Etsin sinut (I Will Find You - 2026) - sarja-arvostelu

ETSIN SINUT

I WILL FIND YOU

Luoja: Robert Hull

Näyttelijät: Sam Worthington, Britt Lower, Erin Richards, Logan Browning, Jonathan Tucker, Milo Ventimiglia, Peter Outerbridge, Chi McBride, Hugh Thompson, Madeleine Stowe, Aaron Ashmore, Kate Vernon, Tara Rosling, Darrin Baker, Ashton Cressman, Jasper Rainn Lawrence, Jefferson Brown, Tom Morton ja Clancy Brown

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 35 minuuttia - 47 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 13

I Will Find You, eli suomalaisittain Etsin sinut perustuu Harlan Cobenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2023. Robert Hull kiinnostui Cobenin kirjasta ja teki diilin sen sovittamisesta televisiosarjan muotoon. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt Etsin sinut on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itselleni Cobenin alkuperäinen kirja ei ollut tuttu, mutta pidin tammikuussa ilmestyneestä, Cobenin kirjaan myös perustuvasta jännärisarjasta Verenperinnöstä (Run Away - 2026). Kiinnostuin siis, kun Netflix alkoi mainostaa toista saman kirjailijan työn adaptaatiota. Ryhdyinkin katsomaan Etsin sinut -sarjaa heti sen ilmestyttyä.

David Burroughs on joutunut vankilaan poikansa murhasta, mitä mies ei tehnyt. Viisi vuotta myöhemmin Davidin ex-vaimon sisko saapuu vankilaan vierailulle, mukanaan todiste siitä, että Davidin poika onkin yhä elossa. Davidin täytyy keplotella itsensä ulos vankilasta, selvittääkseen totuuden.

Avatar-elokuvista (2009-) tuttu Sam Worthington näyttelee David Burroughsia, joka löysi eräänä yönä pienen Matthew-poikansa julmasti murhattuna sängyssään. Kaikki todisteet viittasivat siihen, että David olisi ollut hirmuteon takana ja niinpä hänet passitettiin syyttömänä miehenä vankilaan. Kun viiden vuoden jälkeen käy ilmi, että Matthew onkin yhä elossa, Davidin täytyy keksiä keino päästä vapauteen ja selvittää asian todellinen laita. Worthington on varsin passeli valinta rooliinsa ja hän tulkitsee hahmonsa monimutkikkaita tuntemuksia hyvin. Viiden vuoden jälkeen David on alkanut hissuksiin hyväksyä kohtaloaan, mutta tieto pojan selviytymisestä tuo häneen uutta puhtia. Hahmo on mainio ja hänen haluaa nähdä todistamassa muut vääriksi ja saamassa poikansa takaisin.

     Sarjassa nähdään myös Erin Richards Davidin ex-vaimona Cherylinä ja Aaron Ashmore tämän uutena miehenä Ronaldina, Britt Lower Cherylin siskona Rachelina ja Milo Ventimiglia hänen ex-poikaystävänään Haydenina, Hugh Thompson Davidin isänä Lennynä, Jonathan Tucker Davidin parhaana ystävänä Adamina ja Peter Outerbridge tämän isänä, vankilaa johtavana Philipinä, sekä Chi McBride FBI-agentti Williamsina ja Logan Browning hänen tyttärenään, myöskin FBI:lle töitä tekevänä agentti Greerinä. Sivunäyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan, joskin kukaan ei tee mitään erityisen isoa vaikutusta.

Etsin sinut sisältää erittäin hyvän pohjaidean potentiaalisesti tehokkaalle trillerille. Syytön mies viruu vankilassa poikansa murhasta, kunnes vihdoin joku saapuu paikalle todisteen kanssa siitä, että poika onkin yhä elossa. Kuka sieppasi Matthew'n? Kuka lavasti Davidin syylliseksi? Kenen lapsen ruumiin David löysi? Miksi tämä kaikki on tapahtunut? Muun muassa nämä kysymykset auttavat sarjaa nappaamaan katsojan saman tien koukkuunsa ja olin erittäin kiinnostunut selvittämään Davidin kanssa totuuden. Sarjan alkupää, missä David keplottelee itsensä ulos vankilasta, on myös onnistuneen jännittävä.

Mutta sitten sarja harmillisesti hieman lässähtää. Alun lupaava meno hiipuu, kun päästään vihdoin ulkomaailmaan ja selvitystyö pääsee oikeasti käyntiin. Jo sarjan puolenvälin tietämillä aloin tuumia, että kahdeksan jakson minisarjan sijaan Etsin sinut olisi todennäköisesti kannattanut tehdä elokuvaksi, koska tarinaa venytellään tarpeettomasti. Jännite ei jaksa kantaa ja valitettavasti paljastukset avausjakson esittämiin kysymyksiin olivat mielestäni toinen toistaan isompia pettymyksiä tai ihan vain epäuskottavia ja hölmöjä ratkaisuja. Sarja käynnistyy vahvasti, mutta heikkeni mielestäni jakso jaksolta. Lopputuloksena on aika keskinkertainen trilleri. Sääli.

Sarjan ohjaajat näyttävät ajoittain osaamistaan, mutta ongelmaksi käy Robert Hullin johtaman käsikirjoitustiimin työ, sekä pohjalla oleva Harlan Cobenin kirja. Sentään teknisesti Etsin sinut on pätevä. Sarja on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus kelvollista ja maskeeraukset mainiot. Äänimaailma on toimivasti rakennettu, joskin Danny Bensin ja Saunder Jurriaansin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

I Will Find You, Yhdysvallat, 2026, Final Twist Productions, I Have An Idea Productions, Netflix Worldwide Productions, Take 5 Productions

The Legend of Korra, kausi 1: Ilma (The Legend of Korra - Book One: Air - 2012) - sarja-arvostelu

THE LEGEND OF KORRA - KAUSI 1: ILMA

THE LEGEND OF KORRA - BOOK ONE: AIR

Luojat: Michael Dante DiMartino ja Bryan Konietzko

Näyttelijät: Janet Varney, David Faustino, P. J. Byrne, J. K. Simmons, Seychelle Gabriel, Mindy Sterling, Kiernan Shipka, Steve Blum, Dee Bradley Baker, Logan Wells, Darcy Rose Byrnes, Lance Henriksen, Daniel Dae Kim ja Clancy Brown

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu, toiminta, komedia

Jaksomäärä: 12

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 6

Maa. Tuli. Ilma. Vesi.

Michael Dante DiMartinon ja Bryan Konietzkon luoma animoitu fantasiasarja Avatar (Avatar: The Last Airbender - 2005-2008) oli ylistetty menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Alun perin työnimellä "Avatar: Legend of Korra" käynnistyneen projektin oli tarkoitus olla pelkkä yhden kauden mittainen minisarja. Ideat kuitenkin paisuivat tekijäkaksikon mielessä ja lopulta he saivat Nickelodeon-kanavan suostumaan isompaan sarjaan, vaikka aluksi kanava oli huolissaan, että naispäähenkilöllä sarja ei saisi korkeita katsojalukuja. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animaattorit kävivät töihin, kun sarja kulki vielä nimellä "The Last Airbender: Legend of Korra" ja lopulta ytimekkäämmin ihan vain The Legend of Korra alkoi pyöriä televisioissa huhtikuussa 2012. Itse katsoin lapsena alkuperäistä Avataria ja pidin siitä valtavan paljon. Ennen Netflixin näyteltyä versiota katsoin sarjan vihdoin alusta loppuun ja se nousi edelleen suosikkisarjojeni joukkoon. Kun pääsin kuulemaan sarjan musiikkeja livekonsertissa Helsingin Jäähallissa ja nyt kun sekä uusi animaatioelokuva Avatar Aang: The Last Airbender (2026), kuten myös uusi animaatiosarja Avatar: Seven Haves ovat tulossa, päätin vihdoin katsoa myös The Legend of Korran.

On kulunut 70 vuotta siitä, kun avatar Aang päihitti Tulen valtiaan Ozain ja palautti rauhan maailmaan. Aangin kuoltua on syntynyt uusi avatar, vedentaitaja nimeltä Korra. Teini-ikäisenä Korra matkustaa Republic Cityyn, oppimaan ilmantaitoa Aangin pojalta, kun hän kohtaa Ekvalistit ja heitä johtavan Amonin, joka osaa poistaa ihmisiltä kyvyn hallita elementtejä.

The Legend of Korra ei tosiaan jatka avatar Aangin ja tämän kavereiden seikkailuja, vaikka hahmot esiintyvätkin avauskaudella muutamassa takaumassa. Kuten jo alkuperäissarja Avatarissa kävi selväksi, uusi avatar syntyy, kun edellinen on kuollut. Aang on siis valitettavasti jo menehtynyt tämän sarjan alussa ja uusi avatar on syntynyt vesiheimoon. Tämä Korra-tyttö (äänenä Janet Varney) on seikkailunhaluinen nuorukainen, joka on teini-ikään mennessä onnistunut jo oppimaan tulen ja maan veden lisäksi, mutta rauhallisuutta vaativa ilma tuottaa hänelle yhä suuria vaikeuksia. Korra on tykättävä uusi avatar, jonka seikkailuun lähtee ihan mielellään, vaikkei hänelle olekaan asetettu samanlaista selvää missiota, kuten edeltäjälleen, jonka vastuulla oli koko maailman pelastaminen.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Aangin poika Tenzin (J. K. Simmons), hänen vaimonsa Pema (Maria Elizabeth Sheldon Bamford), heidän lapsensa Meelo (Logan Wells), Jinora (Kiernan Shipka) ja Ikki (Darcy Rose Byrnes), tulentaitajaveljekset Mako (David Faustino) ja Bolin (P. J. Byrne), Makon tyttöystävä Asami (Seychelle Gabriel), Tophin tytär, päällikkö Beifong (Mindy Sterling), poliitikko Tarrlok (Dee Bradley Baker), sekä Amon (Steve Blum), joka pitää elementtien hallitsijoita ja erityisesti avataria tavan kansan sortajina ja johtaakin Ekvalisteiksi kutsuttua ryhmää, joka aikoo poistaa kaikilta kyvyn hallita elementtejä. Amon on mielenkiintoinen pahis, sillä tämän pointtia voi jopa ymmärtää, eikä hän vaikuta vain haluavan hallita maailmaa. Muuten sivuhahmot ovat aika unohdettavia tyyppejä, eivätkä vaikkapa tulentaitajaveljekset Mako ja Bolin tarjoa samanlaista lisäystä päätrioon avatarin rinnalle kuin alkuperäissarjan sisarukset Katara ja Sokka.

Valitettavasti The Legend of Korra ei ainakaan ensimmäisellä tuotantokaudellaan onnistunut tekemään erityisempää vaikutusta ja se jäi kauas alkuperäisen Avatarin mestarillisuudesta. Ja ei, kyse ei ole siitä, että näin miehenä en haluaisi katsoa naispuolisen sankarin seikkailuja, kuten Nickelodeonilla pelättiin. Korra on oiva päähenkilö ja mukavan erilainen kuin Aang, joka pakoili aluksi suurta vastuutaan, mutta otti itseään niskasta kiinni opetellakseen loput elementit ja pelastaakseen maailman diktaattorimaiselta Ozailta. Ongelma on lähinnä siinä, että The Legend of Korran tarina ei yksinkertaisesti ole läheskään niin mukaansatempaava ja koukuttava kuin Avatarin. Tähän vaikuttaa erityisesti se, että siinä missä Avatarissa katsoja oli heti perillä siitä, mikä oli vaakalaudalla ja mikä Aangin kohtalo on, nyt rauhan aikana Korralle ei saada uutena avatarina laadittua selvää tehtävää ja tarkoitusta. Toki hiljalleen esiin nousee Amon ja hänen joukkonsa, jotka luovat kiinnostavan moraalisen pohdinnan elementtien taitajien ja tavallisen kansan vastakkainasettelusta, mutta eipä tässäkään mennä sellaisiin syvyyksiin kuin Avatar meni kypsien teemojensa parissa. Vielä kun suuri osa kaudesta käytetään kisoihin eri elementintaitajien kesken, sekä romanttiseen neliödraamaan Korran, Bolinin, Makon ja Asamin välillä, kausi lipsuu vähän väliä tylsemmille laduille, kadottaen jännitteen. 

Jos jotain pidin erityisen mielenkiintoisena The Legend of Korrassa, niin sitä miten sarja käsittelee tuttua maailmaansa. Yleensä fantasiatarinoissa nämä maailmat eivät kehity ja vaikkapa J. R. R. Tolkienin kertomuksissa Keski-Maa pysyy samanlaisena vuosituhannesta toiseen. The Legend of Korrassa on kuitenkin päätetty lähestyä kulunutta aikaa realistisemmasta vinkkelistä. Kuten tosielämässä maailma on muuttunut villisti 70 vuodessa, myös tässä tämä satumaailma on kokenut reippaita muutoksia. Maailma on yhä tunnistettavissa, mutta esimerkiksi teknologian kanssa on tehty reippaita hyppyjä eteenpäin. Jos itse tarinaan olisi panostettu samalla lailla kuin tämän maailman kehittämiseen, voisi The Legend of Korra päästä lähelle Avatarin loistoa, mutta tällaisenaan se jää harmillisen keskiverroksi jatkotarinaksi, joka ei edes juuri innosta katsomaan lisää.

Visuaalisesti The Legend of Korra toimii kuitenkin oivallisesti. Piirrosjälki näyttää hyvältä ja hahmot liikkuvat sulavasti, etenkin toimintakohtausten aikana. Taustat ovat usein pullollaan yksityiskohtia, oli kyse sitten näteistä luontomaisemista tai edellisen sarjan lokaatioita modernimmasta Republic Citystä. Myös värien ja varjojen käyttö on pätevää. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Benjamin Wynnin säveltämät musiikit säestävät seikkailua menevästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.4.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

The Legend of Korra, Yhdysvallat, 2012-2014, Nickelodeon Animation Studios, Ginormous Madman

Mating Season, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

MATING SEASON - KAUSI 1

Luojat: Jennifer Flackett, Andrew Goldberg, Nick Kroll ja Mark Levin

Näyttelijät: Zach Woods, Nick Kroll, June Diane Raphael, Sabrina Jalees, Ana Gasteyer, Clancy Brown, Abbi Jacobson, Timothy Olyphant, Jack McBrayer, Annaleigh Ashford, Jason Mantzoukas ja Sarah Silverman

Genre: animaatio, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 26 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 22 minuuttia

Ikäraja: 16

Mating Season on Jennifer Flackettin, Andrew Goldbergin, Nick Krollin ja Mark Levinin luoma animoitu komediasarja. Kun nelikon luoma animaatiosarja Big Mouth (2017-2025) tuli päätökseensä, he esittelivät uuden ideansa Netflixille ja saivat sen läpi. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Mating Seasonin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu. Itse pidin Big Mouthista aluksi, mutta mielestäni sarjan taso laski roimasti sen edetessä, enkä juuri innostunut, kun luin samojen tyyppien tekevän uutta häröä animaatiosarjaa. Katsoin Mating Seasonin silti läpi sen julkaisuviikonloppuna.

Karhu Josh herää talviuniltaan, vain huomatakseen että hänen tyttöystävänsä on ottanut itselleen uuden poikaystävän. Kesän alkaessa Josh ja hänen ystävänsä yrittävät löytää uudet parittelukumppanit.

Mating Seasonin keskiössä on neljän eläimen kaveriporukka. On karhu nimeltä Josh (äänenä Zach Woods), peura nimeltä Fawn (June Diane Raphael), pesukarhu nimeltä Ray (Nick Kroll) ja kettu nimeltä Penelope (Sabrina Jalees). Josh on juuri jäänyt sinkuksi, herättyään liian myöhään talviunilta. Fawn suree äitinsä kuolemaa metsästäjän käsissä, lesbo Penelope yrittää löytää rakkauden, kun taas naistenmies Ray on valmis ottamaan kaiken ilon irti alkaneesta kutusesongista. Hahmot ovat sopivan erilaiset toisistaan. Josh, Fawn ja Penelope ovat mainiot tapaukset, mutta Ray jäi mielestäni loppuun saakka aika ärsyttäväksi tyypiksi, eikä asiaa auta Krollin rasittava ääni. 

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Joshin vanhemmat Robert (Clancy Brown) ja Ellen (Ana Gasteyer), susi Dylan (Timothy Olyphant), joutsen Addy (Annaleigh Ashford), haisunäätä Samantha (Sarah Silverman), vuohi Arnold (Beck Bennett), hirvi Zeke (Drew Tarver), pöllö Geoffrey (Jack McBrayer) ja ajokoira Summer (Abby Jacobson). Heiltäkin löytyy omat voimakkaat persoonansa, erilaisine oikkuineen.

Jos Mating Seasoniin lisäisi sekaan hormonihirviöt, sarja menisi helposti läpi Big Mouthin eläimiin keskittyvänä lisäosana. Niin paljon samaa sarjojen välillä on. Mutta siinä, missä Big Mouth oli aluksi aidosti fiksu ja samaistuttava sarja murrosiästä sen monien villienkin puolten kera, Mating Season on enemmän häröilyä häröilyn vuoksi. Jos se sellaisenaan riittää ja mielestäsi jo ajatuksen tasolla on hauska tuumia, millainen olisi Big Mouth eläimillä ihmisten sijaan, Mating Season todennäköisesti iskee. Omasta mielestäni sarjan vitsi vanhenee vaivaannuttavan nopeasti ja näiden härskien eläimien kiima-ajan erilaisia sattumuksia ei juuri jaksaisi seurata. 

Ihan täysin onneton pohjanoteeraus sarja ei ole. Kun se vaivautuu kaivaa hahmoista hieman syvemmältä, meno jopa menettelee. Ja vaikka muuten en mieltänytkään sarjan pääasiassa seksin ympärille rakennettua komediaa erityisen hauskana, ovat eri eläinten omituisiin tapoihin liittyvät tietoiskut ihan huvittavia. Ne ovat turhan itsetietoisia, yrittäessään esittää kuin sarjalla olisi oikeasti jotain fiksuakin sanottavaa, mutta täytyy silti myöntää, että ne saivat minut toisinaan hymähtelemään. Silti mielsin Mating Seasonin jo avauskautensa puolesta väsähtäneeksi komediaksi, enkä edes ihmettelisi, vaikka Netflix ei suostuisi jatkamaan sarjaa tätä pidemmälle.

Visuaalisesti Mating Season toimii hyvin ja jo eläinhahmojen ulkonäöistä huomaa, että taustalla häärää Big Mouth -poppoo. Hahmot ovat tunnistettavan erilaiset toisistaan ja varsin vekkulin näköiset. Parasta animaatiojäljessä ovat kuitenkin paikoitellen jopa nätit metsämaisemat. Lisäksi sarja on ilahduttavan värikäs. Äänimaailmakin on kelvollisesti rakennettu Mark Riversin säveltämiä musiikkeja myöten ja Elvin Bishopin esittämä Fooled Around And Fell In Love on mainio tunnuskappale sarjalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mating Season, Yhdysvallat, 2026-, Brutus Pink, Good At Business, Titmouse

Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 2010) - elokuva-arvostelu

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ

A NIGHTMARE ON ELM STREET

Ohjaus: Samuel Bayer

Näyttelijät: Rooney Mara, Kyle Gallner, Jackie Earle Haley, Katie Cassidy, Thomas Dekker, Kellan Lutz, Connie Britton ja Clancy Brown

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 18

One, two, Freddy's coming for you...

A Nightmare on Elm Street, eli suomalaisittain Painajainen Elm Streetillä on uudelleenfilmatisointi samannimisestä kauhuelokuvasta vuodelta 1984. Kun muiden kauhuleffaklassikoiden uudelleenfilmatisoinnit, kuten Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre - 2003), The Omen (2006) ja Halloween (2007) olivat taloudellisia hittejä, tuottajakolmikko Brad Fuller, Michael Bay ja Andrew Form ryhtyivät työstämään uusia versioita myös Perjantai 13. -leffasta (Friday the 13th - 1980) ja Painajaisesta Elm Streetillä. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2009 ja lopulta uusi Painajainen Elm Streetillä sai ensi-iltansa huhtikuussa 2010. Elokuva sai niin kriitikoilta kuin alkuperäisten leffojen faneilta nuivaa palautetta, mutta se oli taloudellinen menestys. Itselleni tämä uudelleenfilmatisointi oli ensikosketukseni Freddy Kruegeriin. Olin teininä alkanut kiinnostua kauhuleffoista, joten isäni päätti vuokrata tämän testileffaksi. Tuolloin pidin näkemästäni ja olen katsonut elokuvan ainakin kerran uudestaan, mutta tuosta on kulunut jo monta vuotta. Kun pari vuotta sitten huomasin alkuperäisen Painajaisen Elm Streetillä viettävän 40-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Nyt vihdoin ja viimein on aika huipentaa tämä matka vuoden 2010 uudelleenfilmatisoinnin parissa.

Kun palanut mies tappaa Elm Streetin nuoria heidän unissaan, Nancy Holbrook yrittää selvittää mistä on kyse ja kuinka yhä hengissä olevat voisivat selvitä yliluonnolliselta jahtaajaltaan.

Tämänkertaisia Elm Streetin nuoria, jotka joutuvat unissaan palaneen ja veitsihansikasta käyttävän miehen jahtaamiksi, ovat Nancy (Rooney Mara), Quentin (Kyle Gallner), Kris (Katie Cassidy), Jesse (Thomas Dekker) ja Dean (Kellan Lutz). He kaikki näkevät samanlaista painajaista, mikä on jo itsessään kummallista, mutta kun heistä ensimmäinen kuolee unessaan, he alkavat tosissaan ihmetellä tilannettaan ja pohtia, kuinka pääsisivät eroon piinaajastaan. Lukuun ottamatta hiljaista taiteilijasielu Nancya, nämä hahmot jäävät valitettavan latteiksi ja mitäänsanomattomiksi. Kun periaatteessa kaikki esitellään jo valmiiksi väsyneinä painajaistensa takia, ei heistä oikein tunnu irtoavan muuta. Dean on tainnut olla se tavanomainen urheilijajätkä ja Kris vaikuttaisi nauttineen suosiosta koulussa, mutta heistä ei onnistuta kaivamaan minkäänlaista syvyyttä. Näyttelijät hoitavat hommansa vaihtelevasti, Maran vakuutettua parhaiten yhä vain pelokkaammaksi käyvänä Nancyna.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin tietty näiden teinien piinaaja, Freddy Krueger, joka jahtaa nuoria heidän unissaan ja jos hän saa heidät tapettua unessa, he kuolevat oikeastikin. Hahmoa kahdeksan kertaa aiemmin näytellyt Robert Englund ei palannut rooliinsa uudelleenfilmatisoinnissa, vaan uudeksi Freddyksi pestattiin Watchmen-elokuvasta (2009) tuttu Jackie Earle Haley. Haleyn Freddy ei ole samanlainen kierolla tavalla hassutteleva veijari kuin Englundin, vaan huomattavasti synkempi tyyppi. Tämä Freddy heittää parit vitsit siellä täällä, mutta ne ovat joko todella tummaa huumoria tai sitten aika korneja repliikkejä. Omasta mielestäni on parempi, ettei Haley ryhtynyt matkimaan edeltäjänsä suoritusta, mutta jää hänen Freddynsä huomattavasti tylsemmäksi murisijaksi. Moni suuttui siitä, että Freddyn taustatarinassa miehestä on tehty pedofiili, eikä lasten tappaja, mutta tekijöiden puolustukseksi tämä oli jo Wes Cravenin idea alkuperäistä elokuvaa työstäessään, mihin studio ei kuitenkaan kasarilla suostunut.

Todennäköisesti sen takia, että juuri tämä Painajainen Elm Streetillä oli ensikosketukseni elokuvasarjaan, minun täytyy todeta, etten todellakaan inhoa tätä leffaa samalla tavalla kuin monet muut. Ja kun puhutaan näistä 2000-luvun alun kauhu-uudelleenfilmatisoinneista, mielestäni Painajainen Elm Streetillä on selvästi parempi kuin vaikkapa Rob Zombien kamala Halloween-räpellys. Leffa on kuitenkin selvästi osa kyseisen Halloweenin ja muutaman muun uudelleenfilmatisoinnin trendiä. Kuten nuo muutkin 2000-luvun alun versioinnit, myös Painajainen Elm Streetillä on todella synkkä, iloton ja julma. Toki kyseessä on kauhuelokuva, mihin kuuluukin synkät aiheet ja muu, mutta tämä on sitä aikaa, kun ajateltiin, että on coolia, kun synkistellään oikein antaumuksella. On siis turha odottaa samanlaista pilkettä silmäkulmasta kuin useammasta vanhasta Elm Street -leffasta.

Elokuvan isoin vika on kuitenkin sen tietty ponnettomuus. Leffa tehtiin selvästi rahan takia ja siitä puuttuu kunnon palo projektia kohtaan. Sekaan on pitänyt toki heittää ne ikonisimmat kuvat alkuperäisestä elokuvasta, mutta ne tuntuvat jopa oudon pakotetuilta. Pari ihan onnistunuttakin kohtausta mahtuu mukaan, etenkin loppusuoralla, kun todellisuuden ja unen raja alkaa häilyä tosissaan, yhä elossa olevien hahmojen väsymyksen voimistuessa. Itse finaali on myös kivan erilainen alkuperäisestä leffasta, sen sijaan, että elokuva olisi vain täysi yks yhteen kopio. Erilaisen lähestymistapansa kautta tämä uudelleenfilmatisointi on kiinnostava osa Freddy Kruegerin valkokangashistoriaa ja parempi kuin vaikkapa Viimeinen painajainen Elm Streetillä: Freddyn kuolema (Freddy's Dead: The Final Nightmare - 1991).

Elokuvan ohjaajaksi valikoitui Samuel Bayer, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan elokuvaa, eikä hän myöskään ole toistaiseksi ohjannut mitään muuta täyspitkää leffaa - ainoastaan musiikkivideoita yhtyeille, kuten Metallicalle ja Green Daylle. Elokuvaohjaajana Bayer ei vakuuta ja hänen kauhutaitonsa rakentuvat vain kovaäänisten böö-pelotteluiden varaan, kunnon tunnelman luomisen sijaan. Wesley Strickin ja Eric Heissererin käsikirjoitus on hitusen ponneton, mutta se onneksi lähtee hieman omaan suuntaansa loppusuoralla. Teknisesti Painajainen Elm Streetillä on kelvollinen, joskin jopa puolentoista tunnin kestossa sen leikkaus laahaa toisinaan. Elokuva on menevästi kuvattu, lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa. Freddy Kruegerin maskeeraukset ovat tässä jakaneet reippaasti mielipiteitä. Tekijät tutkivat paljon todellisia tulipalojen uhreja, tehdäkseen palovammoista mahdollisimman realistiset. Freddyn osittain sulanut naama on kuitenkin paikoitellen hieman perunan näköinen ja siten tahattoman huvittava. Pidän kuitenkin hänen repaleisesta poskestaan, joka toteutettiin tietokone-efektien avulla. Steve Jablonskyn säveltämät musiikit synkistelevät pääasiassa tylsästi, mutta sisältävät myös vanhoja teemoja alkuperäisestä leffasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Nightmare on Elm Street, Yhdysvallat, 2010, New Line Cinema, Platinum Dunes

Voittamaton, kausi 4 (Invincible - 2026) - sarja-arvostelu

VOITTAMATON - KAUSI 4

INVINCIBLE

Luoja: Robert Kirkman

Näyttelijät: Steven Yeun, J. K. Simmons, Gillian Jacobs, Christian Convery, Seth Rogen, Sandra Oh, Zoey Deutch, Walton Goggins, Peter Cullen, Jeffrey Dean Morgan, Lee Pace, Mark Hamill, Shantel VanSanten, Ben Schwartz, Fred Tatasciore, Chris Diamantopoulos, Clancy Brown, Tatiana Maslany, Jay Pharoah, Ross Marquand, Grey Griffin, Jonathan Banks, Cliff Curtis, Eric Bauza, Winston Duke, Michael Dorn, Danai Gurira, Matthew Rhys, Troy Baker, Indira Varma, Chloe Bennet, Frank Welker ja Bruce Campbell

Genre: animaatio, toiminta, scifi

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 18

Robert Kirkmanin samannimiseen sarjakuvaan perustuva animaatiosarja Voittamaton nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa maaliskuussa 2021. Toinen ja kolmas kausi vain kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät jälleen töihin ja nyt Voittamattoman neljäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun Prime Videossa. Itse olen pitänyt paljon sarjan aiemmista kausista ja olenkin positiivisin mielin odottanut sen jatkumista. Katsoinkin neljännen kauden uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Nolan ja Allen valmistautuvat yhdessä Planeettakoalition kanssa käymään taistoon julmien viltrumilaisten kanssa, mutta siihen Nolan tarvitsee poikansa Voittamattoman apua.

Mark "Voittamaton" Grayson (äänenä Steven Yeun) pistetään pahan paikan äärelle. Hän on hädin tuskin toipunut vammoistaan, jotka hän sai taistelussa Valloittajan (Jeffrey Dean Morgan) kanssa, kun hänen pitäisi lähteä kauas avaruuteen sotaan muita viltrumilaisia vastaan ja ennen kaikkea luottaa isäänsä, tuhansia tappaneeseen Nolaniin, eli Omni-Maniin (J. K. Simmons). Voittamaton pysyy mainiona päähenkilönä, mutta kauden kiinnostavin tyyppi on Nolan, joka on käynyt kausien varrella läpi aikamoista kehityskaarta, miehen ymmärrettyä hirmutekonsa ja käännyttyä omaa kansaansa, viltrumilaisia vastaan.

     Myös muut vanhat tutut, Voittamattoman äiti Debbie (Sandra Oh), velipuoli Oliver (Christian Convery), tyttöystävä Atomi-Eve (Gillian Jacobs), hämärämies Cecil (Walton Goggins), avaruusolento Allen (Seth Rogen), Planeettakoalition johtaja Thaedus (Peter Cullen) ja viltrumilaisten johtaja Thragg (Lee Pace) ovat menossa mukana, kun taas uutena hahmona esitellään Kirkmanin Tech Jacket -sarjakuvista tuttu Zoe Thompson, supersankari, joka päätyy myös auttamaan suuressa planeettojen välisessä sodassa. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja osaan heistä saadaan hyvin syvyyttä kauden varrella, mutta joista osa, kuten Maapallon Vartijat ja edelliskaudella isosti esillä ollut Cecil, jäävät enemmän taka-alalle. Thraggista saadaan rakennettua onnistunut uhka, jonka saapuminen taisteluun kauden loppusuoralla tarjoaa oikeasti jännitettä.

Voittamaton jatkaa mainiota kulkuaan neljännellä kaudellaan. Panokset ovat korkeammat kuin aiemmin, kun varsinainen sota viltrumilaisia vastaan alkaa. Jo yhdessä näistä häikäilemättömistä valloittajista on haastetta useammalle supersankarille, mutta nyt olisi tarkoitus pistää koko Thraggin armeija hengiltä, pysäyttääkseen heidän hirmutekonsa lopullisesti. Kausi pääasiassa vain paranee jakso jaksolta, tarjoaa vauhdikkaan viihdyttäviä toimintakohtauksia, sekä onnistuneen shokeeraaviakin tilanteita. Sarjan korkea ikäraja käy kyllä jälleen hyvin selväksi, koska veri roiskuu ja pahimmillaan ihmisiä suorastaan revitään riekaleiksi.

Kaiken rytinän ja mäiskeen keskellä kauden parasta antia on kuitenkin Nolanin ja Markin vaikea isä-poika-suhde, kun heidän pitäisi tehdä yhteistyötä suurempaa uhkaa vastaan, mutta Mark kokee ymmärrettävästi suuria vaikeuksia luottaa isäänsä ykköskauden tapahtumien jälkeen. Oivallista on myös Markin ja Even välinen draamaosasto, kun he pohtivat yhteistä tulevaisuuttaan supersankari-identiteettiensä kanssa. Sen sijaan kauden kevyesti heikoin puoli on täysin tarpeeton väliseikkailu Helvetissä. Jep, kaiken tämän viltrumilaismenon keskelle on ympätty jakso, jossa Mark käy kirjaimellisesti Helvetissä. Jaksoa ei pelasta edes se, että itse Saatanaa ääninäyttelee Bruce Campbell. Jakso on omituinen kompastus muuten erittäin hyvällä kaudella. Onneksi loppusuora on tasaisen väkevä ja jättää odottamaan innolla jo työn alla olevaa viidettä tuotantokautta.

Animaatiojäljeltään Voittamattoman neljäs kausi on kuitenkin ailahteleva. Ajoittain meno on varsin komeaa, mutta usein animaattorit ovat menneet siitä, mistä aita on matalin, esimerkiksi vain raahaamalla pysäytyskuvaa hahmosta ruudun poikki, simuloiden lentämistä ilman sen kummempia yksityiskohtia. Hahmojen tapa kommunikoida avaruudessa telepaattisesti mahdollistaa myös sen, ettei suiden liikkeitä tarvitse animoida moniin kohtauksiin. Pidän kuitenkin siitä, miltä hahmot näyttävät, yksityiskohtaisista taustoista, sekä värien käytöstä. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu John Paesanon mainioita musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Invincible season 4 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Invincible, Yhdysvallat, 2021-, Amazon Studios, Image Comics, Skybound Entertainment

Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER - KUOLEMATON

HIGHLANDER

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Clancy Brown, Roxanne Hart, Beatie Edney, Sean Connery, Alan North, Jon Polito, Sheila Gish, Hugh Quarshie, Christopher Malcolm, Peter Diamond, Celia Imrie, Billy Hartman ja James Cosmo

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

"There can be only one." 

Highlander - kuolematon on Christopher Lambertin tähdittämä fantasiaelokuva. Nuori Gregory Widen opiskeli Los Angelesissa elokuvantekoa, kun hän sai käsikirjoituskurssillaan idean fantasiatarinasta ja ryhtyi kirjoittamaan siitä tekstiä opinnäytetyöksi. Luettuaan tämän "Shadow Clan" -tekstin, Widenin opettaja kehotti miestä myymään sen Hollywoodille, missä Wyden onnistuikin ja tienasi sillä kaksisataatuhatta dollaria. Widenin teksti muovautui roimasti alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja Peter Bellwood ja Larry Ferguson työstivät "The Dark Knight" -nimen saanutta tekstiä uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Highlander - kuolematon sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 1986 Avoriaz Fantasy Film Festivalilla Ranskassa, jonka jälkeen se saapui Yhdysvaltojen teattereihin 7. maaliskuuta - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen epäonnistuminen, joka sai kriitikoilta vaihtelevan vastaanoton, mutta joka on vuosien varrella noussut kulttiklassikoksi, elokuvan ympärille keräytyneen uskollisen faniryhmän ansiosta. Itse näin Highlander - kuolemattoman jo useita vuosia sitten, jolloin pidin sitä ihan kivana. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 40-vuotisjuhlaansa, minkä lisäksi uusi Highlander-elokuva on työn alla, päätin katsoa tämän alkuperäisleffan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Vuoden 1985 New Yorkissa elävä antiikkikauppias Connor MacLeod on todellisuudessa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan, kunnes enää yksi on jäljellä. Kun vanha vihollinen saapuu kaupunkiin, Connor muistelee menneisyyttään 1500-luvun Skotlannista lähtien.

Päärooliin kuolemattomaksi soturiksi, Connor MacLeodiksi oli ehdolla muun muassa Kurt Russell, Michael Douglas, Ed Harris, Mel Gibson, Kevin Costner ja jopa Sting, kunnes pestin nappasi lopulta ranskalainen Christopher Lambert, jonka ohjaaja Russell Mulcahy bongasi selaillessaan lehteä ja nähtyään julisteen Lambertin tähdittämästä elokuvasta Greystoke: Legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta (Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes - 1984). Kuten Mulcahy pelkästään julistekuvan perusteella arveli, Lambertista löytyy oikeaa asennetta rooliin. Hän menee läpi niin suuresta soturista kuin myös traagisen elämän läpi käyneestä miehestä, jolle kuolemattomuus on muuttunut kiroukseksi, kaikkien hänen rakkaiden ihmisten kuoltua pois jo vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten. Ainoa ongelma vain on, että ranskalaiselta Lambertilta Connorin vaatima skotlantilaisaksentti ei luonnistu sitten yhtään.

     Elokuvassa nähdään myös Clancy Brown Connorin verivihollisena, kuolemattomana Kurganina, Sean Connery Connoria opettaneena kuolemattomana Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, Beatie Edney Connorin aikoja sitten menehtyneenä vaimona Heatherina, sekä Roxanne Hart newyorkilaisena rikospaikkatutkijana Brenda Wyattina, joka kiinnostuu Connorista ja ryhtyy kaivelemaan tämän omituista menneisyyttä. Edney ja Hart ovat mainiot Connorin eri aikakausien naisina, Brownin toimiessa oivallisesti eksentrisenä ja julmana pahiksena, joka on jahdannut Connoria neljän vuosisadan ajan. Aina yhtä karismaattinen Connery istuu muuten erinomaisesti Connorin mentorin rooliin, joskin voimakkaalla skottikorostuksella puhuva näyttelijä ei mene millään läpi egyptiläis-espanjalaisesta. Onkin hieman huvittavaa katsoa Connorin ja Ramírezin välisiä kohtauksia, kun kuvassa on ranskalainen esittämässä skottia ja aito skotti esittämässä Egyptissä syntynyttä, mutta Espanjaan siirtynyttä heppua.

Highlander - kuolematon sisältää erinomaisen premissin fantasiaa ja toimintaa yhdistelevään elokuvaan. Mitä jos läpi historian silloin tällöin syntyy ihmisiä, jotka eivät voi kuolla vanhuuteen, eivätkä muutenkaan mihinkään muuhun kuin pään irti leikkaamiseen? Ja nämä ihmiset sitten elävät läpi aikakausien ja taistelevat toisiaan vastaan, kunnes jäljellä on enää yksi ainoa soturi, joka voittaisi lopullisen palkinnon. Aivan mahtava idea ja siitä on saatu aikaiseksi erittäin mainio elokuva, joka tosin näyttäytyy tänä päivänä katsottuna ajoittain todella huvittavana, oli kyse sitten näyttelijöiden aksenteista, joistain hieman köykäisesti toteutetuista kohtauksista tai läpi leffan vallitsevasta kasarijuustosta, joka on niin ihastuttavaa kuin kornia - vähän katsojasta riippuen.

Elokuva esittelee Connor MacLeodin ensin vuoden 1985 New Yorkissa ja ryhtyy sitten hiljalleen syventymään hänen menneisyyteensä. Siirrytään vuoden 1536 Skotlantiin, jolloin mies saa taistelussa iskun, mikä tappaisi tavallisen ihmisen, mutta kun Connor selviääkin hengissä ilman naarmun naarmua, hänen uskotaan tehneen diilin paholaisen kanssa ja hänet häädetään. Läpi leffan hypitään ajassa, näyttäen miehen tekoja historian havinoissa, mitkä ovat muovanneet Connorista sellaisen kuin hän nyt on - murtuneen miehen, joka toivoo enemmän kuolemaa kuin minkään ultimaattisen palkinnon voittoa. Kun kuvioihin tulee mahdollinen uusi rakkaus Brenda, sekä vanha vihollinen Kurgan, miehen elämä saa kuitenkin uutta paloa.

Highlander - kuolematon on varsin omalaatuinen fantasialeffa, eikä vain premissinsä, vaan jo sankarinsa ansiosta. On todella mielenkiintoista syventyä Connorin menneisyyteen. Aikakausilla hyppelyn myötä sekaan mahtuu monenmoista 1500-luvun Skotlannista renessanssi-Ranskaan ja jopa natseja vastaan taistelemiseen toisessa maailmansodassa. Vuoden 1985 osuus ei ole yhtä kiinnostava, mutta sillä on toki selvä pointtinsa kokonaisuuden kannalta. Romanssi Brendan kanssa tuo lämpöä Connorin kylmäksi muuttuneeseen elämään ja lopulta pitkään kypsytelty yhteenotto Connorin ja Kurganin välillä on odottamisen arvoinen taistelu. Highlander - kuolemattomasta löytyy kompastuskivensä, joiden takia se ei mielestäni ihan yllä potentiaaliinsa, mutta on se silti erittäin hyvä teos, joka kaikkien fantasiatarinoista tykkäävien pitäisi katsoa ainakin kerran elämässään.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Russell Mulcahy, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä musiikkivideoita, minkä kyllä huomaa. Toisinaan leffaa nimittäin vaivaa tuohon aikaan suureen suosioon nousseen MTV-kanavan vaikutus ja tietynlainen musiikkivideomaisuus. Gregory Widen mahtavan idean pohjalta Peter Bellwoodin ja Larry Fergusonin työstämä käsikirjoitus on mainio. Teknisesti Highlander - kuolematon on parhaat päivänsä nähnyt, mikä selittyy pienehköllä budjetilla. Elokuva on hyvin kuvattu ja mukana on muutamia todella komeita maisemaotoksia. Lavastajat ja puvustajat ovat päässeet leikittelemään eri aikakausien kanssa. Tehosteiden taso kuitenkin ailahtelee kelvollisista jopa aika kökköihin. Äänimaailma on menevästi rakennettu. Michael Kamenin säveltämät musiikit ovat oivat, mutta sekaan työstetyt Queenin kappaleet vaihtelevat erittäin hyvistä hieman heikompiin ja jopa menoa häiritseviin. Pakkohan se on kuitenkin todeta, että Who Wants To Live Forever on täysin ymmärrettävästi todella suosittu ja kehuttu laulu, kiteyttäen hienosti Highlander - kuolemattoman väkevän tematiikan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 1986, Thorn EMI Screen Entertainment, Davis-Panzer Productions, Highlander Productions Limited

Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu (The SpongeBob Movie: Search for SquarePants - 2025) - elokuva-arvostelu

PAAVO PESUSIENI: SYVÄN MEREN SEIKKAILU

THE SPONGEBOB MOVIE: SEARCH FOR SQUAREPANTS

Ohjaus: Derek Drymon

Näyttelijät: Tom Kenny, Clancy Brown, Bill Fagerbakke, Rodger Bumpass, Mark Hamill, Mr. Lawrence ja Carolyn Lawrence

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 7

Stephen Hillenburgin luoma animaatiosarja Paavo Pesusieni (SpongeBob SquarePants - 1999-) nousi heti käynnistyttyään suureen suosioon, joten hahmot ovat siirtyneet seikkailemaan muissakin medioissa. Teattereissa julkaistut Paavo Pesusieni -elokuva (The SpongeBob SquarePants Movie - 2004) ja Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015) olivat positiivista palautetta saaneet menestykset, mutta Netflixissä julkaistut Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge On the Run - 2020) ja lisäosat Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan (Saving Bikini Bottom: The Sandy Cheeks Movie - 2024) ja Plankton: Elokuva (Plankton: The Movie - 2025) saivat ailahtelevamman vastaanoton. Alun perin seuraavan elokuvan oli tarkoitus olla myöskin suoraan Netflixiin tehty leffa johtaja Ravusta, mutta kun Paramount-yhtiön pomot katsoivat valmiiksi saatua materiaalia, he päättivät muokata elokuvaa uuteen suuntaan. Paavo Pesusienestä tehtiin taas elokuvan päähenkilö ja leffa päätettiin julkaista teattereissa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu on saapunut teattereihin. Itse pidin lapsena paljon Paavo Pesusieni -sarjasta, mutta leffojen taso on mielestäni laskenut osa osalta. Olinkin yllättynyt, kun Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu sai positiivisen vastaanoton ja kävin uteliaana katsomassa elokuvan sen ennakkonäytöksessä jouluaatonaattona.

Paavo Pesusieni ja Patrik Tähtönen päätyvät vauhdikkaaseen seikkailuun merirosvokapteeni Lentävän hollantilaisen kanssa, joka yrittää hyödyntää sinisilmäistä Paavoa rikkoakseen kirouksensa.

Tangalan tutut hahmot palaavat jälleen hauskuuttamaan, joskin orava Santa-Sannan (Carolyn Lawrence) ja Planktonin (Mr. Lawrence) osuudet jäävät todella pikaisiksi piipahduksiksi - todennäköisesti siksi, että hahmot juuri saivat omat elokuvansa. Itse Paavo Pesusieni (Tom Kenny), tuo rapupiirasia paisteleva hönö päätyy taas uuteen seikkailuun, mikä käynnistyy, kun Paavo yrittää kovasti osoittaa olevansa jo iso jäbä ja hypätä hurjimman vuoristoradan kyytiin. Paavo on tuttu pöljä itsensä, joka haluaa parasta läheisilleen ja joka tykkää hassutella parhaan kaverinsa, vielä alhaisemmalla älykkyysosamäärällä siunatun Patrik Tähtösen (Bill Fagerbakke) kanssa. Menossa mukana ovat myös Paavon kyyninen naapuri Jalmari Kalmari (Rodger Bumpass) ja ahne johtaja Rapu (Clancy Brown), jonka oli tosiaan alun perin tarkoitus olla elokuvan keskushahmo, mikä on edelleen huomattavissa lopputuloksesta, kun Ravun salatusta menneisyydestä merillä paljastetaan enemmän. Jos nämä hahmot yleensä naurattavat, tekevät he niin myös tässä elokuvassa. Jos koet Paavon ja kumppanin ärsyttäviksi, ei elokuva muuta mieltäsi heistä.

     Seikkailuun Paavon houkuttelee ovela merirosvokapteeni Lentävä hollantilainen (Mark Hamill), joka tarvitsee puhdassydämisen nuorukaisen, jotta hänet voitaisiin vapauttaa kirouksestaan. Alkuperäisestä animaatiosarjastakin tuttu katala Lentävä hollantilainen on aina oiva vihulainen näihin tarinoihin, joskin on toki hassua, että monien kohtaamisten jälkeen vaikuttaa siltä kuin Paavo ja muut törmäisivät tähän elokuvassa ensi kertaa elämässään.

On mukava huomata, että Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan jäi vain yksittäiseksi kömmähdykseksi ja samana vuonna ilmestyneet Plankton: Elokuva ja nyt Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu ovat kääntäneet Paavon ja kumppaneiden seikkailujen suunnan takaisin ylöspäin. Uusi elokuva on juuri niin hyperaktiivinen ja hölmö kuin voi odottaa, mutta samalla sen tietty vilpitön ilo ja hauskanpito tarttuvat väkisinkin katsojaan. Ajoittain tuumin, että "alan olla liian vanha tällaiseen", mutta sitten taas huomasin seuraavani Paavon ja muiden sekoilua aidosti huvittunut hymy kasvoillani. Lapsia rämäpäinen meno viihdyttää taatusti ja mahtuupa sekaan pari juttua, jotka saavat aikuisenkin nauramaan.

Elokuvan tarina on oivallinen ja pitää hyvin mukanaan läpi leffan tiiviin, alle puolitoistatuntisen keston. Kiero Lentävä hollantilainen pistää Paavon suorittamaan erilaisia koetuksia, joiden Paavo luulee johtavan siihen, että hän todistaa oman urheutensa seikkailijana, mutta todellisuudessa hän vie merirosvokapteenia lähemmäs mahdollisuutta rikkoa kirouksensa. Loppupää menetti otteensa minusta sen takia, etten vieläkään tykkää, että näissä leffoissa Paavon ja muiden on jostain syystä pakko nousta merestä ja tulla seikkailemaan oikeiden ihmisten keskelle. Oikeiden ihmisten kanssa kuvatut kohtaukset ovat vieläpä täynnä kiusallisen kökköä taustakankaan käyttöä. Finaalista löytyy hetkensä, mutta oli se mielestäni silti elokuvan heikointa antia.

Vaikka itse katsoisin Paavo Pesusientä mieluummin käsin piirrettynä animaationa, täytyy silti todeta, että Syvän meren seikkailu on visuaalisesti kiva, vaikka se onkin toteutettu digianimaationa. Hahmot liikkuvat veikeästi ja välillä ruutu tungetaan täyteen monenlaista ärsykettä. Onneksi toisinaan elokuva antaa katsojan edes hetkeksi jäädä ihastelemaan kieltämättä tyylikkään yksityiskohtaisia taustoja. Leffa on räikeän värikäs ja pidinkin Kalmalan hieman synkemmästä otteesta, etenkin kun vihreänä hohkaava Lentävä hollantilainen pääsee siellä paremmin oikeuksiinsa. Äänimaailma äityy välillä aikamoiseksi mekastukseksi, mutta pidin John Debneyn säveltämistä leikkisistä ja seikkailullisista musiikeista.

Ennen elokuvaa teattereissa esitetään lyhytelokuva Teenage Mutant Ninja Turtles yksin kromissa 2: Eksynyt New Jerseyssä (Teenage Mutant Ninja Turtles: Chrome Alone 2 - Lost in New Jersey - 2025), joka jatkaa Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem -elokuvasta (2023) tuttujen kilppariveljesten seikkailuja. Lyhytelokuva on visuaalisesti hieno ja menoltaan ihan hauska, joskin myös turhan saarnaava kommentaari tekoälystä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The SpongeBob Movie: Search for SquarePants, Yhdysvallat, 2025, Nickelodeon Animation Studios, Nickelodeon Movies, Paramount Animation, Paramount Pictures, United Plankton Pictures

Arvostelu: Plankton: Elokuva (Plankton: The Movie - 2025)

PLANKTON: ELOKUVA

PLANKTON: THE MOVIE

Ohjaus: Dave Needham

Pääosissa: Mr. Lawrence, Jill Talley, Tom Kenny, Bill Fagerbakke, Carolyn Lawrence, Mary Jo Catlett, Lori Alan, Clancy Brown ja Rodger Bumpass

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Stephen Hillenburgin luoma piirrossarja Paavo Pesusieni (SpongeBob SquarePants) nousi suosituksi, kun se alkoi pyöriä televisioissa vuonna 1999. Jo muutamaa vuotta myöhemmin hahmo päätettiin tuoda valkokankaille ja lopputuloksena oli menestyksekäs Paavo Pesusieni -elokuva (The SpongeBob SquarePants Movie - 2004), jota seurasivat Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015) ja Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge On the Run - 2020). Hillenburgin menehdyttyä Nickelodeon-yhtiö päätti ryhtyä tehtailemaan runsaasti lisää elokuvia ja sarjoja samasta maailmasta. Näistä ensimmäiseksi ilmestynyt Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan (Saving Bikini Bottom: The Sandy Cheeks Movie - 2024) sai murskavastaanoton, mutta lisää oli silti tulossa. Yhtiö oli jo pitkällä työstämässä pahasta Planktonista omaa leffaansa, joka vuoti internetiin vahingossa jo viime vuoden elokuussa. Plankton: Elokuva julkaistiin vihdoin virallisesti Netflixin kautta maaliskuussa ja itse odotin elokuvaa skeptisenä. Pidin kolmesta ensimmäisestä Paavo-leffasta, mutta Santa-Sannan oma elokuva oli minunkin mielestäni karmaisevan huono. Peläten pahinta pistin Plankton: Elokuvan pyörimään heti julkaisupäivänä.

Planktonin epäonnistuttua jälleen kerran rapupiiraan reseptin ryöstössä, tämän Kaarina-robottivaimo kyllästyy ja päättää lähteä omille teilleen, valloittaakseen maailman. Plankton tarvitsee Paavo Pesusienen apua pysäyttääkseen Kaarinan, joka ryhtyy raivoissaan tuhoamaan Tangalan kaupunkia.

Paavo Pesusienen luoja Stephen Hillenburg oli toivonut Nickelodeon-yhtiöltä, ettei yhtiö ryhtyisi rahastamaan franchisella liikaa ja ettei sarjan sivuhahmoista tehtäisi omia ohjelmiaan. Nickelodeon kunnioitti miehen toivetta vain tämän kuolemaan asti. Viime vuonna orava Santa-Sanna (Carolyn Lawrence) sai oman elokuvansa ja nyt on tosiaan ilkikurisen Planktonin (Mr. Lawrence) vuoro. Plankton on jälleen tutuissa puuhissaan, yrittäessään ties kuinka monetta sadattatuhannetta kertaa varastaa rapupiiraan salaisen reseptin ja epäonnistuessaan jälleen. Tympeä Plankton ylenkatsoo täysin robottivaimoaan Kaarinaa (Jill Talley) ja tällä kertaa Kaarina saakin tarpeekseen. Robotti hankkiutuu eroon empatiasirustaan ja päättää näyttää miehelleen, millainen todellisen pahiksen kuuluisi olla. Plankton on hupaisa, joskin tekojensa takia usein turhauttava hahmo ja on ihan kiva, että hän pääsee oman elokuvansa keulakuvaksi. Kaarina pääsee täysin uudella tavalla esille, näyttäen varsin hurjia puoliaan.

     Muutkin tutut Tangalan hahmot ovat menossa mukana, lähtien tietty Paavo Pesusienestä (Tom Kenny), joka päättää auttaa Planktonia palauttamaan Kaarinan ennalleen, ennen kuin tämä ehtii tuhota koko Tangalan. Johtaja Rapu (Clancy Brown), Patrik-meritähti (Bill Fagerbakke), Jalmari Kalmari (Rodger Bumpass) ja rouva Pöhö (Mary Jo Catlett) käyvät sen sijaan lähinnä kääntymässä, eikä Jalmarilla tainnut olla paria repliikkiä enempää koko leffan aikana.

Sanotaanpa heti se, että Plankton: Elokuva on selvästi parempi kuin viimevuotinen Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan. Ei voi sanoa, että tekijät olisivat ottaneet opikseen edellisistä virheistään, koska molemmat leffat olivat samaan aikaan tuotannossa ja elokuva vuoti kokonaisuudessaan internetiin jo ennen Santa-Sanna -rainan julkaisua, mutta ihan samoihin kompastuskiviin ei enää osuta. Plankton: Elokuva on onneksi älytty sijoittaa lähes sataprosenttisesti veden alle, eikä siitä löydy oikeita ihmisiä kuin todella lyhyesti rannalla loikoilemassa. Jo pelkkä Wanda Sykes oli viimeksi niin raivostuttavan huono roolissaan, että jo yksin hän teki Santa-Sanna -elokuvasta tuskaisaa katseltavaa.

Plankton: Elokuvan tarinakin on parempi, joskin tälläkin kertaa Tangala ja sen asukit ovat uhattuina. Toivon, että pian ilmestyvään Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailuun (The SpongeBob Movie: Search for SquarePants - 2025) ollaan keksitty jotain muuta. On mukaansatempaavaa seurata Planktonin ja Paavon yritystä pysäyttää Kaarina ja vielä kiinnostavampaa on kuulla, kun Plankton avautuu yksinäisestä nuoruudestaan ja kuinka hän loi Kaarinan. Muistellessaan Plankton alkaa hissuksiin hoksaamaan Kaarinan merkitystä elämässään ja tästä saadaan aikaiseksi oivaa kasvutarinaa, mutta niin etteivät tekijät silti muuta Planktonista jotain tylsää hyvistä. Kaksikon seikkailun varrelle löytyy paljon vauhtia ja koheltamista, minkä uskoisin viihdyttävän lapsikatsojia mukavasti. Huumori onkin enemmän lapsien nauruhermoja kutittelevaa, mutta onnistuu leffa nostamaan hymynkaretta myös aikuiskatsojalle silloin tällöin.

Animaatiojäljeltään Plankton: Elokuva on ihan kiva, joskin jälleen motkotan sitä, että kolmiulotteisen tietokoneanimaation sijaan katsoisin Paavon ja kumppaneiden seikkailuja paljon mieluummin käsin piirrettynä kaksiulotteisena animaationa, millaisena itse sarjaakin yhä tehdään. Sarjan ulkonäkö on mielestäni niin mainio, että nämä elokuvat menettävät paljon digitaalisuudellaan. Hahmot kuitenkin liikkuvat sulavasti, taustoista löytyy hyvin yksityiskohtia ja elokuva on mukavan värikäs. Äänimaailma on myös toimivasti rakennettu, joskin leffan lukuisat musikaalinumerot jättivät minut yksi kerrallaan kylmäksi ja tuntuivat vain keston pitkittämiseltä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Plankton: The Movie, 2025, Nickelodeon Animation Studios, Nickelodeon Movies

Arvostelu: Ainoastaan sinä (Regretting You - 2025)

AINOASTAAN SINÄ

REGRETTING YOU

Ohjaus: Josh Boone

Pääosissa: Allison Williams, Mckenna Grace, Dave Franco, Mason Thames, Sam Morelos, Willa Fitzgerald, Scott Eastwood, Clancy Brown ja Ethan Costanilla

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Regretting You, eli suomalaisittain Ainoastaan sinä perustuu Colleen Hooverin samannimiseen kirjaan vuodelta 2019. Hooverin kirjaan perustuneen Se päättyy meihin -elokuvan (It Ends with Us - 2024) oltua iso hitti, Paramount Pictures ilmoitti hankkineensa toisen kirjan oikeudet ja työstävänsä sen pohjalta filmatisoinnin. Kuvaukset käynnistyivät tämän vuoden maaliskuussa ja nyt Ainoastaan sinä saapuu elokuvateattereihin. Itselleni kirja ei ole tuttu, mutta pidin Se päättyy meihin -leffasta. Tietämättä mitään elokuvan tarinasta, kävin katsomassa Ainoastaan sinä -leffan sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Kun Morgan Grantin mies ja sisko menehtyvät auto-onnettomuudessa, Morgan saa tietää heidän salasuhteesta. Morganin yrittäessä toipua niin menetyksestä kuin petoksesta, hän yrittää korjata välinsä tyttärensä Claran kanssa.

Ainoastaan sinä kertoo Morgan Grantista (Allison Williams) ja hänen miehestä Chrisistä (Scott Eastwood), ja Morganin siskosta Jennystä (Willa Fitzgerald) ja hänen miehestä Jonahista (Dave Franco). Parisuhteet muodostuivat jo, kun hahmot olivat vielä teinejä, joskin hieman nurinkurin. Morganilla ja Jonahilla oli selvästi enemmän yhteistä, mikä päti myös Chrisiin ja Jennyyn, mutta suhteet jäivät sellaisiksi, vaikka tunteet menivätkin ristiin. Kun Chris ja Jenny menehtyvät auto-onnettomuudessa, Morganin ja Jonahin tuskaa ei auta yhtään se, kun samalla paljastuu, että heillä oli salasuhde. Williams suoriutuu mainiosti roolistaan naisena, joka kokee jäävänsä tyhjän päälle, kun sekä hänen miehensä että siskonsa pettivät hänet ja ovat yhtäkkiä poissa. Francon roolityö on taas hieman ailahtelevampi, mutta hän ajaa asiansa.

     Merkittäviä hahmoja ovat myös Morganin ja Chrisin tytär Clara (Mckenna Grace), tämän ihastuksenkohde Miller (Mason Thames), Millerin isoisä Hank (Clancy Brown), sekä Claran bestis Lexie (Sam Morales), joka tuo huumoria muuten varsin dramaattiseen leffaan. Grace ja Thames ovat tämän hetken vakuuttavimpia nuoria näyttelijöitä ja heidän väliltä löytyy vahvaa kemiaa. Grace tulkitsee myös hyvin hahmonsa tunnemyllerrystä, kun tämän isä kuolee ja hän jää kahdestaan äitinsä kanssa, eivätkä heidän välinsä ole olleet kummoiset aikoihin.

Ainoastaan sinä on kelvollinen, joskin liiaksi asti melodraamaan kallistuva elokuva. Leffan tarina on hyvä ja voisin kuvitella sen toimivan vielä paremmin alkuperäisessä kirjamuodossa. Jo prologissa (jossa tekijät ovat kokeneet hyväksi ratkaisuksi pistää liki nelikymppiset Williamsin, Eastwoodin, Francon ja Fitzgeraldin näyttelemään hahmojaan teineinä) käy selväksi, että Morganin ja Jonahin välillä on tukahdutettuja tunteita ja että Chrisin ja Jennyn välillä on säpinää. Katsojalle ei pitäisikään tulla minään yllätyksenä, että Chrisillä ja Jennyllä on ollut salasuhde, mutta se toki ilmenee erittäin ikävissä merkeissä, pistäen Morganin ja Jonahin miettimään elämäänsä uudelleen. Antavatko he anteeksi puolisojen teot, vai kokevatko he heittäneen viimeiset lähes kaksi vuosikymmentä hukkaan, valittuaan väärin nuorina? Voisiko Morganin ja Jonahin välille syntyä nyt jotain, vai kokisivatko he tekevän hallaa entisten rakkaidensa muistoille?

Menevänä juonikuviona tämän päällä toimii Claran ja Millerin nuori lempi, joskin tässäkin on mukana omat draamansa - kuten toki nuorissa rakkauksissa yleensä. Leffan kompastuskivi on kuitenkin ohjaaja Josh Boonen yliampuva draamassa vellominen. Parhaiten Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvasta (The Fault in Our Stars - 2014) tunnettu Boone rakentaa tunnelmaa enenevämmissä määrin kuin pilkkoisi sipulia yhä vain vimmaisemmin katsojan silmien edessä. Leffan toisen puoliskon yltiöllinen nyyhkyily tehoaa taatusti osaan katsojista, mutta mielestäni vähempikin olisi riittänyt.

Teknisesti Ainoastaan sinä ajaa myös asiansa. Kameratyöskentely on pätevää ja leffa on suurimmaksi osaksi sujuvasti leikattu. Lavastukset ja asut näyttävät hyviltä ja äänimaailmakin on muuten osaavasti rakennettu, mutta Nathaniel Walcottin säveltämät musiikit, sekä leffan hyödyntämät kappaleet eri artisteilta ja yhtyeiltä vain lisäävät leffan kyyneleiden tavoittelua ja imelyyttä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Regretting You, 2025, Constantin Film, FVR Entertainment, Frayed Pages Entertainment, Harbinger Pictures, Heartbones Entertainment, Paramount, Robert Kulzer Productions, north.five.six.

Arvostelu: Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan (Saving Bikini Bottom: The Sandy Cheeks Movie - 2024)

PAAVO PESUSIENI JA SANTA-SANNA PELASTAVAT TANGALAN

SAVING BIKINI BOTTOM: THE SANDY CHEEKS MOVIE

Ohjaus: Liza Johnson

Pääosissa: Carolyn Lawrence, Tom Kenny, Wanda Sykes, Clancy Brown, Bill Fagerbakke, Rodger Bumpass, Mr. Lawrence, Ilia Isorelýs Paulino, Matty Cardarople, Mary Jo Catlett, Craig Robinson, Grey DeLisle ja Johnny Knoxville

Genre: komedia, seikkailu, animaatio

Kesto: 1 tunti 22 minuuttia

Ikäraja: 7

Stephen Hillenburgin luoma animaatiosarja Paavo Pesusieni (SpongeBob SquarePants) nousi valtavaan suosioon, kun se alkoi pyöriä vuonna 1999. Sarjan suosion myötä Paavon seikkailut päätettiin siirtää myös elokuvamuotoon. Paavo Pesusieni -elokuva (The SpongeBob SquarePants Movie - 2004) oli hitti, joten lisää leffoja oli luvassa. Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015) oli suurmenestys ja korona-aikaan suoraan Netflixissä julkaistu Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge On the Run - 2020) nautti korkeista katsojaluvuista. Edesmenneen Hillenburgin toiveista huolimatta Nickelodeon päätti ryhtyä tehtailemaan vieläkin lisää produktioita sarjan pohjalta ja päätti tehdä sivuhahmoistakin omat elokuvansa. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan lisää repliikkejä ja kuvaukset käynnistyivät vuonna 2023. Lopulta nimihirviö Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan julkaistiin Netflixissä elokuussa 2024 ja elokuva nousi listaykköseksi, siitäkin huolimatta, että elokuva oli vuotanut nettiin jo yli puoli vuotta aiemmin ja että elokuva sai murskaavan vastaanoton katsojilta. Itse olen lapsesta asti tykännyt Paavo Pesusienestä ja olen ilokseni huomannut, että yhä aikuisiällä niin animaatiosarja kuin julkaistut kolme leffaa ovat onnistuneet viihdyttämään. Minulta kuitenkin meni uusi leffa ohi, kun se ilmestyi puolisen vuotta sitten, lähinnä sen saaman negatiivisen palautevyöryn takia. Kuitenkin nyt kun samaan maailmaan sijoittuva Plankton: Elokuva (The Plankton Movie - 2025) on saapumassa pian Netflixiin ja kun joulukuussa teattereihin saapuu ihan uusi Paavo-leffa, toistaiseksi suomentamaton The SpongeBob Movie: Search for SquarePants (2025), päätin vihdoin antaa Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan -elokuvalle mahdollisuuden.

Kun koko Tangalan kaupunki siepataan ja viedään tutkittavaksi Texasiin, vain Santa-Sanna ja Paavo Pesusieni voivat auttaa ystäviään hädässä.

Vaikka elokuvan suomenkielinen nimi nostaa kärkeen Paavo Pesusienen (äänenä Tom Kenny), niin kuten alkuperäisestä nimestä voi päätellä, tässä elokuvassa keskiössä on tutkijaorava Santa-Sanna (Carolyn Lawrence) ja Paavo toimii enemmän sivuroolissa. Santa-Sanna on kelpo sivuhahmo, joka on sarjan varrella tuonut hyvää fiksuutta aika urpojen hahmojen keskelle, mutta päärooliin nostettuna käy kyllä selväksi, kuinka tylsä tyyppi tämä orava onkaan. Elokuva syventyy enemmän Santa-Sannan sukuhistoriaan, mutta samalla se myös rikkoo kaanonia siitä, millainen orava hän oikeasti onkaan. Paavo on oma höpsö itsensä, mutta tällä kertaa hänen toilailunsa eivät oikein jaksa naurattaa.

     Myös muutkin tutut, kuten Paavon paras kaveri Patrick-meritähti (Bill Fagerbakke), tympeä Jalmari-mustekala (Rodger Bumpass), ravintolaansa pyörittävä herra Rapu (Clancy Brown) ja jopa katala Plankton (Mr. Lawrence) ovat menossa mukana, mutta jäävät lähes täysin statisteiksi. Tämänkertainen pahis on Wanda Sykesin näyttelemä, koko Tangalan taloineen ja asukkaineen merenpohjasta kähveltävä Sue Nami, jolla on omat ikävät suunnitelmansa hahmojen päiden menoksi. Sykes on myötähäpeällisen huono roolissaan ja hän näyttää koko leffan siltä kuin hänen päässään pyörisi "mieti vain sitä palkkashekkiä, mieti vain sitä palkkashekkiä". Vielä huonommat ovat Suen kätyreitä näyttelevät Ilia Isorelýs Paulino ja Matty Cardarople, joita ei näytä yhtään kiinnostavan olla leffassa mukana.

En yhtään ihmettele, miksi Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan sai niin mojovan täystyrmäyksen katsojilta. Kenties joitakin viisivuotiaita lapsia elokuvan koheltaminen saattaa viihdyttää, mutta veikkaisin, että jo ala-asteikäisiä leffa ei enää vakuuta. Elokuvasta puuttuu kaikki se nokkeluus ja särmä, joiden ansiosta niin alkuperäinen Paavo Pesusieni -sarja kuin kolme aiempaa elokuvaa ovat toimineet niin lapsille kuin aikuisille. Hahmot ovat aina olleet dorkia, mutta heidän idioottimaisuudessaan on ollut jotain suorastaan nerokasta. Tässä leffassa kaikki on vain ärsyttävän tyhmää.

Kyseessä on vaivaannuttavan epähauska elokuva, jonka jatkuva meuhkaaminen käy nopeasti hermoille. Kestoa on alle puolitoista tuntia, mutta leffa onnistui silti pitkästyttämään, kun sen turbovaihde on näin uuvuttavaa seurattavaa. Loppuhuipennus muuttuu jo sellaiseksi silmienpyörittelyksi, ettei mitään rajaa. Paavo Pesusieni ja Santa-Sanna pelastavat Tangalan on yksinkertaisesti huono elokuva, joka on vain parempi jättää unohduksiin. Leffasta huokuu se, että Nickelodeon kunnioitti koko homman luojan, Stephen Hillenburgin toivetta siitä, ettei Paavo Pesusienelle tehtäisi lisäosia vain tämän kuolemaan asti. Tämän jälkeen ei oikein voi muuta kuin olla huolissaan koko franchisen tulevaisuudesta ja odotukseni niin tulevaa Plankton-leffaa kuin neljättä varsinaista Paavo Pesusieni -elokuvaa kohtaan laskivat roimasti.

Valitettavasti edes elokuvan visuaalinen anti ei onnistu pelastamaan yhtään mitään. Minua suorastaan harmittaa, että vuoden 2015 Paavo Pesusieni kuivalla maalla -leffan myötä nämä elokuvat ovat digianimoituja, toisin kuin edelleen piirrosmainen alkuperäissarja. Tässä elokuvassa minua myös ärsytti se, että lähes koko elokuva tapahtuu maanpinnalla, eli aitojen ihmisten kera. Kameratyöskentely on suurimmaksi osaksi latteaa ja toisinaan leffa näyttää enemmän mainokselta kuin elokuvalta. Lavasteet eivät ole kaksiset ja Sue Namin laboratoriossa nähtävät tietokonetehosteet ovat suoraan sanottuna todella rumat. Äänimaailma äityy toisinaan rasittavaksi mekastukseksi, eikä Monikerin säveltämistä musiikeista jää juuri mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Saving Bikini Bottom: The Sandy Cheeks Movie, 2024, Nickelodeon Movies, Nickelodeon Animation Studios, United Plankton Pictures