Arvostelu: Equalizer 3 - The Final Chapter (The Equalizer 3 - 2023)

EQUALIZER 3 - THE FINAL CHAPTER

THE EQUALIZER 3

Ohjaus: Antoine Fuqua

Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Remo Girone, Eugenio Mastrandrea, Gaia Scodellaro, Andrea Dodero, Andrea Scarduzio, Sonia Ben Ammar, David Denman ja Bruno Bilotta

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Kutsukaa McCall -televisiosarjaan (The Equalizer - 1985-1989) perustuva elokuva The Equalizer - oikeuden puolustaja (The Equalizer - 2014) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. The Equalizer 2 (2018) ei kuitenkaan saanut yhtä positiivista vastaanottoa, vaikka se tuottikin lähes yhtä paljon rahaa kuin edeltäjänsä. Jo kakkososan ilmestymisen aikaan ohjaaja Antoine Fuqua puhui mahdollisesta kolmannesta elokuvasta, mutta sen teko käynnistyi vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2022 ja nyt Equalizer 3 - The Final Chapter on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin trilogian avausosasta, mutta koin kakkosleffan edeltäjäänsä selvästi heikompana. Kävinkin katsomassa Equalizer 3 - The Final Chapterin hieman skeptisin odotuksin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Ampumisestaan toipuva Robert McCall päätyy suojelemaan pientä italialaiskaupunkia paikalliselta mafiaperheeltä.

Yleensä jatko-osat kaukaa kiertävä Denzel Washington nähdään jo kolmatta ja jos Suomessakin elokuvalle käytettävää lisänimeä "The Final Chapter" on uskominen, myös viimeistä kertaa Robert McCallina. Tällä kertaa entinen sotilas päätyy Italiaan, Sisilian alueella sijaitsevaan fiktiiviseen Altamonten pikkukaupunkiin, missä hän alkaa suojella asukkaita ilkikurisilta ja katalaa bisnestään pyörittäviltä rikollisilta. Washington on jälleen kerran karismaattinen roolissaan. Hänestä löytyy väkevyyttä tappokohtauksiin, mutta myös tiettyä pehmeyttä. Parhaita hetkiä ovat Washingtonin pienemmät teot ja sanat, joista osa vaikuttaisi jopa kuvaushetkellä mieleen juolahtaneilta vedoilta.

     Elokuvassa nähdään myös Dakota Fanning CIA:n talousoperaatioryhmän agenttina Collinsina, Remo Girone Altamonten paikallisena lääkärinä Enzona, Eugenio Mastrandrea poliisi Giona, Gaia Scodellaro Robertin suosiman kahvilan tarjoilijana Aminahina, sekä Andrea Dodero ja Andrea Scarduzio Altamontea sortavina Quarantan rikollisveljeksinä, Marcona ja Vincentinä. Sivunäyttelijät suoriutuvat hyvin hommistaan, joskin useamman hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Fanning on mainio CIA-roolissaan ja Dodero ja Scarduzio hoitavat tonttinsa leffan pahiksina ihan menevästi. Paras sivuosista on lääkäriä esittävä Girone, joka saa Robertin pohtimaan asemaansa maailmassa.

Denzel Washington kannattelee ison osan Equalizer 3 - The Final Chapterista yksinään harteillaan. Heikomman näyttelijän kanssa kyseessä olisi lähinnä yksi tusinatoimintaraina muiden joukossa, mutta karismaattinen Washington nostaa leffan tasoa plussan puolelle. Toinen pelastava tekijä on ihastuttava italialaiskaupunki asukkaineen, jota katsoja haluaakin nähdä Robertin suojelevan - joskin Fast & Furious X:n (Fast X - 2023), Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Onen (2023) ja Book Club - uuden luvun (Book Club: The Next Chapter - 2023) jälkeen täytyy ihmetellä, että eikö Hollywoodissa tiedetä enää muita eurooppalaisia maita kuin Italia? Ei siinä, nätti maa, kävin siellä itsekin tänä kesänä. Jos idylliset italialaismaisemat eivät kuitenkaan lämmitä sydäntä, voi elokuva olla pitkien pätkien ajan puuduttavaa seurattavaa.

Mutta takaisin itse asiaan. Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan menevää huttua, joka toisaalta tyydyttää väkivaltaisten elokuvien fanien nälän, sisältäessään elokuvasarjan tähän mennessä tylyimpiä tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Elokuva on ajoittain niin raaka, että jos se olisi ilmestynyt vaikka 30 vuotta sitten, olisi sille luultavasti lätkäisty K18-ikärajaleima. Toimintaviihteen ystäville leffa kuitenkin voi olla pettymys. Turpaanvedot ja ampumiset lähes loistavat poissaolollaan ja pääasiassa taistelut ovat sitä, että varjoista ilmestyvä Robert lähettää hissuksiin rikollisia helvettiin. Vaikka nämä harvat kohtaukset ovatkin viihdyttäviä, jännite uupuu leffasta. Kenestäkään ei ole haastetta päähahmolle. Osa jutuista myös ratkeaa turhan helposti, etenkin loppupäässä. Equalizer 3 - The Final Chapter on parempi pakkaus kuin lattea The Equalizer 2, mutta se jää pahasti ensimmäisen The Equalizer -filmin jalkoihin.

Trilogian ohjaajana jatkaa Antoine Fuqua, joka suoriutuu kelvollisesti työstään, mutta joka ei onnistu säväyttämään muuten kuin roistojen kuolemien rankkuudella. Richard Wenkin mutkia suoriksi oikova käsikirjoitus tarjoaa tarpeeksi toimivat raamit tämänkertaiselle menolle, mutta Wenk olisi voinut haastaa Robertia enemmän, minkä pohjalta Fuqua olisi edes hetkeksi voinut saada katsojan jännittämään hahmon selviämisen puolesta. Equalizer 3 - The Final Chapter on teknisiltä ansioiltaan oivallinen, joskin leikkaus on ajoittain hieman lepsua. Leffa on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset rujot. Tietokonetehosteet näyttävät viimeistelemättömiltä, mutta äänimaailma jytisee miellyttävästi. Washingtonin ja italialaismaisemien ohessa leffan parasta antia ovat Marcelo Zarvosin tunnelmoivat musiikit.

Yhteenveto: Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan kelvollinen toimintajännäri, josta ei kuitenkaan toimintaa tai jännitystä erityisemmin löydy. Denzel Washington on jälleen huippuvireessä pääroolissa Robert McCallissa, kannatellen elokuvaa lähes yksin harteillaan. Tämänkertaisena tapahtumapaikkana toimiva italialaiskaupunki on ihastuttava, voittaen katsojan nopeasti puolelleen ja saaden haluamaan nähdä, kun Robert suojelee sen asukkaita. Pahiksia pistetään hengiltä todella tylyin tavoin, mutta kunnolliset turpaanvedot ja ammuskelut jäävät uupumaan. Taisteluista ei myöskään pahemmin jännitettä löydy, sillä kenestäkään ei tunnu olevan haastetta Robertille. Richard Wenkin käsikirjoitus menee toisinaan siitä, mistä aita on matalin ja erityisesti loppua kohti Wenk ryhtyy oikomaan mutkia suoriksi turhankin vauhdilla. Equalizer 3 - The Final Chapter on vioistaan huolimatta tarpeeksi kelvollinen toimintaraina, jonka luulisi uppoavan edellisosista pitäneille. Se on parempi kuin kakkosleffa, mutta jää pahasti ykkösen jalkoihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Equalizer 3, 2023, Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Eagle Pictures, Escape Artists ZHIV Productions

Arvostelu: Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019)

LE MANS 66 - TÄYDELLÄ TEHOLLA

FORD V FERRARI

Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Christian Bale, Matt Damon, Caitriona Balfe, Josh Lucas, Jon Bernthal, Tracy Letts, Noah Jupe, Remo Girone ja Ray McKinnon
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia
Ikäraja: 12

Ford v Ferrari, eli suomalaisittain hieman hassusti ja turhan pitkästi nimetty Le Mans 66 - täydellä teholla perustuu tositapahtumiin vuoden 1966 Le Mans -autokilpailusta ja siihen liittyneestä Ford Motor Companyn ja Ferrarin välisestä kisasta. 20th Century Fox -yhtiö oli kiinnostunut tositarinan filmatisoimisesta jo vuosien ajan. Ohjaajaksi oli jo ehditty valita Joseph Kosinski, käsikirjoituksen olivat kirjoittaneet Butterworthin veljekset ja pääroolin oli kiinnitetty Tom Cruise ja Brad Pitt. Projekti ei kuitenkaan suostunut käynnistymään sellaisenaan. Helmikuussa 2018 Loganin (2017) ohjaaja James Mangold valittiin uudeksi tekijäksi ja pyörät pistettiin jälleen pyörimään. Kuvaukset alkoivat samaisen vuoden heinäkuussa ja nyt Le Mans 66 - täydellä teholla saa ensi-iltansa. Itse en erityisemmin perusta urheilusta ja etenkään sen katsomisesta. Kilpa-ajojen seuraaminen ei kiinnosta minua lainkaan. Silti tämä elokuva herätti heti mielenkiintoni, mutta lähinnä sen päänäyttelijöiden Christian Balen ja Matt Damonin takia. Kun aloin kuulla filmin saaneen paljon kehuja, aloin odottamaan sen näkemistä ja iloitsinkin, kun elokuvan lehdistönäytös järjestettiin Finnkinon isossa ISENSE-salissa, missä filmin ajokohtaukset todella pääsivät oikeuksiinsa.

Vuonna 1966 autonvalmistajayhtiö Ford päättää laajentaa kilpa-autojen puolelle, haastaakseen viitenä vuonna peräkkäin kuuluisan Le Mans -kilpailun voittaneen Ferrarin. Autosuunnittelija Carroll Shelby ja kilpa-ajaja Ken Miles saavat tehtäväkseen rakentaa Fordille parhaan mahdollisen auton kilpailuun.

Päärooleissa entisenä kuskina ja nykyisenä autosuunnittelijana Carroll Shelbynä, sekä tämän valitsemana kilpa-ajaja Ken Milesina nähdään tosiaan Matt Damon ja Christian Bale, jotka ovat molemmat tuttuun tapaansa mahtavia näyttelijöitä. Damon on pätevä ex-kuskina, joka haluaa pysyä hommissa mukana vaikka väkisin. Bale on kuitenkin elokuvan todellinen stara, tehden jälleen ilmiömäisen hienon roolisuorituksen. Viimeksi Bale nähtiin Vice - vallan oikeat kasvot -elokuvan (Vice - 2018) pääosassa, mihin hänen piti lihottaa itseään parisenkymmentä kiloa. Nyt hänen on suunnilleen vuoden sisään pitänyt laihduttaa saman verran. Bale ottaa työnsä selvästi todella vakavasti ja tarjoaakin aina parastaan. Hänen hahmonsa Ken Miles ei todellakaan ole persoona helpoimmasta päästä, sillä tämä on kehno sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin tympeä kaikille. Kenistä kuitenkin löytyy massiivinen vimma ajamista kohtaan ja Bale kanavoi tätä vimmaa upeasti. Jälleen kerran hän katoaa roolihahmonsa taakse ja muuttuu kovan luokan kilpa-ajajaksi. Damonin hahmo Carroll Shelbykin on mielenkiintoinen, mutta jää kuitenkin Kenin jalkoihin... vai pitäisikö sanoa Kenin jälkeen radalla?
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Kenin vaimo Mollie (Caitriona Balfe) ja heidän poikansa Peter (Noah Jupe), Ford-yhtiön omistaja Henry Ford II (Tracy Letts), varatoimitusjohtaja Beebe (Josh Lucas), Fordin ja Ferrarin välisen taiston keksinyt Lee Iacocca (Jon Bernthal), sekä Ferrarin omistaja Enzo Ferrari (Remo Girone). Sekä Gironesta että Lettsistä löytyy arvokkuutta isoiksi yhtiöiden johtajiksi, kun taas Lucas tekee Beebe-hahmostaan erittäin vihattavan. Beebe on yksi ärsyttävimmistä mulkeroista, jonka olen vähään aikaan leffoissa nähnyt. Balfe on erittäin oivallinen Kenin vaimona, joka samanaikaisesti kannustaa että pelkää miehensä puolesta. Jupe on sympaattinen pariskunnan lapsena, joka ihailee isäänsä yli kaiken.

Vaikkei urheilun katsominen kiinnosta minua, pidän kyllä erilaisista urheilulajeista kertovista elokuvista. Elokuvista löytyy hahmoja ja heidän tarinansa, jota pääsee seuraamaan ja mitä kiinnostavampi tarina on ja mitä enemmän hahmoista välittää, sitä mielenkiintoisempia itse urheiluosuudet ovat, sillä katsoja todella haluaa päähahmon onnistuvan tavoitteessaan. Le Mans 66 - täydellä teholla on juurikin tällainen teos. Sen hahmot ovat kiinnostavia ja heistä välittää, minkä lisäksi heille asetettu haaste on kiinnostava, jolloin elokuva pitää hyvin mukanaan. Itse asiassa se pitää ihan älyttömän hyvin mukanaan. Tällä elokuvalla on kestoa kaksi ja puoli tuntia, eikä se todellakaan tunnu siltä. Ei tämä tuntunut edes kahdelta tunnilta! Kyseessä on äärimmäisen mukaansatempaava leffa, mikä viihdyttää täysillä läpi kestonsa. En olisi etukäteen uskonut tai ajatellut, että elokuva voisi olla näin viihdyttävä. Tai hauska. Ei kyseessä mikään komedia ole, mutta kyllä sen aikana saa naurahtaa useaankin otteeseen, etenkin Balen veikeän roolityön ansiosta. Elokuvasta löytyy valtava määrä energiaa ja sitä on tehty samalla vimmalla ja intohimolla, millä Carroll ja Ken suunnittelevat, rakentavat ja testailevat autoa Fordille.

Kun vihdoin päästään itse kilpailuihin, on meno fantastisen upeaa. Autokaahailut ovat toteutettu erittäin vaikuttavilla stunteilla, eikä voi muuta kuin äimistellä, kuinka hullun uhkarohkeita nämä kuskit oikeasti ovat. Kilpailukohtaukset naulaavat katsojan penkkiinsä ja saavat puristamaan käsinojia jännityksestä. Meno käy yhä vain intensiivisemmäksi ja tilanteeseen voi upota niinkin vahvasti, että alkaa ihan hikoiluttaa. Kilpailuihin lisäkonfliktia tuo se, että tärkeässä asemassa Fordilla oleva Beebe ei pidä Kenistä eikä erityisemmin Carrollistakaan ja yrittääkin tökkiä kapuloita rattaisiin. Elokuvassa näytetään hyvin, kuinka näiden autofirmojen johtohenkilöt eivät luultavasti tiedä mitään itse ajamisesta. He katsovat vain erilaisia tilastoja sun muuta, eivätkä kysy itse kuluttajilta, mikä autoissa on hyvää ja mikä ei. Ken on Fordin paras kuski, mutta koska hän ilmaisee mielipiteensä usein tökerösti, yhtiö pelkää hänen haastattelujensa koituvan yhtiön kohtaloksi ja on siksi valmis erottamaan Kenin projektista. Ford haluaisi voittaa, muttei tajua, mitä voittoon vaaditaan. Kaahailun lisäksi myös draamapuoli on yllättävän iskevää. Kenin perheen asioista välittää ja hahmojen välinen suhde tuntuu aidolta.

James Mangoldin ohjaus on varmaa ja rautaista läpi filmin. Hän rakentaa loistokkaan tunnelman elokuvaan ja kertoo tarinaa mukaansatempaavasti Butterworthin veljesten ja Jason Kellerin työstämän todella hyvän käsikirjoituksen pohjalta. Mangoldilla on silmää upeille visuaalisuuksille ja kilpailukohtaukset ovatkin teknisesti täydellisyyttä hipoviksi hiottuja. Kameratyöskentely on mestarillista ja on hienoa, kuinka paljon leffassa käytetään laajoja kuvia, näyttämään tapahtuman suuruutta ja esittelemään näyttäviä stuntteja oikein tosissaan. Kilpa-autojen välissä kaahaa auto, johon on asennettu kameroita taltioimaan liikettä tyylikkäin konstein. Myös leikkaus on erinomaista ja tahditus on täysin kohdallaan, kun näin pitkähkö elokuva on saatu tuntumaan näin lyhyeltä. Lavasteilla ja asuilla 1960-luku on herätetty taidokkaasti takaisin henkiin. Äänimaailma on mahtipontinen jyrisevien moottoreiden ja kaahaavien autojen kautta. Musiikeista vastaa Marco Beltrami, joka lisää jännityksen tasoja, mitä pidemmälle kisat etenevät.

Yhteenveto: Le Mans 66 - täydellä teholla on niin mukaansatempaava elokuva, että kahden ja puolen tunnin kesto tuntuu alle kahdelta tunnilta. Elokuva nappaa nopeasti mukaansa ja kertoo erittäin mielenkiintoisen tarinan. Carrollille ja Kenille asetettu haaste on vangitsevaa seurattavaa ja siihen tuodaan hyvin konflikteja itse Fordin puolelta, joka haluaa voittaa, muttei todellakaan tiedä, mitä voittaminen vaatii. Filmi viihdyttää iskevästi läpi kestonsa ja siinä saa nauraa yllättävänkin usein. Draamapuolikin on pääasiassa kohdillaan ja Kenin perheestä välittää. Itse kilpailukohtaukset ovat käsittämättömän upeasti toteutettuja ja katsoja seuraa hurjaa kaahaamista jännittyneenä paikoillaan. Ohjaaja James Mangold onnistuu rakentamaan intensiivistä tunnelmaa kisoihin ja jännityskierroksia vain lisätään, mitä pidemmälle kilpailut etenevät. Kaikki näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä, mutta kyllä tämä on lopulta Christian Balen show. Hän hyppää rooliinsa kilpa-ajaja Keninä sellaisella vimmalla, ettei voi muuta kuin ihailla. Myös teknisesti kyseessä on hienosti tehty elokuva ja Le Mans 66 - täydellä teholla nousee vuoden parhaimpien elokuvien joukkoon. Jos autot ja autourheilu kiinnostaa tai itse kertomus kiehtoo, suosittelen suurella lämmöllä katsomaan filmin. Itse en ole kiinnostunut autoista, enkä tosissaan siitä urheilusta, mutta tarina, hahmot, näyttelijäsuoritukset ja muutenkin toteutus olivat niin vakuuttavia, että pidin tästä elokuvasta todella paljon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Ford v Ferrari, 2019, Twentieth Century Fox, Chernin Entertainment

Arvostelu: Live by Night (2016)

LIVE BY NIGHT (2016)

Ohjaus: Ben Affleck
Pääosissa: Ben Affleck, Chris Messina, Robert Glenister, Remo Girone, Sienna Miller, Chris Cooper, Elle Fanning, Zoe Saldana, Matthew Maher ja Brendan Gleeson
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Gangsteri- ja mafiaelokuvat eivät ole sinänsä minun juttuni. Ensimmäinen The Godfather (1972) on ihan hyvä ja Johnny Deppin tähdittämä Public Enemies (2009) on ihan kiva, mutta muuten aihe ei erityisemmin nappaa. En siis ollut kovin innoissani, kun kuulin, että Ben Affleckin uusi ohjaustyö Live by Night olisi juurikin gangsteripätkä. Affleck ei muutenkaan ole kovin kummoinen näyttelijä, vaikka näyttikin viime vuonna olevansa loistava valinta uudeksi Batmaniksi. Hänen kolmesta aiemmasta ohjaustyöstään olen nähnyt kaksi uusinta, eli mainion The Townin (2010) ja yliarvostetun Argon (2012). Ajattelin, että ehkä Affleck saisi kuitenkin gangsteriaiheen toimimaan minulle ja päätin ennakkoluuloistani huolimatta mennä katsomaan elokuvan. Lehdistönäytökseen en päässyt, sillä junaliikenne oli jäänyt jumittamaan samaisena aamuna niin pahasti, että olisin missannut elokuvan ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia. Sovimmekin siis isäni kanssa, että käymme pitkästä aikaa yhdessä elokuvissa. Ennakkoluulojani eivät yhtään helpottaneet, ettei Live by Night saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Toivoin kuitenkin, että kyseessä olisi edes ihan hyvä elokuva.

Joe Coughlin janoaa kostoa gangsteri Albert Whitelle ja ryhtyy mafiapomo Maso Pescatoren hommiin, löytääkseen Whiten. Samalla Coughlinin täytyy suojella Pescatoren rommibisnestä Floridan Ybor Cityssa, jonka White yrittää tuhota.

Pääosassa Joe Coughlinina nähdään Ben Affleck, joka vetää roolin aika perinteiseen tyyliinsä ilmeellä, josta ei oikein osaa sanoa, onko Affleck surullinen, vihainen vai unelias. Silti Affleck toimii roolissaan ja tyylikäs puku istuu hänelle (hattu ei niinkään). Välillä Affleck puhuu hieman mumisten, mutta onneksi on olemassa tekstitykset. Joe oli joskus kunnollinen mies, kuten yllä oleva julistekin sanoo, mutta hän on kuitenkin kääntynyt rikollisen tielle ja ryösteleekin jenginsä kanssa paikkoja. Hän ei haluaisi mukaan Whiten ja Pescatoren väliseen sotaan, mutta kun pitää kostaa, niin siihen täytyy löytää keinot. Joen oikeaa kättä, hyvää ystävää ja rikolliskumppani Dionia esittää Chris Messina. Hahmo hoitaa tappamisia kylmästi Joen puolesta, mikä toi oman lisäyksen muuten unohdettavaan hahmoon.

     Gangsteri Albert Whitea näyttelee Robert Glenister, joka ei täysin toimi uhkaavana rikollispomona, vaikka vähän sellaiselta näyttääkin. Whitella ei ole erityisemmin muuta persoonallisuutta kuin että hän on "paha". Enemmän uskottavuutta löytyy Maso Pescatorea esittävältä Remo Gironelta, joka sopii toimivasti mafiapomon rooliin. Kummatkin arvostavat uskollisuutta ja hyviä alaisia.

     Sienna Miller esittää Albert Whiten naisystävä Emma Gouldia, johon Joe iskee silmänsä. Pari rakastuukin heti elokuvan alussa ja yrittää piilotella suhdettaan Whitelta. Gould on hyvä roolissaan, mutta hahmosta olisi voinut paremmin tulla esille kiinnijäämisen pelko.
     Ybor Cityn poliisipäällikkö Figgisia näyttelee Chris Cooper, joka on korruptoitunut tapaus ja antaakin Joen tehdä rikollisia toimiaan vapaasti. Epärehdit poliisit ovat usein toimivia hahmoja, eikä Figgis ole poikkeus. Cooper vetää roolinsa mainiosti, kuten myös hänen tytärtään, Loretta Figgisia esittävä Elle Fanning, joka on saanut minut jo pariin otteeseen vakuutettua lahjoistaan. Loretta ei paljoa esiinny elokuvassa, mutta Fanning saa tuotua tunnetta hieman ristiriitaiseen hahmoon.
     Elokuvassa nähdään myös Matthew Maher riehuvana rikollisena RD Pruittina, joka tekee mitä huvittaa, Zoe Saldana Joen toisena ihastuksena Gracielana, sekä Brendan Gleeson Joen isänä, poliisipäällikkö Tom Coughlinina.

Live by Night tapahtuu 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Ajankuva onkin tuotu mainiosti elokuvaan mukaan. Rakennukset, puvut ja autot lisäävät oikeaa henkeä. Myös ihmisten tapa puhua ja toimia ovat erilaisia nykypäivään verrattuna. Rasismia on ilmassa, eivätkä monet hahmot hyväksy esimerkiksi Dionia ja Gracielaa heidän taustojensa vuoksi. Tekijät ovat olleet rohkeita tuodessaan aikakautta elokuvaan. Maailman toteutuksessa ei olekaan mitään vikaa. Ongelmat löytyvät Live by Nightin juonesta. Pohjana on kostotarina, joka yleensä toimii, mutta mukaan on tungettu paljon muutakin. Tietenkin kostotarinalle täytyy luoda hieman lisäsisältöä ja siksi Joen tehtävänä on pitää Ybor Cityn rikollisuutta yllä. Valitettavasti hieman ennen puolta väliä tarina alkaa poukkoilemaan vähän sinne sun tänne ja mukaan tulee paljon asioita, joilla ei loppujen lopuksi ole oikeastaan mitään väliä.

Sen lisäksi, että Joen täytyy kostaa Whitelle ja tehdä rikollisuuksia, hänen täytyy selvitä rasistijärjestö Ku Klux Klanista, syntejä vastustavista kristityistä ja yksittäisestä huligaanista. Elokuva kulkee sekavasti eteenpäin ja välillä on vaikea pysyä mukana. Jossain kohtaa yritetään rakentaa kasinokin kaupunkiin. Yksittäisiä asioita olisi voinut ottaa pois, jolloin Live by Night olisi toimivampi ja selkeämpi paketti. Yllättävää kyllä, vaikka tarinaan on tungettu mukaan ylimääräisiä juttuja, elokuva muuttuu toisella puoliskollaan pitkäveteiseksi. Onneksi mukana on tyylikkäitä toimintakohtauksia, jotka eivät mene kertaakaan ylitseampuvasti. Aseilla räiskitään ja nyrkeillä mätkitään. Verta roiskuu ja osumat näyttävät sattuvan, jolloin toimintakohtaukset ovat selkeästi vaikuttavinta Live by Nightissa. Mukana on myös hienosti tehty autotakaa-ajo. Huumoria ei oikeastaan ole, vaikka pari kertaa voikin katsojana hymähtää. Jos tarinasta olisi pudottanut pari asiaa pois ja lyhentänyt elokuvaa vaikka vartilla, kyseessä olisi mainio gangsterileffa. Tällaisenaan se jää vain ihan kivaksi, eikä sitä luultavasti muista enää loppuvuodesta.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Joen näyttelijä Ben Affleck, joka on myös käsikirjoittanut tarinan. Leffa perustuu Dennis Lehanen kirjaan "Live by Night" (2012), jolla ei ole vielä suomikäännöstä. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Kohtauksien sisällä leikkaukset ovat ihan toimivia, mutta muuten elokuva tuntuu välillä hidastelevan liikaa ja välillä menevän liian nopeasti eteenpäin. Kaikkein kamalinta leikkauksen osalta olivat yhden kohtauksen oudot pysäytyskuvat, jotka näyttivät lähinnä leikkausvirheiltä. Lavastusta ja puvustusta täytyy kehua ajankuvan luomisesta. Ääniefektit ovat hyvin toteutettuja ja vanhojen aseiden laukeamiset kuulostavat selkeästi erilaisilta kuin nykypäivänä. Harry Gregson-Williams on säveltänyt mukaan musiikkia, mutta ne hukkuvat täysin unholaan jo elokuvan aikana.

Yhteenveto: Live by Night voisi olla mainio gangsterileffa, mutta se sisältää liian paljon kaikkea ja silti tuntuu paikoitellen pitkäveteiseltä. Pudottamalla muutamia asioita pois tarinasta, elokuva kulkisi paremmin eteenpäin. Ben Affleck on ihan hyvä pääosassa ja muutkin näyttelijät vetävät enemmän tai vähemmän hyvät suoritukset. Elle Fanningista tullaan kuulemaan vielä useasti. Ajankuva on upeasti luotu ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Veren määrä yllätti minut positiivisesti ja pidänkin siitä, kun nykypäivänä pääsee edes joskus kokemaan toimintakohtauksia, joissa on oikeasti munaa näyttää raakuuksia. Jos gangsterielokuvat ovat juttunne, niin vilkaiskaa toki Live by Night. Muuten tämä ei välttämättä erityisemmin toimi. Lapsille tätä ei todellakaan ole suunnattu. Seuraavana Affleckin ohjaustyönä on luvassa The Batman, jossa hän myös esittää pääosaa. Toivon, että Warner Bros. antaa Affleckille vapaat kädet elokuvan kanssa, sillä se voisi tuoda toivoa muuten epäonnistuneelta vaikuttavaan DC:n elokuvauniversumiin.

Kirjoittanut: Joonatan, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Live by Night, 2016, Warner Bros. Pictures, Pearl Street Films, Appian Way