Pääosissa: Julia Garner, Josh Brolin, Alden Ehrenreich, Cary Christopher, Austin Abrams, Benedict Wong, Amy Madigan, June Diane Raphael, Clayton Farris, Whitmer Thomas, Callie Schuttera, Toby Huss ja Justin Long
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16
Weapons on ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Creggerin uusi kauhuelokuva. Saatuaan valmiiksi kehutun esikoiselokuvansa Barbarianin (2022), Cregger ryhtyi suunnittelemaan seuraavaa projektiaan. Netflix, Universal Pictures, TriStar Pictures ja New Line Cinema kilpailivat käsikirjoituksen oikeuksista, kunnes New Line Cinema nappasi elokuvan itselleen. Universalin kautta elokuvan oikeuksista kisannut Jordan Peele erotti pitkäaikaiset managerinsa, kun nämä ei onnistuneet saamaan leffaa heidän tuotettavakseen. Alun perin elokuvaan roolitettiin Pedro Pascal, Renate Reinsve, Brian Tyree Henry ja Tom Burke, mutta juuri kun kuvausten oli tarkoitus alkaa, alkoikin Hollywoodin näyttelijöiden lakko. Koska näyttelijät olivat lupautuneet muihin projekteihin lakon päätyttyä, leffa jouduttiin roolittamaan lähes kokonaan uusiksi. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja alun perin Weapons oli tarkoitus julkaista vasta tammikuussa 2026, mutta ylistävien testinäytösten myötä New Line Cinema ja levittäjänä toimiva Warner Bros. päättivät aikaistaa julkaisua ja jo nyt Weapons saapuu elokuvateattereihin. Itse olen odottanut leffan näkemistä valtavasti, pidettyäni todella paljon Barbarianista. Kun Weapons sai vielä todella positiivista palautetta maailmalta, kävin katsomassa elokuvan todella innokkaana sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.
Pikkukaupunki ryhtyy tutkimaan mysteeristä tapahtumaa, kun eräänä yönä kello 02:17 yhtä poikaa lukuun ottamatta tietyn koululuokan lapset juoksivat ulos kodeistaan ja katosivat pimeyteen.
Weaponsin näyttelijäkaarti näytti tosiaan alun perin täysin toisenlaiselta, mutta sitten vuoden 2023 Hollywoodin lakot pistivät paketin sekaisin ja lopulta lähes koko poppoo piti pistää uusiksi. Julia Garner näyttelee Justine Gandya, opettajaa, jonka luokan oppilaat yhtä lukuun ottamatta katosivat eräänä yönä. Cary Christopher esittää Alex Lillyä, luokan ainoaa oppilasta, joka ei mystisesti juossut ulos kodistaan yöllä kello 02:17. Benedict Wong näyttelee Andrew Marcusta, koulun rehtoria. Josh Brolin nähdään Archer Graffina, yhden kadonneen pojan isänä. Alden Ehrenreich näyttelee Paul Morgania, poliisia, joka tutkii kadonneiden lasten tapausta. Austin Abrams esittää Anthonya, narkkaria, joka saattaa tietää tapauksesta jotain. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Netflixin Ozark-sarjasta (2017-2022) tuttu ja palkintoehdokkuuksia kahminut Garner on erittäin mainio opettajana, joka ihmettelee, kun eräänä aamuna vain Alex istuu hänen luokassaan, eikä muita oppilaita näy koko loppupäivän aikana. Justinen elämä muuttuu pahemmaksi hullunmyllyksi, kun oppilaiden vanhemmat osoittavat häntä syyttävällä sormellaan. Vaikka pidänkin Pedro Pascalista, olen iloinen, että surevaksi isäksi valikoitui Josh Brolin, josta löytyy sopivassa suhteessa pehmeyttä ja karskiutta, hänen Archer-hahmonsa päättäessä selvittää itse, minne lapset katosivat, kun poliiseista ei tunnu olevan hyötyä. Hahmot ovat mainiot ja heihin syvennytään hyvin elokuvan aikana, kun tapausta setvitään vuorotellen jokaisen heidän vinkkeleistään.
Mahtavan ja suorastaan hyytävän pelottavan Barbarianin jälkeen odotukseni Zach Creggerin toista elokuvaa kohtaan olivat päässeet nousemaan turhan korkealle ja Weapons osoittautui itselleni pienoiseksi pettymykseksi, vaikka kyseessä onkin erittäin pätevä uusi kauhutarina. Tästä vain jäi se todellinen vaikuttavuus kokematta, mikä teki Barbarianista omissa kirjoissani yhden viime vuosikymmenen väkevimmistä leffoista genressään. Weaponsissa Cregger osoittaa jälleen osaavansa rakentaa karmivia pelottelukohtauksia ja tarjota hurjia näkyjä. Mies ei pistä katsojaansa samanlaiseen piinapenkkiin kuin viimeksi, mutta mukana on muutama onnistuneen jännittävää tilannetta ja pari tehokasta säikäytystä. On tosin hyvä varoittaa, että puhdasveristä kauhua odottavalle Weapons voi olla pettymys jo siksi, että mukana on yllättävänkin paljon huumoria. Jotkut näyt ovat groteskiudessaankin hitusen koomisia ja loppupää aiheuttaa vuoronperään äklötystä ja huvittuneisuutta.
Elokuvan tarina on toimiva ja näiden kadonneiden lasten mysteeriä lähtee selvittämään erittäin kiinnostuneena. Leffa tosiaan kerrotaan eri hahmojen vinkkeleistä, joiden kautta mysteeri alkaa vähitellen aueta. Yksittäiselle hahmolle joku paljastus voi vain kummaksuttaa, mutta kun katsoja näkee nämä kaikki puolet, palapelin palaset loksahtelevat vihdoin paikoilleen. On muutenkin pääasiassa kiinnostavaa nähdä tietyt tilanteet parista eri vinkkelistä, jolloin jotkut aiemmin ihmetyttäneet yksityiskohdat selkeytyvät myös. Puolen välin paikkeilla kerronta töksähtelee hitusen, kuten myös karmiva ilmapiiri, mutta suurimmaksi osaksi ajasta vähän päälle kahden tunnin kesto vie sujuvasti mukanaan ja leffa jopa tuntuu kestoaan lyhyemmältä.
Weapons on myös teknisellä osastollaan oivallinen. Leffa on pätevästi kuvattu ja mukana on muutamia todella tyylikkäitä otoksia. Öisillä kaduilla kädet levällään juoksevat lapset ovat näky, joka tulee todennäköisesti sementoimaan asemansa yhtenä modernin kauhun ikonisimmista visuaaleista. Valaisu on mainiota ja pimeyttä hyödynnetään väkevän karmivana tehokeinona. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraukset ovat parhaimmillaan erinomaiset. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, eikä liikaa luota kovaäänisiin böö-pelästyksiin ja ohjaaja-käsikirjoittaja Creggerin ja Holladayn veljesten Ryanin ja Haysin säveltämät musiikit tunnelmoivat sopivasti taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Weapons, 2025, New Line Cinema, Subconscious, Vertigo Entertainment, BoulderLight Pictures, Warner Bros.
Pääosissa: Keri Russell, O'Shea Jackson Jr., Alden Ehrenreich, Christian Convery, Brooklynn Prince, Isiah Whitlock Jr., Margo Martindale, Jesse Tyler Ferguson, Aaron Holliday, Ray Liotta, Ayoola Smart, Kristofer Hivju, Hannah Hoekstra ja Matthew Rhys
Genre: komedia, jännitys
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16
Cocaine Bear perustuu löyhästi tositapahtumiin karhusta, joka löysi vuonna 1985 Tennesseestä, Yhdysvalloista hylätyn huumelastin ja söi kilokaupalla kokaiinia. Elokuvan teko lähti liikkeelle Jimmy Wardenin kirjoittamasta käsikirjoituksesta, josta tuottajat Phil Lord ja Christopher Miller innostuivat. Alun perin ohjaamaan valittiin Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett, mutta kun he poistuivat projektista tehdäkseen Screamin (2022), Elizabeth Banks nappasi pestin itselleen. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja nyt Cocaine Bear saapuu elokuvateattereihin... ja itse olin todella innoissani leffan näkemisestä. Kun viime vuoden lopulla ryhdyin tutkimaan 2023 elokuvatarjontaa, koin lähinnä jatko-osia, esiosia, lisäosia, uudelleenfilmatisointeja ja uudelleenkäynnistyksiä sisältävän kattauksen aika tylsäksi. Elokuva kokaiinista sekoavasta karhusta kiinnitti kuitenkin huomioni ja kun leffan traileri vaikutti lupaavan vekkulilta, aloin tosissaan odottamaan elokuvan näkemistä. Meninkin positiivisin mielin katsomaan Cocaine Bearia sen lehdistönäytökseen pari päivää ennen ensi-iltaa.
Vuonna 1985 huumekuriirit pudottavat lastinsa keskelle Chattahoocheen kansallispuistoa, mistä sen löytää mustakarhu. Kokaiinia nuuhkiva ja ahmiva karhu sekoaa ja pian kaikki lähistöllä kulkevat joutuvat sen kohteiksi.
Elokuva pitää sisällään aika laajan hahmokattauksen erilaisia tyyppejä, jotka joutuvat kohtaamaan kokaiinikarhun. On Sari (Keri Russell), äiti, joka lähtee kansallispuistoon etsimään koulusta lintsaavaa tytärtään Deirdreä (Brooklynn Prince) ja tämän kaveria Henryä (Christian Convery). On rikolliskaksikko Daveed (O'Shea Jackson Jr.) ja Eddie (Alden Ehrenreich), jotka työskentelevät Eddien huumediileri-isälle, Syd Whitelle (alle vuosi sitten menehtynyt Ray Liotta yhdessä viimeisistä elokuvarooleistaan) ja lähtevät noutamaan huumelastia metsästä. On Sydiä jahtaava rikosetsivä Bob (Isiah Whitlock Jr.) ja tämän työpari Reba (Ayoola Smart). On puistonvartija Liz (Margo Martindale), tätä auttava villieläintarkastaja Peter (Jesse Tyler Ferguson), sekä heille ongelmia aiheuttava nuorukainen Stache (Aaron Holliday). Ja lisäksi on turistipariskunta Olaf (Kristofer Hivju) ja Elsa (Hannah Hoekstra). Näyttelijäkaarti suoriutuu passelisti rooleistaan ja lähes jokaiseen hahmoon tuodaan selvä ominaispiirre, vaikka osa on toki mukana vain karhunruoaksi. Katsoja voikin poimia porukasta omat suosikkinsa, joiden toivoo pääsevän pakoon kansallispuistosta. Itse tykästyin eniten roistoduo Daveediin ja Eddieen, joista jälkimmäinen yrittää toipua vaimonsa kuolemasta.
Cocaine Bear on juuri niin pöljä elokuva kuin miltä jo sen nimi kuulostaa. Karhu sekoaa kokaiinista ja aiheuttaa kauhun tunteita lähistön ihmisille. Elokuviltaan pelkkää älykästä ja henkevää kaipaaville leffa siis tuskin toimii. Jos taas kaipaa kasarin ja ysärin oikeista eläimistä kertovia monsterirainoja, jotka eivät ota itseään liian todesta, tämä niille kumarteleva teos on kuin sinulle tehty. Itselleni kyseessä oli tosiaan yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta ja vaikka Cocaine Bear tuskin yltää joulukuussa vuoden parhaiden leffojen listalle, en silti voi sanoa olevani pettynyt. Kieli visusti poskessa tehty kauhukomedia viihdyttää erittäin mukavasti.
Vaikka alkuperäinen tositarina kokaiinia ahmineesta karhusta ei ole yhtään niin lennokas kuin voisi odottaa (tosielämässä karhu vain veti yliannostuksen ja kuoli, tappamatta ainuttakaan ihmistä), sen pohjalta on saatu rakennettua mitä mainiointa hömppää. Elokuva ei turhia aikaile, vaan pistää heti alussa ensimmäiset uhrinsa huumehöyryisen mesikämmenen tielle. Siitä lähtee liikkeelle toimivan napakka puolitoistatuntinen, joka saa välillä jännittämään ja välillä taas nauramaan. Leffasta ei ole tehty lapsiystävällistä, vaan veri roiskuu, raajoja pureskellaan irti ja ihmisiä revitään riekaleiksi. Kaikessa tässä leffalla on kuitenkin pilke silmäkulmassa. Meno on tarkoituksellisen yliampuvaa ja veikeästä ideasta otetaan kaikki irti. Välillä elokuvalla on pieniä ongelmia kertoa useiden hahmojen juonikuvioita lomittain ja lopetus on hieman pliisu herkullisen tykittelyn jälkeen, mutta muuten Cocaine Bear on yksi vuoden tähän asti viihdyttävimmistä elokuvaelämyksistä.
Elokuvan on ohjannut pääasiassa komedianäyttelijänä tuttu Elizabeth Banks, joka on aiemmin ohjannut muun muassa musiikkileffa Pitch Perfect 2:n (2015) ja uuden Charlie's Angelsin (2019). Cocaine Bear on mielestäni Banksin tähän asti paras ohjaustyö. Hän tasapainottelee onnistuneesti jännityksen ja huumorin välillä, ja tiedostaa tekevänsä puhdasveristä hömppää. Jimmy Wardenin käsikirjoitus leikittelee hyvin ideallaan ja rakentaa edes osasta hahmoja tarpeeksi kiinnostavia tapauksia. Elokuva on myös pätevästi kuvattu ja valaistu. Maskeeraajat pääsevät leikittelemään rujoilla haavereilla ja lotraamaan tekoverellä. Efektitiimi suoriutuu tarpeeksi hyvin digikarhun kanssa. Joissain otoksissa karhu näyttää huomattavasti aidommalta kuin toisissa. Äänimaailma toimii hyvin, joskin Mark Mothersbaughin taustalla jumputtavista musiikeista ei jää mitään mieleen.
Yhteenveto: Cocaine Bear on mitä mainiointa hömppäviihdettä, joka ottaa kaiken irti lystikkäästä premissistään. On niin hupaisaa kuin myös ajoittain varsin jännittävääkin seurata, kun poloiset ihmiset yrittävät selviytyä kokaiinia nuuhkineen ja aineesta seonneen karhun kynsistä ja hampaista. Pöljältä kuulostavaa hommaa ei oteta vakavasti, vaan tekijöillä on ollut oivasti kieli poskessa. Ohjaaja Elizabeth Banks tasapainottelee taitavasti komedian ja jännityksen välillä. On myös hienoa, ettei leffasta ole lähdetty tekemään lapsiystävällistä. Hahmokattaus vaihtelee pidettävistä tyypeistä unohdettaviin karhunaterioihin, mutta näyttelijäkaarti heittäytyy hyvin menoon mukaan. Teknisiltä ansioiltaan leffa on ihan pätevä ja itse kokaiinikarhu on tarpeeksi uskottava digi-ilmestys. Elokuvasta löytyy ontumisensa esimerkiksi useiden juonikuvioiden kanssa jonglööratessaan ja hieman vaisulta tuntuvan loppuhuipennuksen suhteen, mutta pääasiassa Cocaine Bear on erittäin vekkuli popparihömppä, jota voi suositella lämpimästi kaikille, joihin vetoaa juoni kokaiinista sekoavasta karhusta. Ottakaa siis kaverinne mukaan ja käykää viihtymässä tämän nallen huumeseikkailujen parissa!
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyitä kohtauksia.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.2.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cocaine Bear, 2023, Universal Pictures, Lord Miller, Brownstone Productions
Ohjaus: Ron Howard Pääosissa: Alden Ehrenreich, Joonas Suotamo, Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donald Glover, Paul Bettany, Phoebe Waller-Bridge, Thandie Newton, Jon Favreau ja Linda Hunt Genre: scifi, seikkailu, toiminta Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia Ikäraja: 12
Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...
George Lucasin luoma Star Wars on kenties maailman tunnetuin elokuvasarja. Aluksi sitä ilmestyi kolmen leffan verran vuosina 1977 (Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo- Star Wars: Episode IV - A New Hope), 1980 (Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku- Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back) ja 1983 (Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu- Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi), minkä jälkeen Lucas palasi jatkamaan sarjaa esiosatrilogialla vuosina 1999 (Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka-Star Wars: Episode I - The Phantom Menace), 2002 (Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys- Star Wars: Episode II - Attack of the Clones) ja 2005 (Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto- Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith). Vielä 2005 puhuttiin siitä, että elokuvien puolella sarja olisi päättynyt, mutta kun Lucas myi Lucasfilm-yhtiönsä Walt Disney -yhtiölle, ilmoitettiin että uusia Star Wars -filmejä olisi tulossa. Sen lisäksi, että Disney päätti jatkaa sarjaa uudella trilogialla, yhtiö ilmoitti myös tekevänsä lisäosaleffoja, joista ensimmäisenä ilmestyi Rogue One: A Star Wars Story (2016). Sen jälkeen paljastettiin, että yhtiöllä oli tekeillä elokuva yhdestä Star Warsin suosituimmasta hahmosta, Han Solosta, mikä herätti hyvin ristiriitaisia reaktioita. Jotkut alkoivat innolla odottamaan filmiä sankarinsa nuoruusvuosista, kun taas jotkut pohtivat, onko tämä jo liian näkyvää rahastusta. Itse kuulun harmillisesti niihin jälkimmäisiin. Kun kuulin elokuvasta, en ollut kovin yllättynyt, mutten myöskään innostunut millään lailla. Pientäkin intoa on latistanut se, kuinka paljon ongelmia ilmeni leffan kuvauksissa. Sen alkuperäinen ohjaajakaksikko Phil Lord ja Christopher Miller erotettiin, kun he olivat ehtineet kuvaamaan jo viikkoja. Uudeksi ohjaajaksi valittiin Ron Howard, joka joutui kuvaamaan paljon uudestaan. Tämän lisäksi liikkui huhuja, ettei Lucasfilm olisi tyytyväinen Han Solon näyttelijän, Alden Ehrenreichin suoritukseen, joten hänelle olisi pestattu valmentaja kuvauksiin. Vaikka leffaa kuvattiin vähän väliä uudestaan ja siinä oli hyvin paljon ongelmia, Lucasfilm piti kiinni toukokuun ensi-illasta, mikä sai minut pelkäämään, että lopputuloksena olisi kiirehditty ja kehno tekele. Meninkin hyvin varautuneena katsomaan Solo: A Star Wars Storyn sen lehdistönäytökseen, toivoen, että lopputulos onnistuisikin kaikesta huolimatta yllättämään.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää hieman SPOILEREITA koskien saagan aiemmin ilmestyneitä osia Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo ja Rogue One: A Star Wars Story!
Nuori Han Solo ja hänen uusi ystävänsä Chewbacca päätyvät mukaan galaksin pahamaineisten gangstereiden bisneksiin.
En varmuudella tiedä, onko totta, että Alden Ehrenreichille olisi palkattu näyttelijävalmentaja kuvauksiin, muttei sillä mielestäni ole loppujen lopuksi mitään väliä, sillä joka tapauksessa Ehrenreich suoriutuu työstään kunnialla. Aluksi itselleni tuotti vaikeuksia se, että jotakuta muuta kuin Harrison Fordia kutsutaan Han Soloksi, mutta hyvin nopeasti hyväksyin Ehrenreichin version hahmosta. Ehrenreich on selkeästi tutkinut Fordin eleitä Hanina ja onnistunut imitoimaan niitä, jolloin hahmo todella tuntuu nuorelta versiolta vanhasta tutusta Solosta. Homma ei kuitenkaan muutu pelkäksi kopioimiseksi, vaan Ehrenreich onnistuu tuomaan mukaan myös oman lisäyksensä. Nuori Han Solo on tietty energisempi ja innokkaampi kuin alkuperäisen trilogian versio. Hahmo on paljon optimistisempi, sillä hän ei ole vielä ehtinyt näkemään galaksia kunnolla. Ja mitäpä olisi Han Solo ilman hänen uskollista karvatoveriaan Chewbaccaa?Star Wars: The Force Awakensissa(2015) ja Star Wars: The Last Jedissä (2017) hahmoa esittänyt Joonas Suotamo palaa kolmatta kertaa rooliin, ja on hienoa nähdä, kuinka paljon ruutuaikaa hahmo saa. Hanin tavoin myös Chewbacca on nuorempana hieman erilainen kuin millaisena hänet on totuttu näkemään. Tai no, nuorempana ja nuorempana. Kuten jo trailereista kävi selville, Chewbaccalla on ikää ainakin yli 200 vuotta, joten kovin nuoresta wookieesta ei ole kyse. Suotamo on selvästi jo täysin kotonaan karvapuvussa ja toivon, että hän saa jatkaa roolia vielä pitkään. Pääsin muuten haastattelemaan Suotamoa toukokuun alussa; haastattelun voi löytää tästä. Elokuvassa esiintyy myös alkuperäisestä trilogiasta tuttu Lando Calrissian, tällä kertaa laulaja Donald Gloverin tulkitsemana. Myös Glover onnistuu ottamaan vaikutteita alkuperäisestä näyttelijästä, Billy Dee Williamsista, ja tuomaan mukaan jotain uutta. Lando on omahyväinen ja hyvin itseensä luottava rento heppu. Toveriksi Landolle on luotu uusi droidihahmo L3-37 (Phoebe Waller-Bridge). Uusissa Star Wars -leffoissa on mielestäni onnistuttu erinomaisesti etenkin droidihahmojen kanssa. Rogue Onen K-2SO oli hauskan sarkastinen ja The Force Awakensin BB-8 on mitä suloisin tapaus. Olinkin siis järkyttynyt, kuinka pahasti L3-37:n kohdalla on epäonnistuttu. Hahmolle on luotu persoonaa sillä, että hänen mielestään droidit ovat kuin orjia ja hän haluaa vapauttaa droidit ja synnyttää vastarinnan. Aluksi tämä on hauskan kekseliäs idea, mutta hyvin nopeasti se muuttuu todella saarnaavaksi, etenkin kun hahmosta ei löydy mitään muita puolia.
Onneksi muut uudet hahmot ovat paljon paremmin kirjoitettuja, vaikkeivät varmasti tule nousemaan yhtä suosituiksi kuin edes Star Warsin vähemmän klassiset henkilöt. Woody Harrelson on oiva valinta Tobias Beckett -rikolliseksi, joka antaa Hanille tärkeitä oppeja. Harmillisesti Beckettin rikollisryhmään kuuluvat Val-vaimo (Thandie Newton) ja nelikätinen Rio-olio (Jon Favreau) jäävät aika unohdettaviksi. Game of Thrones -sarjasta (2011-) tutun Emilia Clarken kulmakarvat eivät liiku yhtä villisti kuin yleensä, eikä hänen Qi'ra-hahmonsa erityisemmin mitään tarjoakaan. Parissa kohtaa Clarke pääsee onneksi mukaan toimintaan ja osoittaa, ettei Qi'ralle kannata ryttyillä. Paul Bettany nähdään gangsteripomo Dryden Vosina, jolle Beckett työskentelee. Alunperin rooliin oli valittu Michael K. Williams, mutta kun hän ei päässyt uusintakuvauksiin, hänet korvattiin Bettanylla. Korvaus on mainio ja Bettany toimii osassaan, vaikka Drydenin ruutuaika jää harmillisen pieneksi. Mukana saattaa myös olla tuttuja naamoja aiemmista elokuvista...
Ottaen huomioon, millaisia vaikeuksia Solo: A Star Wars Storyn kuvauksissa oli, monet olivat jo täysin valmiita totaaliseen katastrofiin. Olenkin siis äärimmäisen yllättynyt, kuinka onnistunut lopputulos on. Kyseessä ei todellakaan ole Star Wars -saagan parhaimmistoa, mutta heikompien tekijöiden kanssa tämä olisi voinut olla paljon huonompi. Filmi nappasi minut heti mukaansa vauhdikkaan alkunsa ansiosta ja hyvin nopeasti pystyin sanomaan, että Solo tulee olemaan selkeästi parempi Star Wars Story kuin aiempi Rogue One. Filmin aikana myös nähdään yksi todella näyttävä sotakohtaus, joka oli minun mielestäni sitä, mitä Rogue Onen olisi pitänyt olla. Se tuntui oikeasti karulta sodalta, millaista ei ole aiemmin Star Warseissa nähty. Tämä on kuitenkin vain yksi kohtaus ja muu leffa onkin sitten hyvin erilaista. Kyseessä on paljon pienimuotoisempi tarina kuin yleensä kaukaisessa galaksissa ja pidin erittäin paljon siitä, ettei koko universumin kohtalo ole vaakalaudalla, vaan elokuva kertoo galaksin alamaailmasta ja sen rikollisista. Imperiumi osoittaa olemassaolonsa muutamassa kohtaa, mutta pääasiassa leffa keskittyy muihin asioihin. Ja hyvä niin, sillä siten elokuvakokemus tuntui oudonkin raikkaalta. Solosta löytyy sitä vanhaa tuttua, mutta samalla se tarjoaa ennennäkemättömiäkin juttuja ja osoittaa, että Lucasfilmillä todella on tarinoita kerrottavanaan.
Elokuvan juoni ei valitettavasti ole mitä mielenkiintoisin, mutta paikat ja tapahtumat, minne juoni hahmoja vie, ovat niin kiehtovia, että filmi todella vie mukanaan. Leffa kulkee nopealla temmolla eteenpäin, muttei kuitenkaan kiirehdi, jolloin se onnistuu viihdyttämään läpi kestonsa. Toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä ja takaa-ajot jännittäviä. Myös rauhalliset kohtaukset, joissa hahmoja syvennetään, ovat kiinnostavia. Hahmotkin ovat tässä Star Wars Storyssa mielenkiintoisempia Rogue Oneen verrattuna, mikä saa katsojan paremmin syventymään seikkailuun. He eivät ole persoonattomia ja heillä tuntuu olevan oikea tarkoituksensa. Lucasfilm on selvästi ottanut opikseen Rogue Onesta, eikä tällä kertaa vain hylkää uusia hahmojaan leffan lopuksi. Alden Ehrenreich vahingossa jo paljastikin haastattelussa, että hän on kirjoittanut kolmen elokuvan sopimuksen ja kuten tästä oli pääteltävissä, Solon tarina jää kesken. Ja kun ottaa huomioon, kuinka energisen, mukaansatempaavan, jännittävän, jokseenkin hauskan ja oikeasti yllättävän elokuvan tekijät saivat ongelmista huolimatta aikaiseksi, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jatkoa on tulossa.
Ennen Solon näkemistä ajattelin, ettei hahmon sooloelokuvaa (heh heh) oikeastaan tarvita, sillä Han on niin mysteerinen heppu Tähtien sota: Episodi IV - Uudessa toivossa, ettei hänen taustojaan tarvitse selittää. Kuitenkin mitä pidemmälle elokuva kulki, sitä enemmän minua alkoi kiinnostaa Hanin menneisyys. Pidin tavasta, miten hän päätyy rikollisille poluille ja kaikkein eniten pidin siitä, miten Han tapaa Chewbaccan. Ensikohtaaminen on aivan mahtavasti ja todella kunnioittavasti kirjoitettu. Kaksikon ystävyyden muodostuminen onkin filmin parasta antia, sillä se on saatu tuntumaan aidolta. Pidin myös Hanin ja Landon ensikohtaamisesta, sekä siitä, miten peli Millennium Falcon -aluksen kohtalosta on kirjoitettu mukaan. Ja jo Uudessa toivossa mainittu Kesselin reitti on erinomaisesti ja hyvin yllättävästi toteutettu. Vuosia fanit ovat kiukutelleet siitä, ettei Han voinut lentää Kesselin reittiä alle kahdessatoista parsekissa, sillä parsek on matkan mittayksikkö eikä ajan. Lucasfilm onkin onnistunut keksimään tälle hauskan ja ennen kaikkea toimivan selityksen. Valitettavasti yhtiö on päättänyt tunkea mukaan selityksiä sellaisillekin asioille, joita en usko, että kovin moni haluaisi tietää. Onko kukaan koskaan oikeasti miettinyt, miksi Hanin sukunimi on Solo? Jos olet, niin nyt saat sen selville! Star Wars: The Last Jedissä monia häiritsi Millennium Falconin ohjaamossa roikkuvat kultaiset avaruusnopat, joille luotiin outoa merkitystä, vaikkei niitä oltu aiemmin kunnolla nähty. No mutta onneksi Solossa niitä oikein korostetaan monta kertaa!
Noppien lisäksi filmistä löytyy paljon muitakin viittauksia muuhun Star Wars -maailmaan. Viittauksia on niin leffoihin, kirjoihin, sarjoihin kuin peleihinkin ja täytyy olla aikamoinen fani, jotta ne kaikki tunnistaa. Jo ensimmäisestä Star Wars -filmistä lähtien joka elokuvassa on kuultu lause "I have a bad feeling about this." ("Minulla on paha aavistus tästä.") Tässä lause oli mainiosti käännetty muotoon "I have a really good feeling about this!" ("Minulla on todella hyvä aavistus tästä!") Leffasta löytyy myös viittaus, joka ei liity Star Wars -leffoihin, mutta on ihan ymmärrettävästi mukana, sillä alkuperäinen Han Solo -näyttelijä Harrison Ford esiintyi siinäkin. Elokuvaan on nimittäin piilotettu ensimmäisen Indiana Jones -seikkailun,Kadonneen aarteen metsästäjien (Raiders of the Lost Ark - 1981) alussa nähty kultainen patsas!
Solon ohjaajana toimii tosiaan Ron Howard, joka osoittautui oikeaksi mieheksi hommaan. Hän on hyvin ymmärrettävä valinta, sillä Howard ja George Lucas ovat olleet ystäviä vuosikymmenien ajan, joten on ihan loogista, että Howard jatkaisi jotain Lucasin luomaa. Paikoitellen elokuvasta kyllä huomaa, kun siinä on käytetty alkuperäisen ohjaajakaksikko Lordin ja Millerin materiaaleja, sillä ne ovat selkeästi vitsikkäämpiä, mutta Howard on onnistunut luomaan tarpeeksi hyvän tasapainon niiden kohtausten ja oman henkensä välille. Kasdanin veljesten työstämä käsikirjoitus ei ole mitä kiinnostavin juoneltaan, joten täytyy myös kiittää Howardia, että hän on onnistunut luomaan siitä menevän kokemuksen. Mukana on muutamia kehnompia repliikkejä, mutta niitä on Star Warsista löytynyt aina. Visuaalisesti Solo on tietty silmäkarkkia. Leffa on kuvattu taidokkaasti, minkä lisäksi sen lavasteet ovat näyttävät, puvut upeita ja maskeeraukset fantastisia (vaikkakin Dryden Vosin arvet ovat hieman viimeistelemättömät). Elokuvassa on hienosti yhdistelty nukeilla luotuja avaruusolioita ja tietokone-efektejä. Filmin äänimaailmakin on oivallisesti luotu. Myös musiikeissa Solo onnistuu Rogue Onea paremmin. Siinä missä Rogue One kuulosti siltä, että joku fanipoika olisi säveltänyt musiikkia, mikä kuulostaa hieman Star Warsilta, muttei liikaa, jottei hänen työnsä jää Youtubessa tekijänoikeussyytteiden alle, Solossa on rohkeasti yhdistelty John Powellin uusia sävelmiä ja John Williamsin klassisia teemoja. Tällaisista fanipalveluksista huolimatta on kuitenkin sanottava, että leffan voi katsoa ihan sujuvasti ilman, että on nähnyt mitään muuta Star Wars -elokuvaa. Ei siitä yhtä paljon irti saa, mutta toimii se silti omana avaruusseikkailunaan.
Yhteenveto:Solo: A Star Wars Story on yllättävän mainio avaruuslänkkäri, missä on kaikin puolin yhdistelty vanhoja tuttuja Star Wars -juttuja uusiin asioihin. Visuaalisesti filmi näyttää monin tavoin samalta kuin alkuperäinen trilogia, mutta samalla se tarjoaa asioita, mitä saagassa ei ole aiemmin nähty. Ron Howardin luoma tunnelma tekee yhdistelemisen hienosti, mitä auttavat filmin musiikit, joista löytyy niin John Williamsin klassisia sävelmiä kuin John Powellin uusia sointuja. Myös Alden Ehrenreich, Joonas Suotamo ja Donald Glover onnistuvat ottamaan pohjan hahmojensa alkuperäisiltä näyttelijöiltä ja tuomaan heihin jotain uutta, jolloin meininki ei tunnu pelkältä kopioimiselta. Yhtä ärsyttävää droidia lukuunottamatta uudet hahmot ovat oivallisia ja heidän näyttelijänsä tekevät kelpo työtä. Elokuvan juoni ei ole mitä ihmeellisin, mutta sen tapahtumapaikat ja vauhdikkaat toimintakohtaukset ovat tarpeeksi mukaansatempaavia, jottei heikompi juonikuvio erityisemmin haittaa. Vaikka toisaalta pohdin yhä, onko leffa kovin tarpeellinen, olen lopulta hyvin tyytyväinen, että Solo: A Star Wars Story on olemassa. Se onnistuu monissa asioissa, etenkin siinä, että se sai minut haluamaan, ei vaan vaatimaan jatkoa. Filmi jää nimittäin aikas jännään paikkaan... Jos olet pitänyt kolmesta edellisestä Star Warsista, uskon Solonkin iskevän. Jos taas kuulut niihin, jotka inhoavat näitä uusia leffoja, tulet aika varmasti inhoamaan tätäkin. Se hyvä puoli Solossa on, että kaikista sen viittauksista ja silmäniskuista faneille huolimatta, elokuvan pystyy helposti katsomaan, vaikka aiemmat leffat eivät olisikaan tuttuja.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.starwars.com
Solo: A Star Wars Story, 2018, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Allison Shearmur Productions, Imagine Entertainment
Ohjaus: Joel Coen ja Ethan Coen Pääosissa: Josh Brolin, George Clooney, Alden Ehrenreich, Ralph Fiennes, Scarlett Johansson, Tilda Swinton, Channing Tatum, Jonah Hill ja Michael Gambon Genre: komedia Kesto: 1 tunti 46 minuuttia Ikäraja: 7 Coenin veljesten tuotanto ei ole minulle kovin tuttu. Vuosia sitten näin komedian O Brother, Where Art Thou? (2000) ja tänä vuonna katsoin kulttielokuvan The Big Lebowski (1998) ja Oscar-voittajan No Country for Old Men (2007). "Hail, Caesar! on vuoden suurin elokuva." sanotaan elokuvassa Hail, Caesar!. Mutta onko Hail, Caesar! sitten myös vuoden 2016 suurin elokuva?
Hollywoodissa sattuu ja tapahtuu. Länkkärinäyttelijä laitetaan ensimmäistä kertaa draamarooliin, mikä ei sovi kyseisen elokuvan ohjaajalle yhtään. Näyttelijätär on saamassa aviottoman lapsen ja hänelle pitäisi löytää mies. Ärsyttävät toimittajasiskokset utelevat salaisuuksien perässä. Kaikkien näiden ongelmien lisäksi Eddie Mannixin on löydettävä kidnapattu näyttelijä, josta vaaditaan lunnaita.
Möreällä äänellä murahteleva Josh Brolin vetää perinteiseen tapaansa Eddie Mannixina. Brolinin hahmo ei ole kovin erikoinen, joten hän ei pääse esille muistettavana. George Clooney ei ole koskaan vakuuttanut minua. Ensikosketukseni näyttelijään oli elokuvassa Batman & Robin (1997), jossa hänen suorituksensa oli kauhea. Mielipide näyttelijästä ei ole paljoa muuttunut, eikä Clooney pystynyt minua vakuuttamaan tässäkään elokuvassa. Clooney esittää elokuvassa kidnapattua näyttelijää, Baird Whitlockia. Minulle tuntematon naama Alden Ehrenreich vetää hyvän suorituksen Hobie Doylena, länkkäreistä draamaan päätyneenä näyttelijänä. Ehrenreichiä olisi kiva nähdä tulevaisuudessa, sillä hänen kohtauksensa olivat erittäin toimivia ja hän esitti hahmoaan hauskasti. Legendaarinen Ralph Fiennes esittää ohjaaja Laurence Laurentzia ja on tuttuun tyyliinsä aivan mahtava. Harmi, että Fiennesin rooli jää pieneksi. Scarlett Johanssonin näyttelijätärhahmo DeeAnna Moran on hyvin perinteinen diivahahmo ja Johansson sopii osaan. Moranin hahmolla on myös hauska tapa puhua ja häntä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Juonen kannalta taas tuntuu, että Johanssonin hahmon mukanaololla ei ole paljoa merkitystä ja hänet olisi voinut jättää pois, mutta onpahan elokuva hieman pidempi. Tilda Swinton esittää toimittajasiskoksia Thora ja Thessaly Thackeria, jotka ovat aluksi hauskoja, mutta itse henkilökohtaisesti kyllästyin ja ärsyynnyin hahmoihin nopeasti. Channing Tatum vetää elokuvassa hauskan tanssi/lauluosion, mutta muuten hänen osansa jää pieneksi, kuten myös usein samoissa elokuvissa hänen kanssaan esiintyneen Jonah Hillin, joka ei tee elokuvassa lähes mitään. Elokuvassa on myös monia muita tuttuja naamoja ja kertojaäänenä toimii Michael Gambon.
Hail, Caesar! on hyvin tyylitelty elokuva. Ajankuvaa on ylikorostettu, mikä tuo mukaan tunnelmaa. Coenin veljesten tyyli on vahvasti mukana elokuvan kerronnassa, sillä katsojana huomaa, että jokin leffassa häiritsee. Joitakin asioita tapahtuu, koska niin nyt vaan sattuu tapahtumaan - esimerkiksi yhdessä ravintolakohtauksessa kaksi hahmoa ryhtyy laulamaan, ilman järkevää selitystä, mikä ei toiminut yhtään. The Big Lebowskin tapaan hahmot eivät koe oikeastaan minkäänlaista muutosta elokuvan aikana. Tavallaan sen ymmärtää, sillä Hail, Caesar! ei käsittele kovin pitkää ajanjaksoa. Kertojaääni on hyvä lisä, mutta välillä ei oikein tiedä, onko kyseessä kertojaääni elokuvalle Hail, Caesar! vai elokuvassa tehdylle elokuvalle nimeltä Hail, Caesar!.
Elokuvan parasta antia on dialogi. Repliikit ovat selkeästi tarkkaan mietittyjä, sillä ne toimivat täydellisesti. Aivan parhaita kohtia ovat, kun Fiennesin Laurentz-hahmo yrittää ohjata Hobie Doylea ja kun eri uskontojen edustajat puhuvat pöydän ääressä Jeesuksen merkityksestä, samalla kun Mannix yrittää saada selville, onko Jeesuksen hahmo kuvattu oikein käsikirjoituksessa. Samankaltaista dialogia ja sellaisia kohtauksia tulee harvoin vastaan, joten ainakin niiden takia elokuva kannattaa nähdä. Mukana on myös paljon muitakin hyviä dialogipätkiä ja siinä tehdään hyvin pilaa elokuvien tekemisestä.
Elokuva on kuvattu taidokkaasti. Siinä on muutamia outoja leikkauksia, mutta muuten päällekäin kulkevat tapahtumat on saatu onnistuneesti kasaan, vaikka ne eivät välttämättä kunnolla edes liity toisiinsa.
Yksi iso ongelmani sekä Hail Caesar!:in, että No Country For Old Menin kanssa on, että kumpikin loppuu kuin seinään. Kumpikin herätti lopuksi ensimmäisenä tunteen "Tässäkö tämä nyt sitten oli?", mikä ei ole tietenkään kovin hyvä merkki elokuvalle.
Yhteenveto:Hail, Caesar! on hauska ja hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin hieman tarpeeton elokuva. En osaa sanoa, onko sillä uudelleenkatsottavuus-arvoa, enkä tiedä, aionko katsoa sitä edes parin seuraavan vuoden aikana uudestaan. Palkintogaaloissa se luultavasti huomioidaan, mutta omalla kohdalla elokuva ei täysin toiminut. Siinä on paljon hyvää heikossa paketissa. Kannattaako se käydä katsomassa? En sanoisi, että se olisi teatterikäymisen arvoinen teos, mutta kyllä se kannattaa jossain kohtaa vilkaista. Jos Coenin veljesten muut elokuvat toimivat, niin sitten mene ihmeessä katsomaan myös Hail, Caesar!. Voisin lähiaikoina tutustua tarkemmin Coenin veljesten muuhun tuotantoon, kuten elokuviin Fargo (1996), Burn After Reading (2008) ja True Grit (2010).
Kirjoittanut: Joonatan, 16.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Hail, Caesar! 2016, Working Title Films
