Arvostelu: Spotlight (2015)

SPOTLIGHT

Ohjaus: Tom McCarthy

Pääosissa: Mark Ruffalo, Michael Keaton, Rachel McAdams, Brian d'Arcy James, Liev Schreiber, John Slattery, Stanley Tucci, Gene Amoroso, Jamey Sheridan, Billy Crudup ja Richard Jenkins

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 12

Spotlight perustuu tositapahtumiin The Boston Globe -sanomalehden tutkivista journalisteista, jotka toivat esille katolisen kirkon vuosikymmeniä kestäneet lasten hyväksikäyttötapaukset Bostonissa. Tom McCarthy ja Josh Singer työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja vuonna 2013 teksti pyöri Hollywoodin mustalla listalla suosituista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Kaksikko sai rahoituksen elokuvalle ja sen kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2014. Lopulta Spotlight sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 3. syyskuuta 2015 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai kuusi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miessivuosa, naissivuosa ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnot, sekä kolme Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus ja käsikirjoitus). Itse kävin katsomassa Spotlightin samana maanantaina, kun se oli juuri voittanut parhaan elokuvan Oscar-pystin. Pidin elokuvasta, mutten ole katsonut sitä toistamiseen. Huomatessani elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Vuonna 2001 The Boston Globe -sanomalehti saa uuden päätoimittajan, joka kiinnostuu vanhasta tapauksesta, missä katolisen kirkon pappi ahdisteli useita lapsia. Hän pistää lehden tutkivaa journalismia harjoittavan Spotlight-tiimin selvittämään asiaa lisää ja tiimi päätyy pian järkyttävien tulosten äärelle.

Spotlight sisältää väkevän näyttelijäkaartin esittämässä todellisia ihmisiä, jotka paljastivat katolisen kirkon hyväksikäyttötapaukset. Liev Schreiber näyttelee Marty Baronia, joka pestataan elokuvan alussa The Boston Globe -sanomalehden uudeksi päätoimittajaksi ja huomaa vanhan uutisen useita lapsia ahdistelleesta papista. Hän pistää asiaa tutkimaan Spotlight-tiimin, johon kuuluvat Michael Keatonin näyttelemä Walter "Robby" Robinson, Mark Ruffalon esittämä Michael Rezendes, Rachel McAdamsin näyttelemä Sacha Pfeiffer ja Brian d'Arcy Jamesin esittämä Matt Carroll. Aluksi tiimi pitää juttua vanhana uutisena, jossa tuskin on mitään sen enempää, mutta pian he päätyvät shokeeravan tapauksen äärelle, joka järisytti katolista kirkkoa oikein tosissaan. Näyttelijät ovat kaikki väkevässä vedossa, Ruffalon tarjotessa elokuvassa parhaan roolityön Rezendesinä, journalistina, jolle tapauksen selvittäminen muuttuu suorastaan pakkomielteiseksi. Mielestäni Ruffalo olisi ihan hyvin voinut voittaa parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon, mistä hän olikin täysin ansaitusti ehdolla.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa John Slattery The Boston Globen toimittaja Ben Bradlee Jr:na, Stanley Tucci asianajaja Mitchell Garabedianina, joka on ollut jo vuosia katolisen kirkon jäljillä ja jonka kirkko on yrittänyt jo pitkään hiljentää, sekä Billy Crudup asianajaja Eric MacLeishinä, joka on myös ollut jo vuosia tietoinen tapahtuneesta, mutta pysynyt hiljaa asiasta. Eikä pidä unohtaa Neal Huffia, Michael Cyril Creightonia ja Jimmy LeBlancia, jotka vakuuttavat pappien hyväksikäyttöä lapsina kohdanneina selviytyjinä.

Ei ole ihme, että Spotlight nappasi Oscar-gaalassa niin pääpystin kuin myös parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Kyseessä on hieno filmi kauhistuttavasta aiheesta, joka muuttuu aina vain hirvittävämmäksi hetki hetkeltä. Aluksi itse Spotlight-tiimikin epäilee, onko tästä nyt todelliseksi jutuksi, mutta kun he ryhtyvät selvittämään yhtä ahdistelutapausta, he huomaavat usean muun nostelevan päitään. Kyse ei olekaan vain yksittäisistä papeista ja heidän sairaalloisista mieltymyksistään, vaan isoa osaa katolisesta kirkosta vaivaavasta asiasta, jota kirkko on vuosikymmenten varrella yrittänyt peitellä. Korruptio ulottuu vähän joka suuntaan ja Spotlight-tiimi joutuukin taistelemaan vastaan, mikäli he haluavat saada selviytyjien tarinat kerrottua ja kirkon vastuuseen teoistaan.

Spotlight on yllättävänkin mukaansatempaava jännitysnäytelmä, joka ei ole mikään puhdasverinen trilleri, mutta joka silti naulaa katsojansa tehokkaasti penkkiin. On erittäin kiinnostavaa seurata näiden journalistien työtä, kun nämä yrittävät puskea läpi turhauttavien asiakirjabyrokratioiden, asiaa hyssyttelevien lakimiesten ja muiden esteiden, tuodakseen totuuden päivänvaloon. Selviytyjien haastattelut ovat tunteikkaita, etenkin jos katsoja itse on joskus ollut ahdistelun uhri. Elokuvassa tuodaan hyvin esille, miksi monet uhreista ovat aluksi suostuvaisia vastenmielisiin asioihin ja minkä takia he eivät välttämättä koskaan suostu paljastamaan tapahtunutta kenellekään. Leffassa myös pohditaan, mitä tällainen tekee ihmisen uskolle, kun Jumalan sanansaattajina pidetyt syyllistyvät johonkin näin kuvottavaan ja kun kirkko itse peittelee tätä suurta syntiä. Kaikin puolin väkevästi tehty elokuva vetää hiljaiseksi, etenkin kun lopputeksteissä paljastetaan, kuinka laajaksi asiaksi kirkon salailu paljastui vielä alkuperäisen artikkelin teon jälkeen.

Ohjaaja Tom McCarthy rakentaa tunnelmaa väkevästi, samalla kun hän kuljettaa kertomusta sulavasti yhdessä käsikirjoittaja Josh Singerin kanssa. Kaksikko on työstänyt runsaasti vahvaa dialogia, joka auttaa näyttelijöitä heittäytymään entistä vakuuttavammin. Spotlight on myös taitavasti kuvattu elokuva. Lavasteilla ja asuilla 2000-luvun alku herätetään uudelleen henkiin. Äänityöskentelykin on pätevää ja Howard Shoren säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Spotlight, 2015, Open Road Films, Entertainment One, Topic Studios, Participant, First Look Media, Anonymous Content, Rocklin/Faust

Arvostelu: Fleak: Kekseliäs ystäväni (2025)

FLEAK: KEKSELIÄS YSTÄVÄNI

Ohjaus: Jens Møller

Pääosissa: Urho Kuokkanen, Ella Jaakkola, Valtteri Turunen, Petteri Summanen, Sanna-June Hyde, Usva Kärnä, Ella Pyhältö, Pinja Hanski, Kaycie Chase, Barbara Weber-Scaff ja David Coburn

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

Fleak: Kekseliäs ystäväni on uusi suomalainen animaatioelokuva, jonka taustalla toimii Niko-poroanimaatioelokuvistakin (2008-2024) vastannut Anima Vitae -yhtiö. Antti Haikala kehitteli leffan tarinan ja sai sille rahoituksen. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja Fleak: Kekseliäs ystäväni sai maailmanensi-iltansa Ranskassa Annecyn animaatiofestivaaleilla kesäkuussa 2025. Nyt elokuva saapuu Suomenkin teattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin, että Niko-leffojen tekijöiltä oli tulossa uusi animaatioelokuva. Tietämättä juuri mitään elokuvan tarinasta, kävin katsomassa Fleak: Kekseliään ystäväni sen ennakkonäytöksessä Finnkinon Lasten sunnuntaissa.

11-vuotias Tuomas-poika menettää kävelykykynsä onnettomuudessa. Surun keskellä Tuomas saa uuden ystävän, kun ruostuneesta lampusta ilmestyy Fleak, pinkki otus toisesta ulottuvuudesta, joka vie Tuomaksen seikkailuun.

Fleak: Kekseliään ystäväni keskiössä on Tuomas (äänenä Urho Kuokkanen), yksitoistavuotias poika, joka on kyllästynyt siihen, että hänen isoveljensä Miki (Valtteri Turunen) ja isosiskonsa Ceci (Ella Jaakkola) unohtavat hänet jatkuvasti, hengaillakseen coolin Jaskan (Riku Leskinen) kanssa. Eräänä päivänä turhautunut Tuomas päättää salaa seurata kolmikkoa näiden salamajaan, mutta joutuu onnettomuuteen ja menettää siinä samalla kävelykykynsä. Tuomas on tykättävä hahmo, jonka puolesta harmittaa, kun tämä sysätään vähän väliä sivuun. Onnettomuuden myötä elokuva uskaltaa uiskennella varsin synkissäkin vesissä hahmon kanssa. Miki ja Ceci ovat sen sijaan varsin rasittavat sisarukset ja Jaska aiheuttaa lähinnä silmienpyörittelyä niin Tuomaksessa kuin katsojassakin, nuorukaisen esittäessä olevansa niin magee ja kova jätkä pyöränsä kanssa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Tuomaksen, Mikin ja Cecin vanhemmat (Petteri Summanen ja Sanna-June Hyde), sekä tietty nimikkohahmo Fleak, pinkki ja pörröinen olento toisesta ulottuvuudesta, joka saapuu Tuomaksen kotiin keksien perässä ja ottaa pyörätuolilla kulkevan pojan seikkailuun, joka voi ehkä antaa hänelle uudelleen kyvyn kävellä. Fleak on söpö ja hassu veijari, joka nousee takuulla monen suosikiksi leffan hahmokattauksesta. Siksi on harmi, että tämä pinkki otus on ruudulla yllättävänkin vähän. Loppujen lopuksi tuntuu siltä, että koko Fleak kirjoitettiin mukaan vain, jotta Suomessa voitaisiin yrittää rahastaa siitä tehdyillä pehmoleluilla esimerkiksi Disneyn tapaan.

Kaikki kolme Niko-leffaa - Lentäjän poika (2008), Lentäjäveljekset (2012) ja Myrskyporojen arvoitus (2024) - olivat mielestäni erittäin mainioita, joten odotin innolla näkeväni, mitä osittain sama poppoo saisi aikaan uuden idean kanssa. Mielestäni Suomessa pitäisi tehdä enemmänkin animaatioleffoja, kun taitoa näköjään löytyy. Valitettavasti Fleak: Kekseliäs ystäväni ei ole Niko-elokuvien tasoinen koko perheen animaatioseikkailu, vaan se jäi lähinnä kelvollisesti kertakatseluksi, jossa olisi kyllä ollut ainesta parempaankin. Elokuvan selkeä vahvuus on siinä, että se uskaltaa mennä hieman synkemmille poluille, kun päähenkilö Tuomas menettää kävelykykynsä ja joutuu pyörätuoliin. Tällaista harvemmin näkee lastenleffassa, mutta se on tärkeää edustusta. Elokuva näyttää lapsikatsojalle, että vaarallisissa leikeissä voi käydä täysin yhtäkkiä erittäin huonosti, mutta se myös näyttää, ettei pyörätuoliin joutuminen ole se maailmanloppu, millaiselta se voi aluksi tuntua.

Hyvät teemat kantavat jonkin verran, sillä itse seikkailu Fleak-otuksen kanssa jättää paljon toivomisen varaa. Tämä ulottuvuuksien välinen matka tuntuu loppuvan ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa ja loppuleffa vietetäänkin taas Tuomaksen kotona ja sen lähistöllä. Elokuva ei oikein missään kohtaa ampaise kunnolla vauhtiin, vaan se tuntuu jarruttelevan turhaan. Tämä johtuu niin Jens Møllerin pidättelevästä ohjauksesta, kuten myös Antti Haikalan ideasta syntyneestä Haikalan, Melli Maikkulan, Ilja Rautsin ja Teemu Auersalon käsikirjoituksesta. Joko mielikuvitus tai raha loppuivat kesken ja se tekee Fleak: Kekseliäästä ystävästäni hitusen vaisun teoksen.

Visuaalisesti Fleak: Kekseliäs ystäväni ajaa asiansa. Hahmot näyttävät ihan hyviltä ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat kivan yksityiskohtaisia ja leffa yleisesti mukavan värikäs, mutta valaisua ja varjostuksia olisi voinut viilata vielä lisää. Fleak itse on söpö veijari ja hänen maailmansa hauskan näköinen, miksi onkin harmi, että leffa jumittaa niin paljon arkisessa ympäristössä älypuhelimien kera. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, mutta Lukasz Targoszin säveltämistä musiikeista ei jää oikeastaan mitään mieleen. Lähinnä päähän jää jumputtamaan elokuvassa useastikin kuultava Käärijän Euroviisu-kappale Cha Cha Cha. Koska mitä muutakaan suomalaiset skidit kuuntelisivat juhlissaan? Kappaleen sanoitukset eivät tosin juuri sovi lastenleffaan, joten biisi kuullaan vain instrumentaaliversiona.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Fleak: Kekseliäs ystäväni, 2025, Anima Vitae, Impossible Dream Entertainment, Anima Point, Animoon, Godo Films