Idioluutio (Idiocracy - 2006) - elokuva-arvostelu

IDIOLUUTIO

IDIOCRACY

Ohjaus: Mike Judge

Pääosissa: Luke Wilson, Maya Rudolph, Dax Shepard, Terry Crews, Andrew Wilson, Brad Jordan, Stephen Root, Justin Long, Thomas Haden Church ja Sara Rue

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Idiocracy, eli suomalaisittain Idioluutio on Luke Wilsonin tähdittämä komediaelokuva. Mike Judge sai idean elokuvaan jo 1990-luvun alkupäässä, vierailtuaan Disneylandissa perheensä kanssa ja nähtyään ihmisten typerää käyttäytymistä. Hän pohti, kuinka pitkälle tämä käytös eskaloituisi ja alkoi kirjoittaa käsikirjoitusta yhdessä Etan Cohenin kanssa, joka kulki työnimillä "The United States of Uhh-merica" ja "3001". Kuvaukset käynnistyivät vuonna 2004, mutta kun testiyleisöt reagoivat negatiivisesti näkemäänsä, leffalle tehtiin uusintakuvauksia vuonna 2005. Tuotantoyhtiö 20th Century Fox pelkäsi elokuvan menestyvän huonosti, eikä tiennyt mitä tehdä leffalle, kunnes lopulta yhtiö päätti antaa elokuvalle todella lyhyen teatterikierroksen ilman mainontaa ja Idioluutio saikin maailmanensi-iltansa 1. syyskuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Markkinoinnin puutteen ja minimaalisen teatterikierroksen takia elokuva oli taloudellinen floppi, mutta myöhemmin DVD-myyntien kautta leffa on noussut pienimuotoiseksi hitiksi ja vuosien varrella siitä on muodostunut kulttiklassikko. Itse näin Idioluution jo lapsena, kun se näytettiin meille koulussa. Pidin elokuvasta, mutten ole katsonut sitä uudelleen. Kun huomasin Idioluution täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella elokuvan.

Täysin keskinkertainen mies Joe Bauers valitaan armeijan kokeiluun, jossa hänet syväjäädytetään, tarkoituksena herättää hänet tasan vuotta myöhemmin. Kokeilu menee kuitenkin pieleen ja Joe herää vasta vuonna 2505, vain huomatakseen, että ihmiskunta on tyhmentynyt huomattavasti ja hän on nyt maailman fiksuin.

Luke Wilson näyttelee Joe Bauersia, Yhdysvaltain armeijan kirjastonhoitajaa, jonka työnkuvaan kuuluu lähinnä vain istuskelu pöytänsä äärellä päivät pitkät. Joella ei ole parisuhdekumppania, elossa olevia sukulaisia, eikä oikeastaan edes kavereita, minkä lisäksi hän on totaalisen keskinkertainen heppu kaikin puolin. Niinpä hänet mielletään täydelliseksi valinnaksi uuteen Horros-kokeeseen, missä hänet syväjäädytetään, jotta hänet herätettäisiin vuotta myöhemmin, ilman että hänelle on tapahtunut muutoksia. Erään tapahtumaketjun seurauksena Joe herää kuitenkin vasta 500 vuotta myöhemmin. Wilson on passeli valinta hahmoksi, tulkiten hyvin Joen hämmästelyä, kun tämä tajuaa nukkuneensa puoli vuosituhatta ja että tulevaisuudessa hän on kaikessa keskinkertaisuudessaankin maailman älykkäin ihminen. Joe on ihan tykättävä tyyppi, jonka kanssa lähtee mielellään selvittämään, millaiseksi maailma on muuttunut viidessäsadassa vuodessa.

     Elokuvassa nähdään myös Maya Rudolph toisena kokelaana Ritana, joka herää pian Joen jälkeen, Dax Shepard urpona Fritona, jonka kodista Joe herää, Justin Long lääkäri Lexuksena, Stephen Root tuomari Hectorina, Terry Crews Yhdysvaltain presidentti Camachona, sekä Luken veli Andrew Wilson showmies Beef Supremena. Sivunäyttelijät esittävät tyhmiä hahmojaan varsin hupaisasti, sössöttäen vuorosanansa ja näyttäen hölmistyneeltä kaikelle, mitä Joe yrittää selittää. Crews on erityisen hauska presidenttinä.

Jotkut elokuvat vain paranevat vanhetessaan ja Idioluutio on yksi näistä leffoista. Valitettavasti tosin sen takia, että elokuvan esittämä tulevaisuudenkuva tuntuu vuosi vuodelta ajankohtaisemmalta ja realistisemmalta. Kun opiskelusta leikataan rahoitusta reippaalla kädellä, yltiökapitalismi rehottaa, kirjat vaihdetaan nopeaa ja hölmöä viihdettä tarjoaviin TikTok-videoihin, ihmiset turvautuvat tekoälyyn yhä arkisimmissakin askareissa ja maailmalla valitaan johtajiksi omaa etuaan ajavia höynäyttäjiä, ei ole ihme, että maailma on kulkemassa kohti Idioluutiota. Elokuva on ajoittain jopa ahdistava kuvaus, vaikka se onkin lähinnä kieli poskessa tehty satiiri. 

On hupaisaa seurata, kun Joe sulaa horroksestaan ja alkaa selvittää, millaiseen aikaan hän onkaan herännyt. Ihmiset ovat tyhmentyneet niin, että monet perusasiat ovat unohtuneet, sanavarasto on köyhtynyt, käytöstavoista ei ole tietoakaan, vesi on korvattu gatoradella, kaikki ravintolat tarjoavat pelkkää pikaruokaa, talous on romahtanut, misogynia on valloillaan ja maailman hittiviihdettä on elokuva nimeltä "Perse", joka tarjoaa juuri sitä, mitä nimi vihjailee: puolitoista tuntia videota ihmisen takapuolesta. Vaikka elokuva on täynnä tyhmiä juttuja, on itse leffa varsin nokkela. Se kaipaisi vielä hieman lisää älykkyyttä, jotta sen varoitussanoma olisi entistä ytimekkäämpää, mutta jo tällaisenaan Idioluutio toimii mainiosti. Vajaa puolitoista tuntia on myös oikein passeli mitta tälle, jolloin nämä urpot tulevaisuuden ihmiset eivät ala tosissaan syömään katsojan aivosoluja.

Ohjaaja Mike Judgen työ on lystikästä ja hän todella pitää hauskaa konseptinsa kanssa. Teknisesti Idioluutio ajaa asiansa, mutta esimerkiksi leffan tietokonetehosteet ovat ajoittain vaivaannuttavan huonot. Leffa on kuitenkin osaavasti kuvattu ja äänimaailma on pätevästi rakennettu Theodore Shapiron säveltämiä musiikkeja myöten. Tulevaisuuden huolimattomuudesta ränsistyneet miljööt on toteutettu oivallisin lavastein ja puvustuskin on veikeää. Hauska juttu muuten, että kun puvustajat etsivät hahmoille mahdollisimman typerän näköisiä kenkiä, he päätyivät tuolloin vielä vähemmän tunnettuun yritykseen, jonka tossuja he pitivät täysin naurettavina. Kyseinen yrityshän oli siis Crocs. 

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Idiocracy, 2006, Twentieth Century Fox, Ternion Pictures, Major Studio Partners

Rick and Morty, kausi 9 (2026) - sarja-arvostelu

RICK AND MORTY - KAUSI 9

Luojat: Justin Roiland ja Dan Harmon

Näyttelijät: Ian Cardoni, Harry Belden, Chris Parnell, Spencer Grammer, Sarah Chalker, Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Tom Kenny, Ed Helms, Paul Lieberstein, Oscar Nunez, Rob Riggle, Amy Ryan, Owen Wilson, Ty Burrell, Stephen Root, Justin Long, Bill Camp, Andy Serkis, Joe Lo Truglio ja Malin Åkerman

Genre: animaatio, komedia, scifi

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Dan Harmonin ja Justin Roilandin luoma animaatiokomediasarja Rick and Morty nousi jättisuosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin loppuvuodesta 2013. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja ilman Roilandia tehdyt seitsemäs ja kahdeksas kausi vain pitävät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan repliikkinsä ja animaattorit kävivät taas töihin. Nyt Rick and Mortyn yhdeksäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta) ja itse olin innostunut sarjan jatkumisesta - onhan se yksi suosikeistani. Katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Mortylle selviää, että Rick on alkanut viettämään aikaa Pahan Mortyn kanssa. Kaksikon päätyessä uusiin seikkailuihin, Jerry-isä jännittää työhaastattelua, Summer-sisko erotetaan koulusta ja Beth-äiti kokeilee huumeita.

Rick and Mortyn tutut hahmot tekevät paluun, lukuun ottamatta presidentti Curtisia (Keith David), jonka oma sarja President Curtis (2026-) käynnistyi samana päivänä, kun Rick and Mortyn yhdeksäs kausi päättyi. Nimikkohahmot Rick Sanchez (Ian Cardoni) ja hänen lapsenlapsensa Morty Smith (Harry Belden) ajautuvat taas jos jonkinlaisten seikkailujen ja selkkausten keskelle. Rickin ja Mortyn hankala dynamiikka on jälleen erinomainen. Vaikka hahmot suuttuvatkin usein toisilleen erilaisista asioista, on heidän välillä tietynlainen vahva side, jota ei voi murtaa. Rick ja Morty ovat aina yhtä mainioita hahmoja, joiden kanssa hyppää taas kerran erittäin mielellään erilaisten kommellusten pyörteisiin.

     Myös Rickin ja Mortyn perheenjäsenet, eli Rickin tytär ja Mortyn äiti Beth (Sarah Chalke), hänen miehensä Jerry (Chris Parnell) ja heidän tyttärensä, eli Mortyn sisko Summer (Spencer Grammer) ovat menossa mukana. Jerry ja Summer pääsevät hyvin esille, mutta Beth joutuu tyytymään tällä kaudella harmillisen harvoihin näyttäytymisiin. Kausi on lisäksi pullollaan vierailevia tähtiä ja jaksojen varrella kuullaan muun muassa Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Ed Helms, Amy Ryan, Owen Wilson, Andy Serkis, Justin Long ja Stephen Root erilaisina avaruuden ja toisten maailmojen olentoina, robotteina, sarjamurhaajina sun muina Rick and Mortylle ominaisina kummajaisina.

Rick and Mortyn yhdeksäs kausi tarjoaa sarjalle ominaiseen tapaan kymmenen toinen toistaan sekopäisempää ja mielikuvituksellisempaa seikkailua niin avaruuden halki kuin toisissa ulottuvuuksissa lukemattomien eri rinnakkaistodellisuusversioiden kera. Parit jaksoista ovat kelvollisia, muutamat erittäin mainioita ja mahtuupa sekaan pari sarjan kulta-aikojen kanssa kilpailevaa huippuluokan jaksoa. Erityisen paljon pidin kauden seitsemännestä jaksosta, jossa Rick ja Morty päätyvät planeetalle, missä heidän täytyy hyödyntää kekseliäällä tavalla evoluutiota, päihittääkseen planeetan ekosysteemin. 

Vaikkei yhdeksäs kausi olekaan kokonaisuutena yhtä huikea kuin sarjan alkupää, täytyy silti nostaa hattua, että vielä yhdeksännelläkin kaudellaan tekijöiden ideoiden tulva ei näytä hupenemisen merkkejä. Pidän myös valtavasti siitä, että sarjan omintakeinen huumorintaju ei ole juuri muuttunut kevyempään suuntaan. Tekijät eivät pelkää käsitellä raskaita aihepiirejä rikkinäisestä perheestä alkoholismiin, puhumattakaan eksistentiaalisista kriiseistä ja ajoittain aika melankolisestakin maailmankuvasta, jotka ääretön maailmankaikkeus loputtomine rinnakkaistodellisuuksineen tuo tullessaan. Jutut ovat usein synkkiä, mutta tekijät onnistuvat kääntämään kohtaukset hersyvän huumorin puolelle, vaikka osa ajatuksista tai konsepteista jäisikin jakson päätyttyä kummittelemaan takaraivoon. Sarjaa on luvassa vielä ainakin kolme tuotantokautta lisää ja jos taso pysyy yhä näinkin hyvänä, katson Rick and Mortyä ilomielin lisää tulevaisuudessakin.

Ja pitäähän sitä toki kehua vielä sarjan aina yhtä oivallista animaatiojälkeä. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Animaattorit päästävät jälleen luovuutensa valloilleen erilaisten olentojen ja maailmojen kanssa, ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, sekä toisinaan pieniä lisävitsejä. Kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Ryan Elderin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Rick and Morty, Yhdysvallat, 2013-, Adult Swim, Justin Roiland's Solo Vanity Card Productions, Harmonius Claptrap, Williams Industries

Arvostelu: Weapons (2025)

WEAPONS

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Julia Garner, Josh Brolin, Alden Ehrenreich, Cary Christopher, Austin Abrams, Benedict Wong, Amy Madigan, June Diane Raphael, Clayton Farris, Whitmer Thomas, Callie Schuttera, Toby Huss ja Justin Long

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Weapons on ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Creggerin uusi kauhuelokuva. Saatuaan valmiiksi kehutun esikoiselokuvansa Barbarianin (2022), Cregger ryhtyi suunnittelemaan seuraavaa projektiaan. Netflix, Universal Pictures, TriStar Pictures ja New Line Cinema kilpailivat käsikirjoituksen oikeuksista, kunnes New Line Cinema nappasi elokuvan itselleen. Universalin kautta elokuvan oikeuksista kisannut Jordan Peele erotti pitkäaikaiset managerinsa, kun nämä ei onnistuneet saamaan leffaa heidän tuotettavakseen. Alun perin elokuvaan roolitettiin Pedro Pascal, Renate Reinsve, Brian Tyree Henry ja Tom Burke, mutta juuri kun kuvausten oli tarkoitus alkaa, alkoikin Hollywoodin näyttelijöiden lakko. Koska näyttelijät olivat lupautuneet muihin projekteihin lakon päätyttyä, leffa jouduttiin roolittamaan lähes kokonaan uusiksi. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja alun perin Weapons oli tarkoitus julkaista vasta tammikuussa 2026, mutta ylistävien testinäytösten myötä New Line Cinema ja levittäjänä toimiva Warner Bros. päättivät aikaistaa julkaisua ja jo nyt Weapons saapuu elokuvateattereihin. Itse olen odottanut leffan näkemistä valtavasti, pidettyäni todella paljon Barbarianista. Kun Weapons sai vielä todella positiivista palautetta maailmalta, kävin katsomassa elokuvan todella innokkaana sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Pikkukaupunki ryhtyy tutkimaan mysteeristä tapahtumaa, kun eräänä yönä kello 02:17 yhtä poikaa lukuun ottamatta tietyn koululuokan lapset juoksivat ulos kodeistaan ja katosivat pimeyteen.

Weaponsin näyttelijäkaarti näytti tosiaan alun perin täysin toisenlaiselta, mutta sitten vuoden 2023 Hollywoodin lakot pistivät paketin sekaisin ja lopulta lähes koko poppoo piti pistää uusiksi. Julia Garner näyttelee Justine Gandya, opettajaa, jonka luokan oppilaat yhtä lukuun ottamatta katosivat eräänä yönä. Cary Christopher esittää Alex Lillyä, luokan ainoaa oppilasta, joka ei mystisesti juossut ulos kodistaan yöllä kello 02:17. Benedict Wong näyttelee Andrew Marcusta, koulun rehtoria. Josh Brolin nähdään Archer Graffina, yhden kadonneen pojan isänä. Alden Ehrenreich näyttelee Paul Morgania, poliisia, joka tutkii kadonneiden lasten tapausta. Austin Abrams esittää Anthonya, narkkaria, joka saattaa tietää tapauksesta jotain. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Netflixin Ozark-sarjasta (2017-2022) tuttu ja palkintoehdokkuuksia kahminut Garner on erittäin mainio opettajana, joka ihmettelee, kun eräänä aamuna vain Alex istuu hänen luokassaan, eikä muita oppilaita näy koko loppupäivän aikana. Justinen elämä muuttuu pahemmaksi hullunmyllyksi, kun oppilaiden vanhemmat osoittavat häntä syyttävällä sormellaan. Vaikka pidänkin Pedro Pascalista, olen iloinen, että surevaksi isäksi valikoitui Josh Brolin, josta löytyy sopivassa suhteessa pehmeyttä ja karskiutta, hänen Archer-hahmonsa päättäessä selvittää itse, minne lapset katosivat, kun poliiseista ei tunnu olevan hyötyä. Hahmot ovat mainiot ja heihin syvennytään hyvin elokuvan aikana, kun tapausta setvitään vuorotellen jokaisen heidän vinkkeleistään.

Mahtavan ja suorastaan hyytävän pelottavan Barbarianin jälkeen odotukseni Zach Creggerin toista elokuvaa kohtaan olivat päässeet nousemaan turhan korkealle ja Weapons osoittautui itselleni pienoiseksi pettymykseksi, vaikka kyseessä onkin erittäin pätevä uusi kauhutarina. Tästä vain jäi se todellinen vaikuttavuus kokematta, mikä teki Barbarianista omissa kirjoissani yhden viime vuosikymmenen väkevimmistä leffoista genressään. Weaponsissa Cregger osoittaa jälleen osaavansa rakentaa karmivia pelottelukohtauksia ja tarjota hurjia näkyjä. Mies ei pistä katsojaansa samanlaiseen piinapenkkiin kuin viimeksi, mutta mukana on muutama onnistuneen jännittävää tilannetta ja pari tehokasta säikäytystä. On tosin hyvä varoittaa, että puhdasveristä kauhua odottavalle Weapons voi olla pettymys jo siksi, että mukana on yllättävänkin paljon huumoria. Jotkut näyt ovat groteskiudessaankin hitusen koomisia ja loppupää aiheuttaa vuoronperään äklötystä ja huvittuneisuutta.

Elokuvan tarina on toimiva ja näiden kadonneiden lasten mysteeriä lähtee selvittämään erittäin kiinnostuneena. Leffa tosiaan kerrotaan eri hahmojen vinkkeleistä, joiden kautta mysteeri alkaa vähitellen aueta. Yksittäiselle hahmolle joku paljastus voi vain kummaksuttaa, mutta kun katsoja näkee nämä kaikki puolet, palapelin palaset loksahtelevat vihdoin paikoilleen. On muutenkin pääasiassa kiinnostavaa nähdä tietyt tilanteet parista eri vinkkelistä, jolloin jotkut aiemmin ihmetyttäneet yksityiskohdat selkeytyvät myös. Puolen välin paikkeilla kerronta töksähtelee hitusen, kuten myös karmiva ilmapiiri, mutta suurimmaksi osaksi ajasta vähän päälle kahden tunnin kesto vie sujuvasti mukanaan ja leffa jopa tuntuu kestoaan lyhyemmältä.

Weapons on myös teknisellä osastollaan oivallinen. Leffa on pätevästi kuvattu ja mukana on muutamia todella tyylikkäitä otoksia. Öisillä kaduilla kädet levällään juoksevat lapset ovat näky, joka tulee todennäköisesti sementoimaan asemansa yhtenä modernin kauhun ikonisimmista visuaaleista. Valaisu on mainiota ja pimeyttä hyödynnetään väkevän karmivana tehokeinona. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraukset ovat parhaimmillaan erinomaiset. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, eikä liikaa luota kovaäänisiin böö-pelästyksiin ja ohjaaja-käsikirjoittaja Creggerin ja Holladayn veljesten Ryanin ja Haysin säveltämät musiikit tunnelmoivat sopivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Weapons, 2025, New Line Cinema, Subconscious, Vertigo Entertainment, BoulderLight Pictures, Warner Bros.

Arvostelu: Clerks III (2022)

CLERKS III

Ohjaus: Kevin Smith

Pääosissa: Brian O'Halloran, Jeff Anderson, Trevor Fehrman, Jason Mewes, Kevin Smith, Marilyn Ghigliotti, Amy Sedaris, Jennifer Schwalbach Smith, Austin Zajur, Rosario Dawson, Justin Long, Kate Micucci ja Ben Affleck

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Kevin Smithin pikkurahalla tehty debyyttielokuva Tiskirotat (Clerks - 1994) nousi kulttisuosioon ja Smith rakensi komedian ympärille kokonaisen elokuvauniversumin. Vuonna 2006 vihdoin ilmestynyt jatko-osa Tiskirotat II (Clerks II) oli edeltäjäänsä isompi hitti, joskin se ei saanut yhtä positiivista vastaanottoa katsojilta ja kriitikoilta. Jo jatko-osan kommenttiraidalla Smith puhui potentiaalisesta kolmososasta ja pohti, että kestäisi pitkään, ennen kuin hän tekisi sellaisen. Vuonna 2012 Smith suunnitteli tekevänsä kolmoselokuvan sijaan näytelmän, mutta idea ei edennyt toteutukseen ja Smith palasi pohtimaan leffaa. Edellisosaan rahoitusta antanut The Weinstein Company aiheutti kuitenkin ongelmia, eikä projekti ottanut tuulta alleen. Kun Smith sai rahoituksen ja käsikirjoituksen valmiiksi, hänelle muodostui ongelma saada näyttelijät takaisin, jotka kokivat olevansa liian vanhoja leffaan, joten hän tekikin lisäosaelokuvan Jay and Silent Bob Reboot (2019). Kun Smith selvisi vuonna 2018 sydänkohtauksesta, hän sai uuden idean kolmososaan ja ryhtyi kirjoittamaan kokonaan uutta käsikirjoitusta. Vuonna 2021 Smith sai Lionsgaten hyppäämään projektiin mukaan ja kuvaukset käynnistyivät vihdoin saman vuoden elokuussa. Clerks III sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa elokuussa 2022, minkä jälkeen se on vähitellen levinnyt muuallekin maailmaan - Suomeen nettivuokrauksen kautta. Kuten olen aiemmin kertonut, näin elokuvasarjasta ensiksi kakkososan, jota pidin hauskana, mutten sen jälkeen lämmennyt alkuperäiselokuvalle. Kun kuulin kolmannen leffan olevan tulossa, päätin antaa aiemmille uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa pidin Tiskirotista todella paljon, mutta jatko-osa ei riemastuttanut enää yhtä paljon. Odotin mielenkiinnolla kolmoselokuvan näkemistä ja kun Clerks III julkaistiin Netflixissä, pääsin vihdoin katsomaan sen.

Randalin selviydyttyä sydänkohtauksesta, hän päättää tehdä elokuvan työelämästään lähikaupassa ja pistää tietty Danten, Eliaksen, Jayn ja Silent Bobin avustamaan häntä.

Brian O'Halloran ja Jeff Anderson palaavat vuosien odotuksen jälkeen rooleihinsa lähikaupan myyjinä Dantena ja Randalina, siitä huolimatta, että Anderson koki pitkään, ettei hänen olisi enää ikänsä puolesta järkeä tehdä Clerks-elokuvia. Herralla on periaatteessa pointtia, sillä kummatkin näyttelijöistä ovat jo yli 50-vuotiaita. Ei ole varmaan helppoa yrittää enää siinä kohtaa esittää parikymppisen jätkän habitusta - sillä vaikka heidän hahmonsa ovat vanhentuneet, ovat he yhä samat sisäpuolelta lapsenmieliset ääliöt kuin ennenkin. Randal erityisesti ei ole kasvanut henkisesti lainkaan ja Dante on tälläkin kertaa murehtimassa jonkun naisen perään - tällä kertaa kyse on Tiskirotat II:sta tutusta Beckystä (Rosario Dawson), joka on elokuvien välissä kuollut autokolarissa. Huolistaan huolimatta O'Halloran ja Anderson suoriutuvat rooleistaan jälleen mainiosti ja heidän väliltä löytyy yhä vahvaa kaverikemiaa.

     Paluun tekevät myös Trevor Fehrman hömelönä Eliaksena, Marilyn Ghigliotti Danten ex-tyttöystävänä Veronicana, Kevin Smithin vaimo Jennifer Schwalbach Smith Danten toisena ex-tyttöystävänä Emmana, sekä tietty Jason Mewes ja ohjaaja Smith fanisuosikkeina Jayna ja Silent Bobina. Merkittävänä uutena hahmona nähdään Amy Sedariksen esittämä tohtori Ladenheim, joka saa lyhyessä ruutuajassaankin leffan hauskimmat vitsit. Näyttelijäkaarti suoriutuu yhä passelisti osistaan. Fehrman ei ole Tiskirotat II:n ja Clerks III:n välissä tehnyt yhtä ainutta elokuvaa ja hän hyppääkin innolla takaisin Eliaksen osaan, joka tällä kertaa painiskelee kristinuskon ja satanismin välillä.

Jos parin vuoden takainen kulttikomedioiden moderni jatko-osa Bill & Ted Face the Music (2020) lämmitti sydäntäsi ja sai nostalgiamittarisi nupit kaakkoon, veikkaisin Clerks III:n toimivan erittäin passelisti sinulle. Se on täysin nostalgiapärinöissä ja leffasarjan faneille väsätty kolmososa, joka vie trilogian ja näiden tiskirottien tarinan päätökseen tarpeeksi passelisti. Kuten arvata saattaa, vuosikymmenellä 2020 ei ole kehdattu tehdä yhtä räävitöntä ja anteeksipyytelemätöntä törkyturpakomediaa kuin kaksi aiempaa osaa, mutta on Clerks III tarpeeksi ronski hyväilemään hävyttömästä huumorista intoilevien nauruhermoja. Elokuvasta löytyy muutamia varsin hauskoja kohtauksia, mutta leffa yllättää huumorin vähyydellä ja draaman määrällä. Enpä olisi uskonut kirjoittavani tätä Clerks-arvosteluun, mutta suosittelen varautumaan nenäliinoin, sillä kuivin silmin tätä tuskin pystyy yksikään Clerks-fani katsomaan.

Ongelmakseni Clerks III:n kohdalla ei muodostunut ronskin huumorin vähyys (tai ylipäätään huumorin vähyys) ja draamapuolen lisääminen, vaan elokuvan tarina. Kevin Smith koki tosiaan vuosia ongelmia leffan käsikirjoituksen kanssa, pohtiessaan, mitä hänellä olisi enää kerrottavana näistä tyypeistä ja vasta kun hän sai vakavan sydänkohtauksen, hän keksi liittää tämän mukaan kolmososaan. Randalin johdolla kaverukset ryhtyvät tekemään elokuvaa pikkukaupan myyjistä, vitsaillen samalla, että kuka kumma sellaista haluaisi katsoa. Elokuva liikkuukin hyvin itsetietoisilla meta-tasoilla ja kuten Smithin kiitospuheista leffan lopputeksteissä voi päätellä, Clerks III on rakkauskirje sitä aikaa kohtaan, kun hän vielä itse työskenteli kaupassa ja kuvasi öisin ensimmäistä Tiskirotat-komediaa. Vaikka idea on sympaattinen, se ei oikein jaksa kantaa koko leffaa. Kovan luokan faneille elokuva toimii hyvin todennäköisesti täysillä, onhan koko elokuva periaatteessa niiden "vanhojen hyvien aikojen" muistelua.

Smithin ohjaus toimii paremmin kuin hänen käsikirjoituksensa ja hän hoitaa draamaosuudet yllättävänkin mallikkaasti. Smith toimii leffassa myös leikkaajana, kuten aiemmissakin osissa. Teknisiltä ansioiltaan Clerks III on oivallisesti tehty. Kameratyöskentely on pätevää ja Randalin tekemä leffa on totta kai tehty mustavalkoisena, alkuperäisen Tiskirottien tapaan. Lavasteet ovat hienot, asut mainiot ja äänimaailmakin hyvin rakennettu.

Yhteenveto: Clerks III on harmillisen epätasainen, nostalgiapärinöissä tehty jatko-osa, joka vie ihan kivasti tiskirottien tarinan päätökseensä. Elokuvan tarina on lähtökohdiltaan vekkuli, mutta se ei jaksa kantaa leffan loppuun asti. Varsinaisilla meta-tasoilla liikkuva elokuva ei ole ihan niin mehukas ja itseironinen silmänisku kuin Kevin Smith on varmasti tarkoittanut. Elokuva yllättää huumorin vähyydellä ja draaman määrällä. Vielä yllättävämpää on, kuinka liikuttavaksi leffan draama muuttuu. Vähäinen huumori ei ole niin ronskia kuin kahden edellisosan jälkeen voisi odottaa ja toivoa, mutta elokuva tarjoaa muutamat hyvät naurut - pääasiassa Amy Sedariksen hahmon kohtauksessa. Näyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti ja Smithin ohjaus on pääasiassa oivallista. Hänen käsikirjoituksensa jättää kuitenkin toivomisen varaa. Uskoisin silti Clerks III:n iskevän lujaa edellisleffojen faneille ja suosittelenkin katsomaan sen, jos Tiskirotat ja Tiskirotat II ovat lähellä sydäntäsi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Clerks III, 2022, View Askew Productions, BondIt Media Capital, Destro Films, SModcast Pictures

Arvostelu: Barbarian (2022)

BARBARIAN

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Georgina Campbell, Bill Skarsgård, Justin Long, Matthew Patrick Davis, Jaymes Butler ja Richard Brake

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

Barbarian on komedioita tehneen Zach Creggerin ensimmäinen täysin oma elokuvaohjaus. Cregger ryhtyi omaksi huvikseen kynäilemään lyhyttä kohtausta, josta hän kuitenkin innostui niin paljon, että alkoi rakentaa kokonaista kauhuelokuvaa kohtauksen ympärille. Cregger koki vaikeuksia saada yhtiöitä kiinnostumaan ideastaan (jopa yleensä pienkauhutekijöille tukea antava A24-yhtiö torjui Creggerin), kunnes hän sai tuottajat J.D. Lifshitzin ja Raphael Margulesin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2021 ja Barbarian julkaistiin joissakin maissa elokuvateattereissa syyskuussa. Kuukautta myöhemmin elokuva saapui Suomeen Disney+ -suoratoistopalvelun kautta. Itse kuulin filmistä ensi kertaa, kun se ilmestyi Yhdysvalloissa ja se alkoi kerätä suuria kehuja. Kun Barbarian ilmestyi Disney+:n valikoimaan, katsoin sen halloween-iltana, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Tess Marshall saapuu Detroitiin työhaastatteluun, vain huomatakseen, että hänen vuokraamassaan Airbnb-talossa majailee jo joku. Nainen saa kuitenkin vähitellen huomata, ettei toinen vuokralainen ole karmivinta, mitä talosta löytyy...

Georgina Campbell näyttelee Tess Marshallia, jolla on Detroitissa työhaastattelu aamupäivästä. Niinpä Tess saapuu kaupunkiin edellisiltana ja vuokraa Airbnb:ltä talon yösijaksi. Outoa kyllä, talosta löytyy jo vuokralainen, Bill Skarsgårdin näyttelemä Keith. Mies vakuuttelee, että hän on vuokrannut talon eri yhtiön kautta ja varautunein mielin Tess päättää tarttua Keithin tarjoukseen, että he yöpyisivät talossa yhdessä ja selvittäisivät aamulla, mistä on kyse? Campbell ja Skarsgård ovat molemmat hyviä rooleissaan ja he tulkitsevat oivallisesti kiusallista tilannetta. Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnina parhaiten tunnettu Bill Skarsgård onnistuu oivallisesti vaikuttamaan mukavalta, mutta silti jotenkin hämärältä hepulta. Campbell vakuuttaa hienosti, kun kauhut käynnistyvät ja hahmo joutuu taistelemaan selviytymisestään. Kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään mm. Justin Long näyttelijä AJ Gilbridenä, jonka ura on vaakalaudalla, häneen kohdistuvien ahdistelusyytösten vuoksi. Long suoriutuu myös osastaan mallikkaasti ja hänenkin hahmonsa kohdalla katsoja on epäileväinen miehen puheista.

En tosiaan tiennyt Barbarianin sisällöstä oikeastaan mitään etukäteen, mutta kiinnostuin totta kai elokuvasta, kun sitä alettiin kehua internetissä yhdeksi parhaimmista ja pelottavimmista kauhuelokuvista vuosiin. Toki tällaisiin kehuihin suhtautuu myös varautunein mielin, kun pohtii esimerkiksi sitä, että vastikään ilmestynyttä heikohkoa Smileä (2022) on kuvailtu Tiktokissa monien käyttäjien voimin kaikkien aikojen pelottavimmaksi elokuvaksi. Ja toki teille lukijoille minä olen nyt vain yksi internet-syövereiden kehujista, johon voitte suhtautua niin skeptisesti kuin lystäätte ja pistää sitten Barbarianin itse pyörimään Disney+:sta, tuumien, että "ei tämä voi kovin paha olla". Kyllä voi. Barbarian on pelottavin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.

Elokuva lähtee liikkeelle erittäin jännittävästi ja jo ensiminuuteilla katsoja tietää, että tässä vuokratalossa on jotain pielessä. Tessille saattaa jopa sanoa ääneen, että "älä nyt jumalauta mene sinne", ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Samalla katsojaa kiinnostaa, mitä talossa on oikein meneillään? Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Zach Cregger näyttää heti kyntensä kauhugenressä ja olen jo nyt valmis ottamaan vastaan kaikki tulevat kauhuleffat, mitä Cregger aikoo tehdä. Cregger rakentaa tunnelmaa alusta asti ihailtavan tiivistunnelmaisesti. Keith on välittömästi epäilyttävä tyyppi ja niin Tessin kuin katsojan sydän takoo lujempaa, kun jännittää, että mitä jos kyseessä on joku sekopää, joka satuttaa poloista työhaastateltavaa. Kun talon salaisuudet alkavat vähitellen selviämään, sydän alkaa ihan tosissaan takoa ulos rinnasta, hikipisarat kimmeltävät otsalla televisioruudun valossa ja käsiä ryhtyy tiedostamattakin nostaa silmien eteen.

Elokuva kietoutuu alkupäässään hitaasti varomattoman katsojan ympärille, virnistää todeten "ähäkutti" ja tiukentaa otteensa sitten niin, että loput filmistä onkin lähes täysin piinaavaa katseltavaa. Leffa herättää herkästi klaustrofobista tunnetta ja sen tuottama ahdistus hellittää vasta jonkin ajan jälkeen elokuvan päätyttyä. Kun Tess ryhtyy tutkimaan taloa enemmän, katsojankin valtaa paniikinomainen epätoivo ja katse harhailee etsimään pakoreittiä. Eikä siinä kohtaa edes ole vielä mitään hajua, että mistä elokuvassa on oikeasti kyse. Niin upeasti Cregger elokuvaansa työstää. Ohjaaja-käsikirjoittaja ei vain vedä mattoa jalkojen alta, vaan kiskaisee niin lujaa, että katsoja kaatuu täysillä selälleen ja sitten Cregger tarttuu jaloista kiinni ja riuhtoo mukaansa. Elokuva uudistaa itseään häkellyttävin keinoin edetessään ja aina kun katsoja luulee, että on päässyt täysin jyvälle leffan todellisesta luonteesta, Cregger nauraa päin naamaa. Taidottomissa käsissä mustaa huumoriakin sisältävä Barbarian olisi tyylitajuton sekamelska, mutta Cregger suoriutuu ällistyttävän hyvin työstään. Usein sitä kuulee, että jokin elokuva on niin pelottava, että sen jälkeen tekee mieli käydä kylmässä suihkussa ja nukkua valot päällä. Yleensä huvitun näistä kommenteista. Hyytävän Barbarianin päätyttyä minun teki mieli tehdä juuri nämä jutut. Huh huh, mikä elokuva. Ja siis, sehän oli pelkkää elokuvaa, vai mitä? Vai mitä?

Kyseessä on myös teknisesti taiturimaisesti tehty elokuva. Barbarian on todella tyylikkäästi kuvattu. Elokuvasta löytyy useita erinomaisia kamerakikkailuja, oli kyse sitten linssivalinnoista, epämiellyttävyyttä lisäävistä vinksahtaneista kuvakulmista tai kameraliikkeistä. Leikkaus on sähäkkää ja tunnin ja kolmen vartin elokuva tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Valaisua hyödynnetään upeasti. Katsoja tuijottaa vatsa muljahdellen pilkkopimeitä taustoja, samalla kun yrittää työntyä sohvansa sisälle piiloon sitä, mikä ikinä varjoissa saattaa lymyillä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset suorastaan vastenmieliset. Äänimaailma on esimerkillisen onnistunut. Säveltäjä Anna Drubich tuo tehokkaan lisänsä tunnelmaan, ilman, että filmi luottaa oikeastaan koskaan typeriin kovaäänisin äkkisäikäyttelyihin.

Yhteenveto: Barbarian on piinaavan jännittävä kauhuelokuva, joka pistää katsojansa varsinaiseen koetukseen. Ahdistava ilmapiiri kietoutuu heti alussa katsojan ympärille ja meno sen kuin pahenee elokuvan edetessä. On vaikea olla reagoimatta voimakkaasti, kun vuokratalon mysteeriverhoa ryhdytään vihdoin availemaan. Elokuva pääsee yllättämään useasti toden teolla, uudistaen itseään silloin tällöin ja jättäen katsojan pähkäilemään, mitä ihmettä oikein katsoo. Epätoivon epämiellyttävä tunne pitää tiukasti kourissaan, mutta hyytävän kauhunkin keskeltä löytyy outoa huumoria. Ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Cregger käsittelee filmiään ihailtavan ansiokkaasti, enkä malta odottaa näkeväni, mitä herra tulee vielä tarjoamaan. Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin mainioita ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on suorastaan taiturimainen. 2022 on ollut yllättävänkin oiva vuosi kauhugenrelle ja Barbarian toimii kuin pisteenä i:n päällä. Se on aivan mahtava leffa, jota voi suositella kaikille genren ystäville. Eipä ole hetkeen mikään kauhuelokuva saanut minua jännittämään ja ahdistumaan niin voimakkaasti kuin tämä. Upeaa työtä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Barbarian, 2022, BoulderLight Pictures, Hammerstone Studios, Almost Never Films Inc., Regency Enterprises, Vertigo Entertainment