Arvostelu: The Watchers (2024)

THE WATCHERS

Ohjaus: Ishana Night Shyamalan

Pääosissa: Dakota Fanning, Olwen Fouéré, Georgina Campbell, Oliver Finnegan, Alistair Brammer ja John Lynch

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 16

The Watchers perustuu A. M. Shinen samannimiseen kirjaan vuodelta 2022. Ishana Night Shyamalan, ohjaaja M. Night Shyamalanin tytär innostui kirjasta ja päätti tehdä siitä debyyttielokuvansa ohjaajana. Hän sai isänsä rahoittamaan elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2023. Nyt The Watchers on saapunut elokuvateattereihin ja itse olin kiinnostunut näkemään, kuinka M. Night Shyamalanin tytär pärjäisi esikoiselokuvansa puikoissa. Konsepti vaikutti kiinnostavalta ja kävinkin katsomassa The Watchersin heti ensi-iltaviikonloppuna uteliain mielin.

Työmatkansa aikana Mina päätyy turvataloon keskelle kummallista metsää, jossa lymyilee öisin hirvittäviä olentoja. Kolmen muun vastaavaan tilanteeseen ajautuneen henkilön kanssa Mina yrittää keksiä keinon päästä ulos metsästä, joka ei vaikuta haluavan päästää pois ketään, joka on sinne kerran eksynyt.

Dakota Fanning näyttelee Minaa, eläinkaupassa töitä tekevää naista, joka pitää itseään yhä aikuisena syypäänä äitinsä kuolemaan auto-onnettomuudessa yli 20 vuotta sitten. Mina tuntuukin olevan koko ajan pakosalla jotain, mutta hän joutuu vihdoin kohtaamaan itsensä ja traumansa, kun hän päätyy keskelle absurdia tilannetta: valtavassa metsässä sijaitsevaan terraariomaiseen turvataloon, jonka asukkeja yöllä koloistaan esiin kaivautuvat hirviöt tarkkailevat. Fanning yrittää parhaansa sillä, mitä käsikirjoitus hänelle tarjoaa, mutta hän kokee selviä vaikeuksia puhua luontevasti leffan tönkköjä repliikkejä. Hänen esiintymisensä on ajoittain muutenkin väkinäistä. Hahmona Mina on hieman hankala tapaus, jonka teot saavat katsojan toisinaan tuumimaan, että jos Mina nyt kuolee, niin se johtuu kyllä ihan omasta tyhmyydestä.

     Metsässä sijaitsevassa "kanakopissa" - kuten muut sitä elokuvassa kutsuvat - Mina tapaa iäkkään Madelinen (Olwen Fouéré), teinipoika Danielin (Oliver Finnegan), sekä Ciaran (Georgina Campbell), joka elättelee toivoa siitä, että hänen aviomiehensä John (Alistair Brammer) olisi onnistunut livahtamaan metsästä ulos elävänä ja hankkimaan apua. Hahmot ovat sopivan erilaisia toisistaan, mutta yhteenkään heistä ei onnistu kiintymään leffan varrella. Sivunäyttelijätkin kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin Fanning, ja Fouéré joutuu Tarot-elokuvan (2024) jälkeen heti uudestaan näyttelemään samanlaista hahmoa, jonka funktio on oikeastaan vain selittää kaiken aikaa Minalle ja katsojalle mystisestä metsästä, siellä kuhisevista olioista ja säännöistä, joita tähän kaikkeen liittyy.

M. Night Shyamalanin ura on laskenut jyrkkää liukumäkeä sen jälkeen, kun hän aluksi nousi kuuluisaksi erittäin hyvien elokuviensa Kuudennen aistin (The Sixth Sense - 2000), Unbreakable - särkymättömän (Unbreakable - 2000) ja Signsin (2002) myötä. Viime vuosina Shyamalanin leffat ovat kuitenkin lukeutuneet ilmestymisvuosiensa huonoimpiin. Olin silti toiveikas, että hänen tyttärensä Ishana Night Shyamalan voisi puhdistaa isä-Shyamalanin luomaa tahraa sukunsa nimelle Hollywoodissa. Ishana on aiemmin toiminut apulaisohjaajana isänsä leffoissa Old (2021) ja Knock at the Cabin (2023), ohjannut jaksoja isänsä pyörittämästä televisiosarjasta Servant (2019-2023), sekä tehnyt musiikkivideoita siskolleen Saleka Shyamalanille. Onkin siis selvää, että hän on oppinut alalta kaiken isältään... enkä valitettavasti sano tätä missään nimessä hyvällä.

Isä-Shyamalanin elokuvat ovat jo muuttuneet omanlaisekseen tavaramerkiksi. On lennokasta ideaa, jolla saadaan aikaiseksi todella lupaavaa markkinointimateriaalia, on kiusallisen kehnoa dialogia, jollaista kukaan ihminen ei tosielämässä suoltaisi ulos suustaan, on pakollisia juonenkäänteitä, joilla yritetään räjäyttää katsojan tajunta ja viimeistään lopussa seuraa yleensä todellinen lässähdys. Valitettavasti Ishana Night Shyamalan seuraa isänsä jalanjälkiä niin uskollisesti, ettei naisen oma visio pääse missään kohtaa esille. The Watchers on juuri niin Shyamalan-leffa kuin olla ja voi. Enkä taaskaan sano tätä hyvällä.

Elokuvasta löytyy tosiaan kiehtova konsepti ja katsojana kiinnostaa suuresti selvittää, mitä metsässä väijyvät möröt oikein ovat, mikä ihme hahmojen lasiseinällä varustettu turvatalo on ja miten ihmeessä hahmot voisivat päästä tilanteesta ehjinä pois? Kun kiehtova konsepti pistetään toteutukseen Shyamalanin käsissä, on vastassa kuitenkin lähes poikkeuksetta turhauttava elokuvakokemus. The Watchersin käsikirjoitus on suorastaan surkea. Se etenee kömpelösti ja mikä pahinta, pitää katsojaansa täysidioottina. Ishana kirjoittaa dialogia yhtä ärsyttävästi kuin isänsä. Hahmot ovat jatkuvasti selittämässä, mitä tekevät ja näkevät, sekä avaamassa taustojaan ja suhteita toisiinsa tönkösti. Shyamalanit eivät luota katsojaan yhtään, vaan kaikki väännetään rautalangasta heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, kun seuraamme metsässä juoksevaa Johnia, joka selittää yksikseen, että hänen täytyy ehtiä ulos metsästä ennen auringonlaskua tai muuten hirviöt hyökkäävät. Minan taustat taas avataan hänen siskonsa jättämällä ääniviestillä, joka etenee suurin piirtein tällä tyylillä: "Hei siskoni. Äitimme kuoli 25 vuotta sitten ja sinä koet siitä suurta syyllisyyttä, minkä takia välimme ovat viilentyneet, emmekä ole nähneet vuosiin." Meno sen kuin pahenee loppua kohti, kun elokuvan mysteereille ryhdytään antamaan vastauksia ja vielä sillä tylsimmällä tavalla, eli jonkun nauhoittamilla videoklipeillä. Samalla käsikirjoitus osuu uuteen kuoppaan, kun vastauksissa ei ole oikeastaan mitään järkeä, vaan esimerkiksi selitys metsän turvatalolle herättää vain runsaasti uusia kysymyksiä. Lisäksi elokuvan metaforat muun muassa tositelevisiosta ja tekoälystä ovat kömpelösti käsiteltyjä.

Tunnelman luomisessa Ishana Night Shyamalan on sentään taitavampi kuin käsikirjoittajana tai näyttelijöiden ohjaajana. Hän rakentaa leffan ensimmäisellä puoliskolla oivallisen karmivaa ilmapiiriä. Kohtaus, jossa metsässä lymyileviä olentoja nähdään ensi kertaa, on elokuvan huippuhetki. Toisella puoliskolla tunnelmakin tosin hiipuu ja erityisesti kiirehtivä finaali monine käänteineen on aikamoinen lässähdys ja melodramaattisuudessaan suorastaan tahattoman koominen.

Tekniseltä puoleltakin löytyy elokuvan harvoja onnistumisia. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot ja monsterit aluksi vakuuttavat. Tietokonetehosteiden taso heikkenee leffan edetessä, mutta äänipuoli on hyvin rakennettu turvatalon sisältäpäin katsottuna peilimäisen ikkunan toiselta puolelta kantautuvien karmivien mörökölliäänien kera. Abel Korzeniowskin säveltämät musiikit ovat myös mainiot, mutta taitava tekninen osastokaan ei onnistu pelastamaan elokuvaa, joka on näin kömpelösti ohjattu, puisesti näytelty ja mitä pahinta, turhauttavan huonosti kirjoitettu. Se jääköön nähtäväksi, onko elokuussa ilmestyvä M. Night Shyamalanin uutuusleffa Trap (2024) yhtään parempi...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Watchers, 2024, Warner Bros., New Line Cinema, Inimitable Pictures, Blinding Edge Pictures, Bord Scannán na hÉireann / The Irish Film Board

Arvostelu: Tarot (2024)

TAROT

Ohjaus: Spenser Cohen ja Anna Halberg

Pääosissa: Harriet Slater, Adain Bradley, Jacob Batalon, Avantika, Humberly González, Wolfgang Novogratz, Larsen Thompson, Olwen Fouéré ja Sunčica Milanović

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 16

Tarot perustuu Nicholas Adamsin kirjaan Horrorscope vuodelta 1992. Kaksikymmentä vuotta kirjan julkaisun jälkeen ilmoitettiin, että sen pohjalta on tekeillä samanniminen filmatisointi. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2022 ja nyt Tarot-nimen saanut kauhuleffa saapuu Suomenkin elokuvateattereihin. Itse lähinnä pyörittelin silmiäni, kun näin elokuvan trailerin, enkä paljoa odottanut leffalta - etenkin kun se haukuttiin lyttyyn Yhdysvalloissa niin kriitikoiden kuin katsojienkin toimesta. Kävin siitä huolimatta katsomassa Tarotin viikkoa ennakkoon Finnkinon erityisnäytöksessä.

Syntymäpäiväjuhlien aikana kaveriporukka päätyy ennustamaan toistensa horoskoopit löytämänsä vanhan tarot-korttipakan avulla ja nuoret saavat pian peräänsä pakan pahat voimat.

Tarotin keskiössä on teinikauhuleffalle hyvin tyypillinen kaveriporukka, jotka ovat uusista Spider-Man -elokuvista (2017-2021) tutun Jacob Batalonin näyttelemää vitsiniekka-Paxtonia lukuun ottamatta niin tylsän mitäänsanomattomia tyyppejä, ettei juuri kenenkään kohtalosta jaksa olla kiinnostunut. On horoskoopeista ja tarot-korteista intoileva Haley (Harriet Slater) ja hänen poikaystävänsä Grant (Adain Bradley) ja loput tyypit, eli Paige (Avantika), Madeline (Humberly González), Lucas (Wolfgang Novogratz) ja Elise (Larsen Thompson), joiden persoonat (jos näitä toisiensa kanssa lähes identtisen tylsiä tyyppejä voi edes persoonallisiksi kutsua) on luotu täysin heidän horoskooppimerkkiensä ympärille. Näyttelijäkaarti ei pahemmin vakuuta - ei edes Batalon, joka ei onnistu tällä kertaa olemaan erityisen hauska, toisin kuin Hämähäkkimiehen bestiksenä.

Tarot on juuri niin geneeristä teinikauhumoskaa kuin siltä voikin odottaa. Nykypäivänä monen voi kuulla ja lukea syyttävän elokuvien käsikirjoituksia tekoälyn tekemiksi, mutta itse taidan syyllistyä siihen oikeasti vasta nyt. On vaikea kuvitella, että joku oikea ihminen olisi kirjoittanut Tarot-leffan, sillä se tuntuu niin vahvasti siltä kuin joku olisi pistänyt koneen katsomaan kymmenen vastaavaa kauhurainaa ja pyytänyt sitten kirjoittamaan niiden pohjalta oman tulkintansa. Tarotista ei löydy ainuttakaan omaa ideaa ja Nicholas Adamsin Horrorscope-kirjakin toimii pohjana hyvin löysin perustein. Tutkimani perusteella mukana ei ole ainuttakaan samaa hahmoa ja siinä missä kirjassa nuorten perässä on horoskooppitappaja, elokuvassa nuoret saavat peräänsä yliluonnollisia voimia.

Leffassa on käytössä kaikki mahdolliset teinikauhuleffoihin liitännäiset kliseet, aina puolen välin tietämillä mukaan tulevasta, internetin uumenista löytyvästä pakollisesta vanhasta rouvasta, jolla on tietty kaikki vastaukset nuorten kysymyksiin. Elokuva alkaa totta kai bilekohtauksella ja kun alkoholit loppuvat ja lisää ryhdytään etsimään vuokramökistä, pahaenteisestä kellarista löytyykin tarot-korttipakka, jonka parissa juhlat jatkuvat. Koska hahmot vielä jättävät huomioimatta kirjoitetut varoitukset, katsojana vain tuumii, että sitä saa mitä tilaa. Huvittavaahan on, että kun leffan ensimmäinen vartti käytetään siihen, että jokaiselle nuorista luetaan ennustukset korttien avulla, elokuva periaatteessa itse spoilaa kaiken, mitä loppuleffan aikana tullaan näkemään. Millainen mörkö kenenkin perään tulee, missä järjestyksessä ja missä olosuhteissa.

Myös Tarotin kauhuosasto on sitä kaikista tavanomaisinta ja laiskinta säikyttelyä. Aidosti karmivan tunnelman sijaan ensikertalainen ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Spenser Cohen ja Anna Halberg luottavat pelkkiin kovaäänisiin äkkisäikyttelyihin. Äänimaailma hiljenee, valot alkavat vilkkua ja sitten pimetä, kunnes varjoista hyökkää esiin joku mörkö. Eipä leffa muuta tarjoa koko puolentoista tunnin aikana. Kaikessa mennään siitä, mistä aita on matalin, oli kyse sitten kauhusta, hahmoista tai tarinasta. Loppuhuipennuksessa Cohenin ja Halbergin tekstin laatimat säännöt alkavat jo sotia itseään vastaan ja viimeiset minuutit pistävät lähinnä pyörittelemään silmiä pöhköydellään.

Jos jostain elokuvaa kuitenkin voi kehua hieman, niin teinien perään lähtevät erilaiset tarot-mörrimöykyt ovat pääasiassa onnistuneita ilmestyksiä hienoine asuineen ja maskeerauksineen. Nämä monsterit menettävät tosin tehoaan sillä, kun tekijät kokevat pakottavaa tarvetta tunkea kameran aivan liian lähelle niiden rääkyviä naamoja, jolloin karmiviksi tarkoitetut hetket muuttuvat enemmänkin koomisiksi. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet oivalliset. Tietokonetehosteet eivät sen sijaan ole kaksiset ja äänimaailma on rakennettu täysin kovaäänisten pamausten varaan. Joseph Bisharan säveltämät musiikit ovat varsin geneeristä tunnelmointia taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Tarot, 2024, Screen Gems, Alloy Entertainment, Capstone Pictures, Ground Control, Serbia Film Commission

Arvostelu: Texasin moottorisahamurhat (Texas Chainsaw Massacre - 2022)

TEXASIN MOOTTORISAHAMURHAT

TEXAS CHAINSAW MASSACRE

Ohjaus: David Blue Garcia

Pääosissa: Sarah Yarkin, Elsie Fisher, Jacob Latimore, Jessica Allain, Mark Burnham, Moe Dunford, Olwen Fouéré, Alice Krige, William Hope, Nell Hudson ja Sam Douglas

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 21 minuuttia

Ikäraja: 18

Tobe Hooperin kauhuelokuva Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chain Saw Massacre - 1974) oli jättimenestys, jota pidetään nykyään yhtenä lajityypin merkkiteoksista. Elokuvaa jatkettiin filmeillä Texasin moottorisahamurhaaja 2 (The Texas Chainsaw Massacre 2 - 1986), Leatherface: The Texas Chainsaw Massacre III (1990) ja Texasin moottorisahamurhaaja - uusi sukupolvi (Texas Chainsaw Massacre: The Next Generation - 1995). 2000-luvun alussa alkuperäisen elokuvan pohjalta tehtiin uudelleenfilmatisointi Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre - 2003), jolla tehtiin esiosa Teksasin moottorisahamurhaaja - pahan alku (The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning - 2006). Alkuperäisen elokuvan sarjaa yritettiin jatkaa elokuvalla Texas Chainsaw 3D (2013), joka unohti aiemmat jatko-osat aikajanalta, sekä esiosalla Leatherface (2017). Näistä jälkimmäisen filmin tekijät suunnittelivat jatko-osan tekoa, mutta menettivät elokuvaoikeudet, kun Leatherfacen tuotanto venyi odotettua pidemmäksi. Legendary Pictures hankki oikeudet itselleen ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2020 Ryan ja Andy Tohillin ohjauksessa. Studio oli kuitenkin tyytymätön veljesten kädenjälkeen, joten heidät erotettiin ja tilalle palkattiin David Blue Garcia, joka aloitti filmin kuvaukset alusta. Elokuva saatiin valmiiksi ja sen oli tarkoitus saada ensi-iltansa vuonna 2021, mutta koronaviruspandemian takia levitysoikeudet myytiin Netflixille. Nyt uusi Texasin moottorisahamurhat -elokuva on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse odotin elokuvan näkemistä ihan positiivisin mielin. Olen nähnyt leffasarjasta vain alkuperäisen filmin, vuoden 2003 uudelleenfilmatisoinnin ja Texas Chainsaw 3D:n - tosin juuri väärässä järjestyksessä. Alkuperäinen leffa on yksi kauhusuosikeistani, joten minua kiinnosti nähdä, onnistuisiko jatko-osa tavoittamaan edes osasen sen hienoudesta. Pistin Texasin moottorisahamurhat pyörimään heti julkaisupäivän aamuna.

Ryhmä nuoria idealisteja yrittää herättää eloon liki hylätyn texasilaiskaupungin. Siellä heitä kuitenkin odottelee Leatherface, joka tervehtii kutsumattomia vieraita moottorisahansa kanssa.

Sarah Yarkin, Elsie Fisher, Jacob Latimore, Jessica Allain ja Nell Hudson näyttelevät siskoksia Melodyä ja Lilaa, heidän kaveriaan Dantea, tämän tyttöystävää Catherinea ja Ruthia, jotka matkustavat pieneen Harlow'n kaupunkiin Texasissa, aikeenaan herättää aavekaupunki takaisin elävien kirjoihin. Kuten odottaa saattaa, hahmot pysyvät koko elokuvan aikamoisina pahveina, joiden selviytyminen ei jaksa kiinnostaa, kun Leatherface (Mark Burnham) virittelee moottorisahansa valmiiksi pilkkomispuuhiin. Siskoksista Melodystä ja Lilasta yritetään saada vähän jotain aikaiseksi, varsinkin traumatisoituneesta Lilasta, mutta he jäävät silti aika yhdentekeviksi tyypeiksi. Leatherfacen paluu on katsojan vinkkelistä ihan iloinen tapahtuma ja on kiva nähdä, että elokuvan mukaan suunnilleen 70-vuotias pappa jaksaa vielä juosta yhtä sinnikkäästi vetreiden nuorukaisten perässä.

Texasin moottorisahamurhat vuosimallia 2022 on juuri sitä, mitä siltä voikin odottaa. Se on tyhjänpäiväinen kauhuleffasarjan henkiinherättely vuoden 2018 Halloweenin hengessä, joka yrittää pyyhkiä aikajanalta sarjan aiemmat osat. Tämä niksihän tehtiin sarjassa kertaalleen jo Texas Chainsaw 3D:ssä, mutta hei, mitäpä turhaa keksiä pyörää uudestaan. Tärkeintähän on päästä näkemään, kun Leatherface leikkelee ihmisiä palasiksi moottorisahansa kanssa. Sitä odottavat saavat tosiaan mitä tilaavat, eikä ansaitusti K18-leiman saanut filmi pidättele iskujaan, kun veriroiske käynnistyy. Ensimmäinen tappo sai kyllä loksautettua meikäläisen suun auki ja raakuusmässäily sen kuin pahenee. Yhdessä bussikohtauksessa homma menee tosin jo hieman koomiseksi.

Tarinallisesti filmiltä on turha odottaa mitään ihmeellistä, eikä se sinänsä haittaa. Ei alkuperäistä Texasin moottorisahamurhiakaan oltu Oscarin arvoisella käsikirjoituksella pilattu, mutta siinä juonen yksinkertaisuus toimikin yhtenä tehokeinona. Alkuperäisen filmin vetonaulana toimii kuitenkin sen äärimmäisen epämiellyttävä ja suorastaan piinaava tunnelma. Uusi elokuva ei harmillisesti ole edes kovin jännittävä. Seasta löytyy pari ihan tiivistunnelmaista kohtausta, mutta siihen se jääkin. Onneksi leffa ymmärtää olla erittäin tiivis kestoltaan; jo tunnin ja vartin kohdalla pistetään lopputekstit pyörimään. Kun Leatherface ryhtyy murhapuuhiinsa (ja se tapahtuu varsin pian), ei hahmoille tai katsojille pahemmin löydy hengähdystaukoja, eikä filmi ehdi käydä tylsäksi.

Elokuvan alkuperäiset ohjaajat, Tohillin Ryan ja Andy saivat tosiaan kenkää kuvausten alkupäässä ja tilalle valittiin aiemmin vain yhden leffan, Tejanon (2018) ohjannut David Blue Garcia. Garcian työ ajaa asiansa, mutta todellinen pelottavuus jää uupumaan. Chris Thomas Devlinin käsikirjoitus tuntuu hätäisesti kyhätyltä ja on selvää, että Devlin on katsonut vuoden 2018 Halloweenia tekstiä työstäessään. Elokuva jopa yrittää tehdä samaa kuin Halloween Jamie Lee Curtisin Laurie-hahmon kanssa, mutta varsin kiusallisesti. Texasin moottorisahamurhat on kuitenkin taidokkaasti kuvattu elokuva. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja Leatherfacen ihmiskasvomaski onnistuneen ällöttävä. Efektitiimi on päässyt valmistamaan monenlaisia irtoraajoja ja -päitä, sekä mässäilemään tekoverellä oikein tosissaan. Ääniefektit eivät onneksi painotu liikaa typerien äkkisäikäytyspamausten puolelle ja moottorisahan voimistuvaa pärinää hyödynnetään toimivasti. Colin Stetsonin musiikit eivät kuitenkaan missään vaiheessa nouse esille.

Yhteenveto: Vuoden 2022 Texasin moottorisahamurhat viihdyttää ajoittain groteskilla veriroiskeellaan, mutta jää silti aika heikoksi elokuvasarjan henkiinherättäjäksi. On ihan mukaansatempaavaa seurata, kun pahviset hahmot yrittävät epäonnistuneesti päästä Leatherfacea karkuun ja on ihailtavaa, kuinka vauhdilla iäkäs ukko jaksaa kipittää teinien perässä moottorisaha kourassaan. Näyttelijät ajavat asiansa kirkuessaan kauhusta - eipä heille käsikirjoitus oikein muuta tarjoakaan. Harmillisesti leffa ei ole paria kohtausta lukuun ottamatta kovinkaan jännittävä. Alkuperäisen filmin hyytävä piina loistaa poissaolollaan tästä. Elokuva luottaa enemmän raakuuksilla mässäilyn voimaan, eikä leffa ole turhaan saanut korkeinta K18-ikärajaleimaa. Tarina on odotetusti varsin simppeli ja kesto on osattu pitää tiiviinä, mutta silti elokuva kaipaisi jotain huomattavaa lisäpotkua. Uusi Texasin moottorisahamurhat lämmittää varmasti kovan luokan Leatherface-faneja, joille sarjan aiemmatkin osat ovat uponneet, mutta jos olet ollut pettynyt alkuperäisteosta vuosikymmenten varrella seuranneisiin moottorisahamähinöihin, tämä uusi filmi ei valitettavasti ole toivottu askel parempaan suuntaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt, potentiaalisesta jatko-osasta vihjaileva kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Texas Chainsaw Massacre, 2022, Legendary Entertainment, Bad Hombre, Exurbia Films