Arvostelu: Argylle (2024)

ARGYLLE

Ohjaus: Matthew Vaughn

Pääosissa: Bryce Dallas Howard, Sam Rockwell, Bryan Cranston, Catherine O'Hara, Henry Cavill, John Cena, Ariana DeBose, Samuel L. Jackson, Dua Lipa, Sofia Boutella, Rob Delaney, Richard E. Grant ja Louis Partridge

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 12

Argylle on Matthew Vaughnin uusi agenttielokuva, joka väitetysti perustuu Elly Conwayn samannimiseen kirjasarjaan. Vaughn oli suunnitellut elokuvaa jo pidemmän aikaa ja sai Apple Studiosin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät loppukesästä 2021 ja nyt Argylle on saapunut elokuvateattereihin. Itselleni kyseessä oli yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta, olinhan pitänyt valtavasti Vaughnin aiemmasta agenttileffasta Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service - 2014). Odotuksiani latisti hieman kriitikoiden nuiva vastaanotto, mutta kävin silti positiivisin mielin katsomassa Argyllen heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Huippusuosittujen Argylle-agenttiromaanien kirjailija Elly Conway päätyy keskelle todellisten vakoojien selkkausta, kun hänen uusin kirjansa liippaa hämmästyttävän läheltä todellisia tapahtumia ja itse kukin haluaa saada Ellyn käsiinsä.

Bryce Dallas Howard näyttelee Elly Conwayta, josta on muodostunut menestyskirjailija suursuosiota nauttivien Argylle-agenttikirjojensa ansiosta. Ellyn elämä kääntyy päälaelleen, kun hän joutuu ihka aitojen agenttien kohteeksi, jotka haluavat tietää, miksi Ellyn kirjat liippaavat niin läheltä todellisuutta. Jotkut jopa puhuvat Ellystä kuin tämä osaisi ennustaa tulevaa. Howard on pitkään mainio roolissaan, tulkiten hyvin hahmonsa paniikkia, kun tämä ajautuu keskelle vakoojaselkkausta. Kun Elly alkaa hiljalleen saada otetta vakoojaseikkailusta, Howardin roolityö alkaa ailahdella.

     Elokuvassa nähdään Howardin ohella aikamoinen näyttelijäkaarti, kuten Yksin kotona -elokuvasta (Home Alone - 1990) tuttu Catherine O'Hara Ellyn äitinä, Sam Rockwell tosielämän vakoojana Aidanina, Bryan Cranston pahaa Divisioona-järjestöä johtavana Ritterinä, Samuel L. Jackson ex-CIA-agentti Solomonina, sekä Henry Cavill, John Cena ja Ariana DeBose Ellyn kirjoissa seikkailevina agentti Argyllenä ja tämän tiimikavereina. Laulaja Dua Lipa ja vastikään Netflixin Rebel Moon - Part One: A Child of Fire -scifimekastusta (2023) tähdittänyt Sofia Boutella tekevät pikaiset roolit, eikä pidä tietenkään unohtaa Chipiä, eli Ellyn suloista Alfie-kissaa. Näyttelijäkaartista parasta työtä tekee Rockwell energisenä ja vekkulina agenttina, joka nappaa Ellyn mukaansa. Cavillilta löytyy hyvää pilkettä silmäkulmasta fiktiivisenä Argylle-agenttina - hieman samaahan mies näytti jo liki kymmenen vuoden takaisessa Koodinimi U.N.C.L.E. -leffassa (The Man from U.N.C.L.E. - 2015). Monelle saattaa tulla pettymyksenä, kuinka pieni rooli Cavillilla lopulta onkaan, hänen oltua markkinoinnissa hyvin keskeisessä roolissa. Breaking Badista (2008-2013) ansaitusti palkintoja kahminut Cranston on sen sijaan hämmentävän heikossa vedossa pahisroolissa.

Argylle osoittautui pettymykseksi, mutten suhtautunut siihen yhtä negatiivisesti kuin monet kriitikot. Vastassani oli epätasainen ja ylipitkä, mutta silti plussan puolelle pääsevä vakoojaleffa, joka käynnistyy erittäin mainiosti. Vaikkei lähtökohta olekaan täysin omaperäinen ja hieman samanlaista kirjailijan ja tämän kirjojen aiheuttamaa sekaannusta nähtiin parin vuoden takaisessa The Lost Cityssä (2022). Tarina on kuitenkin agenttigenrelle vekkuli twisti. Alussa kirjahommalla kikkaillaan veikeästi, kun Elly ei meinaa keksiä, kuinka viedä uutta kirjaansa eteenpäin. Näemme Cavillin näyttelemän Argyllen kautta, kuinka kohtausta kirjoitetaan uudestaan ja kuinka lopulta Cavill jämähtää vain paikoilleen, osaamatta sanoa tai tehdä mitään, koska Elly ei tiedä, millä tavalla jatkaa tarinaa.

Elokuvan ensimmäinen tunti on erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä, mutta sitten ongelmat alkavat nostella päätään. Leffa käyttää parhaita paukkujaan liian aikaisin ja sen toimintakohtaukset ovat heti niin lennokkaita, että kun päästään ylipitkään loppuhuipennukseen, menee homma jo älyvapaaksi koheltamiseksi. Agenttileffalle perinteikkääseen tapaan Argyllessa matkataan maasta toiseen ja samalla menoon mahtuu mukaan jos jonkinlaista yllättävää käännettä - jopa ähkyyn asti. Toisen puoliskonsa aikana leffa pyrkii liiankin usein vetelemään mattoa katsojan jalkojen alta. Merkittävin käänne oli mielestäni tehokas ja hyvä yllätys, mutta monet sen jälkeisistä jäävät vaisuiksi. Viime minuuttien jatkoa pohjustava käänne ei edes enää tunnu käyvän järkeen. Sen sijaan tarinan ulkopuolinen käänne julkaista tosielämässä Argylle-kirjoja elokuvan rinnalle on veijarimainen markkinointikikka ja hyvä yritys luoda illuusiota kuin leffan tapahtumat olisivat todellisia. Vielä ei ole tietoa, kuka kirjailijanimi Elly Conwayta käyttävä kirjoittaja todellisuudessa on. Jotkut ovat veikanneet jopa laulaja Taylor Swiftiä.

Matthew Vaughn näyttää jälleen osaavansa tarjota sähäkkää ja räiskyvää toimintaa. Junatappelu, jonka aikana Elly tapaa Aidanin ensi kertaa, on elokuvan selkeitä huippuhetkiä. Vaughn kuitenkin ampuu yli leffan loppupäässä ja täysin naurettavaa menoa katsellessa alkaa jo toivoa, että elokuva osaisi päättyä. Vaughn toistelee samoja temppuja kuin jo kymmenen vuoden takaisessa ensimmäisessä Kingsman-leffassa. Argylle ei kuitenkaan yllä lähellekään sen loistokkuutta. En tiedä, kenen päätöksen myötä Argyllestä päätettiin tehdä huomattavasti perheystävällisempi kuin Vaughnin aiemmista vakoojaleffoista. Verta on tuskin lainkaan, eikä Kingsmanien rohkeasta häröilystä ole tietoakaan. Argylle ei ole niin hauska kuin trailerit antoivat ymmärtää, mutta kyllä sen pöhköys muutamat huvittuneet hörähdykset ja hymähdykset saa aikaiseksi.

Tekniseltä puoleltaan elokuva on myös ailahteleva. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvut tyylikkäät ja äänitehosteet rymistelevät oivallisesti. Lorne Balfen säveltämät musiikit säestävät menoa hyvin, mutta sen sijaan suuri osa eri artisteilta lainatuista kappalevalinnoista ovat kömpelösti istutettuja mukaan. Leikkaus kaipaisi tiivistämistä etenkin loppupäässä, jolloin kahden tunnin ja vartin kesto alkaa tuntua. Tietokonetehosteet ovat pääasiassa kiusallisen kehnot. Kulkuneuvoista paistaa digitaalisuus, näyttelijöiden äärirajoista huomaa taustakankaan käytön ja räjähdykset näyttävät epäaidoilta. Elokuvan budjetiksi on ilmoitettu 200 miljoonaa dollaria, mutta se on tainnut mennä kovapalkkaisille näyttelijöille. 

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Argylle, 2024, Apple Studios, Apple Original Films, Marv Films, Cloudy Productions

Arvostelu: The King's Man (2021)

THE KING'S MAN

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Ralph Fiennes, Harris Dickinson, Gemma Arterton, Djimon Hounsou, Rhys Ifans, Tom Hollander, Charles Dance, Matthew Goode, Daniel Brühl, Valerie Pachner, Aaron Taylor-Johnson ja Stanley Tucci
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 16

Mark Millarin ja Dave Gibbonsin Kingsman-sarjakuviin (2012-2018) perustuva elokuva Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service - 2014) oli yllätyshitti, jota niin katsojat kuin kriitikotkin ylistivät, joten jatkoa oli tulossa. Kingsman: Kultainen kehä (Kingsman: The Golden Circle - 2017) ei saanut yhtä positiivista vastaanottoa, mutta sekin oli taloudellinen menestys, joten lisää oli tekeillä. Kolmannen Kingsman-elokuvan lisäksi ohjaaja Matthew Vaughn alkoi suunnitella esiosaa, joka kertoisi Kingsman-organisaation synnystä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo marraskuussa 2019, mutta eri syistä (20th Century Foxin myynti Disneylle ja koronaviruspandemia) leffan julkaisua on siirretty useampaan otteeseen. Nyt The King's Man saapuu vihdoin ja viimein elokuvateattereihin ja itse olen odottanut filmiä vaihtelevin mielin. Ensimmäinen Kingsman-leffa on mielestäni aivan törkeän hyvä ja olen nähnyt sen useamman kerran, mutta jatko-osa Kultainen kehä tuotti minulle pettymyksen, enkä ole jaksanut katsoa sitä ensi-illan jälkeen uudestaan. Aluksi minua ei kiinnostanut idea esiosaleffasta, mutta trailereiden myötä aloin vähitellen lämmetä ajatukselle. Kuitenkin elokuvan jatkuva siirtyminen eteenpäin sai minut aika ajoin jopa unohtamaan sen olemassaolon ja kun vihdoin istahdin katsomaan The King's Mania sen lehdistönäytöksessä, olin lähinnä epäuskoinen siitä, että pitkän odotuksen jälkeen ylipäätään pääsen näkemään sen.

Kun 1900-luvun alussa eri maiden pahimmat ja katalimmat roistot lyöttäytyvät yhteen ajaakseen maailman sotaan, Kingsman-liikkeellä vaatteensa räätälöivät Oxfordit päättävät pysäyttää heidät.

The King's Man ei kerro aiempien Kingsman-elokuvien tutuista hahmoista, vaan se esittelee uuden kattauksen tyyppejä, jotka olivat perustamassa tätä vakoojaorganisaatiota. Ralph Fiennes näyttelee Orlando Oxfordia, sotaveteraania, jota kalvaa tekonsa taistelussa ja pyrkii nyt elämään pasifistina. Harris Dickinson esittää hänen aikuistumisen kynnyksellä olevaa poikaansa Conradia, joka taas haluaa näyttää kykynsä sodassa ja on kyllästynyt isänsä yliampuvaan suojelemistarpeeseen. Tämä isä-poika-asetelma on toimivasti rakennettu ja niin Fiennes kuin nuori Dickinson hoitavat hommansa hyvin. Fiennes itse asiassa paremmin kuin hyvin - hän on aivan mahtava leffassa! Olen aina pitänyt Fiennesiä erittäin karismaattisena näyttelijänä, mutten ole aikoihin nähnyt hänen heittäytyvän näin täysillä roolinsa vietäväksi.

     Elokuvassa nähdään myös Gemma Arterton ja Djimon Hounsou Oxfordeja palvelevina Pollyna ja Sholana, Charles Dance kenraali Kitchenerinä ja Matthew Goode tämän assistenttina Mortonina, Rhys Ifans häijynä Grigori Rasputinina, Daniel Brühl katalana Erik Jan Hanussenina, sekä Tom Hollander veikeässä kolmoisroolissa Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaana Yrjö V:nä, Saksan keisari Vilhelm II:na ja Venäjän keisari Nikolai II:na. On lystikäs idea käyttää samaa näyttelijää eri maiden johtajan roolissa ja Hollander hoitaa jokaisen tontin mainiosti. Muutenkin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Fiennesin lisäksi parhaiten joukosta erottuu Rhys Ifans, joka suorastaan herkuttelee ilkikurisen ja kummallisen Rasputinin roolissa.

Ilokseni The King's Man osoittautui pitkän odotuksen arvoiseksi ja Kingsman: Kultaista kehää paremmaksi elokuvaksi, mutta kyllä siitä omat ongelmansa löytyy. Elokuvan tarinankerronta on paikoitellen hieman takkuilevaa, liekö sitten kyse käsikirjoituksen työstämisestä uudestaan, lisäkuvauksista tai muuten vain leikkauksesta. Välillä elokuva kulkee kovaa kyytiä eteenpäin, toisinaan taas jää junnailemaan paikoillaan. Lisäksi elokuvan alkupää on erikoisen tavanomaista settiä ja ainakin ensimmäisen puolen tunnin aikana homma ei tuntunut lainkaan Kingsmanilta, joka tunnetaan villistä toiminnastaan, sähäkästä tyylistään ja ronskista huumoristaan. Tavanomaisenakin elokuva on pätevästi ohjattua, mutta hetkellisesti ehdin säikähtää, että eikö luvassa olekaan yhtä riemastuttavan päätöntä menoa kuin aiemmissa elokuvissa.

Huojennuksekseni hieman ennen puoltaväliä filmi päättääkin painaa kaasun pohjaan ja sitten sitä mennään eikä meinata. Alkupään tavanomaisuus saa kyytiä ja luvassa on erittäin tyylikkäitä ja brutaaleja tappeluita, joissa ihmisiä pistetään säälittä hengiltä hupaisinkin tavoin. Puolen välin paikkeilla on aivan mahtava kohtaus sankareiden ja Rasputinin välillä, täynnä hulvatonta huumoria ja päheää tappelua. Aiempien elokuvien tapaan The King's Manista löytyy myös varsin yllättäviä ja hävyttömiäkin käänteitä ja ratkaisuja, jotka vain parantavat leffaa sen edetessä. Kaikki huipentuu vallan mainioon loppuskabaan, joka jättää katsojan odottamaan jatkoa.

Ohjaaja Matthew Vaughnilta kyllä löytyy silmää näyttäville toimintakohtauksille. Vaughn keksii leffaan toinen toistaan tyylikkäämpiä turpaanvetoja ja miekkataisteluita, joissa kamera liikkuu tarkkaan suunnitellusti hahmojen ympärillä. Välillä kameraa asetellaan varsin mielikuvituksellisiin paikkoihin tehostamaan meininkiä. Muutenkin tekninen toteutus on onnistunut. Vaikka leikkaus onkin paikoitellen kömpelöä yleisen rytmityksen puolesta, mukana on paljon napakoita ja kiinnostavia editointiratkaisuja. Sodan syttyminen ja leviäminen kuvataan yhdellä pitkällä otoksella todella näyttävästi. 1900-luvun alku on hienosti toteutettu erinomaisen lavastuksen ja puvustuksen kautta. Efektit ovat mainiot ja äänimaailma rymistelee oivallisesti Matthew Margesonin ja Dominic Lewisin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: The King's Man on varsin mainio toimintakomedia, sekä mielenkiintoinen esiosa. Elokuvalla kestää oma aikansa lähteä tosissaan käyntiin, mutta sitten kun mennään, niin sitten ihan oikeasti myös mennään. Toimintakohtaukset ovat toinen toistaan tyylikkäämpiä, rujompia ja veikeämpiä. Taistelukoreografiat ovat näyttäviä ja niitä vain tukee taidokas kuvaus. Huumori on paikoitellen hyvinkin ronskia, mutta silti varsin hupaista. Tarinankerronta on paikoitellen töksähtelevää, mutta homma pitää silti hyvin mukanaan. Tarinasta löytyy myös mainioita käänteitä ja yllätyksiä. Näyttelijät ovat kaikki päteviä rooleissaan, varsinkin hyvin heittäytyvät Ralph Fiennes ja Rhys Ifans. Iloitsen, että The King's Man on vihdoin saatu elokuvateattereihin, mutta samalla harmittelen, että se ilmestyy juuri silloin, kun mm. meidänkin maamme sulkee teattereitaan koronan takia. Toivon, että kaikki, jotka sitä ovat odottaneet viimeiset pari vuotta, pääsisivät silti vihdoin ja viimein näkemään sen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.12.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The King's Man, 2021, 20th Century Fox Film Corporation, Twentieth Century Fox, Marv Films, Marv Studios

Arvostelu: Kingsman: The Golden Circle / Kingsman: Kultainen kehä (2017)

KINGSMAN: THE GOLDEN CIRCLE (2017)

KINGSMAN: KULTAINEN KEHÄ

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Taron Egerton, Colin Firth, Mark Strong, Julianne Moore, Pedro Pascal, Halle Berry, Edward Holcroft, Hanna Alström, Jeff Bridges, Channing Tatum, Elton John, Bruce Greenwood ja Michael Gambon
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 16

Kingsman-sarjakuviin (2012-) perustuva elokuva Kingsman: The Secret Service sai ensiesityksensä vuonna 2014 ja laajemman teatterilevityksen seuraavan vuoden alussa. Elokuvaa ylistettiin paljon, vaikka se sai myös negatiivista palautetta henkilöiltä, jotka eivät kestäneet rivompaa huumoria. Leffa oli myös menestys, joten jatkoahan oli tietysti luvassa. Aluksi monet jännittivät, mitä jatkolle kävisi, sillä kun ohjaaja Matthew Vaughnin aiemmasta leffasta, Kick-Assista (2010) tehtiin jatko-osa (2013), ei se toiminut, sillä Vaughn ei jatkanut ohjaajana. Monet huojentuivat, kun hän ilmoitti palaavansa toisen osan ohjaajaksi ja jatkoa alettiin odottamaan innolla. Myös minä olin innoissani, sillä ensimmäinen leffa on mielestäni aivan mielettömän nerokas ja loistava, enkä malttanut odottaa, mitä seuraavassa osassa tulisi tapahtumaan. Innostukseni vain kasvoi, mitä vähemmän ensi-iltaan oli aikaa ja kun pääasiassa positiivisia arvioita alkoi ilmestyä. Jotkut negatiiviset kommentit huolestuttivat minua hieman, mutta kun ystäväni näki sen kutsuvierasnäytöksessä ja antoi sille lähes täydet pisteet, olin vain todella innoissani. Menin katsomaan Kingsman: The Golden Circlen, eli suomeksi Kingsman: Kultaisen kehän ensi-iltana ja... olin valitettavasti pettynyt.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Kingsman: The Secret Service!

Kingsman-nimisen salaisen palvelun kimppuun hyökkää Kultainen kehä -huumejärjestö. Agentit Eggsy ja Merlin lähtevät järjestön perään, mutteivät voi hoitaa hommaa yksin, joten he tarvitsevat apua Yhdysvaltain salaiselta palvelulta, Statesmanilta, sekä vanhalta ystävältä...

Erinomainen Taron Egerton palaa nuoren Eggsyn rooliin, josta on tullut erittäin taitava agentti. Hän on myös löytänyt itselleen rakkauden edellisen leffan Ruotsin prinsessa Tildestä (Hanna Alström) ja yrittää löytää tasapainoa parisuhteen ja agenttiuran välille. Tilda myös motivoi Eggsyä tehtävissään, sillä katsojatkin tietävät, mitä on tiedossa, jos hän pelastaa maailman uudestaan... ehe ehe... Egerton näyttää jälleen olevansa yksi lupaavimmista nuorista näyttelijöistä, mutta harmillisesti hänen hahmoonsa ei ole saatu kirjoitettua mitään erityistä ja tuntuu siltä, että hänen kasvutarinansa päättyi jo viime filmin myötä.
     Jos et ole nähnyt leffan trailereita tai edes sen julistetta, joka on tuossa ylempänä, niin nyt seuraa pienehkö iso JUONIPALJASTUS. Elokuvassa nimittäin nähdään edellisessä leffassa tapettu Harry Hart, eli agentti Galahad, jota näyttelee Colin Firth. Harry on palautettu henkiin hieman laiskalla tavalla ja hän kärsii tietty muistinmenetyksestä, joka täytyy korjata. Muuten hahmo on hieman tylsä ja olen yhä sitä mieltä kuin olin silloin, kun näin ensimmäisen trailerin, jossa paljastettiin, että Harry on yhä hengissä: hänen olisi pitänyt pysyä kuolleena. Harryn kuolema oli suuri yllätys edellisessä osassa, joten on laimeaa, että hänet piti tuoda takaisin.
     Mark Strongin esittämä tietokonevelho Merlin on yhä mukana ja hänet nähdään suuremmassa roolissa kuin ennen. Hän on yhä paljon tietokoneen ääressä, mutta hän pääsee myös toimintaan. Merlin on tosikko, mutta häneltäkin löytyy hauskoja hetkiä ja Strong on mainio roolissaan.
     Yhdysvaltain Statesman-agentteja ovat Channing Tatumin esittämä Tequila, jonka rooli on harmillisen pieni; Pedro Pascalin esittämä Whiskey, jolla on aseenaan huipputeknologinen ruoska; Halle Berryn näyttelemä Ginger Ale, joka on Statesmanin versio Merlinistä; sekä Jeff Bridgesin esittämä Champagne, joka on Statesmanin johtaja. Siinä missä Kingsmanit ovat hienoja herrasmiesvakoojia, Statesmanin agentit taas muistuttavat cowboyita puhe- ja pukeutumistapojensa takia. Vaikka hahmot ovatkin hauska lisä, ei heitä (varsinkaan Tequilaa) ole hyödynnetty kovin kummoisesti.
     Kingsman: The Secret Servicessa todettiin, että agenttielokuvat ovat vain niin hyviä kuin niiden roistot. Mahtavan loistavassa The Secret Servicessä oli loistava Samuel L. Jacksonin näyttelemä Valentine, kun taas hyvässä The Golden Circlessä on ihan okei Kultaisen kehän johtohahmo Poppy (Julianne Moore). Ensimmäisessä kohtauksessaan Poppy vaikuttaa oivallisen häijyltä konnalta, mutta suurimmaksi osaksi elokuvaa hän on vain aika unohdettava. Moore ei mielestäni ole kummoinen näyttelijä ja osoittaa sen myös tässä. Häneltä löytyy muutamat onnistuneet hetkensä, mutta siihen se jääkin.
     Muita hahmoja filmissä ovat edellisestä osasta tutut agentti Roxy (Sophia Cookson) ja Charlie (Edward Holcroft), sekä uusina tuttavuuksina Yhdysvaltain presidentti (Bruce Greenwood) ja uusi Kingsmanin Arthur-johtaja (pahasti alikäytetty Michael Gambon). Leffassa nähdään myös Elton John omana itsenään... tai noh, ärsyttävän kummallisena versiona itsestään. Charliesta on tullut pahempi kuin edellisen leffan lopussa, mutta hän ei tunnu lainkaan samalta hahmolta, jolloin olisi voinut olla parempi, jos kyseessä olisi kokonaan uusi hahmo, joka toimii Poppyn kätyrinä. Elokuvan presidenttihahmo on aivan loistava ja hän tarjoaa makeat naurut lähes jokaisella repliikillään.

Vaikka ensimmäinen tunteeni leffan päätyttyä oli pettymys, ei se tarkoita, että Kingsman: The Golden Circle olisi huono elokuva. Se on hyvä filmi, muttei lähelläkään edeltäjänsä tasoa. Edellinen osa on toisaalta niin nerokkaan upea, että sitä on varmaan mahdotonta päihittää, varsinkin kun sen hienous oli niin iso yllätys. Olisin silti toivonut tämän olevan edes todella hyvä. Tiesin etukäteen, ettei tämä voisi olla enää yllätys, sillä kaikki tietävät jo, mitä odottaa Kingsman-leffalta, mutta ajattelin, että tähän olisi löydetty uudenlaisia nerokkuuksia, jotka yllättäisivät edes hieman. Kyllä filmistä löytyy niitä muutama, mutta heti alusta huomaa, ettei nyt olla osuttu lähellekään napakymppiä. Elokuvan ensimmäinen kohtaus on nimittäin kökkö. Tarina alkaa tönkösti ja siirtyy kömpelösti ensimmäiseen toimintakohtaukseen, josta en pitänyt yhtään. Koko ensimmäinen tappelu näyttää niin paljon kehnojen tehosteidensa kanssa videopeliltä, että aloin pelätä, olisiko koko filmi sellaista. Ei sentään, eikä leffa ole myöhemmin enää niin heikko, mutta mukana on paljon hetkiä, jotka ovat vain ihan kivoja. Vastapainona on onneksi kohtia, jotka ovat todella hyviä, mutta valitettavasti loistavia hetkiä ei montaa löydy.

Siinä missä The Secret Service hyödynsi ties mitä asioita kekseliäästi, jotta se saa pidettyä katsojaa tiukasti mukanaan, The Golden Circle lähinnä vain viihdyttää läpi kestonsa. Sitä katsoo mielellään - vaikka se onkin noin vartin liian pitkä - mutta siinä ei ole kovin paljoa muistettavia asioita. Toimintakohtaukset ovat alkua lukuunottamatta näyttäviä (vaikkakin noin puolen välin seudulla tapahtuva lumitaistelu katoaa nopeasti mielestä) ja niissä on tuttua henkeä ensimmäisestä osasta, sekä hieman jännitystäkin. Paras taistelu on onneksi jätetty loppuun, jolloin elokuva nousee noin vartiksi oikeasti todella hyväksi. Verta on taas tiedossa, kuten myös tylyjä kuolemia, jotka kuitenkin lähinnä naurattavat. Harmi vain, ettei leffa ole edes lähellekään yhtä hauska kuin edeltäjänsä. Kun edellisen elokuvan aikana koko katsomo nauroi silmät kyynelissä, tämä pätkä tarjoaa hekottelua, mutta vain parit kunnon naurut. Leffassa on tietty kierrätetty vitsejä edellisestä osasta, mutta ne eivät iske yhtä toimivasti tällä kertaa. Mukana on myös pari vitsiä, jotka ovat niin tyhmiä, ettei niille edes jaksa nauraa. Yleisöstä kuului silloin vain pari vaivaantunutta naurun yritystä.

Jos tyylikkään toiminnan ja hauskat vitsit siirtää hetkeksi syrjään, niin alta löytyvä agenttiseikkailu ei ole kovin mukaansatempaava. Elokuvaan on tungettu selvästi liikaa asioita ja hahmoja, jolloin sillä ei valitettavasti ole aikaa keskittyä kunnolla edes päähenkilöönsä, joka nähdään lähes jokaisessa kohtauksessa. Eggsyn ja Ruotsin prinsessan romanssi on hauska idea, ja ruokailukohtaus prinsessan vanhempien, eli kuninkaan ja kuningattaren luona on erittäin mainio, mutta rakkaustarina tuntuu hieman keskeneräiseltä, vaikka sille huipennus löydetäänkin. Siitä puuttuu kunnon sydäntä ja näyttelijöiden väliltä puuttuu kemia, mikä edellisessä osassa löytyi. Mukana on muitakin tällaisia asioita, jotka vaikuttavat erinomaisilta, mutteivät ole lopulta kummoisia. Itse Kultainen kehäkin on loppujen lopuksi aika laimea vastus, eikä yhtään niin suuri kuin aluksi voi ymmärtää. Kun yksi edellisen leffan sanomista koski ihmisten suhdetta puhelimiinsa, väännetään tässä siitä, että huumeet ovat pahasta. Jotkut ratkaisut tarinassa ovat hieman laiskoja ja uskoisin elokuvan toimivan paremmin, jos sen käsikirjoitusta olisi työstetty pidempään. Kokonaisuudesta löytyy paljon tuttuja Kingsman-juttuja edellisestä elokuvasta, mutta välillä niistä vain puuttuu se jokin, minkä takia ensimmäinen osa on yksi kaikkien aikojen parhaista agenttielokuvista.

The Golden Circlen ohjaajana toimii tosiaan edeltäjän tapaan Matthew Vaughn, joka on tehnyt mielestäni kolme aivan mahtavaa filmiä (The Secret Servicen lisäksi Kick-Ass ja X-Men: First Class, 2011), mutta tämä teos osoittaa, että ehkä hänen ei oikeasti pitäisi pysyä leffasarjojen parissa yhtä osaa kauemmin. Vaughn on sanonut haluavansa tehdä jossain kohtaa uuden Fantastic Four -filmin ja toivon, että hän tekee, sillä maailma kaipaisi vihdoin ja viimein hyvää elokuvaa aiheesta, jota on yritetty jo neljä kertaa. Kingsman: The Golden Circle on tyylikkäästi kuvattu, mutta leikkausvaiheessa olisi pitänyt tehdä tiivistämistä. Lavasteet ja asut ovat hienot, minkä lisäksi äänimaailma on mainio. Visuaaliset efektit eivät ole parhaasta päästä, mutta onneksi alkua lukuunottamatta tehosteet eivät näytä pelien tasoiselta. Musiikeista vastaavat Henry Jackman ja Matthew Margeson, jotka ovat tehneet todella oivaa työtä sävellystensä kanssa. Edellisestä elokuvasta tuttuja melodioita on mukana paljon.

Yhteenveto: Kingsman: The Golden Circle on kelpo agenttiseikkailu, mutta jää pahasti edeltäjänsä jalkoihin. Tarina ei imaise katsojaansa yhtä hyvin mukaansa, etenkin kun aloituskohtaus on kehno ja kokonaisuus on noin vartin liian pitkä. Nerokkaita hetkiä löytyy paljon vähemmän, eikä elokuva tarjoa kovin montaa yllätystä. Vitsejä on paljon, mutta ne eivät ole yhtä hauskoja ja vanhojen vitsien kierrätys tuntuu oudon pakotetulta. Nauraa kyllä saa, mutta kyseessä ei ole hulvaton filmi. Toimintakohtaukset ovat pääasiassa tyylikkäitä - etenkin erittäin mainio lopputaistelu. Näyttelijät ovat onnistuneita rooleissaan, mutta Eggsyn tarinasta ei oikein tunnu olevan kerrottavaa. Minua harmitti suuresti, miten alikäytetyt Channing Tatum ja Michael Gambon ovat leffassa. Julianne Moore ei ole kovin ihmeellinen pahis, eikä hänen juonensa ole ihmeellinen. Yhdysvaltain presidentti oli aivan loistava ja häntä olisi voinut olla enemmänkin. Visuaaliset efektit eivät ole parhaasta päästä, mutta kuvaus on suurimmaksi osaksi upeaa. Käsikirjoitusta olisi pitänyt työstää vaikka kuukauden verran lisää, jotta lopputulos olisi eheämpi paketti. Tällaisenaan se on kyllä hyvä ja mukana on paljon tuttuja Kingsman-juttuja, mutta voisi The Golden Circle olla selkeästi parempikin. Jos piditte edellisestä osasta, niin käykää katsomassa myös tämä elokuva, mutta sillä varoituksella, ettei se ole yhtä hieno. Viihdyttävänä toimintakomediana tämän katsoo kyllä mielellään ja toivon, että leffa iskee minuun paremmin toisella katselukerralla, kun tiedän, mitä odottaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.superherohype.com
Kingsman: The Golden Circle, 2017, Twentieth Century Fox Film Corporation, Marv Films, Shangri-La Entertainment, TSG Entertainment

Arvostelu: Kick-Ass (2010)

KICK-ASS

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Chloë Grace Moretz, Nicolas Cage, Mark Strong, Christopher Mintz-Plasse, Lyndsy Fonseca, Evan Peters ja Clark Duke
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Kun näin Kick-Assin trailerin ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta sitten, innostuin samantien. Kyseessä olisi supersankarielokuva, joka olisi rajumpi kuin Marvelin ja DC Comicsin sarjakuviin perustuvat leffat. Vielä silloin muut naamat kuin Nicolas Cage eivät sanoneet minulle mitään, enkä tiennyt, millainen nero ohjaaja Matthew Vaughn on. Valitettavasti minulla ei ollut ikää mennä katsomaan Kick-Assia elokuvateatteriin, joten jouduin odottamaan, että se tulisi vuokralle. Heti kun koitti mahdollisuus, elokuva vuokrattiin ja katsottiin. Pidin Kick-Assista niin paljon, että katsoin sen heti seuraavana aamuna uudestaan. Olen omistanut elokuvan aiemmin DVD:llä ja nyt pari vuotta Blu-raylla, ja olen katsonut sen useaan otteeseen - joko yksin tai kun olen näyttänyt sen muille. Nyt koitti taas sellainen kerta, että halusin näyttää sen jollekulle ja samalla päätin arvostella sen. Kick-Ass perustuu Mark Millarin ja John Romita Jr:n samannimiseen sarjakuvaan (2008-2010), jonka luin viime vuonna ensimmäistä kertaa.

Sarjakuvaintoilija Dave Lizewski päättää ryhtyä kaupungin suojelijaksi ja pukeutuu vihreään märkäpukuun, antaen itselleen samalla nimen Kick-Ass. Supersankarina olo ei olekaan niin hauskaa kuin Dave on kuvitellut ja huomaakin joutuneensa suuriin ongelmiin.

Dave Lizewskia/Kick-Assia näyttelee Aaron Taylor-Johnson (elokuvan ilmestymisvuonna ihan vain Aaron Johnson), joka on erinomainen valinta pääosaan. Dave Lizewski on nörtti supersankarifani, jonka ainoa supervoima on, etteivät koulun tytöt huomaa häntä. Hän haaveilee opettajastaan, mutta on hänellä myös samanikäinenkin ihastus. Daven äiti (Elizabeth McGovern) on kuollut, joten hän asuu isänsä (Garrett M. Brown) kanssa. Monet sarjakuvafanit voivat jollain tapaa samaistua johonkin Davessa ja todella useat ovat aivan varmasti miettineet supersankariksi ryhtymistä. Taylor-Johnson suoriutuu todella hyvin roolistaan ja hahmolla on loistava kaari, joka kulkee läpi elokuvan.

Elokuvassa nähdään myös muita sankareita, joista yksi on Chloë Grace Moretzin näyttelemä Hit-Girl. Tiedättekö, kun on niitä näyttelijöitä, jotka näkee vähän joka paikassa, mutta joiden nimet eivät jää mieleen? No sitten on Chloë Grace Moretz Kick-Assissa, joka jää samantien mieleen. Miksi? Koska kovin usein ei näe, kun vähän yli kymmenvuotias tyttö tappaa hullun määrän porukkaa elokuvassa. Hit-Girl on todellinen tappokone, jolle ei kannata ryttyillä. Elokuvassa tuodaan hienosti esille, kuinka aivopesty lapsi on kyseessä, sillä hänet pistetään tappamaan pahiksia pienestä pitäen. Vaikka Moretzin näyttelijätyö ei ole kovin ihmeellistä, niin hän suoriutuu toimintaosuuksista todella mallikkaasti.

     Hit-Girl ei ole yksin ja hänen kanssaan toimii hänen isänsä, eli Nicolas Cagen esittämä Big Daddy, jonka asu tuo helposti mieleen Batmanin. Big Daddya on hieman vaikea mieltää sankariksi ja kyseessä on enemmänkin antisankari, joka haluaa vain kostaa vaimonsa kuoleman. Big Daddy on ottanut tyttärensä mukaan kostoretkelleen. Cage ei ole näyttelijänä parhaasta päästä, mutta toimii tässä tarpeeksi hyvin.
     Pahiksena elokuvassa nähdään Frank D'Amico, jota esittää Mark Strong. D'Amico on kaupungin suurimman rikollisjärjestön pomo, jolle Big Daddy haluaa kostaa. Strong on erittäin hyvä valinta pahikseksi ja hän esittikin tämän lisäksi roistoa yhden vuoden sisällä elokuvissa Sherlock Holmes (2009) ja Robin Hood (2010). Pahis ei ole erityisen uhkaava, mutta toimiva versio rikollispomosta.

Frank D'Amicon poikaa, Chris D'Amicoa/Red Mistia näyttelee Christopher Mintz-Plasse, joka tuli kertaheitolla tunnetuksi Fogellin, eli McLovin'in roolista elokuvassa Superbad (2007). Chris D'Amico haluaisi ottaa paikan isänsä vierestä rikollispomona, mutta samalla tuntuu haaveilevan tavallisesta nuorisoelämästä. Mintz-Plasse on ihan hyvä roolissaan.

     Dave Lizewski on ihastunut koulunsa tyttöön, Katie Deuxmaan (Lyndsy Fonseca), joka ei tunnu huomaavan Davea. Fonsecan suoritus on hyvä. Hahmo ei ole onneksi "neito pulassa" -tyyppinen ratkaisu, mutta ei hän paljoa muutenkaan tee. Daven ystävinä nähdään Evan Peters Toddina ja Clark Duke Martyna. Hauska juttu on, että sekä Aaron Taylor-Johnson että Evan Peters ovat näytelleet Quicksilverin roolia; Peters elokuvissa X-Men: Days of Future Past (2014) ja X-Men: Apocalypse (2016), ja Taylor-Johnson elokuvassa Avengers: Age of Ultron (2015).

Dave Lizewski ihmettelee, miksei kukaan ole koskaan kokeillut supersankarina oloa, sillä niitähän näkee niin paljon sarjakuvissa, televisiossa ja elokuvissa. Eräänä päivänä Dave päättää tehdä muutoksen asiaan ja tilaa itselleen netistä vihreän märkäpuvun, josta hän tekee oman supersankariasunsa. Hommat eivät kuitenkaan mene niin kuin Dave oli kuvitellut ja hän saakin itse paljon enemmän turpaan. Kick-Ass nousee kuitenkin internetilmiöksi ja hänestä tulee supersuosittu. Kun Frank D'Amico alkaa kärsiä ongelmasta, että tuntematon supersankari tappaa hänen miehiään, Frank uskoo Kick-Assin olevan asialla ja pistää palkkion Kick-Assin päästä.

Elokuva lähtee todella nopeasti liikkeelle. Ei kestä kauaa, kun tärkeät hahmot ovat jo esitelty ja Dave on ensimmäisen kerran pukeutunut Kick-Assiksi. Läpi elokuvan kuullaan Daven kertojaääntä ja aina välillä ruudulle tulee sarjakuvatyylisiä tekstipalkkeja, joissa lukee asioita kuten "Toisaalla" ja "Samaan aikaan". Elokuva kulkee nopealla sykkeellä eteenpäin, muttei liian nopealla, jolloin se ei kiirehdi. Tylsiä kohtia elokuvasta ei löydy ja se jaksaa yllättää loppuun asti. Heti ensimmäisestä kohtauksesta voi päätellä, ettei kyseessä ole kovin tyypillinen supersankarielokuva. Kenellekään ei ole supervoimia, joten Kick-Assissa on pyritty ns. "maanläheisyyteen".

Kick-Ass on mustalla huumorilla höystetty ääriväkivaltainen toimintaelokuva. Toimintakohtaukset eivät ole vain sitä, että sankari pistää pahiksia kumoon ja tässä pääsankari saakin pahemmin pataansa kuin roistot. Jo ensimmäinen tappelu menee täysin mönkään ja Dave löytää itsensä sairaalasta. Sitten taas on vähän yli kymmenvuotias Hit-Girl, joka silpoo rikollisia kuin vihanneksia. Elokuva näyttää voimakkaasti katsojille, kuinka väärin on tapahtunut, minkä takia lapsi joutuu kylmäveriseksi tappajaksi. Verta roiskuu ja irtoraajojakin lentää. Yhdessä kohtaa nähdään kidutuskohtaus, jolloin katsoja kokee olonsa pahaksi nähdessään, kuinka hahmoja satutetaan. Elokuvassa kiroillaan kaiken aikaa ja siinä käytetään huumeita - lastenleffa ei siis ole kyseessä. Vanhemmat siis huomio: jos lapsenne ovat innostuneet supersankarielokuvista, niin tämä ei ole samaa "hömppää" kuin esimerkiksi Marvelin elokuvat. Varoituksena myös, että jos on erityisen herkkä välkkyville valoille, niin yksi kohtaus voi aiheuttaa helposti pahaa oloa.

Tämä elokuva ei varmasti toimi kaikille, mutta omasta mielestäni se on aivan nerokas. Siinä tehdään vitsiä supersankarielokuvista, mutta selkeästi ihaillen kyseistä genreä. Samalla se mullistaa koko lajityypin olemalla jotain ennennäkemätöntä. Ensimmäisellä katselukerralla ei voi muuta kuin hämmästellä, kuinka munakkaasti tekijät ovat tehneet todella erityisen elokuvan. Kick-Ass pistelee vain menemään, eikä pyytele mitään anteeksi. Herkimmille tämä voi olla ihan liikaa ja jotkut varmasti haukkuvat tämän täysin lyttyyn. Itse suosittelen silti kaikkia katsomaan tämän, etenkin niiden, joita supersankarigenre koskettaa. Jos muut genren elokuvat alkavat kyllästyttää, niin tässä on jotain erilaista piristämään koko juttua.

Kick-Ass on selkeästi ohjaaja Matthew Vaughnin rakkauslapsi. Tätä ennen hän oli ohjannut vain elokuvat Layer Cake (2004) ja Tähtisumua (Stardust - 2007), jotka eivät erityisemmin vielä vakuuta. Tämä elokuva kuitenkin näyttää, että Vaughn kuuluu elokuvantekijäksi. Kick-Ass on hyvin kuvattu elokuva, vaikka laajakuvalinssin käyttäminen useaan otteeseen hieman häiritseekin. Leikkaus on todella sujuvaa. Elokuva on tyylitelty kirkkaaksi, sekä hieman pelkistetyn ja oranssin näköiseksi. Veri on todella kirkkaan punaista. Puvustuksessa on päästy leikkimään supersankarien asujen kanssa ja lavasteet ovat hyvin toteutettuja. Äänitehosteilla on tuotu hienosti lisäystä tunnelmaan ja korostettu etenkin toimintakohtauksia. Elokuvan musiikista vastaavat Marius De Vries, Ilan Eshkeri, Henry Jackman ja John Murphy, mutta heidän sävellyksensä jäävät täysin kaikkien kappaleiden varjoon, joita elokuvassa on käytetty nokkelasti. Elokuvassa kuullaan mm. The Pretty Recklessin Make Me Wanna Die, The Prodigyn Omen, The Dickiesin Banana Splits, The Hit Girlsin Bad Reputation ja elokuvaa varten tehty MIKA:n Kick-Ass (We Are Young).

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen ja korostaa elokuvan kirkkautta. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertova A New Kind of Superhero: The Making of Kick-Ass, joka sisältää pätkät Pushing Boundaries, Let's Shoot This F***er!, Tempting Fate ja All Fired Up. Mukana on myös pätkä The Comic Book Origins of Kick-Ass, sekä galleria The Art of Kick-Ass. Katsottavaa on yhteensä yli kahdeksi tunniksi.

Yhteenveto: Kick-Ass on aivan loistava ääriväkivaltainen supersankarielokuva, jossa saa nauraa paljon. Aaron Taylor-Johnson on erinomainen pääosassa Kick-Assina ja Chloë Grace Moretz jää helposti mieleen kylmäverisenä Hit-Girlinä. Toimintakohtaukset ovat todella mainioita ja onkin hienoa, että välillä supersankarikin saa oikeasti turpaansa. Mustan huumorin ystäville tämä voi toimia todella hyvin ja elokuva jaksaa muutenkin naurattaa koko kestonsa ajan. Musiikkia on käytetty erilailla kuin yleensä, mutta tyyli on saatu toimimaan. Visuaalisesti elokuvan tyyli on hieman pelkistetty ja värimaailmaa on viety oranssin suuntaan. Verta roiskuu, hahmot kiroilevat, raajoja katkotaan ja sankareita kidutetaan... lastenelokuva tämä ei tosiaan ole, mutta suosittelen nuoria ja vanhempia katsomaan tämän. Jos supersankarielokuvat toistavat mielestänne itseään, kannattaa Kick-Ass vilkaista, sillä se tuo genreen jotain uutta ja ihmeellistä. Genren faneille tämä on "pakko katsoa" -elokuva. Matthew Vaughn on todella tiennyt, mitä on tekemässä ja onkin harmi, että hän ei jatkanut sarjan parissa ja Kick-Ass 2:sta (2013) ei tullut yhtä hienoa teosta...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Kick-Ass, 2010, Marv Films, Plan B Entertainment

Arvostelu: X-Men: First Class (2011)

X-MEN: FIRST CLASS (2011)

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Rose Byrne, Nicholas Hoult, January Jones ja Kevin Bacon
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

20th Century Fox jatkoi X-Men -sarjaa esiosilla. Edellinen elokuva, X-Men Origins: Wolverine (2009) ei ollut niin toimiva kuin odotti, joten tarina Professori X:n ja Magneton alkuperistä tuntui hieman epäilyttävältä, että onnistuisiko se. Kevään ja kesän vaihteessa vuonna 2011 kävin katsomassa X-Men: First Classin ja kyllä, se onnistui.

Erik Lensherr metsästää äitinsä tappajaa, tohtori Klaus Schmidtiä. Charles Xavier ja Raven Darkholme pyydetään mukaan CIA:n tehtävään saada kiinni Sebastian Shaw, joka juonittelee Neuvostoliiton kanssa. Heille selviää, että Schmidt ja Shaw ovat yksi ja sama henkilö, joten he päättävät ryhtyä yhteistyöhön. Xavier ja Lensherr alkavat etsiä muita mutantteja luodakseen ryhmän, josta tulisi tulevaisuudessa X-Men.

James McAvoy on täydellinen valinta nuoreksi Charles Xavieriksi/Professori X:ksi. McAvoy kykenee näyttämään paljon tunteita kasvoillaan ja muuttuu elokuvassa onnistuneesti johtajahahmoksi. Hahmosta on myös saatu hyvin tehtyä erilainen kuin Patrick Stewartin Xavierista, mutta hahmo tuntuu silti samalta.
     Michael Fassbender on loistava nuorena Erik Lensherrinä/Magnetona. Fassbender pystyy olemaan uhkaavampi kuin Ian McKellen X-Men -trilogiassa (2000-2006). Fassbenderillä on karismaa ja on varmaa, että hänestä tulee vieläkin suurempi näyttelijä tulevaisuudessa. McAvoyn ja Fassbenderin kemia ystävinä - lähes veljinä - on toimivaa ja siihen uskoo. Magneton kypärä on tyylikkäämpi kuin McKellenin.
     The Hunger Games -tähti (2012-2015) Jennifer Lawrence vetää hyvän suorituksen nuorena Raven Darkholmena/Mystikkona. Lawrence tuo hyvin esille hahmon pelot ulkonäkönsä ja mutaationsa takia.
     Muistan, kun tajusin elokuvateatterissa, että Petoa esittää pikkupoika elokuvasta About A Boy (2002). Nicholas Hoult on selkeästi kasvanut - ei vain pituudeltaan, vaan myös näyttelijänä. Hoult vetää hyvän suorituksen Hank McCoyna/Petona. X-Men: First Classin Peto on karmivampi kuin aiemmin nähty X-Men: The Last Standissa (2006) ollut Kelsey Grammerin Peto.
     Rose Byrne esittää CIA-agentti Moira MacTaggertia. Byrnen suoritus on hyvä, mutta hahmo ei ole kovin muistettava.
     January Jones näyttelee elokuvassa Emma Frostia, hahmoa joka esiintyi lyhyesti X-Men Origins: Wolverinessa. Hahmo ei kuitenkaan voi olla sama molemmissa elokuvissa, sillä tässä elokuvassa hahmo on pahis, eikä niin nuori kuin Wolverinessa. Hahmo on hyvä lisäys, mutta toivon silti, että hahmo nähtäisiin vielä hyviksenä X-Men -tiimissä.
     Pääpahis elokuvassa on Kevin Baconin esittämä Sebastian Shaw. En fanita Baconia, mutta hän vetää hyvän suorituksen tässä elokuvassa, vaikka hän voisi jättää hölmön hurmurihymynsä pois.
     Mukana on uusia mutantteja, joita monet eivät luultavasti tunnista, kuten Angel (Zoë Kravitz), Azazel (Jason Flemyng), Riptide (Alex González), Banshee (Caleb Landry Jones), Darwin (Edi Gathegi) ja Alex Summers (Lucas Till). William Stryker esiintyy lyhyesti elokuvassa ja tällä kertaa häntä näyttelee Don Creech. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista sisältää nopean cameon yhdeltä sarjan hahmoista.

X-Men: First Class tapahtuu kylmän sodan aikoihin ja Kuuban ohjuskriisin yhdistäminen elokuvaan on erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu. On tavallaan huvittavaa miettiä, että mutantit olisivat vaikuttaneet USA:n ja Neuvostoliiton väleihin. Elokuvan ajankuva on hyvin mietitty. Ohjaaja Matthew Vaughn on tiennyt, mitä haluaa elokuvalta ja sen näkee selvästi, sillä elokuva kulkee eteenpäin erittäin varmalla otteella. Toisin kuin X-Men Origins: Wolverine, X-Men: First Class toimii omana kokonaisuutena, jolla voi saada ihmiset innostumaan sarjasta.

Elokuvassa on myös paljon tunteita mukana. Magneton viha äitinsä kuoleman jäljiltä on koskettavaa ja katsojana haluaa nähdä, että hahmo saisi kostettua. Joidenkin mutanttien viha ihmisiä kohtaan tulee ymmärrettävämmäksi ja elokuva saa katsojan miettimään, kummalla puolella on oikeasti parempi olla. Lopussa, kun Magneto viimein liikuttaa kolikkoa, jännitys ja tunteet tulevat voimakkaina. Ja kuten jo aiemmin sanoin, Xavierin ja Magneton ystävyys ja veljeys tulee täysillä esille elokuvassa.

Tehosteet elokuvassa ovat tyylikkäitä. Tehosteet ovat hillitympiä kuin monissa muissa Marvel-elokuvissa nykyään, mikä saa katsojan keskittymään paremmin tarinaan. Tehosteita tietenkin on silti paljon. Lopputaistelu etenkin on erittäin hieno. Mystikon muodonmuutos on taitavasti toteutettu. Myös hahmon maskeeraus, kuten myös Azazelin ja Pedon maskeeraukset ovat loistavia. Huonoin tietokonetehoste on kuva yhden hahmon suun sisältä, jolta Erik repäisee voimiensa avulla metallihampaan irti. Siinä CGI (Computer Generated Images) ei toimi, mutta muuten elokuva on visuaalisesti upea. Lopussa oleva kohtaus, jossa hahmojen ympärillä olevat seinät on peitetty peileillä, on todella hieno.

Kuvaus elokuvassa on tehty taidokkaasti. Vaughnin tuttuun tyyliin elokuvassa käytetään paljon laajakuvaobjektiivia, mikä tekee kuvasta laajemman, mutta välillä vääristää kuvan reunoja liikaa. Elokuva on leikattu hyvin ja paras osuus leikkauksellisesti on treenaamiskohtaus Xavierin kartanolla, joka on hyvin ja hauskasti toteutettu. Hahmot pääsevät vihdoin käyttämään klassisia keltasinisiä asujaan. Henry Jackmanin musiikki on todella hyvää ja etenkin Magneton teemamusiikki on erittäin rautainen, jota jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Kuuntelen sitä itse asiassa juuri tällä hetkellä. Elokuvassa on myös hieman koomisesti käytetty Dressmannin mainoksissa kuultavaa kappaletta, Booker T & The MG's:n "Green Onions".

X-Men: First Classin yhdistäminen samaan tarinaan X-Men Origins: Wolverinen kanssa on todella vaikeaa, sillä tarinat eivät täysin kohtaa. X-Men: First Classin voi tietenkin ajatella omana elokuvanaan, mutta se silti yhdistetään muuhun sarjaan, joten tässä yhdistämisen ongelmia: Kuten jo aiemmin sanoin, niin Emma Frost ei voi olla sama hahmo kummassakin elokuvassa. First Classissa hän on pahis ja selkeästi aikuinen nainen, kun taas X-Men Originsissa hän on todella nuori ja First Class tapahtuu aiemmin. SPOILER! Xavier päätyy tässä elokuvassa jo pyörätuoliin, mutta X-Men Originsin mukaan hän pystyisi kävelemään vielä kaljuna ollessaan. Myös alkuperäisen trilogian tarinaan elokuvaa voi olla vaikeaa sovittaa mukaan, sillä X-Menissä (2000) sanotaan, että ensimmäiset X-Menin jäsenet olivat Kyklooppi, Storm ja Jean Grey, joista yhtäkään ei näy tässä elokuvassa. Toisaalta X-Men: First Class toimisi alkuperäisen trilogian kanssa, mutta ei jos X-Men Origins lisätään mukaan. Ja kuten sanoin kappaleen alussa, niin tätä elokuvaa voi miettiä omana kokonaisuutenaan, jos ei halua aivojaan solmuun pohtiessaan asiaa liikaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on huikea. Joidenkin hämärissä tapahtuvien kohtauksien taustat ovat hieman rakeisia, mutta se on ymmärrettävää. Lisämateriaalina elokuvassa on interaktiivinen "Cerebro: Mutant Tracker", jossa pääsee tutustumaan hieman sarjan mutantteihin. Mukana myös "Children of the Atom" -kokonaisuus, johon kuuluvat pätkät "Second Genesis", "Band of Brothers", "Transformation", "Suiting Up", "New Frontier: A Dose of Style", "Pulling Off the Impossible" ja "Sound and Fury", jotka kestävät yhteensä yli tunnin. Ja kuten yleensä, mukana on poistettuja kohtauksia. Lisämateriaali sisältää suomenkielisen tekstityksen.

Yhteenveto: X-Men: First Class on ehdottomasti tähän asti paras sarjan elokuvista. Se on toimiva paketti, joka pärjää paremmin yksinään kuin muut sarjan elokuvat. Se aloittaa myös hienosti uuden "vanhan ajan X-Men -sarjan". Siinä on loistavat päätähdet ja ohjaaja. Tarina on hyvä ja tehosteet upeita. Toivottavasti tämän kaltaisia X-Men -elokuvia saadaan tulevaisuudessakin. Harmi, ettei Vaughn palannut ohjaamaan seuraavia elokuvia, sillä hän teki upeaa työtä tämän kanssa. Sarjakuvien fanien on pakko saada tämä hyllyynsä. Suosittelen elokuvaa sarjakuvaelokuvien ystäville, sillä kyseessä on yksi Marvelin parhaista sarjakuviin pohjautuvista elokuvista.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.xmenmovies.wikia.com
X-Men: First Class, 2011, 20th Century Fox Film Corporation, Dune Entertainment

Arvostelu: Kingsman: The Secret Service / Kingsman: Salainen palvelu (2014)

KINGSMAN: THE SECRET SERVICE (2014)

KINGSMAN: SALAINEN PALVELU

Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Taron Egerton, Colin Firth, Mark Strong, Samuel L. Jackson, Sofia Boutella, Michael Caine, Sophie Cookson ja Mark Hamill
Genre: toiminta, komedia, agenttielokuva
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuotena, jona ilmestyi uusi James Bond -elokuva (Spectre, 2015) ja uusi Mission: Impossible -elokuva (Mission: Impossible - Rogue Nation, 2015), kuka olisi voinut aavistaa, että täysin tuntematon agenttiparodia voisi nousta kummankin yläpuolelle? Vaikka mielestäni Vaughnin edelliset sarjakuvaelokuvat Kick-Ass (2010) ja X-Men: First Class (2011) olivat aivan loistavia, en silti odottanut Kingsman: The Secret Servicea ollenkaan. Trailerit eivät näyttäneet kovin kiinnostavilta ja minua oli alkanut ärsyttää Vaughn, hänen jättäytyessään pois kummankin edellisen elokuvan jatko-osista. Menin kuitenkin avausviikonloppuna katsomaan Kingsmanin ja... WOW!

Kingsman on salainen vakoojajärjestö Briteissä. He ovat etsimässä uutta agenttia edesmenneen tilalle. Katujen kasvatti Eggsy päätyy yhdeksi ehdokkaaksi muutaman muun nuoren kanssa. Samaan aikaan bisnesmies Valentine on keksinyt hirveän juonen, joka saisi koko maailman kaaokseen. Kingsmanin agentit alkavat selvittämään Valentinen suunnitelmia.

Taron Egerton on loistava löytö nuoreksi Eggsyksi. Egerton ei ole ennen tätä tehnyt paljoa elokuvissa, mutta Kingsmanin jälkeen hänelle avautuu varmasti paljon mahdollisuuksia, sillä hän vetää roolinsa upeasti.
     Colin Firth on täydellinen valinta Harry Hartiksi, Kingsmanin agentiksi, joka valitsee Eggsyn yhdeksi ehdokkaaksi. Firth pääsee vetämään kunnon toimintapätkiä, joihin ei olisi lempeältä vaikuttavasta miehestä ennen uskonut.
     Samuel L. Jackson vetää yhden parhaista rooleistaan pahis-Valentinena. Quentin Tarantinon elokuvista on Jacksonin veto kaukana, sillä tämä hahmo pelkää tappamisen katsomista ja voi pahoin veren näkemisestä. Kiroilla hän silti tässäkin osaa. Jacksonin hahmolla on hauskana ja onnistuneena lisäpiirteenä puhevika, joka tekee hänen hahmostaan mielenkiintoisemman ja erilaisemman kuin normaaleista agenttielokuvien vastustajista.
     Yleensä pahiksena tuttu Mark Strong esittää hyvistä, Merliniä, joka toimii Kingsmanissa. Strong vetää roolin hyvin, mutta hänen vetonsa ei nouse ihan samalla tavalla esille kuin edellisten mainittujen.
     Michael Caine jää erittäin taka-alalle elokuvassa, muttei hänen hahmonsa olekaan kovin kiinnostava. Caine vetää silti tuttuun tapaansa hyvin.
     Muut näyttelijät toimivat myös ja ainakin minulle yllätyksenä tuli, että elokuvassa esiintyy Mark Hamill pienessä roolissa. Valentinella on myös avustaja Gazelle, jota esittää Sofia Boutella. Hahmolla on veitset jalkojen tilalla ja niillä saadaankin irtoraajoja kehiin. Suurimmaksi osaksi hahmot puhuvat voimakkaalla brittiaksentilla ja nuoret slangilla, joka tekee elokuvan ymmärtämisestä hieman hankalaa. Onneksi on tekstitykset!

Kingsman on raikas tulokas agenttigenreen. Vaikka siinä viitataan paljon muihin agenttielokuviin ja se "varastaa" muilta, niin se jää silti näkyviin erilaisena vakoojaelokuvana. Kiroilusta äärimmäisen väkivaltaisiin kohtauksiin, Kingsman jaksaa yllättää elokuvan loppuun saakka. Muutamat juonipaljastukset ovat helposti arvattavissa, mutta sillä ei ole niinkään väliä, sillä kokonaisuus on huikea.

Visuaalinen ilme elokuvalla on näyttävä. Alkutekstit pelkästään ovat hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Toimintakohtaukset on tehty upeasti ja kuvaus on täydellistä. Lentokoneesta hyppääminen, vihakirkkokohtaus ja lopun laajat kuvat ovat kuvauksellisesti elokuvan parhaimmistoa. Kirkkokohta on myös yksi parhaista toimintakohtauksista, joita olen nähnyt aikoihin. Elokuvassa on hienoja hidastuksia ja toimivaa, nopeaa leikkausta, varsinkin taisteluissa. Kuvauksesta on pakko sanoa, että laajakuvaobjektiivia on käytetty hieman liikaa ja paikoitellen se aiheuttaa liian häiritsevää vääristymistä kuvaan. Musiikki toimii taustalla, muttei jää soimaan päässä jälkikäteen. Vaikken ole konemusiikin ystävä, niin tässä se toimii, kun sitä käytetään.

Elokuva ei tunnu täysin komedialta, vaikka siinä saakin nauraa. Valentinen juonesta on tarkoituksella tehty hieman hölmö, kuin veetuiluna vanhoja Bond-elokuvia kohtaan. Useimmat vitseistä ovat kuivia, jolla on varmaan tähdätty perinteiseen brittihuumoriin. Kohtaus, jossa Harry ja Valentine syövät McDonald'sin hampurilaisia on absurdi, mutta tuntuu silti tarkkaan mietityltä.

Kingsmanille ollaan juuri tekemässä jatko-osaa. Toivon todella, että Matthew Vaughn pysyy ohjaajana, ettei jatko-osalle käy samalla lailla kuin Kick-Ass 2:lle (2013). Koska elokuva oli niin yllättävä, niin on tietysti olemassa vaara, ettei jatko-osa yltäisi lähellekään ensimmäisen tasoa. Uskon silti, että kunhan Vaughn on puikoissa, niin onnistunut elokuva on tiedossa.

Todella tarkkaavaiset katsojat huomaavat Valentinen talossa erittäin samanlaisen taulun kuin Kick-Assissa. Elokuvassa on myös kohtaus lopputekstien alkupuolella, joten ei kannata heti laittaa elokuvaa pois, kun ohjaajan nimi tulee ruutuun.

Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Elokuvan voi katsoa Blu-raylta englanniksi ja tekstitysvaihtoehtoina ovat suomi, ruotsi, tanska ja norja. Lisämateriaalina on kuusiosainen "Kingsman: The Secret Service: Revealed", jonka kokonaiskesto on puolitoistatuntia. Mukana myös kuvagallerioita ja trailer.

Yhteenveto: Kingsman: The Secret Service on yksi vuoden 2014 parhaimmista elokuvista. Se on erittäin viihdyttävä ja loistava leffa, josta varsinkin agenttielokuvien ystävät pitävät siitä varmasti. Lapsille elokuva sisältää liian rajua meininkiä, verta ja kiroilua, joten heille se ei vielä sovellu. Kingsman oli suuri positiivinen yllätys ja olen erittäin tyytyväinen, että menin katsomaan sen elokuviin asti. Suosittelen sen näkemistä todella paljon!

Kirjoittanut: Joonatan, 3.2.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.martialartsmoviejunkie.com
Kingsman: The Secret Service, 2014, 20th Century Fox Film Corporation, TSG Entertainment