Arvostelu: Babe - urhea possu (Babe - 1995)

BABE - URHEA POSSU

BABE

Ohjaus: Chris Noonan

Pääosissa: Christine Cavanaugh, Miriam Margolyes, James Cromwell, Magda Szubanski, Danny Mann, Hugo Weaving, Miriam Flynn, Zoe Burton, Paul Goddard, Wade Hayward, Brittany Byrnes, Russi Taylor, Michael Edward-Stevens, Charles Bartlett, Paul Livingston ja Roscoe Lee Browne

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 3

Babe - urhea possu perustuu Dick King-Smithin kirjaan Babe: possu joka päätti päästä pitkälle (The Sheep-Pig) vuodelta 1983. Mad Max -elokuvista (1979-) tunnettu George Miller oli innostunut King-Smithin kirjasta ja halusi tehdä siitä elokuvan. Hän kuitenkin koki, ettei teknologia ollut vielä siinä pisteessä, että puhuvat eläimet voisivat olla näytellyn elokuvan päärooleissa. Vuosien suunnittelu- ja valmisteluprosessin jälkeen Miller päätti, että olisi vihdoin aika tehdä leffa. Chris Noonan palkattiin ohjaajaksi, kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Babe - urhea possu sai maailmanensi-iltansa 4. elokuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka voitti kriitikotkin puolelleen ja sai jopa seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, miessivuosa, lavastus ja leikkaus), joista se voitti parhaiden erikoistehosteiden palkinnon, minkä lisäksi elokuva voitti parhaan komedia- tai musikaalielokuvan Golden Globe -palkinnon. Elokuvan myötä aktivismi eläintensuojelun puolesta, sekä kasvissyöjien määrä lisääntyi maailmalla. Itse katsoin Babe - urhean possun ensi kertaa jo lapsena ja pidin siitä paljon. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan, mutta viimeisestä kokonaisesta läpikatselukerrasta on vierähtänyt vähintään kymmenen vuotta. Viime vuosien aikana olen lähinnä jäänyt tuijottamaan elokuvaa muutamiksi minuuteiksi, kun se on sattunut osumaan vastaan joltain televisiokanavalta. Kun huomasin Babe - urhean possun täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa kokonaan ja samalla myös arvostella elokuvan.

Babe-porsas päätyy Hoggettien maatilalle, missä hän saa uusia ystäviä ja kiinnostuu porsaille epätavallisesta aktiviteetista: lampaiden paimentamisesta.

Elokuvan päähenkilö on tietty sen nimikkohahmo - tai siis nimikkopossu - Babe (äänenä Christine Cavanaugh). Baben ollessa vielä ihan pieni porsas, hänet valittiin maatalousnäyttelyssä kilpailuun, jossa possun voi voittaa arvaamalla oikein tämän painon. Kisan kautta Babe päätyy Hoggettien maatilalle, missä hänen elämänsä mullistuu. Babe on valloittavan sympaattinen ja suloinen tapaus, jonka seikkailua ryhtyy seuraamaan erittäin mielellään.

     Maatilan omistavat James Cromwellin ja Magda Szubanskin näyttelemä aviopari Arthur ja Esme Hoggett. Arthur on vähäsanainen ja jämpti mies, kun taas Esme on lempeä ja lämmin. Cromwell ei ollut aluksi halukas rooliin, sillä hänen hahmolleen on kirjoitettu niin vähän repliikkejä, mutta onneksi hän tarttui osaan. Cromwell tarjoaa paljon ilmeillään ja eleillään ja lopulta hän nappasi Babe - urheasta possusta uransa toistaiseksi ainoan Oscar-ehdokkuuden. Szubanski on myös erittäin mainio ja hupsusti hän oli vasta kolmissakymmenissä saatuaan rooliin, joten hänet piti maskeerata vastaamaan noin 55-vuotiasta Cromwellia.

     Muita eläinhahmoja taas ovat muun muassa Hoggettien farmilla asuvat lammaskoirat Fly (Miriam Margolyes) ja Rex (Hugo Weaving), kukkoa leikkivä ankka Ferdinand (Danny Mann), lammas Mää (Miriam Flynn) ja juonitteleva kissa Duchess (Russi Taylor). Hahmogalleria on läpikotaisin oiva. Ferdinandin kautta Babe oppii, että jos eläimelle ei maatilalle keksitä selvää tehtävää, tämä päätyy ruokapöytään ja Flyn ja Rexin kautta Babe taas innostuu lampaiden paimentamisesta.

Babe - urhea possu on aivan ihana koko perheen elokuva, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan vuosikymmenten vieriessä. Päinvastoin. Leffaa seurasi useita enemmän tai vähemmän samanlaisia puhuvien farmieläinten täyttämiä perhe-elokuvia, joista yksikään ei päässyt Babe - urhean possun tasolle. Toisin kuin näistä lukuisista seuraajista, tästä filmistä löytyy aitoa sydäntä ja sielua. Käsikirjoittaja-tuottaja George Miller työsti elokuvaa kymmenen vuoden ajan ja lopputuloksesta näkyy intohimo ja huoli projektia kohtaan. Näin Babe - urhea possu onnistuu oikeasti tavoittamaan katsojansa ja osumaan tunteisiin. Tätä jopa kaunista elokuvaa on aika lailla mahdotonta katsoa herkistymättä jossain kohtaa niin surusta kuin ilostakin.

Elokuvan tarina kerrotaan oivan satukirjamaisesti ja kertomus on jopa jaettu lukuihin. Joka luvussa on oma pointtinsa kertomuksen etenemisen ja hahmojen kehittymisen kannalta. Elokuva on osattu pitää maltillisessa puolentoista tunnin mitassa, mutta silti tarina ei koskaan kiirehdi. Idylliseen maatilamaisemaan sopiikin rauhallisempi kerronta ja elokuvaa katsoessa tulee ikävä aikaa, kun lastenleffat eivät koostuneet pääasiassa hyperaktiivisesta koheltamisesta ja aikaa, kun lastenleffat uskalsivat olla hieman synkkiäkin. Seassa on joitain varsin jännittäviä hetkiä, esimerkiksi kun Hoggettit pohtivat, syödäänkö jouluna kinkkua vai ankkaa? Maatilan eläinten elämien realiteetit tulevat aika kaunistelematta esille, enkä yhtään ihmettele, että elokuvan nähtyään moni lapsi päätti olla syömättä lihaa. Ei Babe - urhea possu kuitenkaan mitään pelkkää synkistelyä ole ja siitä löytyy paljon hauskoja hetkiä, minkä lisäksi elokuvan lopetus täyttää katsojan kasvot leveällä hymyllä ja onnen kyynelillä.

Vaikka elokuva olikin monin osin George Millerin rakkauslapsi Mad Maxien ohella, Miller ei kuitenkaan itse ohjannut leffaa, vaan hommaan valikoitui Chris Noonan. Noonanilla ja Millerillä menivät silti sukset ristiin läpi tuotannon, sillä Noonan koki, että Millerillä oli liikaa valtaa lopputuloksesta. Kaksikko myös kirjoitti käsikirjoituksen ja huolimatta yhteistyön heikkoudesta, siitä syntyi erittäin laadukas perheleffa. Teksti on vahva ja siitä löytyy paljon hyviä teemoja, muun muassa oman paikkansa löytämisestä ja tiettyjen itselle määritettyjen rajojen rikkomisesta. Babe - urhea possu on myös teknisiltä ansioiltaan onnistunut. Se on taitavasti kuvattu ja suurimmaksi osaksi sulavasti leikattu. Lavasteet ovat nätit, asut mainiot ja maskeeraukset taidokkaat. Oikeita eläimiä, animatroniikkanukkeja ja tietokonetehosteita yhdistelemällä on saatu aikaan hieno illuusio puhuvista eläimistä. Vaikka välillä on päivänselvää, milloin vaikkapa oikea possu vaihtuu ohjailtavaan nukkeen, ovat nämä alan parhaat taitajat, eli Jim Henson's Creature Shopin tyypit luoneet niin aidon näköisiä nukkeja, että homman katsoo sormien läpi. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja Nigel Westlaken säveltämät musiikit tunnelmoivat kauniisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Babe, 1995, Universal Pictures, Kennedy Miller Productions

Arvostelu: Vegas vie voiton (Vegas Vacation - 1997)

VEGAS VIE VOITON

VEGAS VACATION

Ohjaus: Stephen Kessler
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Ethan Embry, Marisol Nichols, Randy Quaid, Miriam Flynn, Shae D'Lyn, Wallace Shawn ja Wayne Newton
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: S

Chevy Chasen tähdittämä komedialeffa Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985) ei ollut yhtä menestynyt, eikä läheskään yhtä pidetty kriitikoiden keskuudessa, mutta Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989) oli jälleen hitti. Neljännen osan työstäminen lähti pian liikkeelle, mutta tällä kertaa John Hughes ei halunnut enää toimia käsikirjoittajana. Uuden tarinan keksivät Elisa Bell ja Bob Ducsay, ja kun he olivat saaneet käsikirjoituksen valmiiksi, kuvaukset alkoivat kesällä 1996. Lopulta Vegas Vacation, eli suomalaisittain Vegas vie voiton sai ensi-iltansa helmikuussa 1997 (Suomessa se saapui suoraan VHS:lle loppuvuodesta), mutta se oli valitettavasti kriitikoiden haukkuma floppi, joka tuotti vain 36 miljoonaa dollaria. Itse näin Vegas vie voiton -leffan jokunen vuosi sitten, kun huomasin sen löytyvän Netflixistä ja se oli sarjan ainoa osa, mitä en ollut nähnyt. Petyin siihen kuitenkin suuresti, enkä ole halunnut katsoa sitä uudestaan. Kuitenkin kun olen viime vuosien aikana arvostellut sarjan kolme aiempaa osaa, sekä sarjan uudelleenkäynnistyksen, Loman (Vacation - 2015), tiesin, että minun pitäisi katsoa myös tämä leffa uudestaan. Katsoin Vegas vie voiton -elokuvan kevään alussa, eikä se ollut viime näkemältä valitettavasti mihinkään parantunut.

Clark Griswold saa vihdoin toivomansa jättibonuksen, jolloin hän päättää viedä perheensä lomalle uhkapelikaupunki Las Vegasiin, missä jokainen perheestä päätyy omaan hulluun pyöritykseensä.

Griswoldien perhe on jälleen kerran matkalla ja vanhat tutut hahmot tekevät tietty paluun. Chevy Chase nähdään neljättä kertaa Clark-isän roolissa, mutta vaikka hän onkin yhä mainio osassaan ja ilmeilee veikeästi, ei hänestä löydy samaa innokkuutta hommaa kohtaan kuin sarjan aiemmissa elokuvissa. Clark päätyy jälleen ties mihin kommelluksiin ja yrittää selvittää tiensä ulos niistä ilman, että hänen urpoutensa paljastuisi muille.
     Clarkin vaimo Ellen (Beverly D'Angelo) ei tällä kertaa tyydy seuraamaan sivusta, kun hänen miehensä törttöilee, vaan hän päättää lähteä itsekin kokemaan Las Vegasin iloja... mikä ei välttämättä ole hyväksi pariskunnan suhteelle. Chasen tavoin myös D'Angelo sopii edelleen hyvin rooliinsa, mutta häneltäkin puuttuu sama into, mikä hänestä vielä löytyi aiemmissa filmeissä.
     Clarkin ja Ellenin lapsien näyttelijät on jälleen pistetty vaihtoon ja tämä jopa huomioidaan elokuvassa, kun Clark katsoo heitä ja toteaa, että lapset kasvavat niin nopeasti, ettei hän enää edes tunnista heitä. Pariskunnan poikana, Rusty Griswoldina nähdään tällä kertaa Ethan Embry, kun taas hänen siskoaan Audreyta esittää Marisol Nichols. Embry ja Nichols eivät ole kovin kummoisia näyttelijöitä, mutta ajavat asiansa tarpeeksi hyvin ja heistä tuntuu löytyvän enemmän innostusta kuin konkarinäyttelijöistä. Rustylle ja Audreyllekin on keksitty omat juonikuvionsa Las Vegasissa, jotka saattavat jopa olla mielenkiintoisemmat kuin heidän vanhempiensa.
     Ja mitäpä olisi Griswoldien loma, jos mukaan ei onnistuisi tunkemaan Randy Quaidin näyttelemä Eddie-serkku ja tämän kummallinen perhe? Valitettavasti siinä missä Quaid onnistui hauskuuttamaan edellisissä osissa pöljän Eddien roolissa, tässä hän vain lähinnä ärsyttää. Heti kun Eddie astelee sisään kasinolle, on vaikea olla ihmettelemättä, miksi hahmo piti tähänkin leffaan tunkea? Eddien vaimo (Miriam Flynn) ei pääse erityisemmin esille, mutta sen sijaan heidän tanssijatyttärensä Vicki (Shae D'Lyn) pääsee viettelemään Audreyn tuhmille poluille.
     Elokuvassa nähdään myös laulajatähti Wayne Newton omana itsenään, Wallace Shawn blackjack-pöydän jakajana, sekä Christie Brinkley Faijalla hommat hanskassa -leffasta tuttuna blondina punaisen Ferrarin ratissa.

Sarjan edellinen osa Joulupuu on kärvennetty poikkesi kahdesta ensimmäisestä osasta huomattavasti sillä, etteivät Griswoldit lähteneet minnekään lomanviettoon, vaan pysyivät kotona sukulaistensa kanssa. Vegas vie voiton pistää perheen jälleen matkustamaan, vaikkakin tässä ei olla niinkään tien päällä, vaan Griswoldin saavuttavat Las Vegasin jo leffan alussa. Sieltä he tosin matkustavat esimerkiksi Hooverin padolle, mutta pääasiassa elokuva keskittyy näyttämään heidän sähellystään lomakohteessa. Las Vegas on kelpo idea tapahtumapaikaksi ja mukana ovatkin oivat ainekset mainiolle komedialle, mutta jostain syystä tämä elokuva ei vain toimi. Päänäyttelijöiden tavoin myös tekijöiltä on tainnut loppua into kesken, sillä lopputulos on näin mitäänsanomaton. Harmikseni täytyy todeta, etten nauranut kertaakaan koko elokuvan aikana. En kertaakaan. Pari kohtaa saivat minut hymähtämään, mutta suurimmaksi osaksi leffaa on lähinnä myötähäpeällistä katsoa. Enkä todellakaan tarkoita myötähäpeää hyvällä tavalla. Aiemmissa Vacation-leffoissa on todella saanut hävetä Clarkin puolesta, mutta nyt hävettää aika lailla kaikkien niiden puolesta, jotka ovat työstäneet tätä filmiä.

Jos leffasta pitää etsiä positiivisia puolia, voisin sanoa, että on mukavaa, kuinka jokaiselle perheenjäsenelle on keksitty oma juonikuvionsa ja jokainen päätyy erilaiseen seikkailuun Vegasissa. Tämä ei kuitenkaan tarjoa paljoa iloa, sillä vaikka näistä juonikuvioista löytyy mielenkiintoisia puolia, ovat ne täynnä vitsejä ja kohellusta, jotka eivät jaksa edes nostaa hymyä huulille. Vegas vie voiton on itse asiassa paikoitellen jopa pitkäveteinen elokuva ja sillä on kestoa vain puolitoista tuntia! Läpi leffan on myös tarjolla useita kohtia, joiden aikana löytää itsensä miettimästä, kuinka kohtauksesta olisi saanut paremman. Ei tämä mikään kamalan surkea tekele ole tai mitään, mutta on vain todella surullista seurata, kuinka tylsäksi meininki on muuttunut. Elokuvaan ei ole millään löydetty sitä iskua, mikä teki edellisistä osista - etenkin aivan mahtavasta joulufilmistä - niin hulvattomia ja muistettavia. Kai sanoma "mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin" pätee tämän elokuvankin kohdalla, sillä reissun ja leffan päätyttyä on vaikea muistaa, mitä elokuvassa edes tapahtui.

Leffan on ohjannut Stephen Kessler, joka oli tätä ennen ohjannut vain lyhytelokuvan "Birch Street Gym" (1991), eikä hän ole tämänkään jälkeen paljoa tehnyt elokuva-alalla. Kenties Kessler tajusi itse, ettei ala ole häntä varten, sillä tässä hän ei todellakaan tee kummoista työtä ohjaajana. Hän ei saa näyttelijöistä paljoa irti, eikä hän luo erityisemmin mitään tunnelmaa mukaan. Toisaalta kokeneemmankin tekijän olisi vaikea työskennellä Elisa Bellin kirjoittaman käsikirjoituksen pohjalta. Bellin teksti ei naurata, eikä hän millään saa mukaan samaa henkeä kuin edelliset osat kirjoittanut John Hughes. Sentään Vegas vie voiton on kelvollisesti kuvattu. Leikkaus on tarpeeksi sujuvaa ja valaisu on oivallista. Puvustajat ja lavastajat ovat tehneet mainiota työtä, minkä lisäksi äänimaailma on menevästi rakennettu. Elokuvassa kuullaan onneksi mahtava "Holiday Road" -kappale, mitä Joulupuu on kärvennetty -leffassa ei soitettu lainkaan.

Yhteenveto: Vegas vie voiton on harmillisen huono elokuva, minkä olisi voinut jättää tekemättä. Tekijöiltä tai näyttelijöiltä ei tunnu löytyvän aitoa intoa filmiä kohtaan ja jopa Chevy Chase vetää hölmöilynsä vähän siihen suuntaan. Randy Quaid taas lähinnä ärsyttää tyhmän Eddie-serkun roolissa. Jos paria hymähdystä ei lasketa, en nauranut kertaakaan elokuvan aikana, sillä vitsit ovat läpikotaisin erittäin kehnosti kirjoitettuja ja luotuja. Sekoilu Hooverin padolla on surullisen lattea kokemus ja vaikka perheenjäsenille kirjoitetut juonikuviot ovat jokseenkin mielenkiintoisia, katsojana unohtaa elokuvan tapahtumat nopeasti sen päätyttyä, sillä mitään erityistä muistettavaa ei vain ole. Paikoitellen leffa käy jopa pitkäveteisyyden puolella. Elokuvassa on kelvollisia ideoita, muttei osaamista hyödyntää niitä, jolloin kokonaisuutena Vegas vie voiton on äärimmäisen mitäänsanomaton kokemus. Jos pitää aiemmista Vacation-kohelluksista, voi tämänkin vilkaista, mutta mieluummin kannattaa vain katsoa joku sarjan muista osista uudelleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Vegas Vacation, 1997, Warner Bros., Jerry Weintraub Productions

Arvostelu: Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989)

JOULUPUU ON KÄRVENNETTY

NATIONAL LAMPOON'S CHRISTMAS VACATION

Ohjaus: Jeremiah S. Chechik
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Juliette Lewis, Johnny Galecki, Randy Quaid, John Randolph, Diane Ladd, Doris Roberts, E. G. Marshall, Miriam Flynn, Ellen Hamilton Latzen, Cody Burger, Mae Questel, William Hickey, Nicholas Guest, Julia Louis-Dreyfus ja Brian Doyle-Murray
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: S

Epäonnisen Griswoldin perheen lomakohelluksesta kertova Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) oli pidetty menestyskomedia, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Pari vuotta myöhemmin ilmestyikin Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985), mutta se sai lähinnä haukkuja, vaikka olikin pieni hitti. Studio oli yhä innoissaan sarjan jatkamisesta ja he pyysivät käsikirjoittaja John Hughesia työstämään uuden elokuvan Griswoldien seikkailuista. Hughes keksi käyttää vanhaa novelliaan "Christmas '59" uuden tarinan pohjana ja alkoi kirjoittamaan. Aluksi Chris Columbuksen oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hänellä tuli isoja riitoja päätähti Chevy Chasen kanssa, jolloin hän jätti projektin, mikä johti siihen, että Hughes antoi Columbukselle toisen joulutarinan, mistä tuli lopulta supersuosittu Yksin kotona -komedia (Home Alone - 1990). Ohjaajaksi valittiin Jeremiah S. Chechik ja kuvaukset alkoivat maaliskuussa 1989. Saman vuoden marraskuussa Joulupuu on kärvennetty sai ensi-iltansa ja se oli siihen asti isoin hitti elokuvasarjassaan. Ilmestyessään kriitikot eivät erityisemmin välittäneet elokuvasta, mutta ovat vuosien varrella lämmenneet sille ja nykyään leffaa pidetään yhtenä parhaimpana jouluklassikkona. Itse näin Joulupuu on kärvennetty -elokuvan hyvin nuorena lapsena. En ollut nähnyt sarjan edellisiä osia, mutta innostuin leffasta silti ja olenkin katsonut sen useana jouluna. Viime kerrasta on tosin ehtinyt kulua jo muutama vuosi. Kun kesällä 2017 arvostelin Faijalla hommat hanskassa ja tänä kesänä arvostelin Mielettömän kesiksen, tiesin, että jouluna olisi tiedossa tämän elokuvan arvio. Katsoinkin elokuvan yhdessä tyttöystäväni kanssa, kun joulukalenterit, glögit, piparit ja suklaakonvehdit ilmestyivät kaupan hyllyille.

Clark Griswold haluaa järjestää kunnon joulun ja kutsuu sukulaisensa juhlimaan perheensä kanssa. Mikä voisikaan mennä pieleen...

Chevy Chase palaa ikoniseen rooliinsa Clark Griswoldina ja hoitaa hommansa paremmin kuin edellisissä osissa. Clark on sama vanha pöhköilijä, joka välittää suuresti perheestään ja haluaisi vain asioiden onnistuvan helposti. Onkin siis hauska seurata, kuinka suvun läsnäolo ja rikkinäiset jouluvalot alkavat stressaamaan häntä ja kenties ajavat hänet hieman hulluuden partaalle. Chasen ilmeet ovat aivan mahtavia läpi leffan ja hän todella taitaa tilannekomiikan jalon taidon.

Myös Beverly D'Angelo palaa tuttuun rooliinsa Ellen Griswoldina, joka joutuu jälleen seuraamaan vierestä miehensä hölmöilyä. D'Angelo on edelleen kelpo osassaan, mutta hänen hahmonsa jää usein taustalle uusien sukulaishahmojen saadessa enemmän ruutuaikaa.
     Griswoldien lasten näyttelijät ovat jälleen kerran vaihtuneet. Audrey-tyttärenä tässä nähdään Juliette Lewis, kun taas Russ-poikaa näyttelee nykyään Rillit huurussa -televisiosarjasta (The Big Bang Theory - 2007-) tuttu Johnny "Leonard" Galecki. Kummatkin lapset saavat omat hetkensä loistaa pienesti, mutta pääasiassa heidänkin hommakseen jää Clarkin sekoilun seuraaminen. Lasten kanssa hauskimpia hetkiä on, kun Clark yrittää saada jommankumman mukaansa villityyksiinsä ja muksut yrittävät keksiä tekosyitä päästäkseen pois tilanteesta, mikä ei mitenkään voi johtaa hyvään lopputulokseen.
     Griswoldien kanssa joulua saapuvat viettämään Clarkin vanhemmat Clark Sr. (John Randolph) ja Nora-äiti (Diane Ladd), jotka ovat selvästi lapsesta asti joutuneet kohentamaan poikansa mielialaa tämän mokatessa, Ellenin vanhemmat Art-isä (E. G. Marshall) ja Frances-äiti (Doris Roberts), jotka paheksuvat tyttärensä miesvalintaa, sekä höperö Bethany-täti (Mae Questel) ja kärttyisä Lewis-setä (William Hickey). Paikalle putkahtavat myös sarjan alkuperäisestä osasta tutut pöljä Eddie-serkku (Randy Quaid) ja tämän vaimo Catherine (Miriam Flynn), sekä heidän lapset Rocky (Cody Burger) ja Ruby Sue (Ellen Hamilton Latzen). Eddien saapuessa mukaan joulunviettoon alkaa selvä kilpailu parhaimman hauskuuttajan tittelistä Chasen ja Quaidin välillä, ja heidän juttunsa todella saavat nauramaan.
     Elokuvassa nähdään myös Nicholas Guest ja Julia Louis-Dreyfus Griswoldien epäonnekkaina naapureina ja koomikko Bill Murrayn hyvin samannäköinen veli Brian Doyle-Murray Clarkin pomona.

Joulupuu on kärvennetty on aivan mahtava jouluelokuva ja ehdottomasti National Lampoonin Vacation-sarjan paras osa! Kyseessä on sarjan kolmas elokuva, joten normaalisti olisi lähes mahdotonta, että filmi voisi ylittää edeltäjiensä tason, mutta niin vain leffa onnistui mahdottomassa, eivätkä kaksi edellistä osaa ole läheskään yhtä hyviä tai hauskoja teoksia. Kyseessä on tavallaan hyvin erilainen elokuva kuin Faijalla hommat hanskassa ja Mieletön kesis, sillä Yhdysvaltojen läpi ajamisen tai Euroopassa turisteilun sijaan elokuva tapahtuukin Griswoldien kotona. Leffa on kuitenkin siinä mielessä samanlainen, että tarinaa ei erityisemmin ole, vaan elokuva vain kulkee eteenpäin hauskojen jouluun liitännäisten kohtausten kautta. Mennään metsään etsimään joulukuusta, käydään lahjaostoksilla, pistetään koristeet pystyyn, mennään pulkkamäkeen ja nautitaan jouluateria sukulaisten kanssa... eikä elokuva tarvitse mitään sen enempää! Jouluiset aktiviteetit ja ihanan lämmin henki riittävät täydellisesti. Lisäksi leffa on todella hauska; ensimmäiset kolme varttia ovat jopa hulvatonta katseltavaa.

Elokuva onnistuu myös syventämään hahmojaan aiempia osia paremmin - ei kovin paljoa, mutta leffa tuo silti hahmoihin jotain, mitä edellisistä elokuvista puuttui. Clarkia syvennetään jo sillä, että näytetään hänen työpaikkansa. Tämän lisäksi leffasta löytyy esimerkiksi kohtaus, missä Clark yrittää saada pientä Ruby Sue -tyttöä uskomaan, että Joulupukki todella on olemassa. Tällainen tuo leffaan jopa pientä koskettavuutta. Kaikin puolin Joulupuu on kärvennetty tarjoaa siis erinomaista hupia koko perheelle ja se on ehdottomasti ansainnut paikkansa jouluklassikoiden joukossa. Minun täytyy kyllä pitää lyhyempiä taukoja elokuvan katselukertojen välillä ja ottaa Joulupuu on kärvennetty joka jouluiseksi perinteeksi leffojen, kuten Yksin kotona, Painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas - 1993) ja The Grinch (Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas - 2000) joukkoon.

Elokuvan ohjaajana toimii tosiaan Jeremiah S. Chechik, joka on luonut aivan mahtavan ilmapiirin läpi leffan. Chechik osaa hienosti ajoittaa komediahetket oikein ja takaa näin parhaimmat naurut. Olisi tavallaan mielenkiintoista nähdä, mitä Chris Columbus olisi saanut aikaan leffan kanssa, mutta toisaalta se voisi tarkoittaa, ettei elokuva välttämättä toimisi, eikä Yksin kotona -elokuvaa olisi koskaan tehty, joten parasta vain, että Chechik hoiti homman. John Hughesin käsikirjoitus on hauskan nokkela ja hän on saanut aikaiseksi sarjan parhaat vitsit. Lisäksi Joulupuu on kärvennetty on kuvattu ja leikattu oivallisesti. Olen aina pitänyt leffan tavasta näyttää ajan kulumista Clarkin avatessa joulukalenterin luukkuja. Lavasteet ovat mainiot ja muutamat visuaaliset efektit ovat hauskan yliampuvat. Alkutekstien aikana nähtävä joulupukkianimaatio on huvittava ja hyvin tehty. Äänimaailma on oivasti rakennettu ja Angelo Badalamentin säveltämät musiikit ovat ihanan jouluiset. Elokuvan jälkeen on myös aika varmaa, että Mavis Staplesin esittämä "Christmas Vacation" -hoilotus jää soimaan päässä.

Yhteenveto: Joulupuu on kärvennetty on loistava joulukomedia ja Vacation-sarjan paras osa! Chevy Chase pistää parastaan Griswoldin perheen isänä ja naurattaa, minkä kerkeää. Myös Randy Quaid tarjoaa monet naurut ja muutkin näyttelijät tekevät erittäin oivallista työtä hahmojensa kanssa. Erityisen ihmeellistä tarinaa ei elokuvasta löydy, mutta se ei todellakaan haittaa, sillä filmi on vain puhdasta joulun riemua ja taikaa alusta loppuun. Sen aikana saa nauraa useaan otteeseen, minkä lisäksi se luo pientä koskettavuutta syventäessään hieman hahmojaan. Mukana on useita ikimuistoisia hetkiä ja kaiken kaikkiaan Joulupuu on kärvennetty onnistuu tarjoamaan suurta iloa kerta toisensa jälkeen. Suosittelenkin katsomaan elokuvan heti tänä jouluna, jos ette ole sitä vielä nähneet. Tämä sopii erinomaisesti koko perheen kesken vietettävään leffahetkeen, sillä siitä voi nauttia minkä ikäinen tahansa. Kyseessä on ehdoton jouluklassikko ja mielestäni kaikkien kuuluisi katsoa tämä ainakin kerran! Hyvää joulua siis kaikille ja toivon, että teidän joulunne sujuu paremmin kuin tällä perheellä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
National Lampoon's Christmas Vacation, 1989, Warner Bros. Pictures, Hughes Entertainment

Arvostelu: National Lampoon's Vacation / Faijalla hommat hanskassa (1983)

NATIONAL LAMPOON'S VACATION (1983)

FAIJALLA HOMMAT HANSKASSA

Ohjaus: Harold Ramis
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Anthony Michael Hall, Dana Barron, Imogene Coca, Randy Quaid, Miriam Flynn, Christie Brinkley, Jane Krakowski, John P. Navin Jr., Eddie Bracken ja John Candy
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: S

National Lampoon's Vacation (usein myös pelkkä "Vacation"), eli suomalaisittain Faijalla hommat hanskassa, perustuu käsikirjoittaja John Hughesin lyhyttarinaan "Vacation '58", joka julkaistiin huumorilehti National Lampoonissa vuonna 1979. Kun kertomuksesta alettiin miettiä elokuvaa, Paramount Picturesilla hylättiin se, koska tarina oli liian episodimainen. Myös Warner Bros. Picturesilla monet miettivät näin, mutta lopulta leffa päätettiin tehdä. Elokuvan tuotanto lähti käyntiin ja lopulta se sai ensi-iltansa kesällä 1983 (Suomessa loppuvuodesta). National Lampoon's Vacation oli iso hitti ja sekä katsojat että kriitikot pitivät siitä. Vuosien varrella leffa on noussut komedioiden yhdeksi kulttiklassikoksi ja sille on tehty neljä jatko-osaa, joista uusin, Vacation (2015) toimii myös sarjan uudelleenkäynnistyksenä. Itse näin National Lampoon's Vacationin joskus lapsena, mutta lähes kaikki leffasta oli jo ehtinyt haihtua mielestäni, kun katsoin sen toista kertaa vuonna 2016. Pidin elokuvaa ihan hauskana kohelluksena, mutten kokenut suurta tarvetta vaikkapa omistaa sitä. Kuitenkin kun viime vuonna arvostelin juhannukseksi uuden Vacationin, päätin samalla, että tekisin seuraavana kesänä sarjan alkuperäisen osan. Kun kesälomani alkoi, katsoin National Lampoon's Vacationin yhdessä tyttöystäväni kanssa ja kirjoitin siitä.

Clark Griswold lähtee perheensä kanssa ajamaan Yhdysvaltojen halki, viettääkseen upean perheloman, jonka huipennuksena on Walley World -huvipuisto. Olisi ehkä kannattanut pysyä kotona...

Griswoldin perheen isää, Clarkia näyttelee Chevy Chase, joka suoriutuu hyvin hassuttelijan roolista. Kovin hyvä näyttelijä Chase ei ole, mutta sopii oikein mainiosti rooliinsa. Clark on todella hömelö tapaus, joka ei välillä tiedä yhtään, kuinka kuuluisi käyttäytyä tai miten pitäisi toimia, mutta silti hän painelee menemään. Clarkin toilailuja on myötähäpeällistä seurata, etenkin kun hän yrittää peitellä kohelluksiaan kummallisilla selityksillä.
     Perheen äitiä, Elleniä esittää Beverly D'Angelo, joka Chasen tapaan ei ole kummoinen näyttelijä, mutta tarpeeksi toimiva osaansa. Ellen ei ole samanlainen urpo kuin miehensä, vaan joutuu lähinnä häpeillen seuraamaan sivusta, mitä Clark touhuaa. Hahmo ei ole kovin mielenkiintoinen tai muistettava, sillä hän ei oikein tee mitään, mutta tiettyhän tällainen perhematka äidin tarvitsee - ainakin katsomaan muiden perään.
     Clarkilla ja Ellenillä on kaksi lasta: Rusty (Anthony Michael Hall) ja Audrie (Dana Barron), jotka eivät tule erityisen hyvin toimeen, kun he ovat suljettuina autoon moneksi päiväksi. Lapsille on saatu mukaan joitain hauskoja hetkiä, mutta myös he toimivat paljon sivustakatselijoina, kun heidän isänsä tekee tyhmiä. Nuorten näyttelijät ovat ihan kelpo valinnat rooleihinsa.
     Griswoldin perheen sukulaisia nähdään myös, nimittäin Ellenin serkku Catherine (Miriam Flynn), tämän hömelö mies Eddie (Randy Quaid), ja näiden lapset Vicki (Jane Krakowski), joka polttelee kannabista, Dale (John P. Navin Jr.), jolla on pino miestenlehtiä, Daisy Mabel (ohjaajan tytär Viola Ramis), jolla ei ole kieltä ja Eddie Jr. -vauva, sekä inhottava Edna-täti (Imogene Coca), joka ei tunnu pitävän mistään tai kenestäkään. Sukulaisista muistettavimmat ovat Eddie, jota on hauska seurata, etenkin Quaidin suorituksen ansiosta ja Edna-täti, jota vihaa, mutta josta samaan aikaan myös jollain tavalla pitää. Sukulaisia voisi olla enemmänkin leffassa, sillä heidän kummallinen maaseutukotinsa on kiinnostava kontrasti kaupunkimaisemille.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kaunis neitokainen punaisessa autossaan (Christie Brinkley), Walley Worldin omistaja Roy Walley (Eddie Bracken) ja huvipuiston turvamies Russ Lasky (John Candy).

National Lampoon's Vacation on hyvän mielen hölmöilyä alusta loppuun. Pari synkempää hetkeä on ujutettu mukaan, mutta nekin on esitetty humoristisilla tavoilla. Heti elokuvan alusta huomaa, että vitsikkyys painottuu lähinnä myötähäpeälliseen hölmöilyyn, jota samaan aikaan haluaisi nähdä lisää, mutta samaan aikaan haluaisi peittää silmänsä noloilta tapahtumilta. Milloin kaahaillaan naapuruston läpi, milloin flirttaillaan epätoivoisesti punaisen auton neidolle, milloin kysytään neuvoa pahamaineisilta alueilta ja milloin joudutaan selviämään vihaisesta koirasta - elokuva on täynnä yksittäisiä hetkiä, joita Griswoldin perhe joutuu kohtaamaan matkan varrella, eikä kenenkään kiinnostus reissun loppuhuipennusta, Walley Worldia kohtaan kasva, vaan ajatukset alkavat siirtyä kohti kotia. Leffaan on saatu mukaan viihtyisä tunnelma, jolloin perheen matkaa seuraa erittäin mielellään ja haluaa saada selville, pääsevätkö he edes kohteeseensa?

Elokuvaan on tungettu paljon pieniä vitsejä mukaan, jotka syntyvät joko repliikeistä, ilmeistä tai liikkeistä. Valitettavasti National Lampoon's Vacation ei ole kuitenkaan mikään hulvattoman hauska, vaan se lähinnä tarjoaa pieniä hymähdyksiä ja muutamat hekottelut. Jotkut jutut taas eivät naurata lainkaan. Kaikista parhaiten naurattaa yliampuvat hetket ja toilailut, minkä lisäksi myös pienet hetket - kuten kohtaus, jossa Clark selittää pojalleen jotain ja samalla hänen silmälasinsa katkeavat ja putoavat pois naamalta - saavat katsojan hymähtelemään. Valitettavasti niiden kahden välimaastoon jäävät vitsit eivät oikein tuota toivottua reaktiota ja ne ovat helposti unohdettavia. Mitä enemmän energiaa näyttelijöiltä löytyy, sitä hauskempia hetket ovat. Ne kohdat, joista näkee selvästi, ettei esiintyjä anna kaikkeaan, ei katsojanakaan viihdy samalla lailla. Muutamaan otteeseen saattaa jopa miettiä, että voi kunpa tämä kohtaus olisi toteutettu paremmin, jotta se saisi imaistua kunnolla mukaansa, eikä jää harmillisen vaisuksi. Jos leffassa saisi nauraa enemmän, se olisi oikein mainio, mutta tällaisena se jää vain ihan kivaksi kesähölmöilyksi, jonka jälkeen toivoo oman matkasuunnitelman onnistuvan huomattavasti paremmin kuin Griswoldeilla.

Leffan on ohjannut Harold Ramis, joka tunnetaan parhaiten yhtenä alkuperäisen Ghostbusters-leffan (1984) jäsenenä, sekä kyseisen leffan käsikirjoittajana. Ramis tuntuu ymmärtävän komedian salat, muttei täysin hyödynnä taitojaan elokuvassa. Käsikirjoituksesta vastaa alkuperäisen lyhyttarinan kirjoittanut John Hughes, joka olisi voinut rohkeammin antaa kaikkensa kertomukseen ja vitsailuun. National Lampoon's Vacation on kuvattu hyvin, mutta leikkaus on välillä kömpelöä. Muutamassa kohtaa, kun jokin asia tapahtuu, leikkaus toisen hahmon reaktioon tapahtuu liian hitaasti, jolloin väliin jää liian pitkä tyhjiö, jonka takia vitsi ehtii heikentyä. Elokuvaa varten rakennettu perheauto on hauskasti suunniteltu ja heti ensisilmäyksestä lähtien katsojana ihmettelee, miksi auton keulassa on niin monta valoa? Leffan äänitys on paikoitellen heikkoa ja etenkin kohdissa, joissa joku huutaa, ääni särkyy kehnon kuuloiseksi. Myös ääniefektit ovat välillä kömpelöitä, etenkin huoltoasemakohtauksessa, jossa äänitehosteilla on painotettu vain kenkien kopinaan, jolloin hetkeen ei muuta kuule. Elokuvaan valitut kappaleet säestävät mukavaa tunnelmaa ja niitä kuunnellessa tulee juuri sellainen tunne, että olisi automatkalla ja radiosta soi viihdyttäviä kipaleita. Leffassa kuullaan mm. Ramonesin "Blitzkrieg Bop" ja Lindsey Buckinghamin biisit "Dancin' Across the USA" ja elokuvasarjan tunnuskappaleeksi noussut "Holiday Road".

Yhteenveto: National Lampoon's Vacation on ihan menevä hassuttelupätkä, joka ei tarjoa niin monia nauruja kuin se kuvittelee ja toivoo. Kohellusta on kuitenkin mukana ja leffan aikana pääsee muutamaan otteeseen naureskelemaan ja useasti hymähtelemään hölmöille hetkille. Näyttelijät suoriutuvat ihan toimivasti rooleistaan ja ovat parhaimmillaan, kun heistä löytyy energiaa. Elokuvassa on mainio tunnelma läpi keston ja pätkän katsoo mielellään uudestaankin. Hieman yliampuvampaa meininkiä toivoisi mukaan, jolloin saisi nauraa makeammin. National Lampoon's Vacation on oivallinen valinta kesäloman aloituselokuvaksi, jonka voi katsoa koko perheen voimin. Sen jälkeen "Holiday Road" jää varmasti soimaan päässä. Hyvää kesää kaikille ja ensi vuonna sitten leffan jatko-osa, National Lampoon's European Vacation (1985)!

Kirjoittanut: Joonatan, 6.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
National Lampoon's Vacation, 1983, Warner Bros. Pictures