Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER - KUOLEMATON

HIGHLANDER

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Clancy Brown, Roxanne Hart, Beatie Edney, Sean Connery, Alan North, Jon Polito, Sheila Gish, Hugh Quarshie, Christopher Malcolm, Peter Diamond, Celia Imrie, Billy Hartman ja James Cosmo

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

"There can be only one." 

Highlander - kuolematon on Christopher Lambertin tähdittämä fantasiaelokuva. Nuori Gregory Widen opiskeli Los Angelesissa elokuvantekoa, kun hän sai käsikirjoituskurssillaan idean fantasiatarinasta ja ryhtyi kirjoittamaan siitä tekstiä opinnäytetyöksi. Luettuaan tämän "Shadow Clan" -tekstin, Widenin opettaja kehotti miestä myymään sen Hollywoodille, missä Wyden onnistuikin ja tienasi sillä kaksisataatuhatta dollaria. Widenin teksti muovautui roimasti alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja Peter Bellwood ja Larry Ferguson työstivät "The Dark Knight" -nimen saanutta tekstiä uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Highlander - kuolematon sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 1986 Avoriaz Fantasy Film Festivalilla Ranskassa, jonka jälkeen se saapui Yhdysvaltojen teattereihin 7. maaliskuuta - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen epäonnistuminen, joka sai kriitikoilta vaihtelevan vastaanoton, mutta joka on vuosien varrella noussut kulttiklassikoksi, elokuvan ympärille keräytyneen uskollisen faniryhmän ansiosta. Itse näin Highlander - kuolemattoman jo useita vuosia sitten, jolloin pidin sitä ihan kivana. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 40-vuotisjuhlaansa, minkä lisäksi uusi Highlander-elokuva on työn alla, päätin katsoa tämän alkuperäisleffan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Vuoden 1985 New Yorkissa elävä antiikkikauppias Connor MacLeod on todellisuudessa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan, kunnes enää yksi on jäljellä. Kun vanha vihollinen saapuu kaupunkiin, Connor muistelee menneisyyttään 1500-luvun Skotlannista lähtien.

Päärooliin kuolemattomaksi soturiksi, Connor MacLeodiksi oli ehdolla muun muassa Kurt Russell, Michael Douglas, Ed Harris, Mel Gibson, Kevin Costner ja jopa Sting, kunnes pestin nappasi lopulta ranskalainen Christopher Lambert, jonka ohjaaja Russell Mulcahy bongasi selaillessaan lehteä ja nähtyään julisteen Lambertin tähdittämästä elokuvasta Greystoke: Legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta (Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes - 1984). Kuten Mulcahy pelkästään julistekuvan perusteella arveli, Lambertista löytyy oikeaa asennetta rooliin. Hän menee läpi niin suuresta soturista kuin myös traagisen elämän läpi käyneestä miehestä, jolle kuolemattomuus on muuttunut kiroukseksi, kaikkien hänen rakkaiden ihmisten kuoltua pois jo vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten. Ainoa ongelma vain on, että ranskalaiselta Lambertilta Connorin vaatima skotlantilaisaksentti ei luonnistu sitten yhtään.

     Elokuvassa nähdään myös Clancy Brown Connorin verivihollisena, kuolemattomana Kurganina, Sean Connery Connoria opettaneena kuolemattomana Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, Beatie Edney Connorin aikoja sitten menehtyneenä vaimona Heatherina, sekä Roxanne Hart newyorkilaisena rikospaikkatutkijana Brenda Wyattina, joka kiinnostuu Connorista ja ryhtyy kaivelemaan tämän omituista menneisyyttä. Edney ja Hart ovat mainiot Connorin eri aikakausien naisina, Brownin toimiessa oivallisesti eksentrisenä ja julmana pahiksena, joka on jahdannut Connoria neljän vuosisadan ajan. Aina yhtä karismaattinen Connery istuu muuten erinomaisesti Connorin mentorin rooliin, joskin voimakkaalla skottikorostuksella puhuva näyttelijä ei mene millään läpi egyptiläis-espanjalaisesta. Onkin hieman huvittavaa katsoa Connorin ja Ramírezin välisiä kohtauksia, kun kuvassa on ranskalainen esittämässä skottia ja aito skotti esittämässä Egyptissä syntynyttä, mutta Espanjaan siirtynyttä heppua.

Highlander - kuolematon sisältää erinomaisen premissin fantasiaa ja toimintaa yhdistelevään elokuvaan. Mitä jos läpi historian silloin tällöin syntyy ihmisiä, jotka eivät voi kuolla vanhuuteen, eivätkä muutenkaan mihinkään muuhun kuin pään irti leikkaamiseen? Ja nämä ihmiset sitten elävät läpi aikakausien ja taistelevat toisiaan vastaan, kunnes jäljellä on enää yksi ainoa soturi, joka voittaisi lopullisen palkinnon. Aivan mahtava idea ja siitä on saatu aikaiseksi erittäin mainio elokuva, joka tosin näyttäytyy tänä päivänä katsottuna ajoittain todella huvittavana, oli kyse sitten näyttelijöiden aksenteista, joistain hieman köykäisesti toteutetuista kohtauksista tai läpi leffan vallitsevasta kasarijuustosta, joka on niin ihastuttavaa kuin kornia - vähän katsojasta riippuen.

Elokuva esittelee Connor MacLeodin ensin vuoden 1985 New Yorkissa ja ryhtyy sitten hiljalleen syventymään hänen menneisyyteensä. Siirrytään vuoden 1536 Skotlantiin, jolloin mies saa taistelussa iskun, mikä tappaisi tavallisen ihmisen, mutta kun Connor selviääkin hengissä ilman naarmun naarmua, hänen uskotaan tehneen diilin paholaisen kanssa ja hänet häädetään. Läpi leffan hypitään ajassa, näyttäen miehen tekoja historian havinoissa, mitkä ovat muovanneet Connorista sellaisen kuin hän nyt on - murtuneen miehen, joka toivoo enemmän kuolemaa kuin minkään ultimaattisen palkinnon voittoa. Kun kuvioihin tulee mahdollinen uusi rakkaus Brenda, sekä vanha vihollinen Kurgan, miehen elämä saa kuitenkin uutta paloa.

Highlander - kuolematon on varsin omalaatuinen fantasialeffa, eikä vain premissinsä, vaan jo sankarinsa ansiosta. On todella mielenkiintoista syventyä Connorin menneisyyteen. Aikakausilla hyppelyn myötä sekaan mahtuu monenmoista 1500-luvun Skotlannista renessanssi-Ranskaan ja jopa natseja vastaan taistelemiseen toisessa maailmansodassa. Vuoden 1985 osuus ei ole yhtä kiinnostava, mutta sillä on toki selvä pointtinsa kokonaisuuden kannalta. Romanssi Brendan kanssa tuo lämpöä Connorin kylmäksi muuttuneeseen elämään ja lopulta pitkään kypsytelty yhteenotto Connorin ja Kurganin välillä on odottamisen arvoinen taistelu. Highlander - kuolemattomasta löytyy kompastuskivensä, joiden takia se ei mielestäni ihan yllä potentiaaliinsa, mutta on se silti erittäin hyvä teos, joka kaikkien fantasiatarinoista tykkäävien pitäisi katsoa ainakin kerran elämässään.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Russell Mulcahy, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä musiikkivideoita, minkä kyllä huomaa. Toisinaan leffaa nimittäin vaivaa tuohon aikaan suureen suosioon nousseen MTV-kanavan vaikutus ja tietynlainen musiikkivideomaisuus. Gregory Widen mahtavan idean pohjalta Peter Bellwoodin ja Larry Fergusonin työstämä käsikirjoitus on mainio. Teknisesti Highlander - kuolematon on parhaat päivänsä nähnyt, mikä selittyy pienehköllä budjetilla. Elokuva on hyvin kuvattu ja mukana on muutamia todella komeita maisemaotoksia. Lavastajat ja puvustajat ovat päässeet leikittelemään eri aikakausien kanssa. Tehosteiden taso kuitenkin ailahtelee kelvollisista jopa aika kökköihin. Äänimaailma on menevästi rakennettu. Michael Kamenin säveltämät musiikit ovat oivat, mutta sekaan työstetyt Queenin kappaleet vaihtelevat erittäin hyvistä hieman heikompiin ja jopa menoa häiritseviin. Pakkohan se on kuitenkin todeta, että Who Wants To Live Forever on täysin ymmärrettävästi todella suosittu ja kehuttu laulu, kiteyttäen hienosti Highlander - kuolemattoman väkevän tematiikan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 1986, Thorn EMI Screen Entertainment, Davis-Panzer Productions, Highlander Productions Limited

Arvostelu: Babe suurkaupungissa (Babe: Pig in the City - 1998)

BABE SUURKAUPUNGISSA

BABE: PIG IN THE CITY

Ohjaus: George Miller

Pääosissa: E. G. Daily, Magda Szubanski, Danny Mann, Glenne Headly, Steven Wright, James Cosmo, Nathan Kress, Mary Stein, Mickey Rooney, Stanley Ralph Ross, Russi Taylor, Adam Goldberg, Eddie Barth, Bill Capizzi, James Cromwell, Miriam Margolyes, Hugo Weaving, Kim Story ja Jim Cummings

Genre: komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 3

Dick King-Smithin kirjaan perustuva elokuva Babe - urhea possu (Babe - 1995) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joka sai jopa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Tuottaja-käsikirjoittaja George Millerin ja ohjaaja Chris Noonanin sukset olivat kuitenkin menneet ristiin ykkösleffaa tehdessä niin pahasti, ettei Noonania edes pyydetty jatko-osan puikkoihin, vaan Miller päätti ottaa ohjausvastuun itselleen. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1998 ja lopulta Babe suurkaupungissa sai ensi-iltansa saman vuoden marraskuussa. Elokuva oli kuitenkin paha taloudellinen epäonnistuminen, joka sai lähinnä kädenlämpöistä palautetta kriitikoilta. Itse katsoin Babe suurkaupungissa -leffan jo lapsena, pidettyäni paljon ensimmäisestä elokuvasta. Tuolloin pidin näkemästäni ja olen katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan. Kun huomasin alkuperäisen Babe - urhean possun täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Päätin sen jälkeen tehdä saman myös jatko-osalle.

Esme Hoggettin ja Baben täytyy matkustaa suurkaupunkiin ja osallistua lammaskoirakilpailuun, pelastaakseen osallistumispalkkiolla maatilansa velkoja perivältä pankilta.

Urhea possu Babe (äänenä tällä kertaa E. G. Daily, Christine Cavanaugh'n jätettyä sarjan oltuaan tyytymätön hänelle tarjottuun sopimukseen jatko-osassa) tekee paluun ja päätyy nyt hurjaan seikkailuun, joka vie hänet tutulta maatilalta suurkaupunkiin. Babe on tuttu sympaattinen itsensä, joka haluaa jälleen auttaa maatilaa; tällä kertaa pelastaa sen rahanahneiden velkojien kynsistä. Baben kanssa mukaan lähtee Esme Hoggett (Magda Szubanski), isäntä Arthurin (James Cromwell) telottua itsensä vuoteenomaksi kaivoa korjatessaan. Szubanski on edelleen mainio tomerana maatilan rouvana, kun taas edellisleffasta Oscar-ehdokkuuden saanut Cromwell on käynyt lähinnä kääräisemässä helpot rahat parista kohtauksestaan.

     Matkallaan Babe ja Esme kohtaavat liudan uusia tuttavuuksia, ihmisinä hotellinomistaja Floomin (Mary Stein) ja tämän pikkusirkusta pyörittävän Fugly-sedän (Mickey Rooney), sekä eläiminä Fuglyn apinat Zootien (Glenne Headly), Bobin (Steven Wright), Theloniusin (James Cosmo), Easyn (Nathan Kress) ja Tugin (Danny Mann), koiratrio Flealickin (Adam Goldberg), Nigelin (Eddie Barth) ja Alanin (myös Barth), sekä äksyn vahtikoiran (Stanley Ralph Ross). Uudet hahmot eivät nouse samalla lailla tykättäviksi ja muistettaviksi kuin ykkösleffan tyypit, jotka ovat tällä kertaa mukana lähinnä pikaisesti näyttämässä karvaisia nassujaan.

Babe suurkaupungissa ei tavoita alkuperäisen Babe - urhean possun sydäntä ja taianomaisuutta juuri lainkaan. En pitänyt elokuvaa varsinaisesti huonona, mutta on se huima tasonpudotus edelleen mahtavan ykkösleffan jälkeen. Siinä, missä ensimmäisestä elokuvasta löytyi aitoa lämpöä ja sielua, jotka saivat katsojansa välittämään tapahtumista niin, että lopun "That'll do, pig. That'll do." -vuorosanat pistivät karskinkin äijän purskahtamaan kyyneliin, Babe suurkaupungissa on lähinnä ihan kivaa koheltamista. Siitä löytyy muutamat hyvät täsmäjuttunsa ja hauskat hetkensä, mutta muuten meininki on pääasiassa aika yhdentekevää eläinseikkailua. Kun Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992) teki onnistuneen maisemanvaihdoksen pieneltä asuinalueelta isoon omenaan, ei Baben kohdalla nimettömäksi jäävä, mutta maailman tunnetuimpia nähtävyyksiä pursuava suurkaupunkimiljöö oikein nappaa. Elokuvasta ei löydy edes juuri mitään syvempää sanottavaa, kun ensimmäinen osa vakuutti possupäähahmonsa identiteettikriiseilyllä.

Hektisen kohellushötön ohessa Babe suurkaupungissa sisältää pari yllättävänkin synkäksi muuttuvaa hetkeä, jotka ovat elokuvan ilmestymisestä lähtien jakaneet mielipiteitä. Moni koki ne lapsia traumatisoiviksi, mutta itse mielsin ne leffan parhaaksi anniksi... joskin harmittelin, ettei leffa ihan uskalla mennä näiden synkkyyksien kanssa loppuun saakka. Ysärin lastenelokuvissa uskallettiin vielä koetella rajoja ja jos jotain, niin tätä särmikkäämpää puolta Babe 2:sta kaipaisin nykypäivän leffoihin.

Chris Noonanin jäätyä jatko-osan ulkopuolelle, ohjaajana päätti toimia ykkösleffan käsikirjoituksesta ja tuottamisesta vastannut George Miller. Kyllä, se sama George Miller, joka ohjasi räjähtävää toimintaa pursuavat Mad Max -elokuvat (1979-2024). Sydämellisen koko perheen eläinleffan teko ei kuitenkaan suju Milleriltä yhtä tyylikkäästi, vaan hän kompastelee Baben parissa. Leffa on kuitenkin hyvin kuvattu ja valaistu. Lavastus on vekkulin satumaista, joskin on harmi, kuinka suurkaupunki rajoittuu lähes täysin yhteen pieneen kortteliin hotellin ympärillä. Puhuvat eläimet on toistamiseen toteutettu hienosti aikansa uraauurtavia digiefektejä, sekä pääasiassa hyvin aikaa kestäneitä nukkeja hyödyntäen. Äänimaailma on hyvin työstetty ja Nigel Westlaken säveltämät musiikit säestävät seikkailua mukavasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Babe: Pig in the City, 1998, Universal Pictures, Kennedy Miller Productions

Arvostelu: Braveheart - taipumaton (Braveheart - 1995)

BRAVEHEART - TAIPUMATON

BRAVEHEART

Ohjaus: Mel Gibson

Pääosissa: Mel Gibson, Angus McFadyen, Sophie Marceau, Patrick McGoohan, Catherine McCormack, Brendan Gleeson, David O'Hara, James Cosmo, Ian Bannen, Brian Cox, Peter Hanly, Alun Armstrong, Seán McGinley, Michael Byrne, Sean Lawlor ja Sandy Nelson

Genre: toiminta, draama

Kesto: 2 tuntia 58 minuuttia

Ikäraja: 16

"They may take our lives, but they'll never take our freedom!"

Braveheart - taipumaton pohjautuu Blind Harryn runoon The Actes and Deidis of the Illustre and Vallyeant Campioun Schir William Wallace 1400-luvulta. Randall Wallace työsti runon pohjalta elokuvakäsikirjoituksen, mistä hän sai MGM-yhtiön tuottaja Alan Ladd Jr:n kiinnostumaan. Kuitenkin kun yhtiön sisällä tehtiin muutoksia vuonna 1993, Ladd Jr. jätti MGM:n ja vei tekstin mukanaan. Tuottaja esitteli käsikirjoitusta Mel Gibsonille, joka aluksi torjui sen, mutta koska hän alkoi hissuksiin kokea suurta vetoa aihetta kohtaan, Gibson hyppäsi projektiin mukaan - joskin aluksi vain ohjaajana. Pääroolia tarjottiin Brad Pittille ja Jason Patricille, mutta koska he kummatkin kieltäytyivät, Gibson päätti lopulta myös tähdittää leffaa. Gibson ja Ladd Jr. kokivat vaikeuksia saada elokuvalle rahoitusta, mutta lopulta he onnistuivat saamaan Gibsonin Icon Productionsin, Paramount Picturesin ja 20th Century Foxin maksamaan kustannukset yhteistuumin. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 1994 ja lopulta Braveheart - taipumaton sai maailmanensi-iltansa 18. toukokuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai kriitikoilta positiivista palautetta ja joka sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus, puvustus, leikkaus, äänitys ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, kuvauksen, maskeerauksen ja äänitehosteiden palkinnot, sekä neljä Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva, käsikirjoitus ja musiikki), joista se voitti parhaan ohjauksen palkinnon. Samalla elokuva on saanut myös aimo annoksen kritiikkiä historiallisista epätarkkuuksistaan ja leffaa on usein kutsuttu Hollywoodin historiallisesti epätarkimmaksi historiaelokuvaksi. Itse olin katsonut Braveheart - taipumattoman jo nuorena, jolloin minulla oli kova buumi katsoa enemmän tai vähemmän historiallisia miekankalisteluelokuvia. Pidin leffasta, mutten ole katsonut sitä uudestaan. Nyt kun huomasin Braveheart - taipumattoman täyttävän 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pitkästä aikaa katsoa elokuvan ja samalla arvostella sen.

1200-luvun lopun Skotlanti on Englannin kuninkaan, Edward I:n vallassa. Isänsä ja veljensä kuoltua taistelussa kuninkaan armeijaa vastaan, nuori William Wallace varttuu katkerana ja kun armeija vielä teloittaa hänen rakkaansa, William päättää johtaa Skotlannin klaanit taisteluun kuningasta vastaan.

Mel Gibson ei tosiaan alun perin ollut halukas myös näyttelemään Braveheart - taipumattomassa, mutta kun päärooliin ei löytynyt ketään muuta, Gibson päätti itse hoitaa myös tuon roolin ohjaamisen lisäksi. Vaikka Gibson onkin irlantilaistaustaiseen perheeseen syntynyt amerikkalaismies, hän istuu varsin passelisti skottimies William Wallaceksi - pääasiassa siksi, että Gibson uhkuu karismaa ja on uskottavaa, että hän saisi rinnalleen monisatapäisen joukon uskollisia skotlantilaissotilaita. Gibson vakuuttaa johtajana, mutta hän suoriutuu myös roolin muista puolista mainiosti. William on samanaikaisesti villi ja vimmainen, mutta myös kirjaviisas ja osaapa hän puhua useilla eri kielillä. Hän luo Williamista välittömästi pidettävän tyypin, jota lähtisi itsekin seuraamaan suurella vimmalla.

     Elokuvassa nähdään myös Patrick McGoohan Englannin kuningas Edvard I:nä, joka tunnettiin myös nimellä "Pitkäkoipi", Peter Hanly tämän poikana, prinssi Edvardina ja Sophie Marceau prinssin vaimona, ranskalaisprinsessa Isabellena, Brendan Gleeson, James Cosmo ja David O'Hara Williamia uskollisesti seuraavina lapsuudenystävä Hamishina, tämän isänä Campbellinä ja irlantilaissekopää Stepheninä, Angus McFadyen skotlantilaisaatelisena Robertina, 17. Brucen jaarlina ja Ian Bannen tämän spitaalisena isänä, Sean Lawlor ja Sandy Nelson Williamin isänä ja isoveljenä, sekä Catherine McCormack Williamin rakkaana Murronina, joiden kuolemat sysäävät Williamin kostoretken liikkeelle, sekä Brian Cox Williamin Argyle-setänä, joka kasvatti pojan tämän muun perheen kuoltua. Sivunäyttelijätkin ovat mainiot rooleissaan, etenkin McGoohan häikäilemättömän julmana kuninkaana, joka pitää nuolia arvokkaampana kuin sotilaidensa henkiä ja O'Hara villinä irkkumies Stepheninä. Cox on niin hyvä Williamin setänä, että onkin harmi, ettei häntä nähdä muutamaa minuuttia enempää elokuvan siirtyessä esittelyistä Williamin aikuisuuteen.

Braveheart - taipumaton nauttii hitusen ristiriitaisesta maineesta. Elokuva voitti tosiaan aimo annoksen erilaisia palkintoja, mukaan lukien Oscareiden pääpystin, minkä lisäksi monet pitävät sitä ehtana klassikkona ja olenpa nähnyt useammankin kutsuvan sitä yhdeksi suosikkileffoistaan. Sitten taas toisaalta Braveheart - taipumaton nousee lähes poikkeuksetta ensimmäisenä esille, kun ruvetaan puhumaan historiallisesta epätarkimmista elokuvista, lähtien liikkeelle siitä, että 1200-luvun lopulla Skotlannissa ei vielä käytetty maalle ominaista vaatetta, eli kilttiä. William Wallace oli todellinen henkilö, joka ihan oikeasti johti kapinaa kuningas Edvard I:ä vastaan, mutta hyvin eri tavalla, eri syistä ja eri lopputuloksin. Elokuvan mukaan Skotlanti oli jo Williamin lapsuuden aikaan Englannin vallassa, vaikka tosiasiassa hän oli jo aikuinen mies, kun englantilaissotilaat saapuivat. Williamin ja prinsessa Isabellen välille kuvattua romanssintynkää ei myöskään tapahtunut, sillä henkilöt eivät tosielämässä edes tavanneet toisiaan ja Isabelle oli Williamin kapinan aikaan vasta lapsi. Eipä ollut Braveheart - taipumaton ainoa historiallisista epätarkkuuksista syytelty elokuva, jota Gibson tähditti vuonna 1995, sillä myös Walt Disneyn animaatioelokuva Pocahontas (1995) sai osaakseen runsasta kritiikkiä oikein tapahtumien vääristelystä ja dramatisoinnista.

Ymmärrän, että osalle katsojista nämä historialliset epätarkkuudet aiheuttavat lähinnä päänpudistelua ja silmienpyörittelyä, mutta koska suurin piirtein kaikki historialliset eeposelokuvat ovat enemmän tai vähemmän väriteltyjä kuvauksia todellisista tapahtumista, minua Braveheart - taipumattoman epätarkkuudet eivät haittaa. Tärkeintä on, että elokuva tuo ihmisten tietoisuuteen tämän ajanjakson historiasta ja saa katsojan kiinnostumaan tutkimaan, miten asiat oikeasti menivät.

Omasta mielestäni Braveheart - taipumaton on aivan mahtava filmi, joka vie katsojansa kunnon aikamatkalle vuosisatoja taaksepäin ja heittää keskelle Skotlannin upeita maisemia taistelemaan katalia valloittajia vastaan. Kyseessä on mahtipontinen teos, joka nostaa ihon parikin kertaa kananlihalle - esimerkiksi kun William heittää kannustuspuheensa ennen ensimmäistä suurta taistelukohtausta, eikä ole ihme, että repliikki "He saattavat viedä elämämme, mutta he eivät koskaan vie vapauttamme!" on jäänyt elämään niin ikonisena. Nämä suuret taistelukohtaukset ovat läpikotaisin ällistyttävää seurattavaa, oli kyse sitten niiden vaikuttavasta toteutuksesta, hurjasta luonteesta tai siitä, kuinka paljon statisteja näihin kohtauksiin on saatu heiluttelemaan miekkojaan taustalle. Veri pärskyy, raajoja katkotaan ja joutuipa Gibson leikkaamaan leffan pahimpia raakuuksia reippaasti, jottei elokuvalle lätkäisty liian korkeaa ikärajaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan pelkkää raivoisaa sotimista, vaan siitä löytyy paljon enemmänkin. Williamin hahmokuvaus on (epätarkkuuksistaan huolimatta) onnistunut ja on koukuttavaa seurata, kuinka vääryyksiä kohdannut mies toteaa eräänä päivänä että "kiitti, mulle riitti" ja alkaa koota muita skotlantilaisia riveihinsä, taistellakseen Englannin joukkoja vastaan. Tämä sorrettujen kapinointi on inspiroivaa katseltavaa ja katsoja on täysillä itsekin menossa mukana. Voiton hetkellä hurraa muiden mukana ja häviöt tuntuvat kouraisevilta. Leffa on myös kunnon tunteiden vuoristorataa. Siitä löytyy jännitystä, toimivan herkkää ihmisdraamaa, todella hauskoja komediallisia hetkiä, sekä jopa ripaus hempeää romantiikkaa. Elokuvan finaali osuu tunteisiin ja kunnolla. Lopputuloksena on yksi niistä elämää suuremmista elokuvakokemuksista, jotka vievät täysin mennessään ja joiden parissa kolmen tunnin kesto tuntuu menevän nopeasti. Gibson on vuosien varrella vihjaillut, että elokuvasta olisi olemassa neljänkin tunnin leikkausversio, jonka hän toivoisi jonain päivänä voivansa viimeistellä ja julkaista. Ehkä nyt Braveheart - taipumattoman 30-vuotisjuhla olisi oiva tilaisuus tähän.

Mel Gibson oli jo vuonna 1995 tunnettu ja menestynyt näyttelijä, jolta löytyi filmografiastaan niin Mad Max -trilogiaa (1979-1985) ja Tappava ase -toimintaleffoja (Lethal Weapon - 1987-1998), mutta ohjaajana hän oli aiemmin tehnyt vain pienemmän draamaelokuvan Kasvoton mies (The Man Without a Face - 1993). Braveheart - taipumattomassa Gibson oikein esittelee lahjojaan ohjaajana, halliten niin suuret taistelut kuin intiimimmät hetket ja näytellen vielä niissä siinä samalla. Eipä ihme, että Gibson voittikin Oscar-palkinnon parhaana ohjaajana. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on vakuuttava. Kameratyöskentely on komeaa ja Skotlannin jylhiä maisemia esitellään alusta alkaen todella näyttävästi. Lavasteet ja asut eivät ole realistisimmat tuohon aikakauteen, mutta kaikki kuitenkin näyttää hienolta ja yksityiskohtaiselta. Maskeeraukset taas äityvät oivan rujoiksi taisteluiden tuoksinnassa. Erikoistehosteet ovat väkevät ja äänimaailma pätevästi rakennettu. James Hornerin säveltämät musiikit säkkipilleineen ovat niin upeat kaikessa jylhyydessään ja kauneudessaankin, että on mielestäni vääryys, ettei hän voittanut Oscar-palkintoa työstään Braveheart - taipumattoman parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Braveheart, 1995, Icon Entertainment International, The Ladd Company, B.H. Finance C.V., Icon Productions