Arvostelu: Barbarian (2022)

BARBARIAN

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Georgina Campbell, Bill Skarsgård, Justin Long, Matthew Patrick Davis, Jaymes Butler ja Richard Brake

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

Barbarian on komedioita tehneen Zach Creggerin ensimmäinen täysin oma elokuvaohjaus. Cregger ryhtyi omaksi huvikseen kynäilemään lyhyttä kohtausta, josta hän kuitenkin innostui niin paljon, että alkoi rakentaa kokonaista kauhuelokuvaa kohtauksen ympärille. Cregger koki vaikeuksia saada yhtiöitä kiinnostumaan ideastaan (jopa yleensä pienkauhutekijöille tukea antava A24-yhtiö torjui Creggerin), kunnes hän sai tuottajat J.D. Lifshitzin ja Raphael Margulesin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2021 ja Barbarian julkaistiin joissakin maissa elokuvateattereissa syyskuussa. Kuukautta myöhemmin elokuva saapui Suomeen Disney+ -suoratoistopalvelun kautta. Itse kuulin filmistä ensi kertaa, kun se ilmestyi Yhdysvalloissa ja se alkoi kerätä suuria kehuja. Kun Barbarian ilmestyi Disney+:n valikoimaan, katsoin sen halloween-iltana, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Tess Marshall saapuu Detroitiin työhaastatteluun, vain huomatakseen, että hänen vuokraamassaan Airbnb-talossa majailee jo joku. Nainen saa kuitenkin vähitellen huomata, ettei toinen vuokralainen ole karmivinta, mitä talosta löytyy...

Georgina Campbell näyttelee Tess Marshallia, jolla on Detroitissa työhaastattelu aamupäivästä. Niinpä Tess saapuu kaupunkiin edellisiltana ja vuokraa Airbnb:ltä talon yösijaksi. Outoa kyllä, talosta löytyy jo vuokralainen, Bill Skarsgårdin näyttelemä Keith. Mies vakuuttelee, että hän on vuokrannut talon eri yhtiön kautta ja varautunein mielin Tess päättää tarttua Keithin tarjoukseen, että he yöpyisivät talossa yhdessä ja selvittäisivät aamulla, mistä on kyse? Campbell ja Skarsgård ovat molemmat hyviä rooleissaan ja he tulkitsevat oivallisesti kiusallista tilannetta. Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnina parhaiten tunnettu Bill Skarsgård onnistuu oivallisesti vaikuttamaan mukavalta, mutta silti jotenkin hämärältä hepulta. Campbell vakuuttaa hienosti, kun kauhut käynnistyvät ja hahmo joutuu taistelemaan selviytymisestään. Kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään mm. Justin Long näyttelijä AJ Gilbridenä, jonka ura on vaakalaudalla, häneen kohdistuvien ahdistelusyytösten vuoksi. Long suoriutuu myös osastaan mallikkaasti ja hänenkin hahmonsa kohdalla katsoja on epäileväinen miehen puheista.

En tosiaan tiennyt Barbarianin sisällöstä oikeastaan mitään etukäteen, mutta kiinnostuin totta kai elokuvasta, kun sitä alettiin kehua internetissä yhdeksi parhaimmista ja pelottavimmista kauhuelokuvista vuosiin. Toki tällaisiin kehuihin suhtautuu myös varautunein mielin, kun pohtii esimerkiksi sitä, että vastikään ilmestynyttä heikohkoa Smileä (2022) on kuvailtu Tiktokissa monien käyttäjien voimin kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi. Ja toki teille lukijoille minä olen nyt vain yksi internet-syövereiden kehujista, johon voitte suhtautua niin skeptisesti kuin lystäätte ja pistää sitten Barbarianin itse pyörimään Disney+:sta, tuumien, että "ei tämä voi kovin paha olla". Kyllä voi. Barbarian on pelottavin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.

Elokuva lähtee liikkeelle erittäin jännittävästi ja jo ensiminuuteilla katsoja tietää, että tässä vuokratalossa on jotain pielessä. Tessille saattaa jopa sanoa ääneen, että "älä nyt jumalauta mene sinne", ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Samalla katsojaa kiinnostaa, mitä talossa on oikein meneillään? Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Zach Cregger näyttää heti kyntensä kauhugenressä ja olen jo nyt valmis ottamaan vastaan kaikki tulevat kauhuleffat, mitä Cregger aikoo tehdä. Cregger rakentaa tunnelmaa alusta asti ihailtavan tiivistunnelmaisesti. Keith on välittömästi epäilyttävä tyyppi ja niin Tessin kuin katsojan sydän takoo lujempaa, kun jännittää, että mitä jos kyseessä on joku sekopää, joka satuttaa poloista työhaastateltavaa. Kun talon salaisuudet alkavat vähitellen selviämään, sydän alkaa ihan tosissaan takoa ulos rinnasta, hikipisarat kimmeltävät otsalla televisioruudun valossa ja käsiä ryhtyy tiedostamattakin nostaa silmien eteen.

Elokuva kietoutuu alkupäässään hitaasti varomattoman katsojan ympärille, virnistää todeten "ähäkutti" ja tiukentaa otteensa sitten niin, että loput filmistä onkin lähes täysin piinaavaa katseltavaa. Leffa herättää herkästi klaustrofobista tunnetta ja sen tuottama ahdistus hellittää vasta jonkin ajan jälkeen elokuvan päätyttyä. Kun Tess ryhtyy tutkimaan taloa enemmän, katsojankin valtaa paniikinomainen epätoivo ja katse harhailee etsimään pakoreittiä. Eikä siinä kohtaa edes ole vielä mitään hajua, että mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Niin upeasti Cregger elokuvaansa työstää. Ohjaaja-käsikirjoittaja ei vain vedä mattoa jalkojen alta, vaan kiskaisee niin lujaa, että katsoja kaatuu täysillä selälleen ja sitten Cregger tarttuu jaloista kiinni ja riuhtoo mukaansa. Elokuva uudistaa itseään häkellyttävin keinoin edetessään ja aina kun katsoja luulee, että on päässyt täysin jyvälle leffan todellisesta luonteesta, Cregger nauraa päin naamaa. Taidottomissa käsissä mustaa huumoriakin sisältävä Barbarian olisi tyylitajuton sekamelska, mutta Cregger suoriutuu ällistyttävän hyvin työstään. Usein sitä kuulee, että jokin elokuva on niin pelottava, että sen jälkeen tekee mieli käydä kylmässä suihkussa ja nukkua valot päällä. Yleensä huvitun näistä kommenteista. Hyytävän Barbarianin päätyttyä minun teki mieli tehdä juuri nämä jutut. Huh huh, mikä elokuva. Ja siis, sehän oli pelkkää elokuvaa, vai mitä? Vai mitä?

Kyseessä on myös teknisesti taiturimaisesti tehty elokuva. Barbarian on todella tyylikkäästi kuvattu. Elokuvasta löytyy useita erinomaisia kamerakikkailuja, oli kyse sitten linssivalinnoista, epämiellyttävyyttä lisäävistä vinksahtaneista kuvakulmista tai kameraliikkeistä. Leikkaus on sähäkkää ja tunnin ja kolmen vartin elokuva tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Valaisua hyödynnetään upeasti. Katsoja tuijottaa vatsa muljahdellen pilkkopimeitä taustoja, samalla kun yrittää työntyä sohvansa sisälle piiloon sitä, mikä ikinä varjoissa saattaa lymyillä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset suorastaan vastenmieliset. Äänimaailma on esimerkillisen onnistunut. Säveltäjä Anna Drubich tuo tehokkaan lisänsä tunnelmaan, ilman, että filmi luottaa oikeastaan koskaan typeriin kovaäänisin äkkisäikäyttelyihin.

Yhteenveto: Barbarian on piinaavan jännittävä kauhuelokuva, joka pistää katsojansa varsinaiseen koetukseen. Ahdistava ilmapiiri kietoutuu heti alussa katsojan ympärille ja meno sen kuin pahenee elokuvan edetessä. On vaikea olla reagoimatta voimakkaasti, kun vuokratalon mysteeriverhoa ryhdytään vihdoin availemaan. Elokuva pääsee yllättämään useasti toden teolla, uudistaen itseään silloin tällöin ja jättäen katsojan pähkäilemään, mitä ihmettä oikein katsoo. Epätoivon epämiellyttävä tunne pitää tiukasti kourissaan, mutta hyytävän kauhunkin keskeltä löytyy outoa huumoria. Ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Cregger käsittelee filmiään ihailtavan ansiokkaasti, enkä malta odottaa näkeväni, mitä herra tulee vielä tarjoamaan. Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin mainioita ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on suorastaan taiturimainen. 2022 on ollut yllättävänkin oiva vuosi kauhugenrelle ja Barbarian toimii kuin pisteenä i:n päällä. Se on aivan mahtava leffa, jota voi suositella kaikille genren ystäville. Eipä ole hetkeen mikään kauhuelokuva saanut minua jännittämään ja ahdistumaan niin voimakkaasti kuin tämä. Upeaa työtä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Barbarian, 2022, BoulderLight Pictures, Hammerstone Studios, Almost Never Films Inc., Regency Enterprises, Vertigo Entertainment

Arvostelu: Vettä elefanteille (Water for Elephants - 2011)

VETTÄ ELEFANTEILLE

WATER FOR ELEPHANTS

Ohjaus: Francis Lawrence
Pääosissa: Robert Pattinson, Reese Witherspoon, Christoph Waltz, Jim Norton, Mark Povinelli, Ken Foree, Richard Brake, Scott MacDonald ja Hal Holbrook
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

Water for Elephants, eli suomalaisittain Vettä elefanteille perustuu Sara Gruenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2006. Fox 2000 -yhtiö hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset alkoivat keväällä 2010 ja lopulta Vettä elefanteille sai maailmanensi-iltansa 15. huhtikuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi mukavasti ja monet kriitikotkin antoivat positiivisia arvioita. Hieman negatiiviseen valoon leffa joutui, kun internetissä levisi video, missä elokuvassa esiintynyttä elefanttia, Taita pahoinpidellään. Tämä kuitenkin paljastui vahvasti muokatuksi videoksi, mikä oli tapahtunut jo ennen kuin Gruen oli edes julkaissut kirjansa. Itse en ollut aiemmin nähnyt Vettä elefanteille, mutta muistan, kun se saapui Suomen teattereihin ja näin sen mainoksia televisiossa. Olen välillä pohtinut elokuvan katselua ja nyt kun se täyttää kymmenen vuotta, päätin vihdoin vilkaista, millaisesta teoksesta oikein on kyse. Vettä elefanteille tulikin kätevästi eräänä iltana televisiosta.

Vuonna 1931 nuori eläinlääkäriksi opiskeleva Jacob Jankowski päätyy sirkuksen matkaan, missä hän rakastuu sirkuksen äkkipikaisen johtajan vaimoon.

Päärooliin Jacob Jankowskiksi pohdittiin aluksi mm. Channing Tatumia ja Andrew Garfieldia, ennen kuin rooli annettiin Twilight-elokuvista (2008-2012) tunnetulle Robert Pattinsonille. Vaikkei Pattinson ole onneksi tässä yhtä puinen kuin Edward-vampyyrina, löytyy häneltä selvästi heikommat hetkensä. Paikoitellen hänen esittämänsä tunteet tuntuvat väkinäisiltä ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin hän lämpenee leffalle. Pattinsonia auttaa sujuvasti kirjoitettu hahmo, Jacob, jonka kanssa katsoja hyppää ihan mielellään sirkusjunan kyytiin, vaikka luvassa oleva matka ei tarjoaisikaan pelkästään hupia.

Benzinin veljesten sirkuksen johtajaa, Augustia näyttelee Christoph Waltz. August on aikamoinen showmies ja onnistuu hyvin pitämään sirkusyleisöä otteessaan, mutta eipä häntä kiinnosta lainkaan sirkuksen työntekijöiden tai eläinten olot - kunhan rahaa vain tulee. Waltz on esittänyt viimeisen vuosikymmenen ajan useasti tarinan pahista, välillä upeasti ja välillä heikommin. Tähän rooliin Waltz sopii erittäin hyvin. Hänellä on karismaa esiintyä isolle yleisölle, mutta samalla hänestä löytyy oikeaa häijyyttä, jotta katsoja ei vain voi pitää Augustista.
     Augustin vaimoa, sirkustaitelija Marlenaa, johon Jacob rakastuu, näyttelee Reese Witherspoon. Elokuvassa syvennytään pikkuhiljaa paremmin Marlenaan ja mitä enemmän hahmo saa lihaa luidensa ympärille, sitä parempaa työtä Witherspoonkin tekee. Hänestä löytyy oikeaa lumoavuutta, mitä hahmo tarvitsee, tehdessään temppuja mm. eläinten kanssa.

Vettä elefanteille onnistui olemaan miellyttävä yllätys itselleni. En odottanut elokuvalta kovinkaan paljoa ja vaikkei filmi mitään erityisen ihmeellistä tarjonnut, se piti mielenkiintoani kuitenkin yllä sujuvasti alusta loppuun. Vähitellen muodostuva romanssi Jacobin ja Marlenan välillä on hyvin luotu ja onhan se pakko myöntää, etten voinut olla innostumatta, kuinka suloinen ja sympaattinen viinaa mielellään lipittävä Rosie-elefantti on. Elokuva näyttää hyvin sirkuksesta kaksi eri puolta; yleisön kokemat ihmetykset ja sitten karun todellisuuden kaiken sen ihmeen takana. August kohtelee etenkin vaikeasti oppivaa Rosieta kammottavasti ja saa samalla katsojan kiukustumaan ja toivomaan, että Rosie vain kiemurtaisi kärsänsä Augustin kaulan ympärille ja tiukentaisi otetta.

Tunnelma onkin oivallisesti rakennettu pitkin elokuvaa ja romanssikin tasapainottelee hyvin siinä rajalla, ettei se muutu liian siirappiseksi - aivan kuin nuorallatanssija, joka yrittää olla horjahtamatta. Mitä pidemmälle romanssi etenee, sitä suuremmaksi kasvaa tietty jännitys siitä, miten käy, jos August saa tietää? Siitä huolimatta elokuva ei täysin tarjoa sitä tunneiskua, mitä siltä toivoisi. Pääpari toimii, mutta tarinasta löytyisi potentiaalia vielä parempaan. Eniten itseäni jäi kuitenkin häiritsemään nykypäivään sijoittuvat kohtaukset, missä vanha Jacob (Hal Holbrook) kertoo tätä tarinaa eteenpäin. Jos romanttinen puoli välttää imelyyden, nämä nykypäivän kohtaukset eivät siinä onnistu. Ne ovat hieman kiusalliset ja elokuva olisikin parempi jo sillä, että ne karsisi pois ja tekijät olisivat keksineet toisen tavan aloittaa ja päättää filmin.

Elokuvan on ohjannut Francis Lawrence, joka oli tätä ennen tehnyt esimerkiksi post-apokalyptisen leffan I Am Legend (2007) ja tämän jälkeen hän teki Nälkäpelin (The Hunger Games - 2012) jatko-osat. Lawrence onkin selvästi paremmin kotonaan futuristisuuden, synkistelyn ja toiminnan parissa, mutta kyllä 1930-luvulle sijoittuva rakkausdraamakin häneltä ihan menevästi luonnistuu. Itse ajankuva on upeasti luotu näyttävää lavastusta, tyylikästä maskeerausta ja tarkkaan tehtyjä asuja myöten. Visuaalinen ilme on vaikuttava myös taidokkaan kuvauksen ja valaisun kanssa, mutta leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää hieman. Äänimaailma on oivallinen ja tuttuun tyyliinsä säveltäjä James Newton Howard tuo vahvaa lisätunnelmaa musiikeillaan.

Yhteenveto: Vettä elefanteille on mainio romanttinen draamaelokuva, jonka sirkusjunan vietäväksi hyppää mielellään. Tarina pitää oivallisesti mukanaan ja on kiinnostavaa seurata niin sirkuselämää kuin pääparin välille kehittyvää romanssia. Robert Pattinson sopii alun pienestä puisevuudestaan huolimatta passelisti pääosaan ja Reese Witherspoon tekee hyvää työtä hänen vastanäyttelijänään. Parhaan roolityön tarjoaa kuitenkin Christoph Waltz, joka oikein herkuttelee häijyn sirkuksen johtajan osassa. Tietty Tai-elefantin esittämä Rosie on suloinen hahmo itsessään ja elokuvan sykkivä sydän. Vaikka filmi onkin hyvä ja monin tavoin toimiva, tuntuu siitä uupuvan viimeinen silaus. Jännite pääparin paljastumisesta voisi olla vahvempi ja elokuvan tunnepuoli muutenkin voimakkaampi. Lisäksi moderniin aikaan sijoittuvat alku ja loppu ovat aika kiusallista katsottavaa ja elokuva voisikin keskittyä täysillä vain 1930-lukuun - erityisesti kun se on niin vaikuttavasti luotu lavasteiden ja asujen kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Water for Elephants, 2011, Fox 2000 Pictures, 3 Arts Entertainment, Flashpoint Entertainment, Dune Entertainment, Ingenious Media, Big Screen Productions, Netter Productions

Arvostelu: Nuori Hannibal (Hannibal Rising - 2007)

NUORI HANNIBAL

HANNIBAL RISING

Ohjaus: Peter Webber

Pääosissa: Gaspard Ulliel, Gong Li, Rhys Ifans, Dominic West, Richard Brake, Kevin McKidd, Stephen Walters, Ivan Marevich, Helena-Lia Tachovska ja Aaran Thomas

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Thomas Harrisin kirjaan perustuva elokuva Uhrilampaat (The Silence of the Lambs - 1991) oli valtava hitti, joka voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Kun Harris kirjoitti tarinalle jatkoa, myös elokuvien puolella oli tiedossa jatko-osa. Hannibal-leffa (2001) oli vielä isompi taloudellinen menestys, mutta herätti paljon ristiriitaisia ajatuksia niin katsojissa kuin kriitikoissa. Jo kertaalleen Psykopaatin jäljillä -nimisenä (Manhunter - 1986) filmattu Punainen lohikäärme (Red Dragon - 2002) sai enemmän kehuja, muttei ollut samanlainen hitti kuin edeltäjänsä. Tarinan oli tarkoitus jäädä trilogiaksi, mutta lopulta Harris päättikin kirjoittaa vielä yhden kirjan, joka kertoisi Hannibal Lecterin nuoruudesta. Myöhemmin Harris on paljastanut, että päätös kirjan tekoon johtui isosti elokuvatuottaja Dino De Laurentiisin painostamisesta. De Laurentiis uskoi menettävänsä Hannibal Lecter -hahmon, jos ei saisi pian tehtyä uutta filmiä hahmosta ja hän kiristi Harrisia keksimään hahmon syntytarinan. Harris alkoikin kirjoittamaan uutta kirjaa ja samalla työsti sen pohjalta myös elokuvakäsikirjoitusta. Nuori Hannibal -kirja (Hannibal Rising) julkaistiin joulukuussa 2006 ja samanniminen elokuva jo helmikuussa 2007 - vain kaksi kuukautta kirjan julkaisemisen jälkeen. Leffa oli kuitenkin taloudellinen pettymys ja kriitikot lyttäsivät sen täysin. Itse katsoin Nuoren Hannibalin vasta muutama vuosi sitten, enkä pitänyt siitä lainkaan. Olin jo ajatellut, etten katsoisi sitä enää uudestaan - en, vaikka tänä vuonna juhlinkin Uhrilampaiden 30-vuotisjuhlaa katsomalla ja arvostelemalla sen, Hannibalin ja Punaisen lohikäärmeen. Lopulta kuitenkin päätin tuskailla elokuvan läpi toistamiseen, jotta saisin elokuvasarjan päätökseen myös arvostelujen puolelta - etenkin nyt, kun Harrisin luoma tarina saa jatkoa Clarice-televisiosarjan (2021-) muodossa.

Vuonna 1944 Liettuassa nuori Hannibal Lecter ja hänen pikkusiskonsa Mischa jäävät julmien natsisotilaiden vangiksi, jotka syövät Mischan ja jättävät Hannibalin kuolemaan kylmyyteen. Hannibal kuitenkin selviää ja vuosia myöhemmin aloittaa kostoretkensä.

Koska Nuori Hannibal kertoo nimensä mukaisesti nuoresta Hannibal Lecteristä, ei elokuvassa nähdä sarjan aiemmissa osissa hahmoa näytellyttä Anthony Hopkinsia, vaan ranskalainen Gaspard Ulliel. Ulliel osaa kyllä olla häijyn näköinen tarpeen vaatiessa ja uhkuu lopulta täyttä psykoottisuutta. Hänestä kuitenkin puuttuu täysin se charmi, oveluus ja aito hyytävyys, mitkä tekivät Hopkinsin roolityöstä Hannibalina niin legendaarisen. Ullielin ongelmaksi koituu myös huono teksti, mistä ammentaa näyttelemiseen. Hannibal-kannibaalin syntytarinaksi elokuva tekee todella kömpelöä työtä selittääkseen oikeasti, miksi hahmosta tuli sellainen kuin tuli.

     Elokuvassa nähdään myös Gong Li Hannibalin tätinä lady Murasakina, jonka kanssa Hannibalille alkaa kehkeytymään jotain enemmänkin, Dominic West komisario Popilina, joka ryhtyy selvittämään outoja kuolemia, kun Hannibalin kostoreissu alkaa, sekä Rhys Ifans, Richard Brake, Kevin McKidd ja Ivan Marevich natsisotilaina, joille Hannibal on vannonut kostoa monen vuoden ajan, sotilaiden murhattua ja syötyä hänen siskonsa Mischan (Helena-Lia Tachovska). Lin hahmo jää todella vaisuksi, eikä Westillekään keksitä kunnon tekemistä pakollisena poliisihahmona. Ifans selvästi nauttii häikäilemättömän lurjuksen esittämisestä, mutta eivätpä muut kummoista työtä tee.

Ensimmäisellä katselukerralla koin Nuoren Hannibalin kehnoksi ja tylsäksi elokuvaksi. Nyt toisella katselulla filmi oli mielestäni puuduttavan pitkäveteinen ja jopa surkea. Erityisesti ihmettelin huonoutta, sillä käsikirjoituksesta vastaa kirjailija Harris itse. Mutta kun alkaa lukemaan taustatietoja, miksi Nuori Hannibal tehtiin, alkavat syyt huonoudelle selviämään. Ei ihme, että Harrisin työ on tönkköä, jos hänet periaatteessa pakotettiin siihen. Ja sen lisäksi, että hänen piti väkisin kirjoittaa uutta kirjaa, hänen piti samanaikaisesti myös työstää sen elokuvasovitusta. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu jopa siltä, että Harris sabotoi elokuvan tahallaan, jotta se varmasti floppaisi, eikä De Laurentiis enää vaatisi häneltä uusia Hannibal-tarinoita. Niin tai näin, lopputuloksena on kauhea pökäle, mitä hävettää ajatella samana sarjana mestarillisen Uhrilampaiden kanssa.

Itse päähenkilöstä ja hänen kasvutarinastaan ei lopulta saada mitään irti. Ulliel vain hymyilee kierosti parin tunnin ajan ja siinä on legendaarisen Hannibal Lecterin syntytarina. Vaikka pikkusiskon syöminen on oikein hyvä motiivi Hannibalille lähteä kostoretkelle, on se outo lähtökohta itse päähenkilön kannibalismille. Voisi luulla, että pikkusiskon syöminen hengiltä aiheuttaisi sellaiset traumat, ettei sen jälkeen edes tekisi mieli popsia muita ihmisiä. Kai leffa yrittää sanoa, että Hannibal on lopulta yhtä paha kuin ne, joille hän kostaa. Viesti vain on niin puolivillaisesti rustattu mukaan, että yhä enemmän tuntuu siltä, ettei Harrisia edes kiinnostanut, millainen lopputulos olisi.

Siinä, missä Uhrilampaat oli huikea taidonnäyte psykologisessa kauhussa, rakentaen erittäin piinaavaa tunnelmaa, mutta pitäen katsojan silti tiukasti koukussa, Nuoren Hannibalin kauhu perustuu vain ällöttävään kuvastoon. Kuvottavuuksiensa kanssa leffa kuitenkin muistuttaa lähinnä sitä koulun muka-kovaa kundia, joka kuvittelee itsestään liikoja, ollessaan muka niin hävytön ja kapinallinen. Pääasiassa hänen touhujaan vain hävetti seurata. Sentään sen muka-koviksen noloilut tarjosivat edes jonkinlaista viihdettä, kun taas Nuori Hannibal on kuolettavan tylsä raina. Se ei koskaan nappaa mukaansa, mikään kohtaus ei tarjoa jännitettä, eikä tyhjänpäiväiseltä tuntuva kostoreissu lopulta edes kiinnosta. Elokuva pelaa niin täysillä shokkiarvonsa varassa, uskoen, että inhottavilla otoksilla ihmisistä, joilta on syöty tai leikelty osia, saataisiin samaa aikaiseksi kuin todellisella painostavalla hengellä. Lopputekstien alkaessa katsojan valtaa tyhjentävä olo. Tässäkö tämä nyt oli? Tämäkö oli kaikki, mitä Thomas Harris sai aikaiseksi luomansa ikonisen pahiksen nuoruudesta?

Elokuvan ohjaajana toimii Peter Webber, joka ei tee sen parempaa työtä kuin Harris. Tunnelma on kehnosti luotu, eikä Webber tunnu ymmärtävän kauhusta muuta kuin groteskilla kuvastolla leikkimisen. Kuvauskaan ei ole kummoista, vaikka mukaan mahtuu kelvollisiakin otoksia. Takaumiin tungetut tökkivät ja suttuiset hidastukset lisäävät leffan rumuutta. Leikkaus on tönkköä ja lopulta lähinnä lavasteet, asut ja karut maskeeraukset tekevät vaikutuksen. Ilan Eshkerin ja Shigeru Umebayashin säveltämät musiikit jäävät vaisuiksi, sopien siis hyvin muutenkin äärimmäisen latteaan tuotantoon.

Yhteenveto: Nuori Hannibal on pöyristyttävän surkea raina, jolla Thomas Harris sontii luomansa ikonisen kauhuhahmon päälle. Gaspard Ulliel toisaalta pärjää kelvollisesti psykopaatin roolissa, mutta hänestä puuttuu kaikki se, mikä teki Hannibal Lecteristä Anthony Hopkinsin esittämänä niin hyytävän. Lähinnä Ullielin hommaksi jää vain tuijotella häijysti kameraan ja sen uskotaan riittävän kauhuksi. Jos se ei riitä, leffa yrittää puskea mukaan ällöttävää kuvastoa. Shokeerausarvo on kuitenkin lattea, eivätkä muka-hurjat jutut jaksa kiinnostaa. Itse tarina on tylsä ja elokuva puuduttavan pitkäveteinen. Käsikirjoitus on todella tökerö ja elokuvaa katsoessa jopa tuntuu siltä, että Harris päätti itse pilata leffan, jottei De Laurentiis enää painostaisi häntä kirjoittamaan uusia Hannibal-tarinoita. Tuotannon isot ongelmat heijastuvat voimakkaasti lopputulokseen. En suosittele katsomaan Nuorta Hannibalia, vaikka kuinka kovasti kiehtoisi Hannibal-kannibaalin alkuperä. Osa hahmon viehätystä on mysteerisyys ja sen tämä onnettoman ponneton raina ryöstää täysin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hannibal Rising, 2007, Dino De Laurentiis Company, ETIC Films, Ingenious Film Partners, Zephyr Films, Carthago Films S.a.r.l., Young Hannibal Productions, Quinta Communications

Arvostelu: Kingsman: The Secret Service / Kingsman: Salainen palvelu (2014)

KINGSMAN: THE SECRET SERVICE (2014)

KINGSMAN: SALAINEN PALVELU

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Taron Egerton, Colin Firth, Mark Strong, Samuel L. Jackson, Sofia Boutella, Michael Caine, Sophie Cookson ja Mark Hamill
Genre: toiminta, komedia, agenttielokuva
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuotena, jona ilmestyi uusi James Bond -elokuva (Spectre, 2015) ja uusi Mission: Impossible -elokuva (Mission: Impossible - Rogue Nation, 2015), kuka olisi voinut aavistaa, että täysin tuntematon agenttiparodia voisi nousta kummankin yläpuolelle? Vaikka mielestäni Vaughnin edelliset sarjakuvaelokuvat Kick-Ass (2010) ja X-Men: First Class (2011) olivat aivan loistavia, en silti odottanut Kingsman: The Secret Servicea ollenkaan. Trailerit eivät näyttäneet kovin kiinnostavilta ja minua oli alkanut ärsyttää Vaughn, hänen jättäytyessään pois kummankin edellisen elokuvan jatko-osista. Menin kuitenkin avausviikonloppuna katsomaan Kingsmanin ja... WOW!

Kingsman on salainen vakoojajärjestö Briteissä. He ovat etsimässä uutta agenttia edesmenneen tilalle. Katujen kasvatti Eggsy päätyy yhdeksi ehdokkaaksi muutaman muun nuoren kanssa. Samaan aikaan bisnesmies Valentine on keksinyt hirveän juonen, joka saisi koko maailman kaaokseen. Kingsmanin agentit alkavat selvittämään Valentinen suunnitelmia.

Taron Egerton on loistava löytö nuoreksi Eggsyksi. Egerton ei ole ennen tätä tehnyt paljoa elokuvissa, mutta Kingsmanin jälkeen hänelle avautuu varmasti paljon mahdollisuuksia, sillä hän vetää roolinsa upeasti.
     Colin Firth on täydellinen valinta Harry Hartiksi, Kingsmanin agentiksi, joka valitsee Eggsyn yhdeksi ehdokkaaksi. Firth pääsee vetämään kunnon toimintapätkiä, joihin ei olisi lempeältä vaikuttavasta miehestä ennen uskonut.
     Samuel L. Jackson vetää yhden parhaista rooleistaan pahis-Valentinena. Quentin Tarantinon elokuvista on Jacksonin veto kaukana, sillä tämä hahmo pelkää tappamisen katsomista ja voi pahoin veren näkemisestä. Kiroilla hän silti tässäkin osaa. Jacksonin hahmolla on hauskana ja onnistuneena lisäpiirteenä puhevika, joka tekee hänen hahmostaan mielenkiintoisemman ja erilaisemman kuin normaaleista agenttielokuvien vastustajista.
     Yleensä pahiksena tuttu Mark Strong esittää hyvistä, Merliniä, joka toimii Kingsmanissa. Strong vetää roolin hyvin, mutta hänen vetonsa ei nouse ihan samalla tavalla esille kuin edellisten mainittujen.
     Michael Caine jää erittäin taka-alalle elokuvassa, muttei hänen hahmonsa olekaan kovin kiinnostava. Caine vetää silti tuttuun tapaansa hyvin.
     Muut näyttelijät toimivat myös ja ainakin minulle yllätyksenä tuli, että elokuvassa esiintyy Mark Hamill pienessä roolissa. Valentinella on myös avustaja Gazelle, jota esittää Sofia Boutella. Hahmolla on veitset jalkojen tilalla ja niillä saadaankin irtoraajoja kehiin. Suurimmaksi osaksi hahmot puhuvat voimakkaalla brittiaksentilla ja nuoret slangilla, joka tekee elokuvan ymmärtämisestä hieman hankalaa. Onneksi on tekstitykset!

Kingsman on raikas tulokas agenttigenreen. Vaikka siinä viitataan paljon muihin agenttielokuviin ja se "varastaa" muilta, niin se jää silti näkyviin erilaisena vakoojaelokuvana. Kiroilusta äärimmäisen väkivaltaisiin kohtauksiin, Kingsman jaksaa yllättää elokuvan loppuun saakka. Muutamat juonipaljastukset ovat helposti arvattavissa, mutta sillä ei ole niinkään väliä, sillä kokonaisuus on huikea.

Visuaalinen ilme elokuvalla on näyttävä. Alkutekstit pelkästään ovat hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Toimintakohtaukset on tehty upeasti ja kuvaus on täydellistä. Lentokoneesta hyppääminen, vihakirkkokohtaus ja lopun laajat kuvat ovat kuvauksellisesti elokuvan parhaimmistoa. Kirkkokohta on myös yksi parhaista toimintakohtauksista, joita olen nähnyt aikoihin. Elokuvassa on hienoja hidastuksia ja toimivaa, nopeaa leikkausta, varsinkin taisteluissa. Kuvauksesta on pakko sanoa, että laajakuvaobjektiivia on käytetty hieman liikaa ja paikoitellen se aiheuttaa liian häiritsevää vääristymistä kuvaan. Musiikki toimii taustalla, muttei jää soimaan päässä jälkikäteen. Vaikken ole konemusiikin ystävä, niin tässä se toimii, kun sitä käytetään.

Elokuva ei tunnu täysin komedialta, vaikka siinä saakin nauraa. Valentinen juonesta on tarkoituksella tehty hieman hölmö, kuin veetuiluna vanhoja Bond-elokuvia kohtaan. Useimmat vitseistä ovat kuivia, jolla on varmaan tähdätty perinteiseen brittihuumoriin. Kohtaus, jossa Harry ja Valentine syövät McDonald'sin hampurilaisia on absurdi, mutta tuntuu silti tarkkaan mietityltä.

Kingsmanille ollaan juuri tekemässä jatko-osaa. Toivon todella, että Matthew Vaughn pysyy ohjaajana, ettei jatko-osalle käy samalla lailla kuin Kick-Ass 2:lle (2013). Koska elokuva oli niin yllättävä, niin on tietysti olemassa vaara, ettei jatko-osa yltäisi lähellekään ensimmäisen tasoa. Uskon silti, että kunhan Vaughn on puikoissa, niin onnistunut elokuva on tiedossa.

Todella tarkkaavaiset katsojat huomaavat Valentinen talossa erittäin samanlaisen taulun kuin Kick-Assissa. Elokuvassa on myös kohtaus lopputekstien alkupuolella, joten ei kannata heti laittaa elokuvaa pois, kun ohjaajan nimi tulee ruutuun.

Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Elokuvan voi katsoa Blu-raylta englanniksi ja tekstitysvaihtoehtoina ovat suomi, ruotsi, tanska ja norja. Lisämateriaalina on kuusiosainen "Kingsman: The Secret Service: Revealed", jonka kokonaiskesto on puolitoistatuntia. Mukana myös kuvagallerioita ja trailer.

Yhteenveto: Kingsman: The Secret Service on yksi vuoden 2014 parhaimmista elokuvista. Se on erittäin viihdyttävä ja loistava leffa, josta varsinkin agenttielokuvien ystävät pitävät siitä varmasti. Lapsille elokuva sisältää liian rajua meininkiä, verta ja kiroilua, joten heille se ei vielä sovellu. Kingsman oli suuri positiivinen yllätys ja olen erittäin tyytyväinen, että menin katsomaan sen elokuviin asti. Suosittelen sen näkemistä todella paljon!

Kirjoittanut: Joonatan, 3.2.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.martialartsmoviejunkie.com
Kingsman: The Secret Service, 2014, 20th Century Fox Film Corporation, TSG Entertainment