My Adventures with Superman, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

MY ADVENTURES WITH SUPERMAN - KAUSI 3

Luojat: Jake Wyatt, Brendan Clougher ja Josie Campbell

Näyttelijät: Jack Quaid, Alice Lee, Ishmel Sahid, Kiana Madeira, Darrell Brown, Max Mittelman, Chris Parnell, Joel de la Fuente, Debra Wilson, Darren Criss, David Errigo Jr., Jolie Hoang-Rappaport, Andromeda Dunker, Michael Emerson ja Steve Blum

Genre: animaatio, toiminta, scifi, seikkailu, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva animaatiosarja My Adventures with Superman nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä heinäkuussa 2023. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät hommiin ja nyt My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta). Itse pidin sarjan kahdesta aiemmasta kaudesta ja olenkin positiivisin mielin odotellut jatkoa. Katsoin kolmannen kauden uudet jaksot lähes poikkeuksetta niiden julkaisupäivinä.

Superman ja kumppanit kohtaavat uusia vaaroja ja vihollisia, minkä lisäksi he saavat yllättäviä vierailijoita tulevaisuudesta.

My Adventures with Supermanin tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty nimikkohahmo Supermanista, eli kryptonilaisesta Kal-Elista, eli reportteri Clark Kentista (äänenä Jack Quaid). Toisen kauden päätteeksi hän sai serkkunsa Kara Zor-Elin, eli Supergirlin (Kiana Madeira) hylkäämään pahan Brainiacin (Michael Emerson) ja auttamaan Supermania ihmiskunnan suojelemisessa erilaisilta uhkilta. Myös Clarkin mielitietty Lois Lane (Alice Lee) ja heidän ystävänsä, Karaan ihastunut Jimmy Olsen (Ishmel Sahid) ovat menossa mukana ja yhdessä nelikko päätyy jälleen jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Hahmot ovat edelleen mainioita ja Supergirl nousee tämän kauden mielenkiintoisimmaksi tyypiksi, hänen pohtiessa uudelleen paikkaansa maailmassa. Kara löytää riemua Maan arkisista jutuista, mutta on myös tiukan paikan tullen aina valmis taistelemaan uusien ystäviensä puolesta. Clarkin ja Loisin suhdetta syvennetään onnistuneesti kauden aikana ja Jimmy pääsee taas olemaan poppoon hauska yksilö, päätyen omiin, hieman koomisempiin ongelmiinsa.

     Vastaansa nelikko saa muun muassa ilkeän teknologianero Lex Luthorin (Max Mittelman), häntä avustavan Slade "Deathstroke" Wilsonin (Chris Parnell), sekä heidän Hank Henshaw'sta (myös Mittelman) kehittelemänsä uuden kyborgiaseen, joka voisi mahdollisesti aiheuttaa koko sivilisaation tuhon. Kyborgi-Henshaw onkin onnistuneen vaativa vastus sankareille ja tällä kaudella Lex Luthorkin ajaa paremmin asiansa, tämän tulkinnan jätettyä minut kylmäksi edelliskaudella.

My Adventures with Supermanin kolmas tuotantokausi jatkaa parin aiemman kauden mainiolla linjalla, tarjoten jälleen vauhdikkaita seikkailuja kymmenen vajaan puolituntisen jakson edestä. Erityisesti kauden ensimmäinen puolisko on erittäin hyvä. On kiinnostavaa seurata Karan sopeutumista yhteiskuntaan ja kuinka hän ja Clark harjoittelevat tiimityötä Supergirlinä ja Supermanina. Ei aikaakaan, kun Luthorin luoma uhka nostaa päätään ja kryptonilaisten kyvyt pistetään todelliselle koetukselle. Taistelut ovat räjähtävää ja jännittävää seurattavaa, etenkin kun Henshaw'sta on saatu lähes ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Oma lukunsa on tämän kaiken keskelle tulevaisuudesta tupsahtava hahmo, joka saa Supermanin ja muut pohtimaan tiettyjä asioita elämissään uudella tavalla. 

Kauden toinen puolisko ei ole ihan yhtä vahva ja voi olla, että kuudennen jakson jälkeen katsoja saattaa jopa ihmetellä, miksi kausi jatkuu yhä, kun sen tarinakaari tunnuttiin vievän jo päätökseensä. Toinen puolisko tuntuu hitusen irralliselta ja hassun kepeältä pitkään kypsytellyn jännitysnäytelmän jälkeen, mutta siitäkin löytyy hetkensä. Kryptonilaisten historiaa avataan lisää, saaden Clarkin silmät avautumaan jälleen uudella tavalla ja kyseenalaistamaan perintönsä. Hahmojen faneille kolmas kausi on pienoisine notkahduksineenkin pakkokatseltavaa ja jään positiivisin mielin odottelemaan mahdollista neljättä kautta. Sitä ennen on kuitenkin luvassa lisäosasarja My Adventures with Green Lantern, jonka päähahmo Jessica Cruz (Auli'i Cravalho) käy esittäytymässä tällä kaudella.

Visuaalisestikin My Adventures with Superman pitää kutinsa. Animaatiojälki on mainiota ja kauden yleisilme on miellyttävän värikäs. Hahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat toimintakohtausten aikana sujuvasti, vaikka keskustelukohtauksissa tiettyä jäykkyyttä on myös nähtävissä. Taustat ovat oivallisia ja niistä löytyy sopivasti yksityiskohtia. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Daniel Futcherin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

My Adventures with Superman, Yhdysvallat, Etelä-Korea, 2023-, Warner Bros. Animation, DC Entertainment

Rick and Morty, kausi 9 (2026) - sarja-arvostelu

RICK AND MORTY - KAUSI 9

Luojat: Justin Roiland ja Dan Harmon

Näyttelijät: Ian Cardoni, Harry Belden, Chris Parnell, Spencer Grammer, Sarah Chalker, Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Tom Kenny, Ed Helms, Paul Lieberstein, Oscar Nunez, Rob Riggle, Amy Ryan, Owen Wilson, Ty Burrell, Stephen Root, Justin Long, Bill Camp, Andy Serkis, Joe Lo Truglio ja Malin Åkerman

Genre: animaatio, komedia, scifi

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Dan Harmonin ja Justin Roilandin luoma animaatiokomediasarja Rick and Morty nousi jättisuosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin loppuvuodesta 2013. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja ilman Roilandia tehdyt seitsemäs ja kahdeksas kausi vain pitävät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan repliikkinsä ja animaattorit kävivät taas töihin. Nyt Rick and Mortyn yhdeksäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa HBO Maxin kautta) ja itse olin innostunut sarjan jatkumisesta - onhan se yksi suosikeistani. Katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Mortylle selviää, että Rick on alkanut viettämään aikaa Pahan Mortyn kanssa. Kaksikon päätyessä uusiin seikkailuihin, Jerry-isä jännittää työhaastattelua, Summer-sisko erotetaan koulusta ja Beth-äiti kokeilee huumeita.

Rick and Mortyn tutut hahmot tekevät paluun, lukuun ottamatta presidentti Curtisia (Keith David), jonka oma sarja President Curtis (2026-) käynnistyi samana päivänä, kun Rick and Mortyn yhdeksäs kausi päättyi. Nimikkohahmot Rick Sanchez (Ian Cardoni) ja hänen lapsenlapsensa Morty Smith (Harry Belden) ajautuvat taas jos jonkinlaisten seikkailujen ja selkkausten keskelle. Rickin ja Mortyn hankala dynamiikka on jälleen erinomainen. Vaikka hahmot suuttuvatkin usein toisilleen erilaisista asioista, on heidän välillä tietynlainen vahva side, jota ei voi murtaa. Rick ja Morty ovat aina yhtä mainioita hahmoja, joiden kanssa hyppää taas kerran erittäin mielellään erilaisten kommellusten pyörteisiin.

     Myös Rickin ja Mortyn perheenjäsenet, eli Rickin tytär ja Mortyn äiti Beth (Sarah Chalke), hänen miehensä Jerry (Chris Parnell) ja heidän tyttärensä, eli Mortyn sisko Summer (Spencer Grammer) ovat menossa mukana. Jerry ja Summer pääsevät hyvin esille, mutta Beth joutuu tyytymään tällä kaudella harmillisen harvoihin näyttäytymisiin. Kausi on lisäksi pullollaan vierailevia tähtiä ja jaksojen varrella kuullaan muun muassa Keegan-Michael Key, Tilda Swinton, Ed Helms, Amy Ryan, Owen Wilson, Andy Serkis, Justin Long ja Stephen Root erilaisina avaruuden ja toisten maailmojen olentoina, robotteina, sarjamurhaajina sun muina Rick and Mortylle ominaisina kummajaisina.

Rick and Mortyn yhdeksäs kausi tarjoaa sarjalle ominaiseen tapaan kymmenen toinen toistaan sekopäisempää ja mielikuvituksellisempaa seikkailua niin avaruuden halki kuin toisissa ulottuvuuksissa lukemattomien eri rinnakkaistodellisuusversioiden kera. Parit jaksoista ovat kelvollisia, muutamat erittäin mainioita ja mahtuupa sekaan pari sarjan kulta-aikojen kanssa kilpailevaa huippuluokan jaksoa. Erityisen paljon pidin kauden seitsemännestä jaksosta, jossa Rick ja Morty päätyvät planeetalle, missä heidän täytyy hyödyntää kekseliäällä tavalla evoluutiota, päihittääkseen planeetan ekosysteemin. 

Vaikkei yhdeksäs kausi olekaan kokonaisuutena yhtä huikea kuin sarjan alkupää, täytyy silti nostaa hattua, että vielä yhdeksännelläkin kaudellaan tekijöiden ideoiden tulva ei näytä hupenemisen merkkejä. Pidän myös valtavasti siitä, että sarjan omintakeinen huumorintaju ei ole juuri muuttunut kevyempään suuntaan. Tekijät eivät pelkää käsitellä raskaita aihepiirejä rikkinäisestä perheestä alkoholismiin, puhumattakaan eksistentiaalisista kriiseistä ja ajoittain aika melankolisestakin maailmankuvasta, jotka ääretön maailmankaikkeus loputtomine rinnakkaistodellisuuksineen tuo tullessaan. Jutut ovat usein synkkiä, mutta tekijät onnistuvat kääntämään kohtaukset hersyvän huumorin puolelle, vaikka osa ajatuksista tai konsepteista jäisikin jakson päätyttyä kummittelemaan takaraivoon. Sarjaa on luvassa vielä ainakin kolme tuotantokautta lisää ja jos taso pysyy yhä näinkin hyvänä, katson Rick and Mortyä ilomielin lisää tulevaisuudessakin.

Ja pitäähän sitä toki kehua vielä sarjan aina yhtä oivallista animaatiojälkeä. Hahmot ovat veikeän näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Animaattorit päästävät jälleen luovuutensa valloilleen erilaisten olentojen ja maailmojen kanssa, ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia, sekä toisinaan pieniä lisävitsejä. Kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Ryan Elderin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Rick and Morty, Yhdysvallat, 2013-, Adult Swim, Justin Roiland's Solo Vanity Card Productions, Harmonius Claptrap, Williams Industries

The Dink (2026) - elokuva-arvostelu

THE DINK

Ohjaus: John Greenbaum

Näyttelijät: Jake Johnson, Mary Steenburgen, Aaron Chen, Ed Harris, Ben Stiller, Cleo King, Lynne Marie Stewart, Chloe Fineman, Patton Oswalt, Andy Roddick, Don Lake, Wayne Wilderson, Chris Parnell, Martin Kove ja John McEnroe

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 13

The Dink on Jake Johnsonin tähdittämä urheilukomedia. Sean Clements kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024. Kesällä 2025 Apple hankki leffan levitysoikeudet ja nyt The Dink onkin julkaistu Apple TV -suoratoistopalvelussa. Itse en juuri kiinnostunut elokuvasta, kun näin Applen mainostavan sitä, mutta päätin silti katsoa The Dinkin heti sen julkaisuviikonloppuna.

Vuosia sitten parhaat päivänsä nähnyt tennistähti Dustin "Hammer" Boyd yrittää pelastaa tenniskerhonsa ja saada isänsä kunnioituksen. Se kuitenkin vaatii Dustinilta uuden lajin, pickleballin opettelua.

Vastikään Apple TV:n Maximum Pleasure Guaranteed -jännärisarjassa (2026-) nähty Jake Johnson näyttelee Dustin "Hammer" Boydia, joka on pelannut tennistä niin kauan kuin jaksaa muistaa. Nuoruuden onnettomuus kuitenkin katkaisi hänen lupaavan uransa ja nyt Dustin toimii lähinnä tenniksenopettajana lapsille isänsä Chuckin (Ed Harris) tenniskerholla, haaveillen elämästä joka meni sivu suun. Dustin esitellään aika ylimielisenä ja ärsyttävänä persoonana, mutta onneksi leffan myötä hahmosta kuoriutuu tykättävämpi tyyppi. Johnson on oivallinen roolissaan, tulkiten hyvin hahmonsa muovautumista. Harris on myös mainio Chuckina, joka on pitänyt poikaansa lähinnä pettymyksenä. Tällä selitetään paljon Dustinin käytöksestä, hänen pyrkiessä miellyttämään kylmää isäukkoaan.

     Elokuvassa nähdään lisäksi Aaron Chen Dustinin parhaana ystävänä PJ:nä, Chloe Fineman Dustinin ex-tyttöystävänä Marisana, Mary Steenburgen pickleballia pelaavana Candacena, joka ryhtyy opettamaan lajia Dustinille, sekä leffan tuottanut Ben Stiller lääkäri Stonena. Entiset tennistähdet Andy Roddick ja John McEnroekin on onnistuttu kalastelemaan mukaan. Chen on aika rasittava muka-hauskana PJ:nä, mutta Stiller muistuttaa hupaisuudestaan parissa kohtauksessaan. Steenburgen on kuitenkin elokuvan todellinen tähti ja hänen ja Johnsonin väliltä löytyy yllättävänkin vahvaa kemiaa.

The Dink osoittautui ihan kivaksi kertakäyttökomediaksi, jonka todennäköisesti unohtaa pian sen näkemisen jälkeen. Idea nuoruutensa parhaita vuosia muistelevasta entisestä urheilulupauksesta ei toki ole mikään uusi keksintö urheiluelokuvien genressä, mutta se ajaa asiansa, vaikka päähahmo onkin aluksi varsin turhauttava käytöksensä kanssa. Pickleball oli lajina minulle täysin uusi tuttavuus, joten oli ihan mielenkiintoista tutustua Dustinin kautta siihen. Elokuvan parasta antia on Dustinin ja Candacen välille hissuksiin muodostuva ystävyys. Sen sijaan Chuckin ja Dustinin hankalaa isä-poika-suhdetta olisi voitu syventää lisää.

Elokuvan komediaosasto tarjoaa hetkittäin kelpo nauruja, mutta esimerkiksi PJ-kaverin jutut lähinnä vaivaannuttavat kehnoudellaan. Aluksi iso osa leffan huumorista syntyy siitä, millainen ylimielinen luuseri Dustin on, ennen kuin hän alkaa vihdoin ymmärtämään pickleballin päälle. Lääkärikäynnit Stonen vastaanotolla taitavat jopa olla elokuvan hauskinta antia. The Dink jää siis aika kädenlämpöiseksi urheilukomediaksi. Se ei keksi genren sisällä juuri mitään poikkeavaa, eikä se ole komedianakaan erityisen ihmeellinen. Kaikessa keskinkertaisuudessaankin leffan katsoo kertaalleen ihan sujuvasti.

Elokuvan on ohjannut Josh Greenbaum, jonka työ kaipaisi hieman lisäpotkua. Samaa tarvitsisi myös Sean Clementsin työstämä käsikirjoitus. Molemmat ajavat kelpuutettavasti asiansa, mutta molemmista saisi varmasti enemmänkin irti. Teknisesti The Dink toimii ihan hyvin, vaikka jo napakammalla leikkauksella leffa voisi viihdyttää enemmän. Elokuva on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja digitaalisesti nuorennettu Ed Harris näyttää siedettävältä parissa muistelukohtauksessa. Äänityöskentelykin toimii, vaikka Dara Taylorin säveltämät musiikit eivät erotukaan juuri edukseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Dink, Yhdysvallat, 2026, Apple Original Films, Red Hour Films, Rivulet Films

Haukka, kausi 1 (The Hawk - 2026) - sarja-arvostelu

HAUKKA - KAUSI 1

THE HAWK

Luojat: Will Ferrell, Harper Steele ja Chris Henchy

Näyttelijät: Will Ferrell, Fortune Feimster, Jimmy Tatro, Molly Shannon, Chris Parnell, Katelyn Tarver, Luke Wilson, David Hornsby, Gabriel Hogan, Aida Osman ja Keith David

Genre: komedia, urheilu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 28 minuuttia - 37 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 16

The Hawk, eli suomalaisittain Haukka on Will Ferrellin, Harper Steelen ja Chris Henchyn luoma komediasarja. Kolmikko ilmoitti sarjan teosta vuonna 2023, jolloin se kulki aluksi työnimellä "Golf". Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2025 ja nyt Haukka on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin sarjasta, kun luin Ferrellin tähdittävän golfin maailmaan sijoittuvaa komediasarjaa. Ryhdyinkin katsomaan Haukkaa heti sarjan julkaisupäivänä.

Entinen golflahjakkuus Lonnie "Haukka" Hawkins päättää tehdä kunnon paluun ja saavuttaa golfaajien tavoitteleman Grand Slamin, voittamalla lajin tärkeimmät turnaukset putkeen.

Will Ferrell ei tietenkään toimi pelkkänä sarjan luojana, vaan hän toki myös näyttelee sen päähenkilöä, Lonnie Hawkinsia, joka tunnetaan lempinimellä "Haukka". Lonnie oli aikoinaan todellinen golfin mestari, mutta juuri kun hän oli saavuttamassa kaikkien golfaajien unelman, Grand Slamin, eli voittamassa lajin neljä merkittävintä kilpailua putkeen, hän mokasi juuri ratkaisevalla hetkellä. Nyt Lonnie yrittää pitää maineestaan kiinni, mutta häntä pidetään lähinnä golfin häpeäpilkkuna. Ferrell on roolissaan juuri niin Ferrell kuin voi etukäteen kuvitella. Hän vetää tuttua "ylikasvaneen miesvauvan" roolia, mitä häneltä on usein totuttu näkemään. Hän heittäytyy kyllä täysillä roolinsa vietäväksi, mutta hauskan sijaan hän on pääasiassa vaivaannuttava. Hän ei myöskään onnistu tekemään Lonniesta erityisen tykättävää luuseria, jota haluaisi kannustaa uuteen nousuun, vaan Lonnie on lähinnä ärsyttävä narsisti.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Lonnien ex-vaimo Stacy (Molly Shannon) ja hänen uusi miehensä Radford (David Hornsby), Lonnien ja Stacyn poika Lance (Jimmy Tatro) ja hänen tyttöystävänsä Natalie (Katelyn Tarver), Lonnien mailapoika Old Henry (Keith David), Lonnien pitkäaikainen kilpailija Golden Fisk (Luke Wilson), Lonnieta vihaava PGA-golfkiertueen johtaja Anton (Chris Parnell), sekä hämärän taustan omaava Sam (Fortune Feimster), joka tarttuu Lonnien matkaan. Sivuhahmot ovat joko tylsähköjä tai rasittavia. Näyttelijät yrittävät parhaansa, mutta joutuvat selvästi tyytymään pysyttelemään Ferrellin varjossa.

Haukassa olisi ainesta kelvolliseen, vajaan parin tunnin mittaiseen komediaelokuvaan, mutta harmillisesti kymmenestä puolen tunnin mittaisesta jaksosta koostuvana sarjatuotantokautena se tuntuu turhan venytetyltä. Ongelma todennäköisesti korjaantuisi jo sillä, että itse "Haukka", eli Lonnie olisi pidettävämpi päähenkilö ja jos Ferrell olisi parempi roolissaan. Nyt miehen katkeraa kitinää ja lapsellista käytöstä on lähinnä turhauttavaa katsella ja suurimman osan ajasta hauskoiksi tarkoitetut tilanteet aiheuttivat vain kiusallista hiljaisuutta minun kotisohvallani. Jo avausjakson kaamea tanssinumero sai minut melkein lopettamaan katselun. Ferrellin vannoutuneimmille faneille sarja todennäköisesti toimii, mutta omasta mielestäni Haukka oli vain aika heikko tapaus.

Sen lisäksi, että Lonnie yrittää tehdä uutta nousua ja saavuttaa vihdoin Grand Slamin, todistaen epäilijänsä vääriksi, kaudella on muitakin juonikuvioita, jotka liittyvät parin hahmon kytköksiin rikollisten kanssa. Yhden hahmon kohdalla tämä tuntui lähinnä sarjan venyttämiseltä, mutta toisen kohdalla kuviolla on selvä vaikutuksensa Lonnien kehityskaareen. Kaikki tämä ei kuitenkaan juuri kiinnosta, naurata tai edes viihdytä. Siinä, missä monen muun komediasarjan kohdalla puolituntisia jaksoja ahmii mielellään useamman putkeen, Haukan kohdalla jo pari jaksoa peräkkäin oli liikaa. Jos Haukkaa ei päätetä tehdä enempää, minua ei ainakaan harmita. Kun haluan katsoa hyvää komediasarjaa golfista, käännyn suosiolla Apple TV:n lystikkään Stickin (2025-) puoleen.

Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa uudesta Halloween-trilogiasta vastannut David Gordon Green) eivät saa kunnon potkua mukaan, eikä Harper Steelen ja Chris Henchyn johtama käsikirjoitustiimi keksi järin hauskoja tilanteita tai keskusteluja. Voisin hyvin myös kuvitella, että Ferrell on todennäköisesti improvisoinut suuren osan repliikeistään. Teknisesti Haukka on sentään menevä. Sarja on osaavasti kuvattu, lavastettu, puvustettu ja maskeerattu ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu, vaikkei The Octopus Projectin musiikeista jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Hawk, Yhdysvallat, 2026-, Gloria Sanchez Productions, T-Street

Arvostelu: Tikun ja Takun pelastuspartio (Chip 'n Dale: Rescue Rangers - 2022)

TIKUN JA TAKUN PELASTUSPARTIO

CHIP 'N DALE: RESCUE RANGERS

Ohjaus: Akiva Schaffer

Pääosissa: John Mulaney, Andy Samberg, KiKi Layne, Will Arnett, Eric Bana, J. K. Simmons, Keegan-Michael Key, Seth Rogen, Tim Robinson, Flula Borg, Dennis Haysbert, Tress MacNeille, Da'Vone McDonald, Chris Parnell, Jeff Bennett, Liz Cackowski, Rachel Bloom, Charles Fleischer, David Tennant, Jim Cummings, Akiva Schaffer ja Paul Rudd

Genre: komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 9

Chip 'n Dale: Rescue Rangers, eli suomalaisittain Tikun ja Takun pelastuspartio perustuu samannimiseen animaatiosarjaan, joka pyöri kolmen tuotantokauden verran vuodesta 1989 vuoteen 1990. Vuonna 2014 Disney ryhtyi suunnittelemaan tietokoneanimoitua elokuvaa hahmoista. Projekti koki kuitenkin useita muutoksia, ennen kuin se pääsi tosissaan tuotantoon vuonna 2019 Akiva Schafferin ohjauksessa. Kuvaukset ja animointi käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Tikun ja Takun pelastuspartio on julkaistu Disney+ -suoratoistopalvelussa. Katsoin lapsena yksittäisiä jaksoja alkuperäisestä Tikun ja Takun pelastuspartio -sarjasta ja muistan pitäneeni näkemästäni. En kuitenkaan pitänyt uuden elokuvan trailerista, kun se ilmestyi alkuvuodesta ja odotin filmin olevan totaali fiasko, enkä siis edes ajatellut katsoa sitä. Kuitenkin kun Tikun ja Takun pelastuspartio ilmestyi Disney+:aan, se saikin yllättävän korkeita arvosanoja niin katsojilta kuin kriitikoilta. Jonkin ajan pohtimisen jälkeen päätin lopulta antaa mahdollisuuden elokuvalle.

Entisen hittianimaatiosarjan tähdet Tiku ja Taku ovat riitaantuneet, Takun lähdettyä soolouralle. Kun yksi Pelastuspartio-sarjan jäsenistä katoaa, Tikun ja Takun täytyy tehdä yhteistyötä löytääkseen ystävänsä.

Elokuvan päähenkilöt ovat tietty ikoniset oravakaverukset Tiku (äänenä John Mulaney) ja Taku (Andy Samberg). Kyseessä ei kuitenkaan ole sama kurreduo kolmenkymmenen vuoden takaisesta animaatiosarjasta, vaan nämä ovat ne Tiku ja Taku, jotka muka näyttelivät siinä sarjassa. Kolmen tuotantokauden jälkeen suositun sarjan teko päätettiin kuitenkin lopettaa, mikä yhdessä Takun oman soolosarjan kanssa saivat oravat riitaantumaan. Vuosia myöhemmin Tiku on siirtynyt pois showbisneksestä, työskennellen vakuutusalalla. Taku yrittää epätoivoisesti pitää tähteyttään yllä, esimerkiksi päivittämällä itsensä tietokoneanimaatioksi. Tämä kuvaus tunnetusta kaksikosta on kekseliään omaperäinen ja riitaantuneen Tikun ja Takun uutta seikkailua lähtee seuraamaan mielellään.

     Elokuvassa nähdään myös vanhasta sarjasta tutut pelastajahahmot Jaakko Juustola (Eric Bana), Vinkki Vääntölä (Tress MacNeille) ja Pörri-kärpänen (Corey Burton ja Dennis Haysbert), uusia tuttavuuksia, kuten poliisipäällikkö Vaha (J. K. Simmons) ja oikea ihmispoliisi Ellie (KiKi Layne), sekä valtava määrä vierailevia tähtiä eri elokuvista ja sarjoista. Popkulttuurin ystävien leuka loksahtaa auki useaan otteeseen, kun täysin puskista ilmestyy ties ketä. Mukana on Walt Disneyn tunnettuja tyyppejä, kuten Roope Ankka, Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) Lumière-kynttilä, Aladdinin (1992) taikamatto, Pienen merenneidon (The Little Mermaid - 1989) Pärsky-kala, Viidakkokirjan (The Jungle Book - 2016) Baloo-karhu, Leijonakuninkaan (The Lion King - 2019) Pumba-pahkasika ja Autot-leffojen (Cars - 2006-2017) autoja, sekä Disneyn myöhemmin ostamien studioiden hahmoja mm. Tähtien sodasta (Star Wars - 1977-), Simpsonit-sarjasta (The Simpsons - 1989-) ja Marvelilta.

Cameot eivät kuitenkaan rajoitu vain Disneyn omistuksessa oleviin, vaan studio on tainnut maksaa isot summat muille firmoille saadakseen lainaan läjäpäin tunnettuja hahmoja. Monet vilahtavat ruudulla niin nopeasti, että pelkän silmien räpäytyksen vuoksi katsojalta saattaa jäädä väliin paljon. Muita yllätyksiä en halua paljastaa, mutta minun on pakko ihmetellä, että kuinka ihmeessä Disney sai Paramount Picturesilta luvan käyttää Segan videopeleistä tuttua Sonic-siiliä? Kyseessähän ei ole peleistä tai uusista elokuvista tuttu versio, vaan se kaamea Sonic, joka nähtiin Sonic the Movien (Sonic the Hedgehog - 2020) ensimmäisessä trailerissa ja joka aiheutti niin suuren faniraivon, että elokuvan julkaisua täytyi siirtää, jotta hahmo saatiin muovattua uuteen uskoon!

Tikun ja Takun pelastuspartio ei onneksi rakennu täysin pelkän cameo-tulvan varaan, eikä se myöskään ole pelkkä nostalgialla ratsastelu, vaan yllättävänkin ovela kommentaari showbisneksestä. Kyseessä ei todellakaan ole sellainen fiasko, millaiseksi sen menin etukäteen leimaamaan ja olen iloinen, että päätin antaa elokuvalle mahdollisuuden. Trailerista sai kuvan, että kyseessä olisi esimerkiksi Smurffien (The Smurfs - 2011) kaltainen totaalinen epäonnistuminen, jossa ikoniset piirroshahmot seikkailevat oikeiden näyttelijöiden rinnalla halki hätäisesti kyhätyn tuotesijoittelutarinan. Tikun ja Takun pelastuspartio on jotain täysin muuta. Se voisi olla vielä nokkelampi ja hauskempi, mutta jo tällaisenaan kyseessä on erittäin mainio elokuva.

Kyseessä on niitä perheleffoja, joista oikeasti koko perhe voi nauttia. Lapsille luvassa on mielenkiintoinen ja paikoitellen jopa jännittävä kertomus kaverin etsimisestä, joka sisältää vauhdikkaita ja hauskoja kohtauksia. Aikuiset taas voivat ihan vain fiilistellä elokuvan nostalgia-arvoja ja varmaankin satoja viittauksia popkulttuurin hahmoihin tai sitten uppoutua syvälle tarinaan, jossa showbisneksen monia puolia tutkitaan ja usein negatiivisessa valossa. Elokuvalla on paljon sanottavanaan aiheesta ja siksi onkin vielä isompi ihme, että Disney sai käyttöönsä kaikkien muiden firmojen omistuksia - tai että Disney ylipäätään näytti elokuvalle vihreälle valoa, sillä se näyttää myös Disneyn varjopuolia. Tämä erottaa Tikun ja Takun pelastuspartion viimevuotisesta Space Jam: Uudesta legendasta (Space Jam: A New Legacy - 2021), joka sisälsi valtavasti cameoita, mutta samalla näyttäytyi pelkkänä oman studionsa Warner Brosin myötähäpeällisenä hehkuttamisena ja mainoksena.

Tikun ja Takun pelastuspartion ohjaajan Akiva Schafferin esikuvana toimi Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuva (Who Framed Roger Rabbit - 1988), joka sisälsi myös paljon tunnettuja hahmoja. Schafferin ohjaus on sujuvaa ja hän osaa tasapainotella hyvin rauhallisempien hahmokohtausten ja vauhdikkaampien toimintahetkien välillä. Dan Gregorin ja Doug Mandin työstämä käsikirjoitus on oivaltava piikittely, sekä kritiikki myös elokuva-alaa järsivää piratismia kohtaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu. Animoidut hahmot istuvat yllättävänkin toimivasti joukkoon, joskin ihan kaikkien hahmojen animointi ei näytä täysin viimeistellyltä, eivätkä osa erikoistehosteista oikein vakuuta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Brian Tylerin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Tikun ja Takun pelastuspartio on yllättävänkin viihdyttävä ja mainio koko perheen seikkailuelokuva. Leffa ei onneksi ole Smurffien kaltainen tuotesijoittelukammotus tai Space Jam: Uuden legendan tyyppinen hävytön studiomainos, vaan animaatiohahmojen ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii ja cameotulva on ihan oivaltavasti tehty. Katsojan suu loksahtelee kerta toisensa perään auki vierailevien tähtien takia ja on käsittämätöntä, kuinka leffassa on saatu hyödyntää ties ketä. Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkkien tuttujen hahmojen varaan, vaan sen kertomus on kiinnostava ja vie hyvin mukanaan. Meno viihdyttää, vitsit ovat hauskoja ja lapsille osa kohtauksista saattaa olla hyvinkin jännittäviä. Filmistä löytyy myös syvempää puolta ja siinä pohdiskellaan isojen firmojen, kuuluisuuden, piratismin ja ties minkä haittavaikutuksia elokuva-alalla. Tekninen toteutus toimii pääasiassa, vaikka paikoitellen osa animoinnista näyttää viimeistelemättömältä. Tikun ja Takun pelastuspartio toimii passelisti niin uusille katsojille kuin oravakaverukset tunteville nostalgiafiilistelijöille. Filmi onnistui yllättämään itseni varsin positiivisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Chip 'n Dale: Rescue Rangers, 2022, Walt Disney Pictures, Mandeville Films

Arvostelu: Yksin kotona - Oma koti kullan kallis (Home Sweet Home Alone - 2021)

YKSIN KOTONA - OMA KOTI KULLAN KALLIS

HOME SWEET HOME ALONE

Ohjaus: Dan Mazer

Pääosissa: Rob Delaney, Ellie Kemper, Archie Yates, Aisling Bea, Kenan Thompson, Tim Simons, Ally Maki, Pete Holmes, Chris Parnell, Andy Daly ja Devin Ratray

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 9

Macaulay Culkinin tähdittämä komedia Yksin kotona (Home Alone - 1990) oli jättihitti, joka on noussut vuosien varrella jouluklassikon asemaan. Jatko-osa Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992) oli myös hitti, mutta eri näyttelijöiden ja työryhmän voimin tehty Yksin kotona 3 (Home Alone 3 - 1997) menestyi selvästi heikommin. Yksin kotona 4 (Home Alone 4: Taking Back the House - 2002) ja Yksin kotona 5 (Home Alone: The Holiday Heist - 2012) tehtiinkin suoraan televisioesitykseen ja ne saivat täyslyttäyksen alkuperäisen filmin faneilta. Kesällä 2019 Disney ilmoitti työstävänsä uutta Yksin kotona -elokuvaa suoratoistopalveluunsa. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020, mutta ne jouduttiin kuukautta myöhemmin keskeyttämään puoleksi vuodeksi koronaviruspandemian takia. Lopulta Home Sweet Home Alone, eli suomalaisittain Yksin kotona - Oma koti kullan kallis (tai myös käytetty, aivan kamala "Poissa hyvä, YKSIN KOTONA paras") saatiin valmiiksi ja nyt elokuva on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse pidän todella paljon kahdesta ensimmäisestä Yksin kotona -leffasta ja koen, että kolmonenkin on vielä ihan siedettävä, mutta inhoan neljättä osaa suuresti, enkä ole vieläkään suostunut katsomaan viidettä. Tuuminkin pitkään, että jätän myös Yksin kotona - Oma koti kullan kalliin väliin, mutta lopulta päädyin kuitenkin pistämään sen pyörimään.

Jeff ja Pam McKenziellä menee taloudellisesti huonosti ja heidän ainoa pelastuksensa voisi olla Jeffin äidiltä saatu 200 tuhannen dollarin arvoinen keräilyharvinaisuusnukke. Kuitenkin kun nukke katoaa, pariskunnan epäilyt kohdistuvat lähistöllä asuvaan nuoreen Max-poikaan, joka viettää joulua yksin kotona, hänen perheensä unohdettua ottaa hänet lomamatkalle mukaan.

Jojo Rabbit -elokuvassa (2019) sivuroolissa ilahduttanut Archie Yates pääsee tähdittämään uutta Yksin kotona -elokuvaa Max Mercerinä, tämänkertaisena pojankloppina, jonka perhe unohtaa ottaa lomamatkalleen mukaansa. Maxilla on taipumusta päätyä ongelmiin ja tehdä asioita, joita ei pitäisi, mikä aiheuttaa aikamoisen selkkauksen. Valitettavasti hahmon kanssa ei ole onnistuttu, ei sitten yhtään. Yatesissa ei ole vikaa; hän tekee hommansa ihan sujuvasti ja sympaattisella innolla, mutta hänen hahmonsa on kirjoitettu ja ohjattu todella rasittavaksi nulikaksi, jonka puolella on vaikea olla. Tämä on heti suuri ongelma, sillä katsojanhan pitäisi kannustaa poikaa suojelemaan kotiaan ulkopuoliselta uhkalta.

     Sen sijaan katsoja onkin McKenzien pariskunnan puolella. Rob Delaneyn ja Ellie Kemperin näyttelemät Jeff ja Pam McKenzie ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja jopa aikeissa myydä kotinsa rahan vuoksi, kunnes Jeff saa tietää, että äidiltä peritty nukke onkin hurjan arvokas. Hahmojen tavoin myös katsojan syyttävä sormi osoittaa heti Maxia ja katsoja kannustaa McKenzieitä onnistumaan tavoitteessaan, ryöstämään penskalta nukkensa takaisin.

     Heidän lisäksi leffassa nähdään myös mm. Aisling Bea Maxin äitinä, Katie Beth Hall ja Max Ivutin McKenzien pariskunnan lapsina, Tim Simons Jeffin ärsyttävänä veljenä ja Ally Maki tämän vaimona, sekä Kenan Thompson McKenzieiden kiinteistönvälittäjänä. Alkuperäisen Yksin kotona -elokuvan fanit voivat myös bongata tutun näyttelijän joukosta...

Yksin kotona - Oma koti kullan kallis ei onneksi ole samanlainen ällöttävä mätäpaise kuin sarjan neljäs elokuva, mutta on se silti todella huono ja ennen kaikkea täysin turha tekele. Paikoitellen on vaikea sanoa, onko elokuvaa työstäessä edes haluttu lähteä tekemään uutta Yksin kotona -filmiä, sillä välillä leffa yrittää päästä mahdollisimman kauas siitä, mitä leffasarja edustaa. Monet sarjalle tutut puolet ovat mukana kiusallisen väkinäisesti. Maxin jääminen yksin kotiin on tönkösti toteutettu ja juurikin sellainen "tämän on nyt pakko tapahtua" -juttu. Tuttuja asioita on paljon seassa, mutta ilman minkäänlaista intoa ja paloa. Tyhjänpäiväistä rahastusta katsoessa käy pakostikin sääliksi mukana olleita. 

Elokuvan katsominen on hyvin vaikeaa, kun katsojalle asetetaan kummallinen lähestymistapa tarinaan. On todella yllättävää, kuinka Maxista tehdään periaatteessa tarinan roisto ja katsoja löytää itsensä pojan taloon tunkeutuvan pariskunnan tiimistä. Tämä johtaa siihen, että kun luvassa on elokuvasarjalle perinteinen murtovarkauskohtaus, jossa poika on asetellut kotinsa täyteen erilaisia ansoja, katsoja ei halua nähdä murtautujille käyvän huonosti. Päinvastoin. Katsoja haluaa nähdä, että pariskunta löylyttää muksua oikein kunnolla. Katselukokemus on turhauttava, eikä turhautumista yhtään auta, kun yksi hahmoista katsoo televisiosta elokuvaa (mikä on jonkinlainen scifiversio alkuperäisen Yksin kotona -leffan feikkileffasta "Angels with Filthy Souls") ja toteaa, että miksi vanhoista klassikoista tehdään näitä turhia uusia versioita, sillä eivät ne koskaan pääse alkuperäisen tasolle. No niinpä!

Oikea tunnelma on myös täysin kadoksissa. Elokuva pyrkii olemaan täysin päätöntä ja helppoa hömppää, mutta se käy jopa raskaaksi kohtauksissa, joissa mekastetaan ja kohelletaan mahdollisimman vauhdikkaasti ja äänekkäästi. Hauskaksi leffaa ei oikein voi kutsua ja monille myötähäpeällisille komediayrityksille vain pyörittelee silmiä. Lämmintä joulumieltäkään se ei onnistu tarjoamaan. Joulu esiintyy leffassa lähinnä kapitalistisena rahastuksena kirkkain ja värikkäin valoin. Alkuperäisen filmin ymmärrys perheen merkityksestä tämän keskellä on yritetty ympätä mukaan hätäisesti ja tietty epäonnistuen. Ohjaaja Dan Mazer ja käsikirjoittajat Mikey Day ja Streeter Seidell tekevät todella kömpelöä ja laiskaa työtä. Jos Yksin kotona -elokuvasarjaa oli ihan pakko jatkaa, olisiko hommaan voitu pestata sellaiset ihmiset, jotka edes vaikuttavat kunnioittavan alkuperäistä filmiä?

Tekniseltä puolelta elokuvasta näkyy, että se tehtiin suoratoistopalveluun. Siitä puuttuu tietty elokuvallisuus ja usein ulkoasusta tulee enemmän mieleen televisiosarja. Kuvaus on toisaalta pätevää, mukana on hyviä lavasteita, asuja ja äänitehosteitakin, mutta tietty halpuus paistaa läpi. Leikkaus on paikoitellen tönkköä, eivätkä efektitkään vakuuta. Musiikit säveltänyt John Debney kierrättää pääasiassa John Williamsin melodioita alkuperäisestä leffasta, tuomatta oikeastaan mitään uutta sekaan. Välillä juurikin nämä musiikit ovat ainoa muistutus siitä, että katsot Yksin kotona -leffaa.

Yhteenveto: Yksin kotona - Oma koti kullan kallis on erittäin huono yritys herättää kauan sitten kuollutta elokuvasarjaa takaisin henkiin. Kaikki tutut Yksin kotona -jutut on väkisin ja sieluttomasti tungettu mukaan ja leffaa on suorastaan ilotonta katsoa. Huumori aiheuttaa lähinnä myötähäpeällisiä tuhahduksia ja muutenkin elokuva turhauttaa isosti. Turhauttavinta on elokuvan katsojalleen kettuileva asenne ja selvä tieto siitä, että kyseessä on pelkkä rahastusraina, jolla höynäyttää hyväuskoisia ja nostalgiannälkäisiä faneja. Tarina on surkeasti kyhätty ja katsoja suorastaan pakotetaan kannustamaan murtovarkaita yksin kotona lojuvan pojan sijaan. Katsoja jopa haluaa nähdä pojan saavan köniinsä. Archie Yates on sympaattinen valinta nuoreksi Maxiksi, joten on sääli, kuinka rasittava kakara hahmosta on kirjoitettu. Joulun tunnelmaa ei löydy ja leffa äityy usein vain tylsäksi ja ärsyttävän äänekkääksi koheltamiseksi. Yksin kotona - Oma koti kullan kallis -elokuvaa ei voi suositella kenellekään. Parempi vain katsoa alkuperäinen Yksin kotona uudestaan. Se kun on aidosti loistava perheleffa, jonka voi sujuvasti katsoa vaikka jok'ikinen joulu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Home Sweet Home Alone, 2021, 20th Century Studios, Hutch Parker Entertainment

Arvostelu: Goosebumps 2 (Goosebumps 2: Haunted Halloween - 2018)

GOOSEBUMPS 2

GOOSEBUMPS 2: HAUNTED HALLOWEEN

Ohjaus: Ari Sandel
Pääosissa: Jeremy Ray Taylor, Madison Iseman, Caleel Harris, Wendi McLendon-Covey, Chris Parnell, Ken Jeong, Peyton Wich, Bryce Cass, Mick Wingert ja Jack Black
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

R.L. Stinen huippusuosittuun "Goosebumps"-kirjasarjaan (1992-) perustuva samanniminen elokuva (2015) oli ihan mukava menestys, joten jatkoa oli luvassa. Jatko-osan teko tuotti pieniä haasteita, sillä tekijät eivät olleet varmoja, jatkaako Jack Black roolissaan, jolloin käsikirjoittajien täytyi työstää kaksi tekstiä; toinen, missä Black esiintyy ja toinen, mistä hänen hahmonsa on poistettu. Lopulta Black suostuikin mukaan ja kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2018. Aluksi jatko-osa kulki nimellä "Goosebumps: HorrorLand", minkä jälkeen nimeksi vaihdettiin "Goosebumps: Slappy's Revenge", kunnes se lopulta saapui teattereihin nimellä Goosebumps 2: Haunted Halloween. Leffa ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen menestys, eivätkä kriitikot erityisemmin lämmenneet sille. Elokuva ei edes saanut teatterilevitystä Suomessa ja se onkin vasta nyt saapunut myyntiin ja vuokralle. Itse en ole koskaan lukenut Stinen kirjoja, mutta katsoin viime kesänä mielenkiinnosta ensimmäisen Goosebumps-elokuvan ja pidin sitä ihan viihdyttävänä fantasiaseikkailuna. Harmittelin hieman, kun jatko-osan julkaisusta Suomessa ei tullut mitään tietoa, kunnes yhtäkkiä huomasin, että se olikin jo saapunut vuokrauspalvelu Blockbusteriin. Niinpä katsoin sen sieltä heti.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Goosebumps!

Halloweenina kaverukset Sonny ja Sam löytävät hylätystä talosta vatsastapuhujan nuken ja päättävät viedä sen kotiinsa. Heidän kauhukseen Slappy-nukke osoittautuu eläväksi ja se aikoo herättää muutkin hirviöt ja oliot henkiin.

Parin vuoden takaisesta Se-kauhuleffasta (It - 2017) tuttu Jeremy Ray Taylor esittää Sonnya, nuorta poikaa, joka yrittää saada aikaiseksi monimutkaista tiedeprojektia koulussa. Vapaa-ajallaan Sonny etsii erilaisia romuja ystävänsä Samin (Caleel Harris) kanssa, joita he voisivat hyödyntää työssä. Sonny ja Sam eivät ole kovinkaan kiinnostavat hahmot, mutta he ovat kuitenkin tarpeeksi pidettävät, etenkin kun Taylor ja Harris ovat oivat valinnat rooleihinsa, jolloin heidän seikkailuaan on mielenkiintoista seurata. Hahmojen ystävyys on erittäin onnistuneesti luotu.
     Madison Iseman näyttelee Sonnyn siskoa, Sarahia, joka haaveilee pääsevänsä eroon kotikaupungistaan ja muuttavansa isompaan kaupunkiin opiskelemaan. Elokuvan aikana hänellä onkin vaikeuksia pääsykokeiden kanssa, mikä tuo ihan toimivasti lisäsisältöä hänen hahmoonsa, mutta muuten Sarahkaan ei ole erityisen mielenkiintoinen tyyppi. Koska kyseessä on teinityttö, on hänelle tietty pitänyt kirjoittaa romanssintynkää, mitä käsitellään todella hätäisesti. Iseman on roolissaan harmillisen teennäinen, vaikka häneltä hyvätkin hetkensä löytyy.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Sonnyn ja Sarahin äiti Kathy (Wendi McLendon-Covey), heidän halloweenista innostunut naapurinsa herra Chu (ärsyttävä Ken Jeong), nolo kaupan myyjä Walter (Chris Parnell), Sarahin ihastuksenkohde Tyler (Bryce Cass), sekä Sonnya ja Samia kiusaava Tommy (Peyton Wich). Nämäkään hahmot eivät tee kummoista vaikutusta, etenkin kun he ovat aika kliseiset tapaukset. Kathy-äiti ei tietenkään usko lapsiaan, kun alkaa tapahtua kummia ja urpo Tommy saapuu aina huonoimmalla hetkellä paikalle ärsyttämään. Jack Black palaa Goosebumps-kirjailija R. L. Stinen rooliin, mutta tällä kertaa hänen osuutensa on naurettavan pieni. Oikea Stine taas esittää Sonnyn ja Samin koulun rehtoria. Blackia lukuunottamatta muut edellisestä osasta tutut hahmot eivät palaa rooleihinsa, sillä esimerkiksi Dylan Minnette oli kiireinen Netflixin 13 Reasons Why -sarjan (2017-) kanssa. Itseäni tämä ei oikeastaan haittaa, sillä vaikka uudet hahmot eivät ole kovinkaan kiinnostavia tai muistettavia, ovat he jollain tapaa pidettävämpiä kuin ensimmäisen elokuvan hahmot.
     Edellisestä osasta tutut möröt tekevät kuitenkin paluun. On ihmissutta, lumimiestä, noitia, puutarhatonttuja ja tietenkin Slappy-nukke, jonka äänenä kuullaan tällä kertaa Mick Wingert. Slappy ei onneksi ole ihan yhtä ärsyttävä kuin edellisessä osassa, mutta pääsee kuitenkin lähelle. Mielestäni on hieman tylsä ratkaisu, että tämänkin Goosebumps-elokuvan päävastus on Slappy, mutta toisaalta alkupäässä leffaa nukke onnistuu säikäyttämään muutamaan otteeseen. Uusiakin mörköjä on mukana, kuten ilmapalloista koostuva jättihämähäkki ja elävät nallekarkit. Hauskimmat hirviöt ovat ehdottomasti portaikkoa vahtivat kurpitsalyhdyt.

Ensimmäinen Goosebumps-leffa ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta ja vaikka se olikin viihdyttävä koko perheen "kauhuseikkailu", tuntui se pienesti hukatulta mahdollisuudelta, kun elokuva painottui enemmän komediaan kuin jännitykseen. Goosebumps 2:n alkupuolisko onnistui yllättämään siis mukavasti, kun leffa vaikutti pyrkivän enemmän pieneen pelotteluun. Vaikka aluksi pyörittelin silmiä, kun hahmot löytävät Slappyn, onnistuttiin nukella luomaan pari kutkuttavan karmivaa hetkeä. Ehdinkin hetken ajatella, että kenties tämä on se Goosebumps-filmi, mikä ensimmäisen olisi pitänyt olla... ja sitten Slappy herättää muut möröt henkiin ja elokuva muuttuu lähes suoraksi kopioksi ensimmäisestä osasta. Ottaen huomioon, että Stine on kirjoittanut suunnilleen parisataa "Goosebumps"-kirjaa, on hyvin surullista, että elokuvat tuntuvat kopiolta toisistaan. Puolen välin jälkeen leffan tunnelma kallistuu enemmän komedian puolelle ja Goosebumps 2:kin alkoi muuttua hukatuksi mahdollisuudeksi - etenkin alun ollessa lupaavan mainio. Muutamassa kohtaa komedia menee jopa typerryttävän myötähäpeän puolelle, varsinkin kun selviää, mitä Slappy oikeasti suunnittelee tekevänsä.

Elokuvaa vaivaa myös vahvasti se, että se on todella lyhyt. Leffa kestää vain puolitoista tuntia ja siihen kuuluvat alun studiologot ja lopputekstit, jolloin itse tarinaa on vain tunnin ja parinkymmenen minuutin edestä. Monet koko perheen elokuvat onnistuvat kyllä kertomaan tarinansa siinä ajassa, mutta Goosebumps 2 tuntuu tunkevan liikaa juonikuvioita lyhyeen aikaan ja keskittyvän sitten kaikkeen muuhun. Sarahin pääsykoeongelmat ja Sonnyn tiedeprojekti ovat kömpelösti kirjoitetut, jolloin niistä on vaikea kiinnostua tai välittää. Leffa onnistuu paikoitellen viihdyttämään mukavasti, mutta vitsit eivät naurata, eikä elokuva enää jännitä lainkaan puolen välin jälkeen. Toisaalta en selvästi kuulu enää leffan kohdeikäryhmään. Goosebumps 2 on tehty ala-asteikäisille lapsille ja heille tämä uppoaa varmasti paljon paremmin. Elokuvan isoin plussapuoli onkin se, että lapsille tämä toimii hyvin pelottavana halloween-leffana, kun heillä ei ole vielä ikää katsoa kunnon kauhuelokuvia. Yhdysvalloissa leffa julkaistiinkin samoihin aikoihin kuin uusi Halloween (2018), jotta myös lapsille olisi jotain jännittävää katseltavaa.

Elokuvan on ohjannut Ari Sandel, joka on aiemmin tehnyt romanttiset teinikomediat The DUFF (2015) ja When We First Met (2018), mikä luultavasti selittää sen, että tämäkin elokuva sisältää teiniromanssin. Sandelin ohjaus on harmillisen epätasaista läpi leffan, kuten on myös Rob Lieberin käsikirjoitus. Etenkin hahmojen välinen dialogi ja Slappyn vitsit ovat paikoitellen todella kehnoja. Elokuva on kelvollisesti kuvattu, mutta mitään ihmeellistä ei ole sillä osa-alueella tiedossa. Leikkauksessa leffaa on tiivistetty joissain kohdissa ihan liikaa. Valaisu on sentään tyylikkäästi toteutettu ja karmiviksi tarkoitetuissa hetkissä valotiimi on tiennyt, mitä tehdä. Lavasteet ovat myös onnistuneet, mutta maskeeraukset ja etenkin efektit ovat yllättävänkin huonot. Elokuvasta näkee päivänselvästi, milloin Slappy on oikea nukke ja milloin digiefekti. Tehosteet ovat ehdottomasti huonoimmillaan, kun Slappy herättää hirviöarmeijansa henkiin. Äänimaailma on kuitenkin oivallisesti rakennettu, vaikka Slappyn kanssa hyödynnetään liiankin usein samaa säikäytysääntä. Dominic Lewisin säveltämät musiikit luovat mukavasti lisätunnelmaa taustalla.

Yhteenveto: Goosebumps 2 alkaa hyvin, mutta muuttuu loppupäässä vielä isommaksi hukatuksi mahdollisuudeksi kuin ensimmäinen osa. Alkupää onnistuu luomaan jopa pientä karmivuutta, mutta hirviöarmeijan herätessä henkiin leffa tuntuu muuttuvan kopioksi ensimmäisestä osasta uusien hahmojen kera. Uudet hahmot eivät ole erityisen kiinnostavia, mutta tarpeeksi pidettäviä, jotta heidän seikkailunsa parissa viihtyy kivasti puolentoista tunnin ajan. Elokuvan kesto koituu kuitenkin ongelmaksi, sillä leffaan on tungettu liikaa hätäisesti kirjoitettuja juonikuvioita, jolloin elokuva on lopulta hyvinkin epätasainen paketti. Vitsit eivät naurata, eivätkä efektitkään näytä kovinkaan hyviltä, jolloin filmistä jää loppujen lopuksi aika vähän käteen. Näyttelijät ovat ihan kelvollisia rooleissaan ja elokuvasta löytyisi potentiaalia parempaan, mutta tällaisenaan on Goosebumps 2 on aika lattea leffa. Ala-asteikäisille tämä tarjoaa varmasti paljon enemmän ja toimii jännittävänä monsteriseikkailuna halloweenin aikaan tai kavereiden kanssa vietettävässä elokuvaillassa. Vanhemmat voivat ihan sujuvasti katsoa elokuvan lastensa kanssa, muttei tämä aikuisille paljoa tarjoa. "Goosebumps"-kirjojen kanssa 1990-luvulla varttuneille elokuva on luultavasti pettymys. Lopussa leffa pohjustaa mahdollista kolmatta osaa, muttei onnistu herättämään minkäänlaista kiinnostusta sen näkemiseen, jos sellainen joskus tehdään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Goosebumps 2: Haunted Halloween, 2018, Columbia Pictures Corporation, Original Film, Scholastic Entertainment, Silvertongue Films, Sony Pictures Animation

Yhteistyössä