Vuoden 2014 parhaat elokuvat

VUODEN 2014 PARHAAT ELOKUVAT

Elokuvavuonna 2014 lähdimme kostamaan koiramme kuolemaa, taistelimme kultaa himoitsevaa lohikäärmettä vastaan, ahmimme marmeladileipiä, matkasimme kaukaisiin galakseihin ja päästimme luovuutemme valloilleen rakennuspalikoilla.

Olen tässä viime vuosina arvostellut juhlavuosiaan viettäviä elokuvia ja päättänyt huipentaa vuodet listaamalla omat suosikkini 20 ja 10 vuoden takaa. Viime viikolla kävin läpi omasta mielestäni parhaat elokuvat vuodelta 2004 ja nyt on aika hypätä vuosikymmen eteenpäin ja ottaa käsittelyyn vuoden 2014 parhaimmisto.

Haluan heti muistuttaa, että kyseessä on minun oma henkilökohtainen listaukseni, joka todennäköisesti on erilainen kuin juuri sinulla. Listaa siis omat suosikkisi vuoden 2014 elokuvatarjonnasta alas kommenteihin! Lisähuomiona mainitsen vielä, että elokuvat on listattu niiden maailmanensi-illan mukaan, toisin kuin Suomen ensi-illan mukaan tekemäni listaukset uutuuselokuvista.

Ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listaan, minulta löytyy useita kunniamainintoja. 2014 oli niin kova vuosi, että oli lähellä, että olisin tehnyt jopa viidentoista tai kahdenkymmenen parhaan listan. Koin suuria vaikeuksia päättää, mitkä jäisivät varsinaisen listan ulkopuolelle ja joidenkin leffojen tiputtaminen aiheutti suurta tuskailua. John Wick on sähäkkä toimintaleffa, jossa Keanu Reeves teki väkevän paluun valkokankaille useamman heikomman vuoden jälkeen. Indonesialainen The Raid 2: Berandal on myös helkkarin tykki toimintaelokuva, tarjoten huikeaa stunt-työskentelyä. What We Do in the Shadows on hulvaton vampyyrikomedia Taika Waititilta ja Jemaine Clementiltä. The Imitation Game on mielenkiintoinen ja koskettava tositarina, missä Benedict Cumberbatch tekee ehkä uransa parhaan roolityön. Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars) on astetta laadukkaampi teinirakkaustarina, jota on mahdotonta katsoa kuivin silmin loppuun. It Follows on karmiva kauhuleffa ja kekseliäs vertauskuva sukupuolitaudeille. Chef on sympaattinen ja hupaisa kokkileffa, jossa Jon Favreau on kameran edessä parhaimmillaan. Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to Train Your Dragon 2) on mahtavaa jatkoa DreamWorksin parhaalle animaatiolle, vieden seikkailun uusiin, huimaaviin sfääreihin. Edge of Tomorrow on oiva scifitoimintaleffa, joka tuo vekkulin twistinsä avaruusolentojen hyökkäykseen aikasilmukkakonseptilla. Gone Girl on tiivistunnelmainen ja todella yllättävä trilleri genremestari David Fincheriltä. The Grand Budapest Hotel taas on riemastuttava ja visuaalisesti erittäin nätti leffa Wes Andersonilta. Paddington on äärimmäisen hurmaava koko perheen elokuva, joka teki paremmin oikeutta lähdemateriaalilleen kuin kukaan olisi etukäteen uskonut. Eikä varmaan minään muuna vuonna ole tehty Marvelin sarjakuvien pohjalta näin tasokkaita elokuvia. Big Hero 6 on mukaansatempaava animaatioseikkailu, joka saa heti ihastumaan Baymax-robottiin, Captain America: The Winter Soldier on yllättävänkin "maanläheinen" ja vangitseva vakoojajännäri, kun taas täysin puskista tullut Guardians of the Galaxy on erittäin hauska avaruusmatka mahtavien hahmojen kera.

10. BOYHOOD

Boyhood tuli tutuksi monille pääasiassa sen erikoisen tuotannon kautta. Elokuvaa nimittäin kuvattiin jopa kaksitoista vuotta! Elokuva seuraa Mason Evansin kasvua lapsesta nuoreksi aikuiseksi ja näyttää samalla Masonia näyttelevän Ellar Coltranen kasvun saman ajanjakson läpi. Kyseessä oli Richard Linklaterin intohimoprojekti, jota hän käsikirjoitti yhä uudestaan ja uudestaan pitkin kuvauksia ja josta hän pisti Masonin isää esittävän Ethan Hawken vannomaan, että jos Linklater kuolee kesken tuotannon, Hawken on pakko tehdä elokuva loppuun. Kyseessä on erinomainen kasvutarina, jota katsoessa jossain kohtaa täysin unohtaa katsovansa leffaa. Boyhood tuntuu erittäin realistiselta, aivan kuin siinä seurattaisiin todellisten ihmisten elämää. Vaikka sen kummempaa juonta leffassa ei ole ja kestoa on liki kolme tuntia, ei filmi silti ole tylsä, vaan se pitää yllättävänkin tehokkaasti otteessaan. Tähän vaikuttaa niin Linklaterin varma ohjaus kuin taidokkaat näyttelijät. Coltrane kehittyy nähtävästi kameran edessä pitkin leffaa ja Hawke, sekä Masonin äitiä näyttelevä ja roolistaan ansaitusti Oscar-palkinnon voittanut Patricia Arquette ovat hyviä osissaan.

9. APINOIDEN PLANEETAN VALLANKUMOUS

DAWN OF THE PLANET OF THE APES

Vuoden 2011 Apinoiden planeetan synty (Rise of the Planet of the Apes) yllätti suurin piirtein kaikki. 1960-luvun scifiklassikon esiosasta ei moni odottanut juuri muuta kuin latteaa rahastusta, mutta vastassa olikin onnistuneesti asetelman päälaelleen kääntänyt tarina, josta löytyi painavaa sanaa eläinkokeiluista ja eläinten ikävästä kohtelusta muutenkin. Lisäksi Andy Serkisin esittämä ja motion capture -tekniikalla toteutettu Caesar-simpanssi oli niin vakuuttava luomus, että elokuvaa katsoessa unohti täysin katsovansa digiapinaa. Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa Apinoiden planeetan vallankumous on vieläkin parempi elokuva. Siinä syntyy uusi konflikti ihmisten ja apinoiden välille, kun rauhanomaiset aikomukset yhteistyöstä estyvät molempien puolien radikalistien takia. Höttöisen kesäviihderymistelyn sijaan Apinoiden planeetan vallankumous on hämmentävänkin kypsä ja tarkalla ammattitaidolla tehty filmi. Pitkät pätkät leffasta seurataan apinoiden uutta elämää ja heidän kommunikointinsa tapahtuu lähestulkoon pelkän viittomakielen avulla. Väärissä käsissä leffa voisi olla pitkäveteinen, mutta Matt Reeves tekee elokuvasta todella lumoavan, jopa kauniin. Kertomus etenee väkevästi, eskaloituen kohti suurta yhteenottoa ihmisten ja apinoiden välillä. Serkis on aivan uskomaton Caesarina ja erikoistehosteet ovat huippuluokkaa - parempaa jälkeä kuin suuressa osassa nykypäivän leffoista. Niin tietokoneapinat kuin efektein ja lavastein luotu tuhoutunut maailma ovat näyttävät ilmestykset.

8. LEGO ELOKUVA

THE LEGO MOVIE

Kun ilmoitettiin, että legoista, noista tanskalaisten rakennuspalikkaleluista tehtäisiin oma elokuvansa, aika lailla kaikki odottivat tyhjänpäiväistä ja ylipitkää lelumainosta. Yllätysten täyteisenä vuonna vastassa olikin aivan mahtava, hämmästyttävän syvällinen ja kertakaikkisen riemastuttava koko perheen animaatioseikkailu, jossa sykkii suuri sydän ja jonka yksityiskohtainen animaatiojälki on fantastista ja olikin suorastaan vääryys, että Lego Elokuva jätettiin noteeraamatta Oscareissa parhaan animaatioelokuvan ehdokkaita listatessa. Sentään katsojasta riippuen veikeä korvamato tai ärsyttävä rallatus Everything Is AWESOME!!! oli ehdolla parhaasta laulusta. Lego Elokuvassa rakennustyömies Emmet saa kuulla olevansa Valittu, jonka kohtalona on löytää Vapauden pala ja pelastaa maailma pahalta valtias Bisnekseltä. Tästä alkaa mukaansatempaava seikkailu, josta ei hupia ja vaaratilanteita puutu. Tahti on aikamoinen, eikä leffasta todellakaan energiaa puutu, mutta Phil Lordin ja Christopher Millerin osaavissa käsissä elokuva välttää täpärästi ähkyn aiheuttavaksi sekoiluksi muuttumisen ja pysyy hiuksenhienosti loppuun saakka todella tyylitajuisena. Emmet on mahtava päähenkilö ja on hienoa, että kyseessä on usein ylenkatsottu rakennustyöläinen, tavallinen mattimeikäläinen. Suurimman yllätyksen tarjoavat leffan syvemmät teemat luovuuden ja mielikuvituksen syleilemisestä, sekä kritiikki ylemmältä taholta tulevia sääntöjä ja niiden sokeaa noudattamista kohtaan. Tämä on toki sinänsä hupaisa viesti, kun ottaa huomioon, että pääasiassahan legosetit tulevat ohjekirjojen kanssa.

7. EX MACHINA

Ex Machinassa Blue Book -hakukonesivustolla työskentelevä Caleb Smith saa elämänsä tilaisuuden, kun yhtiön johtaja Nathan kutsuu hänet eristyksissä olevaan kotiinsa testaamaan kehittelemäänsä tekoälyrobottia, Avaa. Kyse on Turingin testistä, jossa Caleb istahtaa juttelemaan Avan kanssa ja Avan tehtävänä on saada Caleb unohtamaan puhuvansa koneelle. Mutta kuka testaakaan ja ketä? Testaako Nathan Calebia, Caleb Avaa, vai Ava näitä kahta ihmistä? Kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Ex Machina ei tunnu enää niinkään scifiltä, vaan sen kuvaus alati kehittyvistä tekoälyistä tuntuu pelottavankin ajankohtaiselta ja todelliselta. Kyseessä on vahva yhdistelmä niin kekseliästä tieteiskertomusta, pohdiskelua ihmisyydestä, tiukkaa trilleriä, kuten myös erikoista rakkaustarinaa. Dialogi on loistokkaasti kirjoitettua ja niin Calebin ja Avan kuin myös Calebin ja Nathanin väliset keskustelut vievät täysin mukanaan. Käsikirjoittamisen lisäksi Alex Garland esittelee lahjojaan myös ohjaajana. Näyttelijätkin, Domhnall Gleeson, Oscar Isaac ja Alicia Vikander ovat myös huippuvedossa.

6. NIGHTCRAWLER

Jos Lego Elokuvan jääminen ulos parhaan animaatioelokuvan Oscar-kisasta ärsytti, moni oli pöyristynyt, ettei Jake Gyllenhaal saanut parhaan miespääosan ehdokkuutta Nightcrawlerista. Gyllenhaal tekee uransa parhaan roolisuorituksen Lou Bloomina, huijarina ja varkaana, joka keksii ovelan tavan tienata rahaa: hän ryhtyy kuvaamaan tragedioita, kolareita, kuolemia ja muita, ja lähettää videonsa parhaiten maksavalle uutisyhtiölle. Elokuvan idea on mielenkiintoinen ja tarina kritisoi onnistuneesti uutisten sensaationhakuisuutta ja tragedioilla tienaamista. Lou on kaikessa kieroutuneisuudessaan erinomainen päähenkilö, jonka matkaa jämähtää seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Läpi leffan katsoja ei oikein tiedä, kannustaisiko Louta vai pelkäisikö tätä? Hahmo kulkee yhä vain häikäilemättömämpiä polkuja saadakseen tavoitteensa ja loppupuolen ratkaisut loksauttavat katsojalta suun tehokkaasti auki. Ilmapiiri on läpikotaisin vangitseva ja elokuva on visuaalisesti todella tyylikäs.

5. KAIKEN TEORIA

THE THEORY OF EVERYTHING

Vaikka Gyllenhaalin uupuminen parhaan miespääosan kisasta harmitti, palkinto meni lopulta täysin oikeaan osoitteeseen. Eddie Redmayne tekee Kaiken teoriassa mielestäni yhden kaikkien aikojen upeimmista roolisuorituksista fyysikko Stephen Hawkingina. Elokuva kertoo, kuinka nuori ja nerokas Stephen taisteli tiensä läpi vakavan sairauden, joka vei häneltä lähes kokonaan liikkumis- ja puhumiskyvyn, ja nousi kaikkien aikojen arvostetuimmaksi alallaan. Miehen tarina on niin äärimmäisen inspiroiva kuin koskettava ja jopa hauskakin. James Marshin ohjaus on taitavaa, mitä tukee Anthony McCartenin käsikirjoitus, jotka eivät kumpikaan sorru vain surussa vellomiseen. Redmayne muuntautuu kameran edessä suorastaan ällistyttävästi ja leffaa katsoessa unohtaa täysin, että kyse on näyttelijästä, eikä oikeasta Stephen Hawkingista. Kehut ansaitsee myös Stephenin rakasta Janea näyttelevä Felicity Jones.

4. KINGSMAN: SALAINEN PALVELU

KINGSMAN: THE SECRET SERVICE

Yllätysten täyteisenä elokuvavuonna kenties suurin yllätys oli agenttikomedia Kingsman: Salainen palvelu. Ennakkoon juuri kukaan ei odottanut pahemmin mitään tältä lepsulta James Bond -parodialta vaikuttaneelta leffalta ja itse kukin katsoja oli lopulta täysin ällikällä lyöty leffateatterissa - minä mukaan lukien. Kyseessä on aivan hysteerisen hauska vakoojaleffa, joka kiskoo mattoa jalkojen alta minkä ehtii ja yllättää kerta toisensa perään - oli kyse sitten ronskista huumorista tai täysin puskista tulevista ja hämmentävän taitavasti toteutetuista toimintakohtauksista. Tuohon aikaan vielä täysin tuntematon Taron Egerton vakuutti välittömästi katujen kasvattina Eggsynä, joka vedetään mukaan salaiseen agenttijärjestöön pelastamaan maailmaa. Colin Firth yllätti totaalisesti hienostuneena, mutta hurjat taistelutaidot omaavana vakooja Harry Hartina ja Samuel L. Jackson on lystikkäässä vedossa pahana Valentinena. Elokuva on hulvaton, jännittävä, aivan pirun viihdyttävä ja kertakaikkisen huippupakkaus, joka jaksaa ilahduttaa katselukerta toisensa perään. Onkin sääli, etteivät myöhemmät jatko- ja esiosat onnistuneet toistamaan ykkösleffan taikaa.

3. BIRDMAN

BIRDMAN OR (THE UNEXPECTED VIRTUE OF IGNORANCE)

Parhaan elokuvan Oscar-palkinto meni tuona vuonna Birdmanille, joka on aikamoinen metaleffa, lähtien siitä, että Michael Keaton tuntuu melkeinpä näyttelevän itseään, esittäessään entistä supersankaristaraa, joka yrittää karistaa vanhan imagonsa ja vakuuttaa yleisöt aidosti varteenotettavana draamanäyttelijänä. Elokuvassa Birdmanin roolista tunnettu Riggan Thomson työstää teatteriesitystä, yrittäen parantaa maineensa ja todistaa samalla itselleen lahjansa. Produktio vaan meinaa koitua miehen tuhoksi. Keaton on huippuvireessä Rigganina ja sivunäyttelijöistä parhaiten vakuuttaa Edward Norton eksentrisenä sivunäyttelijänä, joka meinaa varastaa valokeilan Rigganilta tempuillaan. Luvassa on todella hauskaa menoa, mutta samalla elokuva on myös kiehtova ja draamaltaan väkevä. Sekaan ripotellut fantasiaelementit taas pistävät pohtimaan, mikä leffasta tapahtuu oikeasti ja mikä vain päähenkilön pään sisällä? Mutta parhaitenhan Birdman tunnetaan sen vaikuttavasta teknisestä toteutuksesta. Elokuva naamioitiin näyttämään siltä kuin koko leffa olisi tehty yhdellä pitkällä otolla, joka seuraa hahmoja teatterin sisällä sinne sun tänne. Kohtaukset täytyi suunnitella ja harjoitella täydellisiksi, sillä pieninkin virhe saattoi pilata koko homman ja kaikki piti aloittaa alusta. Toteutus on suorastaan ällistyttävä ja se tukee teatterimiljöötä, jossa kuljetaan lavalle ja sitten taas kulisseihin. Kokonaisuuden kruunaa Antonio Sánchezin rumpusooloista koostuva musiikki.

2. WHIPLASH

Ja kun puhutaan rumpusooloista, niin en todellakaan voinut jättää listalta pois huikeaa Whiplashia. Elokuvassa nuori rumpali Andrew pääsee osaksi arvostetun opettaja Terence Fletcherin bändiä, vain huomatakseen, että mies johtaa tunteja kuin tyrannimainen diktaattori. Tästä syntyy tahtojen taistelu, kun Andrew pyrkii todistamaan kykynsä Fletcherille, jolle mikään ei tunnu kelpaavan ja sen opettaja myös näyttää suurieleisesti ja nöyryyttävästi. Hienon sävellyksen tavoin Whiplash kasvattelee menoaan kohtaus kohtaukselta, johtaen kohti suorastaan henkeäsalpaavaa ja äärimmäisen tyydyttävältä tuntuvaa finaaliaan. Miles Teller pistää kaikkensa likoon pääroolissa Andrew'na, mutta elokuvan todellinen tähtihän on J. K. Simmons, joka on täydellinen julmana musiikinopettajana ja joka todellakin ansaitsi miessivuosa-Oscarin. Damien Chazellen työ kameran takana on sähäkkää ja vaikka kuinka pidänkin esimerkiksi pari vuotta myöhemmin ilmestyneestä La La Landista (2014), mielestäni Whiplash on edelleen miehen paras elokuva.

1. INTERSTELLAR

Tuliko kenellekään yllätyksenä, että suosikkielokuvani vuodelta 2014 on Christopher Nolanin ohjaama ja hänen veljensä Jonathanin kanssa yhdessä käsikirjoittama, tieteisklassikko 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) jalanjäljissä kulkeva Interstellar? Kyseessä ei ole vain suosikkielokuvani ilmestymisvuodeltaan, vaan ylipäätään yksi suosikkielokuvistani. Interstellar on kerta kaikkiaan henkeäsalpaava ja mykistävä scifispektaakkeli, joka äimistyttää katselukerta toisensa perään niin upealla kertomuksellaan kuin häikäisevällä teknisellä toteutuksellaan. Nolanin varmoissa käsissä lähes kolmituntinen avaruusmatka kulkee kuin hujauksessa, sillä niin tehokkaasti se vie mennessään. Matka tarjoaa monenlaisia tilanteita, joista suuri osa naulaa katsojansa jännityksestä penkkiin, osa lumoaa näyillään ja osa taas herkistää kyyneliin asti. Varsin abstraktiksi muuttuva loppupää menee osalta katsojilta yli hilseen, mutta minut se on vaikuttanut totaalisesti ensinäkemältä. Kaiken keskellä sykkii avaruusmatkalle lähtevän isän ja kotiin jäävän tyttären välinen rakkaus. Matthew McGonaugheyn johdolla näyttelijäkaarti hoitaa kaikki tonttinsa kunnialla. Elokuvan eeppisyyttä ja muutenkin suurta tunteikkuutta vain vahvistaa Hans Zimmerin musiikki, joka nostaa ihon kananlihalle kerta toisensa perään. Interstellar on ehta moderni mestariteos, enkä yhtään ihmettele, että kun se tuotiin tänä vuonna takaisin teattereihin kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi, se myi Suomessakin suurimmat salit useana iltana täyteen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.12.2024

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Interstellar