Mayor of Kingstown, kausi 3 (2024) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 3

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Taylor Handley, Tobi Bamtefa, Hugh Dillon, Emma Laird, Hamish Allan-Headley, Derek Webster, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, Yorick van Wageningen, Nichole Galicia, Natasha Marc, Richard Brake, Nona Parker Johnson, Mark McKinnon ja Aidan Gillen

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 39 minuuttia - 1 tunti 4 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma televisiosarja Mayor of Kingstown nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä loppuvuodesta 2021. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kolmannen kauden tuotantoa piti kuitenkin viivästyttää, kun päätähti Jeremy Renner loukkaantui vakavasti lumiauraonnettomuudessa alkuvuodesta 2023. Kun alkuvuodesta 2024 Rennerin todettiin olevan tarpeeksi toipunut, kuvaukset käynnistyivät vihdoin ja lopulta Mayor of Kingstownin kolmannen tuotantokauden esitys alkoi kesäkuussa 2024. Kausi sai edeltäjiään positiivisemman vastaanoton kriitikoilta ja piti katsojalukuja korkeina. Itse en ollut aiemmin katsonut sarjaa, mutta nyt kun Mayor of Kingstown on päättymässä viidennen tuotantokautensa myötä, päätin vihdoin kurkata, mistä on oikein kyse. Pidin kahdesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kolmannen kauden katselun uteliaana.

Samalla kun Mike McLusky yrittää toipua äitinsä kuolemasta, hänen työnsä Kingstownin pormestarina vaikeutuu entisestään, sillä Irisin entinen pomo, katala venäläismafian johtaja Konstantin saapuu kaupunkiin.

Toivuttuaan lähes kohtalokkaasta lumiauraonnettomuudesta, Jeremy Renner palasi rooliinsa Mike McLuskyksi, joskin tietyin helpotuksin. Renner vitsaili jälkikäteen, että hänestä tuntui kuin hän olisi lapsinäyttelijä, sillä häntä kohdeltiin kuvauksissa niin silkkihansikkain muun muassa pidennettyjen hengähdystaukojen muodossa. Onnettomuuden seuraukset eivät hämmästyttävää kyllä näy Renneristä millään tavalla. Mies on yhtä antaumuksella roolissaan kuin kahdella edellisellä kaudella. Mike on edelleen mainio hahmo, jonka pesti Kingstownin "pormestarina" vaikeutuu jälleen, samalla kun hän yrittää toipua isoveljensä lisäksi myös äitinsä kuolemasta.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylena, Hugh Dillon Kylen poliisiparina Ianina, Hamish Allan-Headley SWAT-johtaja Sawyerina, Michael Beach vankilan kapteeni Moorena, Necar Zadegan apulaispiirisyyttäjä Evelyninä, Tobi Bamtefa Crips-jengin johtajana Bunnyna, sekä Emma Laird Miken rakastamana Irisinä, kun taas uusina hahmoina kausi tuo mukaan Konstantin Noskov'n (Yorick van Wageningen), Irisin entisen pomon ja venäläismafian johtajan, joka saapuu Kingstowniin ja pistää heti paikat mullin mallin, sekä Merle Callahanin (Richard Brake), Miken entisen tutun ja vaarallisen vangin, joka siirretään Kingstowniin. Sivunäyttelijätkin ovat rooleissaan hyviä ja van Wageningen istuu täydellisesti osaansa kylmäksi ja aidosti uhkaavaksi mafiapomoksi, jonka kohtaukset ovat aina jännittävää seurattavaa.

Viimeistään Mayor of Kingstownin kolmannen kauden aikana aloin jo ajatella ääneen, että miksi ihmeessä kukaan haluaisi asua tässä kaupungissa? Asuntojen on pakko olla todella halpoja tai jotain. Käsikirjoitustiimi keksii nimittäin jakso jaksolta niin toinen toistaan hurjempia hetkiä, joissa jengisodat, huumeet tai poliisiväkivalta pistävät sivullisiakin kylmäksi ja kerran jos toisenkin sarjan häikäilemättömyys hahmoja kohtaan loksauttaa suun auki. Kun pakkaa saapuu sekoittamaan Konstantin, jota ei kiinnosta tippaakaan kunnioittaa Kingstownin sääntöjä tai kuunnella jonkun "pormestarin" vaatimuksia, meno äityy entistä ikävämmäksi.

Mutta mitä kurjemmat oltavat Kingstownin asukeilla ja on mitä enemmän Mikea riepotellaan suuntaan jos toiseen, sitä koukuttavampi sarja toki on katsojan vinkkelistä. Koska sarja ei pelkää tehdä ikäviä temppuja merkittävillekin hahmoille, läpi jaksojen on kaiken aikaa läsnä väkevä jännite. Tunnelma sen kuin tiivistyy jakso jaksolta, mitä pidemmälle Konstantinin porukan teot eskaloivat jo valmiiksi liipaisinherkkää menoa ja finaalijaksossa helvetti pääseekin valloilleen. Toisin kuin Rennerille kuvauksissa, katsojalle ei juuri hengähdystaukoja tarjota ja jokaisen tyyneltä vaikuttavan hetken taustalla tuloaan tekee jo seuraava myrskypilvi. Loppusuoralla mattoa kiskotaan tehokkaasti jalkojen alta ja siirrynkin erittäin kiinnostuneena nyt neljänteen kauteen, koska palan halusta tietää, mitä seurauksia finaalijakson ratkaisuilla on...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat jännitettä tehokkaasti käsikirjoittajien paikoitellen jopa kierojen juonikuvioiden pohjalta. Teknisestikin Mayor of Kingstownin kolmas kausi pitää kutinsa. Kameratyöskentely on pätevää ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät paikoitellen varsin rujoiksi. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit tunnelmoivat jälleen toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

The Strangers - Chapter 3 (2026) - elokuva-arvostelu

THE STRANGERS - CHAPTER 3

Ohjaus: Renny Harlin

Näyttelijät: Madelaine Petsch, Gabriel Basso, Ella Bruccoleri, Richard Brake, Rachel Shenton, George Young, Pedro Leandro, Miles Yekkini, Ema Horvath, Jake Cogman, Kyle Breitkopf, Nola Wallace, Finn Cofell ja Stephanie Aubertin

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

The Strangersin (2008) käynnistämä elokuvasarja päätettiin 2020-luvulla pistää uusiksi ja vieläpä kokonaisen trilogian kera. Kaikki kolme elokuvaa kuvattiin yhtä kyytiä syksyllä 2022 ja niiden oli kaikkien tarkoitus ilmestyä vuonna 2024. Kuitenkin kun The Strangers: Chapter 1 (2024) sai ilmestyessään murskaavan vastaanoton kriitikoilta ja faneilta, eikä se ollut toivottu hitti, jatko-osien julkaisua päätettiin viivästyttää. The Strangers - Chapter 2 (2025) julkaistiin yli vuotta myöhemmin ja nyt myös The Strangers - Chapter 3 on ilmestynyt - Suomessa suoraan vuokralle ja digimyyntiin, samoin kuten pari edeltäjäänsä. Itse mielsin jo Chapter 1:n kehnoksi ja Chapter 2 oli suorastaan surkea. Odotukseni Chapter 3:a kohtaan eivät siis olleet korkeat, mutta päätin katsoa trilogian päätöksenkin, kun se oli vihdoin julkaistu vuokralle.

Maya jatkaa pakomatkaansa, saatuaan tapettua yhden kolmesta jahtaajastaan. Scarecrow ja Dollface eivät kuitenkaan ole vielä valmiit naisen kanssa...

Riverdale-sarjasta (2017-2023) tuttu Madelaine Petsch nähdään jälleen kerran Mayana, joka on jo kaksi elokuvaa yrittänyt pakoilla kolmea muukalaista, jotka haluavat pistää hänet hengiltä. The Strangers - Chapter 2:n päätteeksi Maya onnistui tappamaan yhden jahtaajistaan, Pin-Up Girlin (Ema Horvath), mikä toki suututti kaksi muuta sekopäätä, Scarecrow'n ja Dollfacen entisestään. Aiemmissa elokuvissa Petsch on ollut pienoinen valon pilkahdus, mutta tässä hänkin jättää paljon toivomisen varaa. Toki kolmanteen osaan kuuluu, että Mayan hahmo on alkanut väsyä pakenemiseen ja turtua kaikkeen väkivaltaan, mutta Petsch ei hoida tätä puolta niin hyvin kuin Mayan pelokkaampaa puolta edellisissä leffoissa.

     Paluun tekevät myös Richard Brake pienen Venus-kaupungin hämäränä sheriffi Rotterina, sekä Rachel Shenton Mayan siskona Debbienä ja George Young tämän miehenä Howardina, jotka saapuvat Venukseen etsimään Mayaa. Brake pääsee olemaan sopivan epäilyttävä, mutta Shenton ja Young jäävät täysin tyhjän päälle pikkurooleissaan.

Menneisyyteen sijoittuvan prologin jälkeen The Strangers - Chapter 3 jatkaa suoraan siitä, mihin Chapter 2:ssa jäätiin, niin tarinallisesti kuin laatunsa puolesta, sementoiden näiden kauhuräpellysten aseman yhtenä elokuvahistorian huonoimmista trilogioista. Vähäisetkin kauhun ja jännityksen rippeet ovat hävinneet tässä puuduttavan pitkästyttävässä päätösosassa, joka viimeistään todistaa sen, ettei ollut yhtään mitään järkeä jakaa näin ohkaista tarinaa kolmeksi elokuvaksi. Takaa-ajossa ei ole enää imua, etenkään kun se ei meinaa herättää näissä hahmoissakaan sen suurempia tuntemuksia.

Puolentoista tunnin kesto matelee, samalla kun käsikirjoituksen köykäisyys saa kerta toisensa perään pyörittelemään silmiä. Kolmen naamioituneen muukalaisen menneisyyttä kaivellaan hieman lisää, mikä toisaalta poistaa heidän uhkaavan mysteerisyytensä ja kieron epäinhimillisyytensä, mutta samalla paljastus jää siihen, että he olivat kaikki sekopäitä jo lapsina. Elokuvan varsinainen loppukäänne onkin taas naurettava. Ei tarvitse olla edes kovin tarkkaavainen katsoja, että jutun jujun tajusi jo edellisessä osassa. Kun elokuva vihdoin ja viimein päättyy, fiilis on lähinnä ärsyyntynyt. Toivon mukaan The Strangersiin älytään olla koskematta pitkään aikaan, sillä niin huonosti etenkin tämä Chapter 3 menestyi. Olisipa koko homma osattu jättää siihen alkuperäiseen, The Strangers -saagan ainoaan hyvään leffaan.

Suomalaistaustaisen Renny Harlinin ohjaus pysyy vaivaannuttavan puolivillaisena loppuun asti, mitä ei auta Alan R. Cohenin ja Alan Freedlandin onneton käsikirjoitus. Harlinin laiskaa työtä seuratessa ihmettelin usein, miten hänen tuoreessa haielokuvassaan Deep Waterissa (2026) oli huimasti enemmän potkua. Sentään The Strangers - Chapter 3:sta löytyy hetkittäin kelvollista kameratyöskentelyä, hyviä lavasteita ja rujoja maskeerauksia. Parissa kohtaa on käytetty liian selviä tietokonetehosteita ja äänimaailma luottaa turhan paljon kovaäänisiin böö-pelotteluihin. On niissä tosin se hyvä puoli, että ne säpsäyttävät nukahtamisen partaalla olevan katsojan takaisin hereille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Strangers - Chapter 3, Yhdysvallat, 2026, Elipsis Capital, Fifth Element Productions, Filmframe S.R.O., Lions Gate Entertainment, Mark Canton Productions, Stream Media, The Strangers Films, Vertigo Entertainment

Cold Storage (2026) - elokuva-arvostelu

COLD STORAGE

Ohjaus: Jonny Campbell

Näyttelijät: Joe Keery, Georgina Campbell, Liam Neeson, Lesley Manville, Gavin Spokes, Ellora Torchia, Vanessa Redgrave, Richard Brake ja Sosie Bacon

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Cold Storage perustuu David Koeppin samannimiseen kirjaan vuodelta 2019. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta on tekeillä elokuva, jonka Koepp käsikirjoittaa itse. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2023 ja nyt Cold Storage on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin yllä olevan julisteen tulevien leffojen joukossa, enkä halunnut tietää siitä sen enempää etukäteen. Kävinkin uteliaana katsomassa Cold Storagen heti ensi-iltapäivänä.

Varastolla työskentelevät Teacake ja Naomi saavat selville, että syvällä varastotilan uumenissa on hylätty armeijan tutkimuslaitos, minne piilotettu vaarallinen ja supertarttuva sieni on alkanut levitä.

Stranger Things -sarjasta (2016-2025) tuttu Joe Keery ja Barbarian-elokuvasta (2022) tuttu Georgina Campbell näyttelevät Teacakea ja Naomia, jotka työskentelevät varastolla, mistä ihmiset voivat ostaa itselleen säilytyshuoneita tavaroilleen. Kaksikko ei kuitenkaan tiedä, että erilaisten roinien lisäksi varaston uumenissa piilee jotain todella vaarallista, mikä on pääsemässä ulos vankeudestaan. Keery ja Campbell ovat kelpo valinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy hyvää kemiaa. Campbellin esittämä Naomi on rauhallisempi ja tarkkaavaisempi tyyppi, kun taas Keery esittää aikamoista hölösuuta. Periaatteessa Keery esittää Stranger Things -hahmoaan Steveä, joskin eri hiustyylillä.

     Elokuvassa nähdään myös Liam Neeson selkävaivojensa takia eläköityneenä eversti Robert Quinnina ja Lesley Manville tämän entisenä työparina Trini Romanona, Sosie Bacon NASA:n tutkija Hero Martinsina, Ellora Torchia armeijalla työskentelevänä Abigailina ja Richard Brake tämän inhottavana esimiehenä Jerabekina, sekä Gavin Spokes Teacaken ja Naomin ärsyttävänä pomona Griffininä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa ihan passelisti. Neesonista löytyy karismaa entisenä everstinä, joka on harvoja ihmisiä maan päällä, jotka tietävät varaston uumenista löytyvän sienen uhkaavudesta. Onpa myös kivaa nähdä Neeson jossain muussa kuin tusinatoimintarainassa.

Cold Storage jäi mielestäni harmillisen vaisuksi kauhukomediaksi, jossa olisi varmasti ollut potentiaalia paljon parempaankin. Tällaisenaan tuntuu siltä, että jokin pidättelee leffaa kaiken aikaa, oli kyse sitten Koeppin käsikirjoituksesta hänen oman kirjansa pohjalta tai sitten pienehköstä budjetista, joka taisi mennä lähinnä näyttelijöihin. Elokuva voisi olla villimpi, ronskimpi, hauskempi, ällöttävämpi, verisempi... Yksinkertaisemmin sanottuna Cold Storagen olisi pitänyt pitää enemmän hauskaa konseptinsa parissa.

Lähtökohtaisesti elokuva on nimittäin erittäin lupaava. Elokuvan alku pohjustaa sienen vaarallisuuden onnistuneesti ja kun päästään varastolle, leffa rakentaa jännitettä pätevästi. Mutta kun sieni alkaa tartuttamaan ihmisiä ja muuttamaan näistä omaa zombimaista armeijaansa, jonka ainoa tehtävä on levittää sientä muualle maailmaan, elokuva ei uskallakaan pistää haisemaan. Parit yrjöt ja tartunnan saaneiden räjähtelyt ovat kierolla tavalla veikeät, mutta etenkin loppusuoralla elokuva jää lähinnä toistamaan samoja temppuja, kun sen pitäisi nostaa kierroksiaan. Kun lopputekstit pyörähtivät käyntiin, ensireaktioni oli: "siinäkö se nyt olikin?" Ei Cold Storage huono ole ja sen katsoo kyllä sujuvasti kertakäyttöisenä kauhukomediana. Mutta jotain jää uupumaan ja se taas jää harmittamaan teatterista poistuessa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa lähinnä televisiosarjojen parissa työskennellyt Jonny Campbell, jonka olisi pitänyt irrotella rohkeammin vekkulin konseptin kanssa. Samaa jää kaipaamaan myös Koeppin tekstistä, joka voi kenties toimia tällaisenaan kirjana, mutta joka tarvitsisi lisäpotkua elokuvamuodossa. Teknisestikin Cold Storage on hieman epätasainen. Se on ihan hyvin kuvattu ja sopivan napakasti leikattu kasaan, eikä leffa tunnu puolentoista tunnin kestossa liian pitkältä. Lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista ja tartunnan saaneiden maskeeraukset ovat tyylikkään ällöttävät. Tietokonetehosteista kuitenkin näkyy pienehkö budjetti, erityisesti tartunnan saaneesta peurasta, joka näyttää lähinnä videopelistä repäistyltä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Mathieu Lamboley tunnelmoi kivasti musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Cold Storage, Yhdysvallat, Ranska, 2026, StudioCanal, Ciné+OCS, Bibi Film tv, HunkyDory Films, Morocco Shooting and Support

The Strangers: Chapter 2 (2025) - elokuva-arvostelu

THE STRANGERS: CHAPTER 2

Ohjaus: Renny Harlin

Näyttelijät: Madelaine Petsch, Ema Horvath, Froy Gutierrez, Gabriel Basso, Ella Bruccoleri, Richard Brake, Brooke Johnson, Rafaella Biscayn, Rachel Shenton ja Milo Callaghan

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Kun The Strangers -kauhuelokuvasarja (2008-) päätettiin käynnistää uudelleen, Lionsgatella koettiin hyväksi ratkaisuksi tehdä saman tien kokonainen trilogia. Kaikki kolme elokuvaa kuvattiin yhteen pötköön syksyllä 2022 ja kaikkien kolmen oli tarkoitus saada ensi-iltansa vuonna 2024, muutaman kuukauden väleillä toisistaan. Kuitenkin kun The Strangers: Chapter 1 (2024) sai kriitikoilta ja katsojilta lähinnä negatiivista palautetta, minkä lisäksi se ei ollut toivottu menestys, jatko-osien julkaisutaktiikka mietittiin uusiksi. Kakkososaa kuvattiin viikon verran uudelleen ja lopulta The Strangers: Chapter 2 sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa syyskuussa 2025. Suomeen leffa saapui pari kuukautta myöhemmin, suoraan vuokralle ja nettimyyntiin. Itse en pitänyt juuri yhtään Chapter 1:sta, enkä ole siis odottanut jatko-osan katsomista. Päätin kuitenkin eräänä iltana vuokrata The Strangers: Chapter 2:n, toivoen että se onnistuisi olemaan edes hieman edeltäjäänsä parempi.

Miehensä menettänyt Maya Lucas herää sairaalasta ja saa pian huomata, että naamioitunut kolmikko on yhä hänen perässään.

Riverdalesta (2017-2023) tuttu Madelaine Petsch palaa rooliinsa Mayaksi, joka matkasi vuosipäivänsä kunniaksi Yhdysvaltojen halki poikaystävänsä Ryanin (Froy Gutierrez) kanssa. Matka katkesi kuitenkin lyhyeen, kun pariskunta yöpyi mökissä keskellä metsää ja kolme muukalaista tunkivat paikalle ja tappoivat Ryanin. Maya jäi henkiin, mutta hän joutuu kauhukseen heti leffan alussa tajuamaan, että Scarecrow, Pin-Up Girl ja Dollface eivät aio jättää työtään viimeistelemättä. Petsch on elokuvan ainoa himmeä valopilkku, esittäessään uskottavasti paniikissa olevaa hahmoaan, kun tämä jatkaa pakoaan. Hahmona Mayasta ei saa paljoa irti, mutta sen sijaan tappajakolmikon menneisyyttä ryhdytään hieman avaamaan ja oudosti leffa yrittää saada katsojan jopa sympatisoimaan tätä trioa.

The Strangers: Chapter 2 jatkaa niin tarinallisesti kuin tasonsa puolesta suoraan siitä, mihin kehnossa ykkösleffassa jäätiin. Maya herää sairaalasta ja joutuu heti jatkamaan pakojuoksuaan, kun tunkeilijakolmikko saapuu mestoille. Ja... no, siinäpä se oikeastaan onkin sitten koko leffa. Maya juoksee karkuun sairaalassa. Maya juoksee karkuun metsässä. Maya juoksee karkuun pikkukylässä. Juuri kun nainen ehtii hetken hengähtää, joku triosta ilmestyy paikalle ja sitten taas mennään. Hyvin tehtynä kyseessä voisi olla napakka jännitysnäytelmä, joka pitäisi tehokkaasti otteessaan, mutta The Strangers: Chapter 2 on lähinnä vain tylsä.

Tätä elokuvaa katsoessa käy harvinaisen selväksi, ettei The Strangersissa todellakaan ollut ainesta venyttää tarinaa kolmen elokuvan mittaiseksi kauhusaagaksi. Ykkösosassa hahmot esitellään ja helmikuussa ainakin Yhdysvalloissa ilmestyvässä The Strangers: Chapter 3:ssa (2026) sitten viedään tämä ajojahti päätökseensä, mutta tämän kakkosluvun tehtäväksi jää olla se täysin tarpeeton väliosa. Mitään kiinnostavaa ei tapahdu, vaikka potentiaalia olisi. Kohtauksessa, jossa Maya alkaa epäillä kaikkia ympärillä oleviaan naamioituneeksi kolmikoksi, on ainesta. Sitten taas tappelu villisian kanssa tuntuu käsikirjoittajien epätoivoiselta yritykseltä venyttää hommaa leffaksi kelpuutettavan mittaiseksi. Lopulta elokuva sitten päättyy kuin seinään. Mitään muuta ei jäänyt käteen kuin tunne siitä, että tässä menetti täysin turhaan puolitoista tuntia elämästään.

Ykkösosan tapaan myös The Strangers: Chapter 2:n ohjauksesta vastaa Renny Harlin, jonka työ tämän trilogian parissa muuttuu vaivaannuttavammaksi kohtaus kohtaukselta. Jännite on kadoksissa ja meno muutenkin laahaa. Alan R. Cohenin ja Alan Freedlandin työstämä käsikirjoitus on surkea onttoudessaan. Sentään leffa on ihan menevästi kuvattu. Mukana on hyviä lavasteita, puvustusta ja maskeerauksia. Äänimaailma sen sijaan luottaa liikaa kovaäänisiin böö-pelotteluihin, joilla katsojaa ravistellaan hereille tasaisin väliajoin. Justin Burnettin ja Òscar Senénin säveltämistä yhdentekevistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä The Strangers: Chapter 3:n traileri.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Strangers: Chapter 2, Yhdysvallat, 2025, Fifth Element Productions, Canada Audio Visual Tax Credit, Elipsis Capital, Filmframe S.R.O., Lionsgate Home Entertainment, Mark Canton Productions, Québec Production Services Tax Credit, Sherborne Media, Slovak Film Fund, Stream Media, The Strangers Films, Vertigo Entertainment

Arvostelu: The Strangers: Chapter 1 (2024)

THE STRANGERS: CHAPTER 1

Ohjaus: Renny Harlin

Pääosissa: Madelaine Petsch, Froy Gutierrez, Matus Lajcak, Olivia Kreutzova, Letizia Fabbri, Gabriel Basso, Ema Horvath, Ben Cartwright, Richard Brake ja Rachel Shenton

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Bryan Bertinon kauhuelokuva The Strangers (2008) oli taloudellinen hitti, josta muodostui vuosien saatossa kulttiklassikko, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kymmenen vuotta myöhemmin tehty jatko-osa The Strangers: Prey at Night (2018) oli kuitenkin taloudellinen pettymys, joten kolmososaa ei tehty. Sen sijaan Lionsgate-yhtiö alkoi kehitellä kokonaan uutta elokuvaa Bertinon idean pohjalta, joka ei liittyisi edellisiin leffoihin. Bertino itse kehitteli uuden elokuvan tarinan, minkä pohjalta Alan R. Cohen ja Alan Freedland alkoivat kynäillä käsikirjoitusta. Käsikirjoitus paisui lähes 300 sivun mittaiseksi ja sen sijaan, että tekstiä olisi tiivistetty reippaasti, se päätettiin jakaa kolmeksi elokuvaksi, jotka kuvattaisiin samaan aikaan. Ohjaajaksi valittiin suomalainen Renny Harlin ja kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2022. Harlinin mukana olosta huolimatta The Strangers: Chapter 1 skippasi Suomen teatterit, kun se ilmestyi toukokuussa 2024 ja täällä se ilmestyi vasta loppukesästä suoraan vuokralle. Itse pidän paljon alkuperäisestä The Strangersista, mutta mielestäni Prey at Night on surkea jatko-osa. Odotukseni uutta trilogiaa kohtaan olivat matalat, sillä en kokenut, että tarinassa olisi potentiaalia kolmeen leffaan. Uteliaana päätin silti katsoa The Strangers: Chapter 1:n, kun se saapui vihdoin Suomeen katsottavaksi.

Pariskunta Maya ja Ryan juhlistavat vuosipäiväänsä matkustamalla maan läpi ja he päättävät yöpyä pienessä oregonilaisessa kaupungissa. Heidän yönsä kuitenkin keskeytyy ikävästi, kun kolme naamioitunutta henkilöä yrittää tunkeutua heidän mökkiinsä.

Tällä kertaa kolmen naamioituneen tunkeilijan, Scarecrow'n, Dollfacen ja Pin-Up Girlin, kohteeksi joutuvat Riverdale-sarjasta (2017-2023) tutun Madelaine Petschin näyttelemä Maya ja Teen Wolf -sarjasta (2011-2017) tutun Froy Gutierrezin esittämä Ryan. Maya ja Ryan ovat seurustelleet jo viiden vuoden ajan ja vuosipäivänsä kunniaksi he päättävät lähteä matkalle halki Yhdysvaltojen. Petschin ja Gutierrezin väliltä löytyy jopa ripaus kemiaa, mutta ei heidän suorituksissaan silti hirveästi kehuttavaa ole. Petschin rooliksi jää lähinnä esittää pelokasta, kun taas Gutierrezin Ryan-hahmo yrittää nousta tilanteen huipulle. Hahmot eivät ole järin kiinnostavia tai kovinkaan fiksuja, jolloin heidän kohtaloistaan ei jaksa juuri välittää.

Haastatteluissa kotimaamme elokuvantekijäihme Renny Harlin on toistanut sitä, että hän suostui tekemään uuden The Strangers -trilogian vain, koska koki, että tässä on uusi, erittäin kiehtova tarina kerrottavanaan ja että hän ei olisi lähtenyt mukaan, jos kyseessä olisi pelkkä kopio alkuperäisestä elokuvasta. Noh, ainakin tämä trilogian avausosa on lähinnä pelkkä tylsä uudelleenfilmatisointi vuoden 2008 The Strangersista. Maya ja Ryan ovat onnellisemmin yhdessä kuin alkuperäisleffan pääpari, mutta muuten elokuva kulkee lähes identtistä polkua. Kotirauha rikkoutuu, kun joku koputtaa oveen kysellen Tamaran perään, hymynaamoja ja "hello"-tekstejä ilmestyy seinille ja taustalla hiippailee kolme naamioheppua, kunnes helvetti pääsee tosissaan valloilleen. Toisinto on laiskaa ja tylsää, eikä se herätä juuri mitään mielenkiintoa tulevia kahta leffaa kohtaan.

Sen lisäksi, että käsikirjoitus on lattea kopio alkuperäiselokuvasta, ei Harlinin ohjauksessakaan ole hurraamista. Hänen kauhunsa luottaa pelkästään kovien äänien säestämiin hyppysäikyttelyihin, yleensä kun Scarecrow hyökkää yhtäkkiä oven tai ikkunan läpi. Jännitettä ei rakennu, sillä hahmojen kohtalot eivät tosiaan kiinnosta ja kaikki tämä on jo nähty - vieläpä huomattavasti paremmin tehtynä -  joten mitään yllättävääkään ei ole luvassa. Koska jo elokuvan nimi sanoo, että kyse on vasta ensimmäisestä osasta, katsoja tietää myös senkin ennakkoon, ettei lopetus voi olla yhtä definitiivinen kuin alkuperäisleffassa. Leffan loputtua toivoin, että jos uusi Strangers oli pakko tehdä, tekijät olisivat voineet mieluummin vaikka jatkaa suoraan alkuperäisestä elokuvasta, paljastaen, että Liv Tylerin Kristen-hahmo olikin vain koomassa ja herää nyt kohtaamaan naamiotyypit uudestaan. 

Teknisiltä ansioiltaan The Strangers: Chapter 1 toimii suurimmaksi osaksi kelvollisesti. Se on pääasiassa hyvin kuvattu; etenkin pimeässä metsässä nähdään muutamia todella tyylikkäitä otoksia. Lavastus on oivaa ja maskeeraukset toimivat. Tunkeutujien asut ovat tutut aiemmista leffoista. Äänimaailma luottaa liikaa koviin pamauksiin, eikä Justin Burnettin ja Òscar Senénin säveltämistä musiikeista jää mitään käteen. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Strangers: Chapter 1, 2024, Lionsgate Films, Fifth Element Productions, Slovenian Film Fund, Frame Film, Lipsync, Stream Media, The Strangers Film

Arvostelu: Sisu 2 (2025)

SISU 2

Ohjaus: Jalmari Helander

Pääosissa: Jorma Tommila, Stephen Lang, Richard Brake ja Tommi Korpela

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Kotimainen toimintaelokuva Sisu (2022) oli kriitikoiden ja katsojien kehuma maailmanlaajuinen menestys, joten jatkoa oli tietenkin luvassa. Joulukuussa 2023 vahvistettiin, että jatko-osa on tekeillä ja sen kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024. Nyt Sisu 2 saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffaa innolla, pidettyäni ensimmäisestä leffasta paljon. Kun sain vihiä, että elokuva esitetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin mysteerinäytöksessä, hankin sinne heti lipun.

On vuosi 1946. Toinen maailmansota on päättynyt ja Suomi on joutunut luovuttamaan maitaan Neuvostoliitolle. Aatami Korpi palaa kotiseudulleen Karjalaan, purkaakseen vanhan talonsa, kun häntä alkaa jahdata puna-armeijan komentaja, joka tappoi hänen perheensä.

Jorma Tommila palaa rooliinsa Aatami Korveksi, todella vähäsanaiseksi mieheksi, joka onnistui kiikuttamaan kultansa Lapista Helsinkiin, pistäen siinä läjän natseja hengiltä. Nyt Aatami palaa vanhalle kotiseudulleen Neuvostoliiton valtaamaan Karjalaan, aikeenaan purkaa talonsa ja siirtää sen Suomen puolelle jokaista puupölkkyä myöten. Mutta tietysti paikallisilla sotilailla on omat suunnitelmansa tämän jo myytiksi nousseen miehen varalle. Tommila tekee toistamiseen suuren vaikutuksen todellisena äijänä, joka ei suostu antamaan periksi, ei sitten millään. Aatamia riepotellaan taas sinne ja tänne, mikä saa miehen lähinnä vain entistä vittuuntuneemmaksi. Kun Aatami sitten pistää haisemaan, tuima ja veriroiskeisiin peitetty Tommila loistaa toden teolla.

     Vastaansa Aatami saa tällä kertaa puna-armeijan entisen komentajan Yeagor Dragunovin, joka tappoi Aatamin perheen ja jota näyttelee Avatar-scifiseikkailuista (2009-) ja Don't Breathe -kauhuleffoista (2016-2021) tunnettu Stephen Lang. Pahisroolit eivät ole vieraita Langille ja hän hoitaakin tonttinsa häikäilemättömänä paskiaisena ansiokkaasti. Kun Tommila ja Lang pistetään vastakkain, katsojana unohtaa kokonaan, että ruudulla toisiaan turpaan mäiskivät suomalaismies ja megaluokan leffojen Hollywood-tähti. Mainio on myös Game of Thrones -sarjan (2011-2019) Night Kingiä esittänyt Richard Brake komentajana, joka lähettää Yeagorin viimeistelemään työnsä ja tappamaan myös Aatamin.

Siis voi huh huh ja pyhä jysäys! Sisu 2 ei vain lunastanut sille asetettuja kovia odotuksia, vaan se myös ylitti ne. Kyllä saa taas olla suomalaisena ylpeä, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Jalmari Helander pistää jo toistamiseen jenkkilän toimintaleffat nurkkaan häpeämään. Sisu 2 tarjoaa sellaista menoa ja rähinää läpi kestonsa, että päättömimmät kohdat pitää nähdä itse, jotta ne uskoo todeksi. Fysiikan lait saavat kyytiä siinä missä neuvostosotilaatkin, mutta eipä epärealistisuus haittaa tippaakaan, sillä luvassa on niin kerta kaikkisen mahtava viihdepommi. Aina, kun ehdit luulla, että leffa on käyttänyt kaikki paukkunsa tai että puhti alkaisi loppua, Helander pistääkin lisää pökköä pesään ja loppuhuipennuksessa nähdään juttuja, jotka loksauttivat takuulla useammankin suun auki katsomossa. Lisäksi suomalaisyleisölle poikkeuksellisena katsomo jopa repesi hurrauksiin ja taputuksiin niissä kaikista siisteimmissä kohtauksissa.

Vaikka Sisu 2:ssa on ollut Hollywood isommin tuotannossa mukana, ei menoa ole lähdetty vesittämään tai erityisemmin jenkkiläistämään, vaikka leffasta toki paistaa läpi, että esimerkiksi Mad Max -elokuvat (1979-2024) ovat toimineet innoittajana, kun suuri osa elokuvasta on takaa-ajoa maantiellä. Sen lisäksi, että leffa on pirun viihdyttävä, on se myös todella raaka. Veri pärskyy kohtaus kohtaukselta isommin, ihmiset räjähtelevät, päät katkeilevat... tyyppejä pistetään siis hengiltä mitä mielikuvituksellisimmin tavoin, minkä luulisi tyydyttävän toiminnannälkäisiä katsojia. Tällä saadaan kanssa hyviä nauruja synkemmän huumorin ystäville. Puolentoista tunnin kesto takaa sen, että hullusta mätöstä huolimatta ähky ei pääse iskemään. Ei Sisu 2 millään tavalla mullista toimintagenreä tai sisällä mitään sen syvällisempää kuin lajityypille tuttuakin tutumpaa perheen kuoleman kostamista. Kuitenkin sen, minkä Jalmari Helander tekee, hän tekee nyt helvetin hyvin.

Helander pitää yhä vain suuremmaksi paisuvaa pakettia vakuuttavasti kasassa ja hän on rakentanut muutaman erinomaisen toimintajakson, joihin liittyy lentokoneita ja juna. Etenkin jälkimmäinen on myös työstetty tehokkaan jännittäväksi. Teknisiltä ansioiltaan Sisu 2 on niin pätevää kamaa, että pitää oikein hieraista silmiään, kun katsoo leffan budjettia. Minne Hollywood-tuotannoissa palaa satoja miljoonia, kun tämä elokuva - joka vielä näyttää useassa kohtaa paremmalta - on tehty vain vähän päälle kymmenellä miljoonalla eurolla? Paria silmiinpistävää digiefektiä lukuun ottamatta Sisu 2 näyttää ja kuulostaa upealta. Etenkin lentokoneosio on komeaa katseltavaa. Kameratyöskentely on taidokasta, lavasteet hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset paikoitellen jopa kuvottavan rujot. Äänimaailma rymistelee menemään ja musiikit jyskäävät mahtipontisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Sisu 2, 2025, Subzero Film Entertainment, Good Chaos, Cosmic Snowball

Arvostelu: Barbarian (2022)

BARBARIAN

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Georgina Campbell, Bill Skarsgård, Justin Long, Matthew Patrick Davis, Jaymes Butler ja Richard Brake

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

Barbarian on komedioita tehneen Zach Creggerin ensimmäinen täysin oma elokuvaohjaus. Cregger ryhtyi omaksi huvikseen kynäilemään lyhyttä kohtausta, josta hän kuitenkin innostui niin paljon, että alkoi rakentaa kokonaista kauhuelokuvaa kohtauksen ympärille. Cregger koki vaikeuksia saada yhtiöitä kiinnostumaan ideastaan (jopa yleensä pienkauhutekijöille tukea antava A24-yhtiö torjui Creggerin), kunnes hän sai tuottajat J.D. Lifshitzin ja Raphael Margulesin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2021 ja Barbarian julkaistiin joissakin maissa elokuvateattereissa syyskuussa. Kuukautta myöhemmin elokuva saapui Suomeen Disney+ -suoratoistopalvelun kautta. Itse kuulin filmistä ensi kertaa, kun se ilmestyi Yhdysvalloissa ja se alkoi kerätä suuria kehuja. Kun Barbarian ilmestyi Disney+:n valikoimaan, katsoin sen halloween-iltana, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Tess Marshall saapuu Detroitiin työhaastatteluun, vain huomatakseen, että hänen vuokraamassaan Airbnb-talossa majailee jo joku. Nainen saa kuitenkin vähitellen huomata, ettei toinen vuokralainen ole karmivinta, mitä talosta löytyy...

Georgina Campbell näyttelee Tess Marshallia, jolla on Detroitissa työhaastattelu aamupäivästä. Niinpä Tess saapuu kaupunkiin edellisiltana ja vuokraa Airbnb:ltä talon yösijaksi. Outoa kyllä, talosta löytyy jo vuokralainen, Bill Skarsgårdin näyttelemä Keith. Mies vakuuttelee, että hän on vuokrannut talon eri yhtiön kautta ja varautunein mielin Tess päättää tarttua Keithin tarjoukseen, että he yöpyisivät talossa yhdessä ja selvittäisivät aamulla, mistä on kyse? Campbell ja Skarsgård ovat molemmat hyviä rooleissaan ja he tulkitsevat oivallisesti kiusallista tilannetta. Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnina parhaiten tunnettu Bill Skarsgård onnistuu oivallisesti vaikuttamaan mukavalta, mutta silti jotenkin hämärältä hepulta. Campbell vakuuttaa hienosti, kun kauhut käynnistyvät ja hahmo joutuu taistelemaan selviytymisestään. Kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään mm. Justin Long näyttelijä AJ Gilbridenä, jonka ura on vaakalaudalla, häneen kohdistuvien ahdistelusyytösten vuoksi. Long suoriutuu myös osastaan mallikkaasti ja hänenkin hahmonsa kohdalla katsoja on epäileväinen miehen puheista.

En tosiaan tiennyt Barbarianin sisällöstä oikeastaan mitään etukäteen, mutta kiinnostuin totta kai elokuvasta, kun sitä alettiin kehua internetissä yhdeksi parhaimmista ja pelottavimmista kauhuelokuvista vuosiin. Toki tällaisiin kehuihin suhtautuu myös varautunein mielin, kun pohtii esimerkiksi sitä, että vastikään ilmestynyttä heikohkoa Smileä (2022) on kuvailtu Tiktokissa monien käyttäjien voimin kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi. Ja toki teille lukijoille minä olen nyt vain yksi internet-syövereiden kehujista, johon voitte suhtautua niin skeptisesti kuin lystäätte ja pistää sitten Barbarianin itse pyörimään Disney+:sta, tuumien, että "ei tämä voi kovin paha olla". Kyllä voi. Barbarian on pelottavin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.

Elokuva lähtee liikkeelle erittäin jännittävästi ja jo ensiminuuteilla katsoja tietää, että tässä vuokratalossa on jotain pielessä. Tessille saattaa jopa sanoa ääneen, että "älä nyt jumalauta mene sinne", ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Samalla katsojaa kiinnostaa, mitä talossa on oikein meneillään? Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Zach Cregger näyttää heti kyntensä kauhugenressä ja olen jo nyt valmis ottamaan vastaan kaikki tulevat kauhuleffat, mitä Cregger aikoo tehdä. Cregger rakentaa tunnelmaa alusta asti ihailtavan tiivistunnelmaisesti. Keith on välittömästi epäilyttävä tyyppi ja niin Tessin kuin katsojan sydän takoo lujempaa, kun jännittää, että mitä jos kyseessä on joku sekopää, joka satuttaa poloista työhaastateltavaa. Kun talon salaisuudet alkavat vähitellen selviämään, sydän alkaa ihan tosissaan takoa ulos rinnasta, hikipisarat kimmeltävät otsalla televisioruudun valossa ja käsiä ryhtyy tiedostamattakin nostaa silmien eteen.

Elokuva kietoutuu alkupäässään hitaasti varomattoman katsojan ympärille, virnistää todeten "ähäkutti" ja tiukentaa otteensa sitten niin, että loput filmistä onkin lähes täysin piinaavaa katseltavaa. Leffa herättää herkästi klaustrofobista tunnetta ja sen tuottama ahdistus hellittää vasta jonkin ajan jälkeen elokuvan päätyttyä. Kun Tess ryhtyy tutkimaan taloa enemmän, katsojankin valtaa paniikinomainen epätoivo ja katse harhailee etsimään pakoreittiä. Eikä siinä kohtaa edes ole vielä mitään hajua, että mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Niin upeasti Cregger elokuvaansa työstää. Ohjaaja-käsikirjoittaja ei vain vedä mattoa jalkojen alta, vaan kiskaisee niin lujaa, että katsoja kaatuu täysillä selälleen ja sitten Cregger tarttuu jaloista kiinni ja riuhtoo mukaansa. Elokuva uudistaa itseään häkellyttävin keinoin edetessään ja aina kun katsoja luulee, että on päässyt täysin jyvälle leffan todellisesta luonteesta, Cregger nauraa päin naamaa. Taidottomissa käsissä mustaa huumoriakin sisältävä Barbarian olisi tyylitajuton sekamelska, mutta Cregger suoriutuu ällistyttävän hyvin työstään. Usein sitä kuulee, että jokin elokuva on niin pelottava, että sen jälkeen tekee mieli käydä kylmässä suihkussa ja nukkua valot päällä. Yleensä huvitun näistä kommenteista. Hyytävän Barbarianin päätyttyä minun teki mieli tehdä juuri nämä jutut. Huh huh, mikä elokuva. Ja siis, sehän oli pelkkää elokuvaa, vai mitä? Vai mitä?

Kyseessä on myös teknisesti taiturimaisesti tehty elokuva. Barbarian on todella tyylikkäästi kuvattu. Elokuvasta löytyy useita erinomaisia kamerakikkailuja, oli kyse sitten linssivalinnoista, epämiellyttävyyttä lisäävistä vinksahtaneista kuvakulmista tai kameraliikkeistä. Leikkaus on sähäkkää ja tunnin ja kolmen vartin elokuva tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Valaisua hyödynnetään upeasti. Katsoja tuijottaa vatsa muljahdellen pilkkopimeitä taustoja, samalla kun yrittää työntyä sohvansa sisälle piiloon sitä, mikä ikinä varjoissa saattaa lymyillä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset suorastaan vastenmieliset. Äänimaailma on esimerkillisen onnistunut. Säveltäjä Anna Drubich tuo tehokkaan lisänsä tunnelmaan, ilman, että filmi luottaa oikeastaan koskaan typeriin kovaäänisin äkkisäikäyttelyihin.

Yhteenveto: Barbarian on piinaavan jännittävä kauhuelokuva, joka pistää katsojansa varsinaiseen koetukseen. Ahdistava ilmapiiri kietoutuu heti alussa katsojan ympärille ja meno sen kuin pahenee elokuvan edetessä. On vaikea olla reagoimatta voimakkaasti, kun vuokratalon mysteeriverhoa ryhdytään vihdoin availemaan. Elokuva pääsee yllättämään useasti toden teolla, uudistaen itseään silloin tällöin ja jättäen katsojan pähkäilemään, mitä ihmettä oikein katsoo. Epätoivon epämiellyttävä tunne pitää tiukasti kourissaan, mutta hyytävän kauhunkin keskeltä löytyy outoa huumoria. Ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Cregger käsittelee filmiään ihailtavan ansiokkaasti, enkä malta odottaa näkeväni, mitä herra tulee vielä tarjoamaan. Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin mainioita ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on suorastaan taiturimainen. 2022 on ollut yllättävänkin oiva vuosi kauhugenrelle ja Barbarian toimii kuin pisteenä i:n päällä. Se on aivan mahtava leffa, jota voi suositella kaikille genren ystäville. Eipä ole hetkeen mikään kauhuelokuva saanut minua jännittämään ja ahdistumaan niin voimakkaasti kuin tämä. Upeaa työtä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Barbarian, 2022, BoulderLight Pictures, Hammerstone Studios, Almost Never Films Inc., Regency Enterprises, Vertigo Entertainment

Arvostelu: Vettä elefanteille (Water for Elephants - 2011)

VETTÄ ELEFANTEILLE

WATER FOR ELEPHANTS

Ohjaus: Francis Lawrence
Pääosissa: Robert Pattinson, Reese Witherspoon, Christoph Waltz, Jim Norton, Mark Povinelli, Ken Foree, Richard Brake, Scott MacDonald ja Hal Holbrook
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

Water for Elephants, eli suomalaisittain Vettä elefanteille perustuu Sara Gruenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2006. Fox 2000 -yhtiö hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset alkoivat keväällä 2010 ja lopulta Vettä elefanteille sai maailmanensi-iltansa 15. huhtikuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi mukavasti ja monet kriitikotkin antoivat positiivisia arvioita. Hieman negatiiviseen valoon leffa joutui, kun internetissä levisi video, missä elokuvassa esiintynyttä elefanttia, Taita pahoinpidellään. Tämä kuitenkin paljastui vahvasti muokatuksi videoksi, mikä oli tapahtunut jo ennen kuin Gruen oli edes julkaissut kirjansa. Itse en ollut aiemmin nähnyt Vettä elefanteille, mutta muistan, kun se saapui Suomen teattereihin ja näin sen mainoksia televisiossa. Olen välillä pohtinut elokuvan katselua ja nyt kun se täyttää kymmenen vuotta, päätin vihdoin vilkaista, millaisesta teoksesta oikein on kyse. Vettä elefanteille tulikin kätevästi eräänä iltana televisiosta.

Vuonna 1931 nuori eläinlääkäriksi opiskeleva Jacob Jankowski päätyy sirkuksen matkaan, missä hän rakastuu sirkuksen äkkipikaisen johtajan vaimoon.

Päärooliin Jacob Jankowskiksi pohdittiin aluksi mm. Channing Tatumia ja Andrew Garfieldia, ennen kuin rooli annettiin Twilight-elokuvista (2008-2012) tunnetulle Robert Pattinsonille. Vaikkei Pattinson ole onneksi tässä yhtä puinen kuin Edward-vampyyrina, löytyy häneltä selvästi heikommat hetkensä. Paikoitellen hänen esittämänsä tunteet tuntuvat väkinäisiltä ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin hän lämpenee leffalle. Pattinsonia auttaa sujuvasti kirjoitettu hahmo, Jacob, jonka kanssa katsoja hyppää ihan mielellään sirkusjunan kyytiin, vaikka luvassa oleva matka ei tarjoaisikaan pelkästään hupia.

Benzinin veljesten sirkuksen johtajaa, Augustia näyttelee Christoph Waltz. August on aikamoinen showmies ja onnistuu hyvin pitämään sirkusyleisöä otteessaan, mutta eipä häntä kiinnosta lainkaan sirkuksen työntekijöiden tai eläinten olot - kunhan rahaa vain tulee. Waltz on esittänyt viimeisen vuosikymmenen ajan useasti tarinan pahista, välillä upeasti ja välillä heikommin. Tähän rooliin Waltz sopii erittäin hyvin. Hänellä on karismaa esiintyä isolle yleisölle, mutta samalla hänestä löytyy oikeaa häijyyttä, jotta katsoja ei vain voi pitää Augustista.
     Augustin vaimoa, sirkustaitelija Marlenaa, johon Jacob rakastuu, näyttelee Reese Witherspoon. Elokuvassa syvennytään pikkuhiljaa paremmin Marlenaan ja mitä enemmän hahmo saa lihaa luidensa ympärille, sitä parempaa työtä Witherspoonkin tekee. Hänestä löytyy oikeaa lumoavuutta, mitä hahmo tarvitsee, tehdessään temppuja mm. eläinten kanssa.

Vettä elefanteille onnistui olemaan miellyttävä yllätys itselleni. En odottanut elokuvalta kovinkaan paljoa ja vaikkei filmi mitään erityisen ihmeellistä tarjonnut, se piti mielenkiintoani kuitenkin yllä sujuvasti alusta loppuun. Vähitellen muodostuva romanssi Jacobin ja Marlenan välillä on hyvin luotu ja onhan se pakko myöntää, etten voinut olla innostumatta, kuinka suloinen ja sympaattinen viinaa mielellään lipittävä Rosie-elefantti on. Elokuva näyttää hyvin sirkuksesta kaksi eri puolta; yleisön kokemat ihmetykset ja sitten karun todellisuuden kaiken sen ihmeen takana. August kohtelee etenkin vaikeasti oppivaa Rosieta kammottavasti ja saa samalla katsojan kiukustumaan ja toivomaan, että Rosie vain kiemurtaisi kärsänsä Augustin kaulan ympärille ja tiukentaisi otetta.

Tunnelma onkin oivallisesti rakennettu pitkin elokuvaa ja romanssikin tasapainottelee hyvin siinä rajalla, ettei se muutu liian siirappiseksi - aivan kuin nuorallatanssija, joka yrittää olla horjahtamatta. Mitä pidemmälle romanssi etenee, sitä suuremmaksi kasvaa tietty jännitys siitä, miten käy, jos August saa tietää? Siitä huolimatta elokuva ei täysin tarjoa sitä tunneiskua, mitä siltä toivoisi. Pääpari toimii, mutta tarinasta löytyisi potentiaalia vielä parempaan. Eniten itseäni jäi kuitenkin häiritsemään nykypäivään sijoittuvat kohtaukset, missä vanha Jacob (Hal Holbrook) kertoo tätä tarinaa eteenpäin. Jos romanttinen puoli välttää imelyyden, nämä nykypäivän kohtaukset eivät siinä onnistu. Ne ovat hieman kiusalliset ja elokuva olisikin parempi jo sillä, että ne karsisi pois ja tekijät olisivat keksineet toisen tavan aloittaa ja päättää filmin.

Elokuvan on ohjannut Francis Lawrence, joka oli tätä ennen tehnyt esimerkiksi post-apokalyptisen leffan I Am Legend (2007) ja tämän jälkeen hän teki Nälkäpelin (The Hunger Games - 2012) jatko-osat. Lawrence onkin selvästi paremmin kotonaan futuristisuuden, synkistelyn ja toiminnan parissa, mutta kyllä 1930-luvulle sijoittuva rakkausdraamakin häneltä ihan menevästi luonnistuu. Itse ajankuva on upeasti luotu näyttävää lavastusta, tyylikästä maskeerausta ja tarkkaan tehtyjä asuja myöten. Visuaalinen ilme on vaikuttava myös taidokkaan kuvauksen ja valaisun kanssa, mutta leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää hieman. Äänimaailma on oivallinen ja tuttuun tyyliinsä säveltäjä James Newton Howard tuo vahvaa lisätunnelmaa musiikeillaan.

Yhteenveto: Vettä elefanteille on mainio romanttinen draamaelokuva, jonka sirkusjunan vietäväksi hyppää mielellään. Tarina pitää oivallisesti mukanaan ja on kiinnostavaa seurata niin sirkuselämää kuin pääparin välille kehittyvää romanssia. Robert Pattinson sopii alun pienestä puisevuudestaan huolimatta passelisti pääosaan ja Reese Witherspoon tekee hyvää työtä hänen vastanäyttelijänään. Parhaan roolityön tarjoaa kuitenkin Christoph Waltz, joka oikein herkuttelee häijyn sirkuksen johtajan osassa. Tietty Tai-elefantin esittämä Rosie on suloinen hahmo itsessään ja elokuvan sykkivä sydän. Vaikka filmi onkin hyvä ja monin tavoin toimiva, tuntuu siitä uupuvan viimeinen silaus. Jännite pääparin paljastumisesta voisi olla vahvempi ja elokuvan tunnepuoli muutenkin voimakkaampi. Lisäksi moderniin aikaan sijoittuvat alku ja loppu ovat aika kiusallista katsottavaa ja elokuva voisikin keskittyä täysillä vain 1930-lukuun - erityisesti kun se on niin vaikuttavasti luotu lavasteiden ja asujen kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Water for Elephants, 2011, Fox 2000 Pictures, 3 Arts Entertainment, Flashpoint Entertainment, Dune Entertainment, Ingenious Media, Big Screen Productions, Netter Productions

Arvostelu: Nuori Hannibal (Hannibal Rising - 2007)

NUORI HANNIBAL

HANNIBAL RISING

Ohjaus: Peter Webber

Pääosissa: Gaspard Ulliel, Gong Li, Rhys Ifans, Dominic West, Richard Brake, Kevin McKidd, Stephen Walters, Ivan Marevich, Helena-Lia Tachovska ja Aaran Thomas

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Thomas Harrisin kirjaan perustuva elokuva Uhrilampaat (The Silence of the Lambs - 1991) oli valtava hitti, joka voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Kun Harris kirjoitti tarinalle jatkoa, myös elokuvien puolella oli tiedossa jatko-osa. Hannibal-leffa (2001) oli vielä isompi taloudellinen menestys, mutta herätti paljon ristiriitaisia ajatuksia niin katsojissa kuin kriitikoissa. Jo kertaalleen Psykopaatin jäljillä -nimisenä (Manhunter - 1986) filmattu Punainen lohikäärme (Red Dragon - 2002) sai enemmän kehuja, muttei ollut samanlainen hitti kuin edeltäjänsä. Tarinan oli tarkoitus jäädä trilogiaksi, mutta lopulta Harris päättikin kirjoittaa vielä yhden kirjan, joka kertoisi Hannibal Lecterin nuoruudesta. Myöhemmin Harris on paljastanut, että päätös kirjan tekoon johtui isosti elokuvatuottaja Dino De Laurentiisin painostamisesta. De Laurentiis uskoi menettävänsä Hannibal Lecter -hahmon, jos ei saisi pian tehtyä uutta filmiä hahmosta ja hän kiristi Harrisia keksimään hahmon syntytarinan. Harris alkoikin kirjoittamaan uutta kirjaa ja samalla työsti sen pohjalta myös elokuvakäsikirjoitusta. Nuori Hannibal -kirja (Hannibal Rising) julkaistiin joulukuussa 2006 ja samanniminen elokuva jo helmikuussa 2007 - vain kaksi kuukautta kirjan julkaisemisen jälkeen. Leffa oli kuitenkin taloudellinen pettymys ja kriitikot lyttäsivät sen täysin. Itse katsoin Nuoren Hannibalin vasta muutama vuosi sitten, enkä pitänyt siitä lainkaan. Olin jo ajatellut, etten katsoisi sitä enää uudestaan - en, vaikka tänä vuonna juhlinkin Uhrilampaiden 30-vuotisjuhlaa katsomalla ja arvostelemalla sen, Hannibalin ja Punaisen lohikäärmeen. Lopulta kuitenkin päätin tuskailla elokuvan läpi toistamiseen, jotta saisin elokuvasarjan päätökseen myös arvostelujen puolelta - etenkin nyt, kun Harrisin luoma tarina saa jatkoa Clarice-televisiosarjan (2021-) muodossa.

Vuonna 1944 Liettuassa nuori Hannibal Lecter ja hänen pikkusiskonsa Mischa jäävät julmien natsisotilaiden vangiksi, jotka syövät Mischan ja jättävät Hannibalin kuolemaan kylmyyteen. Hannibal kuitenkin selviää ja vuosia myöhemmin aloittaa kostoretkensä.

Koska Nuori Hannibal kertoo nimensä mukaisesti nuoresta Hannibal Lecteristä, ei elokuvassa nähdä sarjan aiemmissa osissa hahmoa näytellyttä Anthony Hopkinsia, vaan ranskalainen Gaspard Ulliel. Ulliel osaa kyllä olla häijyn näköinen tarpeen vaatiessa ja uhkuu lopulta täyttä psykoottisuutta. Hänestä kuitenkin puuttuu täysin se charmi, oveluus ja aito hyytävyys, mitkä tekivät Hopkinsin roolityöstä Hannibalina niin legendaarisen. Ullielin ongelmaksi koituu myös huono teksti, mistä ammentaa näyttelemiseen. Hannibal-kannibaalin syntytarinaksi elokuva tekee todella kömpelöä työtä selittääkseen oikeasti, miksi hahmosta tuli sellainen kuin tuli.

     Elokuvassa nähdään myös Gong Li Hannibalin tätinä lady Murasakina, jonka kanssa Hannibalille alkaa kehkeytymään jotain enemmänkin, Dominic West komisario Popilina, joka ryhtyy selvittämään outoja kuolemia, kun Hannibalin kostoreissu alkaa, sekä Rhys Ifans, Richard Brake, Kevin McKidd ja Ivan Marevich natsisotilaina, joille Hannibal on vannonut kostoa monen vuoden ajan, sotilaiden murhattua ja syötyä hänen siskonsa Mischan (Helena-Lia Tachovska). Lin hahmo jää todella vaisuksi, eikä Westillekään keksitä kunnon tekemistä pakollisena poliisihahmona. Ifans selvästi nauttii häikäilemättömän lurjuksen esittämisestä, mutta eivätpä muut kummoista työtä tee.

Ensimmäisellä katselukerralla koin Nuoren Hannibalin kehnoksi ja tylsäksi elokuvaksi. Nyt toisella katselulla filmi oli mielestäni puuduttavan pitkäveteinen ja jopa surkea. Erityisesti ihmettelin huonoutta, sillä käsikirjoituksesta vastaa kirjailija Harris itse. Mutta kun alkaa lukemaan taustatietoja, miksi Nuori Hannibal tehtiin, alkavat syyt huonoudelle selviämään. Ei ihme, että Harrisin työ on tönkköä, jos hänet periaatteessa pakotettiin siihen. Ja sen lisäksi, että hänen piti väkisin kirjoittaa uutta kirjaa, hänen piti samanaikaisesti myös työstää sen elokuvasovitusta. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu jopa siltä, että Harris sabotoi elokuvan tahallaan, jotta se varmasti floppaisi, eikä De Laurentiis enää vaatisi häneltä uusia Hannibal-tarinoita. Niin tai näin, lopputuloksena on kauhea pökäle, mitä hävettää ajatella samana sarjana mestarillisen Uhrilampaiden kanssa.

Itse päähenkilöstä ja hänen kasvutarinastaan ei lopulta saada mitään irti. Ulliel vain hymyilee kierosti parin tunnin ajan ja siinä on legendaarisen Hannibal Lecterin syntytarina. Vaikka pikkusiskon syöminen on oikein hyvä motiivi Hannibalille lähteä kostoretkelle, on se outo lähtökohta itse päähenkilön kannibalismille. Voisi luulla, että pikkusiskon syöminen hengiltä aiheuttaisi sellaiset traumat, ettei sen jälkeen edes tekisi mieli popsia muita ihmisiä. Kai leffa yrittää sanoa, että Hannibal on lopulta yhtä paha kuin ne, joille hän kostaa. Viesti vain on niin puolivillaisesti rustattu mukaan, että yhä enemmän tuntuu siltä, ettei Harrisia edes kiinnostanut, millainen lopputulos olisi.

Siinä, missä Uhrilampaat oli huikea taidonnäyte psykologisessa kauhussa, rakentaen erittäin piinaavaa tunnelmaa, mutta pitäen katsojan silti tiukasti koukussa, Nuoren Hannibalin kauhu perustuu vain ällöttävään kuvastoon. Kuvottavuuksiensa kanssa leffa kuitenkin muistuttaa lähinnä sitä koulun muka-kovaa kundia, joka kuvittelee itsestään liikoja, ollessaan muka niin hävytön ja kapinallinen. Pääasiassa hänen touhujaan vain hävetti seurata. Sentään sen muka-koviksen noloilut tarjosivat edes jonkinlaista viihdettä, kun taas Nuori Hannibal on kuolettavan tylsä raina. Se ei koskaan nappaa mukaansa, mikään kohtaus ei tarjoa jännitettä, eikä tyhjänpäiväiseltä tuntuva kostoreissu lopulta edes kiinnosta. Elokuva pelaa niin täysillä shokkiarvonsa varassa, uskoen, että inhottavilla otoksilla ihmisistä, joilta on syöty tai leikelty osia, saataisiin samaa aikaiseksi kuin todellisella painostavalla hengellä. Lopputekstien alkaessa katsojan valtaa tyhjentävä olo. Tässäkö tämä nyt oli? Tämäkö oli kaikki, mitä Thomas Harris sai aikaiseksi luomansa ikonisen pahiksen nuoruudesta?

Elokuvan ohjaajana toimii Peter Webber, joka ei tee sen parempaa työtä kuin Harris. Tunnelma on kehnosti luotu, eikä Webber tunnu ymmärtävän kauhusta muuta kuin groteskilla kuvastolla leikkimisen. Kuvauskaan ei ole kummoista, vaikka mukaan mahtuu kelvollisiakin otoksia. Takaumiin tungetut tökkivät ja suttuiset hidastukset lisäävät leffan rumuutta. Leikkaus on tönkköä ja lopulta lähinnä lavasteet, asut ja karut maskeeraukset tekevät vaikutuksen. Ilan Eshkerin ja Shigeru Umebayashin säveltämät musiikit jäävät vaisuiksi, sopien siis hyvin muutenkin äärimmäisen latteaan tuotantoon.

Yhteenveto: Nuori Hannibal on pöyristyttävän surkea raina, jolla Thomas Harris sontii luomansa ikonisen kauhuhahmon päälle. Gaspard Ulliel toisaalta pärjää kelvollisesti psykopaatin roolissa, mutta hänestä puuttuu kaikki se, mikä teki Hannibal Lecteristä Anthony Hopkinsin esittämänä niin hyytävän. Lähinnä Ullielin hommaksi jää vain tuijotella häijysti kameraan ja sen uskotaan riittävän kauhuksi. Jos se ei riitä, leffa yrittää puskea mukaan ällöttävää kuvastoa. Shokeerausarvo on kuitenkin lattea, eivätkä muka-hurjat jutut jaksa kiinnostaa. Itse tarina on tylsä ja elokuva puuduttavan pitkäveteinen. Käsikirjoitus on todella tökerö ja elokuvaa katsoessa jopa tuntuu siltä, että Harris päätti itse pilata leffan, jottei De Laurentiis enää painostaisi häntä kirjoittamaan uusia Hannibal-tarinoita. Tuotannon isot ongelmat heijastuvat voimakkaasti lopputulokseen. En suosittele katsomaan Nuorta Hannibalia, vaikka kuinka kovasti kiehtoisi Hannibal-kannibaalin alkuperä. Osa hahmon viehätystä on mysteerisyys ja sen tämä onnettoman ponneton raina ryöstää täysin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hannibal Rising, 2007, Dino De Laurentiis Company, ETIC Films, Ingenious Film Partners, Zephyr Films, Carthago Films S.a.r.l., Young Hannibal Productions, Quinta Communications

Arvostelu: Kingsman: The Secret Service / Kingsman: Salainen palvelu (2014)

KINGSMAN: THE SECRET SERVICE (2014)

KINGSMAN: SALAINEN PALVELU

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Taron Egerton, Colin Firth, Mark Strong, Samuel L. Jackson, Sofia Boutella, Michael Caine, Sophie Cookson ja Mark Hamill
Genre: toiminta, komedia, agenttielokuva
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuotena, jona ilmestyi uusi James Bond -elokuva (Spectre, 2015) ja uusi Mission: Impossible -elokuva (Mission: Impossible - Rogue Nation, 2015), kuka olisi voinut aavistaa, että täysin tuntematon agenttiparodia voisi nousta kummankin yläpuolelle? Vaikka mielestäni Vaughnin edelliset sarjakuvaelokuvat Kick-Ass (2010) ja X-Men: First Class (2011) olivat aivan loistavia, en silti odottanut Kingsman: The Secret Servicea ollenkaan. Trailerit eivät näyttäneet kovin kiinnostavilta ja minua oli alkanut ärsyttää Vaughn, hänen jättäytyessään pois kummankin edellisen elokuvan jatko-osista. Menin kuitenkin avausviikonloppuna katsomaan Kingsmanin ja... WOW!

Kingsman on salainen vakoojajärjestö Briteissä. He ovat etsimässä uutta agenttia edesmenneen tilalle. Katujen kasvatti Eggsy päätyy yhdeksi ehdokkaaksi muutaman muun nuoren kanssa. Samaan aikaan bisnesmies Valentine on keksinyt hirveän juonen, joka saisi koko maailman kaaokseen. Kingsmanin agentit alkavat selvittämään Valentinen suunnitelmia.

Taron Egerton on loistava löytö nuoreksi Eggsyksi. Egerton ei ole ennen tätä tehnyt paljoa elokuvissa, mutta Kingsmanin jälkeen hänelle avautuu varmasti paljon mahdollisuuksia, sillä hän vetää roolinsa upeasti.
     Colin Firth on täydellinen valinta Harry Hartiksi, Kingsmanin agentiksi, joka valitsee Eggsyn yhdeksi ehdokkaaksi. Firth pääsee vetämään kunnon toimintapätkiä, joihin ei olisi lempeältä vaikuttavasta miehestä ennen uskonut.
     Samuel L. Jackson vetää yhden parhaista rooleistaan pahis-Valentinena. Quentin Tarantinon elokuvista on Jacksonin veto kaukana, sillä tämä hahmo pelkää tappamisen katsomista ja voi pahoin veren näkemisestä. Kiroilla hän silti tässäkin osaa. Jacksonin hahmolla on hauskana ja onnistuneena lisäpiirteenä puhevika, joka tekee hänen hahmostaan mielenkiintoisemman ja erilaisemman kuin normaaleista agenttielokuvien vastustajista.
     Yleensä pahiksena tuttu Mark Strong esittää hyvistä, Merliniä, joka toimii Kingsmanissa. Strong vetää roolin hyvin, mutta hänen vetonsa ei nouse ihan samalla tavalla esille kuin edellisten mainittujen.
     Michael Caine jää erittäin taka-alalle elokuvassa, muttei hänen hahmonsa olekaan kovin kiinnostava. Caine vetää silti tuttuun tapaansa hyvin.
     Muut näyttelijät toimivat myös ja ainakin minulle yllätyksenä tuli, että elokuvassa esiintyy Mark Hamill pienessä roolissa. Valentinella on myös avustaja Gazelle, jota esittää Sofia Boutella. Hahmolla on veitset jalkojen tilalla ja niillä saadaankin irtoraajoja kehiin. Suurimmaksi osaksi hahmot puhuvat voimakkaalla brittiaksentilla ja nuoret slangilla, joka tekee elokuvan ymmärtämisestä hieman hankalaa. Onneksi on tekstitykset!

Kingsman on raikas tulokas agenttigenreen. Vaikka siinä viitataan paljon muihin agenttielokuviin ja se "varastaa" muilta, niin se jää silti näkyviin erilaisena vakoojaelokuvana. Kiroilusta äärimmäisen väkivaltaisiin kohtauksiin, Kingsman jaksaa yllättää elokuvan loppuun saakka. Muutamat juonipaljastukset ovat helposti arvattavissa, mutta sillä ei ole niinkään väliä, sillä kokonaisuus on huikea.

Visuaalinen ilme elokuvalla on näyttävä. Alkutekstit pelkästään ovat hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Toimintakohtaukset on tehty upeasti ja kuvaus on täydellistä. Lentokoneesta hyppääminen, vihakirkkokohtaus ja lopun laajat kuvat ovat kuvauksellisesti elokuvan parhaimmistoa. Kirkkokohta on myös yksi parhaista toimintakohtauksista, joita olen nähnyt aikoihin. Elokuvassa on hienoja hidastuksia ja toimivaa, nopeaa leikkausta, varsinkin taisteluissa. Kuvauksesta on pakko sanoa, että laajakuvaobjektiivia on käytetty hieman liikaa ja paikoitellen se aiheuttaa liian häiritsevää vääristymistä kuvaan. Musiikki toimii taustalla, muttei jää soimaan päässä jälkikäteen. Vaikken ole konemusiikin ystävä, niin tässä se toimii, kun sitä käytetään.

Elokuva ei tunnu täysin komedialta, vaikka siinä saakin nauraa. Valentinen juonesta on tarkoituksella tehty hieman hölmö, kuin veetuiluna vanhoja Bond-elokuvia kohtaan. Useimmat vitseistä ovat kuivia, jolla on varmaan tähdätty perinteiseen brittihuumoriin. Kohtaus, jossa Harry ja Valentine syövät McDonald'sin hampurilaisia on absurdi, mutta tuntuu silti tarkkaan mietityltä.

Kingsmanille ollaan juuri tekemässä jatko-osaa. Toivon todella, että Matthew Vaughn pysyy ohjaajana, ettei jatko-osalle käy samalla lailla kuin Kick-Ass 2:lle (2013). Koska elokuva oli niin yllättävä, niin on tietysti olemassa vaara, ettei jatko-osa yltäisi lähellekään ensimmäisen tasoa. Uskon silti, että kunhan Vaughn on puikoissa, niin onnistunut elokuva on tiedossa.

Todella tarkkaavaiset katsojat huomaavat Valentinen talossa erittäin samanlaisen taulun kuin Kick-Assissa. Elokuvassa on myös kohtaus lopputekstien alkupuolella, joten ei kannata heti laittaa elokuvaa pois, kun ohjaajan nimi tulee ruutuun.

Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Elokuvan voi katsoa Blu-raylta englanniksi ja tekstitysvaihtoehtoina ovat suomi, ruotsi, tanska ja norja. Lisämateriaalina on kuusiosainen "Kingsman: The Secret Service: Revealed", jonka kokonaiskesto on puolitoistatuntia. Mukana myös kuvagallerioita ja trailer.

Yhteenveto: Kingsman: The Secret Service on yksi vuoden 2014 parhaimmista elokuvista. Se on erittäin viihdyttävä ja loistava leffa, josta varsinkin agenttielokuvien ystävät pitävät siitä varmasti. Lapsille elokuva sisältää liian rajua meininkiä, verta ja kiroilua, joten heille se ei vielä sovellu. Kingsman oli suuri positiivinen yllätys ja olen erittäin tyytyväinen, että menin katsomaan sen elokuviin asti. Suosittelen sen näkemistä todella paljon!

Kirjoittanut: Joonatan, 3.2.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.martialartsmoviejunkie.com
Kingsman: The Secret Service, 2014, 20th Century Fox Film Corporation, TSG Entertainment