BABE - URHEA POSSU
BABE
Ohjaus: Chris Noonan
Pääosissa: Christine Cavanaugh, Miriam Margolyes, James Cromwell, Magda Szubanski, Danny Mann, Hugo Weaving, Miriam Flynn, Zoe Burton, Paul Goddard, Wade Hayward, Brittany Byrnes, Russi Taylor, Michael Edward-Stevens, Charles Bartlett, Paul Livingston ja Roscoe Lee Browne
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 3
Babe - urhea possu perustuu Dick King-Smithin kirjaan Babe: possu joka päätti päästä pitkälle (The Sheep-Pig) vuodelta 1983. Mad Max -elokuvista (1979-) tunnettu George Miller oli innostunut King-Smithin kirjasta ja halusi tehdä siitä elokuvan. Hän kuitenkin koki, ettei teknologia ollut vielä siinä pisteessä, että puhuvat eläimet voisivat olla näytellyn elokuvan päärooleissa. Vuosien suunnittelu- ja valmisteluprosessin jälkeen Miller päätti, että olisi vihdoin aika tehdä leffa. Chris Noonan palkattiin ohjaajaksi, kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Babe - urhea possu sai maailmanensi-iltansa 4. elokuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka voitti kriitikotkin puolelleen ja sai jopa seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, miessivuosa, lavastus ja leikkaus), joista se voitti parhaiden erikoistehosteiden palkinnon, minkä lisäksi elokuva voitti parhaan komedia- tai musikaalielokuvan Golden Globe -palkinnon. Elokuvan myötä aktivismi eläintensuojelun puolesta, sekä kasvissyöjien määrä lisääntyi maailmalla. Itse katsoin Babe - urhean possun ensi kertaa jo lapsena ja pidin siitä paljon. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan, mutta viimeisestä kokonaisesta läpikatselukerrasta on vierähtänyt vähintään kymmenen vuotta. Viime vuosien aikana olen lähinnä jäänyt tuijottamaan elokuvaa muutamiksi minuuteiksi, kun se on sattunut osumaan vastaan joltain televisiokanavalta. Kun huomasin Babe - urhean possun täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa kokonaan ja samalla myös arvostella elokuvan.
Babe-porsas päätyy Hoggettien maatilalle, missä hän saa uusia ystäviä ja kiinnostuu porsaille epätavallisesta aktiviteetista: lampaiden paimentamisesta.
Elokuvan päähenkilö on tietty sen nimikkohahmo - tai siis nimikkopossu - Babe (äänenä Christine Cavanaugh). Baben ollessa vielä ihan pieni porsas, hänet valittiin maatalousnäyttelyssä kilpailuun, jossa possun voi voittaa arvaamalla oikein tämän painon. Kisan kautta Babe päätyy Hoggettien maatilalle, missä hänen elämänsä mullistuu. Babe on valloittavan sympaattinen ja suloinen tapaus, jonka seikkailua ryhtyy seuraamaan erittäin mielellään.
Maatilan omistavat James Cromwellin ja Magda Szubanskin näyttelemä aviopari Arthur ja Esme Hoggett. Arthur on vähäsanainen ja jämpti mies, kun taas Esme on lempeä ja lämmin. Cromwell ei ollut aluksi halukas rooliin, sillä hänen hahmolleen on kirjoitettu niin vähän repliikkejä, mutta onneksi hän tarttui osaan. Cromwell tarjoaa paljon ilmeillään ja eleillään ja lopulta hän nappasi Babe - urheasta possusta uransa toistaiseksi ainoan Oscar-ehdokkuuden. Szubanski on myös erittäin mainio ja hupsusti hän oli vasta kolmissakymmenissä saatuaan rooliin, joten hänet piti maskeerata vastaamaan noin 55-vuotiasta Cromwellia.
Muita eläinhahmoja taas ovat muun muassa Hoggettien farmilla asuvat lammaskoirat Fly (Miriam Margolyes) ja Rex (Hugo Weaving), kukkoa leikkivä ankka Ferdinand (Danny Mann), lammas Mää (Miriam Flynn) ja juonitteleva kissa Duchess (Russi Taylor). Hahmogalleria on läpikotaisin oiva. Ferdinandin kautta Babe oppii, että jos eläimelle ei maatilalle keksitä selvää tehtävää, tämä päätyy ruokapöytään ja Flyn ja Rexin kautta Babe taas innostuu lampaiden paimentamisesta.
Babe - urhea possu on aivan ihana koko perheen elokuva, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan vuosikymmenten vieriessä. Päinvastoin. Leffaa seurasi useita enemmän tai vähemmän samanlaisia puhuvien farmieläinten täyttämiä perhe-elokuvia, joista yksikään ei päässyt Babe - urhean possun tasolle. Toisin kuin näistä lukuisista seuraajista, tästä filmistä löytyy aitoa sydäntä ja sielua. Käsikirjoittaja-tuottaja George Miller työsti elokuvaa kymmenen vuoden ajan ja lopputuloksesta näkyy intohimo ja huoli projektia kohtaan. Näin Babe - urhea possu onnistuu oikeasti tavoittamaan katsojansa ja osumaan tunteisiin. Tätä jopa kaunista elokuvaa on aika lailla mahdotonta katsoa herkistymättä jossain kohtaa niin surusta kuin ilostakin.
Elokuvan tarina kerrotaan oivan satukirjamaisesti ja kertomus on jopa jaettu lukuihin. Joka luvussa on oma pointtinsa kertomuksen etenemisen ja hahmojen kehittymisen kannalta. Elokuva on osattu pitää maltillisessa puolentoista tunnin mitassa, mutta silti tarina ei koskaan kiirehdi. Idylliseen maatilamaisemaan sopiikin rauhallisempi kerronta ja elokuvaa katsoessa tulee ikävä aikaa, kun lastenleffat eivät koostuneet pääasiassa hyperaktiivisesta koheltamisesta ja aikaa, kun lastenleffat uskalsivat olla hieman synkkiäkin. Seassa on joitain varsin jännittäviä hetkiä, esimerkiksi kun Hoggettit pohtivat, syödäänkö jouluna kinkkua vai ankkaa? Maatilan eläinten elämien realiteetit tulevat aika kaunistelematta esille, enkä yhtään ihmettele, että elokuvan nähtyään moni lapsi päätti olla syömättä lihaa. Ei Babe - urhea possu kuitenkaan mitään pelkkää synkistelyä ole ja siitä löytyy paljon hauskoja hetkiä, minkä lisäksi elokuvan lopetus täyttää katsojan kasvot leveällä hymyllä ja onnen kyynelillä.
Vaikka elokuva olikin monin osin George Millerin rakkauslapsi Mad Maxien ohella, Miller ei kuitenkaan itse ohjannut leffaa, vaan hommaan valikoitui Chris Noonan. Noonanilla ja Millerillä menivät silti sukset ristiin läpi tuotannon, sillä Noonan koki, että Millerillä oli liikaa valtaa lopputuloksesta. Kaksikko myös kirjoitti käsikirjoituksen ja huolimatta yhteistyön heikkoudesta, siitä syntyi erittäin laadukas perheleffa. Teksti on vahva ja siitä löytyy paljon hyviä teemoja, muun muassa oman paikkansa löytämisestä ja tiettyjen itselle määritettyjen rajojen rikkomisesta. Babe - urhea possu on myös teknisiltä ansioiltaan onnistunut. Se on taitavasti kuvattu ja suurimmaksi osaksi sulavasti leikattu. Lavasteet ovat nätit, asut mainiot ja maskeeraukset taidokkaat. Oikeita eläimiä, animatroniikkanukkeja ja tietokonetehosteita yhdistelemällä on saatu aikaan hieno illuusio puhuvista eläimistä. Vaikka välillä on päivänselvää, milloin vaikkapa oikea possu vaihtuu ohjailtavaan nukkeen, ovat nämä alan parhaat taitajat, eli Jim Henson's Creature Shopin tyypit luoneet niin aidon näköisiä nukkeja, että homman katsoo sormien läpi. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja Nigel Westlaken säveltämät musiikit tunnelmoivat kauniisti taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Babe, 1995, Universal Pictures, Kennedy Miller Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti