Marty Supreme - unelmoi isosti (Marty Supreme - 2025) - elokuva-arvostelu

MARTY SUPREME - UNELMOI ISOSTI

MARTY SUPREME

Ohjaus: Josh Safdie

Näyttelijät: Timothée Chalamet, Odessa A'zion, Gwyneth Paltrow, Tyler Okonma, Abel Ferrara, Fran Drescher, Luke Manley, Emory Cohen, Ralph Colucci, Larry Sloman, Géza Röhrig, Koto Kawaguchi, Pico Iyer, John Catsimatidis ja Sandra Bernhard

Genre: draama, komedia, urheilu

Kesto: 2 tuntia 29 minuuttia

Ikäraja: 12

Marty Supreme - unelmoi isosti pohjautuu löyhästi pöytätennispelaaja Marty Reismanin muistelmakirjaan The Money Player: The Confessions of America's Greatest Table Tennis Champion and Hustler vuodelta 1974. Ohjaaja-käsikirjoittaja Josh Safdie oli lapsesta lähtien tykännyt pöytätenniksestä, eli pingiksestä ja vuonna 2018 hän sai vaimoltaan, tuottaja Sara Rosseinilta Reismanin kirjan lahjaksi. Safdie innostui lukemastaan heti ja päätti työstää sen pohjalta elokuvan. Hän tarjosi saman tien pääroolia ystävälleen Timothée Chalametille, joka innostui myös ja aloitti heti vuosia kestäneet pingistreenit. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Marty Supreme - unelmoi isosti on vihdoin saapunut Suomenkin teattereihin, voitettuaan parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon ja saatuaan yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (muun muassa paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja alkuperäiskäsikirjoitus). Itse kiinnostuin leffasta, kun luin Safdien ja Chalametin yhdistäneen voimansa urheiludraamakomediaa varten. Kävinkin katsomassa Marty Supremen muutama päivä sen ilmestymisen jälkeen.

Vuosi on 1952. Yhdysvaltalainen Marty Mauser uskoo olevansa paras pingiksen pelaaja, mitä maa päällään kantaa. Hävittyään kuitenkin kisat Isossa-Britanniassa, Marty aloittaa epätoivoisen yrityksen kerätä rahat kasaan, päästäkseen todistamaan kykynsä Japanin maailmanmestaruuskisoissa. Tähän kuuluu huijauksia, kuolemia ja kadonnut koira.

Call Me by Your Namen (2017) myötä kuuluisuuteen ja palkintogaaloihin ampaissut Timothée Chalamet on yksi viimeisten kymmenen vuoden puhutuimmista näyttelijöistä. Hän on todistanut taitonsa niin draaman, komedian kuin eeppisten scifimammuttienkin äärellä. Marty Supreme - unelmoi isosti -elokuvassa Chalamet taitaa kuitenkin tarjota uransa huippuroolin ja olen yllättynyt, jos hän ei nyt vihdoin ja viimein nappaa parhaan miespääosan Oscar-palkintoa. Chalamet on aivan mielettömässä vedossa Marty Mauserina, pingiksen pelaajana, joka uskoo olevansa paras lajissa. Nopeasti käy selväksi, että Marty ei ole vain itsevarma, vaan hän on loputtoman ylimielinen, itsekeskeinen ja muutenkin kaikille paskamainen mulkero, joka ajattelee vain ainoastaan etuaan. Lukuisista persoonavioistaan huolimatta Martyn haluaa jostain syystä onnistuvan tavoitteissaan. Erityisesti tämä johtuu Chalametin intensiivisestä suorituksesta. Hän vetää joka kohtauksessa niin täysillä, ettei katsojana voi kuin ihailla miehen heittäytymistä. Vuosien pöytätennistreenitkin tuottivat tulosta, sillä Chalamet näyttää olevan pingispöydän äärellä kuin kotonaan.

     Elokuvassa nähdään myös Odessa A'zion Martyn salarakkaana Rachelina ja Emory Cohen Rachelin miehenä Irana, Fran Drescher Martyn äitinä Rebeccana, Larry Sloman Martyn kenkäkauppiasenona Murrayna, Tyler "the Creator" Okonma ja Luke Manley Martyn kavereina Wallyna ja Dionina, Koto Kawaguchi ja Géza Röhrig pingismestareina Belana ja Endona, Gwyneth Paltrow näyttelijä Kay Stonena, johon Marty iskee silmänsä, sekä Kevin O'Leary Kayn rikkaana miehenä Rockwellinä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mallikkaasti, mutta onhan Marty Supreme - unelmoi isosti lopulta Chalamet'n show.

Olin kuullut paljon kehuja Marty Supremesta ennakkoon, mutta ai että, kuinka mahtava elokuva tässä onkaan kyseessä! Leffa ei todellakaan ole mikään tavallinen urheiludraama ja tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -tarina, joita genressä on nähty lukemattomia kertoja jopa suorastaan tylsistymiseen asti. Elokuvan alkupää käytetään vielä pingisturnauksen merkeissä, mutta sen jälkeen leffa on lähinnä aikamoista erilaisten sattumusten sarjaa, kun Marty yrittää saada jostain rahat kasaan päästäkseen Japanissa järjestettäviin pöytätenniksen maailmanmestaruuskisoihin ja päihittääkseen hänet viime hetkellä Lontoossa nöyryyttäneen Endon.

Tämä yritys onkin se, mikä koukuttaa lopulta täysillä mukaansa. Marty päätyy nimittäin aikamoisen tapahtumaketjun riepoteltavaksi, mikä muuttuu usein laittomaksi, missä juostaan usein karkuun erinäisiä tahoja ja missä ihmisiä pääsee jopa hengestään. Juuri kun Marty ja katsoja ehtivät luulla homman ratkenneen, jokin muu juttu iskee päin näköä ja sitten taas mennään. Tämä tekee elokuvasta samanaikaisesti niin yllättävänkin stressaavan, pahimmillaan jopa piinaavan epämukavan, että myös parhaimmillaan aivan hulvattoman hauskan. On äärimmäisen viihdyttävää seurata, mihin kaikenlaisiin kommelluksiin Marty ajautuukaan. Nuorukaisen riepottelu on samalla myös toisinaan oudon tyydyttävää, sillä kuten jo sanoin, ihmisenä Marty on sieltä minne aurinko ei paista. Nämä kekseliäät mutkat matkassa, jännittävä ilmapiiri, hauskan absurdit skenaariot, pirun intensiiviset pingismatsit ja tietty Timothée Chalametin uskomaton roolisuoritus varmistavat, ettei kahden ja puolen tunnin kesto tunnu liialliselta ja lopulta finaali on odotuksen arvoinen monellakin eri tavalla.

Elokuvan on ohjannut pelkkä Josh Safdie, joka yleensä tekee elokuvat veljensä Bennyn kanssa. Benny kuitenkin lähti tekemään omaa urheiludraamaansa, The Smashing Machinea (2025). Safdie suoriutuu työstään todella vakuuttavasti ja hänen rakentamansa ilmapiiri on hurjan voimakas. Lisäksi hänen ja Ronald Bronsteinin työstämä käsikirjoitus on väkevä, niin tarinan koukeroita kuin ronskia dialogia myöten. Marty Supreme - unelmoi isosti on myös todella taitavasti kuvattu, sekä hyvin leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit ovat vaikuttavasti herättäneet 1950-luvun alun takaisin eloon ja äänimaailmakin on osaavasti työstetty. Daniel Lopatinin musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Marty Supreme, Yhdysvallat, 2025, A24, Central Pictures, IPR.VC

Arvostelu: Hotel Transylvania (2012)

HOTEL TRANSYLVANIA

Ohjaus: Genndy Tartakovsky
Pääosissa: Adam Sandler, Selena Gomez, Andy Samberg, Kevin James, Steve Buscemi, David Spade, CeeLo Green, Molly Shannon, Fran Drescher ja Jon Lovitz
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Hotel Transylvania on koko perheen animaatioelokuva, joka perustuu Todd Durhamin samannimiseen kirjaan. Durham itse päätti esitellä kirjaansa Columbia Picturesille, jotta yhtiö kiinnostuisi tekemään siitä filmatisoinnin. Yhtiö tuli siihen tulokseen, että idea toimisi hyvin animaationa, joten se pistettiin Sonyn animaatiopajan työstettäväksi. Leffan teon aloittaminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä oikea ohjaaja oli hankala löytää. Elokuvalla ehti olla jopa viisi ohjaajaa erotettuna ennen kuin Genndy Tartakovsky valittiin lopulliseksi tekijäksi. Työstäminen lähti vihdoin kunnolla käyntiin ja lopulta Hotel Transylvania sai ensi-iltansa syksyllä 2012. Se oli valtava menestys, mutta kriitikot eivät oikein lämmenneet sille. Itse en nähnyt filmiä, kun se ilmestyi teattereihin, vaan näin sen vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta. Pidin sitä ihan hyvänä teoksena, mutta se ei innostanut minua tarpeeksi, jotta olisin katsonut sen uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa kolmannen osansa Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018), päätin katsoa edelliset osat uudestaan muistin virkistämiseksi.

Vampyyrikreivi Draculan tytär Mavis täyttää 118 vuotta, jolloin kaikki heidän hirviöystävänsä saapuvat juhlimaan monsterihotelli Transylvaniaan. Paikalle putkahtaa myös ihminen nimeltä Jonathan, joka saa aikaiseksi melkoisen tapahtumaketjun.

Vaikka Hotel Transylvania sisältää paljon tunnettuja elokuvahirviöitä, keskittyy se suurimmaksi osaksi kenties siihen tunnetuimpaan, eli Adam Sandlerin ääninäyttelemään kreivi Draculaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan se nuoria neitokaisia vainoava, verta imevä mörkö kuin yleensä - ei tietenkään, sillä kyseessä on lastenleffa - vaan hän on rakastava isä, joka haluaa pitää hirviötuttunsa turvassa pelottavilta ihmisiltä. Tämä kreivi Dracula on hyvin pidettävä heppu, vaikka hän onkin paikoitellen myös äksy ja kuvittelee olevansa aina oikeassa. Hahmoon on hauskasti lisätty viittauksia vampyyrimyyteistä, jotka viihdyttävät vanhempia kekseliäisyydellään. Mutta sitten minun on vain pakko ihmetellä, että mistä ihmeestä tulee jatkuvasti elokuvassa käytetty "blää-blä-blää" -vitsi? Se ei ole minun tietääkseni mikään oikea Dracula-juttu. Itse asiassa se on hyvin rasittava ja huono vitsi, etenkin kun sitä toistetaan useaan otteeseen. Hyvin usein ääninäyttelijät eivät pääse kunnolla esille, vaan katoavat täysin hahmojensa taakse, mutta Sandler tuppaa aina olemaan Sandler, jopa animoituna vampyyrinä. Hän on halunnut olla mahdollisimman tunnistettava, mikä ei haittaisi, jos homma ei välillä muuttuisi rasittavaksi ylinäyttelemiseksi.
     Ja mitäpä olisi Adam Sandlerin tähdittämä elokuva ilman Sandlerin kavereita? Hän on tietysti pyytänyt mukaan Kevin Jamesin, joka esittää Frankensteinin hirviötä, Steve Buscemin, joka ääninäyttelee ihmissutta ja David Spaden, joka esittää näkymätöntä miestä. Vain Rob Schneider puuttuu. Hän olisi voinut esittää mustan laguunin hirviötä. Muumio on nimittäin varattu CeeLo Greenille. Kreivi Draculan tavoin nämäkään monsterit eivät ole samanlaisia kuin millaisina ne on totuttu näkemään. Frankensteinin hirviö on hömelö aviomies, ihmissusi on väsynyt parinkymmenen lapsen isä, muumio tykkää hassutella ja näkymätön mies... noh, on näkymätön. Kun hirviöt tapaavat näkymättömän miehen pitkästä aikaa hotellilla, joku tietty sanoo: "Onpa hauska NÄHDÄ sinut jälleen." Onhan se toki hauska nähdä klassisia hirviöitä muunnettuna lastenfilmiin sopiviksi, mutta harmillisesti heistä ei irtoa ihan niin paljon kuin voisi toivoa.
     Kreivi Draculan tytär Mavis (äänenä laulaja Selena Gomez) jää myös hieman tylsäksi tapaukseksi. On kiinnostavaa leffan alkupäässä, kuinka hän haluaisi nähdä maailmaa, eikä vain elää koko ajan hotellissa. Valitettavasti hahmo ei siitä erityisemmin kehity. Tätä vain voimistaa se, kun hotellille saapuu Jonathan-ihminen (Andy Samberg), joka on reppureissaajana käynyt useissa eri maissa. Nuorukaisten välille syntyy tietty hieman romanssintynkää, mistä ylisuojeleva isä-Dracula ei tietenkään pidä. En tosin voi syyttää Draculaa. En itsekään pidä Jonathanista. Hän vain on jotenkin liian oudon urpo, hölmö ja suoraan sanottuna ylienergisen ärsyttävä persoona.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Frankensteinin morsian (Fran Drescher), ihmissuden vaimo Wanda (Molly Shannon) ja hotellin kokki Quasimodo (Jon Lovitz), eli Notre Damen entinen kellonsoittaja.

Se saattoi jo käydä selväksi, että mielestäni parasta Hotel Transylvaniassa on, miten se esittelee vanhat tutut hirviöhahmot lapsille. Aikuisille tuottaa riemua bongailla klassisia mörköjä, jotka eivät todellakaan lopu vain äsken mainitsemiini. Mukana on myös luurankoja, zombeja, noitia, jättikärpäsiä, lumimiehiä, isojalka (kirjaimellisesti), kummituksia, irtopäitä, sekä eläviä haarniskoja. Kaikki nämä inhotukset on muutettu mahdollisimman lapsiystävällisiksi, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä lapsien on tarkoituskin olla hirviöiden puolella. Elokuva siis esittää ihmiset pelottavina pahiksina, joita monsterit pakoilevat hotelliin, minkä takia Jonathanin saapuminen on aivan kamala juttu. Pidän erittäin paljon Hotel Transylvanian ideasta ja minusta on hienoa, että lapsetkin voivat katsoa elokuvia Draculasta ja kumppaneista. Siksi mielestäni onkin sääli, että kyseessä on jopa liiankin lapsille suunnattu elokuva.

Leffan lapsiystävällisyys menee usein niin pitkälle, että aikuisena siitä on vaikea nauttia. Tutut hahmot eivät kykene pelastamaan kokonaisuutta, kun vitsit ovat lähes sitä typerintä kohellusta, mitä vain voi keksiä. Itse nauroin vain muutamaan otteeseen; lähinnä kohtaukselle, joka näyttää isosti keskisormea Twilight - Houkutukselle (Twilight - 2008). Elokuvassa on todella harvoin kunnon suvantokohtia, jossa lähes jatkuvalle tykitykselle annettaisiin hengähdystilaa. Tarina kulkee hieman liian nopeatempoisesti eteenpäin, jolloin sen ylienergisyys käy Jonathanin tavoin hermoille. Lapset luultavasti kokevat paljon riemua kaikenlaisesta sekoilusta, eikä siinä mitään. Pitäähän sitä lapsillekin olla elokuvia. Mutta kun on olemassa Walt Disneyn ja Pixarin (ja jopa DreamWorksin) kaltaisia animaatioyhtiöitä, jotka tekevät oikeasti sellaisia teoksia, joista koko perhe voi nauttia, tuntuu Hotel Transylvania menevän siitä, mistä aita on matalin. Mukana ei ole edes jännitystä, mitä jopa lasten hirviöelokuva kaipaisi. Mutta tottakai leffan on aivan pakko päättyä tanssinumeroon, koska sehän ei ole se kliseisin ja ärsyttävin tapa päättää tällaisia elokuvia... En sano, että Hotel Transylvania olisi huono tekele; on sitä ihan kivaa seurata ja löytyi siitä tarpeeksi hyviä hetkiä, jotta jaksoin katsoa sen toistemiseen, mutten usko, että minun tarvitsee nähdä sitä enää kolmatta kertaa.

Hotel Transylvania on sentään animoitu ihan tyylikkäästi. Hahmot ovat tietysti hyvin veikeän näköisiä ja pidin paljon siitä, kuinka värikäs elokuva on. Laajoissa kuvissa yksityiskohtien määrä on ihailtavaa, mutta lähikuvissa yksityiskohdat jäävät liiankin voimakkaasti pois. Äänimaailma leffassa on oivallinen, mutta Mark Mothersbaughin säveltämät musiikit ovat usein turhan ylienergisiä. On myös pakko kritisoida sitä, että elokuvassa kuullaan jopa kaksi kertaa LMFAO:n kappale "Sexy and I Know It". Leffan ohjaajana toimii tosiaan useita animaatiosarjoja luonut Genndy Tartakovsky, joka olisi voinut pysyä sarjojen puolella. Tämä on hänen ensimmäinen teatterilevityksen saanut elokuvansa, minkä kyllä huomaa usein. Hän ei tunnu hallitsevan kokonaisuutta kunnolla. Adam Sandlerilla on selvästi ollut vähän liikaakin sananvaltaa tuotantopuolella, sillä hänen kädenjälkensä näkyvät ohjauksessa ja käsikirjoituksessa, jonka ovat työstäneet Peter Baynham ja Robert Smigel. Sandler on aivan varmasti hönkinyt kirjoittajakaksikon niskaan ja vahtinut, että kreivi Dracula kirjoitetaan juuri sellaiseksi kuin hän haluaa.

Yhteenveto: Hotel Transylvanian idea on todella kiehtova, mutta harmillisesti itse elokuva ei onnistu tarjoamaan sitä, mitä se lupailee. Klassiset hirviöhahmot on hauskasti päivitetty lapsiystävällisiksi ja niitä on riemukasta bongailla läpi filmin. Kaikista tunnetuimmille möröille on luotu omat mielenkiintoiset persoonansa, joita ei valitettavasti pääse tutkimaan tarpeeksi, kun Jonathan saapuu mukaan kuvioihin. Ylienerginen ihmishahmo tekee loppuleffasta jatkuvaa kohellusta, joka tuottaa lapsille riemua, mutta saa aikuiset ärsyyntymään. Visuaalisesti elokuva on sentään tyylikäs, vaikkakin joistain lähikuvista tuntuu puuttuvan tarpeellisia yksityiskohtia. Adam Sandler on päivänselvästi tehnyt paljon filmin tuotantopuolella, sillä useat vitsit voisivat ihan hyvin olla hänen kirjoittamiaan. Sandler tekee tarpeeksi kelpoa työtä kreivi Draculana, vaikka olisikin voinut esiintyä hieman hillitymmin. Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta itse katsoisin paljon mieluummin jonkin syvällisemmän koko perheen animaation, kuten Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994), Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) tai Inside Out - Mielen sopukoissa (Inside Out - 2015). Lapsille suosittelen Hotel Transylvaniaa, sillä on tosiaan erinomaista, että hekin pääsevät näkemään klassisia hirviöhahmoja. Vanhemmat voivat katsoa filmiä siinä samalla, mutten usko elokuvan tarjoavan heille paljoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fatmovieguy.com
Hotel Transylvania, 2012, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation