The Bride! (2026) - elokuva-arvostelu

THE BRIDE!

Ohjaus: Maggie Gyllenhaal

Näyttelijät: Jessie Buckley, Christian Bale, Annette Bening, Peter Sarsgaard, Penélope Cruz, John Magaro, Matthew Maher, Zlatko Burić, Jeannie Berlin, Jake Gyllenhaal, Julianne Hough ja Louis Cancelmi

Genre: draama, jännitys, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 16

The Bride! perustuu Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus (Frankenstein; or, The Modern Prometheus) vuodelta 1818. Kirjan pohjalta on tehty jo lukemattomia elokuvasovituksia, joista eräästä, Frankensteinin morsiamesta (The Bride of Frankenstein - 1935) Maggie Gyllenhaal piti paljon. Vuonna 2023 uutisoitiin, että Gyllenhaal tekisi elokuvasta uudelleenfilmatisoinnin Netflixille, mutta erimielisyyksien takia Netflix jätti projektin ja Warner Bros. Pictures tarttui siihen tammikuussa 2024. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden maaliskuussa ja alun perin The Briden oli tarkoitus saapua teattereihin jo syyskuussa 2025, mutta vasta nyt se on saanut ensi-iltansa puolen vuoden viivästyksen jälkeen. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä positiivisin fiiliksin lupaavien trailereiden ja näyttelijöiden vuoksi. Muiden kiireiden takia minulta kesti kuitenkin muutama päivä, ennen kuin ehdin vihdoin katsoa The Briden.

Vuonna 1936 mafiapiireissä pyörivä Ida kuolee ja hänet haudataan. Kuolema ei ole kuitenkaan lopullinen, kun hänen ruumiinsa herätetään takaisin eloon, morsiameksi yksinäisyyteensä kyllästyneelle Frankensteinin hirviölle.

Parhaillaan käynnissä olevan palkintokauden ykkösnaisnimi Jessie Buckley näyttelee Idaa, joka on joutunut huonoon seuraan, nimittäin chicagolaisten mafiosojen matkaan. Kun erään ravintolaillallisen aikana itse Mary Shelleyn henki riivaa Idan ja saa tämän vuotamaan kaikkien kuullen mafiapomo Lupinon (Zlatko Burić) likaisia salaisuuksia, naisesta päätetään hankkiutua eroon. Ida kuolee, muttei kauaksi aikaa, kun hänet herätetään henkiin morsiameksi Frankenstenin hirviölle, tai ihan vain "Frankille" (Christian Bale), joka on lopen kyllästynyt yli satavuotiseen yksinäisyyteensä. Nainen, joka on nyt sekoitus Idaa, Mary Shelleytä ja morsianta, ei kuitenkaan noin vain taivu kenenkään rakkaaksi, vaan aloittaa oman itsensälöytämisprosessin. Morsian on onnistuneesti nykyaikaistettu hahmo ja Buckleyn heittäytymistä rooliin on vaikea olla ihailematta. Hän vetää jokaisen kohtauksen täysillä ja tulkitsee hyvin hahmonsa pirstaloitunutta mieltä. Bale on myös tuttuun tapaansa mainio Frankina, jota käy nopeasti sääliksi, kun hän avautuu tuskastaan. Kaikki näkevät hänessä vain hurjan hirviön ja ainoa lämmin ihmiskontakti tähän mennessä on ollut kättely.

     Elokuvassa nähdään myös Annette Bening Frankia auttavana tohtori Euphroniouksena ja Jeannie Berlin tämän assistenttina Gretana, John Magaro ja Matthew Maher Lupinon kätyreinä Clydenä ja Jamesina, ohjaaja Gyllenhaalin mies Peter Sarsgaard ja Penélope Cruz rikosetsivinä Wilesina ja Malloyna, sekä ohjaajan veli Jake Gyllenhaal Frankin fanittamana näyttelijänä Ronnie Reedinä. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, mutta he jäävät auttamatta villien Buckleyn ja Balen varjoon.

Vaikka olinkin odottanut The Bride! -elokuvan näkemistä, olin silti aika varautunut, kun vihdoin kävin katsomassa sen, sillä reaktiot leffaa kohtaan ovat olleet niin voimakkaan jakautuneet. Toiset haukkuvat elokuvaa lyttyyn ja kutsuvat sitä karmeaksi fiaskoksi, toiset taas ylistävät leffaa väärinymmärrettynä mestariteoksena. No, kuten usein käy leffojen kohdalla, jotka polarisoivat katsojiaan näin vahvasti, minä jäin The Briden kohdalla johonkin siihen puolitiehen. Ei elokuva mielestäni mikään kaamea pohjanoteeraus ollut, mutten myöskään nähnyt siinä mitään ällistyttävän erinomaista. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi jotkut ihastuvat näkemäänsä ja miksi jotkut muut taas saattavat lähteä kävelemään ulos salista kesken leffan.

The Bride! on nimittäin anteeksipyytelemättömästi omanlaisensa teos, josta löytyy voimakasta feminististä "haista paska patriarkaatti!" -asennetta, vähät muiden mielipiteistä välittävää punk-henkeä, sekä räiskyviä tanssinumeroita. Mikään leffassa ei ole hienovaraista ja tiettyjä puolia oikein hierotaan katsojan naamaan. Elokuvassa on kuitenkin vinksahtanutta vetovoimaa ja olin kiinnostunut näkemään, mihin suuntaan tämä tarina lähtee kulkemaan. Toisinaan leffa on hauska, toisinaan hieman jännittävä, toisinaan herkkä ja toisinaan jopa brutaali. Morsiamen ja Frankin matka on mainiota seurattavaa, mutta sitten taas etsivien ja gangstereiden osiot jäävät hieman puolitiehen ja saavat leffan ajoittain jopa laahaamaan. Tiettyjen vahvuuksiensa ja heikkouksiensa yhteentörmäyksestä syntyy mielenkiintoinen, joskin epätasainen tulkinta Shelleyn tutun tarinan pohjalta.

Maggie Gyllenhaal näyttää kykynsä ohjaajana ja hän saa aikaiseksi sopivan roihuavia kohtauksia ja näyttelijäsuorituksia. Gyllenhaalin teksti jättää kuitenkin ajoittain toivomisen varaa. Hän pohtii hyvin oman minuuden löytämistä naisen näkökulmasta, mutta kerronta ja sivujuonikuviot ajoittain töksähtelevät. Itse myös kyllästyin jossain kohtaa Mary Shelleyn riivaaman morsiamen tapaan hokea synonyymeja eri sanoista. Se alkoi nopeasti tuntua teennäisen muka-nokkelalta. On kuitenkin ihan vekkulia, että leffa ei koskaan selitä, kuinka siinä voi samaan aikaan esiintyä sekä Frankensteinin kirjoittaja Mary Shelley, että itse Frankensteinin hirviö.

Teknisesti The Bride! on pääasiassa mainio. Elokuva on hyvin kuvattu ja tyylikkäästi valaistu. Lavasteet ovat upeat, asut mainiot ja olen yllättynyt, jos maskeeraustiimi ei saa ehdokkuutta ensi vuoden Oscar-gaalassa, sillä etenkin Frankin pärstä on huikeasti toteutettu. Tehosteet näyttävät vakuuttavilta ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Hildur Guðnadóttirin säveltämiä musiikkeja myöten. Parasta musiikillisesti on kuitenkin lopputekstien aikana soiva Bobby "Boris" Pickettin Monster Mash.

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Bride!, Yhdysvallat, 2026, Warner Bros., First Love Films, In The Current Company

Arvostelu: Sovittelija (Relay - 2024)

SOVITTELIJA

RELAY

Ohjaus: David Mackenzie

Pääosissa: Riz Ahmed, Lily James, Sam Worthington, Willa Fitzgerald, Jared Abrahamson, Pun Bandhu, Matthew Maher, Eisa Davis ja Victor Garber

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 12

Relay, eli suomalaisittain Sovittelija on Riz Ahmedin ja Lily Jamesin tähdittämä trilleri. Justin Piaseki työsti elokuvan käsikirjoituksen, joka kulki aluksi nimellä "The Broker" ja joka roikkui pitkään "mustalla listalla" suosituista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Thunder Road, Sigma Films ja Black Bear Pictures tarttuivat projektiin ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023. Sovittelija sai maailmanensi-iltansa jo vuosi sitten, Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2024, mutta vasta nyt se on saanut laajemman teatterikierroksen. Kiinnostuin leffasta sen näyttelijäkaartin takia ja kävinkin uteliaana katsomassa Sovittelijan heti sen ensi-iltapäivänä.

Sarah Grant on saanut selville työpaikkanaan toimivan suuryrityksen vehnätuotteiden sisältävän ihmisille haitallisia aineita ja hän on varastanut siihen liittyvät dokumentit. Yrityksen jahdatessa Sarahia, tämä kääntyy epätavallisen tahon puoleen; mysteerimiehen, joka työkseen auttaa korruptoituneiden firmojen ilmiantajia.

Lily James näyttelee Sarah Grantia, joka on joutunut aikamoiseen ahdinkoon. Nainen työskentelee suuryritys Cybo Sementiksellä ja on saanut selville firman uuden geneettisesti muokatun vehnätuotteen sisältävän käyttäjälleen haitallisia aineita. Asia on firman tiedossa, mutta sille ei ole haluttu tehdä mitään, sillä rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Sarah päättääkin varastaa dokumentit, joiden paljastaminen julkisuuteen saattaisi tuhota koko Cybo Sementiksen, eikä firmalla tietenkään tykätä asiasta. Viimeisenä oljenkortenaan Sarah ottaa yhteyttä Riz Ahmedin esittämään mysteerimieheen, joka auttaa vastaavia ilmiantajia ja kiristää väärin toimivia suuryrityksiä, jotta nämä jättävät ilmiantajat rauhaan. James on mainio pelokkaana ja yhä vain vainoharhaisemmaksi muuttuvana Sarahina, joka alkaa epäillä jokaisen ohikulkijan tarkkailevan häntä ja haluavan hänelle pahaa. Ahmed on myös hyvä valinta rooliinsa salaperäiseksi sovittelijaksi, joka käyttää varsin erikoisia metodeja kommunikoidakseen asiakkailleen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Sam Worthington ja Willa Fitzgerald Cybo Sementiksen hämärähommia tekevinä Dawsonina ja Rosettina, jotka ovat Sarahin perässä, yrittäen saada tämän varastamat dokumentit ja hiljentää naisen pysyvästi. Worthingtonista löytyy sopivasti karismaa, jotta hän menee läpi uhkana ja Fitzgeraldkin hoitaa tonttinsa siinä sivussa passelisti.

Sovittelija onnistui yllättämään minut positiivisesti ja suosittelenkin elokuvaa lämpimästi kaikille trillereiden ystäville. Veikkaisin kuitenkin leffan menevän monilta ohi nyt teatterikierroksella, mutta toivon sille hyvää menestystä myöhemmin suoratoiston puolella, missä lajityypin edustajat nykyään kukoistavat katsojamäärien puolesta. Elokuva sisältää varsin omaperäisen kertomuksen, joka nappaa saman tien koukkuunsa ja tarjoaa sopivasti käänteitä ja jännitettä matkan varrella. Leffa myös tuottaa katsojalle erittäin vainoharhaisen fiiliksen ja taustalla olevia ihmisiä tähyileekin tuumien, että kuka voisi olla Sarahin perässä.

Elokuvan tiukka ote on näyttö ohjaaja David Mackenzien taidokkuudesta, sillä suuri osa leffasta kuluu puhelinkeskustelujen parissa. Ahmedin sovittelijahahmo käyttää tosiaan omaperäistä tapaa kommunikoida asiakkailleen, kuurojen puhelinpalvelua, jossa tekstaat palveluun viestisi, jotka sitten palvelun työntekijä lukee ääneen luurin toisessa päässä olevalle henkilölle. Etenkin leffan ensimmäinen puolikas vei täysin mukanaan. Toisella puoliskolla Sovittelija lipsahtelee tutumpaan ja toiminnallisempaan jännärimenoon takaa-ajoineen, menettäen osan uniikkiudestaan, minkä lisäksi alkaa turhauttaa, kuinka aluksi niin ovela sovittelijahahmo alkaakin yhtäkkiä tekemään tyhmiä ratkaisuja, riskeeraten koko asetelman. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että yhdessä kohtaa tarina alkoi lipsua raiteille, joista en juuri innostunut, mutta mattoa katsojan alta nykivä loppuhuipennus palautti kertomuksen ruotuun ja pelasti kokonaisuuden.

Justin Piaseckin käsikirjoitus on varsin nokkela ja hän onnistuu tekemään siitä mielenkiintoisen hyvän dialogin kautta. Tarvitaan kuitenkin vielä Mackenzien ohjaus, jotta pitkät pätkät ilman repliikkejä pitävät otteessaan. Sovittelija on teknisiltäkin ansioiltaan mainio. Se on taitavasti kuvattu ja jo kameratyöskentelyllä herätetään vainoharhainen fiilis, kun kadulla kävelevän hahmon selän taakse jätetään tarpeeksi tilaa, jotta takana kulkevia varmasti tuijottelisi epäillen. Sarahia taas kuvataan usein talon ulkopuolelta, jotta katsojasta tuntuisi siltä kuin itsekin vakoilisi tämän elämää. Lavasteet ovat oivat, puvustus pätevää ja äänityöskentelykin onnistunutta Tony Dooganin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Relay, 2024, Black Bear, Sigma Films, Thunder Road Pictures

Arvostelu: Air (2023)

AIR

Ohjaus: Ben Affleck

Pääosissa: Matt Damon, Jason Bateman, Ben Affleck, Chris Tucker, Chris Messina, Viola Davis, Matthew Maher, Julius Tennon, Marlon Wayans, Tom Papa, Gustaf Skarsgård, Barbara Sukowa ja Damian Delano Young

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: S

Air perustuu tositapahtumiin yhden maailman myydyimmän kengän, Air Jordanin luomisesta. Alex Convery kynäili tapauksesta elokuvakäsikirjoituksen, josta Amazon Studios kiinnostui. Ben Affleck hyppäsi projektiin ohjaajaksi ja näyttelijäksi, ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022. Nyt Air on saapunut elokuvateattereihin ja aiheensa puolesta minua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa koko leffa. Kiinnostuin kuitenkin elokuvan näyttelijäkaartista ja siitä, että Affleck tekisi paluun ohjaajan hommiin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Kävinkin katsomassa Airin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Vuonna 1984 kenkäyhtiö Nike on häviämässä kilpailun Adidasta ja Conversea vastaan. Viimeisenä toivonaan kykyjenetsijä Sonny Vaccaro ehdottaa, että Nike tekisi nousevasta koripalloilija Michael Jordanista uuden keulakuvansa. Ongelmana on, että Jordan on ilmoittanut, ettei halua tehdä mitään yhteistyötä Niken kanssa.

Matt Damon näyttelee Sonny Vaccaroa, Nike-firman kykyjenetsijää ja koripallointoilijaa, joka keksii neronleimauksen kääntää kenkäkilpailun häviävän yrityksen uuteen nousuun. Damon istuu hyvin sinnikkään Sonnyn rooliin, tehden optimistisesta hahmosta nopeasti pidettävän (ja omasta mielestäni myös urheilullisesti samaistuttavan). Sonnyä kannustaa onnistumaan tavoitteissaan ja hänen haluaa nähdä osoittavan epäilijänsä vääriksi.

     Elokuvassa nähdään myös Ben Affleck Niken perustajana ja toimitusjohtajana Phil Knightina, Jason Bateman Niken markkinointipäällikkö Rob Strasserina, Chris Tucker Nikella työskentelevänä Howard Whitena, Matthew Maher Air Jordan -kengän suunnitelleena Peter Moorena, Viola Davis ja Julius Tennon Michael Jordanin vanhempina, sekä Chris Messina Michael Jordanin agenttina David Falkina. Siitä huolimatta, että hänen nimensä on julisteessa jo neljäntenä, komedioista kuten Kulman kundit eivät ole uhka yhteiskunnalle kuumana kesäpäivänä South Centralissa (Don't Be a Menace to South Central While Drinking Your Juice in the Hood - 1996), Scary Movie (2000) ja White Chicks - agentit minimekoissa (White Chicks - 2004) tutulla Marlon Wayansilla on elokuvassa yksi ainoa kohtaus. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin mainio. Affleck istuu hyvin Niken pomon rooliin ja Bateman, Tucker ja Maher hoitavat tonttinsa hyvin firman työntekijöinä. Viola Davis on tuttuun tapaansa karismaattinen Michael Jordanin äidin osassa. Niin, mitenkäs itse Michael Jordan? Elokuvan tekijät kokivat, ettei yksikään näyttelijä pystyisi omaksumaan koripallolegendan roolia ja niinpä Michael nähdään vain uutis- ja peliklipeistä otettuna, sekä välillä takaapäin Damian Delano Youngin esittämänä, ilman että hänen kasvojaan näkyy, eikä Michaelille ole juuri repliikkejäkään kirjoitettu.

Kuten alussa kerroin, minua ei pahemmin kiinnostanut Air tarinansa puolesta. En ole erityisen innostunut kengistä, joskin vannon jo kymmenettä vuotta putkeen Converse-tennareiden nimeen. Lisäksi en ole koskaan innostunut koripallosta, aika lailla jopa inhoten koko peliä koulun liikuntatunneilla. Oikeastaan ainoa kosketuspintani Michael Jordaniin on elokuva Space Jam (1996) ja senkin olen katsonut Looney Tunes -hahmojen takia. Siksi olen iloisesti yllättynyt, kun voin todeta, että Air on erittäin mainio ja viihdyttävä elokuva, jonka parissa vajaan parin tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa. Vain loppupäässä nähtävä, tositapahtumiin perustuvien elokuvien perinteinen kikka, missä kerrotaan tekstein, että "tämän jälkeen Michael Jordan teki sitä ja tätä ja tuota ja nykyään hän on ihan laittoman sikarikas" tuntuu liian pitkäksi venytetyltä.

Ensikertalaiskäsikirjoittaja Alex Convery on saanut laadittua tästä potentiaalisesti kuivasta aiheesta erittäin mukaansatempaavan ja yllättävänkin lystikkään elokuvan, jota Affleckin reipas ohjaus vain tehostaa. Hahmojen väliset keskustelut ovat hyvin kirjoitettuja, vekkuleita ja taidokkaasti näyteltyjä. Jo niiden parissa aika menee nopeasti, mutta myös tarina nappaa mukaansa. Sonnyn riskaabelin operaation onnistumisen puolesta voi jopa huomata jännittävänsä, vaikka lopputulos olisikin katsojalla tiedossa jo etukäteen. Huippuhetkiin lukeutuu muun muassa itse Air Jordan -kengän suunnitteluprosessi, sekä Sonnyn ja Michaelin rääväsuisen agentin Falkin väliset puhelut.

Air on myös tekniseltä puoleltaan mainio filmi. Se on taidokkaasti kuvattu ja visuaaliseen ilmeeseen on saatu mukaan hieman vanhanaikaisuutta, jotta se istuu tapahtumavuoteen 1984. Tapahtumavuosi onkin onnistuneesti luotu uudelleen hienoin lavastein ja puvustuksin. Leikkaus on taidokasta, joskin elokuvan viimeistä varttia olisi voinut hieman tiivistää ja hioa lisää. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja lukuun ottamatta omaan korvaani särähtänyttä Beverly Hills kyttä -komedian (Beverly Hills Cop - 1984) tunnusmelodian käyttöä, leffan biisivalinnat ovat läpikotaisin oivallisia - etenkin elokuvassa puheenaiheenakin oleva Bruce Springsteenin Born in the U.S.A..

Yhteenveto: Air on erittäin mainio ja yllättävänkin viihdyttävä elokuva aiheesta, joka ainakin itselleni kuulosti lähtökohtaisesti tylsältä ja jonka lopputuleman tietävät varmaankin kaikki. Siitä huolimatta on jopa oudon jännittävää seurata Niken työntekijöiden yritystä haalia Michael Jordania mukaansa ja samalla luoda kaikkien aikojen kenkä. Filmi pitää napakasti kiinni läpi vajaan parin tunnin kestonsa, joka kuluu kuin hujauksessa. Vasta viimeiset minuutit tuntuvat venytetyiltä. Hahmojen väliset keskustelut ovat toinen toistaan ilahduttavampia loistavien näyttelijöiden ja erittäin mainion dialogin ansiosta. Ensikertalaiseksi käsikirjoittaja Alex Convery tekee todella hyvää työtä ja toivon, että hänestä kuullaan jatkossakin. Keskinkertaisen rikosdraama Live by Nightin (2016) jälkeen on ilo nähdä, että Ben Affleck taitaa yhä ohjauksen. Suosittelenkin lämpimästi Airin katselua, oli sitten Michael Jordanin, Air Jordanien tai yleisesti Niken fani tai jos pitää taidokkaasti kirjoitetuista elokuvista hyvien näyttelijöiden kera.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Air, 2023, Amazon Studios, Skydance Media, Artists Equity, Mandalay Pictures

Arvostelu: Live by Night (2016)

LIVE BY NIGHT (2016)

Ohjaus: Ben Affleck
Pääosissa: Ben Affleck, Chris Messina, Robert Glenister, Remo Girone, Sienna Miller, Chris Cooper, Elle Fanning, Zoe Saldana, Matthew Maher ja Brendan Gleeson
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Gangsteri- ja mafiaelokuvat eivät ole sinänsä minun juttuni. Ensimmäinen The Godfather (1972) on ihan hyvä ja Johnny Deppin tähdittämä Public Enemies (2009) on ihan kiva, mutta muuten aihe ei erityisemmin nappaa. En siis ollut kovin innoissani, kun kuulin, että Ben Affleckin uusi ohjaustyö Live by Night olisi juurikin gangsteripätkä. Affleck ei muutenkaan ole kovin kummoinen näyttelijä, vaikka näyttikin viime vuonna olevansa loistava valinta uudeksi Batmaniksi. Hänen kolmesta aiemmasta ohjaustyöstään olen nähnyt kaksi uusinta, eli mainion The Townin (2010) ja yliarvostetun Argon (2012). Ajattelin, että ehkä Affleck saisi kuitenkin gangsteriaiheen toimimaan minulle ja päätin ennakkoluuloistani huolimatta mennä katsomaan elokuvan. Lehdistönäytökseen en päässyt, sillä junaliikenne oli jäänyt jumittamaan samaisena aamuna niin pahasti, että olisin missannut elokuvan ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia. Sovimmekin siis isäni kanssa, että käymme pitkästä aikaa yhdessä elokuvissa. Ennakkoluulojani eivät yhtään helpottaneet, ettei Live by Night saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Toivoin kuitenkin, että kyseessä olisi edes ihan hyvä elokuva.

Joe Coughlin janoaa kostoa gangsteri Albert Whitelle ja ryhtyy mafiapomo Maso Pescatoren hommiin, löytääkseen Whiten. Samalla Coughlinin täytyy suojella Pescatoren rommibisnestä Floridan Ybor Cityssa, jonka White yrittää tuhota.

Pääosassa Joe Coughlinina nähdään Ben Affleck, joka vetää roolin aika perinteiseen tyyliinsä ilmeellä, josta ei oikein osaa sanoa, onko Affleck surullinen, vihainen vai unelias. Silti Affleck toimii roolissaan ja tyylikäs puku istuu hänelle (hattu ei niinkään). Välillä Affleck puhuu hieman mumisten, mutta onneksi on olemassa tekstitykset. Joe oli joskus kunnollinen mies, kuten yllä oleva julistekin sanoo, mutta hän on kuitenkin kääntynyt rikollisen tielle ja ryösteleekin jenginsä kanssa paikkoja. Hän ei haluaisi mukaan Whiten ja Pescatoren väliseen sotaan, mutta kun pitää kostaa, niin siihen täytyy löytää keinot. Joen oikeaa kättä, hyvää ystävää ja rikolliskumppani Dionia esittää Chris Messina. Hahmo hoitaa tappamisia kylmästi Joen puolesta, mikä toi oman lisäyksen muuten unohdettavaan hahmoon.

     Gangsteri Albert Whitea näyttelee Robert Glenister, joka ei täysin toimi uhkaavana rikollispomona, vaikka vähän sellaiselta näyttääkin. Whitella ei ole erityisemmin muuta persoonallisuutta kuin että hän on "paha". Enemmän uskottavuutta löytyy Maso Pescatorea esittävältä Remo Gironelta, joka sopii toimivasti mafiapomon rooliin. Kummatkin arvostavat uskollisuutta ja hyviä alaisia.

     Sienna Miller esittää Albert Whiten naisystävä Emma Gouldia, johon Joe iskee silmänsä. Pari rakastuukin heti elokuvan alussa ja yrittää piilotella suhdettaan Whitelta. Gould on hyvä roolissaan, mutta hahmosta olisi voinut paremmin tulla esille kiinnijäämisen pelko.
     Ybor Cityn poliisipäällikkö Figgisia näyttelee Chris Cooper, joka on korruptoitunut tapaus ja antaakin Joen tehdä rikollisia toimiaan vapaasti. Epärehdit poliisit ovat usein toimivia hahmoja, eikä Figgis ole poikkeus. Cooper vetää roolinsa mainiosti, kuten myös hänen tytärtään, Loretta Figgisia esittävä Elle Fanning, joka on saanut minut jo pariin otteeseen vakuutettua lahjoistaan. Loretta ei paljoa esiinny elokuvassa, mutta Fanning saa tuotua tunnetta hieman ristiriitaiseen hahmoon.
     Elokuvassa nähdään myös Matthew Maher riehuvana rikollisena RD Pruittina, joka tekee mitä huvittaa, Zoe Saldana Joen toisena ihastuksena Gracielana, sekä Brendan Gleeson Joen isänä, poliisipäällikkö Tom Coughlinina.

Live by Night tapahtuu 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Ajankuva onkin tuotu mainiosti elokuvaan mukaan. Rakennukset, puvut ja autot lisäävät oikeaa henkeä. Myös ihmisten tapa puhua ja toimia ovat erilaisia nykypäivään verrattuna. Rasismia on ilmassa, eivätkä monet hahmot hyväksy esimerkiksi Dionia ja Gracielaa heidän taustojensa vuoksi. Tekijät ovat olleet rohkeita tuodessaan aikakautta elokuvaan. Maailman toteutuksessa ei olekaan mitään vikaa. Ongelmat löytyvät Live by Nightin juonesta. Pohjana on kostotarina, joka yleensä toimii, mutta mukaan on tungettu paljon muutakin. Tietenkin kostotarinalle täytyy luoda hieman lisäsisältöä ja siksi Joen tehtävänä on pitää Ybor Cityn rikollisuutta yllä. Valitettavasti hieman ennen puolta väliä tarina alkaa poukkoilemaan vähän sinne sun tänne ja mukaan tulee paljon asioita, joilla ei loppujen lopuksi ole oikeastaan mitään väliä.

Sen lisäksi, että Joen täytyy kostaa Whitelle ja tehdä rikollisuuksia, hänen täytyy selvitä rasistijärjestö Ku Klux Klanista, syntejä vastustavista kristityistä ja yksittäisestä huligaanista. Elokuva kulkee sekavasti eteenpäin ja välillä on vaikea pysyä mukana. Jossain kohtaa yritetään rakentaa kasinokin kaupunkiin. Yksittäisiä asioita olisi voinut ottaa pois, jolloin Live by Night olisi toimivampi ja selkeämpi paketti. Yllättävää kyllä, vaikka tarinaan on tungettu mukaan ylimääräisiä juttuja, elokuva muuttuu toisella puoliskollaan pitkäveteiseksi. Onneksi mukana on tyylikkäitä toimintakohtauksia, jotka eivät mene kertaakaan ylitseampuvasti. Aseilla räiskitään ja nyrkeillä mätkitään. Verta roiskuu ja osumat näyttävät sattuvan, jolloin toimintakohtaukset ovat selkeästi vaikuttavinta Live by Nightissa. Mukana on myös hienosti tehty autotakaa-ajo. Huumoria ei oikeastaan ole, vaikka pari kertaa voikin katsojana hymähtää. Jos tarinasta olisi pudottanut pari asiaa pois ja lyhentänyt elokuvaa vaikka vartilla, kyseessä olisi mainio gangsterileffa. Tällaisenaan se jää vain ihan kivaksi, eikä sitä luultavasti muista enää loppuvuodesta.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Joen näyttelijä Ben Affleck, joka on myös käsikirjoittanut tarinan. Leffa perustuu Dennis Lehanen kirjaan "Live by Night" (2012), jolla ei ole vielä suomikäännöstä. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Kohtauksien sisällä leikkaukset ovat ihan toimivia, mutta muuten elokuva tuntuu välillä hidastelevan liikaa ja välillä menevän liian nopeasti eteenpäin. Kaikkein kamalinta leikkauksen osalta olivat yhden kohtauksen oudot pysäytyskuvat, jotka näyttivät lähinnä leikkausvirheiltä. Lavastusta ja puvustusta täytyy kehua ajankuvan luomisesta. Ääniefektit ovat hyvin toteutettuja ja vanhojen aseiden laukeamiset kuulostavat selkeästi erilaisilta kuin nykypäivänä. Harry Gregson-Williams on säveltänyt mukaan musiikkia, mutta ne hukkuvat täysin unholaan jo elokuvan aikana.

Yhteenveto: Live by Night voisi olla mainio gangsterileffa, mutta se sisältää liian paljon kaikkea ja silti tuntuu paikoitellen pitkäveteiseltä. Pudottamalla muutamia asioita pois tarinasta, elokuva kulkisi paremmin eteenpäin. Ben Affleck on ihan hyvä pääosassa ja muutkin näyttelijät vetävät enemmän tai vähemmän hyvät suoritukset. Elle Fanningista tullaan kuulemaan vielä useasti. Ajankuva on upeasti luotu ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Veren määrä yllätti minut positiivisesti ja pidänkin siitä, kun nykypäivänä pääsee edes joskus kokemaan toimintakohtauksia, joissa on oikeasti munaa näyttää raakuuksia. Jos gangsterielokuvat ovat juttunne, niin vilkaiskaa toki Live by Night. Muuten tämä ei välttämättä erityisemmin toimi. Lapsille tätä ei todellakaan ole suunnattu. Seuraavana Affleckin ohjaustyönä on luvassa The Batman, jossa hän myös esittää pääosaa. Toivon, että Warner Bros. antaa Affleckille vapaat kädet elokuvan kanssa, sillä se voisi tuoda toivoa muuten epäonnistuneelta vaikuttavaan DC:n elokuvauniversumiin.

Kirjoittanut: Joonatan, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Live by Night, 2016, Warner Bros. Pictures, Pearl Street Films, Appian Way