ottaa takapakkia ja hahmot ajautuvat erilleen. Loppupäästä voi huomata, että kyseessä on tosiaan eurooppalaistuotanto, eikä mitään Hollywoodin helppoa höttöä. Vaikka Robot Dreams voi viihdyttää lapsia hassujen hahmojensa, vauhdikkaiden tilanteidensa ja pääasiassa fyysiseen toilailuun perustuvan huumorinsa kanssa, puhuttelee elokuva todennäköisesti enemmän aikuiskatsojia sen kypsien, haikeiden ja samaistuttavien teemojen takia.

Ja ai että, kun elokuva myös näyttää upealta! Kaksiulotteinen piirrosjälki on läpikotaisin ihastuttavaa ja jo sen ansiosta elokuva erottuu pääasiassa tietokoneanimaatioon rakentuvan valtavirran keskeltä. Ihmisten tavoin toimivat eläinhahmot ovat vekkulin näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat kuitenkin visuaalisuuden parasta antia. 1980-luvun New York herää eloon sykähdyttävällä tavalla ja piirrettyjä maisemakuvia voisi jäädä ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Erityisesti pidin siitä, että koko perheen elokuvaksi Robot Dreams ei esitä Manhattania puhtoisena paikkana, vaan kaduilla on roskia, seinillä on graffiteja ja taustalta voi jopa huomata kodittomia hahmoja. Tämä kaikki ei kuitenkaan tee elokuvasta visuaalisesti ankeaa, vaan päinvastoin. Elokuva on kuin rakkauskirje ehdalle Manhattanille, esittäen sen riisuttuna kaikesta kiiltokuvallisuudesta ja sitäkin eloisampana ja suorastaan kauniina.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Robot Dreams, 2023, Arcadia Motion Pictures, Lokiz Films, Noodles Production, Les Films du Worso, Radio Televisión Española, Movistar+, Canal+, Ciné+, Institut Català de les Empreses Culturals, Generalitat de Catalunya - Departament de Cultura, Eurimages, Centre national du cinéma et de l'image animée, La Banque Bostale Image 15, Europa Creativa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti