Highlander - pelin loppu (Highlander: Endgame - 2000) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER - PELIN LOPPU

HIGHLANDER: ENDGAME

Ohjaus: Doug Aarniokoski

Näyttelijät: Adrian Paul, Christopher Lambert, Bruce Payne, Lisa Barbuscia, Donnie Yen, Jim Byrnes, Peter Wingfield, Damon Dash, Beatie Edney, Sheila Gish, Oris Erhuero, Ian Paul Cassidy ja Donald Douglas

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 18

Christopher Lambertin tähdittämä fantasiatoimintaelokuva Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) oli hitti kotimarkkinoilla, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Highlander II - Paluu (Highlander II: The Quickening - 1991) sai faneilta täystyrmäyksen, mutta elokuvasarjaa päätettiin silti jatkaa. Kakkososan tapahtumat unohtanut Highlander 3: Saalistaja (Highlander III: The Sorcerer - 1994) oli elokuvasarjan parhaiten menestynyt osa ja sen lisäksi konsepti vietiin television puolelle. Animoidun Highlander: The Animated Series -sarjan (1994-1996) lisäksi näytelty Highlander-televisiosarja (Highlander: The Series - 1992-1998) nautti suosiota kuuden kauden verran ja poiki jatkosarjan Highlander: The Raven (1998-1999). Sarjan menestyksen myötä sen tarinaa päätettiin jatkaa elokuvamuodossa, joka unohtaisi taas aiemmat jatko-osat. Työnimillä "Highlander IV: The Immortals", "Highlander: The Search for Connor" ja "Highlander: World Without End" kulkenut projekti aloitti kuvauksensa 1999. Lopulta Highlander - pelin loppu sai ensi-iltansa syyskuussa 2000. Elokuva oli taloudellinen epäonnistuminen, joka sai negatiivisen vastaanoton kriitikoilta, sekä hämmennystä katsojilta, sillä Dimension Films oli pakottanut tekijöitä leikkaamaan elokuvan lyhyemmäksi, mikä karsi paljon oleellisia selityksiä pois. Itse olin aiemmin nähnyt tästä elokuvasarjasta vain alkuperäisen Highlander - kuolemattoman. Kun huomasin sen täyttävän nyt 40 vuotta, minkä lisäksi uusi Highlander-elokuva on tekeillä, päätin katsoa leffasarjan läpi. Pidin edelleen alkuperäisestä elokuvasta, mutta Highlander II - Paluu ja Highlander 3: Saalistaja olivat mielestäni molemmat huonoja. Aloitinkin Highlander - pelin lopun katselun skeptisin odotuksin.

Duncan MacLeod kohtaa kuolemattoman pappi Jacob Kellin, jonka uskotaan tappaneen Duncanin serkun Connorin.

Highlander - pelin lopussa nähdään Christopher Lambert viimeistä kertaa Connor MacLeodina, kuolemattomana skotlantilaismiehenä, minkä lisäksi elokuvassa esiintyy Highlander-televisiosarjan päähenkilö Duncan MacLeod (Adrian Paul), Connorin serkku, joka on myöskin kuolematon. Jos televisiosarja on jäänyt näkemättä (kuten minulla), voi olla erittäin hämmentävää, että kuka tämä Duncan on ja miksei häntä ole mainittu aiemmissa elokuvissa. Mutta kuten Highlander-leffoilla on ollut tapana tehdä, ne unohtavat aiempien osien tapahtumat pelatakseen omilla säännöillään, eikä Pelin loppu ole poikkeus. Voi olla, että sarjassa Duncan on mielenkiintoinen uusi sankari, mutta tässä elokuvassa hän jää tylsäksi tyypiksi, eikä Paul tee vaikutusta roolissa. Lambertista löytyy hieman enemmän puhtia Connorina kuin aiemmissa jatko-osissa, mutta toisaalta hänen ruutuaikansa jää varsin vähäiseksi tällä kertaa.

     Elokuvassa nähdään myös televisiosarjasta tutut Jim Byrnes ja Peter Wingfield kuolemattomien puuhia tutkiviin Tarkkailijoihin kuuluvana Joe Dawsonina ja kuolemattomana mentori Methosina, sekä uusina tuttavuuksina Bruce Payne kuolemattomana pappi Jacob Kellinä, Donnie Yen tätä seuraavana Jin Ke'nä, sekä Lisa Barbuscia Duncanin entisenä rakkaana Katena/Faithina. Sivuhahmot jäävät täysin yhdentekeviksi tyypeiksi ja Kell on huippuvaarallinen vastus lähinnä hahmojen puheiden perusteella. Ainoa säväyttäjä on Yen, joka esittelee kamppailulajitaitojaan. Mies toimikin myös elokuvan toimintakohtausten taistelukoreografina.

Highlander - pelin loppu voi toimia jatkumona Highlander-televisiosarjalle, mutta yksittäisenä elokuvana sitä ei voi suositella kenellekään - ei edes heille, jotka ovat viihtyneet aiempien Highlander-leffojen parissa. Kuten jo kerroin, elokuva unohtaa jälleen aiempien leffojen tapahtumat ja ryhtyy leikkimään omilla säännöillään... koska useamman elokuvan läpi kulkeva koherentti tarinakaari on selvästi turhan paljon vaadittu Highlanderin tekijöiltä. Eikä siinä vielä mitään, jos tekijät olisivat tehneet hyvän elokuvan. Mutta hyvä Highlander -jatko-osakin on aivan liikaa vaadittu.

Taas on uusi ylivoimainen kuolematon, joka MacLeodin pitäisi voittaa, saavuttaakseen sen ultimaattisen palkinnon. On romanssintynkää, on teatraalisia taisteluita, on takaumia aiemmille vuosisadoille... Tutut palikat ovat yhä tallella, mutta niitä kasataan niin väsyneesti, että tämäkin elokuva on totaalisen yhdentekevä ja jopa aika tylsä - siitäkin huolimatta, että se kestää alle puolitoista tuntia. Toimintakohtauksissa, joissa Donnie Yen on mukana, on sentään hieman potkua, mutta muuten miekankalistelutkin lähinnä haukotuttavat jännityksettömyydessään. Highlander - pelin lopun suurin synti on kuitenkin sen tarpeeton sekavuus kaikessa yksinkertaisuudessaankin. Dimension Films päätti tosiaan viime hetkellä saksia leffasta niin lyhyen kuin mahdollista ja tämä johtaa todella kömpelöön, sinne tänne hyppelevään kerrontaan. Asioita tapahtuu paljon, mutta millään ei tunnu olevan mitään väliä. Ja kun elokuva päättyy, on päällimmäinen ajatus jälleen sama: "There should've been only one Highlander movie."

Highlander - pelin lopun ohjauksesta vastasi isänsä puolelta suomalaissukuinen Doug Aarniokoski, jonka työ jää kuitenkin harmillisen latteaksi. Asiaa ei auta Joel Soissonin kehno käsikirjoitus ja siitä aikamoisen sotkun muodostanut leikkaus. Elokuva ei ole edes järin kummoisesti kuvattu, eikä tehosteissa ole juuri kehuttavaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset sentään ajavat asiansa, minkä lisäksi äänityöskentely on kelvollista. Nick Glennie-Smithin ja Stephen Grazianon säveltämistä musiikeista ei jää tosin mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander: Endgame, Yhdysvallat, 2000, Davis-Panzer Productions, Dimension Films

Highlander 3: Saalistaja (Highlander III: The Sorcerer - 1994) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER 3: SAALISTAJA

HIGHLANDER III: THE SORCERER

Ohjaus: Andy Morahan

Näyttelijät: Christopher Lambert, Mario Van Peebles, Deborah Kara Unger, Mako, Martin Neufeld, Raoul Trujillo, Jean-Pierre Perusse, Daniel Do, Jack Ellerton, Gabriel Kakon, Louis Bertignac ja Michael Jayston

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Fantasiaelokuva Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) oli VHS-markkinoilla niin iso hitti, että sille päätettiin tehdä jatkoa. Highlander II - Paluu (Highlander II: The Quickening - 1991) sai kuitenkin murskavastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta. Floppaamisesta huolimatta kolmannen elokuvan teko käynnistyi pian kakkososan ilmestymisen jälkeen. Edellisten osien ohjaaja Russell Mulcahy ei kuitenkaan suostunut jatkamaan sarjan parissa, mikä sai tuottajat haastamaan hänet oikeuteen, koska hän oli aiemmin luvannut tehdä kolmannenkin osan. Mulcahy korvattiin ensikertalaisella Andy Morahanilla ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1994. Kuvauksissa Paul Ohlin käsikirjoitusta muovattiin reippaalla kädellä päätähti Christopher Lambertin tahdosta. Lambert oli ollut vaikea houkutella takaisin sarjaan, koska hän ei itsekään pitänyt kakkoselokuvasta ja kesken kuvausten hän lähti kävelemään, vain palatakseen takaisin, kun häntäkin uhattiin oikeustoimilla. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja se saapui hämmentävästi monella eri nimellä teattereihin. Euroopassa leffa julkaistiin loppuvuodesta 1994 nimellä Highlander III: The Sorcerer, kun taas Yhdysvalloissa elokuvaa levitettiin tammikuusta 1995 nimellä Highlander: The Final Dimension. Joissain kotijulkaisuissa elokuva taas nimettiin Highlander: The Final Conflictiksi. Suomessa elokuva julkaistiin suoraan VHS:llä vuonna 1996, nimellä Highlander 3: Saalistaja. Leffa menestyi yllättäen lippuluukuilla edeltäjiään paremmin, mutta kriitikoilta se sai murskavastaanoton. Jopa ohjaaja Morahan totesi jälkikäteen olleensa pettynyt lopputulokseen ja sanoi, että Lambert ja tuottajat vähät välittivät, millaista elokuvaa hän oli tekemässä. Itse olin jo nuorempana nähnyt alkuperäisen Highlander - kuolemattoman ja pitänyt siitä. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 40-vuotisjuhlaansa, minkä lisäksi elokuvasarjaa ollaan käynnistelemässä uudestaan, päätin katsoa aiemmat leffat ja arvostella ne. Pidin yhä Highlander - kuolemattomasta, mutta Highlander II - Paluu oli mielestäni täyttä kuraa. Odotukseni olivatkin matalat, kun ryhdyin katsomaan Highlander 3: Saalistajaa.

Connor MacLeod luuli saavuttaneensa ultimaattisen palkinnon viimeisenä eloonjääneenä kuolemattomana, mutta juhla jää lyhyeksi kun paljastuu, että vaarallinen kuolematon, velho Kane on vapautunut vuosisatojen vankeudestaan ja jahtaa nyt Connoria.

Pitkän taivuttelun, varmaan ihan kivan palkkion ja lisääntyneen päätösvallan myötä Christopher Lambert palasi rooliinsa Connor MacLeodiksi, kuolemattomaksi, joka uskoi Highlander - kuolemattomassa saavuttaneensa suuren palkinnon, voitettuaan viimeiseksi lajitoverikseen luulemansa Kurganin. Connor menetti valitettavasti vaimonsa Brendan auto-onnettomuudessa, mutta hänestä on tullut isä John-pojalle (Gabriel Kakon). Lambert ei ole koskaan erityisemmin vakuuttanut näyttelijänlahjoillaan, mutta alkuperäiselokuvassa hänestä löytyi tiettyä karismaa kameran edessä. Highlander II - Paluussa häntä ei näyttänyt kiinnostavan olla mukana ja vielä tylsistyneemmältä mies vaikuttaa kolmososassa. Lambertin tekonauru on entistä väsyneempi ja hän on täysillä mukana oikeastaan vain vaivaannuttavan pitkissä seksikohtauksissa.

     Elokuvassa nähdään myös Mako Connoria opettaneena velho Nakanona, Mario Van Peebles Connoria jahtaavana kuolemattomana Kanena ja Deborah Kara Unger tohtori Alex Johnsonina, joka kiinnostuu mysteerisestä Connorista. Mako on vielä oiva viisaana tietäjänä, mutta Van Peebles ja Unger jäävät lähinnä laimeiksi kopioiksi alkuperäiselokuvan vastaavista hahmoista. Ungeria ei näytä kiinnostavan juuri yhtään leffassa mukanaolo. Van Peebles sentään revittelee täysillä, mutta hänen teatraalinen suorituksensa aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, mitä ei auta yhtään hahmon korni tyylitaju.

Jos jotain positiivista voi sanoa, niin Highlander 3: Saalistaja on ainakin parempi elokuva kuin Highlander II - Paluu. Tekijätkin onneksi ymmärsivät, että kakkososan kanssa mentiin pahemman kerran pieleen ja niinpä kolmososa leikkii, ettei sitä koskaan tapahtunutkaan. Kuolemattomat ovat jälleen pelkkiä kuolemattomia, eivätkä mitään aikamatkustavia avaruusolentoja. Auringon vaarallisia säteitä blokkaavista suojakentistäkin on päästy eroon. Näiden huojennusten ohessa suorastaan innostuin lopputaistelun aikana soivasta instrumentaaliväännöksestä Mötley Cruen Dr. Feelgood -kappaleen pohjalta... joskin kuten leffan nimi, myös musiikkivalinnat nähtävästi vaihtelevat julkaisumaasta riippuen.

Ja no, siinäpä se. Muuten Highlander 3: Saalistaja on kehno elokuva. Se on huonosti näytelty ja tarinansa puolesta lähinnä laiska toisinto alkuperäisestä Highlander - kuolemattomasta. Connorin vuosikausia sitten päihittämä teatraalinen pahis tekee paluun nykypäivänä ja jahtaa Connoria. Samalla tutkiva nainen kiinnostuu Connorista, selvittää tämän todellista puolta ja rakastuu mieheen. Kaiken tämän välissä Connor muistelee menneisyyttään historian havinoissa. Mukana on jopa pari ykkösosasta pöllittyä kohtausta, kuten se, että loppusuoralla pahis sieppaa Connorille tärkeän hahmon ja kaahailee autolla vaarallisesti leikitellen.

Highlander 3: Saalistaja on kaikin puolin välinpitämättömästi kasaan pistetty raina ja sama välinpitämättömyys tarttuu nopeasti katsojaan. Ruudulla tapahtuu paljon, mutta kun mihinkään ei ole jaksettu panostaa, ei katsojakaan jaksa välittää. Tuttua kaavaa kierrättävä tarina ei nappaa mukaansa, eikä leffasta löydy jännitettä tippaakaan. Toimintakohtaukset eivät viihdytä ja hauskoiksi tarkoitetut hetket aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Van Peeblesin sekoilun lisäksi leffan vaivaannuttavinta antia on Connorin ja Alexin välille syntyvä romanssi, pääasiassa siksi ettei Lambertin ja Ungerin väliltä löydy tippaakaan kemiaa. Vaikka Highlander 3: Saalistajalla on kestoa vain vähän päälle puolitoista tuntia, se tuntuu huomattavasti kestoaan pidemmältä ja tylsistyttää aika ajoin.

Elokuvan ohjauksesta vastasi tosiaan Andy Morahan, mutta enpä tiedä, voiko Highlander 3: Saalistajaa edes kutsua hänen leffakseen, kun Morahanin mukaan Lambert ja tuottajat sössivät lopputuloksen, eikä itsekään pitänyt valmiista elokuvasta. Niin tai näin, jokin kulisseissa on mennyt ikävästi pieleen, mikä näkyy turhauttavasti ruudulla. Highlander 3: Saalistaja ei ole edes teknisesti kaksinen. Kuvaus on ailahtelee tasoltaan, lavasteet ovat kelvolliset, mutta puvustajat ja maskeeraajat olisivat voineet miettiä Kanen ulkoasun uusiksi. Tehosteet eivät juuri vakuuta, mutta on äänityöskentely sentään menettelevää J. Peter Robinsonin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander III: The Sorcerer, Iso-Britannia, Kanada, Ranska, 1994, Fallingcloud, Initial Groupe, Karambole Films Productions, Lumière Pictures, Transfilm

Highlander 2 - Paluu (Highlander II: The Quickening - 1991) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER 2 - PALUU

HIGHLANDER II: THE QUICKENING

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Virginia Madsen, Michael Ironside, Sean Connery, Allan Rich, John C. McGinley, Philipp Brock, Rusty Schwimmer, Ed Trucco, Pete Antico ja Peter Bucossi

Genre: fantasia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia - US Theatrical Version: 1 tunti 31 minuuttia - Renegade Version: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Gregory Widenin ideasta syntynyt fantasiaelokuva Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) ei menestynyt kummoisesti elokuvateattereissa, mutta se oli iso hitti VHS:llä. Elokuvan oli tarkoitus jäädä yksinäiseksi omaksi jutukseen, mutta kotijulkaisun menestyksen myötä studio alkoi kysellä jatko-osan perään ja lopulta vastahakoiset tekijät taipuivat. Useampi käsikirjoittaja työsti tekstiä, joka kulki nimillä "Highlander II: Yellowknife" ja "Highlander 2020". Kuvaukset käynnistyivät ja niissä sattui useita onnettomuuksia, joista yksi johti työryhmäläisen kuolemaan, hänen pudottua nosturista. Tuotannon loppuvaiheessa studio otti elokuvan viimeistelyn haltuunsa, suututtaen ohjaaja Russell Mulcahyn, joka lähtikin kävelemään leffan ensi-iltatilaisuudesta jo ensimmäisen vartin jälkeen. Highlander II - Paluu julkaistiin Isossa-Britanniassa huhtikuussa 1991 ja Yhdysvalloissa puoli vuotta myöhemmin, lähes kymmenen minuuttia lyhyemmäksi saksittuna. Elokuva oli kriitikoiden ja ensimmäisen elokuvan fanien haukkuma taloudellinen epäonnistuminen. Leffan VHS-julkaisu oli kuitenkin niin suosittu, että Mulcahy sai lopulta vuonna 1995 luvan tehdä elokuvasta enemmän mieleisemmän ja lopputuloksena oli liki kaksituntinen Renegade-versio. Itse olin nähnyt aiemmin vain alkuperäisen Highlander - kuolemattoman ja tiesin jatko-osista vain niiden huonon maineen kautta. Nyt kun alkuperäinen elokuva viettää 40-vuotisjuhlaansa ja uusi Highlander-leffa on tekeillä, päätin katsoa koko elokuvasarjan läpi.

On vuosi 2024. Teollisuussaasteet ovat tuhonneet ilmakehän otsonikerroksen ja ihmiskunta yrittää torjua auringon vahingollista säteilyä Maapalloa ympäröivällä suojakilvellä. Vanha Connor MacLeod kohtaa vanhan vastustajansa, kenraali Katanan Zeist-planeetalta.

Christopher Lambert palasi rooliinsa Connor MacLeodiksi, joka syntyi 1500-luvun alussa Skotlannissa ja taistelun tiimellyksessä sai tietää olevansa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan vuosisatojen ajan, kunnes enää yksi on jäljellä. Ei kun siis Highlander 2 - Paluun mukaan Zeist-planeetalta kotoisin olevaksi avaruusolennoksi, joka häädettiin kapinayrityksen takia Maahan elämään kuolemattomana ihmisten joukossa. Tai jos katsot Renegade-version elokuvasta, niin jonkin sortin aikamatkaajaksi, joka lähetettiin tulevaisuuteen. Äh. On helppoa ymmärtää, miksi Lambert yritti keplotella itsensä pois elokuvasta, mutta joutui hammasta purren kuvaamaan sen loppuun sopimusteknisistä syistä. Miehestä näkee, ettei häntä juuri kiinnosta olla mukana. Hän hoitaa hommansa joko puolivillaisesti tai koomisen yliampuvasti, esittäessään leffan alussa vanhentunutta Connoria, tämän päätettyä jäädä kuolevaiseksi ihmiseksi, päihitettyään ykkösosassa Kurganin.

     Elokuvassa nähdään myös vanha tuttu Sean Connery toisena kuolemattomana, Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, jonka Kurgan tappoi, mutta joka tuodaan tietty takaisin, koska studio vaati Conneryn paluuta, sekä uusina tuttavuuksina Michael Ironside Zeist-planeettaa julmasti johtavana kenraali Katanana ja Virginia Madsen ihmiskapinallisena Louisena, joka uskoo Maata ympäröivän kilven olevan vallan väärinkäytön väline ja josta tehdään toki se pakollinen uusi rakkauden kohde Connorille. Madsen hoitaa tonttinsa passelisti, mutta eipä Conneryssä ja Ironsidessä ole juuri kehumista. Connerystä näkee, että hän teki leffan vain muhkean rahasumman takia ja Ironside on suorastaan vaivaannuttava sarjakuvamaisena pahiksena. Olihan Clancy Brownkin varsin teatraalinen Kurganina, mutta hänen suorituksessaan oli jonkinlaista tyylitajua, mikä yleensä hyvältä Ironsidelta uupuu tässä täysin.

Eipä tarvitse enää ihmetellä, miksi Highlander 2 - Paluu sai niin murskaavan nuivan vastaanoton sekä kriitikoilta että erityisesti alkuperäisen elokuvan faneilta. Leffasta paistaa kaikin tavoin läpi se, että elokuva tehtiin pakon sanelemana, eivätkä liiemmin ohjaaja Mulcahy kuin päätähti Lambertkaan olleet innoissaan palaamassa tämän maailman pariin, koettuaan kertoneensa koko homman jo Highlander - kuolemattomassa. Vielä pahempaa on, millaisia ratkaisuja tekijätiimi on keksinyt, tuhoten periaatteessa koko mytologian, mikä ensimmäisessä leffassa luotiin - lähtien siitä, että satunnaisesti kuolemattomiksi syntyneiden ihmisten sijaan Connor, Ramírez, Kurgan ja kumppanit ovatkin avaruusolentoja. 

Tämän lisäksi leffan päätarina on perin kummallinen veto. Iso osa alkuperäisleffan viehätystä oli nähdä Connor historian havinoissa, mutta jatko-osa onkin päätetty sijoittaa tulevaisuuteen (tai no, nykyään katsottuna menneisyyteen) vuoteen 2024. Ihmisten tehdassaasteet ovat tuhonneet ilmakehän otsonikerroksen, minkä takia auringon haitalliset säteet ovat päässeet läpi, tekemään Maasta ihmisille haitallisen. Estääkseen ihmiskunnan sukupuuton, Connor oli osana projektia jolla luotiin suojakenttä Maan ympärille. Mutta tähän suojakenttään liittyy salaliittoja sun muuta, mikä on pistänyt Louisen ja muut vastarinnan jäsenet liikkeelle. Siis mitä? Mitä ihmettä tekijät miettivät? Tämä scifirainahan hädin tuskin tuntuu jatko-osalta Highlander - kuolemattomalle!

Kaiken tämän päälle Highlander 2 - Paluu on myös kiusallisen köykäisesti tehty, enkä usko minkään lukuisista leikkausversioista pelastavan lopputulosta. Katselukokemusta eivät helpota täysi jännityksettömyys, tönkösti toteutetut toimintakohtaukset, hauskoiksi tarkoitetut jutut, jotka saavat lähinnä pudistelemaan päätään, sekä siisteiksi tarkoitetut jutut, jotka saavat lähinnä naureskelemaan tahattomasti. Katanan Maahan saapumiseen liittyvää metrokohtausta tuijottaessa tekisi useasti mieli pistää leffa pois päältä. Connorin ja Louisen välinen rakkaus on myös täysin pakotettua. Sen lisäksi, ettei Lambertin ja Madsenin väliltä löydy kemiaa, ei tekijöitä ole kiinnostanut edes yrittää rakentaa heille kuumenevia välejä. He vain alkavat yhtäkkiä pussailemaan, kuten miekkasankarin ja leffan naispäähenkilön kai kuuluu.

Jos jotain, niin Highlander 2 - Paluun tekniseltä osastolta löytyy jopa jotain kehuttavaa. Elokuvan kameratyöskentely on pääasiassa kelvollista, mutta valaisussa ja värimaailmassa ei ole pahemmin järkeä, sillä Maan suojakilpi hohtaa taivaalla punaisena, mutta silti sisätiloissa ulkoa tuleva valo on sinistä. Lavasteet ovat paikoitellen jopa näyttävät, joskin niistä tulee enemmän mieleen joku scifileffa, eikä Highlander. Puvustus on menettelevää ja maskeeraukset ajavat asiansa. Tehosteiden taso vaihtelee reippaasti riippuen siitä, minkä version elokuvasta katsoo. Nähtävästi Renegade-versiossa on hiotuimmat efektit. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja Stewart Copelandin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla. Varmaan koko elokuvan parasta antia on kuitenkin lopputeksteissä soiva Lou Grammin kappale One Dream.

There should've been only one Highlander movie.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander II: The Reckoning, Yhdysvallat, Ranska, Argentiina, 1991, Davis-Panzer Productions, Harat Investments, Lamb Bear Entertainment

Highlander - kuolematon (Highlander - 1986) - elokuva-arvostelu

HIGHLANDER - KUOLEMATON

HIGHLANDER

Ohjaus: Russell Mulcahy

Näyttelijät: Christopher Lambert, Clancy Brown, Roxanne Hart, Beatie Edney, Sean Connery, Alan North, Jon Polito, Sheila Gish, Hugh Quarshie, Christopher Malcolm, Peter Diamond, Celia Imrie, Billy Hartman ja James Cosmo

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

"There can be only one." 

Highlander - kuolematon on Christopher Lambertin tähdittämä fantasiaelokuva. Nuori Gregory Widen opiskeli Los Angelesissa elokuvantekoa, kun hän sai käsikirjoituskurssillaan idean fantasiatarinasta ja ryhtyi kirjoittamaan siitä tekstiä opinnäytetyöksi. Luettuaan tämän "Shadow Clan" -tekstin, Widenin opettaja kehotti miestä myymään sen Hollywoodille, missä Wyden onnistuikin ja tienasi sillä kaksisataatuhatta dollaria. Widenin teksti muovautui roimasti alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja Peter Bellwood ja Larry Ferguson työstivät "The Dark Knight" -nimen saanutta tekstiä uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Highlander - kuolematon sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 1986 Avoriaz Fantasy Film Festivalilla Ranskassa, jonka jälkeen se saapui Yhdysvaltojen teattereihin 7. maaliskuuta - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen epäonnistuminen, joka sai kriitikoilta vaihtelevan vastaanoton, mutta joka on vuosien varrella noussut kulttiklassikoksi, elokuvan ympärille keräytyneen uskollisen faniryhmän ansiosta. Itse näin Highlander - kuolemattoman jo useita vuosia sitten, jolloin pidin sitä ihan kivana. Kun huomasin elokuvan viettävän nyt 40-vuotisjuhlaansa, minkä lisäksi uusi Highlander-elokuva on työn alla, päätin katsoa tämän alkuperäisleffan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Vuoden 1985 New Yorkissa elävä antiikkikauppias Connor MacLeod on todellisuudessa yksi kuolemattomista sotureista, jotka taistelevat toisiaan vastaan, kunnes enää yksi on jäljellä. Kun vanha vihollinen saapuu kaupunkiin, Connor muistelee menneisyyttään 1500-luvun Skotlannista lähtien.

Päärooliin kuolemattomaksi soturiksi, Connor MacLeodiksi oli ehdolla muun muassa Kurt Russell, Michael Douglas, Ed Harris, Mel Gibson, Kevin Costner ja jopa Sting, kunnes pestin nappasi lopulta ranskalainen Christopher Lambert, jonka ohjaaja Russell Mulcahy bongasi selaillessaan lehteä ja nähtyään julisteen Lambertin tähdittämästä elokuvasta Greystoke: Legenda Tarzanista, apinain kuninkaasta (Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes - 1984). Kuten Mulcahy pelkästään julistekuvan perusteella arveli, Lambertista löytyy oikeaa asennetta rooliin. Hän menee läpi niin suuresta soturista kuin myös traagisen elämän läpi käyneestä miehestä, jolle kuolemattomuus on muuttunut kiroukseksi, kaikkien hänen rakkaiden ihmisten kuoltua pois jo vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja sitten. Ainoa ongelma vain on, että ranskalaiselta Lambertilta Connorin vaatima skotlantilaisaksentti ei luonnistu sitten yhtään.

     Elokuvassa nähdään myös Clancy Brown Connorin verivihollisena, kuolemattomana Kurganina, Sean Connery Connoria opettaneena kuolemattomana Juan Sánchez-Villalobos Ramírezina, Beatie Edney Connorin aikoja sitten menehtyneenä vaimona Heatherina, sekä Roxanne Hart newyorkilaisena rikospaikkatutkijana Brenda Wyattina, joka kiinnostuu Connorista ja ryhtyy kaivelemaan tämän omituista menneisyyttä. Edney ja Hart ovat mainiot Connorin eri aikakausien naisina, Brownin toimiessa oivallisesti eksentrisenä ja julmana pahiksena, joka on jahdannut Connoria neljän vuosisadan ajan. Aina yhtä karismaattinen Connery istuu muuten erinomaisesti Connorin mentorin rooliin, joskin voimakkaalla skottikorostuksella puhuva näyttelijä ei mene millään läpi egyptiläis-espanjalaisesta. Onkin hieman huvittavaa katsoa Connorin ja Ramírezin välisiä kohtauksia, kun kuvassa on ranskalainen esittämässä skottia ja aito skotti esittämässä Egyptissä syntynyttä, mutta Espanjaan siirtynyttä heppua.

Highlander - kuolematon sisältää erinomaisen premissin fantasiaa ja toimintaa yhdistelevään elokuvaan. Mitä jos läpi historian silloin tällöin syntyy ihmisiä, jotka eivät voi kuolla vanhuuteen, eivätkä muutenkaan mihinkään muuhun kuin pään irti leikkaamiseen? Ja nämä ihmiset sitten elävät läpi aikakausien ja taistelevat toisiaan vastaan, kunnes jäljellä on enää yksi ainoa soturi, joka voittaisi lopullisen palkinnon. Aivan mahtava idea ja siitä on saatu aikaiseksi erittäin mainio elokuva, joka tosin näyttäytyy tänä päivänä katsottuna ajoittain todella huvittavana, oli kyse sitten näyttelijöiden aksenteista, joistain hieman köykäisesti toteutetuista kohtauksista tai läpi leffan vallitsevasta kasarijuustosta, joka on niin ihastuttavaa kuin kornia - vähän katsojasta riippuen.

Elokuva esittelee Connor MacLeodin ensin vuoden 1985 New Yorkissa ja ryhtyy sitten hiljalleen syventymään hänen menneisyyteensä. Siirrytään vuoden 1536 Skotlantiin, jolloin mies saa taistelussa iskun, mikä tappaisi tavallisen ihmisen, mutta kun Connor selviääkin hengissä ilman naarmun naarmua, hänen uskotaan tehneen diilin paholaisen kanssa ja hänet häädetään. Läpi leffan hypitään ajassa, näyttäen miehen tekoja historian havinoissa, mitkä ovat muovanneet Connorista sellaisen kuin hän nyt on - murtuneen miehen, joka toivoo enemmän kuolemaa kuin minkään ultimaattisen palkinnon voittoa. Kun kuvioihin tulee mahdollinen uusi rakkaus Brenda, sekä vanha vihollinen Kurgan, miehen elämä saa kuitenkin uutta paloa.

Highlander - kuolematon on varsin omalaatuinen fantasialeffa, eikä vain premissinsä, vaan jo sankarinsa ansiosta. On todella mielenkiintoista syventyä Connorin menneisyyteen. Aikakausilla hyppelyn myötä sekaan mahtuu monenmoista 1500-luvun Skotlannista renessanssi-Ranskaan ja jopa natseja vastaan taistelemiseen toisessa maailmansodassa. Vuoden 1985 osuus ei ole yhtä kiinnostava, mutta sillä on toki selvä pointtinsa kokonaisuuden kannalta. Romanssi Brendan kanssa tuo lämpöä Connorin kylmäksi muuttuneeseen elämään ja lopulta pitkään kypsytelty yhteenotto Connorin ja Kurganin välillä on odottamisen arvoinen taistelu. Highlander - kuolemattomasta löytyy kompastuskivensä, joiden takia se ei mielestäni ihan yllä potentiaaliinsa, mutta on se silti erittäin hyvä teos, joka kaikkien fantasiatarinoista tykkäävien pitäisi katsoa ainakin kerran elämässään.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Russell Mulcahy, joka oli aiemmin tehnyt lähinnä musiikkivideoita, minkä kyllä huomaa. Toisinaan leffaa nimittäin vaivaa tuohon aikaan suureen suosioon nousseen MTV-kanavan vaikutus ja tietynlainen musiikkivideomaisuus. Gregory Widen mahtavan idean pohjalta Peter Bellwoodin ja Larry Fergusonin työstämä käsikirjoitus on mainio. Teknisesti Highlander - kuolematon on parhaat päivänsä nähnyt, mikä selittyy pienehköllä budjetilla. Elokuva on hyvin kuvattu ja mukana on muutamia todella komeita maisemaotoksia. Lavastajat ja puvustajat ovat päässeet leikittelemään eri aikakausien kanssa. Tehosteiden taso kuitenkin ailahtelee kelvollisista jopa aika kökköihin. Äänimaailma on menevästi rakennettu. Michael Kamenin säveltämät musiikit ovat oivat, mutta sekaan työstetyt Queenin kappaleet vaihtelevat erittäin hyvistä hieman heikompiin ja jopa menoa häiritseviin. Pakkohan se on kuitenkin todeta, että Who Wants To Live Forever on täysin ymmärrettävästi todella suosittu ja kehuttu laulu, kiteyttäen hienosti Highlander - kuolemattoman väkevän tematiikan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Highlander, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 1986, Thorn EMI Screen Entertainment, Davis-Panzer Productions, Highlander Productions Limited

Arvostelu: Mortal Kombat (1995)

MORTAL KOMBAT

Ohjaus: Paul W. S. Anderson

Pääosissa: Robin Shou, Linden Ashby, Bridgette Wilson, Cary-Hiroyuki Tagawa, Christopher Lambert, Talisa Soto, Trevor Goddard, Chris Casamassa, François Petit, Tom Woodruff Jr., Kevin Michael Richardson ja Frank Welker

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Mortal Kombat perustuu samannimiseen videopelien sarjaan, mikä käynnistyi vuonna 1992. Elokuvatuottaja Lawrence Kasanoff oli vierailemassa pelin luoneella Midway Gamesilla, kun pelintekijät esittelivät hänelle uuden pelinsä. Kasanoff innostui pelistä ja hankkikin pian sen elokuvaoikeudet. Kuvaukset alkoivat elokuussa 1994 ja lopulta Mortal Kombat ilmestyi elokuvateattereihin vuotta myöhemmin. Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaiset arviot, mutta lippuluukuilla se oli valtava hitti. Leffa on vuosien varrella kerännyt itselleen oman fanikuntansa ja se on saavuttanut kulttistatuksen. Itse en ole koskaan pelannut Mortal Kombat -pelejä tai nähnyt tätä elokuvaa. Kuitenkin nyt kun on ilmestymässä uusi Mortal Kombat -elokuva (2021), päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla edes tämän vanhan filmatisoinnin. 

Veljensä kuoleman kostamista himoitseva Liu Kang, toimintanäyttelijä Johnny Cage ja huippuagentti Sonya Blade kutsutaan mystiselle saarelle taistelemaan Mortal Kombat -turnauksessa toisen maailman valloittajaolentoja vastaan.

Robin Shau näyttelee Liu Kangia, jonkin sortin munkkiryhmän taakseen jättänyttä (leffa ei kauheasti vaivaudu selittelemään tätä) miestä, joka on menettänyt veljensä ja janoaa nyt kostoa. Linden Ashby taas esittää Johnny Cagea, toimintastaraa, joka on joutunut huonoihin otsikoihin ja etsii nyt keinoa nostaa maineensa takaisin korkeuksiin. Alunperin Cameron Diazin oli tarkoitus esittää Sonya Bladea, mutta hän satutti juuri ennen kuvauksia ranteensa, joten hänet täytyi korvata pikaisesti Bridgette Wilsonilla. Sonya on jonkinlainen agentti tai sotilas, muttei harmillisesti oikein pääse esittelemään näitä kykyjään, miestaistelijoiden pyrkiessä jatkuvasti varastamaan mahdollisen valokeilan häneltä. Liulle ja Johnnylle annetaan jotain mielenkiintoista sisältöä, mutta lopulta pääkolmikko jää täysin yksiulotteiseksi ryhmäksi. Heidän näyttelijänsä tekevät tarpeeksi kelvollista työtä - lähinnä toimintakohtauksissa, joissa Shau ja Ashby pistivät itsensä niinkin isosti likoon, ettei kuvauksista ilman vammoja selvitty.

Elokuvassa nähdään myös Christopher Lambert koomisessa roolissa ukkosenjumala Raidenina, joka jorisee viisauksia pääkolmikolle, Cary-Hiroyuki Tagawa velho Shang Tsungina, joka aikoo voittaa Mortal Kombatin ja siten myös meidän maailmamme herruuden Keisarilleen, Talisa Soto kymmentuhatvuotisena prinsessa Kitanana, sekä Chris Cassama ja François Petit yliluonnollisia kykyjä hallitsevina Scorpionina ja Sub-Zerona. Mukana on myös aika kömpelösti liikkuvan nuken avulla toteutettu nelikätinen Goro-jättiläinen (äänenä Kevin Michael Richardson), sekä hirvittävän huonoilla tietokonetehosteilla luotu lisko-olio Reptile. Pelisarjan faneille on varmasti ilahduttavaa nähdä omat suosikit valkokankaalla. Itse lähinnä pidin monia hahmoista huvittavina, etenkin Raidenia, josta ei oikein tiedä, kuinka tosissaan Lambert roolinsa ottaa. Tagawasta löytyy häijyyttä pahikseksi ja ovathan Scorpionin ja Sub-Zeron asut päheät.

Mortal Kombat ei niinkään vaadi pelien pelaamista, jotta siitä voi nauttia, vaan enemmänkin sen, että elokuvan näki silloin 1990-luvulla nuorena. Itselläni ei tosiaan ole minkäänlaista nostalgista sidettä koko hommaan ja niinpä katsottuna nyt 25 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen, Mortal Kombat ei paljoa onnistunut tarjoamaan. Siitä löytyy omat onnistumisena, kuten aivan törkeän kova tunnusmusiikki, joka jää jumputtamaan päässä aikamoisena korvamatona, sekä tietty vahva videopelimäinen henki. Leffaa ei ole lähdetty tekemään liian vakavamieleisesti, vaan sopivasti kieli poskessa. Ei se mikään puhdas komedia ole ja paikoitellen se muuttuu hieman synkäksikin, mutta tekijöillä on selvästi ollut hauskaa leffaa kuvatessaan. Pariin otteeseen elokuvan täysin pöljä ja korni toteutus onnistui jopa viihdyttämään.

Elokuvan ongelmat eivät ole niinkään siinä, kuinka urpo ja juustoinen filmi se on, vaan lähinnä sen yksiulotteisissa hahmoissa ja tarinassa. Tai siis, jos elokuvan ohutta juonta voi tarinaksi kutsua. Toisaalta kun pohjana on peli, jossa lähinnä vain vedetään vastustajaa turpaan, kannattaako elokuvasovituksessa kovin monimutkikasta tarinaa edes yrittää rakentaa? Ongelma on enemmänkin se, kuinka köykäisesti se vähäinenkin tarina on rakennettu. Hahmot esitellään pikakelauksella, jotta heidät voi mahdollisimman nopeasti heittää turnaukseen tappelemaan epäreiluilla kyvyillä varustettuja vastuksia vastaan. Jos elokuva syventyisi paremmin pääkolmikkoon ja mytologiaan Outworldista, olisi se jo parempi teos. Aina välillä Raiden saapuu kertomaan pari tarpeellista tietoa, mutta siihen se oikeastaan jää. Mortal Kombat on pelkkää pintaa, ilman erityistä sisältöä. En nyt sano, että tästä olisi pitänyt yrittää tehdä mitään parhaan elokuvan Oscar-ehdokasta, mutta tekijät olisivat voineet rohkeammin uppoutua pintaa syvemmälle. Paremmin esitellyt hahmot ja mytologia saisivat katsojan innostumaan enemmän, kun turpaanveto alkaa.

Elokuvan on ohjannut Paul W. S. Anderson (joka tosin tätä leffaa tehdessä kulki vielä nimellä Paul Anderson), joka on tämän jälkeen tehnyt myös mm. pelileffa Resident Evilin (2002) ja muutaman sen jatko-osista, Alien vs. Predatorin (2004) ja uusimman Kolme muskettisoturia -filmatisoinnin (The Three Musketeers - 2011) kymmenen vuoden takaa. Mortal Kombat oli sis pelkkä ensimmäinen osoitus siitä, että Anderson on parhaimmillaankin vain keskinkertainen elokuvantekijä. Andersonin ohjaus on kömpelöä ja hänen luomansa tunnelma läpikotaisin hömelö. Eipä Kevin Droneynkaan käsikirjoitusta voi kehua tai Martin Hunterin leikkaustaitoja. Sentään mukana on ihan tyylikästä kuvausta, mainioita lavasteita ja oivallisia asuja. Erikoistehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo parikymmentä vuotta sitten. Äänimaailma on kelvollinen ja kuten jo tulikin todettua, elokuvan ehdottomasti parasta antia on The Immortalsin tykittelevä tunnusmelodia, mikä lähtee soimaan heti leffan ensisekunneilla ja kuullaan onneksi monta kertaa pitkin filmiä. Biisi on niinkin kova, että kuuntelin sitä tauotta koko tämän arvostelun kirjoittamisen ajan.

Yhteenveto: Mortal Kombat on kehno toimintapläjäys, mikä toimii lähinnä nostalgiannälkäisille ysärilapsille, jotka innostuivat elokuvasta sen ilmestymisen aikaan. Itse jouduin etsimällä etsiä siitä positiivista sanottavaa. Tykittävä korvamato-tunnusmusiikki on ehdottomasti parasta koko leffassa, minkä lisäksi täytyy myöntää, että tietty videopelimäisyys on onnistuttu siirtämään peleistä elokuvaan ja muutamat kohdat onnistuivat jopa viihdyttämään kaikessa hölmöydessään. Rakenteeltaan leffa on todella kömpelösti kirjoitettu ja leikattu, eikä mitään vaivauduta pohjustamaan tarpeeksi, jotta hahmojen (tai maailman) kohtalo kiinnostaisi, kun turpaanveto alkaa. Pääkolmikossa olisi potentiaalia, mutta huonon käsikirjoituksen kanssa se vähä valuu hukkaan. Näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan ja Lambertin viisaan tietäjän osa on jopa lähinnä kiusallinen. Erityisen kiusallisia ovat kököt tietokonetehosteet, joita ajan julmat hampaat ovat nakerrelleet ahkerasti. Etenkin Reptile-olento on naurettavan surkuhupaisa ilmestys. Paul W. S. Anderson osoittaa elokuvassa kertaheitolla "lahjansa" ohjaajana ja onkin pitänyt visusti uransa hyvin pitkälti samanlaisena tähän päivään asti. 

"Fatality!"

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mortal Kombat, 1995, New Line Cinema, Threshold Entertainment