Monsteritalo (Monster House - 2006) - elokuva-arvostelu

MONSTERITALO

MONSTER HOUSE

Ohjaus: Gil Kenan

Näyttelijät: Mitchel Musso, Sam Lerner, Spencer Locke, Steve Buscemi, Maggie Gyllenhaal, Jason Lee, Kevin James, Nick Cannon, Jon Heder, Kathleen Turner, Catherine O'Hara ja Fred Willard

Genre: animaatio, kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Monster House, eli suomalaisittain Monsteritalo on kauhuelementtejä sisältävä koko perheen animaatioelokuva. Leffa lähti liikkeelle Dan Harmonin ja Rob Schrabin työstämästä käsikirjoituksesta, jonka Hollywoodiin pyrkivä ohjaajanalku Gil Kenan luki ja josta hän innostui. Kenan esitteli tekstiä ja visiotaan ohjaajille Robert Zemeckisille ja Steven Spielbergille, jotka kiinnostuivat ja hyppäsivät projektiin mukaan tuottajina. Elokuva toteutettiin motion capture -teknologian avulla. Näyttelijät esittivät roolinsa studiohalleissa ja heidän liikkeidensä pohjalta animaattorit kävivät töihin. Lopulta Monsteritalo sai maailmanensi-iltansa Seattlen elokuvajuhlilla 15. kesäkuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kohtalainen menestys, joka sai positiivista palautetta kriitikoilta, sekä parhaan animaatioelokuvan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet, mutta jota alkuperäinen käsikirjoittaja Harmon haukkui jälkikäteen, kokiessaan Kenanin pilanneen tarinan. Itse katsoin Monsteritalon sen ilmestymisen jälkeen vuokralta ja pidin sitä lapsena todella pelottavana. Olen katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan ja nyt kun huomasin elokuvan viettävän 20-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi katsoa Monsteritalon pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Nuori poika DJ on jo pitkään epäillyt, että hänen naapurinsa herra Nebbercrackerin talossa on meneillään jotain hämärää. Kun halloweenin alla herra Nebbercracker poistuu kuvioista, DJ päättää ystävineen selvittää asian todellisen laidan ja paljastuukin, että talossa piilee kauhistuttavia salaisuuksia.

Monsteritalon keskiössä on teini-ikää lähestyvä poika Dustin James, eli kavereille ihan vain DJ (äänenä Mitchel Musso). DJ on jo pitkään uskonut, että vastapäisessä ränsistyneessä talossa on meneillään jotain todella ikävää ja päättääkin lopulta rohkaistua ja ottaa asiasta selvää. DJ on sinnikkyydessään mainio päähenkilö, johon tuo syvyyttä hänen pelokkuutensa, mitä hän yrittää puskea syrjään, uskoessaan olevansa teini-iän kynnyksellä jo periaatteessa kuin aikuinen. DJ:n ei onneksi tarvitse selvittää salaisuuksia yksin, vaan tuekseen hän saa parhaan ystävänsä, hölmön Chowderin (Sam Lerner), sekä ihastuksenkohteensa, fiksun Jennyn (Spencer Locke). Chowder ja Jenny ovat hyvät lisät DJ:n rinnalle ja kolmikon jännittävään seikkailuun hyppää mielellään.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat DJ:n vanhemmat (Catherine O'Hara ja Fred Willard), jotka lähtevät juuri halloweeniksi reissuun ja jättävät poikansa tympeän lapsenvahti Zeen (Maggie Gyllenhaal) vastuulle, Zeen rasittava poikaystävä Bones (Jason Lee), DJ:n ja Chowderin idoli Skull (Jon Heder), poliisit Landers (Kevin James) ja Lister (Nick Cannon), joita lapset yrittävät vakuuttaa karmivasta talosta, sekä tässä pahamaineisessa talossa asuva pelottava herra Nebbercracker (Steve Buscemi), joka taatusti aiheutti yhdelle jos toiselle lapsikatsojalle painajaisia. Sivuhahmokattauskin on oivallinen. Räikeät persoonat tarjoavat monenlaisia reaktioita naurusta ärsytykseen ja hyytävyyteen.

Kuten alussa kerroin, lapsena pidin Monsteritaloa aidosti todella pelottavana, mutta on pakko myöntää, että yhä aikuisiällä miellän sen varsin karmivaksi elokuvaksi. Samoihin aikoihin ilmestyneiden Corpse Briden (2005) ja Coraline ja toisen todellisuuden (Coraline - 2009) ohessa se on muisto ajalta, jolloin lastenelokuvat vielä uskalsivat testata rajojaan oikein tosissaan. Ajalta, jonka todella toivoisin tekevän paluun, sillä nämä lasten "kauhuelokuvat" ovat aivan mahtavia ja haluaisin niitä ehdottomasti lisää. En tiedä, onko kyse siitä, että nämä eivät menestyneet tarpeeksi, vai ihan vain siitä, että tämän päivän lapsia halutaan suojella kaikelta vähänkin liian hurjalta, kuten Muumien Möröltä, mutta jostain syystä tämä lajityyppi on valitettavasti jo lähes täysin kuollut.

Monsteritalo on täydellinen valinta koko perheen elokuvailtaan, etenkin halloweenin aikoihin, kun halutaan jännitystä mukaan, mutta ei olla vielä valmiita menemään kunnon kauhuleffojen pariin. Elokuva nappaa heti tehokkaasti mukaansa ja jännittävä ilmapiiri ympäröi saman tien katsojansa, päästämättä irti. Mukana on muutama aidosti hyytäväkin hetki. Sekaan on onnistuneesti ripoteltu huumoria, mikä ei syö jännitettä. Itse tarina on mielikuvituksellisuudessaan erinomainen ja kun tämän kauhujen talon mysteerit alkavat vihdoin aueta, tuovat paljastukset mukaan suurta tragediaa ja jopa tunteikkuutta. Vain puolessatoista tunnissa Monsteritalo onnistuu tarjoamaan paljon - paljon sellaista, mikä tuntuu unohtuneen nykypäivän elokuvantekijöiltä. Elokuva on unohdettu helmi ja jos sinulta on jäänyt Monsteritalo näkemättä ja pidät näistä lasten kauhuleffoista, suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan sen tänä syksynä, kun illat alkavat taas pimetä ja kellertävät lehdet putoilevat maahan.

Visuaalisesti Monsteritalo on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosia sitten, mutta näyttää se mielestäni silti paremmalta kuin samalla motion capture -teknologialla pari vuotta aiemmin toteutettu Napapiirin pikajuna (The Polar Express - 2004), joka aiheutti painajaisia ihan vääristä syistä. Hahmot ovat vekkulin karikatyyrimaiset ja parasta on itse herra Nebbercrackerin talo, josta on saatu onnistuneen uhkaava ilmestys. Väreja ja varjoja hyödynnetään oivallisesti ja onpa leffan äänimaailmakin sopivan karmivasti rakennettu Douglas Pipesin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monster House, 2006, Columbia Pictures, Relativity Media, ImageMovers, Amblin Entertainment, Sony Pictures Animation

Arvostelu: Pixels (2015)

PIXELS

Ohjaus: Chris Columbus

Pääosissa: Adam Sandler, Michelle Monaghan, Kevin James, Josh Gad, Peter Dinklage, Brian Cox, Sean Bean, Matt Lintz, Jane Krakowski, Affion Crockett, Ashley Benson, Dan Aykroyd, Nick Swardson, Fiona Shaw ja Serena Williams

Genre: scifi, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixels perustuu Patrick Jeanin samannimiseen ranskalaiseen lyhytelokuvaan vuodelta 2010. Adam Sandler innostui lyhäristä ja hankki sen oikeudet, tehdäkseen siitä täyspitkän elokuvan. Tim Herlihy kirjoitti ensimmäisen käsikirjoitusversion elokuvasta, mutta se torjuttiin täysin, jolloin Timothy Dowling palkattiin muokkaamaan tekstiä. Sandlerin hankittua oikeudet lukuisiin videopelihahmoihin, kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2014 ja lopulta Pixels sai maailmanensi-iltansa 16. heinäkuuta 2015 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden lyttäämä taloudellinen epäonnistuminen, joka sai huonoimman elokuvan, miespääosan, miessivuosan, naissivuosan ja käsikirjoituksen Razzie-ehdokkuudet. Itse katsoin Pixelsin vasta myöhemmin vuokralta ja mielsin sen ihan katsottavaksi hömpäksi. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella Pixelsin juhlan kunniaksi.

Kun avaruusolennot hyökkäävät Maahan vanhojen videopelien muodossa, vain ryhmä nörttejä voi pelastaa planeetan.

Adam Sandler näyttelee Sam Brenneriä, joka asentaa työkseen teknologisia laitteita ihmisten koteihin ja joka oli lapsena lähes mestari vanhojen videopelien kanssa, huomatessaan pelien liikekuviot ja kääntäessään ne pelejä vastaan. Ottaen huomioon, että Sandler itse hankki oikeudet Pixelsiin ja sai siitä vielä uransa kalleimman elokuvan, hän hoitaa hommansa kameran edessä yllättävänkin laiskasti. Hänestä löytyy energiaa aina silloin tällöin, mutta monessa kohtaa tuntuu siltä kuin hän olisi vain paikalla hakemassa helppoja rahoja.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin James Samin lapsuudenystävänä ja nykyisenä Yhdysvaltain presidenttinä Will Cooperina, Josh Gad videopeleistä edelleen intoilevana ja salaliittoteorioihin hurahtaneena Ludlow "Ihmepoika" Lamonsoffina, Peter Dinklage videopelimestari Eddie "Tulittaja" Plantina, Michelle Monaghan Samin asiakkaana Violet van Pattenina, Brian Cox amerikkalaiskenraali Porterina ja Sean Bean brittieversti Hillinä. Myös muun muassa Sandlerin kamu Nick Swardson, sekä Ghostbusters-tähti Dan Aykroyd käyvät kääntymässä. Sivunäyttelijöidenkään suorituksissa ei ole pahemmin hurraamista, eivätkä hahmot ole kaksiset. Gad on todella ärsyttävä eksentrisenä Ludlow'na, yrittäessään aivan liian kovasti olla hauska. James ei vakuuta presidenttinä, mihin vaikuttaa se, että koko kansa näyttäisi inhoavan Cooperia. Miten ihmeessä hänet edes valittiin työhön? Game of Thronesista (2011-2019) tutulla Dinklagella sentään näyttäisi olevan hauskaa ketkun Eddien osassa.

Valitettavasti kulunut vuosikymmen ei ole juuri tehnyt hyvää Pixelsille, vaan olin pitkälti samaa mieltä elokuvasta kuin sen ilmestymisen aikoihin. En inhoa elokuvaa kuten monet, sillä pidän sen vekkulista konseptista. Onhan se aivan totaalisen pöljää, että Maahan hyökkäävät avaruusoliot tekeytyisivät kasarin hittivideopeleiksi, kuten Pac-Maniksi, Space Invadersiksi, Galagaksi tai Donkey Kongiksi, mutta onhan se pakko myöntää, että idea on veikeä ja ennen kaikkea uniikki. Ideasta olisi tosin taatusti saanut paremman elokuvan kuin tämä, jo ihan vain pistämällä lähes koko näyttelijäkaartin vaihtoon.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista on sen epähauskuus. Seasta löytyy parit hassut hetkensä tai vitsinsä, mutta suurimmaksi osaksi ajasta komediapuoli on lähinnä vaivaannuttavaa - erityisesti jos Josh Gad on äänessä, enkä edes halua miettiä hänen kiusallista laulunumeroaan. Monet vitsit ovat vain väsyneitä ja suuri osa Sandlerin popkulttuuriviittauksista jää täysin latteiksi. Leffasta löytyykin pätkiä, jotka olisi mielellään voinut leikata pois, jolloin lopputuloksesta olisi saanut ytimekkäämmän. Sekaan mahtuu silti myös joitain helmentapaisia. Pidän elokuvan sympaattisesta alusta, jossa vuonna 1982 nuoret Sam ja Cooper käyvät ensimmäistä kertaa elämässään pelihallissa ja osallistuvat videopeliturnaukseen, minkä lisäksi leffan puolivälin tietämiltä löytyvä Pac-Man -kohtaus on varsin viihdyttävä. Tekijät ovat keksineet hauskan tavan siirtää pelistä tutut haamut ja sokkelomaisen pelikentän sääntöineen oikeaan maailmaan.

On vaikea kuvitella, että Pixelsin on ohjannut sama heppu kuin kaksi ensimmäistä Yksin kotona -leffaa (Home Alone - 1990-1992) ja kaksi ensimmäistä Harry Potteria (2001-2002). Chris Columbus tarttui projektiin innoissaan, sillä mielsi käsikirjoituksen niin omaperäiseksi. Columbuksen ote ei kuitenkaan juuri näy lopputuloksesta, vaan leffa tuntuu täysin tavanomaiselta Sandler-rainalta - tosin efektipainotteisempana. Pixels on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat ja puvustus menettelevää. Erikoistehosteet ajavat toimivasti asiansa ja tutut videopelihahmot on siirretty onnistuneesti esiintymään oikein ihmisten rinnalla. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu musiikkeja myöten, joskin Henry Jackman olisi voinut hyödyntää enemmän videopeleistä tuttuja sävelmiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Pixels, 2015, Columbia Pictures, LStar Capital, China Film Group Corporation, Happy Madison Productions, 1492 Pictures, Film Croppers Entertainment, Prime Focus

Arvostelu: Oikeesti aikuiset 2 (Grown Ups 2 - 2013)

OIKEESTI AIKUISET 2

GROWN UPS 2

Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, David Spade, Chris Rock, Salma Hayek, Maya Rudolph, Maria Bello, Nick Swardson, Alexander Ludwig, Cameron Boyce, Nadji Jeter, Alexys Nycole Sanchez, China Anne McClain, Ada-Nicole Sanger, Steve Buscemi, Shaquille O'Neal, Taylor Lautner, Peter Dante, Jake Goldberg, Colin Quinn, Jonathan Loughran, Tim Meadows, Cheri Oteri, Halston Sage, Steve Austin, April Rose, Oliver Hudson, Frank Gingerich, Morgan Gingerich, Kaleo Elam, Georgia Engel ja Ebony Jo-Ann
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 12

Adam Sandlerin, Kevin Jamesin, Chris Rockin, David Spaden ja Rob Schneiderin tähdittämä komedia Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2010) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta iso hitti, joten jatkoa päätettiin tehdä. Schneider ei kuitenkaan voinut palata jatko-osaan, sillä hänellä oli jo toinen projekti tiedossa ja hänen vaimonsa oli tullut raskaaksi. Sen sijaan, että hänen vapautumista olisi odotettu, muut neljä päättivät tehdä toisen osan heti. Kuvaukset alkoivat keväällä 2012 ja lopulta Oikeesti aikuiset 2 sai ensi-iltansa kesällä 2013. Vaikka tämäkin leffa tuotti reilusti yli 200 miljoonaa dollaria, sai se vielä pahemman tyrmäyksen kriitikoilta ja elokuva oli ehdolla jopa yhdeksästä Razzie-palkinnosta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa Taylor Lautnerille ja Nick Swardsonille, naissivuosa, käsikirjoitus, kokoonpano ja jatko-osa), muttei voittanut niistä yhtäkään. Itse näin Oikeesti aikuiset 2:n vasta 2015. Pidin sarjan avausosaa ihan kivana komediana, mutten pitänyt jatko-osasta lähes lainkaan. Katsoin ensimmäisen Oikeesti aikuiset -leffan "juhlistamaan" sen kymmenvuotis-syntymäpäivää ja kun Netflix ehdotti sen jälkeen jatko-osaa, päätin antaa Oikeesti aikuiset 2:lle uuden mahdollisuuden.

Oikeesti aikuiset 2:ssa edellisestä osasta tutut hahmot juhlistavat kesäloman alkua... kai... tässä elokuvassa ei oikeastaan ole juonta.

Rob Schneiderin esittämää Robia ja hänen perhettään lukuunottamatta muut ensimmäisestä elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun. Adam Sandlerin Lenny Feder -hahmo on muuttunut oudon paljon kahden elokuvan välillä, eikä hahmo ole enää sama rikas Hollywood-agentti kuin ennen. Tämä ei kuitenkaan erityisemmin haittaa, sillä Sandler esittää aina vain itseään, jolloin hän tavallaan tuntuu yhä samalta hahmolta. Tässä Sandlerin ote on kuitenkin löystynyt huomattavasti, eikä hän ole samalla lailla menossa mukana kuin viimeksi. Lennyn vaimo Roxanne (Salma Hayek) joutuu jälleen seuraamaan miehensä hölmöilyä sivusta. Pariskunnan lapsista vain innokas Becky-tyttö (Alexys Nycole Sanchez) on samanlainen kuin edellisessä leffassa, mutta pojat Greg (Jake Goldberg) ja Keith (viime vuonna menehtynyt Cameron Boyce) eivät ole enää samoja kännykkään kiinni kasvaneita nulikoita. Greg alkaa olla yhä vain kiinnostuneempi tytöistä, kun taas Keith haluaisi urheilla. Lapset saavat jälleen hyvin ruutuaikaa ja heidän näyttelijänsä toimivat yhä rooleissaan.

Kevin Jamesin näyttelemälle Lamonsoffille ja Chris Rockin esittämälle Kurtille on tällä kertaa ollut selvästi vaikea keksiä kunnon tekemistä, sillä molemmat lähinnä pyörivät Lennyn mukana. Lähinnä molempien avioliitot joutuvat koetukselle, kun Lamonsoff ja Kurt iskevät silmänsä Lennyn tyttären tanssiopettajaan (April Rose), samalla kun heidän vaimonsa, Sally (Maria Bello) ja Deanne (Maya Rudolph) kuolaavat oman jumppaopensa (Oliver Hudson) perään. Näidenkin pariskuntien lapset saavat oivasti ruutuaikaa, Lamonsoffin ja Sallyn Donna-tyttären (Ada-Nicole Sanger) etsiessä omaa tyyliään ja Bean-pojan (Frank ja Morgan Gingerich) osoittaessa älyllisiä "lahjakkuuksiaan", kun taas Kurtin ja Deannen Charlotte-tytär (China Anne McClain) nostetaan aiempaa paremmin esille, Andre-poika (Nadji Jeter) lähtee tyttöjahtiin Gregin kanssa ja perheen kuopus Ronnie (Kaleo Elam) kakkii vaippoihinsa... koska tämähän on Sandlerin elokuva. Myös Deannen voivotteleva äiti Mama Ronzoni (Ebony Jo-Ann) tekee paluun ja uutena hahmona esitellään Lamonsoffin huolehtiva äiti (Georgia Engel).
     David Spaden näyttelemä Higgy nousee myös isommin esille kuin viimeksi, kun hänen poikansa Braden (Alexander Ludwig) ilmestyy yllättäen paikalle. Braden ei ole mikään kiltti tapaus, vaan isokokoinen ja tympeä äijänalku, joten Higgyn täytyy jättää naisten katselut vähemmälle pitääkseen muksunsa kurissa. Spade ei vieläkään vakuuta näyttelijäntaidoillaan (kuten ei moni muukaan leffassa), mutta ajaa asiansa paremmin kuin edellisessä leffassa.
     Perheiden lisäksi mukana on paljon muitakin hahmoja. Ensimmäisestä osasta tutut Bailey (Colin Quinn), Wiley (Steve Buscemi), Malcolm (Tim Meadows) ja Robideaux (Jonathan Loughran) tekevät paluun, eivätkä he vieläkään pidä päänelikosta. Uusina hahmoina leffassa esitellään Lennyyn ihastunut Penny (Cheri Oteri), poliisit Fluzoo (Shaquille O'Neal) ja Dante (Peter Dante), uhitteleva collegepoika Andy (Taylor Lautner), Lennyn entinen kiusaaja Cavanaugh (Steve Austin), Gregin ihastus Nancy (Halston Sage) ja bussikuski Nick (Nick Swardson), joka on ehdottomasti huonointa leffassa. Nick tuntuu siltä kuin Swardson olisi ollut saapunut seuraamaan kuvauksia, alkanut sekoilemaan ja se on sitten päätetty kuvata ja lisätä leffaan. Hahmo ei ole hauska, vaan hänen outoilunsa ärsyttää. Swardsonin hölmöilyä seuratessa huomaa yllättäen toivovansa, että Schneider olisikin mukana elokuvassa. Muut sivuhahmot ajavat tavallaan asiansa, mutta silti ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka täyteen elokuva on ahdettu.

Adam Sandlerilla ei ole tapana tehdä jatko-osia elokuvilleen. Oikeesti aikuiset 2 on itse asiassa ensimmäinen jatko-osa, minkä hän on tehnyt uransa aikana. Ensimmäisen osan menestys ja elokuvan tarjoama tekosyy kutsua kaverit sivurooleihin taisi kuitenkin riittää Sandlerille jatkaa perheiden seikkailuja ja niinpä Oikeesti aikuiset 2 tehtiin. Siinä samalla Sandler ja kumppanit taisivat kuitenkin unohtaa sellaisen pienen asian elokuvanteosta kuin käsikirjoituksen. Kuten jo yllä olevasta juonikuvauksesta käy selväksi, elokuvan tarinaa on todella vaikeaa avata, sillä tässä ei oikeastaan ole sellaista. Hahmot vain hölmöilevät vähän yli puolentoista tunnin ajan ja siinä se. Leffa tuntuu siltä kuin siihen olisi keksitty kohtauksia sitä mukaan, kun sitä kuvattiin tai siltä kuin joku olisi yhdistellyt sketsejä toisiinsa ja sormet ristissä toivonut, että se menee läpi elokuvana. Lopputulos kuitenkin muistuttaa lähinnä ihan liian pitkäksi venytettyä tv-sarjan jaksoa. Elokuva on ahdettu täyteen tavaraa, jotta se saataisiin kestämään tarpeeksi kauan, mutta kukaan ei tainnut koskaan miettiä, toimiiko kokonaisuus millään tavalla?

Tarinattomuus ei oikeastaan haittaisi, jos yhteen liimatut sketsit toimisivat. Jos elokuvan jatkuva hölmöily naurattaisi, juonen puuttumisen voisi antaa anteeksi. Mutta kun Oikeesti aikuiset 2 ei ole hauska leffa. On siinä muutama juttu, jotka tarjoavat mukavat hekottelut, mutta siihen se jää. Kyseessä on itse asiassa jopa aika tylsä elokuva, mitä ei yhtään helpota vitsien laatu - vai pitäisikö sanoa laaduttomuus. Elokuva esimerkiksi alkaa kohtauksella, missä peura virtsaa Adam Sandlerin päälle. Lisäksi leffa kuvittelee, että jos Kevin James röyhtäisee, aivastaa ja pieraisee samanaikaisesti tarpeeksi monta kertaa, se muuttuisi jossain kohtaa hauskaksi. Siinä missä ensimmäisessä osassa sai nauraa sille, kuinka jotakuta vahingossa sattui, tässä pitäisi nauraa sille, kun jotakuta satutetaan tarkoituksella. Kyseessä on äärimmäisen laiska tekele, minkä on hyvin vaikea perustella olemassaoloaan.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Dennis Dugan, mutta hän ei saa paljoa aikaiseksi tällä kertaa. Leffa tuntuu enemmän useamman ohjaajan töiltä, mitkä on yhdistetty lopuksi toisiinsa. Sandler ja Fred Wolf jatkavat käsikirjoittajina ja ovat ottaneet mukaansa myös Tim Herlihyn, mikä on hassua, sillä kuten jo totesin, Oikeesti aikuiset 2 tuntuu siltä kuin siinä ei olisi käsikirjoitusta lainkaan. Kolmikko onkin vain tainnut heitellä omasta mielestään hassuja ideoita ja päättäneet toteuttaa ne kaikki. Mikä juoni? Kuka sellaista tarvitsee? Sentään leffa on oivallisesti kuvattu, mutta leikkauksessa tästä olisi voinut karsia paljon juttuja pois. Alussa nähtävä peura on paikoitellen naurettavan digitaalisen näköinen ja mukana on pari muutakin kehnoa efektiä. Rupert Gregson-Williams on merkitty tämänkin leffan säveltäjäksi, mutta hänen työnsä ei vieläkään pääse esille.

Yhteenveto: Oikeesti aikuiset 2 on mitäänsanomaton ja epähauska jatko-osa ihan kelvolliselle komedialle. Tällä kertaa Sandler ja kumppanit eivät ole vaivautuneet edes keksimään tarinaa, vaan heille on riittänyt kuvata kasa sketsintynkiä ja yhdistää ne toisiinsa, siinä toivossa, että lopputulosta voi kutsua elokuvaksi. Näyttelijöillä on ollut hauskaa, mutta tällä kertaa sama hilpeys ei välity kotisohvalle. Leffa tarjoaa pari hekottelua, mutta muuten sen huumorin taso on yllättävänkin kehnoa. Silmiä saa pyöritellä ja useasti saattaa kuulua epäuskoinen tuhahdus, kun odottaa leffan päättyvän. Nick Swardsonin sekoilut ovat kiusallisen hirveitä ja niitä katsoessa huomaa jopa ikävöivänsä Rob Schneideria. Sandler, James, Rock ja Spade toimivat hyvin kaverinelikkona, mutta heille ei ole keksitty mitään kertomusta. Eivät hahmot tai heidän näyttelijänsä niin hyviä ole, jotta heitä jaksaisi katsella ihan vain tyhjää toimittamassa. Elokuva on erittäin väkisin väännetty ja siinä mennään aivan kaikessa siitä, mistä aita on matalin. Jos pidit ensimmäisestä Oikeesti aikuiset -leffasta todella paljon, voi toisenkin osan vilkaista, mutta muuten et todellakaan menetä mitään, vaikka jättäisitkin elokuvan katsomatta. On huhuttu, että elokuvasarja saisi kolmannenkin osan, mutta itse toivon, että tämä jätetään suosiolla tekemättä, jos edes tarinaa ei vaivauduta kirjoittamaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Grown Ups 2, 2013, Columbia Pictures, Happy Madison Productions, Sony Pictures Entertainment

Arvostelu: Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2010)

OIKEESTI AIKUISET

GROWN UPS

Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, Chris Rock, David Spade, Rob Schneider, Salma Hayek, Maya Rudolph, Maria Bello, Ebony Jo-Ann, Joyce Van Patten, Jake Goldberg, Cameron Boyce, Alexys Nycole Sanchez, Ada-Nicole Sanger, Nadji Jeter, China Anne McClain, Frank Gingerich, Morgan Gingerich, Di Quon, Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Blake Clark
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Grown Ups, eli suomalaisittain Oikeesti aikuiset on Adam Sandlerin ja hänen kavereidensa Kevin Jamesin, Chris Rockin, David Spaden ja Rob Schneiderin tähdittämä komediaelokuva. Sandler sai idean elokuvaan jo 1990-luvulla ja hänen oli tarkoitus tehdä se ystävänsä Chris Farleyn kanssa, mutta kun Farley menehtyi vuonna 1997, idea pistettiin jäihin. Vuosia myöhemmin idea nousi jälleen Sandlerin mieleen ja hän päätti lisätä ystävänsä kuoleman mukaan tarinaan, kunnianosoituksena hänen muistolleen. Produktio alkoi ja kuvaukset lähtivät käyntiin elokuussa 2009. Kuvauksissa koettiin ongelmia, kun auringonpaisteen sijaan sää olikin kaiken aikaa viileä ja synkkä, jolloin kohtauksista täytyi muokata kesäisempiä jälkitehosteiden kautta. Lopulta Oikeesti aikuiset sai maailmanensi-iltansa 24. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten - ja vaikka se sai lähes täystyrmäyksen kriitikoilta, se tuotti lähes 300 miljoonaa dollaria. Itse näin filmin vuokralta noin vuosi sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä kivana perhekomediana. Olen katsonut leffan kerran uudestaankin, mutta siitä on jo aikaa. Kun huomasin, että Oikeesti aikuiset täyttää nyt 10 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kun lapsuudenystävien vanha koripallovalmentaja menehtyy, ystävykset päättävät kunnioittaa hänen muistoaan viemällä perheensä mökille, missä he aina lapsena juhlivat voittojaan.

Adam Sandlerilla on yleensä vain kaksi erilaista roolia elokuvissaan: hömelö mutta hyväsydäminen hahmo tai kovaan ääneen kailottava, ärsyttävä tyyppi. Oikeesti aikuisissa hänen Lenny Feder -hahmonsa kallistuu onneksi näistä kahdesta ensimmäiseen vaihtoehtoon. Lenny on rikas Hollywood-agentti, jolla on mallimaailmassa pyörivä vaimo (Salma Hayek) ja muutama lapsi (Jake Goldberg, viime vuonna 20-vuotiaana menehtynyt Cameron Boyce ja Alexys Nycole Sanchez)... eli periaatteessa Sandler esittää vain hieman muunneltua itseään. Hän onnistuu tekemään Lennystä jokseenkin sympaattisen ja pidettävän hepun, etenkin kun näkee, kuinka paljon hän välittää perheestään ja kavereistaan. Hayekin esittämä Roxanne on harmillisen perinteinen komediavaimo, katsoen lähinnä tympeänä vierestä miehensä ja tämän kavereiden hölmöilyä, kunnes jossain kohtaa tajuaa itsekin ottaa rennosti ja pistää perheensä työn edelle. Hayek on Sandlerin tavoin ihan toimiva roolissaan, mutta kumpikaan ei tarjoa mitään päätähuimaava roolisuoritusta. Lapsihahmoista on saatu oivallisesti tarpeeksi erilaiset toisistaan, vaikka molemmille pojille tuntuukin tuottavan suuria vaikeuksia päästää puhelimesta irti mökillä. Lapsinäyttelijät hoitavat hommansa hyvin. On todella surullista, että Boyce menehtyi niin nuorena.
     Kun kyseessä on Adam Sandlerin elokuva, ei todellakaan tule yllätyksenä, että hän on kutsunut koomikkokaverinsa esittämään sivurooleja. Sandler ja Kevin James olivat tätä ennen näytelleet kolmessa elokuvassa ja Sandler kävi myös piipahtamassa Jamesin komediasarjassa Kellarin kunkku (The King of Queens - 1998-2007). Sandler ja Chris Rock olivat esiintyneet kahdessa leffassa, kun taas Spaden kanssa Sandler oli näytellyt entuudestaan vain yhdessä filmissä. Rob Schneiderin kanssa Sandler oli kuitenkin esiintynyt samassa leffassa tätä ennen jo 12 kertaa! Lisäksi Sandler, Schneider, Rock ja Spade olivat yhdessä mukana Saturday Night Live -show'ssa ja kaikki viisi olivat näytelleet elokuvassa Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007). Näyttelijöiden tosielämän ystävyys on tietty tämän elokuvan etu, sillä hahmoviisikonkin ystävyys tuntuu käsinkosketeltavan aidolta, mikä onkin parasta leffassa. Sandlerin tavoin myös hänen kaverinsa esittävät samanlaisia hahmoja kuin yleensäkin. Kevin Jamesin lihavuudesta tehdään pilkkaa kaiken aikaa, Chris Rock vitsailee ihonväristään, David Spade on ärsyttävä pervo ja Rob Schneiderin outoilu pistää pyörittämään silmiä. Schneider sai roolityöstään huonoimman miessivuosan Razzie-ehdokkuuden, eikä ihme. James ja Rock hoitavat hommansa kelvollisesti, mutta Spade on lähinnä rasittava ja kehno.

Spaden näyttelemää Higgyä lukuunottamatta muilla hahmoilla on omat perheensä. Jamesin esittämällä Lamonsoffilla on vaimo Sally (Maria Bello) ja kaksi lasta, temperamenttinen Donna (Ada-Nicole Sanger) ja yhä nelivuotiaana rintamaitoa kinuava Bean (hahmoa esittävät kaksoset Frank ja Morgan Gingerich). Rockin näyttelemällä Kurtilla on vaimo Deanne (Maya Rudolph) ja kaksi lasta, bikinityttöjä tiiraileva Andre (Nadji Jeter) ja aika mitättömän pieneen osaan jäävä Charlotte (China Anne McClain). Pariskunta myös odottaa kolmatta lastaan, mikä on luultavasti kirjoitettu mukaan siksi, että Rudolph oli kuvausten aikana oikeasti raskaana. Heidän mukaansa lähtee lisäksi Deannen äiti, kovaääninen Mama Ronzoni (Ebony Jo-Ann). Rob Schneiderin esittämä Rob on kiinnostunut itseään huomattavasti vanhemmista naisista ja hän tuokin mukaansa iäkkään Glorian (Joyce Van Patten). Charlottea lukuunottamatta lapsihahmot saavat yllättävänkin hyvin ruutuaikaa tasapuolisesti ja niin saavat myös aikuiset. Lähes jokaiselle on onnistuttu luomaan tunnistettava piirre ja vaikka he jäävätkin aika yksiulotteisiksi, ei kertaakaan herää kysymys: "Miksi tuo hahmo edes on mukana, kun hän ei tee yhtään mitään?"
     Elokuvassa nähdään myös Di Quon Lennyn lasten hoitajana, Madison Riley, Jamie Chung ja Ashley Loren Robin tyttärinä, sekä Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Tim Meadows pääviisikon lapsuuden vihamiehinä, jotka ovat yhä katkeria koripallohäviöistään.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että jos et pidä Adam Sandlerin (tai hänen ystäviensä) elokuvista, kannattaa Oikeesti aikuiset jättää suosiolla väliin. Jos kaipaat komedialta roisimpaa menoa, kannattaa etsiä muualta, sillä tämä elokuva tarjoaa korkeintaan pikkutuhmia vitsejä. Jos taas haluat nokkeluutta, ei tästä sitä löydy. Mutta jos häpeilemätön pissa-kakka-pieru -huumori ja pöhkö kohellus naurattavat, ja sydämestäsi löytyy paikka imelälle perheen ja ystävien merkityksen ylistämiselle (ja siedät näitä näyttelijöitä), on Oikeesti aikuiset juuri sinulle tehty. Tästä löytyy noita kaikkia. Tämä ei todellakaan ole mikään lajityyppinsä merkkiteos tai edes yhdenkään näiden näyttelijän paras leffa, mutta se onnistuu viihdyttämään mukavasti läpi vähän yli puolentoista tunnin kestonsa. Ja joskus en jaksa leffalta enempää vaatia - etenkään jos näyttelijäkaartissa näkyy Sandlerin, Jamesin, Rockin, Spaden tai Schneiderin nimi. Kun he vielä yhdistävät voimansa, mitä muutakaan voi odottaa?

Sen lisäksi, että Adam Sandlerilla on tapa roolittaa ystävänsä elokuviinsa ja pitää näiden ura pystyssä, hänellä on myös tapana valita elokuviensa kuvauslokaatiot sen mukaan, minne hän haluaa viedä perheensä ja kaverinsa lomalle. Tässä tapauksessa hän taisi haluta ihan vain rennon mökkiloman. Elokuvan juoni muistuttaa aika häikäilemättömästi tosielämää, sillä kun elokuvassa kaverukset lähtevät mökille kunnioittamaan valmentajansa muistoa, tosielämässä Sandler vei kaverinsa mökille tekemään elokuvaa edesmenneen ystävänsä muistoksi. Syy mökille lähtöön kuitenkin unohdetaan aika lailla heti, kun sinne päästään ja sitten vain keskitytään erilaisiin hölmöilyihin mökillä, mihin usein kuuluu se, että jotakuta sattuu. Hieman leffassa kyllä pistää silmään se, että hahmoille ei järvi kelpaa, vaan heidän täytyy lähteä maauimalaan polskimaan. No, kukin tyylillään.

Oikeesti aikuiset ei ole mikään erityisen hauska elokuva, mutta se onnistuu pitämään mukavan hengen yllä alusta loppuun saakka - tai no, melkein loppuun, sillä viimeisen vartin aikana meno muuttuu turhankin siirappiseksi. Hahmojen loukkaantumiset osaa ennustaa jo hyvissä ajoin, ennen kuin ne tapahtuvat, mutta itse olen tarpeeksi kiero, että hymy nousee huulilleni aina, kun joku hahmoista teloo itseään jollain tavalla. Loppujen lopuksi huvittavinta koko elokuvassa on se, että hahmoilla tuntuu olevan hauskempaa kuin katsojalla. Jokainen viisikosta taitaa nauraa yksinään enemmän kuin itse nauroin koko leffan aikana. Toisaalta tämä vahvistaa hyvin tunnetta siitä, että katsoo aitoja kaveruksia. Kuten jo totesin, ei tässä mitään pyörää lähdetty keksimään uudelleen, mutta Oikeesti aikuiset tarjoaa tarpeeksi hupia, jotta sen katsoo ihan mielellään uudestaankin. Eli ihan kiva pätkä!

Elokuvan on ohjannut Dennis Dugan, joka on aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996), Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta ja Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008). Aiempien filmiensä tapaan Dugan tekee tässäkin tarpeeksi kelvollista työtä ja pitää kivan fiiliksen yllä alusta loppuun. Dugan tekee myös nopean cameon elokuvan alussa. Käsikirjoituksen on työstänyt Sandler itse Fred Wolfin kanssa. Kaksikko on saanut luotua lähes kaikille hahmoille jonkinlaisen persoonallisuuden ja Sandler malttaa onneksi antaa muillekin tilaa, eikä tee koko hommasta pelkkää omaa esitystään. Suuri osa vitseistä on siitä huolimatta latteita, eivätkä monet 2010 vuoden viittaukset enää naurata tänä päivänä. Oikeesti aikuiset on suurimmaksi osaksi oivallisesti kuvattu ja leikkauskin on sujuvaa. Mökki on lavastettu tyylikkäästi ja ääniefektit toimivat. Musiikkien säveltäjäksi leffaan on merkitty Rupert Gregson-Williams, mutta itse en ainakaan kiinnittänyt huomiota, että elokuvassa olisi ollut muutakin musiikkia kuin jo valmiiksi olemassa olevia kappaleita.

Yhteenveto: Oikeesti aikuiset on ihan kelvollinen hömppäkomedia, missä hauskinta on nähdä, kuinka hauskaa näyttelijöillä on ollut elokuvaa tehdessään. Adam Sandler, David Spade, Rob Schneider, Chris Rock ja Kevin James ovat oikeastikin ystävät ja se ystävyys siirtyy täydellisesti heidän hahmoihinsa. On myös huvittavaa nähdä, kun heidän hahmonsa telovat itseään ja toisiaan. Ei leffa mikään erityisen hulvaton ole, mutta se pitää hilpeän tunnelman ja hölmön hymyn kaiken aikaa yllä. Erilaiset mökkiaktiviteetit saavat ajan kulumaan nopeasti, mutta maauimalassa käynti järvessä uimisen sijaan hämmästyttää. Loppuhuipennus on harmillisen tylsä, mutta siihen mennessä elokuva on viihdyttänyt tarpeeksi passelisti, jotta sitä voi pitää ihan veikeänä komediana. Näyttelijöiden faneille ja aika pöljän huumorin ystäville Oikeesti aikuiset toimii hyvin. Jos kaipaat älykästä elokuvaa, etkä voi sietää näitä näyttelijöitä, kannattaa pysyä kaukana tästä rainasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Grown Ups, 2010, Columbia Pictures, Relativity Media, Happy Madison Productions

Arvostelu: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018)

HOTEL TRANSYLVANIA 3: MONSTERIT MATKALLA

HOTEL TRANSYLVANIA 3: SUMMER VACATION

Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Kathryn Hahn, Andy Samberg, Kevin James, Keegan-Michael Key, David Spade, Steve Buscemi, Molly Shannon, Jim Gaffigan, Mel Brooks, Asher Blinkoff, Sadie Sandler ja Chris Parnell
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 7

Animaatioelokuva Hotel Transylvania (2012) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Jo ennen Hotel Transylvania 2:n (2015) ilmestymistä Sony Pictures Animation -yhtiö alkoi suunnittelemaan kolmatta osaa. Aluksi sarjan ohjaajana toiminut Genndy Tartakovsky ilmoitti, ettei halua jatkaa sarjan parissa, sillä hänellä oli työn alla toinen projekti, "Can You Imagine?", mutta kun se ei lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, Tartakovsky palasi ohjaamaan sarjan kolmannenkin osan. Työstäminen starttasi kunnolla ja nyt Hotel Transylvania 3: Summer Vacation (tai kuten se kulkee monissa maissa nimellä A Monster Vacation), eli suomalaisittain Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla saa ensi-iltansa. Itse en ollut innoissani, kun kuulin sarjan saavan jatkoa. Tiesin kahden ensimmäisen osan olleen hittejä, joten oli vain ajan kysymys, milloin kolmas osa ilmestyisi, mutta mielestäni edelliset osat olivat niin keskinkertaisia, ettei sarjaa olisi tarvinnut jatkaa. Odotukseni olivatkin siis hyvin alhaiset, kun menin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen. Yritin silti pienesti toivoa, että tekijät olisivat siirtyneet hieman kypsempään suuntaan ja Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla onnistuisi yllättämään positiivisesti.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Hotel Transylvania ja Hotel Transylvania 2!

Nähdessään hirviöystävänsä onnellisina parisuhteissa, kreivi Dracula alkaa kokea oloaan yksinäiseksi. Hänen tyttärensä Mavis kuitenkin keksii viedä koko hotellin väen lomalle monsteriristeilylle, siinä toivossa, että hänen isänsä tapaisi siellä jonkun.

Pääroolissa kreivi Draculan äänenä kuullaan jälleen kerran Adam Sandler, jonka touhu muuttuu välillä hyvinkin ärsyttäväksi. Sandler päästelee oikein kunnolla menemään ylikorostetulla äänellään ja olen jälleen varma, että hän on sooloillut paljon ja luonut itse useat repliikkinsä. Hahmoa on muutettu entistäkin hölmömmäksi, mikä lisää hänen rasittavuuttansa. Itse en pitänyt kreivi Draculasta tässä leffassa lainkaan ja filmi oli parhaimmillaan, kun hahmo ei näkynyt ruudulla. Sandlerin ego-pullistelun takia Draculan poissaoloa ei tosin tapahdu tarpeeksi usein...
     Kreivi Draculan kaverit (eli Adam Sandlerin koomikkotoverit) tekevät tietty paluun ja he ovat paljon hauskempia ja jopa kiinnostavampia tyyppejä kuin itse Dracula. Kymmenistä lapsista kärsivä ihmissusipariskunta Wayne (Steve Buscemi) ja Wanda (Molly Shannon) löytävät onnekseen lastentarhan risteilyltä, jolloin he voivat jättää täystuhopentunsa muiden vastuulle. Yksi leffan hauskimmista kohtauksista onkin, kun pariskunta kysyy epäuskoisesti, haluavatko lastentarhan hoitajat ihan vapaaehtoisesti ottaa heidän lapsensa. Frankensteinin hirviö (Kevin James) jää harmillisen pienelle huomiolle, mutta näkymätön mies Griffin (David Spade) on löytänyt itselleen tyttöystävän - tällä kertaa todellisen. Murray-muumio (Keegan-Michael Key) on hilpeällä tavalla energinen ja kummallinen vihreä klöntti (ääniä päästelee sarjan ohjaaja Tartakovski) tarjoaa useamman hassun hetken.
     Sen sijaan kreivi Draculan tytär Mavis (Selena Gomez) on hyvinkin tylsä tapaus, eikä hänen kummallinen miehensä Jonathan (Andy Samberg) enää saa aikaiseksi edes hymyä väsyneellä läpänheitollaan. Pariskunnan lapsi Dennis (Asher Blinkoff) ja hänen ihmissusikaverinsa Winnie (äänenä Adam Sandlerin tytär Sadie) kokevat omia seikkailuitaan jättimäisen Pisu-koiransa kanssa. Hauva esiteltiin Emoji-elokuvan (The Emoji Movie - 2017) yhteydessä näytetyssä lyhytanimaatiossa "Puppy!".
     Elokuvassa nähdään myös muita tuttuja mörköjä sarjan aiemmista osista, kuten Isojalka, Draculan ikivanha isä Vlad (legendaarinen Mel Brooks), noitia, luurankoja, jne. Uusina hahmoina esitellään monsteriristeilyn kapteeni Ericka (Kathryn Hahn), risteilyn kalahenkilökunta (kalojen äänenä Chris Parnell), sekä kreivi Draculan arkkivihollinen, professori Van Helsing (Jim Gaffigan), jonka esittelyä olen odottanut sarjan aloitusosasta lähtien.

Ei ole varmaan suuri yllätys, ettei tämäkään Hotel Transylvania -elokuva ole hyvä. Silti täytyy myöntää, että paikoitellen viihdyin leffan parissa jopa huomattavasti edellisiä osia paremmin. Elokuvan alku nappaa oivallisesti mukaansa, minkä lisäksi filmissä tuntuu olevan enemmän juonta kuin Hotel Transylvania 2:ssa, mikä tuntui vain siltä kuin joku olisi yhdistänyt puolentoista tunnin edestä lyhytanimaatioita. Risteilyidea on mainio, ja tapa millä sinne päästään, on vieläkin parempi. Monstereiden täytyy nimittäin matkustaa sinne lentokoneella, minkä lentäjät ja henkilökunta koostuu pelkästään riiviöistä. Matkustajista ja heidän tavaroistaan vähät välittävät ilkikuriset pahantekijät ovat filmin parasta antia ja onkin harmi, ettei kohtaus kestä kauemmin ja etteivät riiviöt liity mukaan risteilylle. Tämän lisäksi mukana on muitakin hassuja hetkiä, joista mainitsinkin jo ihmissusien lastentarhakohtauksen. Vihreä klöntti saa enemmän ruutuaikaa, minkä lisäksi oli hauska seurata, miten rumat noidat katselevat uimahousuissa kulkevaa vanhaa Vladia kuin mitä kuuminta ilmestystä. Leffasta löytyy edellisiä osia enemmän pieniä vitsejä aikuisille, kuten hirviöiden oma Tinder-deittisovellus - mikä tosin vain mainostaa Sonyn Xperia-puhelimia - jolloin se ei ole pelkästään lapsille tehtyä koheltamista. Sitäkin tosin löytyy ja paljon.

Elokuvan hauskoja kohtauksia yhdistää se, etteivät ne joko sisällä kreivi Draculaa lainkaan tai lentokonekohtauksen tapauksessa joku hauskempi varastaa show'n itselleen. Draculaan liittyvät vitsit, kuten surkea "blää-blä-blää" ovat ihan yhtä typeriä kuin aiemminkin ja olisin täysin mielelläni katsonut leffan ilman häntä. Filmi luo jonkinlaista romanssia Draculan ja laivan kapteenin välille, mikä ei ole mielenkiintoista seurattavaa - etenkään kun on todella ennalta-arvattavaa, mitä romanssin kanssa tulee tapahtumaan. Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on muutenkin erittäin yllätyksetön tekele, ja vaikka elokuvan idea on hyvä, voi katsoja aavistaa tulevat tapahtumat helposti siitä hetkestä lähtien, kun hahmot saapuvat risteilylle. Lapsille elokuva saattaa tarjota yllätyksiä, mutta jos aikuisena on katsonut vähänkin piirrettyjä tai leffoja, ovat kaikki käänteet arvattavissa jo kauan ennen kuin ne tapahtuvat. Tämä tekee tarinan seuraamisesta pitkäveteistä, jolloin on onni, että aina välillä pääsee näkemään tarinaan littymättömiä vitsikohtauksia. Valitettavasti tässäkin osassa nähdään useita poistettuihin kohtauksiin kuuluvia tanssinumeroita, mitkä eivät vie tarinaa lainkaan eteenpäin.

Ennalta-arvattavasta juonesta, ärsyttävästä Draculasta ja turhista tansseista huolimatta pidin Hotel Transylvania 3:a suurimman osan ajasta ihan menevänä animaatioseikkailuna. Olisihan minun siis pitänyt arvata, ettei elokuva kykenisi pysymään sillä tasolla loppuun asti. Suuren huipennuksen aikana filmin taso nimittäin vajoaa pohtamutiin ennen kuin ehtii vampyyriä sanoa. Elokuva sisältää yhden surkeimmista finaaleista, minkä olen koskaan nähnyt. Homma muuttuu niin käsittämättömän myötähäpeällisen surkeaksi, että oikein hävetti ja suututti. Finaalin huonoutta ja typeryyttä vain lisää se, ettei se tunnu koskaan päättyvän. Kohtaus vain jatkuu ja jatkuu, samalla kun leffan taso laskee. Loppuhuipennus on niin lapsien älykkyyttä aliarvioiva ja laiskasti keksitty, että minun teki mieli ottaa leffalta kokonainen tähti pois. Elokuvan hyvät puolet saivat minut kuitenkin armolliselle tuulelle ja umpihuono lopetus sai leffan menettämään vain puoli tähteä. Sääli, sillä huomattavasti paremman huipennuksen kanssa kyseessä voisi olla sarjan paras osa.

Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on kuitenkin sarjan visuaalisesti hienoin osa. Tämäkin sarjan osa on toki kaukana Disneyn ja Pixarin mestarillisesta animointitasosta, mutta on leffa silti tyylikäs. Hahmojen ulkonäöt ovat edelleen hyvin karikatyyrimäisiä, mikä sopii joillekin ja toisille ei. Näyttävintä animoinnin osalta on kuitenkin yksi vedenalainen kohtaus, johon oli saatu luotua hyviä yksityiskohtia. Voi kunpa käsikirjoittajakaksikko Michael McMullers ja ohjaaja Tartakovsky olisivat tehneet parempaa työtä tekstinsä kanssa, niin leffa vastaisi sisällöltään visuaalista tasoaan. Tuntuu siltä, että aina kun kaksikko ei tiennyt, miten tarina etenisi, he päättivät pistää mukaan tanssinumeron, jotta hahmot voisivat vain tanssahdella seuraavaan kohtaukseen. Tartakovsky onnistuu edellisiä osia paremmin visuaalisessa huumorissa, muttei silti osoita pätevyyttään elokuvaohjaajana. Mielestäni hänen pitäisi pysyä lauantaipiirrettyjen tekijänä, sillä sellaisia Hotel Transylvaniat muistuttavat liikaa. Äänimaailma filmissä on muuten hyvin rakennettu, mutta Mark Mothersbaughin sävellykset eivät jää millään lailla mieleen, sillä leffassa jumputetaan jatkuvalla syötöllä radiohittejä.

Yhteenveto: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla on hieman yli tunnin ajan ihan kelpo animaatioseikkailu. Viime hetkillään leffa päättää kuitenkin luovuttaa totaalisesti ja tarjoaa järkyttävän kamalan huipennuksen, joka saa katsojan harkitsemaan vakavasti teatterista poistumista. Tämä on suuri sääli, sillä muuten elokuva onnistuu viihdyttämään yllättävänkin mukavasti... ainakin paikoitellen. Riiviöiden lentokone, vihreän mömmön seikkailut, Vladia tiirailevat noidat ja pennuistaan eroon pääsevät ihmissudet ovat filmin parhaimpia ja hauskimpia juttuja. Itse olisin erittäin mieluusti katsonut heidän puuhiaan puolentoista tunnin ajan. Sen sijaan tarjolla on jälleen itserakkaan Adam Sandlerin hölmöilyjä ärsyttävänä kreivi Draculana, joka saa ihan liikaa ruutuaikaa. Elokuvan taso laskee aina, kun hän on näkyvillä... tai kun hahmot alkavat tanssimaan ilman syytä, kun käsikirjoittajilta loppuivat ideat kesken. Hauskoista hetkistään ja tyylikkäästä visuaalisesta ilmeestään huolimatta kyseessä on heikko tekele ja toivon todella, että Monsterit matkalla jäisi sarjan viimeiseksi osaksi. Jos piditte sarjan edellisistä osista, niin pidätte aivan varmasti tästäkin, sillä meno on ihan samanlaista kohellusta. Jos taas haluatte nähdä älykkäämpää animaatiota, odottakaa elokuussa ilmestyvää Ihmeperhe 2:a (Incredibles 2 - 2018).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.files.wordpress.com
Hotel Transylvania 3: Summer Vacation, 2018, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, Media Rights Capital

Arvostelu: Hotel Transylvania 2 (2015)

HOTEL TRANSYLVANIA 2

Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Andy Samberg, Asher Blinkoff, Kevin James, Steve Buscemi, David Spade, Keegan-Michael Key, Sadie Sandler, Megan Mullally, Nick Offerman, Molly Shannon, Jonny Solomon, Rob Riggle ja Mel Brooks
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

Lapsille suunnattu hirviöelokuva Hotel Transylvania (2012) oli suuri menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Ensimmäisen osan ohjaajan, Genndy Tartakovskyn oli alunperin tarkoitus siirtyä toisen projektin pariin, mutta kun se ei lähtenytkään käyntiin, hän palasi työstämään Hotel Transylvania 2:a. Elokuvan tuotannossa syntyi ongelmia, kun päätähti Adam Sandler pyrki Tartakovskyn sanojen mukaan korkeampaan asemaan, jolloin he riitelivät useaan otteeseen. Tästä huolimatta leffa saatiin valmiiksi ja se ilmestyi syksyllä 2015. Filmi oli vielä isompi hitti kuin edeltäjänsä ja se sai hieman parempia arvosteluita. Itse kuitenkin näin Hotel Transylvania 2:n vasta viime vuonna. En ollut erityisemmin innostunut ensimmäisestä osasta, joten en kokenut suurta halua nähdä sen jatko-osaa. Eräänä päivänä kuitenkin huomasin, että se oli ilmestynyt Viaplayhin ja kun minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, päätin katsoa sen. Elokuva oli mielestäni laimea ja ehdinkin jo unohtaa koko sarjan, kunnes huomasin, että kolmas osa, Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) ilmestyisi tänä kesänä. Niinpä päätin antaa edellisille osille uuden mahdollisuuden. Noin kuukausi sen jälkeen, kun olin katsonut ensimmäisen Hotel Transylvanian uudestaan, kävin vuokraamassa Hotel Transylvania 2:n ja katsoin sen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Hotel Transylvania!

Mavis-vampyyri ja Jonathan-ihminen ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsen, pienen Dennis-pojan. Kreivi Dracula säikähtää, kun Dennis ei osoita minkäänlaisia merkkejä siitä, että hän olisi hirviö. Dracula päättääkin näyttää Dennisille, millaista hirviönä olo on, toivoen että se nostaisi esille Dennisin sisäisen monsterin.

Edellisen osan tavoin myös Hotel Transylvania 2 on pääasiassa kreivi Draculaa ääninäyttelevän Adam Sandlerin showta. Kuten jo sanoin, ohjaaja Tartakovskyn mukaan Sandler yritti jatkuvasti olla korkeammassa asemassa tuotannossa, minkä kyllä huomaa. Jos jo edellinen filmi tuntui siltä, että Sandler on ollut liikaa mukana kirjoittamisprosessissa, niin tässä hän on ollut entistäkin enemmän - hänet on jopa merkitty toiseksi käsikirjoittajaksi! Tosin olen aika varma, että hän improvisoi useat omista repliikeistään, sillä huumori on täysin samaa kuin monissa muissa herran leffoissa. Hahmona kreivi Dracula on muuttunut iloisempaan suuntaan, eikä hän ole samalla lailla hyökkäilemässä muiden kimppuun. Tuttu yrmyilijä on yhä olemassa, mutta vanhasta vampyyristä on alkanut tulla pehmo.
     Kreivi Draculan ystävätkin ovat tietty mukana, kuten ovat myös heitä esittävät Adam Sandlerin ystävät. Tai no, Murray-muumion ääninäyttelijä on vaihtunut CeeLo Greenistä Keegan-Michael Keyhin. Jokaisella monsterikaveruksella - Murray-muumiolla, Frankensteinin hirviöllä (Kevin James), Wayne-ihmissudella (Steve Buscemi) ja näkymättömällä miehellä Griffinillä (David Spade) - on onneksi oma hetkensä loistaa ja jälleen on hauska huomata, kuinka ikoniset hirviöt on muutettu lapsiystävällisiksi, mutta harmillisesti hahmot lähinnä vain roikkuvat kreivi Draculan mukana. Omaksi suosikikseni hirviökamuista nousee Griffin, joka yrittää uskotella ystävilleen, että hänellä olisi näkymätön tyttöystävä.
     Myös Mavis-vampyyrinainen (laulaja Selena Gomez) ja Jonathan-ihmismies (Andy Samberg) nähdään leffassa, mutta he ovat paljon pienemmässä osassa kuin viimeksi. Jonathan on sama huoleton heppu, joka on innoissaan kaikenmaailman monstereista, mutta Mavis on muuttunut äidillisemmäksi, eikä erityisemmin pidä siitä, että hänen isänsä Dracula yrittää jatkuvasti saada todistettua, että Mavisin ja Jonathanin poika Dennis olisi myös vampyyri. Dennis (Asher Blinkoff) onkin mainio lisäys ja on hyvä, että hahmoon oikeasti keskitytään. On mielenkiintoista seurata, miten lapsi kasvaa maailmassa, jossa hirviöt ja ihmiset elävät sovussa.

Muita hahmoja elokuvassa ovat Wayne-ihmissuden tytär Winnie (äänenä Adam Sandlerin tytär Sadie) joka on Dennisin hyvä ystävä, Jonathanin ihmisvanhemmat Mike (Nick Offerman) ja Linda (Megan Mullally), uusi tuttavuus Oopperan kummitus (Jon Lovitz), kreivi Draculan isä Vlad-ukki (itse legendaarinen Mel Brooks), sekä vihreä Blobby-möykkyolio (Jonny Solomon), joka tarjoaa elokuvan parhaat naurut.

Vai pitäisikö jopa sanoa "ainoat naurut"... Hotel Transylvania 2 ei nimittäin ole kovin hauska filmi. Se ei itse asiassa ole kovin hyväkään. Jo edellinen osa kärsi pahasta keskinkertaisuudesta, mutta tätä on jopa vaikea katsoa. Elokuvan juoni ei ole millään lailla mukaansatempaava, eivätkä erilaiset kohtaukset, joissa kreivi Dracula pistää kaverinsa säikyttelemään ihmisiä, ole kovin kummoisia. Ne tuovat lähinnä mieleen yksittäiset lyhytanimaatiot, joita lapsena tuli katseltua. Ei niissä mitään erityistä ollut, mutta jokin niissä viehätti silloin. Yhdistettynä puolentoista tunnin elokuvaan, kohtaukset tuntuvat oudon irrallisilta, joilla ohutta juonta on väkisin pidennetty. Toisaalta juonesta voisi kyllä saada aikaiseksi menevän seikkailun koko perheelle, jossa opetellaan hyväksymään muut ja itsemme sellaisina kuin ne ovat, mutta tämä ei ole se seikkailu. Lopputulos tuntuu vain hätäisesti kasatulta jatko-osalta, jolla on pyritty rahastamaan, kun ensimmäinen osa on vielä lasten muistissa. Aikuiskatsojilla ei selkeästi ole väliä, eikä heille ole edes yritetty luoda mitään kiehtovaa. Ja kun elokuva kosiskelee ainoastaan perheen pienimpiä, on hassua, kuinka "karmiva" loppuhuipennuksesta on tehty.

Pienillä muutoksilla Hotel Transylvania 2 voisi olla ihan kiva kertakäyttöanimaatio. Filmistä löytyy niitä asioita, mitkä ensimmäisessä osassa hieman viehättivät. Itse hotellia olisi voinut esitellä enemmän ja laajentaa leffasarjan maailmaa, sillä se todella on kiehtova. Hahmoihin olisi voinut luoda pientä syvennystä, sillä tällaisenaan ikonisimmatkin hirviöt jäävät hieman tylsiksi tapauksiksi. Huumorista olisi voinut kirjoittaa huomattavasti luovempaa ja älykkäämpää. Kyllä, naureskelin ihan ääneen sille, kun vihreä Blobby ajelee metsässä ja saa tauotta osumaa oksilta, mutta siinä oli vain jotenkin onnistuttu. Monet vitseistä ovat lähinnä vain niin laiskoja, etteivät edes pari vauhdikkaampaa kohtausta pysty tuomaan intoa mukaan. Jopa siitä katoaa hauskuus, kun kreivi Dracula yrittää tutustua ihmisten teknologiaan, sillä Sony-yhtiö on päättänyt käyttää tilaisuutensa hyväkseen ja animoinut puhelimiin ja tietokoneisiin logonsa. Paikoitellen tämä saa leffan tuntumaan enemmän kalliilta puhelinmainokselta kuin oikealta elokuvalta. Ja siihen vielä päälle väkisin mukaan tungetut, irralliset tanssikohtaukset, on katselukokemus aikuisille jopa ärsyttävä. Lapset saattavat ilahtua, kun satoja vuosia vanha vampyyri alkaa yhtäkkiä tanssimaan nykypäivän radiojumputusten tahtiin, mutta olen silti sitä mieltä, että tekijät (lue: Adam Sandler) pitävät lapsia tyhmempinä kuin he oikeasti ovat.

Sentään elokuva on animoitu hyvin. Hahmot ovat yhä hyvin karikatyyrimaisia, mutta se sopii filmin tyyliin. Edellisen osan tavoin pidän siitä, kuinka värikäs elokuva on, vaikka leffa tapahtuukin pääasiassa yöaikaan. Yksityiskohtien määrä on lisääntynyt edelliseen osaan verrattuna, joten visuaalisuutensa puolesta elokuva on ensimmäistä Hotel Transylvaniaa parempi. Jälleen kerran äänimaailma on oivasti luotu, mutta musiikit koostuvat valitettavasti lähes täysin jo olemassa olevista hittikipaleista. Sandlerin ja edellisen osan kirjoittaneen Robert Smigelin työstämä käsikirjoitus on suurimmaksi osaksi laiska. Siinä aloitetaan kiehtovia juttuja, mutta niitä ei osata viedä yhtään mihinkään. Jos käsikirjoitus on näin heppoinen ja Sandler on ollut jatkuvasti paikalla komentelemassa, ei ihme, jos ohjaaja Tartakovskyn osaaminen ei pääse esille. Tällaisissa työolosuhteissa on varmasti hankala toimia.

Yhteenveto: Paras tapa kuvailla Hotel Transylvania 2:a on sanoa todella laiskasti "plääh-plä-plääh". Elokuvasta löytyy sama kiehtova maailma kuin edellisestä osasta, sekä hauskoja tapoja esittää klassiset hirviöt lapsiystävällisinä, mutta muuten vitsit eivät naurata, eikä itse tarina koskaan nappaa mukaansa. Leffa tuntuu lähinnä yksittäisiltä kohellusjaksoilta, jotka on yhdistetty jonkinlaiseksi paketiksi, mikä ei kuitenkaan tunnu eheältä kokonaisuudelta. Elokuvassa aloitetaan mielenkiintoisia ideoita ja teemoja, mutta niitä ei osata kuljettaa mihinkään, jolloin lopputuloksena on vain hyvin lattea ja laiska hömpötys. Päätähti Sandler on ollut ihan liikaa mukana tuotantoprosessissa ja olen aika varma, että leffa olisi parempi ilman häntä. Visuaalisesti elokuva on sentään edeltäjäänsä parempi, mutta muuten se lähinnä ärsyttää. Lapset saattavat ilahtua leffan hyperaktiivisesta meiningistä, mutta kun maailma on täynnä PALJON parempia koko perheen animaatioita, en suosittele Hotel Transylvania 2:a edes lapsille. Saa nähdä, millainen Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla tulee olemaan. Ei varmasti ole yllätys, että odotukseni eivät todellakaan ole korkeat.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Hotel Transylvania 2, 2015, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, LStar Capital, Media Rights Capital, Sony Pictures Digital, Sony Pictures Imageworks

Arvostelu: Hotel Transylvania (2012)

HOTEL TRANSYLVANIA

Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Andy Samberg, Kevin James, Steve Buscemi, David Spade, CeeLo Green, Molly Shannon, Fran Drescher ja Jon Lovitz
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Hotel Transylvania on koko perheen animaatioelokuva, joka perustuu Todd Durhamin samannimiseen kirjaan. Durham itse päätti esitellä kirjaansa Columbia Picturesille, jotta yhtiö kiinnostuisi tekemään siitä filmatisoinnin. Yhtiö tuli siihen tulokseen, että idea toimisi hyvin animaationa, joten se pistettiin Sonyn animaatiopajan työstettäväksi. Leffan teon aloittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä oikea ohjaaja oli hankala löytää. Elokuvalla ehti olla jopa viisi ohjaajaa erotettuna ennen kuin Genndy Tartakovsky valittiin lopulliseksi tekijäksi. Työstäminen lähti vihdoin kunnolla käyntiin ja lopulta Hotel Transylvania sai ensi-iltansa syksyllä 2012. Se oli valtava menestys, mutta kriitikot eivät oikein lämmenneet sille. Itse en nähnyt filmiä, kun se ilmestyi teattereihin, vaan näin sen vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta. Pidin sitä ihan hyvänä teoksena, mutta se ei innostanut minua tarpeeksi, jotta olisin katsonut sen uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa kolmannen osansa Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018), päätin katsoa edelliset osat uudestaan muistin virkistämiseksi.

Vampyyrikreivi Draculan tytär Mavis täyttää 118 vuotta, jolloin kaikki heidän hirviöystävänsä saapuvat juhlimaan monsterihotelli Transylvaniaan. Paikalle putkahtaa myös ihminen nimeltä Jonathan, joka saa aikaiseksi melkoisen tapahtumaketjun.

Vaikka Hotel Transylvania sisältää paljon tunnettuja elokuvahirviöitä, keskittyy se suurimmaksi osaksi kenties siihen tunnetuimpaan, eli Adam Sandlerin ääninäyttelemään kreivi Draculaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan se nuoria neitokaisia vainoava, verta imevä mörkö kuin yleensä - ei tietenkään, sillä kyseessä on lastenleffa - vaan hän on rakastava isä, joka haluaa pitää hirviötuttunsa turvassa pelottavilta ihmisiltä. Tämä kreivi Dracula on hyvin pidettävä heppu, vaikka hän onkin paikoitellen myös äksy ja kuvittelee olevansa aina oikeassa. Hahmoon on hauskasti lisätty viittauksia vampyyrimyyteistä, jotka viihdyttävät vanhempia kekseliäisyydellään. Mutta sitten minun on vain pakko ihmetellä, että mistä ihmeestä tulee jatkuvasti elokuvassa käytetty "blää-blä-blää" -vitsi? Se ei ole minun tietääkseni mikään oikea Dracula-juttu. Itse asiassa se on hyvin rasittava ja huono vitsi, etenkin kun sitä toistetaan useaan otteeseen. Hyvin usein ääninäyttelijät eivät pääse kunnolla esille, vaan katoavat täysin hahmojensa taakse, mutta Sandler tuppaa aina olemaan Sandler, jopa animoituna vampyyrinä. Hän on halunnut olla mahdollisimman tunnistettava, mikä ei haittaisi, jos homma ei välillä muuttuisi rasittavaksi ylinäyttelemiseksi.
     Ja mitäpä olisi Adam Sandlerin tähdittämä elokuva ilman Sandlerin kavereita? Hän on tietysti pyytänyt mukaan Kevin Jamesin, joka esittää Frankensteinin hirviötä, Steve Buscemin, joka ääninäyttelee ihmissutta ja David Spaden, joka esittää näkymätöntä miestä. Vain Rob Schneider puuttuu. Hän olisi voinut esittää mustan laguunin hirviötä. Muumio on nimittäin varattu CeeLo Greenille. Kreivi Draculan tavoin nämäkään monsterit eivät ole samanlaisia kuin millaisina ne on totuttu näkemään. Frankensteinin hirviö on hömelö aviomies, ihmissusi on väsynyt parinkymmenen lapsen isä, muumio tykkää hassutella ja näkymätön mies... noh, on näkymätön. Kun hirviöt tapaavat näkymättömän miehen pitkästä aikaa hotellilla, joku tietty sanoo: "Onpa hauska NÄHDÄ sinut jälleen." Onhan se toki hauska nähdä klassisia hirviöitä muunnettuna lastenfilmiin sopiviksi, mutta harmillisesti heistä ei irtoa ihan niin paljon kuin voisi toivoa.
     Kreivi Draculan tytär Mavis (äänenä laulaja Selena Gomez) jää myös hieman tylsäksi tapaukseksi. On kiinnostavaa leffan alkupäässä, kuinka hän haluaisi nähdä maailmaa, eikä vain elää koko ajan hotellissa. Valitettavasti hahmo ei siitä erityisemmin kehity. Tätä vain voimistaa se, kun hotellille saapuu Jonathan-ihminen (Andy Samberg), joka on reppureissaajana käynyt useissa eri maissa. Nuorukaisten välille syntyy tietty hieman romanssintynkää, mistä ylisuojeleva isä-Dracula ei tietenkään pidä. En tosin voi syyttää Draculaa. En itsekään pidä Jonathanista. Hän vain on jotenkin liian oudon urpo, hölmö ja suoraan sanottuna ylienergisen ärsyttävä persoona.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Frankensteinin morsian (Fran Drescher), ihmissuden vaimo Wanda (Molly Shannon) ja hotellin kokki Quasimodo (Jon Lovitz), eli Notre Damen entinen kellonsoittaja.

Se saattoi jo käydä selväksi, että mielestäni parasta Hotel Transylvaniassa on, miten se esittelee vanhat tutut hirviöhahmot lapsille. Aikuisille tuottaa riemua bongailla klassisia mörköjä, jotka eivät todellakaan lopu vain äsken mainitsemiini. Mukana on myös luurankoja, zombeja, noitia, jättikärpäsiä, lumimiehiä, isojalka (kirjaimellisesti), kummituksia, irtopäitä, sekä eläviä haarniskoja. Kaikki nämä inhotukset on muutettu mahdollisimman lapsiystävällisiksi, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä lapsien on tarkoituskin olla hirviöiden puolella. Elokuva siis esittää ihmiset pelottavina pahiksina, joita monsterit pakoilevat hotelliin, minkä takia Jonathanin saapuminen on aivan kamala juttu. Pidän erittäin paljon Hotel Transylvanian ideasta ja minusta on hienoa, että lapsetkin voivat katsoa elokuvia Draculasta ja kumppaneista. Siksi mielestäni onkin sääli, että kyseessä on jopa liiankin lapsille suunnattu elokuva.

Leffan lapsiystävällisyys menee usein niin pitkälle, että aikuisena siitä on vaikea nauttia. Tutut hahmot eivät kykene pelastamaan kokonaisuutta, kun vitsit ovat lähes sitä typerintä kohellusta, mitä vain voi keksiä. Itse nauroin vain muutamaan otteeseen; lähinnä kohtaukselle, joka näyttää isosti keskisormea Twilight - Houkutukselle (Twilight - 2008). Elokuvassa on todella harvoin kunnon suvantokohtia, jossa lähes jatkuvalle tykitykselle annettaisiin hengähdystilaa. Tarina kulkee hieman liian nopeatempoisesti eteenpäin, jolloin sen ylienergisyys käy Jonathanin tavoin hermoille. Lapset luultavasti kokevat paljon riemua kaikenlaisesta sekoilusta, eikä siinä mitään. Pitäähän sitä lapsillekin olla elokuvia. Mutta kun on olemassa Walt Disneyn ja Pixarin (ja jopa DreamWorksin) kaltaisia animaatioyhtiöitä, jotka tekevät oikeasti sellaisia teoksia, joista koko perhe voi nauttia, tuntuu Hotel Transylvania menevän siitä, mistä aita on matalin. Mukana ei ole edes jännitystä, mitä jopa lasten hirviöelokuva kaipaisi. Mutta tottakai leffan on aivan pakko päättyä tanssinumeroon, koska sehän ei ole se kliseisin ja ärsyttävin tapa päättää tällaisia elokuvia... En sano, että Hotel Transylvania olisi huono tekele; on sitä ihan kivaa seurata ja löytyi siitä tarpeeksi hyviä hetkiä, jotta jaksoin katsoa sen toistemiseen, mutten usko, että minun tarvitsee nähdä sitä enää kolmatta kertaa.

Hotel Transylvania on sentään animoitu ihan tyylikkäästi. Hahmot ovat tietysti hyvin veikeän näköisiä ja pidin paljon siitä, kuinka värikäs elokuva on. Laajoissa kuvissa yksityiskohtien määrä on ihailtavaa, mutta lähikuvissa yksityiskohdat jäävät liiankin voimakkaasti pois. Äänimaailma leffassa on oivallinen, mutta Mark Mothersbaughin säveltämät musiikit ovat usein turhan ylienergisiä. On myös pakko kritisoida sitä, että elokuvassa kuullaan jopa kaksi kertaa LMFAO:n kappale "Sexy and I Know It". Leffan ohjaajana toimii tosiaan useita animaatiosarjoja luonut Genndy Tartakovsky, joka olisi voinut pysyä sarjojen puolella. Tämä on hänen ensimmäinen teatterilevityksen saanut elokuvansa, minkä kyllä huomaa usein. Hän ei tunnu hallitsevan kokonaisuutta kunnolla. Adam Sandlerilla on selvästi ollut vähän liikaakin sananvaltaa tuotantopuolella, sillä hänen kädenjälkensä näkyvät ohjauksessa ja käsikirjoituksessa, jonka ovat työstäneet Peter Baynham ja Robert Smigel. Sandler on aivan varmasti hönkinyt kirjoittajakaksikon niskaan ja vahtinut, että kreivi Dracula kirjoitetaan juuri sellaiseksi kuin hän haluaa.

Yhteenveto: Hotel Transylvanian idea on todella kiehtova, mutta harmillisesti itse elokuva ei onnistu tarjoamaan sitä, mitä se lupailee. Klassiset hirviöhahmot on hauskasti päivitetty lapsiystävällisiksi ja niitä on riemukasta bongailla läpi filmin. Kaikista tunnetuimmille möröille on luotu omat mielenkiintoiset persoonansa, joita ei valitettavasti pääse tutkimaan tarpeeksi, kun Jonathan saapuu mukaan kuvioihin. Ylienerginen ihmishahmo tekee loppuleffasta jatkuvaa kohellusta, joka tuottaa lapsille riemua, mutta saa aikuiset ärsyyntymään. Visuaalisesti elokuva on sentään tyylikäs, vaikkakin joistain lähikuvista tuntuu puuttuvan tarpeellisia yksityiskohtia. Adam Sandler on päivänselvästi tehnyt paljon filmin tuotantopuolella, sillä useat vitsit voisivat ihan hyvin olla hänen kirjoittamiaan. Sandler tekee tarpeeksi kelpoa työtä kreivi Draculana, vaikka olisikin voinut esiintyä hieman hillitymmin. Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta itse katsoisin paljon mieluummin jonkin syvällisemmän koko perheen animaation, kuten Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994), Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) tai Inside Out - Mielen sopukoissa (Inside Out - 2015). Lapsille suosittelen Hotel Transylvaniaa, sillä on tosiaan erinomaista, että hekin pääsevät näkemään klassisia hirviöhahmoja. Vanhemmat voivat katsoa filmiä siinä samalla, mutten usko elokuvan tarjoavan heille paljoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fatmovieguy.com
Hotel Transylvania, 2012, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation

Arvostelu: Sandy Wexler (2017)

SANDY WEXLER (2017)

Ohjaus: Steven Brill
Pääosissa: Adam Sandler, Jennifer Hudson, Kevin James, Colin Quinn, Nick Swardson, Jackie Sandler, Terry Crews, Lamorne Morris, Ido Mosseri, Aaron Neville ja Rob Schneider
Genre: komedia
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: -

Ah, Adam Sandler, yksi 2000-luvun vihatuimmista komedianäyttelijöistä. Internet on täynnä kommentteja siitä, kuinka Sandler on hirveintä komedialeffoissa nykyään, eikä kukaan tunnu pitävän hänestä tai hänen elokuvistaan. Silti hänen suosionsa on yhä suuri ja uusia Sandler-elokuvia ilmestyy jatkuvasti lisää. Viimeisen viiden vuoden aikana hän on ollut tähtenä yhdeksässä elokuvassa ja tehnyt pieniä rooleja parissa muussa, joten todella moni tuntuu yhä katsovan hänen teoksiaan. Muutama vuosi sitten Sandler teki neljän elokuvan sopimuksen striimipalvelu Netflixin kanssa ja koska kaksi ensimmäistä niistä, The Ridiculous 6 (2015) ja The Do-Over (2016), ovat Netflixin isoimmat hitit, on sopimusta laajennettu jopa kahdeksaan elokuvaan. Itse kuulun niihin, jotka pitävät Adam Sandlerista. Tai no, "pitää" on aika voimakas sana. Enemmänkin pidän häntä siedettävänä pienissä määrissä kerrallaan ja hänen elokuviaan ihan kivoina kertakatseluviihteinä. Kun huomasin, että Sandler/Netflix-sopimuksen kolmas filmi, Sandy Wexler oli ilmestynyt, tiesin heti, että minun täytyi katsoa se. Ja koska arvostelin kaksi edellistä elokuvaa, niin päätin kirjoittaa myös tästä uudesta teoksesta. Kovin suuria odotuksia minulla ei ollut, mutta toivoin saavani useat naurut leffan aikana.

Sandy Wexler on kummallinen manageri, joka löytää pieniä talentteja ja kasvattaa niitä - pääasiassa huonolla tuloksella - isommiksi tähdiksi. Sandyn oma tähtihetki syttyy, kun hän tapaa lupaavan laulajan, Courtney Clarken ja alkaa luoda hänelle uraa.

Pääosassa Sandy Wexlerinä nähdään tietysti Adam Sandler, joka voisi muuten toimia roolissa, mutta hän on päättänyt esittää hahmoa puhuen todella oudolla lässytysäänellä läpi koko leffan. Aluksi puhetapa ei erityisemmin häiritse, mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa tympiä voimakkaasti. Toinen ärsyttävä asia on, kun hahmo jatkuvasti nauraa selkeää tekonaurua ja taputtaa käsiään yhteen, minkä olisi kai tarkoitus olla hauskaa, mutta ei se vaan ole. Muuten Sandy on kuitenkin kiinnostava tapaus. Hän valehtelee jatkuvasti asiakkailleen ja kertoo outoja sepustuksia, joihin liittyy isoja henkilöitä tai tapahtumia. Kertomukset tietty muuttuvat aina seuraavalla kerralla, kun Sandy puhuu niistä, mutta harva viitsii sanoa hänelle asiasta mitään. Hän syyttää muita virheistään, eikä kertaakaan jää miettimään, millainen ihminen hän oikeasti on. Hahmo toimisi paljon paremmin, jos Sandler ei vetäisi jatkuvasti yli tai jos häntä esittäisi joku toinen.
     Sandyn löytämää laulajatähdenalku Courtney Clarkea esittää Jennifer Hudson, joka osaa kyllä laulaa. Courtney ei aluksi usko pääsevänsä kovin korkealle, mutta huomaa nopeasti sopivansa showbisnekseen. Kun muut näkevät Sandyssa joko epäonnistujan tai kummallisuuden, Courtney näkee hänessä paljon syvällisempää. Hudson sopii rooliinsa, mutta välillä tuntuu siltä kuin hänestä olisi äärimmäisen vaikeaa yrittää näytellä Adam Sandlerin seurassa. Myös Courtneyn isä nähdään leffassa ja häntä esittää laulaja Aaron Neville.
     Muita Sandyn asiakkaita ovat epäonninen trapetsitaiteilija Villi Gary Rodgers (Nick Swardson), vatsastapuhuja Ted Rafferty (Kevin James), Sandyyn ärsyyntynyt muusikko Kevin Connors (Colin Quinn) ja näyttelijä Amy Baskin (Jackie Sandler). Hahmoista tylsin on selvästi Kevin ja ärsyttävin on Villi Rodgers, vaikka paikoitellen hänen epäonnistuvat temppunsa näyttävätkin siltä, että hahmoa voisi oikeasti sattua pahasti, mikä on toteutettu hauskalla tavalla. Ei ole suuri yllätys, että Sandlerin leffassa nähdään Swardson ja James, jotka ovat päätähden hyviä ystäviä ja ovat esiintyneet useissa hänen elokuvissaan (etenkin Kevin James, joka ei mielestäni ole yhtä huono kuin monet väittävät). Jackie Sandlerinkin mukanaolo on ymmärrettävää, sillä hän on Adamin vaimo. Myös pariskunnan lapset Sadie ja Sunny Sandler esiintyvät elokuvassa.
     Muita hahmoja leffassa ovat Terry Crewsin esittämä ammattipainija "Bedtime" Bobby Barnes, Lamorne Morrisin näyttelemä Bling ja Ido Mosserin esittämä valokuvaaja Yuri. Myös Adam Sandlerin todella läheinen ystävä Rob Schneider tekee pienen roolin leffassa, mitä tapahtuu lähes kaikissa Sandlerin teoksissa. Elokuvassa nähdään myös monia julkkiksia, jotka esiintyvät omina itsenään, kuten koomikko Chris Rock, ohjaaja Judd Apatow, rap-artisti Vanilla Ice, juontajat Jimmy Kimmel ja Conan O'Brien, sekä Sandlerin kaveri David Spade, joka esitti toista päähenkilöä edellisessä Sandlerin Netflix-leffassa, The Do-Overissa.

Elokuvan tarina on yllättävän mainio. Kertomus erikoisesta managerista, joka löytää ensimmäistä kertaa oikean talentin ja yrittää luoda löydölleen hienoa uraa, saa katsojan heti kiinnostumaan ja haluaa nähdä, miten tarinassa käy? Pääseekö Courtney huipulle? Muuttuuko Sandy kunnolliseksi, vai mokaako hän jossain kohtaa pahasti? Saavatko muut Sandyn asiakkaat mainetta ja kunniaa? Sandy Wexler on mielenkiintoinen teos, jota katsoo pääasiassa mielellään... noin puoleen väliin asti. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mikä on aivan liian pitkä kesto Adam Sandlerin elokuvalle. Kuten jo sanoin, kestän häntä pienissä määrissä ja pienellä määrällä tarkoitan puolitoistatuntisia hahhahhaa-komedioita, jotka katsoo mielellään kerran, mutta joita ei tarvitse katsoa uudestaan. Sandy Wexler on selvästi noin kaksikymmentä minuuttia liian pitkä teos, minkä huomaa selvästi, kun tarina alkaa junnaamaan paikoillaan. Noin tunnin kohdalla tarina ei tunnu etenevän ja alkaa kiertää samoja tilanteita uudestaan, jolloin alkaa helposti kyllästyä näkemäänsä. Loppupää ei ole enää yhtä kiinnostava ja tuntuu hieman liian kliseiseltä, jotta lopetuksesta voisi saada mitään riemua.

Suurin ongelma leffassa on kuitenkin se, ettei se ole kovin hauska. Ei siinä mitään, jos elokuvan ei olisi tarkoituskaan olla hauska, sillä sen tarina toimisi mainiosti draamaelokuvana. Mutta asia on niin, että teos on tarkoitettu komediaksi, niin katsojana odottaisi saavansa useat naurut. Vitsejä leffasta kyllä löytyy, mutta ne eivät ole erityisen hauskoja, niitä venytetään liikaa ja suurin osa "hassuttelusta" luottaa liian paljon siihen, että katsojaa naurattaa Sandlerin kova ääni ja lässyttävä puhetapa. Kyllä sitä muutamaan otteeseen naurahtaa, mutta omalla kohdallani naurahdukset syntyivät siitä, kun hahmot tekivät jotain, eivätkä hahmojen repliikeistä. Esimerkiksi Villi Rodgersin uhkarohkeiden temppujen epäonnistuminen on parissa kohtaa todella hupaisaa, minkä lisäksi hekottelin häiriintyneen paljon sille, kun Sandy lyö säikähtäneenä pesäpallomailalla pesukarhua niin lujaa, että eläinparka tuhoutuu suureksi verisuihkuksi. En tiedä, mikä minussa on vikana, että nauroin sille, mutta se kertoo leffan huumorin tasosta. Vitsien epäonnistuminen ja Sandlerin esiintyminen harmittaa suuresti, sillä leffan tarina on lähtökohdiltaan oikeasti hyvä ja tietyillä muutoksilla kyseessä olisi selvästi paras Sandlerin Netflix-elokuvista. Tällaisenaan lopputulos jää liian pitkäksi ja hieman vaisuksi, jolloin Sandy Wexler ei ole edes ihan kiva, vaan lähinnä vain heikko.

Ohjauksesta vastaa Sandleria kolme kertaa aiemminkin ohjannut Steven Brill, mutta hänen työpanoksensa ei ole erityisen suuresti esillä, sillä leffa tuntuu olevan Sandlerin rakentamaa show'ta. Sandler toimiikin leffassa myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Muut käsikirjoittajat ovat Paul Sado ja Dan Bulla, joista ei kummallakaan ole kovin paljoa kokemusta leffojen kirjoittajina, mistä voikin tehdä johtopäätöksiä, että pääasiassa koko jutun on kynäillyt Sandler itse. Sandy Wexler on kuvattu hyvin, mutta leikkauspöydällä olisi voinut tehdä tiivistämistä. Elokuva tapahtuu 1990-luvulla ja ajankuvaa on tuotu esille ihan hyvin lavastuksen ja puvustuksen kautta.

Yhteenveto: Sandy Wexleristä löytyy mainio tarina, mutta elokuva on liian pitkä, siinä ei saa nauraa kovin paljoa ja Adam Sandler on pääasiassa aika ärsyttävä. Kun nuo kolme asiaa olisivat toisin, olisi kyseessä selkeästi paras Sandlerin Netflix-leffoista tähän mennessä. Elokuvan ei edes tarvitsisi olla komedia, tarinan ollessa lähtökohdiltaan mainio. Valitettavasti noin puolessa välissä juttu alkaa junnaamaan paikoillaan, eikä tunnu etenevän minnekään, minkä lisäksi lopetus on turhan kliseinen ja mielikuvitukseton. Katsojaa jää helposti ärsyttämään, ettei lopputulos ole yhtä toimiva kuin alkupää lupailee, mutta mitä voisi odottaa Sandlerin elokuvalta? Jos pidätte Sandlerin leffoista, niin pitäähän tämäkin katsoa. Jos taas ette voi sietää häntä, niin jättäkää Sandy Wexler väliin; tämä ei tarjoa teille luultavasti mitään. Kyllähän tämän ainakin kerran katsoi, mutta hieman kylmäksi se jätti. Toivottavasti Sandlerin seuraava Netflix-pätkä olisi parempi... ja selkeästi lyhyempi.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Sandy Wexler, 2017, Happy Madison Productions