Arvostelu: Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (Zootopia 2 - 2025)

ZOOTROPOLIS - ELÄINTEN KAUPUNKI 2

ZOOTOPIA 2

Ohjaus: Jared Bush ja Byron Howard

Pääosissa: Ginnifer Goodwin, Jason Bateman, Ke Huy Quan, Fortune Feimster, Andy Samberg, David Strathairn, Idris Elba, Patrick Warburton, Quinta Brunson, Nate Torrence, Shakira, Bonnie Hunt, Don Lake, Macaulay Culkin, Brenda Song, Maurice LaMarche, Leah Latham, Raymond S. Persi, Tommy Lister Jr., Danny Trejo, Jean Reno, John Leguizamo, Stephanie Beatriz, Wilmer Valderrama, Jenny Slate, Alan Tudyk, Josh Gad, Michael J. Fox, Auli'i Cravalho ja Dwayne Johnson

Genre: animaatio, seikkailu, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 7

Disneyn animaatioelokuva Zootropolis - eläinten kaupunki (Zootopia - 2016) oli jättimenestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Disney+ -palvelussa ilmestyneen lyhyen animaatiosarja Zootropolis+:n (Zootopia+ - 2022) lisäksi yhtiö ilmoitti vuonna 2023 varsinaisen jatko-osaelokuvan olevan työn alla. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Zootropolis - eläinten kaupunki 2 saapuu elokuvateattereihin. Itse pidän valtavasti ensimmäisestä Zootropolis-elokuvasta - se on jopa mielestäni Disneyn paras oma elokuva viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Olen odottanut jatko-osaa jännityksellä, toivoen sen olevan onnistunut, mutta peläten sen olevan väkisin rahan takia väännetty. Kävin katsomassa Zootropolis - eläinten kaupunki 2:n sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Poliisipari Judy Hopps ja Nick Wilde päätyvät uuden tutkimuksen äärelle, mihin liittyy koko Zootropoliksen historiaa mullistava salajuoni.

Pupu Judy Hopps (äänenä Ginnifer Goodwin) ja kettu Nick Wilde (Jason Bateman) tekevät paluun ja nyt kaksikko työskentelee yhdessä Zootropoliksen poliisivoimissa työparina. Paljastettuaan apulaispormestari Bellwetherin ilkikuriset aikomukset ja palautettuaan rauhan lihansyöjien ja kasvissyöjien välille, Judyä ja Nickiä juhlitaan sankareina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun he päätyvät uuden tapauksen äärelle, millä on shokeeraavia vaikutuksia koko kaupunkiin. Judy ja Nick ovat toistamiseen erittäin mainiot hahmot ja näiden kahden hyvin erilaisen persoonan yhteistyötä - tai ainakin siihen pyrkimistä - on jälleen ilo seurata.

     Monet muutkin tutut hahmot, kuten poliisipäällikkö Bogo (Idris Elba), Flash-laiskiainen (Raymond S. Persi), laulajatähti Gazelle (Shakira) ja gangsteri Big (Maurice LaMarche) tekevät paluun - osa hieman tarpeettomasti - ja uusina hahmoina jatko-osassa esitellään muun muassa Zootropoliksen neljä vyöhykettä suunnitelleen Lynxleyn ilvessuvun jäsenet, isä Milton (David Strathairn) ja lapset Pawbert (Andy Samberg), Cattrick (Macaulay Culkin) ja Kitty (Brenda Song), Zootropoliksen uusi pormestari Brian Winddancer (Patrick Warburton), salaliittoteoreetikko Nibbles Maplestick (Fortune Feimster) ja käärme Gary (Ke Huy Quan). Uudet hahmot ovat kiinnostavia tyyppejä, etenkin Gary, jonka ympärille uusi tutkimustapaus muodostuu. Nibbles taas on uusista hahmoista hupaisin.

Etukäteen vain yhdeltä Disneyn eläinanimaatiolta muiden joukossa vaikuttanut Zootropolis - eläinten kaupunki oli ällistyttävä ja yllättävänkin syvällinen tarina ennakkoluuloista, rasismista, seksismistä ja korruptiosta. Elokuva tuntui enemmän Pixarin työltä; niin vakuuttava se oli siinä kohtaa Disneyn muihin aikalaisiin tuotantoihin verrattuna. Paineet jatko-osaa kohtaan olivat siis korkeat ja vaikkei Zootropolis - eläinten kaupunki 2 olekaan edeltäjänsä veroinen napakymppi, on se loistokas uusi seikkailu tässä mielikuvituksellisessa eläinmaailmassa. Jo ykkösosassa eri ilmastovyöhykkeistä koostuva Zootropolis kiehtoi ja se on selvästi huomattu, sillä eri alueita esitellään enemmän ja ne liittyvät tarinaan huomattavasti merkittävämmin. Voisi jopa sanoa, että jos ensimmäinen elokuva kertoi tavallaan Zootropoliksen kansalaisista, jatko-osa kertoo nimenomaan itse kaupungista.

Kyseessä on tälläkin kertaa erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä leffa, jonka aikana pääsee nauramaan useasti, jännittämäänkin hieman ja kenties jopa pyyhkimään kyyneliä silmäkulmista. Varttia vaille parin tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä nämä hahmot, sekä tämä maailma ja kertomus ovat niin oivalliset. Ykkösosan tapaan leffassa myös riittää valtavasti bongailtavaa ja se on täynnä viittauksia niin muihin Disneyn animaatioihin kuin pariin todella yllättäväänkin elokuvaan. Nämä tuovat lisäherkkua erityisesti aikuiskatsojille, mitä tekevät myös elokuvan teemat. Ihan ykkösosan syvällisyyksiin ei päästä, mutta aihepiirit erilaisuudesta ja siihen liittyvistä ennakkoluuloista, sekä niistä yli pääsemisestä ovat läsnä ja aina yhtä tärkeitä ja ajankohtaisia.

Visuaalisesti Zootropolis - eläinten kaupunki 2 on puhdasta silmäkarkkia. Disneyn animaattorit tuntuvat joka vuosi ylittävän itsensä - niin häikäisevän yksityiskohtaisesti tämä eläinmaailma on loihdittu. Kaikki paikat ovat täynnä elämää ja taustoille on taatusti piiloteltu niin paljon lisävitsejä, että monet niistä hoksaa vasta useamman katselukerran jälkeen. Hahmot liikkuvat sulavasti ja elokuva on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on kanssa taitavasti rakennettu Michael Giacchinon leikkisiä musiikkeja myöten.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä mahdollista kolmatta elokuvaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Zootopia 2, 2025, Walt Disney Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: The Roses (2025)

THE ROSES

Ohjaus: Jay Roach

Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Olivia Colman, Andy Samberg, Kate McKinnon, Delaney Quinn, Ollie Robinson, Ncuti Gatwa, Sunita Mani, Zoë Chao, Hala Finley, Wells Rappaport, Jamie Demetriou ja Allison Janney

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 12

The Roses perustuu Warren Adlerin kirjaan The War of the Roses vuodelta 1981. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty elokuva Ruusujen sota (The War of the Roses) vuonna 1989. Keväällä 2024 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta oli tekeillä uusi adaptaatio. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden kesäkuussa ja nyt The Roses saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Adlerin kirja ja aiempi filmatisointi eivät olleet tuttuja tapauksia, mutta pidin trailerista ja päänäyttelijöistä ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa The Rosesin sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

Arkkitehti Theo ja kokki Ivy rakastuvat ensisilmäyksellä. Kuitenkin kymmenen vuoden jälkeen, kun Theo menettää työnsä suuren luokan mokan takia ja Ivyn ravintolasta taas muodostuu suurmenestys, pariskunnan välille syntyy katkeruus, joka eskaloituu pahemman luokan aviosodaksi.

Päärooleissa Rosen pariskuntana Theona ja Ivynä nähdään Benedict Cumberbatch ja Olivia Colman, jotka istuvat rooleihinsa täydellisesti. Theo on päämääräinen arkkitehti, jolla on palava intohimo rakennusten suunnitteluun, kun taas Ivy on hieman ujompi kokki, joka ei ole juuri edes kehdannut sanoa ääneen haaveitaan oman ravintolansa avaamisesta. Kun sitten eräänä myrskyisenä yönä Theon suunnittelema museo luhistuu, kun taas Ivyn pikkurafla muodostuu yleisömenestykseksi, heidän elämänsä muuttuvat kertaheitolla, eikä se tee hyvää avioparin väleille. Cumberbatchin ja Colmanin väliltä löytyy hyvää kemiaa, mutta sitäkin paremmassa vedossa he ovat, kun Roset alkavat saada ryppyjä rakkauteen, mikä vain eskaloituu eskaloitumistaan kuin lumipallo vierimässä mäkeä alas ja pian he riitelevätkin oikeastaan aivan kaikesta - jopa silloin kun he onnistuvat olemaan jostain asiasta samaa mieltä.

     Elokuvassa nähdään myös Ollie Robinson ja Delaney Quinn Rosejan lapsina Royna ja Hattiena, Andy Samberg ja Kate McKinnon Rosejen ystäväpariskuntana Barryna ja Amyna, Ncuti Gatwa ja Sunita Mani Ivyn ravintolassa työskentelevinä Jeffreynä ja Janena, Zoë Chao Theon arkkitehtiystävänä Sallyna, sekä Allison Janney avioeroasianajajana. Sivunäyttelijätkin tekevät pääasiassa oivaa työtä, joskin mielestäni Kate McKinnon ei vieläkään ole niin hauska kuin hän selvästi luulee olevansa. Yleensä villisti heittäytyvältä Sambergilta on kiva nähdä pidättyväisempi roolityö.

En ole tosiaan alkuperäistä kirjaa lukenut tai nähnyt edellistä elokuvasovitusta, mutta olin jopa yllättynyt, kuinka paljon pidinkään tästä vuoden 2025 The Rosesista. Kyseessä on erittäin hauska synkähkö komedia avioparin syöksykierteestä ilmiriitaan. Leffa käyttää hyvän tovin rakentaakseen ensin Theon ja Ivyn suhdetta, jolloin kun heidän elämissään tapahtuu suuri käännekohta, on sitäkin ikävämpää nähdä, kuinka negatiivisiksi heidän tunteensa toisiaan kohtaan muuttuvat. Aluksi kyse on vain kateudesta, mikä muuttuu salakavalasti katkeruudeksi ja sitten halveksunnaksi. Kaikki toisessa ihmisessä ärsyttää, mutta selväksi käy, että pohjimmiltaan hahmoja ärsyttävät he itse. Theo on pettynyt itseensä, mutta purkaa epäonnistumisensa tunnetta vaimoonsa. Ivyn menestys taas johtaa siihen, että hän etääntyy lapsistaan ja kun hänestä tuntuu, että hän on epäonnistunut äitinä, hän purkaa tämän mieheensä.

Vaikka paperilla tämä voi kuulostaa aika murskaavalta draamalta, tekijät onnistuvat tuomaan tämän kaiken esiin todella hauskan huumorin kautta. Theo ja Ivy ovat heti kättelyssä sanavalmiita hahmoja ja tämä sanavalmius tulee tarpeeseen, kun heidän täytyy lopulta kohtauksesta toiseen keksiä toisistaan yhä vain häijympiä solvauksia. Leffan dialogi onkin parhaimmillaan hulvatonta ja mukana on muutenkin useita todella lystikkäitä hetkiä. Eräs illalliskohtaus on erityisen hauska. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että pidin myös paljon siitä, kuinka tavallaan runollisesti elokuva päättyy.

Elokuvan on ohjannut Jay Roach, joka tunnetaan parhaiten Austin Powers -trilogian (1997-2002) tekijänä. Roach pitää lystikästä ilmapiiriä hyvin yllä ja saa pääkaksikon irrottelemaan mainiosti. The Roses on myös teknisesti pätevä teos, joskin parit tietokonetehosteet ovat silmiinpistävät digitaalisuudessaan. Elokuva on hyvin kuvattu ja leikattu, lavasteet ovat hienot, puvustus toimivaa ja äänityöskentelykin onnistunutta Theodore Shapiron leikkisien musiikkien kera.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Roses, 2025, Adler Entertainment Trust, Garden Studios, South of the River Pictures, SunnyMarch

Arvostelu: Lee (2023)

LEE

Ohjaus: Ellen Kuras

Pääosissa: Kate Winslet, Andy Samberg, Alexander Skarsgård, Marion Cotillard, Andrea Riseborough, Josh O'Connor, Noémie Merlant, Arinzé Kene, Vincent Colombe, Patrick Mille, Samuel Barnett ja James Murray

Genre: historia, draama, sota

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 12

Lee perustuu Antony Penrosen kirjaan The Lives of Lee Miller vuodelta 1985, joka perustuu Penrosen äidin Lee Millerin elämään ja aikaan sotavalokuvaajana. Elokuva lähti liikkeelle, kun kuvaaja Ellen Kuras näki kaupassa Penrosen kirjan ja tuumasi, että Lee Miller näytti hänen mielestään samannäköiseltä kuin näyttelijä Kate Winslet, jonka kanssa Kuras oli tehnyt yhteistyötä Tahrattomassa mielessä (Eternal Sunshine of the Spotless Mind - 2004). Kuras osti kirjan itselleen ja toisen kappaleen, jonka hän lähetti Winsletille. Winslet kiinnostui Millerin elämästä ja päätti tehdä hänestä elokuvan. Winslet koki kuitenkin suuria vaikeuksia saada rahoitusta elokuvalle ja esituotanto venyi useamman vuoden mittaiseksi. Lopulta hän sai rahat ja työryhmän kasaan ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2022. Lee sai maailmanensi-iltansa jo viime syksynä Toronton elokuvajuhlilla, mutta vasta nyt se saapuu kunnon teatterikierrokselle myös Suomeen. Itse kuulin Lee Milleristä vasta tänä vuonna Civil War -elokuvan (2024) kautta ja kun sain tietää, että syksyllä oli tulossa oma elokuva kyseisestä henkilöstä, päätin käydä katsomassa Leen heti ensi-iltapäivänä.

Toisen maailmansodan syttyessä entinen malli Lee Miller päättää lähteä rintamalle sotavalokuvaajana.

Pääroolissa Lee Millerinä nähdään tosiaan Kate Winslet, joka on tuttuun tapaansa erittäin hyvä roolissaan. Winslet tulkitsee hyvin hahmonsa sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä, kanavoidenkin tätä jo tuotantovaiheessa, kun elokuvan oli vaikea saada rahoitusta. Hän selvästi ihailee Milleriä suuresti ja tämä näkyy hänen vahvassa suorituksessaan. Lee Miller työskenteli aiemmin mallina, siirtyen siitä valokuvaamiseen. Kun toinen maailmansota syttyi, hän päätti tehdä jotain, mitä pidettiin tuolloin täysin ennenkuulumattomana ja lähteä naisena rintamalle kuvaamaan sodan kauheuksia. Katsojana haluaakin nähdä hahmon todistavan muut vääräksi ja onnistuvan tavoitteissaan.

     Elokuvassa nähdään myös Alexander Skarsgård Millerin miehenä, sotilaiden ja varustusten naamioimiseen erikoistuneena Roland Penrosena, Marion Cotillard, Vincent Colombe ja Noémie Merlant Millerin ystävinä Solange d'Ayenina, Paul Éluardina ja Nusch Éluardina, Andrea Riseborough Vogue-lehdellä työskentelevänä Audrey Withersinä, Andy Samberg toisena sotavalokuvaajana David Schermanina, sekä Josh O'Connor 1970-luvulla iäkästä Milleriä haastattelevana Tonynä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan oivallisesti ja isoin yllätys on, kuinka hyvin komediaelokuvista ja -sarjoista, kuten Brooklyn 99:stä (Brooklyn Nine-Nine - 2013-2021) ja The Lonely Island -sketsibändistä tuttu Samberg istuu mukaan vakavaan sotadraamaan.

Kuten odottaa saattoikin, Lee osoittautui oikein mainioksi elämäkertaelokuvaksi, sekä samalla kiinnostavan erilaiseksi tarinaksi toisesta maailmansodasta. Kun yleensä toiseen maailmansotaan sijoittuvat elokuvat keskittyvät rintamalla taisteleviin miessotilaisiin, on jo itsessään mielenkiintoisen poikkeava kuvaus nähdä tätä tuhoa ja hirveyttä (kirjaimellisesti) naisen linssin takaa. Elokuvasta löytyy toki runsaasti hetkiä, joissa näytetään myös, kuinka epätasa-arvoista sota-aika oli naisille. Millerin täytyy kierrellä ja kaarrella ja keksiä porsaanreikiä sun muuta, jotta hän ylipäätään pääsee naisena sotavalokuvaajaksi. Sittenkin hän kohtaa monenlaisia misogynian muotoja, oli kyse siitä, ettei häntä päästetä tiedotustilaisuuksiin sukupuolen takia tai sotilaista, jotka kohtelevat paikallisia naisia kuin palkintoina urotöilleen.

Elokuvan kerronta on ajoittain hitusen kömpelöä ja meno muuttuu sulavammaksi, kun Miller tekee päätöksen ryhtyä sotavalokuvaajaksi. Kun Miller lähtee rintamalle, on kaiken aikaa kiinnostavampaa seurata, millaisiin tilanteisiin hän ajautuu, taistelutantereelta aina itse Adolf Hitlerin kotiin asti. Osa kohtauksista ei ole missään nimessä helppoa katseltavaa ja etenkin kohtaus, jossa Miller ja sotilaat löytävät keskitysleirille matkanneen junan, tekee pahaa. Leen selvästi heikoin lenkki on sen lopetus. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuva päättää viime minuuteillaan heittää mukaan parikin täysin turhaa käännettä, jotka jättävät katsojan lähinnä hämilleen.

Leen ohjauksesta vastasi lopulta Ellen Kuras, joka toimikin Winsletin innoittajana, ostettuaan tälle kirjan Milleristä. Kyseessä on Kurasin ensimmäinen elokuva ohjaajana, hänen toimittua aiemmin kuvaajana ja pääasiassa hän hoitaakin tonttinsa mallikkaasti. Liz Hannahin, John Colleen ja Marion Humen käsikirjoitus kaipaisi hieman viilausta, etenkin lopetuksensa suhteen, mutta pääasiassa he kirjoittavat Millerin elämästä ja urasta kiinnostavasti. Lee on myös taitavasti kuvattu. Lavastus on erinomaista ja niin puvustus kuin maskeerauskin ovat oivallista jälkeä. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma on osaavasti työstetty. Musiikeista vastaava Alexandre Desplat tunnelmoi tuttuun tapaansa nätisti taustalla. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lee, 2024, 55 Films, Brouhaha Entertainment, Hantz Motion Pictures, Hopscotch Features, Juggle Productions, MS Partecipations S.A., Pasaca Entertainment, Rocket Science, Sky Cinema, Sky Originals, Vogue Films, Vogue Studios

Arvostelu: Spider-Man: Across the Spider-Verse (2023)

SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDER-VERSE

Ohjaus: Joaquim Dos Santos, Kemp Powers ja Justin K. Thompson

Pääosissa: Shameik Moore, Hailee Steinfeld, Brian Tyree Henry, Luna Lauren Vélez, Jason Schwartzman, Oscar Isaac, Jake Johnson, Issa Rae, Daniel Kaluuya, Greta Lee, Shea Whigham, Amandla Stenberg, Jorma Taccone, Rachel Dratch, Zoë Kravitz ja Andy Samberg

Genre: animaatio, seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia

Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuva animaatioelokuva Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia (Spider-Man: Into the Spider-Verse - 2018) oli taloudellinen hitti ja parhaan animaatioelokuvan Oscar- ja Golden Globe -voittaja, joten jatkoa oli tietty luvassa. Phil Lord, Christopher Miller ja David Callaham ryhtyivät kirjoittamaan leffaa, ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointiprosessi käynnistyi. Elokuvan oli alun perin tarkoitus ilmestyä huhtikuussa 2022, mutta keväällä 2020 alkaneen koronaviruspandemian vaikeutettua tuotantoa, ensi-iltaa siirrettiin ensin loppuvuoteen 2022 ja lopulta se siirrettiin alkukesään 2023. Nyt Spider-Man: Across the Spider-Verse on saapunut elokuvateattereihin ja minulle kyseessä oli yksi vuoden eniten odottamistani elokuvista. Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia yllätti minut toden teolla ja olen sen ilmestymisestä asti halunnut lisää. Kävinkin katsomassa Spider-Man: Across the Spider-Versen heti ensi-iltapäivän ensimmäisessä IMAX-näytöksessä.

Miles Morales kamppailee siviilielämänsä ja supersankariminänsä Spider-Manin välillä, kun toisen universumin Gwen Stacy kiskaisee hänet uuteen seikkailuun, täynnä hämähäkkivoimaisia yksilöitä eri maailmoista, voittaakseen multiversumissa tuhoa aiheuttavan Spotin.

Neljän ja puolen vuoden odotuksen jälkeen Miles Morales (äänenä Shameik Moore) seittisinkoilee takaisin valkokankaille, toimien Peter Parkerin kuoleman jälkeen oman maailmansa ainoana Spider-Manina. Hahmolle ominaiseen tapaan Milesille tuottaa vaikeuksia saada tavallinen elämänsä ja supersankaripuolensa kulkemaan käsi kädessä. Koulu kärsii, sillä roistojen jahtaaminen on paljon kiinnostavampaa puuhaa, mikä taas aiheuttaa harmaita hiuksia Milesin vanhemmille, Rio-äidille (Luna Lauren Vélez) ja Jefferson-poliisi-isälle (Brian Tyree Henry). Hahmolle on kirjoitettu oivallinen, joskin tässä kohtaa useamman Spider-Man -elokuvan jälkeen hyvin tyypillinen kehityskaari, missä Milesin täytyy löytää oma paikkansa kaiken keskellä.

     Kuten varmaan kaikilla on tiedossa ykkösleffan ja runsaan mainonnan jälkeen, Miles ei suinkaan ole ainoa Spider-tyyppi tässä elokuvassa. Paluun ensimmäisestä elokuvasta tekevät merkittävämpään rooliin nouseva Gwen Stacy (Hailee Steinfeld), sekä elämänsä kuntoon saanut Peter B. Parker (Jake Johnson). Myös lopputekstikohtauksessa käväissyt Miguel O'Hara, eli Spider-Man 2099 (Oscar Isaac) on menossa mukana. Hän johtaa Spider-yhteiskuntaa, johon kuuluvat multiversumin monet erilaiset Spider-tyypit. Ja huhhuh, tässä leffassa muuten riittää Spider-tyyppejä! On moottoripyöräilevää Jessica Drew'ta (Issa Rae), intialaista Pavitr Prabhakaria (Karan Soni), punkkari Hobieta (Daniel Kaluuya) ja ties vaikka ketä! Bongailtavaa riittää useammaksi katselukerraksi ja kovimmat Hämisfanit voisivat pistää kuvia pauselle ja nimetä varmaan kymmeniä eri versioita ikonisesta sankarista. Gwen nousee muista Spider-tyypeistä selväksi ykköseksi ja hän on lähestulkoon elokuvan päähenkilö siinä missä Mileskin. Hahmolle on kirjoitettu oma juonikuvionsa, joka - yllätysyllätys - liittyy vaikeaan tasapainotteluun siviiliminän ja supersankariminän välillä.

Vastaansa nämä Spider-Manit ja -Womanit ja muut Spider-kaikenlaiset saavat Spotin (Jason Schwartzman), jolla on kyky luoda portaaleja, joiden kautta hyppiä paikasta toiseen. Ja kun Spot hoksaa pystyvänsä hyppimään myös eri ulottuvuuksien välillä, on koko multiversumi vaarassa. Kyseessä on mainio, mutta hieman alikäytetty hahmo, joka meinaa unohtua pitkin leffaa, vaikka hänen vekkuli persoonansa sisältäisi avaimet enempäänkin.

Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia oli todellinen yllättäjäelokuva ja piristysruiske niin supersankarigenressä kuin animaation saralla, mullistaen villillä tyylillään sitä, kuinka animaatioita tehdään. Se oli sähäkkä, hulvaton, jännittävä, liikuttava ja kaikin puolin erinomainen teos, joka asetti riman niin korkealle, että olisi turha edes odottaa jatko-osan pystyvän samaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että en olisi odottanut, että Spider-Man: Across the Spider-Verse jää lopulta näinkin kauas taakse edeltäjästään. Kyseessä ei missään nimessä ole huono elokuva, mutta jatko-osa häviää aika lailla kaikilla osa-alueillaan ykköselle, eikä se tuota samanlaista "hei vau" -fiilistä ja jätä innolla odottamaan jatkoa - siitäkään huolimatta, että Across the Spider-Verse jää todella ikävään paikkaan kesken, suorastaan vaatien katsojaa palaamaan ensi vuonna katsomaan kolmososan Spider-Man: Beyond the Spider-Verse (2024). Mieleen juolahtaa herkästi, miten kävi käsikirjoittajaduo Phil Lordin ja Christopher Millerin Lego-elokuvien kanssa. Ensimmäinen Lego Elokuva (The Lego Movie - 2014) oli aivan fantastinen, mutta Lego Elokuva 2 (The Lego Movie 2: The Second Part - 2019) jätti vähän kylmäksi.

Kyseessä on turhauttavan ailahteleva paketti, joka tarjoaa varsinaista tunteiden vuoristorataa. Valitettavasti toivomani tunne ei ollut pitkästyminen. Sitä leffan aikana kuitenkin ikävä kyllä tapahtui. Ykkösosa oli todella napakasti rytmitetty elokuva vajaan kahden tunnin kestossaan, mutta kakkonen on venytetty aivan liian pitkäksi. Kahden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin mitassaan Across the Spider-Verse taitaa jopa olla kaikkien aikojen pisin amerikkalainen animaatioelokuva! Leikkaamisen varaa olisi runsaasti. Vaikka hengähdystauot ovat toivottavia tällaisessa tykittelyssä, ne venähtävät ajoittain aivan liian pitkiksi. Etenkin kun pääasiassa ensikertalaisista koostuva ohjaajakolmikko Joaquim Dos Santos, Kemp Powers ja Justin K. Thompson tekevät ihmisdraamasta lähinnä melodramaattista jaarittelua. Käsikirjoitus taas rakentuu liikaa hahmojen jatkuvan selittämisen ja muka-yllättävien käänteiden varaan, jotka katsojana arvaa varhain ja sitten odottaa paljastuvaksi myös hahmoille.

Mutta silloin kun leffa toimii, niin se myös toimii. Toimintakohtaukset ovat toinen toistaan näyttävämpiä ja mielikuvituksellisempia. Ensikohtaaminen Spotin kanssa on veikeä ja todella mukaansatempaava. Elokuva on myös ajoittain todella hauska. Se ei ole yhtä hulvaton kuin edeltäjänsä, mutta siitä löytyy kyllä monia vitsejä ja muita hetkiä, joiden aikana pääsee nauramaan ääneen. Osa vitseistä taas ovat kierrätystä edellisosasta. Kuinka monta kertaa voidaankaan käyttää sama meemi toisiaan osoittelevista Spider-Maneista? Ja vaikka ihmisdraama äityy toisinaan turhan siirappiseksi, löytyy Milesin vaikeasta perhekuviosta myös onnistumisensa, tasapainottamaan villiä menoa. Ja villistä menosta puheenollen, odotin elokuvan olevan vielä villimpi. Spider-yhteiskuntaan liittyvät kohtaukset jäivät hieman latteiksi, lähinnä tosin siksi, että ne näytettiin lähes kokonaan jo trailereissa. Spider-Man: Across the Spider-Versessä on omat vahvuutensa ja onnistumisensa, mutta myös selvät kompastuskivensä, jotka estävät sitä nousemasta potentiaalisiin korkeuksiinsa.

Jos jostain elokuvassa ei löydy mitään moitittavaa, niin sen animaatiojäljestä. Ykkösleffan tapaan myös Across the Spider-Verse on visuaalisesti ällistyttävä, hurjan räjähtävä ja todella sekopäisesti tyylitelty. Värit ovat räiskyviä ja meno välillä todella hektistä. Jälleen kerran animaattorit saavat filmin näyttämään kuin henkiin heränneeltä sarjakuvalta. He pääsevät myös tekemään vielä luovempaa työtä kuin viimeksi, sillä siinä, missä ykkösleffassa Milesin maailmaan saapui vieraita muualta, tällä kertaa Miles päätyy seikkailuun muihin maailmoihin. Tämä johtaa moniin eri animaatiotyyleihin. Joku paikka näyttää luonnosmaiselta piirrokselta, toinen taas maalaukselta. Äänimaailmakin tykittelee mainiosti Daniel Pembertonin musiikkeja myöten. Teknisiltä ansioiltaan elokuva onkin puhdasta karkkia. Käsikirjoitus olisi vaatinut sen sijaan mojovaa viilausta.

Yhteenveto: Spider-Man: Across the Spider-Verse on varsin mainio, mutta silti turhauttavan ailahteleva jatko-osa upealle animaatioelokuvalle, joka mullisti niin animaatiota kuin supersankarigenreä. Lopulta leffa tuntuu lähinnä ylipitkältä pohjustukselta trilogian päätösosalle. Liki kahden ja puolen tunnin kestoon mahtuu paljon leikattavan varaa, esimerkiksi ihmisdraaman äityessä toisinaan pitkäveteiseksi jaaritteluksi. Kun elokuva vihdoin pääsee vauhtiin, on meno kuitenkin loistoviihdettä. Toimintakohtaukset ovat mukaansatempaavia ja mielikuvituksellisia. Huumoria on runsaasti, mutta vastapainona elokuva synkistelee edeltäjäänsä enemmän. Animaatiojälki on aivan tajuttoman hienoa ja animaattorit päästävät kaiken luovuuden valloilleen eri maailmojen ja niistä ilmaantuvien Spider-tyyppien kanssa. Käsikirjoitus kaipaisi kuitenkin paljon viilausta. Sen lisäksi, ettei leffa toimi millään omilla jaloillaan seisovana teoksena, se rakentuu liikaa jatkuvan selittelyn ja turhan ennalta-arvattavien käänteiden varaan. Homma katkeaa kuin seinään ja itse jäin odottamaan sekaisin tuntein tulevaa Spider-Man: Beyond the Spider-Verseä (joka muuten kulki alun perin nimellä Across the Spider-Verse Part Two). Jos pidit Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia -leffasta, suosittelen kyllä jatko-osaa, mutta sillä varauksella, ettei se yllä edeltäjänsä tasolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.5.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Spider-Man: Across the Spider-Verse, 2023, Marvel Entertainment, Sony Pictures Entertainment, Sony Pictures Animation, Lord Miller, Arad Productions, Pascal Pictures

Arvostelu: Tikun ja Takun pelastuspartio (Chip 'n Dale: Rescue Rangers - 2022)

TIKUN JA TAKUN PELASTUSPARTIO

CHIP 'N DALE: RESCUE RANGERS

Ohjaus: Akiva Schaffer

Pääosissa: John Mulaney, Andy Samberg, KiKi Layne, Will Arnett, Eric Bana, J. K. Simmons, Keegan-Michael Key, Seth Rogen, Tim Robinson, Flula Borg, Dennis Haysbert, Tress MacNeille, Da'Vone McDonald, Chris Parnell, Jeff Bennett, Liz Cackowski, Rachel Bloom, Charles Fleischer, David Tennant, Jim Cummings, Akiva Schaffer ja Paul Rudd

Genre: komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 9

Chip 'n Dale: Rescue Rangers, eli suomalaisittain Tikun ja Takun pelastuspartio perustuu samannimiseen animaatiosarjaan, joka pyöri kolmen tuotantokauden verran vuodesta 1989 vuoteen 1990. Vuonna 2014 Disney ryhtyi suunnittelemaan tietokoneanimoitua elokuvaa hahmoista. Projekti koki kuitenkin useita muutoksia, ennen kuin se pääsi tosissaan tuotantoon vuonna 2019 Akiva Schafferin ohjauksessa. Kuvaukset ja animointi käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Tikun ja Takun pelastuspartio on julkaistu Disney+ -suoratoistopalvelussa. Katsoin lapsena yksittäisiä jaksoja alkuperäisestä Tikun ja Takun pelastuspartio -sarjasta ja muistan pitäneeni näkemästäni. En kuitenkaan pitänyt uuden elokuvan trailerista, kun se ilmestyi alkuvuodesta ja odotin filmin olevan totaali fiasko, enkä siis edes ajatellut katsoa sitä. Kuitenkin kun Tikun ja Takun pelastuspartio ilmestyi Disney+:aan, se saikin yllättävän korkeita arvosanoja niin katsojilta kuin kriitikoilta. Jonkin ajan pohtimisen jälkeen päätin lopulta antaa mahdollisuuden elokuvalle.

Entisen hittianimaatiosarjan tähdet Tiku ja Taku ovat riitaantuneet, Takun lähdettyä soolouralle. Kun yksi Pelastuspartio-sarjan jäsenistä katoaa, Tikun ja Takun täytyy tehdä yhteistyötä löytääkseen ystävänsä.

Elokuvan päähenkilöt ovat tietty ikoniset oravakaverukset Tiku (äänenä John Mulaney) ja Taku (Andy Samberg). Kyseessä ei kuitenkaan ole sama kurreduo kolmenkymmenen vuoden takaisesta animaatiosarjasta, vaan nämä ovat ne Tiku ja Taku, jotka muka näyttelivät siinä sarjassa. Kolmen tuotantokauden jälkeen suositun sarjan teko päätettiin kuitenkin lopettaa, mikä yhdessä Takun oman soolosarjan kanssa saivat oravat riitaantumaan. Vuosia myöhemmin Tiku on siirtynyt pois showbisneksestä, työskennellen vakuutusalalla. Taku yrittää epätoivoisesti pitää tähteyttään yllä, esimerkiksi päivittämällä itsensä tietokoneanimaatioksi. Tämä kuvaus tunnetusta kaksikosta on kekseliään omaperäinen ja riitaantuneen Tikun ja Takun uutta seikkailua lähtee seuraamaan mielellään.

     Elokuvassa nähdään myös vanhasta sarjasta tutut pelastajahahmot Jaakko Juustola (Eric Bana), Vinkki Vääntölä (Tress MacNeille) ja Pörri-kärpänen (Corey Burton ja Dennis Haysbert), uusia tuttavuuksia, kuten poliisipäällikkö Vaha (J. K. Simmons) ja oikea ihmispoliisi Ellie (KiKi Layne), sekä valtava määrä vierailevia tähtiä eri elokuvista ja sarjoista. Popkulttuurin ystävien leuka loksahtaa auki useaan otteeseen, kun täysin puskista ilmestyy ties ketä. Mukana on Walt Disneyn tunnettuja tyyppejä, kuten Roope Ankka, Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) Lumière-kynttilä, Aladdinin (1992) taikamatto, Pienen merenneidon (The Little Mermaid - 1989) Pärsky-kala, Viidakkokirjan (The Jungle Book - 2016) Baloo-karhu, Leijonakuninkaan (The Lion King - 2019) Pumba-pahkasika ja Autot-leffojen (Cars - 2006-2017) autoja, sekä Disneyn myöhemmin ostamien studioiden hahmoja mm. Tähtien sodasta (Star Wars - 1977-), Simpsonit-sarjasta (The Simpsons - 1989-) ja Marvelilta.

Cameot eivät kuitenkaan rajoitu vain Disneyn omistuksessa oleviin, vaan studio on tainnut maksaa isot summat muille firmoille saadakseen lainaan läjäpäin tunnettuja hahmoja. Monet vilahtavat ruudulla niin nopeasti, että pelkän silmien räpäytyksen vuoksi katsojalta saattaa jäädä väliin paljon. Muita yllätyksiä en halua paljastaa, mutta minun on pakko ihmetellä, että kuinka ihmeessä Disney sai Paramount Picturesilta luvan käyttää Segan videopeleistä tuttua Sonic-siiliä? Kyseessähän ei ole peleistä tai uusista elokuvista tuttu versio, vaan se kaamea Sonic, joka nähtiin Sonic the Movien (Sonic the Hedgehog - 2020) ensimmäisessä trailerissa ja joka aiheutti niin suuren faniraivon, että elokuvan julkaisua täytyi siirtää, jotta hahmo saatiin muovattua uuteen uskoon!

Tikun ja Takun pelastuspartio ei onneksi rakennu täysin pelkän cameo-tulvan varaan, eikä se myöskään ole pelkkä nostalgialla ratsastelu, vaan yllättävänkin ovela kommentaari showbisneksestä. Kyseessä ei todellakaan ole sellainen fiasko, millaiseksi sen menin etukäteen leimaamaan ja olen iloinen, että päätin antaa elokuvalle mahdollisuuden. Trailerista sai kuvan, että kyseessä olisi esimerkiksi Smurffien (The Smurfs - 2011) kaltainen totaalinen epäonnistuminen, jossa ikoniset piirroshahmot seikkailevat oikeiden näyttelijöiden rinnalla halki hätäisesti kyhätyn tuotesijoittelutarinan. Tikun ja Takun pelastuspartio on jotain täysin muuta. Se voisi olla vielä nokkelampi ja hauskempi, mutta jo tällaisenaan kyseessä on erittäin mainio elokuva.

Kyseessä on niitä perheleffoja, joista oikeasti koko perhe voi nauttia. Lapsille luvassa on mielenkiintoinen ja paikoitellen jopa jännittävä kertomus kaverin etsimisestä, joka sisältää vauhdikkaita ja hauskoja kohtauksia. Aikuiset taas voivat ihan vain fiilistellä elokuvan nostalgia-arvoja ja varmaankin satoja viittauksia popkulttuurin hahmoihin tai sitten uppoutua syvälle tarinaan, jossa showbisneksen monia puolia tutkitaan ja usein negatiivisessa valossa. Elokuvalla on paljon sanottavanaan aiheesta ja siksi onkin vielä isompi ihme, että Disney sai käyttöönsä kaikkien muiden firmojen omistuksia - tai että Disney ylipäätään näytti elokuvalle vihreälle valoa, sillä se näyttää myös Disneyn varjopuolia. Tämä erottaa Tikun ja Takun pelastuspartion viimevuotisesta Space Jam: Uudesta legendasta (Space Jam: A New Legacy - 2021), joka sisälsi valtavasti cameoita, mutta samalla näyttäytyi pelkkänä oman studionsa Warner Brosin myötähäpeällisenä hehkuttamisena ja mainoksena.

Tikun ja Takun pelastuspartion ohjaajan Akiva Schafferin esikuvana toimi Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuva (Who Framed Roger Rabbit - 1988), joka sisälsi myös paljon tunnettuja hahmoja. Schafferin ohjaus on sujuvaa ja hän osaa tasapainotella hyvin rauhallisempien hahmokohtausten ja vauhdikkaampien toimintahetkien välillä. Dan Gregorin ja Doug Mandin työstämä käsikirjoitus on oivaltava piikittely, sekä kritiikki myös elokuva-alaa järsivää piratismia kohtaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu. Animoidut hahmot istuvat yllättävänkin toimivasti joukkoon, joskin ihan kaikkien hahmojen animointi ei näytä täysin viimeistellyltä, eivätkä osa erikoistehosteista oikein vakuuta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Brian Tylerin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Tikun ja Takun pelastuspartio on yllättävänkin viihdyttävä ja mainio koko perheen seikkailuelokuva. Leffa ei onneksi ole Smurffien kaltainen tuotesijoittelukammotus tai Space Jam: Uuden legendan tyyppinen hävytön studiomainos, vaan animaatiohahmojen ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii ja cameotulva on ihan oivaltavasti tehty. Katsojan suu loksahtelee kerta toisensa perään auki vierailevien tähtien takia ja on käsittämätöntä, kuinka leffassa on saatu hyödyntää ties ketä. Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkkien tuttujen hahmojen varaan, vaan sen kertomus on kiinnostava ja vie hyvin mukanaan. Meno viihdyttää, vitsit ovat hauskoja ja lapsille osa kohtauksista saattaa olla hyvinkin jännittäviä. Filmistä löytyy myös syvempää puolta ja siinä pohdiskellaan isojen firmojen, kuuluisuuden, piratismin ja ties minkä haittavaikutuksia elokuva-alalla. Tekninen toteutus toimii pääasiassa, vaikka paikoitellen osa animoinnista näyttää viimeistelemättömältä. Tikun ja Takun pelastuspartio toimii passelisti niin uusille katsojille kuin oravakaverukset tunteville nostalgiafiilistelijöille. Filmi onnistui yllättämään itseni varsin positiivisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Chip 'n Dale: Rescue Rangers, 2022, Walt Disney Pictures, Mandeville Films

Arvostelu: Hotel Transylvania 4: Monsterimania (Hotel Transylvania: Transformania - 2022)

HOTEL TRANSYLVANIA 4: MONSTERIMANIA

HOTEL TRANSYLVANIA: TRANSFORMANIA

Ohjaus: Jennifer Kluska ja Derek Drymon

Pääosissa: Brian Hull, Andy Samberg, Selena Gomez, Jim Gaffigan, Kathryn Hahn, Steve Buscemi, David Spade, Keegan-Michael Key, Brad Abrell, Molly Shannon, Fran Dresher ja Asher Blinkoff

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 7

Todd Durhamin kirjaan perustuva animaatioelokuva Hotel Transylvania (2012) oli menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Hotel Transylvania 2 (2015) ja Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) olivat kummatkin edeltäjäänsä isompia hittejä, joten neljännen elokuvan suunnittelu lähti pian liikkeelle. Genndy Tartakovsky ei kuitenkaan halunnut jatkaa enää ohjaajana, eikä myöskään päätähti Adam Sandler halunnut palata rooliinsa kreivi Draculana. Elokuvaa tehtiin pääasiassa etänä koronarajoitusten takia. Sen piti saada ensi-iltansa lokakuussa 2021, mutta koronapandemian takia leffa päätettiin siirtää suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun valikoimaan. Nyt Hotel Transylvania 4: Monsterimania on vihdoin julkaistu ja omat odotukseni elokuvaa kohtaan olivat varsin alhaiset. En ole erityisemmin pitänyt yhdestäkään Hotel Transylvania -elokuvasta ja varsinkin kolmas osa oli mielestäni todella heikko. Odotuksiani ei yhtään nostanut Tartakovskyn luopuminen ohjaajan hommista, Adam Sandlerin poistuminen koko projektista, eikä se, että elokuva päätettiin dumpata suoraan nettikatseluun. Siitä huolimatta katsoin Hotel Transylvania 4: Monsterimanian heti sen julkaisupäivänä.

Professori Van Helsingin kummallinen keksintö muuttaa kreivi Draculan ja hänen hirviökaverinsa ihmisiksi ja Johnnyn hirviöksi. Draculan ja Johnnyn täytyy lähteä etsimään harvinaista jalokiveä, jolla heidät voisi muuttaa takaisin omiksi itsekseen.

Tutut hirviöhahmot aiemmista Hotel Transylvania -elokuvista tekevät paluun, mutta eivät täysin samalla näyttelijäkaartilla. Yhä tietämättömistä syistä Adam Sandler päätti jättää elokuvasarjan ja hänen sijaan kreivi Draculana kuullaan YouTubeen imitaatioita tekevä Brian Hull, joka yrittää kovasti matkia Sandlerin omalaatuista puhe- ja esiintymistyyliä. Sandlerin leffoja paljon nähneenä on selvää, ettei kyseessä ole herra itse, vaikka Hullin imitaatio onkin hyvä. Sandlerin lisäksi myös hänen kaverinsa Kevin James jätti leffasarjan ja niinpä Frankensteinin hirviönä kuullaan tällä kertaa Brad Abrell. Selena Gomez ja Andy Samberg palaavat rooleihinsa Draculan tyttärenä Mavisina ja tämän miehenä Johnnynä, Steve Buscemi, David Spade ja Keegan-Michael Key kuullaan jälleen kerran ihmissusi Waynenä, näkymätön mies Griffininä ja muumio Murrayna, ja kolmosleffassa esitellyt Kathryn Hahn ja Jim Gaffigan esiintyvät toistamiseen Ericka Van Helsinginä ja tämän isänä professori Van Helsinginä, jonka keksinnön aiheuttama tapahtumaketju muodostaa uuden seikkailun monstereiden päänmenoksi. Hahmot pysyvät aika lailla täysin samanlaisina kuin heidät on totuttu näkemään ja ylienerginen Johnny jatkaa ärsyttämistäni. Mavisin osaksi jää taas kerran pudistella päätään ja yrittää hoitaa asiat miesten toilaillessa.

Kuten alussa kerroin, olin etukäteen hyvin skeptinen Hotel Transylvania 4: Monsterimaniaa kohtaan kolmososan heikkouden, ohjaajavaihdoksen, päänäyttelijän poistumisen ja suoratoistopalveluun siirron vuoksi, ja näin ennakkoon lähinnä epätoivoisen rahastusyrityksen. Iloiseksi yllätyksekseni elokuva osoittautuikin odottamaani paremmaksi. Ei kyseessä mikään kovin kummoinen teos ole ja siitä löytyy selvät ongelmansa, kuten aiemmistakin osista. Filmi on täynnä vauhdikasta koheltamista, joka alkaa väsyttämään jo ennen puoltaväliä (onneksi elokuvalla on kestoa vain vajaa puolitoista tuntia). Vähän väliä tykittelevä sekoilu ja meteli tuntuvat ala-arvoisilta yrityksiltä pitää lasten keskittymiskykyä yllä, mutta kenties kohdeyleisölle sopii juurikin tällainen härdelli.

Tarinaltaan elokuva on kuitenkin paria edellistä, jopa hieman tarinatonta leffaa vahvempi. Idea siitä, että monsterit muuttuvat ihmisiksi ja porukan ainoa ihminen muuttuu hirviöksi, on mielenkiintoinen ja siitä saadaan aikaiseksi ihan menevä seikkailu, kun hahmot etsivät keinoa palauttaa asiat normaaliksi. Reissullaan kreivi Dracula joutuu (tai pääsee, miten sen ottaa) kokemaan ihmisyyden puolet, kun taas Johnny joutuu huomaamaan, ettei hirviönä olo olekaan ihan sellaista riemua kuin hän oli haaveillut. Sekoilun seasta löytyy muutamia aidosti hauskojakin vitsejä ja sketsejä. Loppuhuipennus ei onneksi ole mikään kiusallinen musiikki-tanssimatsi ja elokuva pitää keskinkertaisen tasonsa onnistuneesti finaaliin asti.

Visuaalisesti Hotel Transylvania 4: Monsterimania on samanlaista väritykittelyä kuin aiemmatkin osat. Hahmot liikkuvat veikeästi kuin olisivat sulaa vahaa, jota muovailla miten tahansa. Hahmoja ja muita asioita heitellään ympäri ruutua vauhdikkaasti ja välillä leffaa on jopa hieman epämukavaa katsoa. Äänimaailma vain pahentaa tykittelyä ja elokuvaan kaipaisi mukaan rauhallisempia suvantohetkiä. Pelkästään käsikirjoittajan hommiin jääneen Genndy Tartakovskyn teksti on parempi kuin parissa aiemmassa leffassa. Hänet ohjaajina korvaava ensikertalaiskaksikko Jennifer Kluska ja Derek Drymon tekevät kelpo työtä kopioidessaan Tartakovskylle ominaista villiä tyyliä. On tosin harmi, että aiemmalla ohjaajalla ja päätähdellä on niin omalaatuiset tyylit, että korvaajat eivät voi muuta kuin kopioida heitä parhaansa mukaan.

Yhteenveto: Hotel Transylvania 4: Monsterimania on yllättäen paria aiempaa hirviöhassuttelua parempi elokuva, mutta jää silti aika keskinkertaiseksi koko perheen animaatioksi. Elokuvan juoni on kyllä kekseliäs ja siitä seuraava seikkailu on ihan menevä, sisältäen muutaman hyvän vitsinkin, vaikka välillä ylienerginen kohellus käy hermoille. Hahmoja viskotaan ympäri kuvaa siihen tahtiin äänimaailman pauhatessa taustalla, että ei ihme, jos leffan haluaa pistää jossain kohtaa hetkeksi pauselle. Animointi on leffasarjalle tyypillisesti villiä ja uusi ohjaajakaksikko yrittää parhaansa mukaan kopioida Genndy Tartakovskyn tyyliä. Brian Hull tekee parhaansa Adam Sandlerin imitaattorina, mutta silti kreivi Draculasta kuulee, että näyttelijä on vaihtunut. Johnny pysyy rasittavana hahmona, vaikka hänestä keksitäänkin uusia puolia leffan loppupäässä. Tekijät ovat ilmoittaneet Hotel Transylvania 4: Monsterimanian jäävän elokuvasarjan viimeiseksi osaksi ja vaikka tämä oli mielestäni parannus pariin aiempaan leffaan verrattuna, en silti kaipaa näitä hirviösekoiluja enempää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hotel Transylvania: Transformania, 2022, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, Media Rights Capital

Arvostelu: Palm Springs (2020)

PALM SPRINGS

Ohjaus: Max Barbakow

Pääosissa: Andy Samberg, Cristin Milioti, Meredith Hagner, Camila Mendes, Tyler Hoechlin, Peter Gallagher, J. K. Simmons, Jacqueline Obradors, June Squibb, Jena Friedman ja Dale Dickey

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 12

Palm Springs on Andy Sambergin tähdittämä romanttinen komedia. Elokuva lähti liikkeelle käsikirjoittaja Andy Siaran ideasta, joka oli aluksi hyvin erilainen. Siara työsti tekstiä opiskellessaan elokuvaa American Film Institutessa ja yritti pitää sen mahdollisimman yksinkertaisena, jotta saisi tehtyä sen halvalla. Kuitenkin kun Siara päätyi kirjoittamaan Lodge 49 -sarjaa (2018-2019), hän tapasi ohjaaja Max Barbakowin, jonka kautta hän pääsi työstämään ideaansa oikein tosissaan ja tarina alkoi muovautua lopulliseen muottiinsa. Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2019 ja Palm Springs sai maailmanensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla. Siellä Hulu nappasi filmin levitysoikeudet ja monessa maassa leffa ilmestyi Hulu-palvelussa heinäkuussa, rikkoen palvelun katsojaennätyksen. Kiinnostuin elokuvasta kesällä, kun kuulin, että Sambergilta on tullut uusi komediaelokuva, mutta koska Hulu ei ole saatavilla Suomessa, ei leffakaan ilmestynyt ja ehdin unohtaa koko filmin. Kuitenkin lokakuussa huomasin Finnkino Tennispalatsilla leffan julisteen ja innostuin, että se saa kunnon teatterilevityksen täällä. Meninkin katsomaan Palm Springsin sen lehdistönäytökseen Helsingin pienessä Kino Engelin teatterissa.

Tala Wilder ja Abe Schlieffen ovat menossa naimisiin. Talan morsiusneito Misty tuo häihin mukanaan poikaystävänsä Nylesin... yhä uudestaan... ja uudestaan... ja uudestaan. Nyles on nimittäin jumissa aikasilmukassa, jossa hän joutuu elämään hääpäivää kerta toisensa perään, heräten aina uudestaan samana aamuna.

The Lonely Island -ryhmästä (joka toimii leffan tuottajina) ja Brooklyn 99 -komediasarjasta (Brooklyn Nine-Nine - 2013-) tuttu Andy Samberg näyttelee Nylesia, joka on jäänyt jumiin aikasilmukkaan. Nyles herää joka aamu ärsyttävän tyttöystävänsä Mistyn (Meredith Hagner) kaverin hääpäivänä ja joutuu kärvistelemään juhlan läpi päivä toisensa jälkeen. Toisin kuin monet samanlaiset aikasilmukkaelokuvat, kuten Päiväni murmelina (Groundhog Day - 1993), Palm Springs ei näytä, kuinka Nyles alunperin päätyi silmukkaan, vaan lähtee liikkeelle siitä, kun hän elää hääpäivää jo ties kuinka monetta kertaa. Nyles on välittömästi pidettävä heppu, mikä johtuu pääasiassa siitä, kuinka valloittavan hilpeä Samberg on roolissaan. Hän on tuttuun tapaansa todella hauska, mutta myös yllättävänkin monisävyinen. On mielenkiintoista seurata, kuinka hän suhtautuu aikasilmukkaan eri päivinä ja Samberg pääseekin niin hulluttelemaan kuin synkistelemään.

     Elokuvassa nähdään myös Arrowversen (2012-) Supermania esittävä Tyler Hoechlin häiden sulhasena Abena, inhokkisarjastani Riverdalesta (2017-) tuttu Camila Mendes tämän morsiamena Talana, Peter Gallagher ja Jacqueline Obradors Talan vanhempina, sekä itselleni tuntematon Cristin Milioti Talan siskona Sarahina, joka päätyy Nylesin mukaan aikasilmukkaan. Vaikka Samberg onkin loistava, Milioti onnistuu vähitellen varastamaan show'n. Hänen ja Sambergin välinen kemia on erinomaista ja kaksikon matkaa saman päivän läpi katsoo erittäin mielellään. Lisäksi mukana leffassa on myös J. K. Simmons, joka tekee pienen, mutta silti yllättävän moniulotteisen roolin.

Aikasilmukkaan joutuminen ei todellakaan ole uusi konsepti elokuvissa. Sitä on kuitenkin käytetty veikeästi monin tavoin, mikä saa idean tuntumaan raikkaalta kerta toisensa perään. Päiväni murmelina on puhtaampi komedia, kun taas Edge of Tomorrow (2014) käsittelee ideaa scifitoiminnan ja avaruusolentojen kera. Kauhukomedia Happy Death Day (2017) taas pistää päähenkilönsä kuolemaan murhaajan toimesta kerta toisensa perään. Toisaalta Palm Springsissä on paljon tuttua, eikä se tunnu mitenkään mullistavalta teokselta siinä, miten se hyödyntää konseptia, mutta toisaalta se onnistuu silti tuntumaan raikkaalta tuulahdukselta. Tuttu idea ei edes haittaa, kun sitä hyödyntää näin valloittavan hyvin. Palm Springs on yksi vuoden ilahduttavimmista elokuvakokemuksista, minkä voisi katsoa aika lailla heti uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja ennen kuin huomaakaan, on jumissa aikasilmukassa, missä katsoo leffaa kerta toisensa perään!

Tietyn uuden jutun ideaan elokuva tuo sillä, että siinä on useampikin henkilö, jotka ovat jumissa aikasilmukassa. Jos leffa onnistuu jonkin kliseen konseptissaan välttämään, niin sen, ettei päähenkilön täydy jatkuvasti selittää muille uudestaan sitä, mitä hän käy läpi. Kun tällainen turhuus on pois alta, elokuva voi pitää oikein kunnolla hauskaa. Ja sama hauskuus välittyy myös katsojaan. Kun aikasilmukasta ei vaikuttaisi olevan ulospääsyä, Nyles ja Sarah päättävät ottaa kaiken irti siitä, että elävät samaa päivää uudestaan ja uudestaan. He voivat selvittää synkkiä salaisuuksia, nolata itsensä totaalisesti, rikkoa lakia jne., eikä kukaan muu muista seuraavana (tai siis samana) aamuna asiasta mitään. Samalla leffa tuo myös esille sen, että vaikka teoilla ei olisi varsinaisia seurauksia maailmaan tai muihin, niillä on seurauksia päähahmoihin. Vaikka elokuva onkin pääasiassa komedia, osaa se myös vakavoitua oikeina hetkinä.

Mutta silloin kun leffa on puhtaasti komedia, on se myös todella hauska. Mukana on paljon hulvattomia räävittömyyksiä, aikamoista häröilyä, nokkelaa tilannekomiikkaa, hilpeää naljailua, sekä puhdasta sekopäisyyttä. Vakavia hetkiä lukuunottamatta Palm Springs pitää visusti virneen yllä katsojan kasvoilla. Erityisen lystikkäitä ovat hetket, jotka hahmot ovat kokeneet moneen kertaan ja he osaavat ennakoida täydellisesti kaiken tapahtuvan. Elokuvasta löytyy myös kunnon sydän ja se onnistuu liikuttamaankin. Romanttinen puoli ei ole mitään ällösiirappia, vaan oikeasti aika herkkää. Ja kyynistä. Päähenkilöillä on hyvin synkkä kuva rakkaudesta, muista ihmisistä ja maailmasta. Se vasta itseäni naurattikin. 

Vaikkei Andy Siaran idea elokuvaansa ole ollut kaikkein alkuperäisin, hän kuitenkin hyödyntää konseptia esimerkillisesti käsikirjoituksessaan. Hän on myös rakentanut tarinan oivaltavasti siten, että tietyt asiat valkenevat katsojalle vasta myöhemmin kunnolla. Katsoja saattaa nähdä tietyn tilanteen useaan kertaan, kunnes käy selväksi sen todellinen laita. Paljastuksetkin ovat oivallisesti tehtyjä, eivätkä liian yliselitteleviä. Siaran käsikirjoituksen pohjalta ohjaaja Max Barbakow voi päästää riemun valloilleen ja ensikertalaiseksi hän tekee erinomaista työtä. Myös teknisesti leffa on hyvin tehty, vaikka mukana onkin pari erikoistehostetta, joista huomaa pienen budjetin. Ne voi kuitenkin helposti katsoa sormien läpi. Kuvaus on sujuvaa, leikkaus erityisen napakkaa, lavasteet tyylikkäät ja äänimaailmakin mainio. Matthew Comptonin säveltämät musiikit säestävät toimivasti tapahtumia.

Yhteenveto: Palm Springs on riemastuttava komedia, mikä hyödyntää aikasilmukkatarinaansa vekkulimaisin tavoin. Vaikka pohjimmiltaan aikaidea on jo tuttu, elokuva onnistuu pitämään sen raikkaana valloittavalla lähestymistavallaan. Andy Samberg on hulvaton pääroolissa ja Cristin Milioti on mahtava valinta hänen rinnalleen. Sambergin ja Miliotin kemiat kohtaavat täydellisesti ja kaksikon hassuttelua aikakierteessä on ilahduttavaa seurata. Elokuva tarjoaa monet naurut, mutta se osaa myös vakavoitua oikeilla hetkillä ja tarjota jotain syvällisempää sanottavaa, sekä hieman herkkyyttäkin. Puolentoista tunnin kestossaan filmi on vauhdilla ohi ja koska sen parissa oli niin viihdyttävää, sen voisi katsoa heti uudestaan. Palm Springs on loistoleffa ja aikamoinen yllättäjä. Vaikka aikasilmukkaelokuvia aina vertaisikin Päivääni murmelina, jokainen uusi tuotos onnistuu yllättämään omalla tavallaan käsitellä veikeää ideaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.11.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Palm Springs, 2020, The Lonely Island, Limelight, Culmination Productions, Sun Entertainment Culture

Arvostelu: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018)

HOTEL TRANSYLVANIA 3: MONSTERIT MATKALLA

HOTEL TRANSYLVANIA 3: SUMMER VACATION

Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Kathryn Hahn, Andy Samberg, Kevin James, Keegan-Michael Key, David Spade, Steve Buscemi, Molly Shannon, Jim Gaffigan, Mel Brooks, Asher Blinkoff, Sadie Sandler ja Chris Parnell
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 7

Animaatioelokuva Hotel Transylvania (2012) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Jo ennen Hotel Transylvania 2:n (2015) ilmestymistä Sony Pictures Animation -yhtiö alkoi suunnittelemaan kolmatta osaa. Aluksi sarjan ohjaajana toiminut Genndy Tartakovsky ilmoitti, ettei halua jatkaa sarjan parissa, sillä hänellä oli työn alla toinen projekti, "Can You Imagine?", mutta kun se ei lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, Tartakovsky palasi ohjaamaan sarjan kolmannenkin osan. Työstäminen starttasi kunnolla ja nyt Hotel Transylvania 3: Summer Vacation (tai kuten se kulkee monissa maissa nimellä A Monster Vacation), eli suomalaisittain Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla saa ensi-iltansa. Itse en ollut innoissani, kun kuulin sarjan saavan jatkoa. Tiesin kahden ensimmäisen osan olleen hittejä, joten oli vain ajan kysymys, milloin kolmas osa ilmestyisi, mutta mielestäni edelliset osat olivat niin keskinkertaisia, ettei sarjaa olisi tarvinnut jatkaa. Odotukseni olivatkin siis hyvin alhaiset, kun menin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen. Yritin silti pienesti toivoa, että tekijät olisivat siirtyneet hieman kypsempään suuntaan ja Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla onnistuisi yllättämään positiivisesti.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Hotel Transylvania ja Hotel Transylvania 2!

Nähdessään hirviöystävänsä onnellisina parisuhteissa, kreivi Dracula alkaa kokea oloaan yksinäiseksi. Hänen tyttärensä Mavis kuitenkin keksii viedä koko hotellin väen lomalle monsteriristeilylle, siinä toivossa, että hänen isänsä tapaisi siellä jonkun.

Pääroolissa kreivi Draculan äänenä kuullaan jälleen kerran Adam Sandler, jonka touhu muuttuu välillä hyvinkin ärsyttäväksi. Sandler päästelee oikein kunnolla menemään ylikorostetulla äänellään ja olen jälleen varma, että hän on sooloillut paljon ja luonut itse useat repliikkinsä. Hahmoa on muutettu entistäkin hölmömmäksi, mikä lisää hänen rasittavuuttansa. Itse en pitänyt kreivi Draculasta tässä leffassa lainkaan ja filmi oli parhaimmillaan, kun hahmo ei näkynyt ruudulla. Sandlerin ego-pullistelun takia Draculan poissaoloa ei tosin tapahdu tarpeeksi usein...
     Kreivi Draculan kaverit (eli Adam Sandlerin koomikkotoverit) tekevät tietty paluun ja he ovat paljon hauskempia ja jopa kiinnostavampia tyyppejä kuin itse Dracula. Kymmenistä lapsista kärsivä ihmissusipariskunta Wayne (Steve Buscemi) ja Wanda (Molly Shannon) löytävät onnekseen lastentarhan risteilyltä, jolloin he voivat jättää täystuhopentunsa muiden vastuulle. Yksi leffan hauskimmista kohtauksista onkin, kun pariskunta kysyy epäuskoisesti, haluavatko lastentarhan hoitajat ihan vapaaehtoisesti ottaa heidän lapsensa. Frankensteinin hirviö (Kevin James) jää harmillisen pienelle huomiolle, mutta näkymätön mies Griffin (David Spade) on löytänyt itselleen tyttöystävän - tällä kertaa todellisen. Murray-muumio (Keegan-Michael Key) on hilpeällä tavalla energinen ja kummallinen vihreä klöntti (ääniä päästelee sarjan ohjaaja Tartakovski) tarjoaa useamman hassun hetken.
     Sen sijaan kreivi Draculan tytär Mavis (Selena Gomez) on hyvinkin tylsä tapaus, eikä hänen kummallinen miehensä Jonathan (Andy Samberg) enää saa aikaiseksi edes hymyä väsyneellä läpänheitollaan. Pariskunnan lapsi Dennis (Asher Blinkoff) ja hänen ihmissusikaverinsa Winnie (äänenä Adam Sandlerin tytär Sadie) kokevat omia seikkailuitaan jättimäisen Pisu-koiransa kanssa. Hauva esiteltiin Emoji-elokuvan (The Emoji Movie - 2017) yhteydessä näytetyssä lyhytanimaatiossa "Puppy!".
     Elokuvassa nähdään myös muita tuttuja mörköjä sarjan aiemmista osista, kuten Isojalka, Draculan ikivanha isä Vlad (legendaarinen Mel Brooks), noitia, luurankoja, jne. Uusina hahmoina esitellään monsteriristeilyn kapteeni Ericka (Kathryn Hahn), risteilyn kalahenkilökunta (kalojen äänenä Chris Parnell), sekä kreivi Draculan arkkivihollinen, professori Van Helsing (Jim Gaffigan), jonka esittelyä olen odottanut sarjan aloitusosasta lähtien.

Ei ole varmaan suuri yllätys, ettei tämäkään Hotel Transylvania -elokuva ole hyvä. Silti täytyy myöntää, että paikoitellen viihdyin leffan parissa jopa huomattavasti edellisiä osia paremmin. Elokuvan alku nappaa oivallisesti mukaansa, minkä lisäksi filmissä tuntuu olevan enemmän juonta kuin Hotel Transylvania 2:ssa, mikä tuntui vain siltä kuin joku olisi yhdistänyt puolentoista tunnin edestä lyhytanimaatioita. Risteilyidea on mainio, ja tapa millä sinne päästään, on vieläkin parempi. Monstereiden täytyy nimittäin matkustaa sinne lentokoneella, minkä lentäjät ja henkilökunta koostuu pelkästään riiviöistä. Matkustajista ja heidän tavaroistaan vähät välittävät ilkikuriset pahantekijät ovat filmin parasta antia ja onkin harmi, ettei kohtaus kestä kauemmin ja etteivät riiviöt liity mukaan risteilylle. Tämän lisäksi mukana on muitakin hassuja hetkiä, joista mainitsinkin jo ihmissusien lastentarhakohtauksen. Vihreä klöntti saa enemmän ruutuaikaa, minkä lisäksi oli hauska seurata, miten rumat noidat katselevat uimahousuissa kulkevaa vanhaa Vladia kuin mitä kuuminta ilmestystä. Leffasta löytyy edellisiä osia enemmän pieniä vitsejä aikuisille, kuten hirviöiden oma Tinder-deittisovellus - mikä tosin vain mainostaa Sonyn Xperia-puhelimia - jolloin se ei ole pelkästään lapsille tehtyä koheltamista. Sitäkin tosin löytyy ja paljon.

Elokuvan hauskoja kohtauksia yhdistää se, etteivät ne joko sisällä kreivi Draculaa lainkaan tai lentokonekohtauksen tapauksessa joku hauskempi varastaa show'n itselleen. Draculaan liittyvät vitsit, kuten surkea "blää-blä-blää" ovat ihan yhtä typeriä kuin aiemminkin ja olisin täysin mielelläni katsonut leffan ilman häntä. Filmi luo jonkinlaista romanssia Draculan ja laivan kapteenin välille, mikä ei ole mielenkiintoista seurattavaa - etenkään kun on todella ennalta-arvattavaa, mitä romanssin kanssa tulee tapahtumaan. Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on muutenkin erittäin yllätyksetön tekele, ja vaikka elokuvan idea on hyvä, voi katsoja aavistaa tulevat tapahtumat helposti siitä hetkestä lähtien, kun hahmot saapuvat risteilylle. Lapsille elokuva saattaa tarjota yllätyksiä, mutta jos aikuisena on katsonut vähänkin piirrettyjä tai leffoja, ovat kaikki käänteet arvattavissa jo kauan ennen kuin ne tapahtuvat. Tämä tekee tarinan seuraamisesta pitkäveteistä, jolloin on onni, että aina välillä pääsee näkemään tarinaan littymättömiä vitsikohtauksia. Valitettavasti tässäkin osassa nähdään useita poistettuihin kohtauksiin kuuluvia tanssinumeroita, mitkä eivät vie tarinaa lainkaan eteenpäin.

Ennalta-arvattavasta juonesta, ärsyttävästä Draculasta ja turhista tansseista huolimatta pidin Hotel Transylvania 3:a suurimman osan ajasta ihan menevänä animaatioseikkailuna. Olisihan minun siis pitänyt arvata, ettei elokuva kykenisi pysymään sillä tasolla loppuun asti. Suuren huipennuksen aikana filmin taso nimittäin vajoaa pohtamutiin ennen kuin ehtii vampyyriä sanoa. Elokuva sisältää yhden surkeimmista finaaleista, minkä olen koskaan nähnyt. Homma muuttuu niin käsittämättömän myötähäpeällisen surkeaksi, että oikein hävetti ja suututti. Finaalin huonoutta ja typeryyttä vain lisää se, ettei se tunnu koskaan päättyvän. Kohtaus vain jatkuu ja jatkuu, samalla kun leffan taso laskee. Loppuhuipennus on niin lapsien älykkyyttä aliarvioiva ja laiskasti keksitty, että minun teki mieli ottaa leffalta kokonainen tähti pois. Elokuvan hyvät puolet saivat minut kuitenkin armolliselle tuulelle ja umpihuono lopetus sai leffan menettämään vain puoli tähteä. Sääli, sillä huomattavasti paremman huipennuksen kanssa kyseessä voisi olla sarjan paras osa.

Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on kuitenkin sarjan visuaalisesti hienoin osa. Tämäkin sarjan osa on toki kaukana Disneyn ja Pixarin mestarillisesta animointitasosta, mutta on leffa silti tyylikäs. Hahmojen ulkonäöt ovat edelleen hyvin karikatyyrimäisiä, mikä sopii joillekin ja toisille ei. Näyttävintä animoinnin osalta on kuitenkin yksi vedenalainen kohtaus, johon oli saatu luotua hyviä yksityiskohtia. Voi kunpa käsikirjoittajakaksikko Michael McMullers ja ohjaaja Tartakovsky olisivat tehneet parempaa työtä tekstinsä kanssa, niin leffa vastaisi sisällöltään visuaalista tasoaan. Tuntuu siltä, että aina kun kaksikko ei tiennyt, miten tarina etenisi, he päättivät pistää mukaan tanssinumeron, jotta hahmot voisivat vain tanssahdella seuraavaan kohtaukseen. Tartakovsky onnistuu edellisiä osia paremmin visuaalisessa huumorissa, muttei silti osoita pätevyyttään elokuvaohjaajana. Mielestäni hänen pitäisi pysyä lauantaipiirrettyjen tekijänä, sillä sellaisia Hotel Transylvaniat muistuttavat liikaa. Äänimaailma filmissä on muuten hyvin rakennettu, mutta Mark Mothersbaughin sävellykset eivät jää millään lailla mieleen, sillä leffassa jumputetaan jatkuvalla syötöllä radiohittejä.

Yhteenveto: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on hieman yli tunnin ajan ihan kelpo animaatioseikkailu. Viime hetkillään leffa päättää kuitenkin luovuttaa totaalisesti ja tarjoaa järkyttävän kamalan huipennuksen, joka saa katsojan harkitsemaan vakavasti teatterista poistumista. Tämä on suuri sääli, sillä muuten elokuva onnistuu viihdyttämään yllättävänkin mukavasti... ainakin paikoitellen. Riiviöiden lentokone, vihreän mömmön seikkailut, Vladia tiirailevat noidat ja pennuistaan eroon pääsevät ihmissudet ovat filmin parhaimpia ja hauskimpia juttuja. Itse olisin erittäin mieluusti katsonut heidän puuhiaan puolentoista tunnin ajan. Sen sijaan tarjolla on jälleen itserakkaan Adam Sandlerin hölmöilyjä ärsyttävänä kreivi Draculana, joka saa ihan liikaa ruutuaikaa. Elokuvan taso laskee aina, kun hän on näkyvillä... tai kun hahmot alkavat tanssimaan ilman syytä, kun käsikirjoittajilta loppuivat ideat kesken. Hauskoista hetkistään ja tyylikkäästä visuaalisesta ilmeestään huolimatta kyseessä on heikko tekele ja toivon todella, että Monsterit matkalla jäisi sarjan viimeiseksi osaksi. Jos piditte sarjan edellisistä osista, niin pidätte aivan varmasti tästäkin, sillä meno on ihan samanlaista kohellusta. Jos taas haluatte nähdä älykkäämpää animaatiota, odottakaa elokuussa ilmestyvää Ihmeperhe 2:a (Incredibles 2 - 2018).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.files.wordpress.com
Hotel Transylvania 3: Summer Vacation, 2018, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, Media Rights Capital