Arvostelu: Weapons (2025)

WEAPONS

Ohjaus: Zach Cregger

Pääosissa: Julia Garner, Josh Brolin, Alden Ehrenreich, Cary Christopher, Austin Abrams, Benedict Wong, Amy Madigan, June Diane Raphael, Clayton Farris, Whitmer Thomas, Callie Schuttera, Toby Huss ja Justin Long

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Weapons on ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Creggerin uusi kauhuelokuva. Saatuaan valmiiksi kehutun esikoiselokuvansa Barbarianin (2022), Cregger ryhtyi suunnittelemaan seuraavaa projektiaan. Netflix, Universal Pictures, TriStar Pictures ja New Line Cinema kilpailivat käsikirjoituksen oikeuksista, kunnes New Line Cinema nappasi elokuvan itselleen. Universalin kautta elokuvan oikeuksista kisannut Jordan Peele erotti pitkäaikaiset managerinsa, kun nämä ei onnistuneet saamaan leffaa heidän tuotettavakseen. Alun perin elokuvaan roolitettiin Pedro Pascal, Renate Reinsve, Brian Tyree Henry ja Tom Burke, mutta juuri kun kuvausten oli tarkoitus alkaa, alkoikin Hollywoodin näyttelijöiden lakko. Koska näyttelijät olivat lupautuneet muihin projekteihin lakon päätyttyä, leffa jouduttiin roolittamaan lähes kokonaan uusiksi. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja alun perin Weapons oli tarkoitus julkaista vasta tammikuussa 2026, mutta ylistävien testinäytösten myötä New Line Cinema ja levittäjänä toimiva Warner Bros. päättivät aikaistaa julkaisua ja jo nyt Weapons saapuu elokuvateattereihin. Itse olen odottanut leffan näkemistä valtavasti, pidettyäni todella paljon Barbarianista. Kun Weapons sai vielä todella positiivista palautetta maailmalta, kävin katsomassa elokuvan todella innokkaana sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Pikkukaupunki ryhtyy tutkimaan mysteeristä tapahtumaa, kun eräänä yönä kello 02:17 yhtä poikaa lukuun ottamatta tietyn koululuokan lapset juoksivat ulos kodeistaan ja katosivat pimeyteen.

Weaponsin näyttelijäkaarti näytti tosiaan alun perin täysin toisenlaiselta, mutta sitten vuoden 2023 Hollywoodin lakot pistivät paketin sekaisin ja lopulta lähes koko poppoo piti pistää uusiksi. Julia Garner näyttelee Justine Gandya, opettajaa, jonka luokan oppilaat yhtä lukuun ottamatta katosivat eräänä yönä. Cary Christopher esittää Alex Lillyä, luokan ainoaa oppilasta, joka ei mystisesti juossut ulos kodistaan yöllä kello 02:17. Benedict Wong näyttelee Andrew Marcusta, koulun rehtoria. Josh Brolin nähdään Archer Graffina, yhden kadonneen pojan isänä. Alden Ehrenreich näyttelee Paul Morgania, poliisia, joka tutkii kadonneiden lasten tapausta. Austin Abrams esittää Anthonya, narkkaria, joka saattaa tietää tapauksesta jotain. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Netflixin Ozark-sarjasta (2017-2022) tuttu ja palkintoehdokkuuksia kahminut Garner on erittäin mainio opettajana, joka ihmettelee, kun eräänä aamuna vain Alex istuu hänen luokassaan, eikä muita oppilaita näy koko loppupäivän aikana. Justinen elämä muuttuu pahemmaksi hullunmyllyksi, kun oppilaiden vanhemmat osoittavat häntä syyttävällä sormellaan. Vaikka pidänkin Pedro Pascalista, olen iloinen, että surevaksi isäksi valikoitui Josh Brolin, josta löytyy sopivassa suhteessa pehmeyttä ja karskiutta, hänen Archer-hahmonsa päättäessä selvittää itse, minne lapset katosivat, kun poliiseista ei tunnu olevan hyötyä. Hahmot ovat mainiot ja heihin syvennytään hyvin elokuvan aikana, kun tapausta setvitään vuorotellen jokaisen heidän vinkkeleistään.

Mahtavan ja suorastaan hyytävän pelottavan Barbarianin jälkeen odotukseni Zach Creggerin toista elokuvaa kohtaan olivat päässeet nousemaan turhan korkealle ja Weapons osoittautui itselleni pienoiseksi pettymykseksi, vaikka kyseessä onkin erittäin pätevä uusi kauhutarina. Tästä vain jäi se todellinen vaikuttavuus kokematta, mikä teki Barbarianista omissa kirjoissani yhden viime vuosikymmenen väkevimmistä leffoista genressään. Weaponsissa Cregger osoittaa jälleen osaavansa rakentaa karmivia pelottelukohtauksia ja tarjota hurjia näkyjä. Mies ei pistä katsojaansa samanlaiseen piinapenkkiin kuin viimeksi, mutta mukana on muutama onnistuneen jännittävää tilannetta ja pari tehokasta säikäytystä. On tosin hyvä varoittaa, että puhdasveristä kauhua odottavalle Weapons voi olla pettymys jo siksi, että mukana on yllättävänkin paljon huumoria. Jotkut näyt ovat groteskiudessaankin hitusen koomisia ja loppupää aiheuttaa vuoronperään äklötystä ja huvittuneisuutta.

Elokuvan tarina on toimiva ja näiden kadonneiden lasten mysteeriä lähtee selvittämään erittäin kiinnostuneena. Leffa tosiaan kerrotaan eri hahmojen vinkkeleistä, joiden kautta mysteeri alkaa vähitellen aueta. Yksittäiselle hahmolle joku paljastus voi vain kummaksuttaa, mutta kun katsoja näkee nämä kaikki puolet, palapelin palaset loksahtelevat vihdoin paikoilleen. On muutenkin pääasiassa kiinnostavaa nähdä tietyt tilanteet parista eri vinkkelistä, jolloin jotkut aiemmin ihmetyttäneet yksityiskohdat selkeytyvät myös. Puolen välin paikkeilla kerronta töksähtelee hitusen, kuten myös karmiva ilmapiiri, mutta suurimmaksi osaksi ajasta vähän päälle kahden tunnin kesto vie sujuvasti mukanaan ja leffa jopa tuntuu kestoaan lyhyemmältä.

Weapons on myös teknisellä osastollaan oivallinen. Leffa on pätevästi kuvattu ja mukana on muutamia todella tyylikkäitä otoksia. Öisillä kaduilla kädet levällään juoksevat lapset ovat näky, joka tulee todennäköisesti sementoimaan asemansa yhtenä modernin kauhun ikonisimmista visuaaleista. Valaisu on mainiota ja pimeyttä hyödynnetään väkevän karmivana tehokeinona. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraukset ovat parhaimmillaan erinomaiset. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, eikä liikaa luota kovaäänisiin böö-pelästyksiin ja ohjaaja-käsikirjoittaja Creggerin ja Holladayn veljesten Ryanin ja Haysin säveltämät musiikit tunnelmoivat sopivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Weapons, 2025, New Line Cinema, Subconscious, Vertigo Entertainment, BoulderLight Pictures, Warner Bros.

Arvostelu: Scary Stories to Tell in the Dark (2019)

SCARY STORIES TO TELL IN THE DARK

Ohjaus: André Øvredal
Pääosissa: Zoe Colletti, Michael Garza, Austin Zajur, Gabriel Rush, Dean Norris, Natalie Ganzhorn, Gil Bellows, Lorraine Toussaint, Austin Abrams, Kathleen Pollard, Javier Botet ja Andrew Jackson
Genre: kauhu, fantasia
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 16

Scary Stories to Tell in the Dark perustuu Alvin Schwartzin samannimiseen kirjasarjaan (1981-1991), jonka teokset sisältävät kauhutarinoita urbaanilegendoista ja kansansaduista. Vuonna 2013 CBS Films osti kirjasarjan elokuvaoikeudet ja ohjaaja Guillermo del Toro kiinnostui auttamaan elokuvan teossa. Del Toron oli alunperin tarkoitus ohjata filmi itse, mutta lopulta hän päätti toimia vain tuottajana ja ohjaajaksi palkattiin André Øvredal. Tekijät pohtivat, että kirjojen mukaan elokuva sisältäisi useamman irrallisen kauhutarinan, mutta lopulta he päättivät valita joukon suosikkitarinoitaan kirjoista ja yhdistää ne yhdeksi tarinaksi. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2018 ja nyt vuotta myöhemmin Scary Stories to Tell in the Dark on saanut ensi-iltansa. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin sen trailerin, mikä vaikutti kiehtovalta ja karmivalta. Aloin odottamaan innolla filmin näkemistä ja kävinkin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Halloweenina 1968 neljä nuorta löytävät autiotalosta kirjan, jonka kerrotaan kuuluneen talon kellarissa asuneelle tytölle, Sarah Bellowsille. Kirja on täynnä Sarahin kirjoittamia kauhutarinoita ja pian nuoret huomaavat, että sinne alkaa ilmestymään uusia pelottavia satuja... jotka käyvät toteen.

Sarah Bellowsin kirjan löytävät nuoret ovat omia satujaan kirjoittava Stella (Zoe Colletti), pelleilevä Chuck (Austin Zajur), mahdollisimman loogisesti ajatteleva August (Gabriel Rush) ja jotain pakeneva Ramón (Michael Garza). Hahmot eivät onneksi jää yksiulotteisiksi ja jokaista pohjustetaan edes hieman - vaikkakin parissa kohtaa jokseenkin pakotetusti, aivan kuin jossain kohtaa olisi tajuttu, ettei jollakulla ole tarpeeksi sisältöä ja mukaan on hätäisesti kirjoitettu kohtaus, missä hahmo selittää menneisyyttään. Nuoret kuitenkin toimivat hyvin ystävyksinä ja katsojana lähtee mielellään heidän aavemaiseen seikkailuunsa mukaan. Näyttelijät toimivat hyvin rooleissaan; etenkin Colletti, joka hyppää täysillä rooliinsa ja sen tuomiin tunteisiin.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Dean Norris Stellan väsyneenä isänä, Austin Abrams nuoria kiusaavana Tommyna, Natalie Ganzhorn Chuckin isosiskona, sekä Gil Bellows poliisipäällikkönä. Nämä hahmot jäävät selvästi etäisemmiksi, mutta heidänkin näyttelijät tekevät kelpo työtä... tosin Abrams ei täysin sovi kiusaajaidiootin osaan.

Muistatteko joitain vuosia sitten ilmestyneen R. L. Stinen hittikirjoihin perustuvan elokuvan Goosebumps (2015), missä Stinen kirjoista tutut tarinat ja hirviöt muuttuvat todellisiksi, kun nuoret vapauttavat ne kirjoistaan? Scary Stories to Tell in the Dark tuo vahvasti mieleen Goosebumpsin... paitsi että tämä on huomattavasti parempi elokuva. Scary Stories to Tell in the Dark on sitä, mitä Goosebumpsin olisi pitänyt olla. Siinä, missä Goosebumps vesitti kauhupuolensa lapsellisella huumorilla ja kevyellä otteella, Scary Stories to Tell in the Dark kertoo kummitustarunsa synkästi ja karmivasti. Huumoria on hieman mukana, mutta aina kun uusi satu ilmestyy Sarahin kirjaan, on siitä leikki kaukana. Elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin jännittävä kauhukohtauksissaan, vaikka se sortuukin hyödyntämään äkkisäikäytyksiä. Tässä säikäytykset kuitenkin pohjustetaan tavallista paremmin ja ruudulle pomppaava mörkö on aina karmiva. Elokuva onkin hyvin koukuttava, kun katsoja haluaa nähdä yhä vain lisää, millaisia pelotteluja Sarahin kertomukset pitävätkään sisällään. Elokuva on muutenkin mukaansatempaava ja lähes kahden tunnin kesto on nopeasti ohi monipuolisten mörköjen ansiosta.

Leffan ohjauksesta vastaa tosiaan André Øvredal, mutta tämä voisi ihan hyvin olla Guillermo del Toron elokuva - niin deltoromainen tyyli filmistä löytyy. Scary Stories to Tell in the Darkin monsterit ovat toteutettu perinteisin kikoin maskeerauksia ja asuja hyödyntäen, ja vain yhdestä oliosta paistaa läpi digitaaliset efektit, jotta se voi liikkua tavoilla, mitkä olisivat ihmiselle luonnottomia - ihan sama vaikka elokuvassa onkin esiintymässä outoihin suuntiin vääntyilevä Javier Botet, joka on tunnettu pitkien ja laihojen kauhuolentojen esittämisestä. Botet on mukana mm. kauhuleffoissa Mama (2013), Crimson Peak (2015), Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016), Se (It - 2017) ja Slender Man (2018). Del Toro tuo myös mukanaan tiettyä satumaisuutta, mikä tekee Scary Stories to Tell in the Darkista poikkeuksellisen tuntuisen nykypäivän kauhuleffojen joukossa. Elokuva onkin usein kuin karmiva fantasialeffa mörköineen ja klassisine kummitustaloineen. Tunnelma on erittäin hyvin luotu ja olin lopulta todella yllättynyt, kuinka paljon pidinkään elokuvasta. Se onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä toivoin ja vieläkin enemmän. Tämä on juuri sitä, mitä olisin halunnut nähdä Goosebumps-elokuvassa.

Guillermo del Toro on yhdessä Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin kanssa valinnut Schwartzin kirjoista tarinat leffaan ja he ovat laatineet yhtenäisen kertomuksen, minkä pohjalta Dan ja Kevin Hageman ovat työstäneet käsikirjoituksen. Erilaiset kauhutarinat yhdistyvätkin saumattomasti ja vaikka kirjoittajat tekevät paikoitellen kömpelöä työtä hahmojen syventämisen kanssa, pitävät he kokonaisuutta muuten hyvin kasassa. Scary Stories to Tell in the Dark on myös teknisesti mainiosti toteutettu taidokkaasta kuvauksesta ja valaisusta oivalliseen leikkaukseen. Lavasteet ovat upeat ja etenkin Bellowsin perheen kartano on saatu täydelliseksi kummitustaloksi. Maskeerauksin toteutetut möröt ovat mahtavia ja ne saattavat helposti jäädä kummittelemaan painajaisissa. Äänimaailma on erittäin hyvin rakennettu karmivia äänitehosteita ja aavemaisia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Scary Stories to Tell in the Dark on yllättävän hyvä kauhufantasia. Toisin kuin idealtaan ja pohjaltaan hieman samanlainen Goosebumps, tämä elokuva ei tee kauhustaan lapsiystävällistä, eikä leffaa pelota tarjota karmivia kohtauksia pelottavissa lokaatioissa ja herkimmille painajaisia tarjoavien mörköjen kera. Asuilla ja maskeerauksilla toteutetut monsterit, aavemaiset tapahtumapaikat ja jännä satumainen henki viestivät, että tuottaja Guillermo del Toro on ollut oikein kunnolla mukana leffan teossa, eikä oikean ohjaajan, André Øvredalin työpanosta oikeastaan näe. Tämä ei sinänsä haittaa minua, sillä rakastan Del Toron tyyliä ja se saa tämän filmin erottumaan edukseen. Erilaisten mörköjensä ansiosta leffa on todella mukaansatempaava. Hahmot ovat tarpeeksi hyviä, vaikka heidän taustansa ovat paikoitellen kömpelösti mukaan tungettuja. Heidän näyttelijänsä tekevät kuitenkin oivaa työtä. Scary Stories to Tell in the Dark yllätti itseni erittäin positiivisesti. Ei se sinänsä tuo mitään uutta kauhugenreen, mutta on se yksi tämän vuoden paremmista edustajista lajityypissään. Jos minun tavoin petyitte Goosebumps-leffaan, tämä on luultavasti juuri sitä, mitä olisitte siltä halunneet. Schwartzin kirjoittamia "pelottavia kertomuksia pimeässä" on vielä paljon, eikä minua haittaisi nähdä tälle jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Scary Stories to Tell in the Dark, 2019, 1212 Entertainment, CBS Films, Double Dare You, Entertainment One, Sean Daniel Company

Arvostelu: Paper Towns (2015)

PAPER TOWNS (2015)

Ohjaus: Jake Schreier
Pääosissa: Nat Wolff, Austin Abrams, Justice Smith, Halston Sage, Jaz Sinclair ja Cara Delevingne
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 7

Paper Towns perustuu John Greenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Samalta kirjailijalta tehtiin elokuvaksi myös "The Fault in Our Stars" (2012), joka oli erittäin suosittu. Itse näin The Fault in Our Stars -leffan (2014) alkuvuodesta 2015 ja olin yllättynyt, kuinka mainio se oli. Vaikka kyseessä onkin nyyhkytarina, se ei ollut ällöimelä, minkä takia pidinkin siitä. Vähän sen näkemisen jälkeen sain kuulla, että John Greenin toisesta kirjasta nimeltä "Paper Towns" ilmestyisi elokuva. Koska The Fault in Our Stars oli todella hyvä, halusin tietty nähdä kirjailijan toisen tarinan filmatisoinnin heti. Kävinkin katsomassa Paper Townsin, kun se ilmestyi kesällä 2015. Olin hieman pettynyt, mutta ostin elokuvan kuitenkin Blu-raylla Anttilan konkurssialennusmyynnistä. Tyttöystävääni kiinnosti nähdä se ja koska ensimmäisestä näkemiskerrastani oli aikaa, halusin itsekin katsoa Paper Townsin uudestaan. Samalla päätin kirjoittaa siitä, jatkumona The Fault in Our Starsin arvostelulleni.

Quentin Jacobsen on ollut rakastunut mysteeriseen naapurin tyttö Margo Roth Spiegelmaniin lapsesta asti. Margo ei kuitenkaan tunnu huomaavan Quentinia, kunnes eräänä yönä Margo ottaa hänet mukaan kostoretkelleen. Tämän jälkeen Margo katoaa ja Quentin tajuaa, että Margo on jättänyt hänelle vihjeitä Margon löytämiseksi. Quentin lähtee ystäviensä avustuksella etsimään tosirakkauttaan.

Pääosassa Quentinina nähdään Nat Wolff, joka esitti The Fault in Our Starsissa sokeaa Isaacia. Wolffilta tuntuu löytyvän taitoa ja hän suoriutuukin pääosasta mainiosti. Kostoretken aikana Quentin rakastuu korviaan myöten Margoon, jolloin tytön löytämisestä tulee hänelle pakkomielle. Quentin ei tunnu nauttivan enää mistään, eikä huomioi ystäviään samalla tavalla. Margon takia Quentin haluaa puskea itseään rajojen yli ja kokeilla, mihin hänestä on.
     Quentinin ystävät ovat Ben ja Radar, joita esittävät Austin Abrams ja Justice Smith. Hahmoille on luotu selkeästi erilaiset persoonallisuudet: Ben on villimpi ja kuvittelee olevansa naistenmies, kun taas Radar on hiljaisempi ja hänessä erityistä on, että hänen vanhempansa keräilevät tummaihoisia joulupukkikoristeita. Ben on paikoitellen rasittava, mutta häneltä löytyy myös hauskoja hetkiä. Hän on se kaveri, joka tulee hieman liian lähelle, mutta jolle ei uskalla sanoa "älä jooko koske", kun taas Radar on se, jolta täytyy kysellä kunnolla, jotta saa kunnon vastauksia. Abrams ja Smith ovat ihan hyviä rooleissaan. Radarilla on tyttöystävä nimeltä Angela, jota esittää Jaz Sinclair.
     Margoa lähtee etsimään myös Halston Sagen esittämä Lacey. jonka merkitystä ei oikein tiedä vielä leffan alussa. Sage on roolissaan toimiva, vaikka hahmo ei erityisemmin jää mieleen.
     Itse Margo Roth Spiegelmania näyttelee malli Cara Delevingne, joka on osoittanut pärjäävänsä hyvin myös näyttelijänä. Margo on kiehtova ja salaperäinen hahmo, minkä takia onkin sääli, että hahmo esiintyy erittäin vähän elokuvassa. On hieman kummallista, että hänen naamansa on niin valtavana julisteissa, kun hänen ruutuaikansa jää niin lyhyeksi. Toisaalta tarina pyörii täysin Margon ympärillä, minkä takia on loogista laittaa hänet mukaan mainoksiin...

The Fault in Our Starsin jälkeen ajattelin, että tämäkin olisi puhdas rakkaustarina. Kostoreissuun asti se tuntuukin siltä, mutta kun Margo katoaa, ei täysin tiedä, millaista elokuvaa katsoo. Tarina kertookin lähinnä ystävyyden merkityksestä ja erilaisesta, veljellisestä rakkaudesta. Elokuva yllättää usein, sekä tarinansa että muutamien yksityiskohtiensa takia. Etsintätarinat ovat mielenkiintoisia, etenkin kun hahmojen täytyy löytää vihjeitä, jotta pääsevät lopputulokseen. Katsojana tietenkin haluaa nähdä, mitä käy, kun Quentin vihdoin löytää Margon... jos löytää... Paper Townsissa tuodaankin hyvin esille, että se minkä löytää, ei välttämättä olekaan se, mitä on etsinyt.

Vaikka tarinasta löytyy seikkailua, mysteeri ja huumoria, siinä on todella uninen tunnelma koko elokuvan ajan. Tästä voi syyttää lähinnä musiikkia, jolla on yritetty luoda unelmoiva ilmapiiri, mutta lähinnä se vain väsyttää katsojaa. Mukana on muutamia kohtauksia, joissa Quentin haaveilee Margosta ja jos elokuvaa katsoo väsyneenä, on suuri riski, että nukahtaa. Välillä unenomaisuus toimii, mutta useaan otteeseen sitä on käytetty väärin. Kun musiikkiin yhdistää hidastuskuvia, unifiilis kasvaa entisestään. Onneksi mukana on toimiva tarina, hauskoja juttuja, hyviä teemoja, yllätyksiä ja ystävyyden tuntua, jolloin Paper Towns on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä elokuva. Leffa myös erottuu useista road trip -elokuvista teemojensa takia, eikä ole vain hölmö komedia. Olin tosiaan pettynyt ensimmäisellä näkemiskerralla, sillä odotin samaa kuin mitä The Fault in Our Stars tarjosi. Toisella katsomiskerralla Paper Towns toimi paremmin ja mielestäni olikin hyvä, että kirjailija John Green oli luonut hyvin erilaiset rakkauskertomukset. Samanlaista nyyhkymeininkiä ei ole mukana tässä, joten nenäliinat voi turvallisin mielin jättää pakettiinsa.

Elokuvan on ohjannut Jake Schreier, joka oli tätä ennen ohjannut mainion Robot & Frank -elokuvan (2012). Schreier vaikuttaa toimivalta vaihtoehdolta ohjaamaan hieman erilaista elokuvaa. Käsikirjoituksesta vastaavat Michael H. Weber ja Scott Neustadter, jotka kynäilivät myös The Fault in Our Starsin. Heidän lisäkseen muitakin tämän elokuvan tekijöitä oli mukana tekemässä The Fault in Our Starsia. Kuvaus on sujuvaa, kuten myös leikkaus. Uneliaasta musiikista vastaa Son Lux, eli Ryan Lott.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettujen kohtauksien, gallerian, mokaotoksien ja trailerin lisäksi kaksikymmentäminuuttinen "Paper Towns: The Making of", sekä pätkät "John and Nat: Lightning Round" ja "John and Cara: Lightning Round", joissa kirjailija John Green keskustelee päätähtien kanssa. Mukana on myös vaihtoehtoinen kappale Pokémon-tunnusbiisin tilalle, joka on Taylor Swiftin "Shake it Off".

Yhteenveto: Paper Towns on hyvä etsintäkertomus ja siitä tulee hienosti esille, että se mitä löytää, ei olekaan välttämättä se, mitä on etsinyt. Pääosassa oleva Nat Wolff on mainio. Margoa näyttelevä Cara Delevingne voisi olla enemmän elokuvassa. Road trip -reissuosuus on hyvä, kuten myös kostoretki. Huumori toimii pääosin ja yllätyksiä löytyy. Valitettavasti unelias tunnelma, jonka muka-mystinen musiikki aiheuttaa, vie makua pois kokonaisuudesta. Silti elokuva on hyvä ja suosittelen katsomaan, jos teinien romanssitarinat kiinnostavat tai jos pidit The Fault in Our Starsista. Toivon, että John Greenin muistakin teoksista tehtäisiin elokuvia, esimerkiksi "Looking for Alaskasta" (2005).

Kirjoittanut: Joonatan, 31.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Paper Towns, 2015, Fox 2000 Pictures, Temple Hill Entertainment