Näyttelijät: Sarah Snook, Jake Lacy, Dakota Fanning, Michael Peña, Abby Elliott, Jay Ellis, Daniel Monks, Sophia Lillis, Thomas Cocquerel, Kartiah Vergara, Johnny Carr, Duke McCloud, Tayden Jax Ryan, Linda Cropper, Dominic Masterson, Caroline Brazier, Erroll Shand ja Orlando Ivanovic
Genre: trilleri
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 46 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 52 minuuttia
Ikäraja: 12
All Her Fault perustuu Andrea Maran samannimiseen kirjaan vuodelta 2021. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen ilmoitettiin, että sen pohjalta oli tekeillä televisiosarjasovitus. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja Yhdysvalloissa All Her Fault julkaistiin jo loppuvuodesta 2025, mutta Suomeen sarja saapui vasta nyt alkuvuodesta. Itse kiinnostuin sarjasta heti sen näyttelijäkaartin takia ja kun sarjasta oli enää pari jaksoa julkaisematta, ryhdyin katsomaan sitä.
Marissa ja Peter Irvinen viikko muuttuu painajaiseksi, kun heidän poikansa Milo katoaa.
Succession-sarjasta (2018-2023) tuttu Sarah Snook ja The White Lotus -sarjan (2021-) ensimmäiseltä tuotantokaudelta tuttu Jake Lacy näyttelevät Irvinen pariskuntaa Marissaa ja Peteriä, joilla menee näennäisesti hyvin. Kummatkin työskentelevät erittäin hyvätuloisissa ammateissa ja he rakastavat pientä poikaansa Miloa (Duke McCloud). Rakkaus Marissan ja Peterin välillä on kuitenkin alkanut rakoilla ja todellinen kuilu muodostuu, kun Marissa on eräänä päivänä hakemassa Miloa, muttei löydä poikaa mistään. Snook ja Lacy ovat kummatkin nappivalinnat rooleihinsa ja he tulkitsevat hahmojensa erilaisia suhtautumisia pojan katoamiseen vakuuttavasti. Snook saikin ansaitusti parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden suorituksellaan.
Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Milon lapsenvahti Ana (Kartiah Vergara), Peterin sisarukset Lia (Abby Elliott) ja Brian (Daniel Monks), Marissan paras ystävä Colin (Jay Ellis), Milon kaveri Jacob (Tayden Jax Ryan) ja hänen vanhempansa Jenny (Dakota Fanning) ja Richie (Thomas Cocquerel), Jacobin lapsenvahti Carrie (Sophia Lillis), sekä Milon katoamista tutkiva etsivä Alcaras (Michael Peña). Sivunäyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan - erityisesti Peña, joka on ikääntyessään näyttänyt kyntensä myös vakavasti otettavissa draamarooleissa, kun usein hänet muistetaan lähinnä komedioista. Sivuhahmotkin ovat hyvin kirjoitettuja tyyppejä, joista tietty moni joutuu Irvinejen ja samalla katsojan epäilyjen kohteeksi. Onko joku heistä siepannut Milon?
Alkuvuosi on tarjonnut hyviä trilleriminisarjoja, kuten Netflixin Verenperinnön(Run Away - 2026) ja His & Hersin (2026), mutta All Her Fault nousi nopeasti näistä suosikikseni. Kyseessä on erittäin koukuttava jännitysnäytelmä, jonka jaksot tuntuvat kulkevan hujauksessa ja jota on pakko ahmia lisää, sillä jaksot toki yleensä jäävät vielä varsin tiukkaan paikkaan kesken. Koukuttavuutta lisäävät myös erilaiset paljastukset, joita ripotellaan pitkin sarjaa ja jotka saavat katsojan näkemään katoamisen ja siihen liittyvät ihmiset aina uudenlaisessa valossa. Joka jakso myös kertoo katoamistarinaa hieman eri vinkkelistä, eri hahmojen kautta, mikä on omiaan syventämään tapausta ja näyttämään, miten eri hahmot suhtautuvat tilanteeseen.
Tunnelma on myös kohdillaan. Jännite on yllä ensikohtauksesta asti ja sitä vain kasvatellaan kertomuksen edetessä. Sekaan mahtuu joitain erityisen tiivistunnelmaisia hetkiä ja etenkin finaalijaksosta on saatu aikaan todella jännittävä. Toisinaan Milon tapauksen selvittämistä jännittävämpää on jännite, joka syntyy hahmojen välille. Monet hahmoista ovat kantaneet kaunaa toisiaan kohtaan vuosia ja jo valmiiksi stressaava tilanne saa nämä vanhat patoutumat purkautumaan. Erityisesti sarjan puolivälin riita perheen kesken on vangitsevasti rakennettu.
All Her Faultin ohjaajakaksikko Minkie Spiro ja Kate Dennis tekee vakuuttavaa työtä niin tunnelman kuin näyttelijöiden kanssa. Andrea Maran kirjan pohjalta Megan Gallagher tiimeineen on työstänyt väkevän käsikirjoituksen koukkuineen, käänteineen ja dialogeineen. Sarja on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset ja maskeerauksetkin mainiot. Äänimaailma on osaavasti työstetty ja Jeff Bealin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä fiilikseen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
All Her Fault, Yhdysvallat, Australia, 2025, Carnival Film & Television, Universal International Studios
Pääosissa: Tom Cruise, Dakota Fanning, Justin Chatwin, Miranda Otto, Tim Robbins, David Alan Basche, Rick Gonzalez, Yul Vázquez, Lisa Ann Walter, Lenny Venito, Ann Robinson, Gene Barry ja Morgan Freeman
Genre: scifi, jännitys
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
War of the Worlds, eli suomalaisittain Maailmojen sota perustuu H.G. Wellsin kirjaan Maailmojen sota (The War of the Worlds) vuodelta 1898. Vuosien varrella kirjan pohjalta on tehty useita adaptaatioita, joista yksi tunnetuimmista oli Orson Wellesin työstämä radiokuunnelma, joka sai kuuntelijat paniikin valtaan, heidän luullessa avaruusolentojen oikeasti hyökkäävän Maahan. Tehtyään Minority Reportin (2002), ohjaaja Steven Spielberg ja näyttelijä Tom Cruise etsivät kuumeisesti uutta yhteistyöprojektia. Cruise esitteli Spielbergille ideoitaan, joista yksi oli elokuva Wellsin kirjan pohjalta, mistä Spielberg innostui. Josh Friedman työsti ensimmäisen käsikirjoituksen, jonka pohjalta David Koepp laati lopullisen tekstin. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2004 ja lopulta Maailmojen sota sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai positiivista palautetta, sekä kolme Oscar-ehdokkuutta (paras äänitys, äänitehosteet ja erikoistehosteet). Itse näin Maailmojen sodan pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja elokuvan loppua lukuun ottamatta pidin näkemästäni. Olen katsonut leffan pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo ainakin vuosikymmen. Kun huomasin Maailmojen sodan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.
Ray Ferrier yrittää pitää perheensä turvassa, kun maan alta kuoriutuu avaruusolentojen valtavia aluksia, jotka ryhtyvät tuhoamaan ihmiskuntaa.
Elokuvan pääroolissa satamatyöläisenä Ray Ferrierinä nähdään tosiaan Tom Cruise, joka sai Spielbergin tarttumaan projektiin. Tämä oli Cruisen ja Spielbergin toinen yhteistyöelokuva mahtavan Minority Reportin jälkeen ja harmillisesti se jäi myös viimeiseksi, kaksikon ajauduttua riitoihin markkinoinnin aikana, muun muassa Cruisen esiinnyttyä kiusallisesti Oprahin ohjelmassa. Tämä on suuri sääli, sillä molemmat scifielokuvat näyttivät, että Spielberg-Cruise on aikamoinen duo, jolta olisi nähnyt mielellään lisääkin leffoja. Cruise on tuttuun tapaansa erittäin mainio spektaakkelileffan keulakuvana, tulkiten taitavasti hahmonsa monenlaisia suhtautumisia haastavaan tapahtumaketjuun. Sen lisäksi, että avaruuden muukalaiset aloittavat yllättäen hyökkäyksensä ihmiskuntaa kohtaan, Rayn pitäisi myös parantaa suhdettaan lapsiinsa, Justin Chatwinin näyttelemään Robbieen ja Dakota Fanningin näyttelemään Racheliin. Robbiesta on kirjoitettu aika rasittava angstiteini, jonka osuus leffassa jää harmillisen alikehitetyksi, elokuvan keskittyessä enemmän isä-tytär-puoleen Rayn ja Rachelin kanssa. Chatwin tekee parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa ja Fanning on oiva valinta tyttären osaan.
Elokuvassa nähdään myös Taru sormusten herrasta -trilogiasta (The Lord of the Rings - 2001-2003) tuttu Miranda Otto Rayn ex-vaimona Mary Annina, Rita Hayworth - avain pakoon -elokuvasta (The Shawshank Redemption - 1994) tuttu Tim Robbins höyrähtäneenä Harlanina ja Lisa Ann Walter Rayn tuttuna Sherylinä. Vuoden 1953 Maailmojen sota -elokuvaa (The War of the Worlds) tähdittäneet Gene Barry ja Ann Robinson nähdään pikaisesti elokuvan lopussa ja tarkkaavaisimmat katsojat voivat bongata Channing Tatumin yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan leffan alussa, juoksemassa avaruusolentojen tripod-alusta pakoon. Sivunäyttelijät ovat hyviä rooleissaan, etenkin Robbins pakkomielteisesti avaruusolennoille vastaiskua suunnittelevana Harlanina.
Jos minulta kysytään, millä elokuvalla on niin kehno loppu, että se meinaa pilata muuten todella hyvän elokuvan, Maailmojen sota nousee usein ensimmäisenä mieleen. Sen enempää loppuratkaisusta paljastamatta sanon vain, että kaiken kypsyttelyn jälkeen finaali tuntuu aivan käsittämättömän laiskalta, suoraan sanottuna aikamoiselta läpsäisyltä katsojan kasvoihin, joka on juuri yli puolentoista tunnin ajan jännittänyt tiivisti Rayn ja tämän lasten yrittäessä selviytyä tuhon ja kaaoksen keskellä. Loppuratkaisu mukailee kyllä Wellsin klassikkokirjaa, mutta tällaisenaan toteutus on pöyristyttävän tönkkö ja laiska. Katsojasta tuntuu herkästi siltä, että loppu olisi alun perin ollut toinen ja jostain syystä se jouduttiinkin hätäisesti kuvaamaan uusiksi tai siltä että rahat loppuivat kesken. Asiaa ei auta, että Morgan Freemanin kertojaäänen täytyy viimeisellä minuutilla selittää, mitä oikein lopussa tapahtui, koska leffa ei osaa sitä muuten avata katsojille.
Ennen tätä turhauttavaa lopetusta Maailmojen sota on erittäin hyvä, paikoin jopa loistava scifispektaakkeli, joka pitää tehokkaan tiukasti katsojasta kiinni läpi kestonsa. Vajaan kahden tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä niin jännittävän ja mukaansatempaavan paketin Spielberg on saanut loihdittua David Koeppin ajoittain ontuvan käsikirjoituksen pohjalta. Alkupää rakentuu tiivistunnelmaisesti kohti ensimmäistä kohtaamista avaruusolioiden kanssa ja heti kättelyssä Spielberg näyttää, että nämä alienit eivät todellakaan ole samoja sympaattisia kavereita kuin nimikko-olio E.T. the Extra-Terrestrialissa (1982) tai edes pääasiassa rauhanomaisia tutkijoita, kuten Kolmannen asteen yhteydessä (Close Encounters of the Third Kind - 1977).
Kohtaamiset avaruusolentojen kanssa ovat toinen toistaan jännittävämpää seurattavaa. Etenkin eräs kellarikohtaus muuttuu suorastaan kauhuksi, kun hahmot yrittävät hiirenhiljaa piilotella avaruusolentojen tutkivaa laitetta. Ihmisten pelkoa ja joukkohysteriaa kuvataan onnistuneesti eri tavoin. Kun tällainen tilanne koittaa, sitä voisi toivoa, että ihmiset osaisivat unohtaa erimielisyytensä ja lyöttäytyä yhteen yhteisen vihollisen päihittämiseksi, mutta tietenkin kaikkihan vain ajavat omaa etuaan, selviytyäkseen kaiken keskellä. Leffasta löytyy joitain varsin kauhistuttavia puolia, mutta Spielberg tuo sekaan myös pientä lämpöä ja herkkyyttä toimivan isä-tytär-kuvion kautta. Onkin siis valtava harmi, että totaalisen lattea loppuhuipentuma syö muuten niin oivallista elokuvaa.
Teknisiltä ansioiltaan Maailmojen sota on myös pääasiassa vakuuttava tapaus. Toki 20 vuotta vanhan elokuvan tietokonetehosteet ovat paikoin vanhentuneet, mutta kun leffan immersio on muuten niin vahva, ajan hampaiden nakertamia efektejä ei juuri jää tapittamaan kriittisemmin. Tripodit näyttävät edelleen vaikuttavan uhkaavilta ja jotkut käytännön tehosteet ovat yhä upeat. Digitehosteita enemmän leffan visuaalista ilmettä syö sama ylivalottuneisuus, mikä häiritsi jo Minority Reportissa. Tätä tapahtuu onneksi vain päiväsaikaan tapahtuvissa kohtauksissa, yökohtausten näyttäessä hyviltä. Kameratyöskentely on pätevää, leikkaus sujuvaa ja niin lavasteet, asut kuin maskeerauksetkin toimivat. Äänimaailma rymistelee vahvasti ja Spielbergin luottosäveltäjä John Williamsin työstämät musiikit toki tehostavat jännittävää menoa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.1.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
War of the Worlds, 2005, Paramount Pictures, DreamWorks Pictures, Amblin Entertainment, Cruise/Wagner Productions
Pääosissa: Dakota Fanning, Olwen Fouéré, Georgina Campbell, Oliver Finnegan, Alistair Brammer ja John Lynch
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 16
The Watchers perustuu A. M. Shinen samannimiseen kirjaan vuodelta 2022. Ishana Night Shyamalan, ohjaaja M. Night Shyamalanin tytär innostui kirjasta ja päätti tehdä siitä debyyttielokuvansa ohjaajana. Hän sai isänsä rahoittamaan elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2023. Nyt The Watchers on saapunut elokuvateattereihin ja itse olin kiinnostunut näkemään, kuinka M. Night Shyamalanin tytär pärjäisi esikoiselokuvansa puikoissa. Konsepti vaikutti kiinnostavalta ja kävinkin katsomassa The Watchersin heti ensi-iltaviikonloppuna uteliain mielin.
Työmatkansa aikana Mina päätyy turvataloon keskelle kummallista metsää, jossa lymyilee öisin hirvittäviä olentoja. Kolmen muun vastaavaan tilanteeseen ajautuneen henkilön kanssa Mina yrittää keksiä keinon päästä ulos metsästä, joka ei vaikuta haluavan päästää pois ketään, joka on sinne kerran eksynyt.
Dakota Fanning näyttelee Minaa, eläinkaupassa töitä tekevää naista, joka pitää itseään yhä aikuisena syypäänä äitinsä kuolemaan auto-onnettomuudessa yli 20 vuotta sitten. Mina tuntuukin olevan koko ajan pakosalla jotain, mutta hän joutuu vihdoin kohtaamaan itsensä ja traumansa, kun hän päätyy keskelle absurdia tilannetta: valtavassa metsässä sijaitsevaan terraariomaiseen turvataloon, jonka asukkeja yöllä koloistaan esiin kaivautuvat hirviöt tarkkailevat. Fanning yrittää parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa, mutta hän kokee selviä vaikeuksia puhua luontevasti leffan tönkköjä repliikkejä. Hänen esiintymisensä on ajoittain muutenkin väkinäistä. Hahmona Mina on hieman hankala tapaus, jonka teot saavat katsojan toisinaan tuumimaan, että jos Mina nyt kuolee, niin se johtuu kyllä ihan omasta tyhmyydestä.
Metsässä sijaitsevassa "kanakopissa" - kuten muut sitä elokuvassa kutsuvat - Mina tapaa iäkkään Madelinen (Olwen Fouéré), teinipoika Danielin (Oliver Finnegan), sekä Ciaran (Georgina Campbell), joka elättelee toivoa siitä, että hänen aviomiehensä John (Alistair Brammer) olisi onnistunut livahtamaan metsästä ulos elävänä ja hankkimaan apua. Hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan, mutta yhteenkään heistä ei onnistu kiintymään leffan varrella. Sivunäyttelijätkin kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin Fanning, ja Fouéré joutuu Tarot-elokuvan (2024) jälkeen heti uudestaan näyttelemään samanlaista hahmoa, jonka funktio on oikeastaan vain selittää kaiken aikaa Minalle ja katsojalle mystisestä metsästä, siellä kuhisevista olioista ja säännöistä, joita tähän kaikkeen liittyy.
M. Night Shyamalanin ura on laskenut jyrkkää liukumäkeä sen jälkeen, kun hän aluksi nousi kuuluisaksi erittäin hyvien elokuviensa Kuudennen aistin(The Sixth Sense - 2000), Unbreakable - särkymättömän(Unbreakable - 2000) ja Signsin (2002) myötä. Viime vuosina Shyamalanin leffat ovat kuitenkin lukeutuneet ilmestymisvuosiensa huonoimpiin. Olin silti toiveikas, että hänen tyttärensä Ishana Night Shyamalan voisi puhdistaa isä-Shyamalanin luomaa tahraa sukunsa nimelle Hollywoodissa. Ishana on aiemmin toiminut apulaisohjaajana isänsä leffoissa Old(2021) jaKnock at the Cabin (2023), ohjannut jaksoja isänsä pyörittämästä televisiosarjasta Servant (2019-2023), sekä tehnyt musiikkivideoita siskolleen Saleka Shyamalanille. Onkin siis selvää, että hän on oppinut alalta kaiken isältään... enkä valitettavasti sano tätä missään nimessä hyvällä.
Isä-Shyamalanin elokuvat ovat jo muuttuneet omanlaisekseen tavaramerkiksi. On lennokasta ideaa, jolla saadaan aikaiseksi todella lupaavaa markkinointimateriaalia, on kiusallisen kehnoa dialogia, jollaista kukaan ihminen ei tosielämässä suoltaisi ulos suustaan, on pakollisia juonenkäänteitä, joilla yritetään räjäyttää katsojan tajunta ja viimeistään lopussa seuraa yleensä todellinen lässähdys. Valitettavasti Ishana Night Shyamalan seuraa isänsä jalanjälkiä niin uskollisesti, ettei naisen oma visio pääse missään kohtaa esille. The Watchers on juuri niin Shyamalan-leffa kuin olla ja voi. Enkä taaskaan sano tätä hyvällä.
Elokuvasta löytyy tosiaan kiehtova konsepti ja katsojana kiinnostaa suuresti selvittää, mitä metsässä väijyvät möröt oikein ovat, mikä ihme hahmojen lasiseinällä varustettu turvatalo on ja miten ihmeessä hahmot voisivat päästä tilanteesta ehjinä pois? Kun kiehtova konsepti pistetään toteutukseen Shyamalanin käsissä, on vastassa kuitenkin lähes poikkeuksetta turhauttava elokuvakokemus. The Watchersin käsikirjoitus on suorastaan surkea. Se etenee kömpelösti ja mikä pahinta, pitää katsojaansa täysidioottina. Ishana kirjoittaa dialogia yhtä ärsyttävästi kuin isänsä. Hahmot ovat jatkuvasti selittämässä, mitä tekevät ja näkevät, sekä avaamassa taustojaan ja suhteita toisiinsa tönkösti. Shyamalanit eivät luota katsojaan yhtään, vaan kaikki väännetään rautalangasta heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, kun seuraamme metsässä juoksevaa Johnia, joka selittää yksikseen, että hänen täytyy ehtiä ulos metsästä ennen auringonlaskua tai muuten hirviöt hyökkäävät. Minan taustat taas avataan hänen siskonsa jättämällä ääniviestillä, joka etenee suurin piirtein tällä tyylillä: "Hei siskoni. Äitimme kuoli 25 vuotta sitten ja sinä koet siitä suurta syyllisyyttä, minkä takia välimme ovat viilentyneet, emmekä ole nähneet vuosiin." Meno sen kuin pahenee loppua kohti, kun elokuvan mysteereille ryhdytään antamaan vastauksia ja vielä sillä tylsimmällä tavalla, eli jonkun nauhoittamilla videoklipeillä. Samalla käsikirjoitus osuu uuteen kuoppaan, kun vastauksissa ei ole oikeastaan mitään järkeä, vaan esimerkiksi selitys metsän turvatalolle herättää vain runsaasti uusia kysymyksiä. Lisäksi elokuvan metaforat muun muassa tositelevisiosta ja tekoälystä ovat kömpelösti käsiteltyjä.
Tunnelman luomisessa Ishana Night Shyamalan on sentään taitavampi kuin käsikirjoittajana tai näyttelijöiden ohjaajana. Hän rakentaa leffan ensimmäisellä puoliskolla oivallisen karmivaa ilmapiiriä. Kohtaus, jossa metsässä lymyileviä olentoja nähdään ensi kertaa, on elokuvan huippuhetki. Toisella puoliskolla tunnelmakin tosin hiipuu ja erityisesti kiirehtivä finaali monine käänteineen on aikamoinen lässähdys ja melodramaattisuudessaan suorastaan tahattoman koominen.
Tekniseltä puoleltakin löytyy elokuvan harvoja onnistumisia. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot ja monsterit aluksi vakuuttavat. Tietokonetehosteiden taso heikkenee leffan edetessä, mutta äänipuoli on hyvin rakennettu turvatalon sisältäpäin katsottuna peilimäisen ikkunan toiselta puolelta kantautuvien karmivien mörökölliäänien kera. Abel Korzeniowskin säveltämät musiikit ovat myös mainiot, mutta taitava tekninen osastokaan ei onnistu pelastamaan elokuvaa, joka on näin kömpelösti ohjattu, puisesti näytelty ja mitä pahinta, turhauttavan huonosti kirjoitettu. Se jääköön nähtäväksi, onko elokuussa ilmestyvä M. Night Shyamalanin uutuusleffa Trap (2024) yhtään parempi...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Watchers, 2024, Warner Bros., New Line Cinema, Inimitable Pictures, Blinding Edge Pictures, Bord Scannán na hÉireann / The Irish Film Board
Pääosissa: Denzel Washington, Dakota Fanning, Remo Girone, Eugenio Mastrandrea, Gaia Scodellaro, Andrea Dodero, Andrea Scarduzio, Sonia Ben Ammar, David Denman ja Bruno Bilotta
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16
Kutsukaa McCall -televisiosarjaan (The Equalizer - 1985-1989) perustuva elokuva The Equalizer - oikeuden puolustaja(The Equalizer - 2014) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. The Equalizer 2(2018) ei kuitenkaan saanut yhtä positiivista vastaanottoa, vaikka se tuottikin lähes yhtä paljon rahaa kuin edeltäjänsä. Jo kakkososan ilmestymisen aikaan ohjaaja Antoine Fuqua puhui mahdollisesta kolmannesta elokuvasta, mutta sen teko käynnistyi vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2022 ja nyt Equalizer 3 - The Final Chapter on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin trilogian avausosasta, mutta koin kakkosleffan edeltäjäänsä selvästi heikompana. Kävinkin katsomassa Equalizer 3 - The Final Chapterin hieman skeptisin odotuksin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.
Ampumisestaan toipuva Robert McCall päätyy suojelemaan pientä italialaiskaupunkia paikalliselta mafiaperheeltä.
Yleensä jatko-osat kaukaa kiertävä Denzel Washington nähdään jo kolmatta ja jos Suomessakin elokuvalle käytettävää lisänimeä "The Final Chapter" on uskominen, myös viimeistä kertaa Robert McCallina. Tällä kertaa entinen sotilas päätyy Italiaan, Sisilian alueella sijaitsevaan fiktiiviseen Altamonten pikkukaupunkiin, missä hän alkaa suojella asukkaita ilkikurisilta ja katalaa bisnestään pyörittäviltä rikollisilta. Washington on jälleen kerran karismaattinen roolissaan. Hänestä löytyy väkevyyttä tappokohtauksiin, mutta myös tiettyä pehmeyttä. Parhaita hetkiä ovat Washingtonin pienemmät teot ja sanat, joista osa vaikuttaisi jopa kuvaushetkellä mieleen juolahtaneilta vedoilta.
Elokuvassa nähdään myös Dakota Fanning CIA:n talousoperaatioryhmän agenttina Collinsina, Remo Girone Altamonten paikallisena lääkärinä Enzona, Eugenio Mastrandrea poliisi Giona, Gaia Scodellaro Robertin suosiman kahvilan tarjoilijana Aminahina, sekä Andrea Dodero ja Andrea Scarduzio Altamontea sortavina Quarantan rikollisveljeksinä, Marcona ja Vincentinä. Sivunäyttelijät suoriutuvat hyvin hommistaan, joskin useamman hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Fanning on mainio CIA-roolissaan ja Dodero ja Scarduzio hoitavat tonttinsa leffan pahiksina ihan menevästi. Paras sivuosista on lääkäriä esittävä Girone, joka saa Robertin pohtimaan asemaansa maailmassa.
Denzel Washington kannattelee ison osan Equalizer 3 - The Final Chapterista yksinään harteillaan. Heikomman näyttelijän kanssa kyseessä olisi lähinnä yksi tusinatoimintaraina muiden joukossa, mutta karismaattinen Washington nostaa leffan tasoa plussan puolelle. Toinen pelastava tekijä on ihastuttava italialaiskaupunki asukkaineen, jota katsoja haluaakin nähdä Robertin suojelevan - joskin Fast & Furious X:n (Fast X - 2023), Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Onen (2023) ja Book Club - uuden luvun(Book Club: The Next Chapter - 2023) jälkeen täytyy ihmetellä, että eikö Hollywoodissa tiedetä enää muita eurooppalaisia maita kuin Italia? Ei siinä, nätti maa, kävin siellä itsekin tänä kesänä. Jos idylliset italialaismaisemat eivät kuitenkaan lämmitä sydäntä, voi elokuva olla pitkien pätkien ajan puuduttavaa seurattavaa.
Mutta takaisin itse asiaan. Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan menevää huttua, joka toisaalta tyydyttää väkivaltaisten elokuvien fanien nälän, sisältäessään elokuvasarjan tähän mennessä tylyimpiä tapoja pistää ihmisiä hengiltä. Elokuva on ajoittain niin raaka, että jos se olisi ilmestynyt vaikka 30 vuotta sitten, olisi sille luultavasti lätkäisty K18-ikärajaleima. Toimintaviihteen ystäville leffa kuitenkin voi olla pettymys. Turpaanvedot ja ampumiset lähes loistavat poissaolollaan ja pääasiassa taistelut ovat sitä, että varjoista ilmestyvä Robert lähettää hissuksiin rikollisia helvettiin. Vaikka nämä harvat kohtaukset ovatkin viihdyttäviä, jännite uupuu leffasta. Kenestäkään ei ole haastetta päähahmolle. Osa jutuista myös ratkeaa turhan helposti, etenkin loppupäässä. Equalizer 3 - The Final Chapter on parempi pakkaus kuin lattea The Equalizer 2, mutta se jää pahasti ensimmäisen The Equalizer -filmin jalkoihin.
Trilogian ohjaajana jatkaa Antoine Fuqua, joka suoriutuu kelvollisesti työstään, mutta joka ei onnistu säväyttämään muuten kuin roistojen kuolemien rankkuudella. Richard Wenkin mutkia suoriksi oikova käsikirjoitus tarjoaa tarpeeksi toimivat raamit tämänkertaiselle menolle, mutta Wenk olisi voinut haastaa Robertia enemmän, minkä pohjalta Fuqua olisi edes hetkeksi voinut saada katsojan jännittämään hahmon selviämisen puolesta. Equalizer 3 - The Final Chapter on teknisiltä ansioiltaan oivallinen, joskin leikkaus on ajoittain hieman lepsua. Leffa on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot ja maskeeraukset rujot. Tietokonetehosteet näyttävät viimeistelemättömiltä, mutta äänimaailma jytisee miellyttävästi. Washingtonin ja italialaismaisemien ohessa leffan parasta antia ovat Marcelo Zarvosin tunnelmoivat musiikit.
Yhteenveto:Equalizer 3 - The Final Chapter on ihan kelvollinen toimintajännäri, josta ei kuitenkaan toimintaa tai jännitystä erityisemmin löydy. Denzel Washington on jälleen huippuvireessä pääroolissa Robert McCallissa, kannatellen elokuvaa lähes yksin harteillaan. Tämänkertaisena tapahtumapaikkana toimiva italialaiskaupunki on ihastuttava, voittaen katsojan nopeasti puolelleen ja saaden haluamaan nähdä, kun Robert suojelee sen asukkaita. Pahiksia pistetään hengiltä todella tylyin tavoin, mutta kunnolliset turpaanvedot ja ammuskelut jäävät uupumaan. Taisteluista ei myöskään pahemmin jännitettä löydy, sillä kenestäkään ei tunnu olevan haastetta Robertille. Richard Wenkin käsikirjoitus menee toisinaan siitä, mistä aita on matalin ja erityisesti loppua kohti Wenk ryhtyy oikomaan mutkia suoriksi turhankin vauhdilla. Equalizer 3 - The Final Chapter on vioistaan huolimatta tarpeeksi kelvollinen toimintaraina, jonka luulisi uppoavan edellisosista pitäneille. Se on parempi kuin kakkosleffa, mutta jää pahasti ykkösen jalkoihin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.9.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Equalizer 3, 2023, Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Eagle Pictures, Escape Artists ZHIV Productions
Ohjaus: Bill Condon Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Mackenzie Foy, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser, Nikki Reed, Kellan Lutz, Ashley Greene, Jackson Rathbone, Billy Burke, Michael Sheen, Casey LaBow, Dakota Fanning, Jamie Campbell Bower, Christopher Heyerdahl, Lee Pace, Rami Malek, Booboo Stewart, Chaske Spencer, Julia Jones, Guri Weinberg, Noel Fisher, Joe Anderson ja Maggie Grace Genre: romantiikka, fantasia, jännitys, toiminta Kesto: 1 tunti 55 minuuttia Ikäraja: 12
Stephenie Meyerin hittikirjasarjaan perustuvat elokuvat Twilight - Houkutus(Twilight - 2008), Twilight - Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon - 2009) ja Twilight - Epäilys (The Twilight Saga: Eclipse - 2010) olivat isoja menestyksiä, joten myös kirjasarjan viimeinen osa päätettiin tehdä elokuvaksi.Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) innoittamana myös tämän sarjan kanssa päätettiin jakaa viimeinen kirja kahdeksi elokuvaksi. Filmien kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2010 ja Twilight - Aamunkoi, osa 1(The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1) sai ensi-iltansa marraskuussa 2011. Vuotta myöhemmin sarja vihdoin päättyi, kun Twilight - Aamunkoi, osa 2 ilmestyi teattereihin. Monille kyseessä oli vuoden odotetuin elokuva ja filmi olikin iso menestys. Kriitikot eivät sille kuitenkaan lämminneet. Itselläni oli vuosien 2010 ja 2011 aikana sellainen vaihe, että pidin Twilight-leffoja (ja jopa kirjoja) ihan kelpo teoksina. Tämä vaihe alkoi tosin jo katoilla, kun vihdoin näin sarjan huipennusosan, enkä pitänyt siitä kovin paljoa. Katsoin sen kerran uudestaan, mutta se ei silloinkaan toiminut, joten ajattelin, että minun osaltani Twilightien katselu taisi olla tässä. Kuitenkin aloitettuani kirjoittamaan arvosteluita Elokuvan taikaa -sivulle, minun on aina välillä tehnyt mieli katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne. Lopulta eräänä kesäisenä päivänä katsoinkin alkuperäisen Twilightin ja kökköydestään huolimatta se oli tarpeeksi hupaisaa viihdettä, joten katsoin seuraavana päivänä Uusikuun ja Epäilyksen. Koska Aamunkoi -leffat on tarkoitettu katsottavaksi yhdessä, katsoin ne kolmantena päivänä peräkkäin.
Bella Swan on muuttunut vampyyriksi, ja hänelle ja Edward Cullenille on syntynyt tytär nimeltä Renesmee. Tyttären kohtalo on kuitenkin vaakalaudalla, kun Volturit saavat kuulla syntymästä ja haluavat tappaa uhkana kokemansa lapsen.
Kristen Stewart palaa (toivottavasti) viimeistä kertaa Bellan rooliin ja hahmolle on vihdoin keksitty jotain oikeaa käyttöä. Kun edellisissä osissa kaikkien täytyi vain koko ajan suojella Bellaa, tässä leffassa hän pystyy viimeinkin suojelemaan itseään. Vampyyrinä Bellasta on vihdoin saatu kiinnostava hahmo ja onkin harmi, että tämä tapahtui vasta sarjan päätösosassa. Millaisiakohan aiemmat elokuvat olisivat olleet, jos Bella olisi ollut niissäkin kiinnostava tai pidettävä? Eivät varmaan kovin paljon parempia, sillä Bellaa olisi silti esittänyt Stewart. Vaikka Stewart pääsee viimein olemaan jotain muutakin kuin avuton neitokainen ja hän osoittaa olevansa myös kova mimmi, ei hän vieläkään osaa näytellä. Hauskasti ja jokseenkin ironisesti elokuva jopa sisältää kohtauksen, jossa muiden vampyyrien täytyy opettaa hänelle, miten näytellä ihmistä, aivan kuin tekijät haluaisivat osoittaa, kuinka turhauttavaa hänen kanssaan on työskennellä. Robert Pattinsonin esittämä Edward Cullen pääse edellistä osaa paremmin esille, eikä hänen tarvitse tällä kertaa näytellä pelkästään huolestuneella ilmeellä. Sitäkin on luvassa, mutta edellisistä osista huolimatta Edward on selvästi innoissaan Bellan muutoksesta. Hänen hahmollaan ei ole enää oikein mitään tarjottavaa, mutta Pattinsonin ollessa hieman Stewartia tasokkaampi näyttelijä, on ihan hyvä, että hän pyörii yhä mukana. Sen lisäksi, että Bella muuttui vampyyriksi Twilight - Aamunkoi, osa 1:n lopussa, hän ja Edward saivat myös tyttären, Renesmeen, jota esittää Mackenzie Foy. Tai esittää ainakin loppupäässä, kunhan edellisestä osasta tuttu digikammotus-vauva ensin hieman kasvaa. Hahmona Renesmeestä ei ole saatu aikaiseksi mitä kiinnostavinta, eikä häntä ehditä rakentamaan tarpeeksi, mutta onhan se hienoa, että tällä kertaa Twilightissa päähenkilö suojelee jotakuta, eikä toisin päin. Ihmissusi Jacob Blackin (Taylor Lautner) mukanaololle on vaikea löytää syytä. Hahmo on menettänyt kiinnostuksensa Bellaa kohtaan, sekä kadottanut inhonsa vampyyrejä kohtaan. Jacob pyöriikin jaloissa lähinnä Renesmeen takia, johon hän edellisen osan päätteeksi leimaantui, mikä eväsi katsojilta viihdyttävän vampyyri-ihmissusi-taiston. Leimautumisella kai yritetään jollain tapaa perustella pedofiliaa, en ole täysin varma. Oli se sitten "susijuttu", kuten Jacob yrittää puolustella tai ihan vain lapsiinsekaantumista, tilanne ei saa pitämään Jacobista yhtään sen enempää.
Edwardin perheenjäsenet, Bellan Charlie-isä (Billy Burke) ja tutut ihmissudet tekevät myös paluun, mutta monet muut vanhat hahmot loistavat poissaolollaan. Vaikka tavallaan kiinnostaisi tietää, miten Bellan äiti reagoi tyttären muutokseen, oli hahmo niin tyhjentävä, ettei häntä jää kaipaamaan. On myös hienoa, että läpi sarjan täysin yksiulotteisina pysyneet Bellan luokkakaverit tekivät viimeisen esiintymisensä edellisessä osassa. Vaikka Charlien rooli ei ole tässä osassa kovin iso, on silti helppo todeta, että Burke pitää tasonsa ja tekee joka leffan parhaimman roolityön. Peter Facinelli pääsee tosin lähelle mukavana Carlisle-tohtorina. Toisin kuin aiemmin, Alice (Ashley Greene) ja Jasper (Jackson Rathbone) jäävät hyvin vähälle ruutuajalle, mutta sen sijaan tympeä Rosalie (Nikki Reed) ja lihaksiaan pullisteleva vitsiniekka Emmett (Kellan Lutz) nostetaan esille. Olin tyytyväinen, että ennen täysin varjoon jäänyt Edwardin Esme-äitikin (Elizabeth Reaser) pääsee parissa kohtaa selkeästi esille. Tutut susiheput Sam (Chaske Spencer), sekä sisarukset Leah (Julia Jones) ja Seth Clearwater (Booboo Stewart) viettävät suurimman osan ajasta susimuodossaan. Pari kertaa aiemmin sarjassa esiintyneet Volturit nousevat vihdoin tarinan antagonisteiksi ja vaikka Michael Sheen vetää pahisroolinsa yli Volturi-johtaja Arona, on hänen naurunsa timanttia! Aron kanssa pyörivä kaksikko vanha Marcus (Christopher Heyerdahl) ja muotitajuton Caius (Jamie Campbell Bower) saavat hieman enemmän ruutuaikaa, mutta jäävät silti hyvin tylsiksi hahmoiksi. Dakota Fanningin esittämän Jane-kiduttajan voimia ei valitettavasti päästä hyödyntämään tarpeeksi, vaan hahmolle on luotu vielä vaarallisempi veli nimeltä Alec (Cameron Bright), jonka pahoja voimia pohjustetaan pitkän kohtauksen verran, mutta sitten hahmo unohdetaankin täysin. Alecin ja Renesmeen lisäksi leffassa nähdään iso liuta uusia hahmoja, jotka ovat lähinnä Carlislen vampyyrituttuja, jotka saapuvat auttamaan Culleneita. Suuri osa näistä hahmoista ei saa minkäänlaista kunnon esittelyä, mutta heidät tuodaan mukaan joka tapauksessa. Ainoat mainitsemisen arvoiset ovat Aamunkoi, osa 1:ssä pikaisesti nähty sähkövoimainen Kate (Casey LaBow), rokkarityyliä edustava Garrett (Lee Pace), hulvattomilla venäläisaksenteilla varustettu kaksikko Vladimir (Noel Fisher) ja Stefan (Guri Weinberg), sekä Mr. Robot -sarjalla (2015-) tunnetuksi nousseen Rami Malekin näyttelemä Benjamin, joka ei kuulu sarjaan mukaan millään tavalla. Hahmo muistuttaa enemmän supersankaria kuin vampyyriä outojen voimiensa kanssa. Benjamin pystyy nimittäin ohjailemaan vettä, tulta, hiekkaa ja ties mitä mielensä voimalla kuin mikäkin Avatar. Hänen takiaan homma muuttuu paikoitellen niin naurettavaksi, että elokuvan vakavaa tunnelmaa ei pysty mitenkään ottamaan tosissaan.
Viimeistään Benjaminin voimat saavat katsojat pohtimaan, mistä ihmeestä näiden vampyyrien voimat oikein tulevat? Stephenie Meyer on kertonut, ettei hän tiennyt vampyyreistä mitään ennen "Twilightin" kirjoittamista, mutta mistä hän keksi, että vampyyreillä olisi jotain supervoimia? Edwardin kyvyn lukea ajatuksia ja Alicen kyvyn nähdä tulevaisuuteen vielä katsoo sormien läpi, sillä ne tapahtuvat vain hahmojen päässä. Ne eivät ole mitään näkyviä voimia. Benjaminin yliampuvat kyvyt ja Katen sähkökädet saavat lähinnä kohottelemaan kulmia. Halusiko Meyer sittenkin kirjoittaa supersankareista? Sen lisäksi, että katsojana pohtii, miksi ihmeessä vampyyreillä on voimia, alkaa samalla pohtimaan, miksei joillain vampyyreillä ole voimia? Mikä tekee joistakin erityisempiä kuin toisista? Lisäksi elokuva ei vieläkään vastaa kysymykseen, mitä monet ovat pohtineet jo ensimmäisestä osasta alkaen: miksi ihmeessä monien voimat eivät tehoa Bellaan? Hänellä oli vampyyrivoimia jo ennen kuin hänestä tuli vampyyri, miksi? Ai niin, koska Meyer ei suunnitellut sarjaansa etukäteen, vaan kirjoitti vain sen, mitä hänen mieleensä juolahtaa. Miksi muut uudet vampyyrit eivät pysty vastustamaan ihmisverta, mutta Bella kykenee siihen helposti? En tiedä, enkä usko Meyerinkään tietävän. Tai edes välittävän.
Epäkohdat kuitenkin sikseen - millainen elokuva Twilight-sarjan huipennusosa on? Tätä hetkeä varten rakennettiin neljän leffan ajan, mutta oliko se kaiken vaivan arvoista? Twilight - Aamunkoi, osa 2:sta kieltämättä löytyy hetkensä, mutta kokonaisuutena elokuva on pettymys jopa niille, jotka eivät ole pitäneet aiemmista osista. Ilman lämmittelyjä leffa lähtee samantien liikkeelle siitä, mihin edellinen osa päättyi; Bellan avatessa silmänsä ensimmäistä kertaa vampyyrinä. Tätä hetkeä on odotettu siitä lähtien, kun Bella ja Edward rakastuivat toisiinsa, mutta eipä filmi tietenkään osaa käsitellä asiaa kunnolla. Leffan mielenkiintoisimmat asiat kiirehtivät liikaa, sillä tekijät kokivat tarvetta jättää tilaa uusille hahmoille, jotka eivät saa millään lailla tarpeeksi ruutuaikaa, jotta heistä kiinnostuisi edes vähän. Kun Culleneille selviää, että Volturit tietävät Renesmeestä ja luulevat tämän olevan laiton vampyyriksi muutettu lapsi, elokuva alkaa vain rakentamaan tunnelmaansa kohti huipennusta. Cullenit keräävät itselleen joukkoja mahdollista taistelua varten ja hieman näytetään, mitä nämä supersankari... anteeksi, vampyyrit osaavat tehdä.
Eipä siinä, tavallaan jännitteen rakentaminen on ihan kivasti toteutettu. Se saa katsojan ajattelemaan, että nyt todella on kyse huipennuksesta, mikä päättäisi sarjan. On myös pakko todeta, että elokuvan lopputaistelu on oikeasti viihdyttävää katseltavaa. Edellisten osien tavoin tässäkin taistossa nähdään irtoraajoja, mutta tietty täysin verettömiä, jotteivät nuorimmat fanit näe painajaisia. Taistelu käy yliampuvissa mitoissa, mutta toisaalta se saa herätettyä samoja tunteita kuin sarjan avauselokuva, joka oli niin naurettava, että se muuttui viihdyttäväksi. Mutta sitten, sen sijaan, että tekijät olisivat päättäneet räväyttää oikein kunnolla, he päättävätkin viime hetkellä pilata koko jutun. Olemme juuri katsoneet tätä sarjaa kymmenen tunnin verran ja ihan lopuksi tekijät päättävät näyttää isoa keskisormea kaikille. Lopun tarkoituksena on kai osoittaa, ettei toisten repiminen riekaleiksi ole vastaus ongelmiin, mutta toteutus on niin laimea ja niin antiklimaattinen, että oikein raivostuttaa. Noh, on se kai parempi kuin kirjan finaali, joka koostuu pelkästä puhumisesta, mutta se jättää silti pahan jälkimaun. Vaikka olin nähnyt koko Twilight-sarjan jo pariin otteeseen aiemmin, sanoin silti ääneen leffan jälkeen: "Tässäkö tämä nyt oli?"
Taistelun päätöksestä ja kehnoista hetkistä huolimatta tämäkään osa ei kuitenkaan ole huono. Muutaman viihdyttävän hetkensä ja sen takia, että Bella on vihdoin ja viimein vampyyri, eikä avuton neito pulassa, Aamunkoi, osa 2 nousee juuri ja juuri edellisen osan yläpuolelle. Myös filmin lopetus, jossa kerrataan edellisien osien tapahtumia saa huijattua katsojaa ihan menevästi siitä, että sarja olisikin ollut eheä kokonaisuus, eikä viideksi leffaksi venytetty ohut romanssi.
Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Bill Condon, joka on jälleen kerran tehnyt parhaansa sen kanssa, mitä hänelle on annettu. Käsikirjoittaja Melissa Rosenbergkin joutuu hyvin pitkälti kulkemaan Meyerin ehdoilla, mutta on hienoa, että hän on saanut muutettua kirjan pitkästyttävän lopetuksen. Rosenbergin suurin ongelma on, ettei hän ole saanut tungettua jättimäistä hahmokaartia alle kahden tunnin filmiin. Leikkaus on myös liian kiirehtivää, mutta on Twilight - Aamunkoi, osa 2 kuitenkin oivallisesti kuvattu. Visuaaliset tehosteet eivät vieläkään ole edes 130 miljoonan dollarin budjetilla niin hyvät kuin tämän kokoiselta elokuvalta voisi odottaa. Digisudet näyttävät paremmilta kuin aiemmin, mutta edellisestä osasta tuttu digivauva on tässäkin mukana ja näyttää ihan yhtä hirvittävältä. Jostain syystä Renesmeen kasvot on digitalisoitu myös silloin, kun lapsi kasvaa isommaksi, mikä on kertakaikkiaan surkea idea. Surkeampi on toteutus, jossa diginaama tuntuu liikkuvan luonnottamasti lapsen päässä. Äänimaailma on kuitenkin mainio, vaikka loppuhuipennus muuttuukin aikamoiseksi sekamelskaksi, eikä Carter Burwell ole saanut sävellettyä mitään muistettavaa. Edellisen osan tavoin myös tässä leffassa kuullaan tuttuja sävelmiä ensimmäisestä Twilightista.
Yhteenveto: Twilight - Aamunkoi, osa 2 on hyvin antiklimaattinen huipennus elokuvasarjalle. On hienoa, että Bella on vihdoin ja viimein vampyyri, ja hänestä saadaan aikaiseksi kiinnostava hahmo, joka osaa itse tehdä asioita, eikä tarvitse muita hahmoja suojelemaan, mutta Stewartin taidottomuus pilaa senkin ilon. Elokuva onnistuu ihan mukavasti kasvattamaan jännitettään, kun Cullenit keräävät joukkoja tukemaan heitä Voltureita vastaan, minkä lisäksi lopputaistosta on saatu aikaiseksi menevää viihdettä, mutta koko tunnelman nostatus onnistutaan kuitenkin pilaamaan ihan viime hetkellä. Lopuksi katsojalle jää vain hyvin hämmentynyt olo, että tähänkö tämä sarja nyt sitten jätetään? Tekijöillä ja näyttelijöillä ei tunnu olevan enää paljoa annettavaa sarjalle, vaan päätösosa on vain hoidettu pois alta, jotta sarja on vihdoin ohi. Loppujen lopuksi tämäkin Twilight-elokuva on heikko, mutta jostain syystä en kykene inhoamaan tätäkään sarjan osaa. Leffasta löytyy huonoja ja jopa naurettavia puolia, kuten Benjaminin supervoimat, mutta jokin filmissä ja koko filmisarjassa sai minut viihtymään tarpeeksi, jotta pystyin katsomaan leffat sujuvasti kokonaan. Ei Twilight - Aamunkoi, osa 2 hyvä ole, mutta on sitä huonompiakin nähty ja paljon. Tätäkään osaa on vaikea suositella kenellekään muulle kuin sarjan vannoutuneimmille faneille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2, 2012, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Sunswept Entertainment
Ohjaus: David Slade Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Peter Facinelli, Billy Burke, Jackson Rathbone, Nikki Reed, Ashley Greene, Elizabeth Reaser, Kellan Lutz, Xavier Samuel, Bryce Dallas Howard, Dakota Fanning, Chaske Spencer, Sarah Clarke, Gil Birmingham, Anna Kendrick, Michael Welch, Justin Chon ja Christian Serratos Genre: romantiikka, fantasia, jännitys, toiminta Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 9 minuuttia Ikäraja: 12
Stephenie Meyerin menestyskirjoihin perustuvat elokuvat Twilight - Houkutus (Twilight - 2008) ja Twilight - Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon - 2009) olivat isoja hittejä, joten leffasarjaa päätettiin tietty jatkaa. Jo ennen Uusikuun ilmestymistä ilmoitettiin, että kolmas osa oli suunnitteilla. Sen kuvauksetkin ehtivät alkaa ennen toisen osan ilmestymistä, elokuussa 2009. Näin Twilight - Epäilys sai ensi-iltansa jo puoli vuotta edellisen osan ilmestymisen jälkeen, kesällä 2010. Kyseessä oli jälleen kerran jättimenestys, minkä lisäksi se sai myös hieman edellistä osaa paremmat arviot. Itse kuitenkin näin leffan vasta noin puolisen vuotta myöhemmin. Olin vihdoin suostunut katsomaan ensimmäisen Twilightin ja yllätyin, että pidin siitä enemmän kuin olin olettanut. Päätinkin siis heti katsoa seuraavat osat ja vuokrasin Uusikuun ja Epäilyksen, ja katsoin ne peräkkäin samana päivänä. Sen jälkeen olen katsonut leffan pari kertaa uudestaan, mutta siitä on jo vuosia. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että voisin vilkaista sarjan osat uudestaan. Eräänä kesäisenä päivänä katsoinkin sarjan aloitusosan ja vaikka se oli mielestäni huono, oli se omalla tavallaan viihdyttävä, joten katsoin heti seuraavana päivänä Uusikuun. Ja koska olin päässyt jollain tavalla sisälle sarjaan, en halunnut keskeyttää ja katsoinkin Epäilyksen jo samana iltana.
Bella haluaa muuttua vampyyriksi. Edward haluaa Bellan vaimokseen. Jacob haluaa Bellan itselleen. Ja samaan aikaan kostonhimoinen Victoria luo itselleen vampyyriarmeijan tuhotakseen Cullenit ja tappaakseen Bellan.
Kristen Stewartin näyttelemä Bella Swan ei ole vieläkään kehittynyt oikein mihinkään suuntaan, eikä hän tee sitä tässäkään. Hahmo on tapahtumien keskipisteenä, mutta hän ei itse tee lähes mitään tilanteiden ratkaisemiseksi. Bella tarvitsee vain jatkuvaa suojelua sekä vampyyreiltä että ihmissusilta, mikä tekee hänestä vain hyvin avuttoman tuntuisen. Sellaisesta päähahmosta on hyvin vaikea välittää, jonka puolesta kaikki muut tekevät työt. Stewartin "näyttelijänlahjoista" olenkin jo ehtinyt puhua kahden arvion verran, joten ei siitä sen enempää. Tässä kohtaa Stewartin taidottomuuteen ja jatkuvasti auki olevaan suuhun on jo ehtinyt tottua. Myös Robert Pattinsonin Edward-hahmo junnaa paikoillaan. Yhä hän vain haluaa suojella Bellaa kaikilta vaaroilta, muttei kuitenkaan suostu muuttamaan Bellaa vampyyriksi, jotta tämä voisi suojella itseään, eikä kaikkien muiden tarvitsisi tehdä sitä. Edward lähinnä pyörii Bellan mukana, mutta jää hyvin usein taka-alalle. Pattinson on useaan otteeseen haastatteluissa todennut, kuinka hän kyllästyi hahmon esittämiseen ja sen voi kyllä huomata. Välillä Edwardin ilme näyttää siltä kuin hän pohtisi, miksei hän vain paljastellut itseään hieman nopeammin Italiassa, jotta Volturit olisivat repineet hänet palasiksi. On aika huvittavaa, että vaikka tässä kohtaa Stewart ja Pattinson seurustelivat oikeasti, ei romanssi ole vieläkään kovin uskottavaa hahmojen välillä. Valitettavasti Taylor Lautnerin esittämää Jacob Black -ihmissutta nähdään tässäkin osassa paljon, vaikka Edward palasi takaisin tarinaan. Jos Jacob oli ärsyttävä kitisijä edellisessä leffassa, on hän tässä paikoitellen jopa raivostuttava. Joka ikisessä kohtauksessaan Jacob alkaa vain listata Bellalle syitä, miksi hän olisi parempi poikaystävä kuin Edward. Nämä yritykset muuttuvat jossain kohtaa niin säälittäviksi, ettei Jacobista voi millään pitää. Mutta silti Bella haluaa yhä viettää hänen kanssaan aikaa, vaikka Jacob lähenteleekin häntä. Mieleni teki taputtaa, kun Bella vihdoin päättää mottaista Jacobia päin näköä, sillä sen hän todella ansaitsee. Olin myös tyytyväinen, että yksi hahmoista jopa kommentoi ääneen, että eikö Jacob omista paitaa? Miksi ihmissusien on pakko patsastella ihan koko ajan paidattomina?
Siinä, missä Edward jää usein taka-alalle, hänen perheensä nousee entistä paremmin esille. Tai no, Edwardin Esme-äidille (Elizabeth Reaser) ei vieläkään keksitä käyttöä, mutta jopa urheilullisen Emmettin (Kellan Lutz) hurjapäisyyttä tuodaan esille paremmin. Carlisle-isä (Peter Facinelli) ja Alice (Ashley Greene) pysyvät aika samanlaisina mukavana tohtorina ja innokkaana tulevaisuuteen näkijänä, mutta Jasper (Jackson Rathbone) ja aiemmin täysin yksiulotteisen tympeä Rosalie (Nikki Reed) pääsevät kertomaan menneisyydestään. Nämä hetket olivatkin filmin parhaita, sillä ne syvensivät leffaan luotua maailmaa... ja keskittyivät johonkin muuhun kuin typerään kolmiodraamaan. Elokuvassa nähdään myös muita edellisistä osista tuttuja hahmoja. Billy Burke on aina yhtä mainio Bellan poliisi-isänä. Dakota Fanning ei vakuuta ilkeänä vampyyrien johtojengi Volturien kiduttajana. Ihmissusi-Sam (Chaske Spencer) on ihan yhtä tylsä tapaus kuin edellisessä osassa. Jacobin isä Billy (Gil Birmingham) pääsee kertomaan, miksi ihmissudet vihaavat vampyyreitä niin paljon, mikä myös syventää leffan maailmaa. Jopa Bellan äiti (Sarah Clarke) tekee paluun yhden filmin tauon jälkeen, mutta hän on ihan yhtä tyhjentävä tapaus kuin ensimmäisessäkin elokuvassa. Tyhjentäviä ovat myös Bellan luokkatoverit Jessica (Anna Kendrick), Mike (Michael Welch), Eric (Justin Chon) ja Angela (Christian Serratos). Victoria-vampyyristä on viimeinkin tehty kunnon pahis ja kun hahmo on vihdoin isommassa roolissa, on hänen näyttelijänsä haluttu vaihtaa tunnetumpaan, joten Lefevren sijaan roolissa nähdään Bryce Dallas Howard. Harmillisesti hahmoa nähdään yhä liian vähän, eikä hänestä saada kaikkea sitä irti, mitä voisi. Victorian sijaan tarina keskittyy enemmän hänen kätyriinsä Riley Biersiin (Xavier Samuel), joka kerää johtajalleen vampyyriarmeijaa. Rileyn ja Victorian välille on kirjoitettu ihan kiinnostava suhde, mutta harmillisesti se on niin hätäisesti toteutettu, ettei se saa katsojaa säälimään Rileytä, kuten tekijät ovat toivoneet.
Sarjan edellisten osien tapaan Twilight - Epäilyskään ei ole hyvä elokuva. Hassua kyllä, se ei kuitenkaan ole kökkö kuten ensimmäinen osa tai tylsä kuten toinen osa, vaan itse asiassa jollain tapaa jopa ihan menevää viihdettä. Kuka olisi osannut aavistaa, että kolmannessa osassa sarjan tasoa saisikin nostettua edes hieman? Kun kyseessä on selkeästi sarjan tähän mennessä paras elokuva, käynkin ensin läpi leffan huonot puolet ja sitten siirryn hyviin juttuihin, koska uskokaa tai älkää, tällä kertaa niitä oikeasti on!
Huonointa elokuvassa on ehdottomasti lähes kaikki Bellaan, Edwardiin ja Jacobiin liittyvä. Bellan ja Edwardin rakkaustarina ei tosiaan ole uskottava, mutta se ei myöskään tunnu etenevän mihinkään. Läpi leffan joudumme kuulemaan saman "muuta minut vampyyriksi" "ei kun tule vaimokseni" keskustelun, mikä käy jossain kohtaa puuduttavaksi. Tilannetta ei helpota yhtään jatkuvasti kolmantena pyöränä mukaan tunkeva Jacob, joka alkaa todella ärsyttämään. Kuten jo edellisen osan arvostelussani totesin, kolmiodraama on erittäin kehnosti luotu, sillä kuka oikeasti ajattelisi, että Bella yhtäkkiä vaihtaisikin Edwardin Jacobiin? Ymmärrän toki, että kuvio on kehitetty luomaan jännitettä, mutta mitään jännitettä ei synny, sillä Bella toteaa vähän väliä, että hän on jo päätöksensä tehnyt; hän haluaa muuttua vampyyriksi ja elää ikuisuuden Edwardin kanssa. Leffa kyllä onnistuu yhdessä kohtauksessa pistämään Bellan pohtimaan, onko vampyyrius sittenkään oikea päätös, mutta ei Jacobin takia. Paljon parempaa työtä tekee Jessican päättäjäispuhe, jossa hän kertoo, että nuoruudessa tehdään tyhmiä tekoja ja niitä voi sitten vanhempana joko katua tai niille voi nauraa. Tässä kohtaa voi huomata, että hetken Bella pysähtyy ajattelemaan, että mitä jos tämä onkin tyhmä teko? Jos Bella muuttuu vampyyriksi, on sitä päätöstä aika mahdotonta perua, jos vanhempana alkaa kaduttamaan. Tietenkin tämä ajatus heitetään nopeasti roskakoriin, mutta on hyvä, että edes yhdessä kohtauksessa Bella ajattelee hieman laajemmin.
Jos Twilight - Epäilyksen kolme päähenkilöä poistaisi kokonaan, voisi se olla kelpo vampyyri-ihmissusiviihdettä, sillä kaikki Bellan, Edwardin ja Jacobin ympärillä tapahtuva on kiinnostavaa. Kuten jo sanoin, pidin kohtauksista, joissa Jasper ja Rosalie kertoivat menneisyydestään ja niitä olisi voinut olla enemmän. Victorian ja Rileyn välille luotu suhde on ihan mielenkiintoinen ja sitä olisi voinut syventää lisää. Rileyn kohtaukset, joissa hän yrittää pitää uusia vampyyreitä ruodussa, ovat kuitenkin hyviä ja on loistava päätös, että ne tapahtuvat öisin, sillä siten niihin on saatu mukaan synkkyyttä ja pienen pientä jännitystä. Päivällä nämä kohtaukset olisivat vain naurettavia, kun joukko glitter-ukkoja hyökkäilee ihmisparkojen kimppuun. Pahiskohtaukset ovat paljon paremmin toteutettuja kuin ensimmäisen osan kömpelöt hetket, joissa Victoriaa, Jamesia ja Laurentia yritetään hutiloiden pohjustaa. Pohjustamisesta puheenollen elokuva onnistuu ihan sujuvasti rakentamaan tarinaansa kohti loppuhuipennusta ja vihdoin ja viimein saamme kunnon lopputaistelun Twilight-elokuvassa! Senkin mielenkiintoiset ja viihdyttävät osiot tosin loppuvat liian lyhyeen, mutta pidin silti siitä, että Epäilys on selkeästi toiminnallisempi elokuva kuin edeltäjänsä. Tämä onnistuu luomaan pientä viihdearvoa, jolloin laiska kolmiodraamakaan ei ole ihan yhtä vaivaannuttavaa katseltavaa. Filmissä on myös pari ihan hauskaa kohtausta; etenkin hetki, jossa Bella käy kiusallisen ehkäisykeskustelun isänsä kanssa.
Elokuvan ohjausvastuu on jälleen vaihtunut ja tällä kertaa syy on siinä, että filmiä alettiin kuvaamaan, kun Twilight - Uusikuutta vielä viimeisteltiin, joten sen ohjaaja Chris Weitz ei ehtinyt kiireiltään tämän osan kuvauksiin. Uusi ohjaaja David Slade onkin selvästi löytänyt lähdemateriaalista kiinnostavat puolet ja halunnut nostaa niitä esille. Siirappiselle rakkaustarinalle hän ei tässä kohtaa sarjaa enää voi mitään, mutta Slade on sentään pystynyt tuomaan tasapainoa toimintakohtauksilla ja synkkyyksillä. Käsikirjoituksesta vastaa jälleen Melissa Rosenberg, joka on vihdoin alkanut päästä juttuun kunnolla mukaan. Kiusallisia repliikkejä löytyy yhä, mutta onhan se vaikeaa kirjoittaa Bellalle, Edwardille ja Jacobille mitään muutakaan, kun hahmot pysyvät kehityksessä paikoillaan koko filmin ajan. Twilight - Epäilys on kuvattu oivallisesti, mutta leikkaus on välillä liian hätäistä, etenkin taisteluiden aikana. Visuaaliset efektit eivät tässäkään osassa ole parhaasta päästä. Paikoitellen ihmissudet näyttävät ihan hyviltä, mutta usein ne ovat samoja digiotuksia kuin viime osassa. Heikoimmat efektit löytyvät kuitenkin lumisella vuorella, missä taustat näyttävät niin epäaidoilta, ettei katsoja voi millään uskoa, että Bellalla voisi olla kylmä siellä. Äänimaailma on hyvin tehty aina ääniefekteistä Howard Shoren säveltämiin musiikkeihin asti. Musiikeista minun täytyy taas mainita lempiyhtyeeni Muse, jota tällä kertaa pyydettiin tekemään täysin uusi kappale elokuvaa varten. Alunperin mahtavan "Neutron Star Collision (Love Is Forever)" -biisin oli tarkoitus olla lopputekstien aikana jumputtava huipennusmusiikki, mutta viime hetkillä leffantekijät kiersivätkin sopimusta ja pistivät sen yhden juhlakohtauksen taustalle, mistä sitä ei välttämättä edes huomaa. Ihan ymmärrettävästi Musen ja Twilightin yhteistyö päättyi siihen.
Edellisten osien tavoin myös Twilight - Epäilyksestä on olemassa pidennetty versio, jossa on noin viisi minuuttia lisäpituutta. Lähinnä nämä ovat pidennettyjä keskusteluita, mutta mukaan mahtuu myös pari täysin uutta kohtausta. Suomessa pidennettyä versiota ei ole saatavilla, mutta kohtaukset löytyvät DVD:n ja Blu-rayn lisämateriaaleista.
Yhteenveto:Twilight - Epäilys on parhaimmillaan, kun se ei keskity päätrioonsa. Stewart on yhtä kehno tylsänä Bellana kuin ennenkin, Pattinsonia ei vaikuta kiinnostavan Edwardin esittäminen ja Lautnerin näyttelemän Jacobin tuoma kolmiodraama on ärsyttävää katseltavaa. Hahmot eivät kehity mihinkään, vaan käyvät samoja iänikuisia keskusteluja uudestaan ja uudestaan. Jos hahmot poistaisi, voisi lopputulos olla parempi, sillä kaikki muu elokuvassa on kiinnostavaa. Leffassa syvennetään hyvin sivuhenkilöitä, siihen tuodaan tarvittavaa synkkyyttä mukaan, minkä lisäksi toimintakohtaukset tuovat oivaa viihdearvoa, mikä nostaa Epäilyksen sarjan parhaimmaksi. Uusikuun tavoin tämäkin filmi on teknisesti paljon laadukkaampi kuin sarjan avausosa, vaikka digiefektit ovatkin hyvin silmiinpistävät. Uusi ohjaaja David Slade on onnistunut nostamaan kirjan kiinnostavat puolet esille, mutta häntä ei ole tainnut kiinnostaa pääkolmikko. Eipä kiinnosta minuakaan ja jos heidät poistaisi, voisi Twilight - Epäilys olla kelpo filmi. Jo tällaisenaan se on kuitenkin ihan viihdyttävä kokonaisuus, joka varmasti toimii sarjan edellisiä osia fanittaville. Jos taas inhoat sarjan aiempia osia, en suosittele tätäkään sinulle.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Twilight Saga: Eclipse, 2010, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Maverick Films, Imprint Entertainment, Sunswept Entertainment
Ohjaus: Chris Weitz Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Billy Burke, Ashley Greene, Peter Facinelli, Chaske Spencer, Anna Kendrick, Michael Welch, Michael Sheen, Jackson Rathbone, Elizabeth Reaser, Kellan Lutz, Nikki Reed, Justin Chon, Christian Serratos, Gil Birmingham, Dakota Fanning, Edi Gathegi ja Rachelle Lefevre Genre: romantiikka, fantasia, jännitys Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 18 minuuttia Ikäraja: 12
Stephenie Meyerin samannimiseen kirjaan perustuva romanttinen fantasiaelokuva Twilight - Houkutus(Twilight - 2008) oli suurmenestys, joten tietty tarinaa päätettiin jatkaa kirjasarjan mukaisesti. Heti kun leffa oli todettu hitiksi, Summit Entertainment hankki elokuvaoikeudet koko kirjasarjaan ja alkoi kiireellä työstämään jatko-osaa, jotta toinen filmi saataisiin julkaistua heti seuraavana vuonna. Kuvaukset alkoivat vain muutama kuukausi ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen ja lopulta Twilight - Uusikuu sai ensi-iltansa marraskuussa 2009. Filmi oli vielä suurempi menestys kuin edellinen osa, mutta se sai kriitikoilta paljon tylymmän vastaanoton. Itse en kuitenkaan nähnyt elokuvaa vielä 2009, vaan vasta alkuvuodesta 2011. Ennakkoluuloistani huolimatta olin pitänyt ensimmäisestä Twilight - Houkutuksesta ja kävinkin heti vuokraamassa sen kaksi ilmestynyttä jatko-osaa, tämän ja Twilight - Epäilyksen (The Twilight Saga: Eclipse - 2010), joista jälkimmäiseen palataan ensi viikolla. Sen jälkeen olen katsonut filmin kerran tai kaksi uudelleen, mutta siitä on jo useampi vuosi aikaa. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut leffasarjan uudelleenkatselua ja eräänä kesäisenä päivänä päätinkin katsoa ensimmäisen osan. Twilight - Houkutus oli kökkö, mutta se oli niin hölmöllä ja hauskalla tavalla kökkö, että minun täytyi katsoa Twilight - Uusikuu heti seuraavana päivänä.
Vaarallisen tilanteen jälkeen Edward-vampyyri päättää jättää Bellan, joka surullisena hakee lohtua ystävästään Jacob Blackista. Yllättäen Jacobistakin alkaa paljastua uusia, hirviömäisiä puolia.
Valitettavasti Bella Swanin roolissa nähdään toistamiseen Kristen Stewart, eivätkä tekijät ole etsineet uutta näyttelijää tilalle, joka osaisi vaikkapa näytellä. Tai edes pitää suunsa kiinni silloin, kun hahmo ei puhu! Näin Stewart saa Bellan vaikuttamaan vain entistäkin tyhmemmältä. Hahmo nimittäin tekee tyhmiä asioita, minkä lisäksi hän ei osaa arvata täysin selviä juttuja, eikä juosta vaaroja pakoon. Bella itse asiassa yrittää kohdata erilaisia vaaroja, koska uskoo, että hän saisi siten Edwardin palaamaan takaisin. Tämä tosin herättää tunteita siitä, että Bellalla yritetään näyttää nuorille tytöille esimerkkiä, ettei entisestä heilasta saa päästää irti, vaan hänet täytyy saada takaisin vaikka uhkaamalla tappaa itsensä. Ymmärrän toki, että Bella masentuu eron takia, on minutkin jätetty, mutta leffan tapa esittää tämä masennus näyttää vain väärää esimerkkiä. Vaikka Stewart tekee ihan pienesti paremman roolisuorituksen kuin edellisessä osassa, on hänen näyttelemisensä yhä vaivalloista ja kiusallista katsottavaa. Vampyyri Edward Cullenia näyttelevä Robert Pattinsonkin tekee hieman parempaa työtä, eikä näytä jatkuvasti ihan yhtä tuskaiselta. Pattinson on tosin sanonut haastatteluissa, että hänen käyttämänsä piilolinssit olivat äärimmäisen epämukavat, mikä varmasti vaikutti hänen ilmeisiinsä. Edwardista on hahmonakin onnistuttu tekemään parempi, eikä hän vaikuta enää karmivalta stalkkerilta, vaan lähinnä ylihuolehtivalta poikaystävältä - mikä on toisaalta myös ymmärrettävää, sillä koko hänen perheensä saattaa huonona päivänä syödä hänen tyttöystävänsä. Onkin harmi, että kun hahmosta saadaan vihdoin kiinnostava, hän katoaa leffasta jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Myös Edwardin perheenjäsenet pääsevät paremmin esille tällä kertaa, vaikka katoavatkin Edwardin tavoin. Carlisle-isän (Peter Facinelli) menneisyyttä avataan ja Facinelli osoittaa jälleen olevansa yksi sarjan hyvistä näyttelijöistä lempeänä tohtorina. Myös pirteä Alice (Ashley Greene) saa enemmän ruutuaikaa ja hänen poikaystävänsä Jasperin (Jackson Rathbone) verenhimoisuutta korostetaan. Emmett (Kellan Lutz) tosin pysyy innokkaana ja Rosalie (Nikki Reed) tympeänä, vaikka hän osoittaa hieman muitakin puolia. Esme-äiti (Elizabeth Reaser) jää yhä pahasti taustalle.
Kun Edward on poissa tiellä, Taylor Lautnerin näyttelemä Jacob Black näkee tilaisuutensa tulleen ja yrittää iskeä Bellan. Kuten leffasarjan tyyliin sopii, Lautnerkaan ei osaa erityisemmin näytellä, mutta eipä hänelle ole edes annettu kovin kummoista tehtävää. Suurimman osan ajasta Jacobin täytyy lähinnä murjottaa, sillä hän on ihastunut Bellaan, eikä kestä että tämä on rakastunut Edwardiin. Hahmon ainoa tarkoitus on luoda tarpeetonta kolmiodraamaa mukaan, mikä vain pidentää tarinaa turhaan. En usko kenenkään ajattelevan, että Bella vaihtaisi Edwardia Jacobiin, joten kolmiodraama ei luo mitään jännitettä leffaan. En itsekään Bellana vaihtaisi Edwardia Jacobiin. Vaikka Edward ei ole mitä parhain hahmo, on hän silti kiinnostavampi ja pidettävämpi tapaus kuin Jacob. Lautner tekee hahmostaan usein niin epämiellyttävän, etten voi ymmärtää, miksi Bella edes liikkuu hänen seurassaan. Siitä täytyy tosin nostaa Lautnerille hattua, että kun tekijät pohtivat hänen korvaamistaan lihaksikkaammalla näyttelijällä, Lautner treenasi itsensä sellaiseen kuntoon, että saisi jatkaa sarjassa. Tämä osoittaa aitoa mielenkiintoa sarjaa kohtaan. Elokuvassa nähdään myös muut edellisestä osasta tutut hahmot Bellan Renée-äitiä lukuunottamatta. Bellan Charlie-isää esittävä Billy Burke on yhä filmisarjan paras näyttelijä ja hän tuo esille huolen tyttärensä outoa käytöstä kohtaan. Bellan luokkakaverit Jessica (Anna Kendrick), Mike (Michael Welch), Eric (Justin Chon) ja Angela (Christian Serratos) ovat yhtä tyhjentäviä sivuhahmoja kuin viimeksi. Kostonhimoiset vampyyrit Victoria (Rachelle Lefevre) ja Laurent (Edi Gathegi) käyvät kääntymässä, muttei heitä kuitenkaan voi kutsua tarinan antagonisteiksi, sillä heidän osuutensa on niin pieni. Uusina hahmoina taas esitellään Chaske Spencerin näyttelemä yrmy Sam, joka toimii hyvin erilaisen kaveriporukan johtajana, sekä vampyyrien johtajat, Volturit, joista parhaiten esille nousevat ylin johtaja Aro (mainio Michael Sheen) ja kiduttaja Jane (Dakota Johnson sopii täydellisesti elottoman rooliin).
Tässä kohtaa olisi sopiva hetki puhua Twilight - Uusikuun hyvistä ja ihan kivoista puolista, sillä yllättävää kyllä, niitäkin löytyy. Kuten jo sanoin, Stewart ja Pattinson tekevät hieman parempaa työtä kuin edellisessä osassa ja Edwardia on muutettu hahmona pienesti parempaan suuntaan. Tämän lisäksi tarinaan luotua vampyyrien mytologiaa syvennetään enemmän, eikä leffa keskity vain yhteen vampyyriperheeseen. Volturit luovat tiettyä kulttuuria mukaan elokuvan maailmaan, mikä laajentaa sarjaa mukavasti. Pidän leffan alusta, kun Bella näkee unta, missä hän on jo vanha nainen, mutta Edward näyttää yhä 17-vuotiaalta, mikä saa katsojan paremmin Bellan puolelle siinä, ettei hahmojen suhde voi toimia, jos Bellaa ei muuteta vampyyriksi. Pidän myös erittäin paljon masennusta huokuvasta kuvasta, jossa Bella vain istuu tuijottaen ikkunasta pihalle, samalla kun kamera kiertää häntä ja joka kierroksella vuodenaika vaihtuu, mikä on oiva tapa näyttää, että Edwardin lähdöstä on kulunut kauan aikaa. Kuvauksesta puheenollen Uusikuu on teknisesti huomattavasti edeltäjäänsä laadukkaampi ja se jopa näyttää elokuvalta, eikä televisiosarjalta tai halvalta opiskelijatyöltä. Tässä on paljon ammattimaisempaa kuvausta, minkä lisäksi on hyvä, että edellisen osan ohjaaja Catherine Hardwicke on vaihdettu Chris Weitziin, sillä Weitz on selvästi pätevämpi tekijä.
Twilight - Uusikuu siis alkaa ihan menevästi ja se saa katsojan hetkeksi ajattelemaan, että ehkä tekijät oppivat edellisen osan virheistä ja tällä kertaa luvassa olisi edes ihan kelpo romanttinen fantasiaseikkailu. Edwardin jättäessä Bellan, seuraavat masennusminuutit ovat tarpeeksi onnistuneesti toteutetut, mutta sitten alkaa jo nousta esille ikävä tosiasia. Elokuvassa ei oikeastaan ole kunnon tarinaa kerrottavanaan. Kuten jo totesin, Jacob on mukana vain luodakseen tarpeetonta kolmiodraamaa, mutta siitä ei löydy minkäänlaista jännitettä, vaan Jacobin arvaa heti jäävän ikuiseksi kolmanneksi pyöräksi. Myös itse leffa on olemassa vain luodakseen tätä kuviota, jolloin koko elokuva tuntuu täysin tarpeettomalta. Kyseessä on täysin selkeä sarjan väliosa, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää. Eihän Bella voi vielä muuttua vampyyriksi, sillä vielä on kolme Twilight-elokuvaa jäljellä. Leffan tarpeettomuus tekee siitä usein hyvin pitkäveteisen, eikä siitä löydy samaa viihdearvoa, mikä teki edellisen osan kökköydestä hauskaa seurattavaa. Vaikka on hienoa, että elokuvasta löytyy tuotantoarvoa, mitä edellisessä osassa ei ollut nimeksikään, johtaa se valitettavasti siihen, ettei mukana ole mitä typerimpiä hetkiä, kiusallisinta näyttelemistä, surkeimpia efektejä ja luonnottomimpia repliikkejä, joille voisi nauraa. Filmi on erittäin vakava ja siksi lähinnä puuduttava. Tätä lisää se, ettei filmissä todella ole kunnon antagonistia. Laurent ja Victoria esiintyvät parissa kohtauksessa, mutteivät he ole sellaisia hahmoja, joita vastaan pitäisi taistella samalla lailla kuin Jamesia vastaan edellisessä osassa. Niinpä sitäkään vähää jännitettä ei ole mukana.
Jossain kohtaa pitkäveteisyyden keskellä alkaa näkyä valoa, kun sarjaan esitellään uusia hirviöitä vampyyriperheen poistuttua kaupungista. Jo edellisessä osassa Jacob kertoi Bellalle, että hänen heimonsa jäsenet osaavat muuttua susiksi, joten ihmissusien ei pitäisi tässä tulla kenellekään yllätyksenä, jos keskittyi edelliseen elokuvaan. Surullista kyllä, "Twilight"-kirjailija Stephenie Meyer ei tainnut tietää ihmissusista sen enempää kuin vampyyreistäkään. Meyerin tiedot loppuivat selkeästi siihen, että ihminen muuttuu sudeksi, sillä tässä ihmissutena olo ei ole legendojen tavoin kirous, mikä pakottaa ihmisen muuttumaan hirviömäiseksi sudeksi aina täydenkuun aikaan. Ehei, tässä muuttuminen on kuin mikäkin supervoima ja sen omaavat voivat muuttua jättimäisiksi susiksi koska tahansa. Tai noh, nämä ihmissudet muistuttavat lähinnä isoja koiria. Ihmissusien kuuluisi olla pelottavia hirviöitä, eikä pehmoisia hauvoja, joita haluaisi mennä silittämään... siihen asti, että susi muuttuu takaisin paidattomaksi mieheksi, joka vain pullistelee lihaksiaan typerän näköisenä. Metsässä juoksevat paidattomat susipojat ovat varmasti silmäkarkkia naisille ja homomiehille, mutta omasta mielestäni tämä on vain todella typerä ja säälittävä yritys saada lisää katsojia. Hienoa Meyer, et pilannut vain vampyyreitä tekemällä heistä glitter-päällysteisiä mallipoikia. Sinun täytyi pilata myös ihmissudet.
Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan tavoin Melissa Rosenberg, joka on saanut aikaiseksi huomattavasti edellistä osaa laadukkaampaa dialogia. En tiedä, johtuuko tämä siitä, ettei Meyer ollut enää hönkimässä hänen niskaansa siitä, mitkä repliikit täytyy ottaa suoraan kirjasta, vai siitä että hänellä oli paremmin aikaa viimeistellä tekstiään. Vaikka filmin tarina on tylsä, Rosenbergin puolustukseksi täytyy sanoa, että hän vain siirsi kirjan uskollisesti elokuvamuotoon, eikä hänellä ollut vapautta muokata tarinaa. Käsikirjoitus olisi kuitenkin voinut olla lyhyempi tai sitten elokuvaa olisi pitänyt tiivistää leikkauksessa ainakin vartilla. Leffan visuaalista ilmettä kehuinkin jo kuvauksen puolelta, minkä lisäksi leffa näyttää edeltäjäänsä paremmalta myös värimaailmansa puolesta, sillä kaikki ei näytä enää vain keinotekoisen sinertävän harmaalta. Visuaaliset tehosteetkin ovat paremmat, mutta vain hieman. Ihmissudet ovat paikoitellen hyvinkin digitaalisen näköiset, etenkin toimintakohtauksissa (jotka ovat muuten oudon laimeita, sillä ne nähdään pääasiassa hidastettuina). Äänimaailmakin on paremmin rakennettu ja Alexandre Desplat on saanut sävellettyä ihan kelpo musiikkia taustalle. Myös tässä leffassa kuullaan lempiyhtyeeni Musen kappale, mutta tällä kertaa se ei auta katselukokemusta, sillä vallan mainio "I Belong To You (+Mon Cœur S'ouvre a ta Voix)" -kappale on pilattu typerällä remix-versiolla. Hyi!
Edellisen osan tavoin myös Uusikuusta on olemassa pidennetty versio, joka kestää noin kahdeksan minuuttia teatteriversiota kauemmin. Pidennykset ovat pääasiassa pidempiä tai kokonaan uusia keskusteluja hahmojen välillä. Itse olen nähnyt vain teatteriversion, sillä pidennettyä ei ole saatavilla Suomessa. En kuitenkaan näe mitään syytä pidennyksille, sillä kyseessä on jo nyt hyvin pitkäveteinen teos.
Yhteenveto:Twilight - Uusikuu on teknisesti edeltäjäänsä laadukkaampi teos, mutta tarinallisesti se on vielä laimeampi. Elokuvan alku ehtii herättää pientä toivoa siitä, ettei kyseessä olisi yhtä kökkö leffa kuin ensimmäinen Twilight, mutta hyvin nopeasti voi huomata, että juuri se kökköys teki edellisestä osasta katsottavan. Uusikuu on pelkkä laiska väliosa, jossa ei tunnu olevan juonta lainkaan. Turha kolmiodraama on pelkkää sarjan ohuen tarinan venyttämistä, eikä siinä ole mitään jännitettä, sillä kaikki tietävät, että Bella tulee aina valitsemaan Edwardin. Filmi kärsii myös pahasti siitä, ettei mukana ole vihollista, jolloin hahmojen ei oikeastaan täydy ylittää minkäänlaista estettä lähes koko leffan aikana. Visuaaliselta ilmeeltään leffa on huomattavasti edellistä osaa parempi, minkä lisäksi päätähdet Stewart ja Pattinson tekevät hieman parempaa työtä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että elokuva on paikoitellen hyvinkin pitkäveteinen, sekä todella tarpeeton ja unohdettava väliosa. Ohjaaja Weitz ja käsikirjoittaja Rosenberg ovat tehneet parhaansa, mutta sekään ei riitä, kun lähdemateriaalina on Stephenie Meyerin kirja. Twilight - Uusikuu sopii vain niille, jotka innostuivat edellisestä osasta. Jos inhositte Twilight - Houkutusta, inhoatte luultavasti tätäkin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Twilight Saga: New Moon, 2009, Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Maverick Films, Imprint Entertainment, Sunswept Entertainment
