Arvostelu: The Lost Bus (2025)

THE LOST BUS

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Matthew McConaughey, America Ferrera, Yul Vasquez, Ashlie Atkinson, Levi McConaughey, Kay McGabe McConaughey, Kate Wharton, Danny McCarthy ja Gary Kraus

Genre: jännitys

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 12

The Lost Bus perustuu Lizzie Johnsonin kirjaan Paradise: One Town's Struggle to Survive an American Wildfire vuodelta 2021, joka puolestaan kertoo Pohjois-Kalifornian tuhoisasta metsäpalosta vuonna 2018. Vuonna 2022 Blumhousen Jason Blum ja näyttelijä Jamie Lee Curtis hankkivat kirjan elokuvaoikeudet, tehdäkseen siitä filmatisoinnin ja Apple Studios hyppäsi mukaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt The Lost Bus on saapunut Apple TV+ -palvelun valikoimaan. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin Applen mainoksia siitä. Katsoinkin The Lost Busin heti sen julkaisupäivänä.

8. marraskuuta 2018. Pohjois-Kaliforniassa pienen Paradisen kaupungin viereinen metsä syttyy palamaan ja voimakkaat tuulet levittävät liekkejä nopeasti. Bussikuski Kevin McKay saa tehtäväkseen evakuoida paikallisen koulun lapset turvapaikkaan.

The Lost Busin pääroolissa Kevin McKayna nähdään Matthew McConaughey, joka on tuttuun tapaansa erittäin mainio hommassaan. McConaughey tulkitsee vakuuttavasti rikkinäistä miestä, joka yrittää toipua ikävästä erostaan, pitää välit kunnossa poikansa (McConaugheyn oikea poika Levi) kanssa, huolehtia sairaasta äidistään (McConaugheyn oikea äiti Kay McGabe) ja tuoda leivän pöytään. Jälkimmäiseen hän on löytänyt ratkaisuksi toimia Paradisen kaupungin koulubussin kuljettajana. Hänelle tulee tosissaan käyttöä, kun Paradisen viereinen metsä roihahtaa liekkeihin ja tulipalon lähestyessä kaupunkia kovaa vauhtia, paikallisen koulun lapset pitäisi nopeasti evakuoida turvaan. Opettajien autoihin ei mahdu tarpeeksi porukkaa, joten paikalle saapuu Kevin. McConaughey loistaa yhä enemmän, mitä pidemmälle tämä tapahtumaketju eskaloituu, Kevinin yrittäessä pitää itsensä kasassa, auttaakseen muita.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Ashlie Atkinson Kevinin pomona Rubynä, Yul Vasquez paikallisen palolaitoksen päällikkönä Martinezina, sekä America Ferrera opettaja Mary Ludwigina, joka hyppää lasten kanssa Kevinin bussin kyytiin. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin, tulkiten pätevästi kasvavaa pelkoaan - erityisesti bussissa matkaavat lapset. Ferrera on oiva valinta opettajaksi, joka yrittää parhaansa mukaan pysyä rauhallisena, jottei hän aiheuta pakokauhua bussissa täynnä lapsia.

The Lost Bus osoittautui yhdeksi vuoden isoimmista yllättäjistä, sekä stressaavimmaksi elokuvaksi, jonka olen hetkeen nähnyt. Ei ole ihme, että Kevinin urotekoon on päätetty tarttua, onhan se juuri sellainen vaikuttava tosielämän sankaritarina, josta etenkin Yhdysvalloissa kovasti tykätään. Näin Euroopassa sen tietty jenkkisiirappi voi ajoittain tökkiä, mutta muuten pidin näkemästäni todella paljon. Elokuvalla kestää hetki päästä kunnolla vauhtiin, kun siinä keskitytään Kevinin perhedraamaan. Samalla kuitenkin tulipalo saa alkunsa ja alkaa leviämään hurjaa vauhtia kovan tuulen mukana. Palokunta huomaa nopeasti jäävänsä alakynteen ja käynnistyykin valtava paniikki, jonka keskellä Kevin yrittää saada tilanteeseen nähden kokonsa puolesta turhan ison kulkuneuvonsa pujoteltua pois kaupungista.

Ja kun sanoin, että kyseessä on stressaava elokuva, niin todella myös tarkoitan sitä. The Lost Bus naulaa katsojansa penkkiin ja pistää kotisohvallakin sydämen hakkaamaan ja hikipisarat ohimoille. Parituntinen elokuva tarjoaa pirun tiivistunnelmaisen matkan ja tilanteen eskaloituessa jännitys sen kuin tiivistyy. Tulipalo tuo jo itsessään monet ongelmansa savusta ja kuumuudesta lähtien, mutta ongelmia aiheuttavat myös muut ihmiset, niin panikoiden sinne tänne säntäilevät poloiset kuin myös ne tyypit, jotka kokevat tilanteen oivaksi tilaisuudeksi ryhtyä ryöstelemään. Iso bussi muodostuukin nopeasti silmätikuksi.

Tämän onnistuneen ahdistavan bussimatkan lisäksi elokuva näyttää tasaisin väliajoin myös palokunnan yhä vain epätoivoisemmiksi käyviä yrityksiä pysäyttää tulipalo, sekä muiden sivullisten yritystä paeta. Tämä Camp Fire -nimen saanut maastopalo on Kalifornian historian tuhoisin ja tätä tuhoisuutta on haluttu painottaa. Hieman on mukaan ujutettu myös sanaa ilmastonmuutoksesta ja kuinka ihmisen oma käytös mahdollistaa samanlaisten tuhojen tapahtumisen tulevaisuudessakin ja aina vain isommassa mittakaavassa kuin ennen.

Elokuvan on ohjannut Paul Greengrass, joka tunnetaan muutamasta Bourne-leffasta ja Captain Phillipsistä (2013). The Lost Bus on jälleen osoitus miehen taidoista ja hän onnistuukin pitämään jännittävää ilmapiiriä ansiokkaasti yllä läpi keston. Greengrassille ominainen käsivarakuva jakaa mielipiteitä, mutta omasta mielestäni tähän kameran tietty heiluvuus sopi täydellisesti. Se on omiaan lisäämään paniikin tuntua ja pitämään stressitasot koko ajan korkealla. Itse tulipalo on pääasiassa vakuuttavasti luotu digitehostein, joskin sekaan mahtuu myös muutamia otoksia, jotka rakentuvat tietokoneanimaation varaan niin paljon, että ne näyttävät lähes videopeliltä. Valaisu on onnistunutta ja paikoitellen on suorastaan aavemaista nähdä pelkät bussin ajovalot savun keskellä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu ja James Newton Howardin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Lost Bus, 2025, Apple Original Films, Blumhouse Productions, Comet Pictures

Arvostelu: Commando (1985)

COMMANDO

Ohjaus: Mark L. Lester

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Rae Dawn Chong, Vernon Wells, Dan Hedaya, Alyssa Milano, James Olson, David Patrick Kelly, Charles Meshack, Bill Duke, Drew Snyder, Michael Delano ja Bill Paxton

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 16

Commando on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva. Jeph Loeb työsti elokuvan alkuperäisen tarinan, joka kertoi väkivallasta luopuneesta israelilaissotilaasta ja jonka päärooliin kaavailtiin Kiss-yhtyeen basistia Gene Simmonsia. Simmons kuitenkin torjui elokuvan ja tilalle valikoitui lopulta Schwarzenegger. Steven E. de Souza kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen uusiksi ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1985. Lopulta Commando sai maailmanensi-iltansa 4. lokakuuta 1985 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta se oli taloudellinen hitti. Leffalle on myös vuosien varrella kehkeytynyt maine yhtenä kaikkien aikojen kovimmista toimintaelokuvista. Itse näin Commandon ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten, jolloin pidin sitä varsin viihdyttävänä. En ole katsonut leffaa uudestaan, mutta nyt kun huomasin sen täyttävän 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pistää Commandon vihdoin pyörimään ja samalla arvostella elokuvan.

Eläköitynyt armeijan eversti John Matrix pakotetaan takaisin toimintaan, kun hänen entinen tiimiläisensä sieppaa hänen tyttärensä ja kiristää häntä salamurhaamaan eteläamerikkalaisen valtion presidentin.

Gene Simmonsin kieltäydyttyä elokuvasta, Commandon päärooliin John Matrixiksi valittiin Arnold Schwarzenegger, joka oli tuohon aikaan tekemässä kovaa kiitoa Hollywoodin isoimmaksi toimintastaraksi leffojen Conan - barbaari (Conan the Barbarian - 1982) ja Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) myötä. Vaikkei Schwarzenegger ole mikään Oscar-tason luonnenäyttelijä, hän istuu tällaiseen rooliin enemmän kuin täydellisesti. John Matrix on eläköitynyt armeijan eversti, joka on jättänyt sotimiset taakseen kasvattaakseen tytärtään Jennyä (Alyssa Milano), joka on hänelle kaikki kaikessa. Joten kun Jenny siepataan, Matrix päättää tehdä kaikkensa tytön pelastamiseksi. Schwarzenegger uhkuu karismaa varsinaisena supersotilaana, joka tappaa pahiksia minkä ehtii, haistaa väijyvän vihollisen ja repii vaikka puhelinkopin irti maasta paljain käsin, toki vekkuleita repliikkejä samalla laukoen. Matrixina Schwarzenegger sementoi asemaansa kaikkien aikojen toimintastarana, eikä tälle äijälle kehtaisi missään nimessä ryttyillä.

     Elokuvassa nähdään myös James Olson Matrixin vanhana kenraalina Kirbynä, Vernon Wells Matrixin entisenä tiimiläisenä Bennettinä, Dan Hedaya Bennettin palkanneena Ariuksena, joka haluaa hyödyntää Matrixia syrjäyttämään fiktiivisen Val Verden valtion presidentin vallasta, Charles Meshack ja David Patrick Kelly Ariuksen kätyreinä Henriquesina ja Sullynä, sekä Rae Dawn Chong matkaan tarttuvana lentoemäntä Cindynä. Näyttelijätyö on läpi leffan ailahtelevaa, mutta kaikki periaatteessa ajavat asiansa. Mad Max 2 - asfalttisoturista (Mad Max 2 - 1981) tuttu Wells on oivan tärähtänyt Matrixia vihaavana Bennettinä.

On helppoa ymmärtää, miksi Commando on niin suosittu toimintaelokuvafanien keskuudessa, etenkin niiden, jotka olivat nuoria elokuvan ilmestymisen aikaan 1980-luvulla. Kyseessä on ehta toimintaspektaakkeli, johon kiteytyy aika lailla kaikki genren kliseet ja kasarijuusto, niin hyvässä kuin varmasti jonkun muun mielestä myös pahassa. Elokuva tihkuu testosteronia ja se on täynnä nasevia heittoja. Puolentoista tunnin kesto myös takaa tiiviin napakan paketin, josta ei turhaa tyhjäkäyntiä löydy. Elokuva nappaa välittömästi mukaansa, eikä irrota otettaan ennen kuin lopputekstit rullaavat. Jännite pidetään kaiken aikaa yllä, vaikkei juuri kenestäkään ole pahemmin vastusta Matrixille. Arius voisi palkata parempia sotilaita, sillä nämä heput eivät osu juuri mihinkään.

Commando myös tarjoaa aivan perhanan komeaa ja viihdyttävää toimintamäiskettä, jota seuratessa ei aika käy pitkäksi. Elokuva kasvattelee onnistuneesti menoaan pitkin kestoaan, tarjoten niin vauhdikasta takaa-ajoa, intiimimpiä lähitappeluita kuin lopulta todellista konetuliaseiden ja räjähdysten juhlaa. Massiiviseksi paisuva finaali ei aiheuta ähkyä, sillä siinä keksitään niin luovia tapoja pistää ihmisiä päiviltä, minkä lisäksi menossa on juuri sopivasti kieli poskessa. Yksi isoimmista syistä, miksi pidin Commandosta niin paljon, on nimenomaan sen huumori. Mistään puhtaasta toimintakomediasta ei ole kyse, mutta kyllä leffa hyvät naurut tarjoaa useampaan otteeseen. Ei elokuva missään nimessä ole mikään korkeakulttuurinen klassikko, mutta omassa lajityypissään se edustaa parhaimmistoa ja leffa löytyy ihan syystä toimintafanien suosikkielokuvien joukosta.

Elokuvan ohjauksesta vastasi Mark L. Lester ja Commando jäikin miehen tunnetuimmaksi työksi. Lester on selvästi halunnut pitää hauskaa elokuvan kanssa, mutta tarjoten silti päheää meininkiä. Steven E. de Souzan työstämä käsikirjoitus on äärimmäisen yksinkertainen, mutta osittain juuri siksi niin toimiva. Commando on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, mutta puvustus on vaihtelevaa. Lopussa Matrixin sotasopa on vaikuttava, mutta sen sijaan Bennettin asuvalinta on lievästi sanottuna erikoinen. Käytännön tehosteet ovat todella näyttävät ja visuaalisuuksia tukee tietty vahva äänimaailma, joka jylisee ja rymisee. James Hornerin säveltämät musiikit ovat mahtavat ja pitävät tunnelmaa korkealla alusta loppuun. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Commando, 1985, Twentieth Century Fox, Silver Pictures, SLM Production Group

Arvostelu: Madagascarin pingviinit (Penguins of Madagascar - 2014)

MADAGASCARIN PINGVIINIT

PENGUINS OF MADAGASCAR

Ohjaus: Eric Darnell ja Simon J. Smith

Pääosissa: Tom McGrath, Christopher Knights, Chris Miller, Conrad Vernon, Benedict Cumberbatch, John Malkovich, Ken Jeong, Peter Stormare, Annet Mahendru, Werner Herzog, Billy Eichner, Danny Jacobs ja Andy Richter

Genre: animaatio, seikkailu, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Madagascar (2005) oli suurmenestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008) ja Madagascar 3 (Madagascar 3: Europe's Most Wanted - 2012) menestyivät jokainen edeltäjäänsä paremmin, eikä elokuvasarjaa haluttu tietenkään lopettaa siihen. Varsinaisen "Madagascar 4:n" sijaan tekijät päättivät kuitenkin tehdä oman elokuvan leffoissa esiintyneistä pingviineistä. Pingviineistä suunniteltiin omaa elokuvaa jo heti, kun alkuperäinen Madagascar julkaistiin, mutta tuolloin projekti muovattiin televisiosarjaksi Madagascarin pingviinit (The Penguins of Madagascar), joka pyöri kolmen kauden ajan vuodesta 2008 vuoteen 2015. Vuonna 2012 DreamWorks paljasti palanneensa pingviinien oman leffan pariin. Animointiprosessi käynnistyi ja lopulta Madagascarin pingviinit sai ensi-iltansa marraskuussa 2014. Elokuva sai positiivista palautetta kriitikoilta, mutta se jäi lipputuloissa pahasti jälkeen kolmesta varsinaisesta Madagascarista. Itse katsoin Madagascarin pingviinit vasta pari vuotta myöhemmin ja pidin sitä ihan kivana. Kun huomasin alkuperäisen Madagascar-elokuvan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa koko elokuvasarjan pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella leffat läpi.

Pingviininelikko Kippari, Kowalski, Rico ja Alokas päätyvät uuteen seikkailuun, kun heille katkera mustekala Dave janoaa kostoa.

Madagascarissa monien katsojien suosikkihahmoiksi nousivat päähenkilöiden sijaan omaa sivujuontaan pyörittäneet pingviinit, eikä tämä jäänyt huomaamatta DreamWorksilta, joka ryhtyi kehittelemään pingviineistä omaa elokuvaansa heti vuonna 2005. Parin mutkan kautta johtaja Kippari (Tom McGrath), älykkö Kowalski (Chris Miller), vahva Rico (Conrad Vernon) ja sympaattinen Alokas (Christopher Knights) saivat lopulta leffansa, tähditettyään ensin omaa sarjaansa. Madagascarin pingviinit -leffa ei kuitenkaan jatka sarjan tarinaa, vaan se käynnistyy aika lailla suoraan siitä, mihin Madagascar 3:n loppui. Pingviinit kyllästyvät "Afrosirkuksen" hoilaamiseen ja päättävät suunnata omille poluilleen. Hahmot ovat pääasiassa vanhat tutut, joskin Kipparista on tehty hieman tyhmempi. Kaikki nelikosta pääsevät hyvin esille ja pingviineistä selviää elokuvan edetessä enemmän.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat tohtori Octavius Brine, eli katala mustekala Dave (John Malkovich), joka vihaa pingviinejä sydämensä kyllyydestä, sekä salaiseen Pohjoistuuli-organisaatioon kuuluvat agentit Salainen-susi (Benedict Cumberbatch), Korpraali-jääkarhu (Peter Stormare), Eva-pöllö (Annet Mahendru) ja Lyhyt Pinna -hylje (Ken Jeong). Dave on oiva pahis, jonka katkeruutta voi jollain tavalla jopa ymmärtää, mutta Pohjoistuulen agenttihahmot jäävät tylsähköiksi tyypeiksi. Joukon johtaja Salainen omaa monia piirteitä Madagascar-elokuvien Alex-leijonasta, tuntuen paikoin tylsältä korvaajalta tälle.

Jokaisen uuden Madagascar-elokuvan menestyttyä paremmin kuin edeltäjänsä (kolmososan tienatessa lähes 750 miljoonaa dollaria), ei tullut tietenkään kysymykseenkään, että DreamWorks osaisi jättää sarjaa rauhaan, vaikka tarina vietiinkin onnistuneesti päätökseensä. Olen kuitenkin iloinen, että (ainakin toistaiseksi) Alexin, Martyn, Glorian ja Melmanin kertomus ymmärrettiin jättää rauhaan ja tekijät päättivät antaa pingviininelikolle oman leffansa. Madagascarin pingviinit on toisaalta aika turha rahastusraina, mutta täytyy myöntää, että kyllä se silti viihdyttää pääasiassa passelisti. Pingviinit onneksi osoittavat, että heissä on ainesta myös elokuvan keulakuviksi, kun usein sivuhahmot näyttävät soololeffoissaan nimenomaan toimivan vain pienemmällä ruutuajalla varsinaisten päähahmojen rinnalla.

Elokuvan tarina on tarpeeksi menevä, pääasiassa siksi että pahis toimii hyvin. Kestoa on vain puolitoista tuntia, mikä kulkee suurimmaksi osaksi ajasta vauhdilla, joskin loppuhuipennuksen aikana aloin kokea pientä ähkyä tyhjänpäiväiseltä tuntuvaan mekastukseen. Sen sijaan alkuvaiheilta löytyvä takaa-ajo Venetsiassa on äärimmäisen lystikäs ja kekseliäs. Leffasta löytyy paljon hauskoja juttuja, joista osa riemastuttaa enemmän perheen pienimpiä ja osa taas aikuiskatsojia. Omasta mielestäni parasta antia ovat Davelle kirjoitetut vekkulit sanailut, joissa hän hyödyntää tunnettujen näyttelijöiden, kuten Nicolas Cagen, Drew Barrymoren, Hugh Jackmanin ja Kevin Baconin nimiä lystikkäisiin tarkoituksiin.

Myös animaatiojäljeltään Madagascarin pingviinit on mainio, jäljitellen hyvin pääelokuvien vekkulia tyyliä. Hahmot ovat hupsun näköisiä ja liikkuvat sulavasti, taustoista löytyy parhaimmillaan runsaasti yksityiskohtia (etenkin äsken kehumastani Venetsian osuudesta) ja leffa on lisäksi miellyttävän värikäs. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin Lorne Balfen säveltämät musiikit eivät jää lainkaan mieleen, toisin kuin varsinaisista Madagascar-elokuvista vastanneen Hans Zimmerin mukaansatempaavat melodiat. Pisteet pitää kuitenkin antaa siitä, etteivät tekijät ole edes yrittäneet saada aikaan rasittavampaa korvamatoa kuin I Like to Move It tai Afrocircus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Penguins of Madagascar, 2014, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Babe suurkaupungissa (Babe: Pig in the City - 1998)

BABE SUURKAUPUNGISSA

BABE: PIG IN THE CITY

Ohjaus: George Miller

Pääosissa: E. G. Daily, Magda Szubanski, Danny Mann, Glenne Headly, Steven Wright, James Cosmo, Nathan Kress, Mary Stein, Mickey Rooney, Stanley Ralph Ross, Russi Taylor, Adam Goldberg, Eddie Barth, Bill Capizzi, James Cromwell, Miriam Margolyes, Hugo Weaving, Kim Story ja Jim Cummings

Genre: komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 3

Dick King-Smithin kirjaan perustuva elokuva Babe - urhea possu (Babe - 1995) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joka sai jopa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Tuottaja-käsikirjoittaja George Millerin ja ohjaaja Chris Noonanin sukset olivat kuitenkin menneet ristiin ykkösleffaa tehdessä niin pahasti, ettei Noonania edes pyydetty jatko-osan puikkoihin, vaan Miller päätti ottaa ohjausvastuun itselleen. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1998 ja lopulta Babe suurkaupungissa sai ensi-iltansa saman vuoden marraskuussa. Elokuva oli kuitenkin paha taloudellinen epäonnistuminen, joka sai lähinnä kädenlämpöistä palautetta kriitikoilta. Itse katsoin Babe suurkaupungissa -leffan jo lapsena, pidettyäni paljon ensimmäisestä elokuvasta. Tuolloin pidin näkemästäni ja olen katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan. Kun huomasin alkuperäisen Babe - urhean possun täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Päätin sen jälkeen tehdä saman myös jatko-osalle.

Esme Hoggettin ja Baben täytyy matkustaa suurkaupunkiin ja osallistua lammaskoirakilpailuun, pelastaakseen osallistumispalkkiolla maatilansa velkoja perivältä pankilta.

Urhea possu Babe (äänenä tällä kertaa E. G. Daily, Christine Cavanaugh'n jätettyä sarjan oltuaan tyytymätön hänelle tarjottuun sopimukseen jatko-osassa) tekee paluun ja päätyy nyt hurjaan seikkailuun, joka vie hänet tutulta maatilalta suurkaupunkiin. Babe on tuttu sympaattinen itsensä, joka haluaa jälleen auttaa maatilaa; tällä kertaa pelastaa sen rahanahneiden velkojien kynsistä. Baben kanssa mukaan lähtee Esme Hoggett (Magda Szubanski), isäntä Arthurin (James Cromwell) telottua itsensä vuoteenomaksi kaivoa korjatessaan. Szubanski on edelleen mainio tomerana maatilan rouvana, kun taas edellisleffasta Oscar-ehdokkuuden saanut Cromwell on käynyt lähinnä kääräisemässä helpot rahat parista kohtauksestaan.

     Matkallaan Babe ja Esme kohtaavat liudan uusia tuttavuuksia, ihmisinä hotellinomistaja Floomin (Mary Stein) ja tämän pikkusirkusta pyörittävän Fugly-sedän (Mickey Rooney), sekä eläiminä Fuglyn apinat Zootien (Glenne Headly), Bobin (Steven Wright), Theloniusin (James Cosmo), Easyn (Nathan Kress) ja Tugin (Danny Mann), koiratrio Flealickin (Adam Goldberg), Nigelin (Eddie Barth) ja Alanin (myös Barth), sekä äksyn vahtikoiran (Stanley Ralph Ross). Uudet hahmot eivät nouse samalla lailla tykättäviksi ja muistettaviksi kuin ykkösleffan tyypit, jotka ovat tällä kertaa mukana lähinnä pikaisesti näyttämässä karvaisia nassujaan.

Babe suurkaupungissa ei tavoita alkuperäisen Babe - urhean possun sydäntä ja taianomaisuutta juuri lainkaan. En pitänyt elokuvaa varsinaisesti huonona, mutta on se huima tasonpudotus edelleen mahtavan ykkösleffan jälkeen. Siinä, missä ensimmäisestä elokuvasta löytyi aitoa lämpöä ja sielua, jotka saivat katsojansa välittämään tapahtumista niin, että lopun "That'll do, pig. That'll do." -vuorosanat pistivät karskinkin äijän purskahtamaan kyyneliin, Babe suurkaupungissa on lähinnä ihan kivaa koheltamista. Siitä löytyy muutamat hyvät täsmäjuttunsa ja hauskat hetkensä, mutta muuten meininki on pääasiassa aika yhdentekevää eläinseikkailua. Kun Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992) teki onnistuneen maisemanvaihdoksen pieneltä asuinalueelta isoon omenaan, ei Baben kohdalla nimettömäksi jäävä, mutta maailman tunnetuimpia nähtävyyksiä pursuava suurkaupunkimiljöö oikein nappaa. Elokuvasta ei löydy edes juuri mitään syvempää sanottavaa, kun ensimmäinen osa vakuutti possupäähahmonsa identiteettikriiseilyllä.

Hektisen kohellushötön ohessa Babe suurkaupungissa sisältää pari yllättävänkin synkäksi muuttuvaa hetkeä, jotka ovat elokuvan ilmestymisestä lähtien jakaneet mielipiteitä. Moni koki ne lapsia traumatisoiviksi, mutta itse mielsin ne leffan parhaaksi anniksi... joskin harmittelin, ettei leffa ihan uskalla mennä näiden synkkyyksien kanssa loppuun saakka. Ysärin lastenelokuvissa uskallettiin vielä koetella rajoja ja jos jotain, niin tätä särmikkäämpää puolta Babe 2:sta kaipaisin nykypäivän leffoihin.

Chris Noonanin jäätyä jatko-osan ulkopuolelle, ohjaajana päätti toimia ykkösleffan käsikirjoituksesta ja tuottamisesta vastannut George Miller. Kyllä, se sama George Miller, joka ohjasi räjähtävää toimintaa pursuavat Mad Max -elokuvat (1979-2024). Sydämellisen koko perheen eläinleffan teko ei kuitenkaan suju Milleriltä yhtä tyylikkäästi, vaan hän kompastelee Baben parissa. Leffa on kuitenkin hyvin kuvattu ja valaistu. Lavastus on vekkulin satumaista, joskin on harmi, kuinka suurkaupunki rajoittuu lähes täysin yhteen pieneen kortteliin hotellin ympärillä. Puhuvat eläimet on toistamiseen toteutettu hienosti aikansa uraauurtavia digiefektejä, sekä pääasiassa hyvin aikaa kestäneitä nukkeja hyödyntäen. Äänimaailma on hyvin työstetty ja Nigel Westlaken säveltämät musiikit säestävät seikkailua mukavasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Babe: Pig in the City, 1998, Universal Pictures, Kennedy Miller Productions